Juutalaiset suuttuivat Ruotsin varapääministerille Auschwitzin vuoksi

Ruotsin Ympäristöpuolue Vihreisiin kuuluva varapääministeri Åsa Romson kompuroi pahasti yrittäessään tasapainotella poliittisesti korrektin puheen nuoralla. Romson syytti julkisuudessa Eurooppaa ei-valkoisten pakolaisten ahdingosta, mutta tuli samalla suututtaneeksi juutalaiset Auschwitz-vertauksella.

Eurooppaan meriteitse saapuvat laittomat siirtolaiset ovat tällä hetkellä valtamedian silmäteränä. Valkoisten tarjoamaa sosiaaliturvaa havittelevat siirtolaiset pyrkivät mantereelle amatöörimäisillä veneillä ja lautoilla. Usein lautat hajoavat ennen perille pääsyä, minkä vuoksi eurooppalaiset joutuvat tämän tästä rientämään auttamaan hukkumisvaarassa olevia maahantunkeutujia. Tämän jälkeen laittomat tulokkaat kuljetetaan eurooppalaislaivoilla turvallisesti uuteen vauraaseen kotimaahan, jossa ylläpidosta vastaavat veronmaksajat.

Esimerkiksi Helsingin Sanomat on syyttänyt Eurooppaa siirtolaisten ”ahdingosta”. Viikko sitten HS julkaisi uutisen tämän vuoden hukkumistilastoista. Samassa tekstissä kerrottiin: ”Välimerellä odotetaan Libyan kautta Italiaan pyrkivien pakolaisten ja siirtolaisten määrän nousevan yli viime vuoden ennätyksen, joka oli yli 170 000 ihmistä.” Huhtikuussa HS:n Nyt-liite julkaisi artikkelin, jossa ”surkea EU” nimettiin afrikkalaispakolaisten pahoinvoinnin syyksi. Syyhän ei koskaan ole afrikkalaisissa itsessään.

Valtamedia ruokkii valkoista syyllisyyttä.
Valtamedia ruokkii valkoista syyllisyyttä.

 

Euroopan rasistinen salaliitto

Miksi juutalaisjärjestöt sitten suuttuivat Romsonille? Jokaisen kunnon liberaalin tavoin Romson syytti eurooppalaisia laittomien siirtolaisten kokemista vastoinkäymisistä. Tämä ei juutalaisjärjestöjen mukaan ollut ongelma. Romson suututti juutalaiset, koska hän vertasi Välimerta – jonne laittomia pakolaisia hukkuu – Auschwitzin työleiriin. Holokaustiuskovaisten mukaan Auschwitz tosin oli ”juutalaisten tuhoamisleiri”, vaikka väitteelle ei ole lainkaan tieteellisiä todisteita.

Romson on luonnollisesti täysiverinen holokaustiuskovainen; hän kutsui Välimerta Auschwitziksi, koska hänen mielestään valkoiset eurooppalaiset ovat ”rasisteja”, jotka tahtovat järjestelmällisesti murhata kaikki muut kansat. Tällä kertaa murhaa ei suoriteta ”kaasukammioissa” vaan asettamalla rajoitteita maahanmuutolle. Koska kaikki Euroopan maihin tunkeutuvat eivät saa välittömästi kansalaisuutta, joutuvat he livahtamaan mantereelle salaa. Laittomat lauttaretket Välimerellä ovat kuitenkin vaarallisia, joten pakolaisia kuolee matkan aikana. Tämä on Romsonin mukaan valkoisten rasistinen salaliitto koko muuta maailmaa vastaan. Me murhaamme pakolaisia, koska emme anna heille automaattisesti kansalaisuutta ja täyttä sosiaaliturvaa.

 

”Holokausti” on pyhä

Romsonille suivaantuneiden juutalaisjärjestöjen mukaan ”holokaustia” ei saa verrata mihinkään muuhun inhimilliseen katastrofiin tai joukkomurhaan. Holokausti on pyhä. Holokausti on ainutlaatuinen.

Esimerkiksi Tukholman juutalaisyhteisön johtaja Lena Posner-Körösi moitti varapääministeriä ja muistutti, että ”äärioikeisto nostaa päätään Euroopassa”, minkä vuoksi holokaustin vertaaminen muihin asioihin on ”absurdia ja vaarallista”. Lisäksi Ruotsin tunnetut juutalaiset mediavaikuttajat, kuten Peter Wolodarski ja Göran Rosenberg ovat kertoneet pöyristyneensä Auschwitz-vertauksesta.

Eurooppaan tulevien pakolaisten ja Auschwitzin vankien vertaaminen toisiinsa oli itse asiassa paljon osuvampaa kuin Romson ehkä luulikaan. Eurooppa tarjoaa laittomille siirtolaisille ilmaisia terveys- ja kulttuuripalveluita aivan kuten Auschwitz tarjosi juutalaisille. Keskitysleirillä olleet juutalaiset kertovat yllä olevalla videolla, millaista elämä esimerkiksi Auschwitzissa todellisuudessa oli.

Toisin kuin Neuvostoliiton epäinhimillisillä gulag-vankileireillä, Auschwitzin vangeille järjestettiin elävää musiikkia, teatteria, töitä (kuten teen valmistamista muille vangeille), kirjasto- ja sanomalehtipalveluita, elokuvia, kirjeitä ja postimerkkejä yhteydenpitoon, kanttiini (sodan synnyttämästä puutteesta huolimatta), olutta, urheilua (kuten jalkapalloa), lastenvahtiapua ja maalaamista. Myös SS-miehet osallistuivat ystävällisessä hengessä vankien vapaa-ajanviettoon. Palveluita ja tuotteita pystyi ostamaan saksalaiskupongeilla, joita leirin ihmiset saivat tekemällä työtä.

 

Poliittisesti korrekti kohu

Ruotsissa vastaavat ”kohut” ovat arkipäivää. Keväällä Sveriges Radio joutui pyytämään julkisesti anteeksi sitä, että yksi sen toimittajista oli kysynyt Israelin suurlähettiläältä Isaac Bachmanilta, voisiko Israelin ja juutalaisten toiminta olla syynä ”kasvaneeseen antisemitismiin”. Poliittisesti korrekti vastaus on tietysti jyrkkä ei: juutalaisvastaisuudella ei ole mitään tekemistä juutalaisten kanssa, vaan ”antisemitismi” on mielenvika, jonka ei-juutalaiset saavat jo äidinmaidossa. Sveriges Radion toimittaja oli kuitenkin astunut kielletyn rajan yli jo nostamalla kysymyksen julkisuuteen.

Bachman itse oli hieman aiemmin syyttänyt Ruotsin valtiota siitä, että hallitus oli ruokkinut juutalaisvastaisia asenteita tunnustamalla Palestiinan valtion. Bachmanin ei tarvinnut pyytää lausuntoaan anteeksi, mutta ruotsalaiselle medialle osoitettiin tehokkaasti kaapin paikka.

taakanjako-eu-komissio

 

EU haluaa lisätä siirtolaisten määrää jäsenmaissa

EU haluaa, että jäsenmaiden väestörakenne muutetaan täysin ”monikulttuuriseksi”. Väestönvaihdos suoritetaan siirtolaisvirtoja kasvattamalla. Operaation tuorein peitenimi on ”taakanjako”, joka tarkoittaa, että toistaiseksi valkoisten valtioiden on viimein otettava monikulttuurisuuden taakka harteilleen.

Talousblogisti Pauli Vahtera muistuttaa, että Euroopasta turvapaikkaa hakevien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti 2010-luvun vaihteessa. Viime vuonna se oli jo 626 000. ”Jos määrät kasvavat edelleen vuosittain sadallatuhannella, tulisi vuonna 2030 Eurooppaan yli 2 miljoonaa siirtolaista turvapaikan hakijan kaavuissa,” Vahtera muistuttaa. Tämäkö on se ”taakka”, joka Suomenkin on jaettava? Vahtera jatkaa:

”Vuosina 2015 –2030 tulisi 23 miljoonaa turvapaikan hakijaa, joista Suomen kaavailtu osuus 3,37 % olisi 800 000. Vain mitättömän pieni osa hakijoista saisi turvapaikan, mutta suurin osa saisi jäädä joko toissijaisen suojelun takia tai laittomasti yksinkertaisesti jäämällä Eurooppaan.”

Vahtera muistuttaa, että vielä muutamia vuosia sitten monikulttuurisuuden sanottiin olevan ”rikkaus”, joka elävöittää kulttuuria ja talouskasvua. Nyt ollaan alettu puhua jo hieman rehellisemmin. Monikulttuurisuus on kuin onkin taakka. Mikäli taakkaa ei suostuta kantamaan, rakennamme uuden Auschwitzin Välimerelle. Holokaustiuskonnon avulla Romsonin kaltaiset liberaalit yrittävät ajaa Eurooppaa suorittamaan rodullisen itsemurhan maahanmuuton kautta.

 

Lähde: Aftonbladet

5 kommenttia

  1. Joo,Finnair vois lopettaa kaupallisen toiminnan ja siirtyä lennättämämään somppuja suoraan Lybyasta
    helsinkiin.
    Ei olis pelkoa hukkumisesta enää.Ei muuta kuin kansalaisaloitetta kehiin!!..heh

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  2. Huomaa sen, että mamuimurointia ajetaan nyt vauhdilla ja että se on kaikki kaikessa. Jokainenhan tajuaa, että pakolaisten lennättäminen suoraane ei lopeta laittomien siiirtolaisten paattien virtaa. Tulee vain uusi virta laittomien rinnalle. Ainoa oikea keino olisi lennättää kaikki laittomat takaisin välittömästi kun ovat rantautuneet tai laivoista suoraan. Mutta juutalainen rotusota Euroopan kansakuntia vstaan on kaiken ydin. Juutalaisten puolellaan on paljon luopioita.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  3. Tietokantavirhettä pukkaa kun yritin toisaalle laittaa ko. tekstiä! –> https://magneettimedia.com/vasabladet-haastatteli-aarivasemmistolaisia-magneettimedia-asiantuntijoina/

    Onko täällä kenelläkään mitään käsitystä Pekka Siitoimen todellisesta luonteesta? En väitä, mutta olen aina epäillyt häntä ”feikiksi”, siis pelkäksi huomion kalastelijaksi. Hänhän ei todellakaan ole ’kansallismielisille’, ainakaan ajatteleville sellaisille, mikään suunnannäyttäjä saati sitten ikoni tms. Pekkahan oli pelle! Siis pelkkä narri! Ja omalta osaltaan hän sai mustamaalattua niin kansallimieliset kuin ”natsitkin”. Oliko hän siis pelkkää valeoppositiota (siis eihän Pekkaa nyt voi kukaan tosissaan todellisena oppositiona pitääkään) ja mediahuoraamista vai mistä on kyse? Satunnainen hölmö ja pelle vain?

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  4. Englannissa kaavaillaan uutta lakia, joka on suunnattu kaikenlaista ”ekstremismiä” vastaan. Eniten puhutaan islamismista, mutta sehän on juutalaisten ase ja todellinen tarkoitus onkin tehdä loppu nationalismista ja antisemitismistä.

    https://endzog.wordpress.com/2015/05/14/indigenous-white-nationalism-in-britain-today/

    ”THE NATIONAL SECURITY COUNCIL COUNTER EXTREMIST BILL IS TO BE ANNOUNCED IN THE QUEEN’S SPEECH ON 27TH MAY.

    The argument for this dictatorial legislation is that it deals with Islamic extremism. In fact Islamic extremism in Britain is a security services fostered mirage. There has not been one single attack by Muslims on the British state in history. While thousands of white girls have been raped, enslaved tortured and abused and numerous white people have been murdered by Muslims, yet not one single Jew has been killed nor one single Jewish girl or woman raped. The two attacks which did occur were terrorist acts of violence against the British people themselves by agents of the security services. Most notably the 7/7 bus bombing which conveniently occurred outside the Tavistock Institute.

    MUSLIM JEWISH FORUM

    “Plans for a new Counter-Extremism Bill will be top of the agenda today at the first meeting of the new National Security Council (NSC), chaired by the Prime Minister in Downing Street.

    Putting British (Jewish) values at the heart of the new government’s approach to tackling extremism, the PM will set out his intention to prioritise new legislation to make it much harder for people to promote dangerous extremist views in ‘our’ (owned by the regime) communities. The legislative measures are part of a wider package, announced by the Home Secretary in March, which will be the foundation of this government’s new partnership approach bringing communities together to defeat extremism and create a better, more secure future for the whole country.

    ALLIES AGAINST THE INDIGENOUS WHITE EUROPEANS.
    ALLIES AGAINST THE INDIGENOUS WHITE EUROPEANS. “LOVE AND MARRIAGE, JUST LIKE A HORSE AND CARRIAGE.” MILLIONS OF MUSLIMS BEING BROUGHT INTO EUROPE THROUGH JEWISH BANKSTER AND ZIONCORPORATION ENFORCED THIRD-WORLD IMMIGRATION AND THEN BOUGHT AND PAID FOR BY THE JEWISH OCCUPATION REGIMES TO REPLACE THE WHITE WORKING CLASS.
    Cameron Stated: “We must say to our citizens: this is what defines us as a society. To belong here is to believe in these things. And it means confronting head-on the poisonous Islamist extremist ideology. Whether they are violent in their means or not, we must make it impossible for the extremists to succeed. For too long, we have been a passively tolerant society, saying to our citizens: as long as you obey the law, we will leave you alone. It’s often meant we have stood neutral between different values. And that’s helped foster a narrative of extremism and grievance.

    WELCOME THE GULAGS, THE JEWISH BIG-NOSE INSPECTS:

    This government will conclusively turn the page on this failed approach. As the party of one nation, we will govern as one nation, and bring our country together. That means actively promoting certain values. Freedom of speech (by taking away freedom of speech). Freedom of worship (which already exists). Democracy (the current dictatorship). The rule of law (The Jewish laws of the Jewish Marxist Jewdiciary). Equal rights regardless of race (excluding the white race), gender or sexuality.

    The twisted narrative of extremism (the rights of indigenous people not to be genocided and to possess their own lands, culture and history) cannot be ignored or wished away.

    david cameron counter extremism bill

    This government will challenge those who seek to spread hatred and intolerance by forming a new partnership of every single person (total Big Brother surveillance and totalitarianism of the individual person) and organisation (illegal Jewish and Muslim Shomrim police forces and Leninist organisations like Hope Not Hate and the UAF) in this country who want to defeat the extremists.

    We will introduce legislation to combat groups and individuals who reject our values and promote messages of hate. We will empower institutions to stand up against the extremists and challenge bigotry and ignorance. And we will support those who are fighting back against extremism online.

    private eye febuary march 2015 david cameron free speech jews

    United by our values and the basic principles of our society we are determined to defeat extremism in all its forms.
    •introducing Banning Orders for extremist organisations who seek to undermine democracy (all nationalist and national socialist groups and parties apart from the officially sanctioned registered democratic parties and security services fronts) or use hate speech in public places, but fall short of proscription (i.e. street preachers, protestors against immigration or criminal activity of non-white groups such as Muslims, Jews and blacks).
    •new Extremism Disruption Orders to restrict people who seek to radicalise young people, (nationalist youth groups).
    •powers to close premises where extremists seek to influence others. (any public house or hotel which hosts a New Right or Nationalist party event will be forcibly closed down and the owner lose their business).
    •a strengthened role for Ofcom to take action against channels which broadcast extremist content, (the possibility that Internet radi0 from the USA will have their shows blocked from British audiences by internet providers.”

    THE NEW FASCIST FASHION IS FASCIST ACTION!

    LET BATTLE COMMENCE!

    Hail Victory!”

    Venäjällähän on jo laki, joka sallii KGB:n tappaa ”ekstremistejä” (niitä, joista juutalaiset eivät pidä) maailmanlaajuisesti.

    Suomessa juutalaisten mies Soini on vaatinut ”antisemitismin” kuriin laittamista ja totaalista nettivalvontaa. Hän sanoo suoraan ”rikkaitten amerikkalaisten” kirjoittavan hänen puheensa, koska hän ei kuulemma taloudesta mitään ymmärrä. Hän haluaa suomalaisilta kaikki oikeudet pois ja on jopa väittänyt saaneensa tappouhkauksia, jotta suomalaiset saataisiin juutalaisen saappaan alle ikiajoiksi.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat