Juutalaisjärjestö Euroopan nationalisteihin kohdistuvan vainon takana

Magneettimedia julkaisee jäljempänä Partisaani –julkaisun julkaiseman artikkelin “Juutalaisjärjestö Euroopan nationalisteihin kohdistuvan vainon takana ”. 

Juutalaisten maailmankongressi kannattaa palestiinalaisiin kohdistuvaa kansamurhaa ja puoltaa äärimmäisen rasistista sionistista rotuerottelupolitiikkaa Israelissa. Yhdysvalloissa ja Euroopassa sen vihollisia ovat kuitenkin kaikki maahanmuuttokriittiset puolueet Kreikan ja Slovakian kansallisradikaaleista aina Länsi-Euroopan ”kansallisliberaaleihin”. Juutalaisjärjestöt haluavat heikentää ja tuhota Euroopan valtioiden alkuperäisen kulttuurin ja identiteetin ja samalla vahvistaa julmaa sekä tyrannimaista Talmud-ideologiaan perustuvaa Israelia. Juutalaisuus perustuu Talmudin oppeihin , joka on syntynyt syvimpien helvettien vaikutuksesta. 

Yllä esitetty poliittinen toiminta on vain  jatkoa juutalaisen Mayer Amschel Rothschildin (1744-1812) aloittamalle syvimmän helvetin kaltaiselle pankkitoiminnalle, josta on muodostunut koko maailman rahatalouden syöpäkasvain. Juutalaiseliitin seuraava päämäärä on kolmas maailmansota, Mikäli he voittaisivat mahdollisen kolmannen maailmansodan orjuuttaisivat he kristityn maailman ja organisoisivat joukkomurhat, jolloin kaikki antisionistit ja antisemitistit murhattaisiin. 

Magneettimedian toimitus 

Juutalaisjärjestö Euroopan nationalisteihin kohdistuvan vainon takana

Juutalaisten maailmankongressin mukaan Euroopassa kaikki rajojen sulkemista vaativat puolueet ovat ”uusnatsiliikkeitä”, joiden toiminta on kiellettävä ja johtajat vangittava ”demokratian itsepuolustuksen” nimissä.

Partisaani on uutisoinut viime päivinä siitä, kuinka Euroopan korruptoituneet tuomioistuimet pyrkivät estämään kansallismielisten puolueiden ja aktivistijärjestöjen kasvun vangitsemalla niiden johtohahmot tekaistujen syytteiden nojalla. Hiljattain Slovakian nationalistijohtaja Marian Kotleba sai yli 4 vuoden vankeustuomion, koska hänen lahjoittamansa rahasummat vähävaraisille sisälsivät tuomarin mukaan ”rasistista numerosymboliikkaa”. Hiukan ennen vangitsemista Kotleban puolue oli saanut historiallisen hyvän vaalituloksen.

Kreikan politisoitunut tuomioistuin puolestaan päätti vangita nationalistipuolue Kultaisen aamunkoiton korkeinta johtoa suorittamaan 13 vuoden tuomioita. Nimekkäin tuomittu on puolueen puheenjohtaja Nikos Michaloliakos. Michaloliakos’n ohella ”rikollisjärjestön johtamisesta” annetut tuomiot luettiin yhteensä kuudelle henkilölle, joihin lukeutui kansanedustajia sekä europarlamentaarikko. Yhtä lukuun ottamatta kaikki joutuvat suorittamaan 13 vuoden rangaistuksen. Lisäksi 11 entistä puolueen kansanedustajaa vangittiin 5–7 vuodeksi ”rikollisjärjestöön kuulumisen” vuoksi.

Kotleban puolue oli voittanut juuri kielto-oikeudenkäynnin. Kun puoluetta ei onnistuttu lakkauttamaan juridisin keinoin, päätti eliitti pyrkiä tuhoamaan sen vangitsemalla johtajan. Kultainen aamunkoitto sen sijaan käytännössä kiellettiin, koska se määriteltiin rikollisjärjestöksi.

Kuvakaappaus Juutalaisten maailmankongressin sivuilta.

”Kaikki oppositiojärjestöt kiellettävä”

Kreikan ja Slovakian oikeusmurhat eivät tapahtuneet hetkessä, vaan niiden taustalla oli koko 2010-luvun ajan jatkunut päättäväinen juutalainen lobbaustyö. Hanketta on koordinoinut Juutalaisten maailmankongressi (World Jewish Congress, WJC), joka ei ole peitellyt rooliaan julkisuudessa. Juutalaisjärjestö on painostanut Kreikan ja Slovakian poliitikkoja, tuomareita ja poliiseja toistuvasti vaatien näitä pidättämään menestyneet kansallismieliset poliitikot, pitämään rajat auki maahantunkeutujille sekä kieltämään nationalistiset puolueet.

Kultaisen aamunkoiton kiellon jälkeen WJC antoi julkilausuman, jossa se totesi muun muassa:

”Kiitämme suuresti Kreikan tuomioistuimen päätöstä siitä, että se määritteli Kultainen aamunkoitto ‑puolueen johtavat poliitikot rikollisjärjestön johtajiksi. – – WJC on yhdessä Kreikan juutalaisyhteisöjen keskusneuvoston kanssa vastustanut järjestelmällisesti Kultaista aamunkoittoa sekä vaatinut puolueen poistamista Kreikan koko poliittisesta järjestelmästä.

”Ylistämme Kreikan nykyisen ja edellisten hallitusten johtoa siitä, että ne suorittivat tarpeelliset toimenpiteet tuhotakseen tämän ällöttävän järjestön [Kultainen aamunkoitto] kyvyn lietsoa vihaa [poliittisen järjestelmän kautta].”

Juutalaisten maailmankongressi toivoo, että – – suvaitsevaisuutta ylläpitävät lakiuudistukset ja käytännöt otetaan käyttöön maapallon jokaisessa kolkassa, jottei Kultaisen aamunkoiton kaltaisille liikkeille ole kasvualustaa missään valtiossa.”

Moshe Kantor.

”Vangitseminen on ainut oikea vaihtoehto”

WJC:n jäsenjärjestö Euroopan juutalaiskongressin (European Jewish Congress, EJC) johtaja Moshe Kantor oli samoilla linjoilla emojärjestön kanssa. Kantorin mukaan nationalistipuolueen johtajien vangitseminen yli kymmeneksi vuodeksi oli ainut oikea vaihtoehto Kreikalle, sillä ”uusnatsit ovat rikollisia, niin yksinkertaista se on”. Myös Kantor vaati, että ”myös muut valtiot, joissa vastaavat natsipuolueet voivat tällä hetkellä osallistua vaaleihin ja päästä parlamentteihin, tulevat kieltämään nämä puolueet”.

Talouskriisin aikana Kultaisesta aamunkoitosta tuli yksi Kreikan suosituimmista puolueista. Kantorin mukaan suositun oppositiopuolueen tuhoaminen vangitsemalla johtajat ja määrittelemällä puoluejäsenyys ”rikollisjärjestön jäsenyydeksi” oli ”demokraattinen keino, jolla Kreikan kansa osoitti, ettei se hyväksy Kultaisen aamunkoiton olemassaoloa”.

Mikäli Euroopan korkeimpaan juutalaisjohtajaan on siis uskominen, ”demokratia” merkitsee sitä, ettei kansalle anneta vaihtoehtoa äänestää kansallismielisiä ehdokkaita. Vain Israelin sionisteilla on WJC:n ja EJC:n mukaan oikeus oman rodun suosimiseen politiikassa.

Israelilaislehti myöntää Juutalaisten maailmankongressin manipuloinnin

Israel National News taustoitti Kultaisen aamunkoiton kieltoa muistuttamalla, että ”muutama vuosi sitten Kreikka tiukensi rikoslakinsa rangaistuksia liittyen rasismiin, antisemitismiin ja vihapuheeseen, mikä oli reaktio Kultaisen aamunkoiton nousulle”. Israel National News linkitti syksyllä 2014 julkaisemaansa uutiseen, joka käsitteli lakiuudistusta. Uutisen mukaan lakiuudistuksen takana oli ”yli vuoden kestänyt” Juutalaisten maailmankongressin lobbaus. Israelilaislehti toisin sanoen myönsi, että globaali juutalaiseliitti kykeni manipuloimaan Kreikan lainsäädäntöä tuhotakseen oppositiopuolueen.

Juutalaisten maailmankongressi oli aloittanut lobbauksen syksyllä 2013. 23.9.2013 järjestön sivuilla julkaistiin yhteenveto WJC-johtaja Ronald Lauderin jyrkästä puheenvuorosta Kreikan hallitukselle. Maailman juutalaisjohtaja Lauder syytti Kreikan silloista pääministeriä siitä, että tämä oli epäonnistunut tehtävässään, sillä Kultainen aamunkoitto sai toimia vapaasti ja kasvattaa suosiotaan kreikkalaisäänestäjien keskuudessa.

Lauder vaati tuolloin suoraan, että Kultainen aamunkoitto tulisi kieltää. ”Tuomitsevat sanat eivät riitä! Kreikan hallituksen on tartuttava toimeen – – Kreikan parlamentissa ei ole tilaa puolueille, joiden julkilausumat ovat rasistisia ja antisemitistisiä – – Jos lainsäädäntö ei tällä hetkellä ole tarpeeksi tiukkaa, sitä on muutettava”, Lauder jyrisi pääministerille. Vain viisi päivää uhkailun jälkeen 28.9.2013 The New York Times uutisoikin, että Kreikka on alkanut pidättää Kultaisen aamunkoiton johtajia.

”Tämä on ensimmäinen kerta sitten sotilasjuntan kaatumisen 1974, kun kansanedustajia ja puoluejohtaja on pidätetty Kreikassa”, juutalaisen Sulzberger-klaanin omistama The New York Times kirjoitti. Lehti totesi toiveikkaasti, että ”poliisin toimet saattavat heikentää Kultaisen aamunkoiton vaikutusvaltaa ainakin toistaiseksi erityisesti parlamentissa, jossa puolueella on 18 kansanedustajaa”.

Juutalaisten maailmankongressi pankkiirien asialla

Vain kaksi kuukautta Kreikan pidätyksiä myöhemmin Slovakiassa Marian Kotleban puolue menestyi erinomaisesti paikallisissa vaaleissa. Euroopan juutalaiskongressi reagoi vaalitulokseen raivokkaasti. Moshe Kantor antoi 25.11.2013 julkilausuman, jossa hän vaati Kotleban puolueen välitöntä kieltämistä. ”Uusnatsit saavuttavat nyt poliittisia voittoja ja he käyttävät demokraattista järjestelmää demokraatteja vastaan”, juutalainen valitti.

Kantor jatkoi toteamalla, että ”demokratian on taisteltava vastaan, ja EU-virkamiesten on luotava välittömästi toimintasuunnitelma natsipuolueiden kieltämiseksi ennen kuin on liian myöhäistä”. Kantor vaati, että Slovakia ja kaikki muutkin Euroopan maat ottavat käyttöön ”Kreikan mallin suhteessa Kultaiseen aamunkoittoon” nationalismin tukahduttamiseksi.

Kultainen aamunkoitto on punainen vaate Juutalaisten maailmankongressille myös taloudellisista syistä. Järjestön johdossa toimivat muun muassa tähtitieteellisen rikkaiden juutalaisten Safra– ja Rothschild-pankkiirisukujen edustajat. Myös Lauderin vävy Kevin Warsh kuuluu globaalin finanssihierarkian korkeimpaan kastiin. 2017 Warsh oli yksi ennakkosuosikeista Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin johtajaksi.

Kreikka on ollut 2008 finanssikriisin jälkeen pankkiirien silmätikku, sillä maa joutui vakaviin velkaongelmiin jouduttuaan juutalaispankki Goldman Sachsin huijaamaksi. Liberaalit globalistipuolueet äärikapitalisteista aina ”radikaalivasemmistolaiseen” Syrizaan ovat vaatineet, että Kreikka alistuisi ulkomaalaisten velkojien vaatimuksiin. Kultainen aamunkoitto sen sijaan oli Kreikan ainut puolue, joka olisi tahtonut mitätöidä maan velat ulkomaalaisille pankkiireille sekä erota Euroopan unionista. Tämä olisi merkinnyt valtavia taloudellisia tappioita Juutalaisten maailmankongressia hallitseville koronkiskojille.

Lauder tapaa säännöllisesti Euroopan korkeinta poliittista johtoa.

Juutalainen Israel – sekarotuinen Eurooppa

Juutalaisten maailmankongressi kannattaa radikaalia sionistista rotuerottelupolitiikkaa Israelissa. Yhdysvalloissa ja Euroopassa sen vihollisia ovat kuitenkin kaikki maahanmuuttokriittiset puolueet Kreikan ja Slovakian kansallisradikaaleista aina Länsi-Euroopan ”kansallisliberaaleihin”.

WJC on hyökännyt jopa Vaihtoehto Saksalle ‑puoluetta vastaan, vaikka puolue ylistää Israelia jatkuvasti ja on irtisanoutunut kansallissosialismista. WJC otti kärkevästi kantaa liberaaleja maahanmuuttokriittisiä puolueita vastaan erityisesti Euroopan pakolaiskriisin vuosina varmistaakseen, että mantereen väestönvaihtopolitiikka jatkuu saumattomasti.

Die Welt ‑lehden artikkelissa 2015 Lauder ja Saksan juutalaisyhteisön johtaja Josef Schuster totesivat, että vain uusnatsit vastustavat siirtolaistulvaa. WJC:n kanta on selvä: Euroopassa kaikki rajojen sulkemista vaativat puolueet ovat ”uusnatsiliikkeitä”, joiden toiminta on kiellettävä ja johtajat vangittava ”demokratian itsepuolustuksen” nimissä.

Partisaani

Alkuperäinen artikkeli: Juutalaisjärjestö Euroopan nationalisteihin kohdistuvan vainon takana. Saatavina: https://www.partisaani.com/news/zionism/2020/10/15/juutalaisjarjesto-euroopan-nationalisteihin-kohdistuvan-vainon-takana/?fbclid=IwAR3pxkjCV3YGbGxLzOeuoGXfbq-FU9KpNL265KxQI57LjFJBKbMzC95SELY 

Lähteet: Juutalaisten maailmankongressi (12), Euroopan juutalaiskongressi, Israel National News (12), WeltThe Times of IsraelThe New York TimesMarket WatchHaaretzThe Independent

……………

Magneettimedian toimituksen lähde 

Sefaria: https://www.sefaria.org/Sanhedrin.69b.5-6?lang=bi&with=all&lang2=bi  

23 kommenttia

  1. Suvaitsevaisuus tuottaa aina erikoisia oksymorooneja eli kahden toisilleen täysin vastakkaisen käsitteen muodostamia pareja. Suvaitsevaiset ovat aina vaatimassa ”nollatoleranssia” jollekin ilmiölle ”suvaitsevaisuuden” nimissä. Yleensä kiellettävä ilmiö on tehokkailla indoktrinaatiomenetelmillä mustamaalattu ja demonisoitu eikä henkisesti laiska suvaitsevaisto viitsi tai ei ole älyllisesti kykenevä ottamaan selvää leimatun ilmiön todellisesta luonteesta. Demokratian varjeleminen kieltämällä opposition toiminta on jo surkuhupaisan säälittävä oksymorooni olkoonkin, että syyttömien laittaminen vankilaan on aina järkyttävä toimenpide.

    Näin syntyy demokratioihin 51% tyrannia, joka ohjataan mediavallan avulla, jota puolestaan taustalla ohjailee keskuspankkiirien mafia. Juutalaisuuden suojelu on sille vain kehno veruke, joita valkoiset kansat eivät kuitenkaan pysty vastustamaan heihin iskostetun syyllisyyden vuoksi.

    Myös koronakampanjassa median valta ja röyhkeys on tullut ilmi. Kansa rakastaa nyt maskejaan niin kiihkeästi, että muistuttavat asiassa inhoamiaan natseja. Maskittomat ja jatkossa rokottamattomat saavat kohta kokea juutalaisten osan Natsi-Saksassa. Kuitenkin kaikki erityistoimenpiteet ja kansalaisvapauksien viemiset koronassa perustuvat tiedon puutteeseen. Koronan etukäteen suunniteltua projektiluonnetta ja sen kytköksiä mm. YK:n ’Agenda 21’-ohjelmaan ei pystytä hahmottamaan. Kansalaisiin iskostettu tietämättömyys ja omanarvontunnon puute eli orjamoraali tuottavat tarkkailijalle syvän murheen ja myös vaikeuksia, koska orjat yleensä iskevät voimalla sellaisen ”vertaisensa” kimppuun, joka ei omasta arvokkuudestaan haluaisi luopua. Oppositioliikkeiden kohdalla tämä ilmiö näkyy. Kansallismieliset antavat itsemääräämisoikeudelle arvoa ja haluaisivat sen säilyttää tai sen palauttaa. Orjat puolestaan vihaavat ajatusta, koska se paljastaa totuuden heidän langenneesta tilastaan.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  2. Hienoa kun MM on julkaissut tämän artikkelin ja saamme tietoa siitä miten nämä oman maamme kohtalonkin pelottavasti sinetöivät hankkeet etenevät ja kenen toimesta. Valtamediahan ei totuutta kerro, se lienee jo suurimmalle osalle kansaa selviö. Ja kaiken lisäksi se myös tekee propagandaa ja harjoittaa kansan aivopesua jossa sionistien hankkeet vääristetään ja niitä glorifioidaan kun puhutaan ’ainoasta Lähi-idän demokratiasta’ Israeliin viitaten.
    Ei millään haluaisi uskoa että tämä kaikki mitä artikkelissa kerrotaan voi olla totta ja että maailma ja Eurooppa on todella vajonnut moraalisesti näin alas. Natsitkin oivat herrasmiehiä tämän rinnalla vaikka ’protokollamiesten’ valtamedia on tehnyt ja yhä tekee kaikkensa kansallissosialismin mustamaalaamiseksi.

    Ote artikkelista: ”Juutalaisten maailmankongressi toivoo, että – – suvaitsevaisuutta ylläpitävät lakiuudistukset ja käytännöt otetaan käyttöön maapallon jokaisessa kolkassa, jottei Kultaisen aamunkoiton kaltaisille liikkeille ole kasvualustaa missään valtiossa.”

    Suvaitsevuuden edistäminen on hyvä ja tavoiteltava asia mutta se on kokonaan eri asia kuin ihmisten kotien ja isänmaan tuhoaminen minkä sionistit ovat tehneet Palestiinan jo vuosituhansia asuttamille alkuperäisille asukkaille karkottaessaan heidät omalta maaltaan omaa sionismi-valtiota miekalla Lähi-itään perustaessaan ja niissä raakalaismaisissa sodissa kymmeniä tuhansia palestiinalaisia ja heidän lapsiaan tapettuaan.
    Tekojensa pohjalta sionisteilla ei pitäisi olla mitään oikeutta edes puhua suvaitsevaisuuden edistämisestä kun he itse ovat olleet ja tänään yhä vahvasti ovat esimerkkinä muulle maailmalle suuresta sosio- ja psykopaattisesta suvaitsemattomuudesta, rasismista ja muiden kansallisvaltioiden olemassaolon tuhoavasta, suuren aggression voimasta.
    Paras tapa kertoa muille suvaitsevaisuudesta on antaa muiden kansojen elää rauhassa ja rakentaa omaa maataan demokraattisesti ja rakentavassa yhteistyössä muiden kanssa ja pyrkiä edistämään oman maansa kohdalla tällaista kehitystä. Sionistien pyrkimykset ovat täysin ristiriidassa näiden pyrkimysten kanssa ja tähtäävät vain itsekkäästi oman vallan maksimointiin maailmassa ja muiden alistamiseen ja tallaamiseen omiin jalkoihin.

    Wiki: ”Sionismi on 1800-luvulla syntynyt juutalaisten kansallinen liike, jonka tärkeimpänä tavoitteena oli luoda juutalaisille oma valtio. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948, ja nykyisin sionismi tarkoittaa käytännössä Israelin taloudellista ja poliittista tukemista.”
    On vaikea ymmärtää että rasistisilla ja muita tuhoavilla sionisteilla, joka edustavat juutalaisten vähemmistöä, on suuri määrä ei-juutalaisia tukijoita ja puolustajia ja että heitä on myös paljon ’tapa’-kristittyjen joukossa (ns. kristillinen sionismi) vaikka kristinuskon oppi on valkoisen rodun ohella sionistien tuhon kohteena ja Jeesus tuomitaan ihmisarvoa vailla olevana harhaoppisena.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  3. Ruotsi gangsterien paratiisina. Pakolaiset muuttaneet maan mafia-klaanien pesäksi. Poliisi ja hallitus voimattomia..
    How Sweden became a gangsters’ paradise
    By wmw_admin on October 16, 2020

    Europe’s most liberal country welcomed Middle Eastern refugees five years ago… but now it is being terrorised by migrant mafia clans – with police and politically correct government powerless

    Sweden’s police chiefs have warned they are unable to contain the country’s rising tide of mafia ‘clan’ crime
    For decades, politicians have refused to admit the crime and violence is coming from migrant communities
    Now the problem is so severe that law enforcement officials are speaking out – and blaming mass immigration
    There were 257 bombings in Sweden last year and hundreds of shootings. Just one month in the last three years has passed without a gang-related killing
    In one extraordinary incident in August, Gothenburg’s most notorious crime family, the Ali Khan gang, set up roadblocks in the northeast of the city to find rival gang members
    Erik Nord, Gothenburg’s chief of police, told MailOnline: ‘We need more police to deal with this situation urgently. Otherwise we will turn into a gangsters’ paradise’
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=215078
    https://www.dailymail.co.uk/news/article-8818631/Swedish-police-chiefs-plead-resources-migrant-mafia-gangs-terrorise-country.html

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Ruotsalaiset saavat syyttää itseään
      Olen 80-vuotias – ja olen siitä iloinen. Tuskin saan kokea sitä Ruotsia, joka on odotettavissa lähitulevaisuudessa. Asiat menevät pääosin kiihtyvällä vauhdilla päin helvettiä. Sain elää vuosia toimivassa yhteiskunnassa. Rakkaassa kotimassani, jota ulkomaailma ihaili. Kansakunta, joka pysyi yhtenäisenä eri puolueiden tiukoista yhteenotoista huolimatta.
      … Yhä useammat miespuoliset äänestäjät ovat nähneet valheiden lävitse. Kummallista etteivät naiset, jotka ovat niitä haavoittuvimpia ja nykyisin uhrina kaikelle, koronalle, raiskauksille, murhille ja alistavalle väkivallalle. He saavat maksaa häviämässä olevasta hyvinvoinnista. Kerjäläisten tavoin he saavat jonottaa terveydenhuollossa ja asuntojonoissa. Heitä nöyryytetään vanhoilla päivillään köyhäintalossa.
      Heidän lapsensa pakotetaan käymään surkeaa, aivopesua harjoittavaa koulua. Olivat he uskovaisia tai eivät, he ovat menettäneet sen uskonnon, joka kerran muodosti pohjan moraalikäsityksille ja säädyllisyydelle. Heidät pakotetaan todistamaan, kuinka heidän historiansa, perinteensä ja esi-isänsä hylätään.
      Eikä mikään ole enää pyhää. Lukuun ottamatta mahdollista pyhää vihaa niiden keskuudessa, jotka ajattelevat omilla aivoillaan.
      https://mvlehti.net/2020/10/12/kolumnisti-rolf-malmin-jaahyvaiskirjoitus-ruotsalaiset-saavat-syyttaa-itseaan/

      Plusääni(10)Miinusääni(0)
      1. Mark Miller Nykin yliopistosta pyytää apua sananvapautensa puolustamisessa nwo-mafian valtaan jääneessä usassa.
        We the undersigned support the academic freedom of Prof. Mark Crispin Miller, now under siege at New York University for urging students in his propaganda course to read scientific literature on the effectiveness of masks against transmission of COVID-19. We see his situation as but one example of a growing global trend toward rigid censorship of expert views on urgent subjects of all kinds; so this petition is not just in his defense, but a protest on behalf of all professors, doctors, scientists and journalists who have been gagged, or punished for their rights to freely research, study, and interpret data on a variety of matters regardless of their controversial nature.
        —Me, allekirjoittanut, tuemme professori Mark Crispin Millerin akateemista vapautta, joka on nyt New Yorkin yliopiston piirityksen alla, kun hän kehottaa propagandakurssillaan (luennolla) lukemaan tieteellistä kirjallisuutta maskien tehokkuudesta COVID-19: n leviämistä vastaan. Pidämme hänen tilannettaan vain yhtenä esimerkkinä kasvavasta maailmanlaajuisesta suuntauksesta kohti asiantuntijoiden näkemysten tiukkaa sensuuria kaikenlaisissa kiireellisissä aiheissa; Joten tämä vetoomus ei ole vain hänen puolustuksekseen, vaan protesti kaikkien niiden professoreiden, lääkäreiden, tiedemiesten ja toimittajien puolesta, jotka on haukittu tai rangaistu oikeuksistaan tutkia, tutkia ja tulkita tietoja monissa asioissa riippumatta niiden kiistanalaisesta luonteesta.
        Under Attack at NYU, Mark Crispin Miller Needs Your Support for Academic Freedom
        MARK CRISPIN MILLER • OCTOBER 6, 2020
        Petition Link: https://www.change.org/MarkMiller

        https://www.unz.com/article/nyu-must-affirm-mcms-academic-freedom-petition/

        Plusääni(2)Miinusääni(0)
  4. JUUTALAISTEN SALAISUUDET
    Kuuluisa selvänäkijä ja henkimaailman tuntija Emanuel Swedenborg kirjoitti: ”Se on sellainen kansa, että se on täysin erilainen muista kansoista, ja että siihen kansaan on iskostettu yritys tuhota ja vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan, ja milloin vain tilaisuus tarjoutuu, he osallistuvat sellaiseen toimintaan eivätkä saa mistään muusta niin suurta iloa kuin järjestyksen lakien eli siis yhteiskunnan lakien tuhoamisesta, sillä heillä on sisäistetty viha itse Järjestystä kohtaan, joka on Herra. Tästä minulla on paljon kokemuksia.” (Spiritual Diary, nro 2260).
    ”Että Juudas petti Hänet, tarkoittaa, että Hänet petti juutalainen kansa, sillä tätä kansaa Juudas edustaa.” (Doctrina Novae Hierosolymae de Domino, nro 16).
    ”Kuinka erheellisesti kristityt ajattelevat, kun he uskovat, että kirkon lopussa juutalainen kansa kääntyy ja valitaan ennen kristittyjä, ja vielä enemmän erehtyvät ne, jotka uskovat siihen, että Messias eli Herra ilmestyy heille suurena profeettana ja ihmeidentekijänä ja tuo heidät takaisin Kanaanin maahan. Mutta tähän erheeseen lankeavat ne, jotka Juudaksella, Israelilla ja Kanaanin maalla ajattelevat näitä vain kirjaimellisessa merkityksessä eivätkä tiedä mitään Sanan sisäisestä merkityksestä.” (Arcana Coelestia, nro 4847).
    ”Juutalainen ja israelilainen kansa oli sellaista, että heti kun he havaitsivat vihamielisyyttä vieläpä tovereissaan, he uskoivat, että he voivat laillisesti käsitellä heitä julmasti eikä ainoastaan tappaa heitä, vaan myös jättää heidät villien petojen ja lintujen saaliiksi. Tämä siksi, että Herrasta virtaava armo kääntyi heissä julmuudeksi.” (Arcana Coelestia, nro 3605).
    ”Että Jaakob oli se, joka heitettiin alas taivaasta ja näin ollen juuri se varsinainen käärme, joka oli pistävä Jumalaa Messiasta kantapäähän. Jos näin on asia, niin tässä merkityksessä kaikki sanat jakeissa 11 ja 12 (1 Moos. 35: 11-12, suom. huom.) tarkoittavat Jaakobin jälkeläisiä, jotka siis ovat tuo käärme. Mutta minusta itsestäni on kauhistuttavaa sanoa tai kirjoittaa tämä. Sen tähden tämän pitää sanoman niiden, joiden on sallittu sanoa tämä ja julkistaa tämä.” (The Word of the Old Testament Explained, nro 1712).
    Tällaisia ovat juutalaiset sielultaan, vaikka he voivat ulkonaisesti näyttää jopa hyviltä ihmisiltä. Luterilainen uskonpuhdistaja Martti Luther oli täysin oikeassa nimittäessään juutalaisia ”ilmieläviksi perkeleiksi”. Tämä kauhealta kuulostava asia johtuu siitä, että juutalaisille on vuosisatoja syötetty imeväisestä alkaen Jeesuksen eli Jumalan vastaista informaatiota, joka on juurtunut heihin tullen heidän perityksi pahuudekseen. He eivät voi tehdä mitään muuta kuin turmella Jumalallista Järjestystä, sillä se on heidän sielunsa ylin huvi. Nyt vuonna 1757 tapahtui henkimaailmassa ”Viimeinen Tuomio”, jolla tietyt pahat henget heitettiin helvettiin. Nämä olivat pääasiassa kristitystä maailmasta tulleita ihmisiä, jotka olivat eläneet ulkoisesti hurskasta elämää – käyneet kirkossa, lukeneet Raamattua, rukoilleet Jeesusta ja uskoneet pelkän uskon avulla pelastuvansa – mutta olivat sisäisesti olleet pahoja ja vain teeskennelleet ulkoista hyvyyttä. Näistä oli muodostunut henkimaailmaan ”näennäistaivaita”, jotka hätyyttelivät oikeita taivaita estäen niiden virtauksen maan päällä oleviin ihmisiin. Tällaiset henget heitettiin helvettiin ja henkinen vapaus palautettiin ja taivaallinen virtaus turvattiin. Mutta pahaksi onneksi myös tiettyjä helvettejä vapautui samalla kertaa ja näistä pahimmat olivat juutalaisten helvetit. Tästä kertoo saksalainen filosofi Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832) mainiossa teoksessaan ”Faust” (2. osa, 4. näytös): ”Niin kaikki muuttui, mullin mallin mennen, nyt huippu on, mik’ alho ennen. Myös tähän nojaa oikean ne opin, ett’ ylimmäksi muuttuu alimmainen. Näät meil’ ol’ orjuus kuuman luolakopin, nyt vapaan ilman valta kukkurainen; salaisuus avoin visuun kätköön jää, sen myöhään vasta kansat käsittää. Ephes. 6: 12.” (suomennos Otto Mannisen).
    Juutalaisesta Mayer Amschel Rothschildista (1744-1812) tuli eräänlainen ”pääpiru” eli ”tämän maailman ruhtinas”, joka kehitti koko planeetan orjuuttaman velkaan perustuvan pankkijärjestelmä, joka vallitsee maapallolla tänäkin päivänä. Amschel myös perusti kansainvälisen salaliiton ”Siionin Viisaat”, johon kuuluu noin 300 johtavaa juutalaista, joukossa johtavia rabbeja, pankkiireita, mediaparoneita, tiedemiehiä, korkeassa asemassa olevia poliitikkoja, Israelin johtoa ym., mutta johdossa aina mies Rothschildien suvusta, tällä hetkellä lordi Jacob Rothschild. Tämä salaliitto on ihmiskunnan historian verisin rikollinen, jonka saavutuksiin kuuluu kymmenien miljoonien ihmisten – gojimien – murhaaminen. Ajatellaanpa vain Karl Marxia, joka nuoruuden runoissaan ”vannoi kostoaan sille, joka on ylhäällä”. Kuinka monta miljoonaa ihmistä on saanut surmansa hänen ideologiansa perusteella? Kaiken takana on juutalaisten salassa pitämänsä viha Jumalaa ja ihmiskuntaa kohtaa. Juutalaisten ei saisi koskaan päästä hallitsemaan pankkitoimintaa, tiedotusvälineitä eikä opetustointa. Juutalaisvainoja ei voi estää, sillä Jumala ei anna tuon viheliäisen kansan nousta planeetan totaaliseksi herraksi. Mutta juutalaiset itse voisivat estää heitä uhkaavan totaalisen tuhon seuraavalla yksinkertaisella toimenpiteellä: Tuhotkaa fyysisesti nuo ”Siionin Viisaat” jättämättä henkiin yhtä ainoaa! Tämä olisi palvelus ihmiskunnalle, mikä pelastaisi juutalaisen kansan täydeltä tuholta, joka muuten odottaa. Tämä voi vaikuttaa kauhealta tekstiltä, mutta todella kauheaa on se, mitä kaikkea juutalaiset ovat saaneet aikaan kansainvälisessä politiikassa vuoden 1757 jälkeen. Toivon kuitenkin pelastusta kaikille juutalaisille, jopa ”Siionin Viisaille”, mutta vasta tuonpuoleisessa maailmassa.
    http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
    1. Juutalainen eliitti on koko maapallon vahvin eliitti, joka on nyt liittoutunut muiden kansojen eliittien kanssa. Suomessa tämä heijastuu ainakin vapaamuurarijärjestön kautta. Kun tarkastellaan itse kansoja ja niiden eliittejä, jotka käskyttävät hallituksia ja niiden pää- ja terveysministereitä nyt koko maapallolla, niin on helppo todeta kansan ja eliittien olevan vihollisia toisilleen. Tietenkin kansoissa on yhä iso osa niitä, jotka uskovat eliitin olevan aidosti kansan puolella tai he itse epätoivoisesti esim. velkaa ottaen pyrkivät samaistumaan siihen. Tämä on sen orjamoraalin ilmentymä, jota eliitit ovat pitkäkestoisesti viljelleet kansaan, jotta globaalit suunnitelmat voivat onnistua ja kansat houkutella luovuttamaan pois itsemääräämisoikeuksiensa rippeet. Maailmanlaajuisen orjakaupan aika on jälleen tulossa maapallolle. Kansalliset eliitit toimivat tässä väliportaana ja viimesijainen omistus- ja hallintaoikeus siirtyy aikanaan juutalaiselle eliitille. Tämä toteuttaa Talmudin ennustukset siitä, että jokaiselle juutalaiselle määrätään tietty määrä orjia pakanakansoista.

      Tilanne on tietenkin seurausta siitä, että kansat hylkäsivät Vapahtajansa Jeesuksen Kristuksen. Kristinuskon omaksuminen loi länsimaihin korkeaan luottamukseen perustuvia yhteiskuntia, joissa kansalaisille saatettiin myöntää vastineeksi hyvästä käytöksestä laajat oikeudet ja vapaudet. Myös kansojen hallitsijat olivat omaksuneet kristillisyyden hengen. Tämä vapautti kansojen luovuuden mm. tieteen ja teknologian sekä kansalaisvapauksiin perustuvan sosiaalisen järjestyksen käyttöön. Tällaisen järjestyksen viholliseksi nousi juutalainen eliitti ja intelligentsia, jonka luomat riistokapitalismi ja sen antiteesinä kommunismi lopulta rikkoivat em. järjestyksen tai pyrkimykset siihen.

      Tohtori E. Micheal Jones on kuvannut juutalaista henkeä osuvasti vallankumoukselliseksi hengeksi (Revolutionary Spirit). Tästä hyvästä hän on joutunut laajan sensuurin kohteeksi. Mies on korkeakirkollisuuden puolustaja eli roomalais-katolisen kirkon apologeetti, minkä vuoksi häntä halveksivat myös ne valkoiset, jotka tietämättään ovat kapinallisen hengen vallassa. Tämän anti-kristillisyyden vuoksi vastarintaa orjuutuskampanjalle ei koskaan saada aikaiseksi ja Ilmestyskirjan tapahtumat alkavat pikku hiljaa toteutua. Teknologiat ovat jo olemassa.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
    2. Nuo ajatukset ovat myös historian saatossa todentuneita faktoja joista on paljon kirjoitettu maailman mediassa ja koko ajan kirjoitetaan vaikka sionistit näistä itseään koskevista tosiasioista loukkaantuneina ja suuttuneina haluavat niiden esiin tuomisen kieltää..
      Tuo ensimmäinen kappale jossa todetaan Juutalaisuuden tuhovoima
      ( ”…että se on täysin erilainen muista kansoista, ja että siihen kansaan on iskostettu yritys tuhota ja vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan, ja milloin vain tilaisuus tarjoutuu, he osallistuvat sellaiseen toimintaan eivätkä saa mistään muusta niin suurta iloa kuin järjestyksen lakien eli siis yhteiskunnan lakien tuhoamisesta,…” )
      sopii hyvin yhteen sen kanssa mitä Laurent Guyenot kirjoittaa kirjassaan From Yahweh to Zion. Hän näkee tuon tuhon voiman liittyvän juutalaista uskontoa (Toora ja Talmud) hallitsevan Yahweh’n tuhoavaan olemukseen (”The Destroyer God”, ”The Jealous One”).
      Kun tuo uskonto ja sen tuhoavuus on toiminut vuosituhansia heimon maallisen vaelluksen ohjekirjana – ja yhä toimii; onhan rabbin poika N-yahu todennut ettei tarvitse muuta kuin Talmudin maansa politiikassa – niin se on varsin syvällä ja tullut jo osaksi geneettistä valmiutta. Se myös selittää sionistien vihan kristinuskoa kohtaan jonka he haluavat tuhota.

      Sanot: ”Juutalaisvainoja ei voi estää, sillä Jumala ei anna tuon viheliäisen kansan nousta planeetan totaaliseksi herraksi. Mutta juutalaiset itse voisivat estää heitä uhkaavan totaalisen tuhon…: Tuhotkaa fyysisesti nuo ”Siionin Viisaat” jättämättä henkiin yhtä ainoaa! ”
      Jonkinlaista pyrkimystä siihen on ollut jo pitkään ja monet heistä ovatkin kääntyneet Israelin politiikkaa vastaan. Erityismaininnan saavat siitä Gilad Atzmon ja Miko Peled vaikka on suuri määrä muitakin. Ja sitten on tämä valistuneempi joukko, eräänlainen älymystö, joka on katkaissut kokonaan välinsä talmudistiseen uskoon ja assimiloitunut ja valinnut kristinuskon mutta kyse on vähemmistöstä joka on voimaton talmud-sionistien edessä jotka hallitsevat mediaa ja rahaa.
      Toivottavaa on että tämä juutalaisten anti-sionistien joukko maailmassa kasvaa ja nousee selkeästi sionisteja ja heidän koko maailman valloitus-hanketta vastaan, ja mikäli se sionistien sitä kohtaan tuntemasta vihasta ja hajotus-työstä huolimatta kasvaa, niin se tulee olemaan vahva vastavoima sionistien pyrkimykselle nousta maailman herraksi.
      Valitettavasti suurin osa ns. diaspora juutalaisista yhä kuitenkin tukee Israelin militarismia ja suur-Israel hanketta ja omaa kaksoiskansalaisuuden mikä on vahva osoitus tuesta sionistien tuhoisille pyrkimyksille alistaa koko maailma valtansa alle.
      Sionistit ovat pitäneet huolen siitä ettei heidän pahuuttaan saa arvostella vaan se leimataan anti-semitismiksi ja vihaksi. Sekin kertoo kuinka syvällä tuho heissä on: he haluavat tuhota ne jotka puolustavat totuutta ja hyvyyttä ja uskaltavat asettaa rajan pahalle. Kuitenkaan ihmisessä olevan pahan paljastaminen ja vastustaminen ei tarkoita itse ihmisen vihaamista.
      Alexander Solzhenitsyn sanookin: “For a Jew, there is nothing more insulting than the truth.”

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
      1. ”Aleksander Solzhenitsyn: “For a Jew, there is nothing more insulting than the truth.” (Juutalaista ei mikään muu niin pahasti loukkaa kuin totuus)”

        Tässähän tuo AS:n näkemys toteutuu: Ranskassa kristitty AS tuomittu maksamaan §158,500 128v vanhan kirjan julkaisusta liian loukkaavana juutalaisille.
        French Court Sentenced Alain Soral to Pay Jewish Organization $158,500 for Re-Releasing 128-Year-Old Book
        GUILLAUME DUROCHER • OCTOBER 11, 2020
        The French civic nationalist and publisher Alain Soral was sentenced last month to pay €134,400 ($158,500) to the International League Against Racism and Anti-Semitism (LICRA),
        His crime? Republishing Le Salut par le Juifs (“Salvation Through the Jews) by Léon Bloy, a classic French Christian author, first released in 1892.

        A French court had ordered Soral in 2013 to bowdlerize Bloy’s book by removing 15 passages deemed anti-Semitic. One wonders if it will still be legal in France to publish unabridged editions of the works of Shakespeare or Voltaire, both of which, like many classic authors, expressed sharp criticism of the Jews’ behavior.
        **Ranskalainen tuomioistuin oli määrännyt Soralin vuonna 2013 korjaamaan Bloyn kirjaa poistamalla 15 kohtaa, joita pidettiin antisemitistisinä. Joutuu miettimään, onko Ranskassa edelleen laillista julkaista lyhentämättömiä painoksia Shakespearen tai Voltairen teoksista, jotka molemmat, kuten monet klassiset kirjoittajat, kritisoivat juutalaisten käyttäytymistä.

        … The message is clear: Alain Soral, and only Alain Soral, does not have the right to republish this historic text simply because of his anti-Zionist political activities.
        Thus, while denouncing Jewish behavior, Bloy sees the Jews and their fallen nature as part of God’s plan for humanity’s moral elevation.
        **… Viesti on selvä: Alain Soralilla, ja vain Alain Soralilla, ei ole oikeutta julkaista tätä historiallista tekstiä pelkästään anti-sionistisen poliittisen toimintansa vuoksi.
        Samalla kun Bloy tuomitsee juutalaisten käyttäytymisen, hän näkee juutalaiset ja heidän moraalittoman luonteensa osana Jumalan suunnitelmaa kohottaa ihmiskunnan moraalista tilaa.

        The persecution of Alain Soral has greatly intensified this year. His two popular YouTube channels have been deleted and he has received several other fines and a one-year prison sentence in recent months. Indeed, Soral was briefly jailed in July this year, but was released due to an obscure legal technicality. It seems probable Soral will soon be joining Hervé Ryssen in prison, another French writer who has been locked in a modern-day Bastille for criticizing the Jews. As a free thinker, Soral has always been prepared for this eventuality, knowing full well that one cannot flout convention and denounce the powerful without paying the price.
        https://www.unz.com/gdurocher/french-court-sentenced-alain-soral-to-pay-jewish-organization-158500-for-re-releasing-128-year-old-book/

        Plusääni(4)Miinusääni(0)
      2. ”Sionistit ovat pitäneet huolen siitä ettei heidän pahuuttaan saa arvostella vaan se leimataan anti-semitismiksi ja vihaksi.”
        Tuo muita oman synnin arvostelusta syyllistävä strategia näkyy erityisen hyvin heidän suhteessa holokaustin virallisen kertomuksen kieltämiseen ja sen kieltäjiin: heidät leimataan anti-semitisteiksi vaikka he kieltäytyvät vain uskomasta sellaista mikä kaipaa tutkimista eikä ole totta.
        Vengeful Jews Give the Lie to Allied War-Crimes Trials
        John Wear
        … This article documents some of the Jewish attorneys, investigators and witnesses whose words and actions prove that the Allied-run war-crimes trials were politically motivated proceedings which failed to produce credible evidence of the so-called Holocaust.
        Conclusion
        The IMT and later Allied-run war-crimes trials were a travesty of justice organized by Jews who sought to demonize and punish Germans. These Allied-run trials were politically motivated proceedings that falsely accused Germans of conducting a policy of genocide against European Jewry.
        http://inconvenienthistory.com/12/3/7403

        Twitter on Facebukin tavoin ilmoittanut ettei holokaustin kieltäjillä ole asiaa heidän sivuilleen … Twitter has announced it will ban content that denies the Holocaust, a few days after Facebook announced a similar policy.
        “We strongly condemn anti-Semitism, and hateful conduct has absolutely no place on our service,” a Twitter spokesperson said.
        —Twitter on ilmoittanut kieltävänsä sisällön, joka kieltää holokaustin, muutama päivä sen jälkeen, kun Facebook ilmoitti samanlaisesta politiikasta.
        ”Tuomitsemme jyrkästi antisemitismin, eikä vihamielisellä käytöksellä ole mitään sijaa palveluksessamme”, Twitter-tiedottaja sanoi.
        https://www.timesofisrael.com/following-facebook-twitter-says-it-will-ban-posts-that-deny-the-holocaust/
        HUOM! … sanotaan ’vihamielisellä käytöksellä’! Siis totuuden esiin tuominen ja tutkiminen on v-mielistä … huh … luulisi sionistien itsekin tajuavan että nyt ei järki enää ohjaa… tuohan pistää ajattelemaan että suojelevatko he jotain valhetta jota ei saa paljastua? Parempi olisi pitää ovet avoinna tutkijoille.

        Saksalaiset yhä saavat maksaa katteettomia holo-korvauksia
        Germany to Give Additional $662 Million in Aid to Holocaust Survivors
        Associated Press
        Germany has agreed to provide more than a half billion euros to aid Holocaust survivors struggling under the burdens of the coronavirus pandemic, the organization that negotiates compensation with the German government said Wednesday. The payments will be going to approximately 240,000 survivors around the world, primarily in Israel, North America, the former Soviet Union and Western Europe, over the next two years, according to the New York-based Conference on Jewish Material Claims Against Germany … As a result of negotiations with the Claims Conference since 1952, the German government has paid more than $80 billion in Holocaust reparations. Part of the Claims Conference’s annual negotiations also includes working with Germany to expand the number of people eligible for compensation.
        Kun haluat tietää kuinka suuren hulluuden keskellä elämme niin avaa tämä sivusto.
        INSTITUTE FOR HISTORICAL REVIEW
        For a More Just, Sane and Peaceful World
        http://www.ihr.org

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
      3. Euroopan nationalisteja puolustavat myös monet juutalaiset. Heitä on varsin monta ja heti on mainittava Gilad Atzmon, joka jätti Israelin ja asuu nyt Lontoossa ja kritisoi voimakkaasti sionisteja.
        Hän on kuuluisa jazz-muusikko joka konsertoi ympäri maailmaa. Hän teki asepalveluksen Israelin armeijassa ja nähtyään kuinka julmasti se toimii hylkäsi kotimaansa. Isoisänsä oli sionisti joka kirosi palestiinalaiset joita sai tappaa. https://gilad.online
        Meillä on todella tänään – historiaa unohtamatta (esim. filosofi Spinoza) – valtava määrä ’juutalaiset geenit’ omaavia jotka ovat ehkä voimakkaimpia anti-sionisteja maailmassa.
        He ovat nousseet rohkeasti sionisteja vastaan, jotka valtaosin ovat ashkenazeja (kasaareja) kuten G Menuhin, viulisti Y Menuhin poika, alla toteaa, ja muodostavat nwo-mafian ytimen joka tavoittelee maailman herruutta ja joiden geneettinen yhteys alkuperäisiin hebrealaisiin tai israelilaisiin on kyseenalainen vaikka Kasaariasta Eurooppaan (ja täältä USA:han) muuttaneissa melko varmasti on ollut aitojakin juutalaisia ja ns. kryptoja eli puoli- tai neljäsosa-juutalaisia.
        –”Antisemitismi” ilmaisuna ei ole vain väärä sana, se on roskaa. …. Ashkenazi-juutalaiset (90% modernista juutalaisuudesta) polveutuvat yleisesti hyväksytyn tiedon mukaan 8. vuosisadan kasaareista.
        Antisemitismi olisi impotentti näennäis-ilmaus, ellei sitä yhdistettäisi ’Holokaustiin’ hän sanoo.

        ‘Anti-Semitism’ as an expression is not only a misnomer, it’s gibberish. …. Ashkenazi Jews (90% of modern Jewry) are commonly agreed to descend from 8th century Khazars.
        Anti-Semitism would be an impotent pseudo-expression, were it not coupled with ‘The Holocaust’. …In a free world, discrimination merely means choice, or preference. If someone chooses not to associate with certain people, for instance with Jews, that is of course his perfect right as a free citizen.

        Arthur Koestler, itse kasaari-juutalainen, puhuu kirjassaan The Thirteenth Tribe ’kolmannestatoista heimosta’. Kasaariaan ja ylipäätään pohjoiseen muutti Werner Somabartin mukaan jo ajanlaskun alussa suuri määrä juutalaisia, jopa niin paljon että puolet maan asukkaista olisi jättänyt jo silloin maan.

        http://www.veteranstoday.com/2016/04/14/the-intellectual-death-of-anti-semitism-interview-with-jewish-writer-and-novelist-gerard-menuhim-part-i/

        Kun puhutaan ’juutalaisista sionisteista’ ollaan geneettisesti varsin huteralla pohjalla, ainakin mitä Ashkenazeihin tulee joita esim. N-yahu, latvialaisen rabbin poika, edustaa. Silti ei tarvitse omata geneettistä yhteyttä juutalaisiin ollakseen sionisti ja sionisteissa onkin paljon tällaisia, esim. Joe Biden.
        Kasaariasta peräisin oleva geeni-aines ei välttämättä ole keskimäärin sen tuhoavampaa laatua kuin muuallakaan (psyko- ja sosiopatiaan altistava aines voi olla suurempi?) mutta babylonialaisen Talmudin (kasaaari-eliitti valitsi sen uskonnokseen) ’luovan tuhon’ (Kabbala) oppien liittyminen asiaan tekee sieltä Eurooppaan ja edelleen USA:han muuttaneista tavallista suuremman muita tuhoavan potentiaalin omaavia.
        Ne Euroopan kasaari-juutalaiset jotka irtaantuivat siitä muodostivat oman arvioni mukaan suurelta osin sen älymystön joka on edistänyt Euroopan sivistyksen kehitystä merkittävästi jota talmud-sionistit nyt ovat N-yahun ja USAn ’neokonnien’ johdolla tuhoamassa.
        Sellaistakin on spekuloitu että A:t Babylonialaisen Talmudin (BT) Kasaariassa omaksuttuaan ovat voineet toimia ’juutalaisen lipun alla’ Euroopassa ja siten ’oikeat juutalaiset’ (Hebrealaiset) ovat saaneet väärän leiman ja joutuneet maailman silmissä kantamaan häpeää A:n (kasaarien) rasismista ja tuhoisista teoista.
        Mutta toisaalta heidän rabbinsa ovat BT:n kirjoittaneet Babylonian vankeudessa joten siitä heitä ei voi vapauttaa ja kun Talmud Tooran ohella yhä on Juutalaisuuden Pyhä Kirja niin tuo uskonto pitää sisällään tuhoisan Jumalan joka taistelee, toisin kuin Uusi Testamentti, muita uskontoja, kansoja ja rotuja vastaan.

        Plusääni(1)Miinusääni(1)
        1. Totuus ww2:sta alkaa paljastua
          Sionisti Roosevelt huijasi maailmaa sionistien nwo-agendan taustalla. Asiasta enemmän kiinnostuneille tämä hyvä linkki jossa historiallisiin faktoihin perustuva artikkeli kuinka FDR:n huijasi mm. omaa maatamme ja tuki sionistien nwo-mafian hankkeiden kulissien takaisesta toteutumista Euroopassa ww2:n avulla
          Hitler Answers Roosevelt
          The German Leader’s Reply to the American President’s Public Challenge
          MARK WEBER • OCTOBER 14, 2020
          … Roosevelt’s listing of countries that supposedly might be threatened by Germany is all the more remarkable given how events unfolded over the next few years.
          … FINLAND, the first country on the President’s list, was in fact attacked seven months later – not by Germany, but rather by the Soviet Union.
          https://www.unz.com/article/hitler-answers-roosevelt/
          Monissa artikkelin kommenteissa tuodaan esiin kuinka Saksan tuhominen sionistien toimesta aloitettiin jo ww1:ssä ja Versaillesin rauhassa.
          WW2 käsitellään myös täällä
          https://vastavalkea.fi/2020/10/07/churchill-ja-stalin-keskustelevat/

          Plusääni(2)Miinusääni(0)
          1. Nim. Jonsse 11.10.2020 at 11:07 kirjoittaa tuon alemman linkin artikkelin kommentti puolella:
            ”Kun puhutaan sionismista, niin sellaiseksi yleensä käsitetään Brittien hallitsemaan Palestiinaan juutalais-valtiota tavoitteleva sionismi, jonka perustana on v. 1917 laadittu Balfourin julistus. Voidaan puhua Isreal-patriotismista, jonka toteuttamisen ottomaanien imperiumin kukistaminen mahdollisti ja joka pääsi päämääränsä, kun YK julisti Israelin valtion perustetuksi v. 1948.
            Mutta sionismi ei pysähtynyt Israelin valtion perustamiseen eikä sen pienehkön alueen oikeutettuun puolustamiseen. Uudenlaisen sionismin lähtölaukauksena voidaan pitää 9/11-iskua, joka masinoi USA:n sotavoimat liikkeelle epävakauttamaan Lähi-Itää ja kurittamaan sen Israelille vihamielisiä valtioita. Tähän vaiheeseen liittyy myös USA:n neoconien laatima Project for New American (America = Israel) Century- suunnitelma, johon Lähi-Idän epävakautus sisältyy, kuten myös USA:n sotavoimien voimakas vahvistaminen ja niiden masinointi Israelin laajentamisen kannalta hyödyllisiin hankkeisiin. Tämän sionismin alueellisena tavoitteena on kuningas Salomonin aikaisen valtakunnan uudelleen synnyttäminen. Projekti ei ole luonteeltaan erityisen juutalainen, vaan siihen on sekaantunut aineksia myös muista uskontokunnista ja niihin liitetyistä salaseuroista. Tosin se käyttää juutalaisia suojakilpenään.
            Ehkä voidaan siis puhua Israel- patrioottisesta ja nyky-Israelin aluetta puolustavasta sionismista (jota sitäkin moni pitää paheksuttavana sen monien röyhkeiden operaatioiden vuoksi) sekä ”Siionin Viisaiden” sionismista, joka tähtää Suur-Israelin syntyyn ja jolla on vahvoja globaaleja valtapyrkimyksiä. Nämä projektit ovat osin lomittautuneet, mutta ne voidaan nähdä myös erillisinä.”
            — Hyvä kommentti. Mitä paremmin ihmiset alkavat ymmärtää tuon talmudistisen ’Siionin Viisaiden’ Suur-Israel sionismin juonen, joka ohjasi sefardi-juutalaiseksi sanottua FDR hänen viedessä USAn mukaan Saksan ja Euroopan tuhoavaan ww2:n, uhkaa nyt koko maailmaa ja on jo pakottanut sen omaa valtaansa kasvattavaksi velkaorjaksi, niin sitä pikemmin sen hankkeet saadaan estettyä ja maailma pelastettua.
            WW2 tuhosi kansallissosialismin ja edisti sionistien mielivaltaa ja nousua kohti maailman herruutta ja se loi perustan EU:n rakentamiselle. Nyt on menossa uusi ww jossa korona-pandemian avulla yritetään tuhota maailman kansallisvaltiot kansallissosialistisen Saksan tavoin ja tehdä ’uusi Versaillesin sopimus’ joka kieltää kaikki pyrkimykset kohti sananvapautta, itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta jotka nähdään fasismin ilmauksena vaikka todellinen fasisti on se joka haluaa ne kieltää: aivan kuten ww2:ssa todellinen fasisti oli kansallissosialismin propagandallaan ja valheillaan mustamaalannut ja tuhonnut sionisti, joka kelpuuttaa vain itsensä ’valituksi’ ja agendansa ainoaksi oikeaksi kohtaloksi muulle maailmalle.
            Tästä linkistä löytyvä Hitlerin puhe, josta pieni pätkä tähän, todistaa selkeästi kuinka koko sodan tarkoitus oli vain tuhota Saksa ja kuinka kaikki hänen rehelliset ja maansa parhaaksi tarkoitetut pyrkimykset leimattiin fasismiksi sionistien toimesta jotka nyt itse edustavat suurinta fasismia maailmassa Suur-Israelia ja koko maailman kattavaa kommunismia rakentaessaan.
            https://www.unz.com/article/hitler-answers-roosevelt/

            ”That document of Versailles has fortunately been set down in black and white for generations to come, for otherwise it would have been regarded in the future as the grotesque product of a wild and corrupt imagination. Nearly 115 million people were robbed of their right of self-determination, not by victorious soldiers, but by mad politicians, and were arbitrarily removed from ancient communities and made part of new ones without any consideration of blood, ancestry, common sense, or the economic conditions of life. … It is impossible to enumerate the stages of our own people’s sufferings. Robbed of the whole of its colonial possessions,[2] deprived of all its financial resources, plundered by so-called reparations, and thus impoverished, our nation was driven into the darkest period of its national misfortune. And it should be noted that this was not National Socialist Germany, but democratic Germany[3]– the Germany which was weak enough to trust even for a single moment the promises of democratic statesmen. The resulting misery and continuing impoverishment began to bring our nation to political despair. Even decent and industrious people of Central Europe looked to the possibility of deliverance in the complete destruction of the old order, which to them represented a curse. … Jewish parasites, on the one hand, plundered the nation ruthlessly and, on the other hand, incited the people, reduced as it was to misery. As the misfortune of our nation became the aim and object of that race, it was possible to breed among the growing army of unemployed suitable elements for the Bolshevik revolution. …. The decay of political order and the confusion of public opinion by an irresponsible Jewish press led to ever stronger shocks to economic life, and consequently to increasing misery and to greater readiness to accept subversive Bolshevik ideas. The army of the Jewish world revolution, as the army of unemployed was called, finally rose to almost seven million.”

            Antisemitismi on luonnollinen reaktio kun ottaa huomioon mitä yllä kuvatut ’juutalaiset’ tahot ja esim. Maurice Samuel (“We Jews, we are the destroyers and will remain the destroyers.” /ote linkistä) ovat sanoneet ja miten Kabbala-sionistit tänäänkin toimivat muita tuhoten.
            On ikävä tosiasia että viattomat ja syyttömät juutalaiset saavat kärsiä näiden K-sionistien aiheuttamasta tuhosta.

            https://christiansfortruth.com/at-behest-of-jewish-supremacists-youtube-censors-black-leader-who-warned-blacks-of-jewish-supremacy/
            http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214812

            Plusääni(2)Miinusääni(1)
          2. Makow – ”You Knew I was a Snake” — ”Tiesitte että se on käärme”
            Miksi silti käärme, joka on pahuuden symboli, otti vallan ja nyt saamme maksaa siitä kun annoimme sen niin tehdä.

            In my view. the snake represents Evil. And the woman represents Western society.
            We embraced the snake and now we are experiencing the reckoning.(Makow)
            We allowed a satanic cult, Freemasonry, affiliated with the banking cartel to infiltrate every social institution.
            ”We corrupt in order to control (and destroy)” is their motto.

            ”You knew damn well I was a snake before you took me in…”

            https://www.henrymakow.com/2020/10/you-knew-i-was-a-snake.html

            Perhaps the main reason Satan is symbolised by a snake is because poison comes from a snake’s mouth like the lies and poison that come from the mouth of Satan. The jews media is mouth of Satan.
            http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=215497

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
        2. Israeli Arms Trade, The Lobby and the Meaning of Chosenness

          ”America is willing to sacrifice its young soldiers and national interests and even its economy for Israel,” Gilad Atzmon, who was born in a Jewish family in Israel and grew up in Jerusalem al-Quds, tells the Tehran Times. *
          Atzmon, who now lives in Britain, also says, ”Israeli pressure groups seem to believe that they are actually more powerful and certainly more important than the American constitution.”
          The following is the text of the interview:

          Tehran Times: Numerous rights bodies have slammed Western countries’ arms trade with Israel. What is your comment?

          Gilad Atzmon: For decades, Israel has been selling killing machines to the most oppressive regimes around the world and this shouldn’t be surprising, as Israel itself is at the forefront of the list of oppressive regimes.
          Embarrassed by the Israeli government’s current arming of Azerbaijan in its war with Armenia, Holocaust scholar Israel W. Charny penned an article for The Times of Israel titled: Would Israel sell a used drone to a Hitler? Charny admits in his piece that …..

          https://gilad.online/writings/2020/10/19/israeli-arms-trade-and-more

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. JATKOA JUUTALAISTEN SALAISUUKSILLE
    Koska monet ovat kyselleet sähköpostitse, mikä on juutalaisten merkitys nykyaikana, niin olen pakotettu vastaamaan siihen teologisesti ja diabologisesti. Juutalaisten peritty pahuus siis tuottaa halun koko maailman valloittamiseen ja tämä halu ohjaa heitä kaikessa. Tämä halu sai Karl Marxin, joka oli jälkeläinen monesta polvesta rabbiineja, luomaan oppinsa maailman valloitusta varten. Tämä halu sai Mayer Amschel Rothschildin luomaan pirullisen pankkidynastian ja kansainvälisen salajärjestön ”Siionin Viisaat”. Tämä halu sai varhaiset sionistit ottamaan päämääräkseen Israelin perustamisen ja maailman valloittamisen. Tämä halu saa USA:n juutalaisia kehittämään USA:sta sotilasvaltiota, joka pystyisi valtaamaan koko maapallon. Tämä halu sai Israelin johdon kehittämään salassa ydinaseen jne. Tämä halu perustuu siihen, että sen takana on itse perkele eli syvimmät helvetit. Tämän halun tavoitteena on maailman valtaus, johon esim. ajankohtainen korona-rokotushuijauskin perustuu. Tämä on kansainvälisten juutalaisten päämäärä: ”Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: ’Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua.’” (Matt. 4: 8-9). Tätä perkelettä juutalaiset palvovat ja kumartavat. Juutalaisten peritty pahuus poikkeaa muiden kansojen peritystä pahuudesta, kuitenkin kaikki kansat ovat perimältään pahoja. Juutalaisten peritty pahuus on kymmenkertaisesti vahvempaa kuin muiden kansojen, sillä he ovat pitänet satoja vuosia kiinni perkeleellisestä opistaan eli Talmudista. Täten vain harvat juutalaiset pystyvät uudestisyntymään henkisesti. Tämä peritty pahuus tuottaa juutalaisissa pirullista oveluutta ja kavaluutta, jota ei ”gojimit” eli ei-juutalaiset ymmärrä. Juutalaisuus muodostaa nykyisin suurimman vaaran ihmiskunnalle, suuremman kuin ilmastonmuutos tai luonnon saastuminen, sillä se voi johtaa kolmanteen maailmansotaan. Juutalaiset ovat hyvin lähellä totaalista maailmanvaltaa: heillä on hallussaan kaikki suurimmat länsimaiset tiedotusvälineet, he hallitsevat kansainvälistä finanssia, heillä on voimakkaat kansainväliset ja kansalliset järjestönsä, ja he hallitsevat voimakasta salajärjestöä eli vapaamuurareita. Uusi Kirkko, Islam, Internet ja vaihtoehtomediat ovat nykyisin vastavoimia juutalaisille. Internettiäkin he ovat jo valtaamassa. Yksi juutalaisen vallan tärkeimpiä aseita on holokausti-valhe. Liioittelemalla kymmenkertaisesti juutalaisten kärsimykset toisessa maailmansodassa he ovat saaneet aikaan maailmanlaajuisen sympatian sekä pelon arvostella juutalaisia. Monissa maissa holokausti-valheen kiistämisestä seuraa vankeustuomio, mikä kuvastaa tämän valheen valtavaa vaikutusta. Juutalaisten luonne paljastuu selvästi Israelin politiikasta alistamiaan palestiinalaisia kohtaan, heihin verrattuna natsit olivat enkeleitä. Miten sitten voi estää juutalaisia pääsemästä planeetan täydelliseksi valtiaaksi? Tähän on vain yksi ratkaisu, joka perustuu teologiaan eikä maallisiin konsteihin, sillä juutalaisten pirullinen älykkyys on ylivoimaista eikä heitä maallisilla konsteilla voiteta. Tämä teologinen keino on seuraava: helvettejä vastaan voi taistella vain vahvistamalla taivaallista virtausta eli Jumalan vaikutusta ihmiskuntaan. Taivaallinen virtaus nujertaa helvetit. Käytännössä tämä tarkoittaa Uuden Kirkon (Ilmestyskirjassa Uusi Jerusalem, 21: 2) ja sen Kymmeneen Käskyyn perustuvan opin levittämistä planeetan väestön elämään. Tämä oppi avaa ihmisten ymmärryksen tajuamaan juutalaisten petoksen. Tästä seuraa juutalaisten poistaminen maailmanlaajuisesti tärkeiltä paikoilta pankkitoiminnassa, mediassa, politiikassa ja opetuksessa. Tästä seuraa myös salajärjestön ”Siionin Viisaat” ja vapaamuurarijärjestöjen hävittäminen. Juutalaiset näkyvät henkimaailmassa kyykäärmeenä ja tämän käärmeen pään muodostavat nuo ”Siionin Viisaat”, jotka Uusi Kirkko eli vaimo murskaa (1 Moos. 3: 15). Juutalaiset ryhtyvät ja ovat jo ryhtyneet vastaiskuun, joten ilman uhreja ei tästä taistelusta selvitä, mutta voitto Herran Jumalan Jeesuksen Kristuksen avulla on varma ja ennustettu: ”Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan, sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole” (Ilm. 21: 1). Nykyiset kristilliset kirkot ovat liittoutuneet perkeleen eli juutalaisten kanssa, joten niistä on vain haittaa tässä taistelussa. Kiinalla voi olla ratkaiseva merkitys, sillä kiinalaisten mielenlaatu on vastaanottavainen Uuden Kirkon Kymmenen Käskyn opille.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Dominus, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
      1. Käsittääkseni nyt on kysymys puhtaasti itseouolustuksestta. Kansat ovat menettämässä vapautensa lopullisesti. Globalistiset eliitin käyvät sotaa kansoja vastaan kahta eri reittiä. Kommunistinen vasen haara harjoittaa kulttuurin mädätystä, heikentää kansojen geeniainesta tai aiheuttaa kaaosta tai tuhoaa omaisuuksia kaduilla.

        Kansainvälistä taloutta, pankkeja, mediaa, suuryrityksiä ja lännen sotakoneistoa hallitseva oikea haara tuhoaa kansoja erilaisin taloudellisin tai sodankäynnin asein. Erityisesti informaatiosota ja sen monet eri psykologiset keinot ovat tässä tehokkaita (todisteen tästä näet, kun astut ulko-ovestasi ulos).

        Kansat ovat ahdingossa ja vahva sensuuri pyrkii estämään edes vihollisvoimien laadun arvioinnin. Osa näkee juutalaisissa tai juutalaiseliitissä ison tekijän em. kampanjoissa. Juutalaiseliitti on ollut kansainvälistä ja verkottunutta jo kauan ennen kuin muut kansalliset eliitit. Jossain vaiheessa nämä eliitit yhdistivät voimansa ja muodostui nykymuotoinen globalismi, jossa toisilleen näennäisesti vastakkaiset rahavalta ja kommunismi näyttelevät suurta roolia.

        Eliitin vihassa kansoja kohtaa on paljon samoja piirteitä kuin juutalaisten kaunassa pakanakansoja kohtaan. Se on yhdistelmä pelkoa, vihamielisyyttä ja halua alistaa ja tuhota. Juutalaisten rooli on siis kiistaton, mutta nykyaikana ei ole syytä lähteä erottelemattomaan rotuvihaan. Se ei ole järkevää eikä eettistä, vaikka siihen olisi mahdollisuuskin. Juutalaisilla itsellään on myös halua pyrkiä paljastamaan oman eliittinsä rikoksia. Tietenkin ne tahot, jotka ovat kansoja nujertamassa, haluavat käyttää tavallisia juutalaisia ihmiskilpinään ja suojautuvat anti-semitismi-syytösten avulla, mikä on erittäin tehokas arvostelun vaimentaja. Siionin Viisaitten pöytäkirjat mainitsevat myös, että tavallisia juutalaisia saa uhrata aina, kun siitä on heidän tavoitteelleen hyötyä. Tämä tekee ihmiskilvestä paksumman. Juutalaiseliitillä ei ole moraalisia estoja päämääriensä saavuttamisessa. Tämän machiavellistisen asenteen he ovat levittäneet myös pakanakansoihin, jotka innokkaasti ottavat oppia mestareiltaan ja puukottavat kanssaihmisiään selkään aina, kun se vain on mahdollista.

        Nyt ei olla heittämässä ’ensimmäistä kiveä’, vaan pyritään suojautumaan meihin kohdistuvalta kivisateelta.

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
        1. ” Siionin Viisaitten pöytäkirjat mainitsevat myös, että tavallisia juutalaisia saa uhrata aina, kun siitä on heidän tavoitteelleen hyötyä. Tämä tekee ihmiskilvestä paksumman. Juutalaiseliitillä ei ole moraalisia estoja päämääriensä saavuttamisessa…”

          On todella kummallista kun ’tavalliset juutalaiset’, siis kansa, ei tajua kuinka sen oma ’Suur-Israel’-sionisteista koostuva eliitti käyttää myös sitä häikäilemättä hyväkseen omissa hankkeissaan. Tietenkin näin on laita myös muiden kansojen kohdalla mutta juutalaisten kohdalla tämä näkyy ehkä selkeämmin.
          On tutkittua faktaa että esim. Saksan juutalaisvainot ennen ww2 ja sen aikana olivat pitkälti myös sionistien masinoimia ja että he edistivät ilmapiiriä joka tuki heidän päämäärää: maan Saksaan osin jo varsin hyvin ’juurtuneiden’ juutalaisten Palestiinaan perustetun Israelin valtioon pakolla ajamista.
          Kyse ei siis ollut vain Saksan halusta ajaa niitä pois maasta, jotka olivat sopeutuneet maan tapoihin. Sionistit tekivät tässä ’ajojahdissa’ yhteistyötä kansallissosialistien kanssa ja Englanti sekä USA – niin olen lukenut – tukivat hanketta estämällä muuton omiin maihinsa jonne pääsi vain ’tietty eliitti’.
          Miksei tämä tutkittu tosiasia herätä kansaa?
          Yksi selitys voisi olla että kansa voi ehkä osin tajuta tämän mutta jos eroaa ’laumasta’ niin joutuu sionisti-eliitin armottoman hyökkäyksen kohteeksi, kivitetään. Spinoza on hyvä esimerkki, yksi monista ja Gilad Atzmon pitää aina mainita tässä yhteydessä.
          Toinen luonnollinen, Talmudin oppeihin kytkeytyvä selitys on tehokas aivopesu jo lapsesta asti kuinka ’me olemme valittuja’ ja kuinka siksi olemme aina kateellisten vainon kohteena ja se antaa myös oikeuden muiden tuhoamiseen. Siis totuus käännetään sellaiseksi ylemmyydeksi joka lujittaa laumassa pysymistä, lauma-identiteettiä. Ja jos lähtee – kuten moni on tehnyt ja tänäänkin tekee – niin saa leiman ’itseään vihaava juutalainen’.
          Kun tilanne on tämä niin ei ole helppoa päästä irti lauman kahleista ja kun ei pääse niin pysyy sokeana.
          Myös se että sanalla ’juutalainen’ on oman heimonsa psykopaattisen eliitin luoma huono maine maailman ei-juutalaisten keskuudessa varmasti myös vaikeuttaa irtaantumista koska laumasta irtaantuva saattaa pelätä jäävänsä yksin ja joutuvansa pilkan ja halveksunnan kohteeksi.

          Erikoista on se, että se miten tässä sionistit itse näin varjelevat laumansa koossa pysymistä sen hajoamiseen liittyvien omia valta-intressiejään uhkaavien vaarojen takia niin sitä ei sallita muille kansoille vaan he pyrkivät hajottamaan muita ’laumoja’ mikä näkyy tänään hyvin ’nwo-hankkeena’, yrityksenä tuhota kansallisvaltiot ja muuttaa maailma yhdeksi epäyhtenäiseksi ja kaoottiseksi massaksi jota heidän sitten on helppo hallita omalla tavallaan.

          Plusääni(2)Miinusääni(0)
          1. Churchill ja Stalin keskustelevat
            – sekä kertomus siitä kuinka Suomi menetti Karjalan.

            Tekijä Jan Nybondas – 7.10.2020
            Draaman kaari on korkea ja näkyvä. Välittömästi sen jälkeen kun Saksa – Suomen ja eräiden muiden Venäjän rajanaapureiden tukemana – hyökkäsi itään kesällä 1941; Churchill asettui vankasti Neuvostoliiton puolelle. Tulikivenkatkuisessa radiopuheessaan kansalaisilleen, ja koko maailmalle, Churchill julisti heti sodan alkamispäivänä tukensa Venäjän taistelulle – joka käytäisiin voittoon saakka.
            https://vastavalkea.fi/2020/10/07/churchill-ja-stalin-keskustelevat/

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Echelon One — Ylin porras
    by David Sims
    THE ELITES that really do run our country and many other countries depend, first, on the widespread use of reality-approximating fantasies to keep people fooled about how power works in the real world. You are taught these fantasies via the mainstream media for news and for entertainment, and they are formally taught to children as “civics” in high school.
    That is, spokesmen for the elite try to convince us that power really works as it is supposed to work, although nothing could be further from the truth.
    When fantasy fails to continue to fool people, and those people who were fooled understandably express their displeasure, the elites turn to force. The police show up to arrest you on dubious charges, or the extralegal minions of the elites, such as Antifa terrorists, are sent to harm or harass you, while the police stand by and do nothing.

    …..Eliitit, jotka todella johtavat maatamme ja monia muita maita, harrastavat todellisuutta karttavien tai pakenevien fantasioiden laajaa käyttöä ihmisten huijaamiseksi vallankäyttäjien toimista todellisessa maailmassa. Sinulle opetetaan näitä fantasioita valtavirran tiedotusvälineiden kautta uutisina ja viihteenä, ja niitä opetetaan virallisesti lapsille ”kansalais tietona” lukiossa.
    Eliitin edustajat yrittävät siis vakuuttaa meidät siitä, että valta todella toimii niin kuin sen sanotaan toimivan, vaikka mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.
    Kun/jos tämä fantasia/tarina ei onnistu huijaamaan ihmisiä ja kun ihmiset, joita huijataan tuovat ymmärrettävästi julki tyytymättömyytensä, eliitti muuttaa itsensä voimaksi. Poliisi ilmestyy pidättämään sinut epäilyttävistä syytteistä, tai eliittien laittomat kätyrit, kuten Antifa-terroristit, lähetetään vahingoittamaan sinua tai häiritsemään sinua, poliisin seisoessa vieressä tekemättä mitään.
    About a hundred years ago, a Russian writer and magistrate named Sergei Nilus published a tract entitled The Protocols of the Learned Elders of Zion, which you should read. It identifies Jews as the top echelon of these elites, and that might be correct. But whether it is correct or not, these elites do exist, and you ought to dispense with any lingering influence from your high school civics lessons.

    ….Noin sata vuotta sitten venäläinen kirjailija ja siviili tuomari Sergei Nilus julkaisi traktaatin nimeltä ”Siionin viisaitten pöytäkirjat”, joka sinun kannattaisi lukea. Se tunnistaa juutalaiset näiden eliittien ylimmäksi portaaksi, ja se saattaa olla oikeassa. Mutta riippumatta siitä, onko se oikeassa vai ei, näitä eliittejä on olemassa, ja sinun olisi hyvä vapautua kaikesta itseäsi seuranneesta lukion kansalais oppitunneilta pitkän ajan sisällä saaduista tiedoista (koska ne voivat olla aivopesua/lisäys).
    https://nationalvanguard.org/2020/10/echelon-one/
    https://nationalvanguard.org

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat