"Sionistien valta länsimaissa pohjautuu holokaustimyyttiin. Revisionisteja vastaan hyökätään väkivalloin ja tuomioistuimessa, koska heitä ei uskalleta haastaa historiallisessa ja tieteellisessä tutkimuksessa."

Robert Faurisson

Juutalaiset, pankit, koronkiskonta

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,55
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Usein väitetään, että ”markkinoilla ei ole kasvoja” ja että ”ilmaisia lounaita ei ole”. Entä jos koko länsimainen talousjärjestelmä perustuukin sille, että tiiviisti verkostoitunut eliitti syö muiden tekemän työn hedelmiä?

Toukokuussa julkaisimme artikkelin ”Keskuspankki: yksityinen vai julkinen loinen?”, jossa kuvasimme sitä, kuinka moderni pankkijärjestelmä tahkoo voittoa hyväksikäyttämällä reaalitaloutta sekä sitomalla valtiot, yritykset ja kotitaloudet velkaorjuuteen.

Edellisen artikkelin jälkeen muutamat lukijamme kysyivät, kuinka tärkeitä juutalaistaustaiset toimijat lopulta edes ovat järjestelmän kannalta. Kuinka vankalla pohjalla väitteet Rothschildien ja Goldman Sachsin ylivallasta ovat?

Koska kysymykseen oli vaikea vastata muutamalla lauseella, päätimme julkaista artikkelin juutalaisten ja modernin pankkitoiminnan yhteisestä historiasta. Artikkeli on kuitenkin pelkkä pintaraapaisu, joten suosittelemme tutustumaan myös nimeämiimme lähdekirjoihin ja -artikkeleihin.

Pankkisektorin poliittinen ylivalta ei ole varsinaisesti salaisuus. Torstaina toimittaja Jaana Kivi totesi Yleisradiossa, että Goldman Sachsin ja Citigroupin kaltaiset rahoitusjättiläiset muodostavat reilusti yli puolet kaikista EU-komission toimintaa manipuloivista lobbaajista. Jopa Kiven mukaan on kyseenalaista, voiko EU:ta edes kutsua demokraattiseksi järjestelmäksi.

Kivi totesi, että lobbaajien ja EU-virkamiesten väliset keskustelut todistavat, että pankkien ylivaltaa sementoiva TTIP-sopimus ei suinkaan tule parantamaan kotimaisten yritysten kilpailukykyä, päinvastoin! Tämän vuoksi komissiossa suunnitellaan Kiven mukaan nyt keinoja, joilla suurelle yleisölle voisi mahdollisimman vakuuttavasti valehdella TTIP:stä, joka on käytännössä yrittäjien sekä rehellisten työntekijöiden tulonsiirto suurille pankeille.

Virallisen totuuden mukaan pankkisektorin pitäisi olla reaalitaloutta ruokkiva voima, joka tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kasvaa ja työllistää uusia ihmisiä. TTIP kuitenkin todistaa, että vastoin virallista totuutta yritysten ja pankkien etu ovat äärimmäisessä ristiriidassa.

Kuinka tämä on mahdollista? Kun tutustumme juutalaisten, rahanlainauksen ja koronkiskonnan historiaan, huomaamme, että eurooppalaiset poliitikot, tutkijat ja mielipidevaikuttajat ovat tunnustaneet pankkien ja yhteiskunnan välisen ristiriidan olemassaolon jo tuhansien vuosien ajan. Mikä mielenkiintoisinta, usein ristiriita on kärjistynyt taisteluksi alkuperäisväestön ja finanssialan juutalaisten välillä.

soros-migrants

George Soros.

Miehet myyttien takana

Viimeisten vuosikymmenten aikana pankkiirien rikollisuutta on pyritty oikeuttamaan usein uusliberaalilla retoriikalla, jonka mukaan pankeilla, velalla ja rahalla ei ole mitään vaikutusta yhteiskuntaan – ne ovat ”neutraaleja”.

Pankkien synnyttämät finanssikriisit sekä TTIP-neuvotteluiden vastakkainasettelut rahoitussektorin ja todellisten yritysten välillä todistavat kuitenkin, että väite on roskaa.

Pankkeja puolustelevan uusliberaalin aatteen tärkeimmät teoreetikot olivat lähes järjestään juutalaisia: Milton Friedman, Ayn Rand, Robert Nozick, Murray Rothbard ja Ludwig von Mises. Eurooppaan uusliberalismin toi Margaret Thatcher, joka on kertonut ylpeästi, että hänen tärkeimmät taloudelliset neuvonantajansa Keith Joseph ja Alfred Sherman olivat molemmat juutalaisia. Markkinoilla onkin kasvot!

Juuri Friedman valtavirtaisti valheen, jonka mukaan ”ilmaisia lounaita ei ole”. Kaikki tulot ovat siis ansaittuja, saatiinpa ne monopolihinnoittelulla, koronkiskonnalla tai vaikkapa valehtelijoiden lainoilla. Toinen juutalaisekonomistin puolustuspuhe rikollisten pankkien puolesta oli ”teoria”, jonka mukaan keinottelu rahoitusmarkkinoilla on vain hyväksi taloudelle.

Tunnetuin friedmanilainen keinottelija maailmalla lienee juutalainen kulttuurimarxisti George Soros, joka käyttää nyt rikollisesti hankkimiaan varoja hukuttaakseen Euroopan Afrikan ja Lähi-idän tunkeutujiin.

TTIP-pankkivaltasopimuksen sisältämä investointisuoja tulisi vain vahvistamaan yksityisten monopolien ja Sorosin kaltaisten kansanvihollisten valtaa suhteessa valtioihin ja aitoihin yrityksiin.

Centre for Policy Studies: etualalla Thatcher ja juutalainen oppi-isä Keith Joseph.

Etualalla Thatcher ja juutalainen oppi-isä Keith Joseph.

Kun pankeista tulee aseita

Suuret pankit ja sijoittajat eivät käytä valtaansa vain reaalitalouden ryöstämiseen, pk-yritysten tuhoamiseen ja kurjistamispolitiikan lobbaamiseen.

Yhdysvaltojen ulkoministeriö on hiljattain uhannut kaataa koko Libanonin pankkijärjestelmän, mikäli valtio ei suostu katkaisemaan isänmaataan Israelia vastaan puolustavan Hizbollahin rahoitusta. Yhdysvaltojen vaatimus koskee niin keskuspankkia kuin yksityisiä liikepankkeja.

Painostuskampanja on viimeisin esimerkki siitä, etteivät kansainväliset markkinat ole suinkaan vapaita, vaan ne ovat Israel-lobbyn valtaaman Amerikan ulkoministeriön sekä viimeiset 30 vuotta juutalaisten johtaman Amerikan keskuspankin (1, 2) rautaisessa ohjauksessa.

Hizbollah ei uhkaa ISIS:n ja al-Qaidan tavoin amerikkalaisia terrori-iskuilla. Hizbollah on tuominnut muun muassa WTC-iskun sekä Pariisin ja Brysselin tuoreet hyökkäykset. Ainut syy Libanonin pankkijärjestelmän kaatamisuhkauksille on se, että maa on uhmannut menestyksekkäästi juutalaisvaltio Israelin miehityspolitiikkaa vuosikymmenten ajan. Rahoitustoiminta onkin sodankäyntiä Israelin puolesta.

Tämä ei ole toki ensimmäinen kerta, kun kansainvälinen pankkijärjestelmä on valjastettu palvelemaan juutalaisvaltion omaa kapeaa etua. Israel nimittäin perustettiin pankkikorruption avulla, minkä jopa valtavirtainen historia nykyään myöntää.

Ensimmäisessä maailmansodassa juutalaiset pankkiirit lahjoivat Britannian, jotta maa luovuttaisi Palestiinan sionisteille. Vastineeksi pankkilobbareiden hallitsema Yhdysvallat lupasi sekaantua sotaan Britannian puolella.

Kun hollantilainen lukiolaisille suunnattu historian oppikirja kertoi pankkikorruption ja Israelin synnyn yhteydestä, paikallinen juutalaisyhteisö raivostui kirjan kustantamolle. Sionistisen propagandan mukaan korruptiolla ei ollut mitään tekemistä Israelin synnyn kanssa, vaan kansainvälinen yhteisö päätti lahjoittaa Palestiinan juutalaisille, koska juutalaiset ”ansaitsivat” sen.

Hizbollah.

Hizbollah.

Miksi aihe on tärkeä?

”Koronkiskojat vihaavat valtiota, joka ei suostu alistumaan velkaorjaksi.”
– Ezra Pound

Joka hallitsee rahan luomista ja kohdentamista, hallitsee myös politiikkaa ja yhteiskuntaa. Mikäli rahan valta on keskitetty kokonaan pienelle eturyhmälle, merkitsee tämä väistämättä vallan ja hyvinvoinnin epäoikeudenmukaista siirtymistä kansalta eliitille.

Rehellisen työn sijaan rikastuminen vaatii nyky-yhteiskunnassa sisäpiiriasemaa sekä sosiopaattista suhdetta perustaviin moraalikäsityksiin.

Rikkain 1 % omistaa jo pian enemmän kuin koko muu ihmiskunta. On täysin oikeutettua, että suomalaiset, eurooppalaiset ja kaikki moderneissa rahatalousjärjestelmissä elävät kysyvät, keille raha ja valta tällä hetkellä keskittyvät. Mikäli tutkimus paljastaa etnisiä rintamalinjoja, miksei niistä saisi puhua?

Suuret pankit kontrolloivat kansallisvaltioiden päätöksentekoa. Historiallisesti epärehellinen pankkitoiminta, rahanlainaus ja koronkiskonta ovat olleet todennäköisesti merkittävin syy juutalaisvastaisten asenteiden synnylle.

Israelin ystävät yrittävät usein puolustella juutalaistaustaisia pankkiireita väittämällä, että juutalaiset ”pakotettiin” satojen vuosien ajan lainaamaan rahaa korolla, sillä kristityiltä koronkiskonta oli kiellettyä. Lisäksi väitetään, että kaikki muut elinkeinot oli juutalaisilta kielletty, joten vaihtoehtoja ei ollut.

Väitteet on kuitenkin helppo osoittaa valheellisiksi:

  1. Terve kansantalous ei tarvitse koronkiskontaa, joten juutalaispankkiirit eivät olleet ”väärinymmärrettyjä hyväntekijöitä”.
  2. Juutalainen laki kieltää koronkiskonnan toisilta juutalaisilta. Mikäli koronkiskonta olisi ollut taloudellinen välttämättömyys, miksi juutalaispankit tekivät sitä vain ei-juutalaisille? Eikö juutalaisten olisi kannattanut kiskoa korkoa myös toisiltaan?
  3. Juutalaisia ei suinkaan pakotettu pankkiireiksi. Maailman tunnetuimpiin juutalaisuuden tutkijoihin lukeutuva John Klier on todennut, että esimerkiksi Venäjän keisari Aleksanteri I teki kaikkensa kannustaakseen juutalaisia hylkäämään pankkitoiminnan. Hallitus yritti erilaisin taloudellisin kannustimin ohjata juutalaisia esimerkiksi maatalousammatteihin, mutta nämä eivät suostuneet. Tämä johti lopulta juutalaisvastaisten asenteiden kärjistymiseen. Myös Ranskassa kuningas Ludvig IX kielsi juutalaisia lainaamasta rahaa korolla ja kannusti näitä siirtymään fyysisiin ammatteihin.

goldmansika

Juutalaistaustaisia talousinnovaatioita

Nykyaikaisen koronkiskontaan perustuvan keskuspankkijärjestelmän rakensivat hollanninjuutalaiset maahanmuuttajat Englannissa 1694. Tämän myötä länsimaat toisensa jälkeen alkoivat velkaantua yksityisille pankeille, mikä alisti poliitikot pankkiirien marioneteiksi.

Keskuspankkijärjestelmä ei ole suinkaan ainoa juutalainen finanssi-innovaatio. Arvostettu amerikkalaistoimittaja Matt Taibbi on esimerkiksi kirjoittanut, että moderni arvopaperikauppa on pitkälti juutalainen keksintö.

The American Hebrew –lehti kirjoitti jo 10.9.1920, että ”juutalaiset kehittivät järjestäytyneen kapitalismin ja sen roolin pankkijärjestelmässä”. Tunnettu juutalainen kauppias Joseph de la Vega totesi 1688 julkaistussa kirjassaan Confusion de confusiones, että futuurikeinottelun ensimmäinen teoreetikko oli juutalainen.

Sijoittajaguru Warren Buffett on kutsunut futuureja ja muita johdannaisia ”joukkotuhoaseiksi”, jotka tulisi kieltää. Goldman Sachsin kaltaiset rikollispankit ovat luoneet mittavia talouskriisejä juuri johdannaiskaupoilla.

Talousdemokraattinen toimittaja Arthur Nelson Field oli samoilla linjoilla Joseph de la Vegan kanssa. Teoksessaan All These Things Field kirjoittaa: ”Pörssikeinottelu kehittyi Britanniassa juutalaisten valvonnassa. Spekulaatio merkitsee sitä, että keinottelijat myyvät (tai esittävät myyvänsä) arvopapereita, jotka kuuluvat todellisuudessa muille ihmisille. Näin keinottelijat romahduttavat toisten ihmisten omaisuuden arvon.”

1980-luvulla joukko Wall Streetin juutalaisia pankkiireja ja lakimiehiä valtavirtaistivat tekniikan, jolla rikolliset sijoittajat valtasivat yrityksiä korkeariskisillä roskalainoilla. Liikettä johtivat Drexel Burnham Lambert –pankin johtoon kuulunut juutalainen Michael Milken sekä Skadden Arps –lakifirman juutalainen asianajaja Joe Flom. Myös muut tärkeät pelurit olivat juutalaisia: Herbert Allen, Samuel Belzberg, Leon Black, Ivan Boesky, Carl Icahn ja niin edelleen.

Rikollisjoukko osti yrityksiä lainarahalla, imivät uhrinsa kuiviin ja myivät osakkeensa ökyhintaan ennen niiden todellisen arvon paljastumista. Keinottelijat paisuttivat hankkimiensa yritysten osakkeiden markkina-arvoa keinotekoisesti esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä, leikkaamalla palkkoja, myymällä yrityksen omaisuutta ja ostamalla osakkeita takaisin lainarahalla. Osakkeiden hinta nousi hetkellisesti, ja rotat käyttivät tilaisuutta hyväkseen myymällä omistuksensa ja jättämällä uppoavan laivan.

(Drexel Burnham Lambert luhistui lopulta rikollisen painolastinsa murtamana, mutta Skadden Arps jatkaa edelleen toimintaa juutalaisen Eric Friedmanin johdolla.)

usury-is-a-great-evil-1645

Kuka keksi keinottelukapitalismin?

Taloustieteilijä ja sosiologi Werner Sombart on kirjoittanut kokonaisen kirjan juutalaisten ja finanssikapitalismin yhteisestä historiasta otsikolla Die Juden und das Wirtschaftsleben. Sombartin mukaan modernia kapitalismia voi hyvällä syyllä kutsua juutalaiseksi ilmiöksi:

”[Juutalaiset ovat] antaneet kapitalistiselle järjestelmälle monia sen tunnusomaisista piirteistä. Juutalaiset ovat kehittäneet monia mekanismeja, joiden avulla nykyinen talousjärjestelmä toimii päivästä toiseen. […]

Juutalaisten rooli on ollut valtavan tärkeä; juuri he toivat kapitalismin nykyaikaan ja veivät sen loogiseen johtopäätökseensä.

Sana ”kapitalismi” tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Sombart ei ollut vakuuttunut korulauseista, joiden mukaan kapitalismi tarkoitti vain oikeutta yksityiseen omaisuuteen, oikeudenmukaiseen palkkioon sekä yrittämisen vapauteen. Pikemminkin modernia kapitalismia luonnehtivat sisäpiirikaupat, vapaita markkinoita rajoittavat kansainväliset monopolit sekä eliitin ”ilmaiset lounaat”.

Sombartin mukaan juutalaiset kauppiaat nauttivat erityisoikeudesta, joka takasi heille mahdollisuuden rakentaa kansainvälisiä monopoleja. Erityisoikeus oli sisäpiirin rahoitusmarkkinat:

”Juutalaisen kaupankäynnin merkittävin erityispiirre oli kapitalismin alkuaikoina tapa, jolla he kykenivät saavuttamaan ylivallan markkinoilla. He kykenivät nimittäin järjestämään joko suoraan tai Espanjan ja Portugalin kautta helposti suuren summan rahoitusta.

Voimme käyttää esimerkkinä vaikkapa hiljattain Keski- ja Etelä-Amerikassa löydettyjä suuria kulta- ja hopeavarantoja. Uudelleen ja uudelleen voimme nähdä, kuinka juutalaiset toivat suuria summia rahaa maahan.

Teoriakeskeinen keinottelija ja käytännönläheinen poliitikko molemmat tietävät, että juuri tämä oli modernin kapitalismin alku ja juuri.”

Toisin sanoen juutalaiset kauppiaat ovat vuosisatojen ajan olleet tunnettuja kansainvälisistä etnisistä monopoleista, jotka on saavutettu rahoituksen – ei rehellisen työn tai yrittäjyyden – avulla.

Sama kaava toistui 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, kun suuri joukko juutalaisia maahanmuuttajia saapui Yhdysvaltoihin. Pian Amerikassa syntyi yleinen käsitys, jonka mukaan juutalaiset omistivat median ja elokuvateollisuuden – ja tämä pätee edelleen (1, 2).

Juutalaisten nykyään omistamat amerikkalaiset sanomalehdet eivät kuitenkaan olleet alkujaan juutalaisten perustamia. Sen sijaan juutalaiset ostivat suurilla summilla julkaisuja, jotka olivat alun perin euroopanamerikkalaisten luomia. Koska kansainväliset verkostot olivat tiiviit, saivat amerikanjuutalaiset maahanmuuttajat helposti rahoitusta euroopanjuutalaisilta pankeilta, kuten Rothschild-verkostolta.

Näin esimerkiksi juutalainen mediamoguli Samuel Newhouse Sr. (alkujaan Solomon Isidore Neuhaus) pystytti imperiuminsa. Kyse ei ollut yrittäjyydestä ja uuden rakentamisesta vaan muiden luoman arvon hankkimisesta halvalla lainarahalla. Sombart kiteyttikin kirjansa viestin toteamalla: ”Se, mitä kutsumme amerikkalaisuudeksi, on todellisuudessa tislattua juutalaisuutta.”

samuel newhouse

Kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden portinvartijat

”Kun juutalaiset saavuttivat tasa-arvoisen aseman lännessä, he siirtyivät rahatalouden johtoon. Kun juutalaiset saivat kansalaisoikeudet, rahasta tuli maailmanpolitiikan keskipiste ja juutalainen kulttuuri valloitti kristityn kulttuurin. Juutalaisista tuli niin merkittävä osa länsimaista kulttuuria, että kristityt muuttuivat juutalaisiksi.”
– Juutalainen Karl Marx

Sombartin mukaan juutalaisuus yhdistyi amerikkalaiseen kulttuuriin jo ensimmäisten uudisraivaajien aikana.

Hän esitti mielenkiintoisen vertauksen, joka auttoi ymmärtämään, miksi juutalaisilla saattoi heidän pienestä lukumäärästään huolimatta olla suhteettoman paljon valtaa. He toimivat kansainvälisten velkamarkkinoiden portinvartijoina:

”Pohtikaamme, kuinka Amerikka kolonisoitiin. Joukko päättäväisiä miehiä ja naisia – vaikkapa 20 perhettä – matkusti erämaahan etsimään uutta elämää. 19 perheellä oli mukanaan aura ja viikate, joilla he aikoivat raivata metsiä sekä kyntää maata. He tahtoivat ansaita elantonsa fyysisellä työllä.

20. perhe sen sijaan avasi kaupan tarjotakseen muille perheille välttämättömiä hyödykkeitä, joita nämä eivät saaneet maaperästä. Pian 20. perhe alkoi käydä kauppaa myös hyödykkeillä, joita 19 muuta perhettä tuottivat maaperästä saamistaan raaka-aineista. Juuri 20. perheellä oli parhaat yhteydet rahoittajiin, ja toisinaan 20. perhe lainasi rahaa 19 muulle perheelle.

Niinpä kauppojen yhteydessä toimi yleensä maanviljelijöille suunnattu pankki. Toisinaan pankkiin saattoi kuulua maan myymisestä ja ostamisesta vastaava virasto. 20. perhe oli siis linkki Uuden mantereen sekä Vanhan mantereen raha- ja luottojärjestelmän välillä. Niinpä amerikkalainen tuotanto- ja kauppajärjestelmä oli alusta lähtien hyvin moderni. Jopa syrjäisimmissä kylissä pankkitoiminta oli nykyaikaista.

Amerikkalainen talousjärjestelmä oli alusta lähtien kapitalistinen. Kuka oli vastuussa tästä? Kylän 20. perhe. Tarvitseeko minun edes erikseen todeta, että tämä ’20. perhe’ oli juutalainen?

Kirjassaan Sombart myös muistuttaa, ettei pankkijärjestelmä sitonut vain Amerikan rutiköyhiä maanviljelijöitä. Erityisesti Hollantiin 1600- ja 1700-luvuilla keskittynyt juutalainen pankkiiriyhteisö lainasi rahaa myös Euroopan yläluokalle aina prinsseistä lähtien.

Juutalaissuvut, kuten de Pinto, del Monte, Bueno de Mesquita ja Francis Mels hallitsivat Pohjois-Euroopan rahoitusmarkkinoita suvereenisti.

court jew

Niin sanotut hovijuutalaiset pitivät yllä yhteisönsä taloudellisia suhteita Euroopan ruhtinaisiin.

”Puhu hiljaa juutalaisista”

”Täydestä syystä vihataan pankkiireja sekä koronkiskontaa, koska siinä tuotto saadaan itse rahasta eikä siitä asiasta, jota varten raha on otettu käyttöön […] tämä on kaikista rikastumistavoista luonnonvastaisin.”
– Aristoteles

”Juutalaiset ovat rikkaita, sillä he ovat toisilleen rehellisiä ja myötätuntoisia. Tosin he pitävät muuta maailmaa iljettävinä vihollisina.”
Tacitus

Juutalaisia rahanlainaajia saapui Eurooppaan ensimmäisen kerran jo ennen ajanlaskun alkua.

Etelä-Afrikan keskuspankin entinen johtaja Stephen Goodson muistuttaa kirjassaan A History of Central Banking, että ensimmäiset historian tuntemat juutalaiset saapuivat Roomaan 161 eKr. Jo tuolloin heidän tärkein elinkeinonsa oli kaupustelu ja rahanlainaus. He eristäytyivät muusta yhteiskunnasta, elivät omien lakiensa mukaan eivätkä suorittaneet asepalvelusta.

Juutalaiset häädettiin Roomasta ensimmäisen kerran 139 eKr., mutta he palasivat pian. 19 jKr. juutalaiset häädettiin jälleen, mutta he palasivat taas jatkaakseen rahanlainausta ja koronkiskontaa.

Roomalainen kirjailija Cicero piti tunnetun, usein antisemitistiseksi kutsutun ”Flaccuksen puolesta” –puheensa tukeakseen virkamiestä, joka oli joutunut ongelmiin juutalaisten kultakauppiaiden kanssa. Cicero sanoi, että hänen täytyi ”puhua hiljaa” juutalaisista, sillä näiden vaikutusvalta oli paisunut suhteettoman suureksi.

Keskiajan koittaessa juutalaisten rahanlainaajien valta Euroopassa oli vain vahvistunut. Professori Kevin MacDonald kirjoittaa teoksessaan Separation and its Discontents, että tuolloin merkittävä osa lainoista tehtiin ihmisille, jotka elivät jo valmiiksi kädestä suuhun. Korko saattoi olla keskiaikaisessa Englannissa ja Ranskassa jopa 22–43 % vuodessa.

Nykyään näitä kutsuttaisiin siis saalistajalainoiksi, sillä oli selvää, ettei velallinen selviäisi velvoitteistaan. Velallinen joutui rahanlainaajan armoille ja oli pakotettu luovuttamaan tälle konkreettisen omaisuutensa. MacDonald kirjoittaakin:

Rahanlainauksessa ei ollut vapaita markkinoita. Aatelinen tai kaupunki saattoivat myöntää pankkiirille monopolin, kunhan tämä lupasi luovuttaa osan voitoistaan eliitille. […]

Juutalaisten rahanlainaustoiminta siirsi merkittävän osuuden ei-juutalaisten omaisuudesta juutalaisyhteisön haltuun 1800-lukua edeltävänä aikana. Aikalaisten kirjoitusten mukaan rahanlainaajat itsekin pitivät ammattiaan paljon kannattavampana kuin esimerkiksi käsitöitä tai maataloutta.

Toisaalta kristittyjen mielestä juutalaisten rahanlainaus oli johtanut tilanteeseen, jossa juutalaiset olivat saaneet ’yliotteen’ kristittyjen liike-elämästä. Yliote ulottui jopa uskonnolliseen elämään. Monia kirkollisia instituutioita jouduttiin lakkauttamaan, kun ne menivät konkurssiin, koska juutalaispankkien myöntämä velka korkoineen oli kasvanut liian suureksi. […]

Kirkon kampanja juutalaista rahanlainausta vastaan hyökkäsikin myös ei-juutalaista eliittiä vastaan, sillä nämä hyötyivät koronkiskonnasta.”

Pankkiirit elivät siis symbioosissa kansaa hyväksikäyttäneen korruptoituneen eliitin kanssa. Ilmiötä kuvaa vanha jiddišinkielinen termi ’shtadlanut’. Kirkon ponnisteluista huolimatta pankkiirien valta kasvoi. Yhä useammat eurooppalaiset velkaantuivat juutalaisille.

usurers in hell

Yhden velkaorjuus on toisen onni

”On totta, että monet juutalaisista elävät köyhyydessä […] tämä ei kuitenkaan kumoa tosiasiaa, että vähintään puolet heistä tekevät tuottamatonta työtä, imien verta Venäjän alaluokasta.”
– Juutalainen Pavel Akselrod

MacDonaldin mukaan Ranskassa 1221 juutalaisten pankkien tulot olivat kasvaneet jo 25 % suuremmiksi kuin aatelisten. Kun Filip II määräsi juutalaisten omaisuuden takavarikoitavaksi, selvisi, että ”juutalaiset olivat omistaneet puolet koko Pariisista”!

Israelilainen historian professori Haim Hillel Ben-Sassoon on todennut kirjassaan Economic History of Jews, että 1100–1400-luvuilla ”koronkiskonta oli juutalaisten päätoimeentulo”. Ben-Sassoonin mukaan tämä oli merkittävä syy antisemitismin nousulle.

Juutalainen historioitsija Robert Chazan on puolestaan kirjoittanut teoksessaan Reassessing Jewish Life in Medieval Europe, että juuri rahanlainaamisen ansiosta juutalainen populaatio pystyi kasvamaan niin nopeasti Euroopassa.

Kuten todettua, nykyaikainen valtioiden velkaorjuuttaminen alkoi, kun hollanninjuutalaiset maahanmuuttajat perustivat Englannin keskuspankin 1694. Keskuspankin ideana oli kieltää valtiota rahoittamasta itse julkisia kuluja. Kun valtio päätti tehdä investoinnin, joutui se ottamaan korollisen velan yksityiseltä keskuspankilta. Paisuva korkotaakka ja rahoitusriippuvaisuus alistivat hallituksen pankkisektorin palvelijoiksi.

Sama järjestelmä levisi pian muihinkin länsimaihin. Nyt myös Suomessa hallitus leikkaa hyvinvoinnista, korottaa veroja, myy kansallisomaisuutta ja tuhoaa puolustusvoimia vain siksi, että valtiovarainministeriö ei saa rahoittaa julkisia menoja itse luomallaan rahalla.

Keksijänero Thomas Edison on kuvannut Englannin keskuspankin perustamisen myötä syntynyttä valtionvelkahulluutta teräväsanaisesti:

”Mikäli valtio voi laskea liikkeelle dollarin arvoisen velkakirjan, kykenee se laskemaan liikkeelle myös dollarin setelin. Ne ovat aivan yhtä hyviä.

Ero velkakirjan ja setelin välillä on se, että rahoituslaitokset voivat kiskoa yhdestä velkakirjasta kaksinkertaisen määrän rahaa sen nimellisarvoon nähden sekä 20 prosenttia ylimääräistä. Sen sijaan tavallisesta setelistä hyötyvät vain ne, jotka todella osallistuvat arvonluontiprosessiin. […]

On absurdia väittää, että maa voi laskea liikkeelle velkakirjoja 30 000 000 dollarin arvosta muttei 30 000 000 dollaria seteleinä. Molemmat ovat velkasuhteita. Velkasuhteista edellinen kuitenkin hyödyttää vain koronkiskojaa, kun taas jälkimmäinen hyödyttää koko kansaa.”

Vaikka kansakuntien velkaorjuuttaminen sai modernin ja huippuunsa viritetyn muotonsa vasta Englannin keskuspankin perustamisen myötä, oli julkinen valta velkaantunut jo aiemmin yksityisille rahanlainaajille. Englanti kävi jatkuvasti sotia, ja huikeat asevarustelumenot rahoitettiin velkaantumalla koronkiskojille.

Manasse ben Israel suostutteli Cromwellin päästämään juutalaiset takaisin Englantiin.

Manasse ben Israel suostutteli Cromwellin päästämään juutalaiset takaisin Englantiin.

Pörssin synty ja Rothschildien nousu

”Maailmassa ei ole toista kansaa, joka valittaisi yhtä kovaan ääneen kohtalostaan [kuin juutalaiset]. Ei ole toista kansaa, joka jatkuvasti puhuisi kärsimyksestään, nöyryyttämisestään ja marttyyriasemastaan. Onkin kummallista, että sama ryhmä hallitsee Eurooppaa. Pörssin kautta he vaikuttavat suoraan Euroopan valtioiden politiikkaan, kulttuuriin ja arvomaailmaan.”
Fjodor Dostojevski

Taloustutkimuksen professori Michael Hudson kertoo kirjassaan Killing the Host, että Britannian eliitti joutui 1600-luvulla luomaan Itä-Intian kauppakomppanian ja Englannin keskuspankin kaltaiset monopolit (keskuspankilla oli monopoli setelien painamisessa) keventääkseen valtion velkataakkaa.

Kun julkinen valta oli perustanut monopoliyhtiön, vaihtoi se yhtiön osakkeet pörssissä valtion velkakirjoihin.

Hudsonin mukaan moderni pörssilaitos syntyi näin. Koko järjestelmä oli tietysti ansa, sillä julkinen velkaantuminen jatkui, mutta nyt valtio omisti entistä vähemmän – kansakunnasta tuli entistä pahemmin riippuvainen pankeista! Oliver Cromwell oli perunut juutalaisten maahantulokiellon 1650-luvulla, minkä vuoksi suuri osa julkisesta omaisuudesta siirtyi seemiläisten pankkiirien käsiin.

1700-luvun lopulla Euroopassa nousi juutalainen Rothschildien pankkiirisuku, joka yhdisti eri maiden rahoituslaitokset entistä tiiviimmäksi kansainväliseksi verkostoksi.

Jopa valtavirtahistoria myöntää, että Rothschildit hioivat maailmanpolitiikan taloudellisen manipulaation huippuunsa verkostoitumalla kansainvälisesti, sitomalla valtiot velkaorjuuteen, valehtelemalla järjestelmällisesti poliitikkoasiakkailleen ja rahoittamalla sotien kaikkia osapuolia yhtä aikaa (1, 2).

Pankkiirisuvun perustaja Mayer Amschel Rothschild on tunnettu lauseestaan: ”Antakaa minulle oikeus painaa rahaa ja hallita pankkeja, niin en välitä siitä, kuka säätää lait.” Hän ei sallinut sukuunsa lainkaan ei-juutalaisia. Rothschildit aloittivat pankkitoiminnan Ranskan suuren vallankumouksen sekoittamassa Euroopassa.

Sombartin mukaan Rothschildien valta kasvoi 50 vuodessa niin suureksi, ettei monissa maissa enää päässyt valtiovarainministeriksi, mikäli ei ollut luonut hyviä suhteita juutalaissukuun. ”Euroopassa oli vain yksi voima – Rothschild.”

Goodson kuvaa kirjassaan, kuinka Rothschild-johtoiset pankkiirit usuttivat Englannin sotimaan sekä Yhdysvaltoja (1812–1814) että Ranskaa (1792–1815) vastaan.

Molempien sotien syy oli sama: Yhdysvallat oli kieltäytynyt pidentämästä yksityisen keskuspankin toimilupaa, ja Ranskassa Napoléon Bonaparte oli luonu velka- ja korkovapaan rahoitusjärjestelmän. Napoléon oli kutsunut korkoa ”hirviöksi, joka tulee ahmimaan koko ihmiskunnan”. Sotien tavoitteena oli alistaa molemmat maat jälleen pankkien valtaan.

Nathan Mayer Rothschild.

Nathan Mayer Rothschild.

Sota pankkijärjestelmän tulevaisuudesta

Vielä 1900-luvun alussa Euroopassa käytiin kaksi suursotaa finanssijärjestelmän tulevaisuudesta. Kuten jo todettua, juutalaiset pankkiirit ratkaisivat ensimmäisen maailmansodan Britannian hyväksi, kun britit olivat luvanneet luopua Palestiinasta.

Lisäksi saksalaisen poliitikko Friedrich Naumannin ja englantilaisen ekonomisti Herbert Foxwellin mukaan ensimmäinen maailmansota oli taistelu kahden täysin erilaisen rahoitusjärjestelmän välillä. Vastakkain olivat Rothschildeissä kiteytynyt itsekeskeinen anglo-hollantilainen keinottelukapitalismi sekä Saksassa syntynyt yhteisöllinen teollisuuspankkitoiminta.

Uudessa saksalaisjärjestelmässä pankki ei ollutkaan enää parasiitti vaan yritysten yhteistyökumppani niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Koronkiskonnassa ei näet ole kyse vain rahan hinnasta (eli korosta) vaan myös siitä, että rahanlainaajat rikastuvat yleensä joutumatta itse ottamaan merkittäviä riskejä. Tämä erottaa finanssitoiminnan todellista arvoa luovista yrittäjyyden muodoista.

Saksassa teollisuus oli kehittynyt huimaa vauhtia, sillä pankit, valtio ja yritykset tekivät tiivistä yhteistyötä. Valtio varmisti, että lupaavat yhtiöt saisivat tarpeeksi pitkäkestoisia lainoja saavuttaakseen täyden potentiaalinsa.

Anglo-hollantilaisen koronkiskonnan ja saksalaisen teollisuuspankkitoiminnan erotti toisistaan myös se, kuinka rahoitus järjestettiin.

Englannissa pankit myönsivät yrityksille lainoja fyysisiä vakuuksia vastaan ja vain, mikäli tuotot olivat varmoja ja nopeita. Konkurssitilanteessa lainanantajat saivat omansa takaisin ennen osakkeenomistajia. Toisin sanoen anglo-hollantilainen pankkitoiminta täytti koronkiskonnan klassisen tunnusmerkistön: pankit rikastuivat luomalla uutta rahaa tyhjästä ja joutumatta ottamaan itse riskejä.

WW1-gasmasks_2823426b

Saksalainen teollisuus kehittyi hurjaa vauhtia englantilaiseen verrattuna, sillä Saksassa rahoitus järjestettiin täysin toisella tavalla.

Pankit eivät rahoittaneetkaan yrityksiä lainoilla vaan ostamalla niiden osakkeita. Pankkiirit kuuluivat yritysten hallituksiin, osallistuivat toiminnan suunnitteluun, investoivat merkittävän osan voitoista tutkimus- ja kehitystyöhön sekä – mikä tärkeintä – kantoivat muiden osakkeenomistajien tavoin liiketoiminnan riskit.

Foxwell pelkäsikin, että brittiläinen teollisuus tulisi kokemaan verisen tappion kansainvälisillä markkinoilla, koska paikallisten pankkiirien huikeasta omaisuudesta huolimatta reaalitalouden kehittämiseen ei ollut saatavilla tarpeeksi rahaa.

Koronkiskojien lopullinen voitto

Amerikka houkuteltiin kuitenkin lopulta liittymään sotaan Saksaa vastaan. Terveen rahoitusjärjestelmän kohtalo sinetöitiin.

Saksan tappion myötä maan teollisuuspankkitoiminta korvattiin brittityylisellä yksityisellä keskuspankilla, joka ajoi vain pörssikeinottelulla rikastuneen sisäpiirin etua. Tämä johti pian Weimarin tasavallan pahamaineiseen hyperinflaatioon.

Koronkiskojien etujen ajamiseksi ja Saksan alistamiseksi perustettiin Kansainvälinen järjestelypankki BIS. Se on ”keskuspankkien keskuspankki”. BIS:n synnyn myötä yhä useampaan maahan perustettiin brittityylinen keskuspankki.

BIS pitää huolen siitä, että kaikki valtiot tekevät samaa, yksityiselle finanssisektorille uskollista politiikkaa. Professori Carroll Quigley on ennustanut, että BIS:n päätavoite on yhteisen maailmanvaluutan ja talousalueen perustaminen.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alistetun Saksan yksityistetty keskuspankki irrotettiin hallituksen kontrollista. Hallitus ei saanut irtisanoa keskuspankin johtajaa, vaan tämän tuli erota joko oma-aloitteisesti tai BIS:n hallituksen käskystä. Saksan hallitus oli kuohittu. Vasta kansallissosialismin nousu 1933 palautti rahan vallan takaisin hallitukselle. Seurasi historiallinen talouskasvun ja hyvinvoinnin kausi.

Myös toinen maailmansota oli kansainvälisten pankkiirien sota edistyksellistä saksalaista rahoitusjärjestelmää vastaan. Toisen maailmansodan tappion jälkeen Saksa ei kuitenkaan enää noussut tolpilleen vaatimaan itsenäisyyttä.

Video: Kansallissosialistit taistelivat pankkiireja vastaan myös kulttuurielämässä.

IMF ja Maailmanpankki perustetaan

Toisen maailmansodan jälkeen kansainvälisen talouden kontrollin tärkeimmiksi instituutioiksi ovat BIS:n rinnalla vakiintuneet Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) sekä Maailmanpankki (WB).

Molemmat syntyivät niin sanotussa Bretton Woods –kokouksessa, jossa ottivat yhteen pankkien yhteiskuntavastuuta peräänkuuluttanut englantilainen John Maynard Keynes sekä koronkiskontaperiaatetta kannattanut juutalainen nimeltä Harry Dexter White.

White oli maanpetturi ja Neuvostoliiton vakooja. Kun IMF:n ja WB:n toimintaa suunniteltiin, hänen tärkein yhteistyökumppaninsa oli Yhdysvaltojen juutalainen valtiovarainministeri Henry Morgenthau.

Morgenthaun ja Whiten painostuksen vuoksi IMF:stä ja WB:stä ei tullutkaan taloudellisen vakauden ja oikeudenmukaisuuden takaajia vaan voittoa tavoittelevia yrityksiä, jotka ovat pakottaneet valtioita leikkaamaan julkisia palveluitaan, yksityistämään kansallisomaisuuttaan sekä luovuttamaan poliittisen päätäntäoikeuden ylikansallisille instituutioille ja rahoituslaitoksille.

Esimerkiksi IMF:n oman julkilausuman mukaan sen tavoitteena on estää ”omavaraisten” kansantalouksien synty. Myös Suomessa valtion taloudesta ja sitä myöten kaikesta politiikasta päättävät IMF:n ja yksityisen pankkisektorin lobbarit – eivät demokraattisesti valitut kansanedustajat.

2011 murhattu Libyan entinen johtaja Muammar Gaddafi pyrki irrottamaan Afrikan maat IMF:n kaltaisten pankkien kuristusotteesta. Gaddafi halusi luoda uuden valuutan ja pankkijärjestelmän, joiden toimintaan ulkomaalaiset instituutiot eivät olisi voineet vaikuttaa. Tämä olisi merkinnyt tähtitieteellisiä tappioita monikansallisille pankeille ja suuryhtiöille. Niinpä Nato hyökkäsi Ranskan ja Yhdysvaltojen johdolla Libyaan ja murskasi hallituksen.

Israelin rakastaman presidenttiehdokas Hillary Clintonin tuoreet sähköpostivuodot vahvistavat, että hyökkäyksen syy oli Gaddafin talouspolitiikka. Vuodetussa sähköpostissa mainitaan erikseen kaksi länsimaalaista, jotka molemmat sattuvat olemaan juutalaisia julkisionisteja: Bernard-Henri Lévy ja Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy.

Sähköpostin mukaan tärkeä syy lännen hyökkäyspäätökselle oli se, että Ranskan tiedustelupalvelu oli paljastanut Gaddafin talousuudistussuunnitelman.

Ei siis ihme, että ennen Libyan sodan loppumista lännen tukemat ”kapinalliset” olivat jo perustaneet uuden yksityisen keskuspankin Gaddafin kansallistetun keskuspankin tilalle. Vielä samana syksynä uusi keskuspankki ilmoitti, että Libyan rahoitusjärjestelmä tullaan uudistamaan perinpohjaisesti IMF:n ja WB:n ohjauksessa. Harry Dexter White olisi ollut ylpeä!

Goldman Sachs tukee Israelia likaisella rahalla

Gaddafin murhasta kaiken kunnian ottanut Clinton on tunnettu paitsi yhteyksistään Israeliin myös Wall Streetin juutalaisiin pankkeihin, erityisesti Goldman Sachsiin.

Pankin perustivat 1869 juutalaiset maahanmuuttajat Marcus Goldman ja Samuel Sachs. Nykyään sitä johtavat juutalaiset Lloyd Blankfein ja Gary Cohn. Se on päävastuussa 2007–2008 kansainvälisestä finanssikriisistä.

Alleviivatakseen juutalaisuuttaan pankki lahjoittaa säännöllisesti huikeita summia erilaisille juutalaisille ja sionistisille järjestöille. Eniten närkästystä ovat aiheuttaneet Goldmanin lahjoitukset kansainvälisiä lakeja rikkoville laittomille juutalaissiirtokunnille Palestiinassa.

Vaikka siirtokuntahankkeen tavoitteena on suorittaa Palestiinan etninen puhdistus laittomin keinoin, tarjoaa Goldman Sachs siirtokunnille auliisti rahoitusta. Mondoweissin ja israelilaisen Haaretz-lehden mukaan ”Goldman Sachs rahoittaa järjestelmällisesti oikeistolaisia juutalaisryhmiä hyväntekeväisyysrahastonsa [sic!] kautta”. Yksi ”hyväntekeväisyyden” kohteista on terrorismista tunnettu Hebronin juutalaissiirtokunta.

Haaretz’n mukaan Goldman Sachsin ”hyväntekeväisyysrahasto” on pankin ylimmän johdon tiukassa kontrollissa, joten Hebronin terroristien rahoittaminen ei voi olla vahinko. Siirtokuntien lisäksi Goldman tukee lukuisia muita äärisionistisia ryhmiä, kuten AIPAC:n, American Jewish International Relations Instituten ja American Friends of the Likud Partyn kaltaisia painostusjärjestöjä.

Finanssikriisin jälkeen Yhdysvaltojen hallitus palkitsi Goldman Sachsin lahjoittamalla pankille 13 miljardia dollaria ”pelastusrahoja”, joilla tahdottiin turvata valtapuolueita rahoittavien rikollispankkien vakavaraisuus. Pankki on nimittäin vuodesta toiseen sekä demokraattien että republikaanien tärkein vaalirahoittaja.

Valtavirtaisen Politico-lehden mukaan pankki on ostanut molempien puolueiden tärkeimmät ehdokkaat, joten presidentinvaalien tuloksella ei ole mitään väliä. Ei siis ihme, että israelilainen veteraanipoliitikko Yossi Sarid totesi 2015 Haaretzissa, että ”rikkaat juutalaiset” hallitsevat Amerikkaa. Jopa Helsingin Sanomat on vahvistanut tämän puolivahingossa.

Goldman-Sachs-settlements-Israel-Hillary-Clinton-Mondoweiss-e1460567294651

Pankit ovat parasiitteja, eivät talouden vetureita

Kuinka Goldman on sitten onnistunut tienaamaan niin paljon rahaa, että se kykenee luomaan kansainvälisiä finanssikriisejä ja ostamaan tulevat mahdolliset presidentit jo ennakkoon puolelleen?

Blankfein itse väittää, että pankkiirit yksinkertaisesti ovat maailman parhaita liikemiehiä, joten kaikki valta kuuluu heille: ”Kuulen usein valitusta siitä, että Goldmanin johtajille maksetaan liian korkeaa palkkaa. […] Totuus kuitenkin on, että Goldmanissa työskentelevät maailman tuottavimmat ihmiset!”

Mutta mitä Goldman ”tuottaa”? Velkaa, korkoa, koronkorkoa, maksuvaikeuksia, päätähuimaavia julkisia menoja (1, 2), finanssikriisejä, luottokuplia sekä hintoja keinotekoisesti kohottavaa johdannaiskeinottelua. Kaikki tämä on myrkkyä todellisille yrityksille sekä julkiselle hyvinvoinnille.

Australialaisen taloustutkija Bryan Haigin mukaan onkin äärimmäisen vaarallista ajatella, että pankkien tahkomat taloudelliset voitot kuvastaisivat niiden ”tuottavuutta”: ”Jos finanssipalveluita käsiteltäisiin samalla tavalla kuin muita teollisuuden haaroja, koko pankkisektorin osuus kansantuotteen kannalta olisi joko olematon tai jopa negatiivinen. Pankit eivät yksinkertaisesti tuota mitään.”

Koska Rothschildien ja keskiaikaisten koronkiskojen perintöä jatkava moderni pankkisektori on vain haitaksi yhteiskunnalle, joutuu se investoimaan jatkuvasti miljardeja poliittiseen lobbaukseen turvatakseen asemansa. Lisäksi länsimaiselle korruptoituneelle ”demokratialle” ominainen pyöröovi-ilmiö pönkittää koronkiskojien asemaa. Mikäli poliitikko säätää pankkiuskollisia lakeja, voi hän luottaa siihen, että viran päätyttyä hän pääsee hyväpalkkaisiin töihin vaikkapa Goldman-lobbariksi.

Juutalaisen Goldman-pankin sekä Yhdysvaltojen hallituksen symbioosi kuvaa hyvin, mistä länsimaisessa finanssikorruptiossa on kyse.

Muun muassa seuraavat amerikkalaisjohtajat ovat työskennelleet Goldman Sachsissa: Valtiovarainministerit Henry Fowler, Robert Rubin ja Hank Paulson sekä valtiovarainministeriön henkilöstöpäällikkö Mark Patterson ja neuvonantaja Neel Kashkari. Alivaltiosihteeri Robert K. Steel sekä neuvonantajat Kendrick Wilson ja Edward C. Frost. Myös valtiovarainministeri Timothy Geithner on päässyt nauttimaan Goldmanin maksamista satumaisen suurista puhujanpalkkioista. New Yorkin Fedin johtajat Stephen Friedman, William Dudley ja Gerald Corrigan. Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö Joshua B. Bolten.

Lisäksi Goldmanissa ovat työskennelleet muun muassa Maailmanpankin presidentti Robert Zoellick, EKP:n ja Italian keskuspankin johtaja Mario Draghi, Italian pääministerit Romani Prodi ja Mario Monti, Englannin ja Kanadan keskuspankkien johtaja Mark Carney, IMF:n eurooppalaisosaston johtaja Antonio Borges sekä Portugalin pääministerin valtiosihteeri Carlos Moedas.

Juutalainen Robert Rubin presidentti Clintonin seurassa.

Juutalainen Robert Rubin presidentti Clintonin seurassa.

Laaja rikollinen verkosto

Juutalainen Goldman Sachs on siis luonut kansainvälisen järjestelmän, joka ulottuu keskuspankeista ja valtiovarainministeriöistä aina Euroopan komissioon, Kansainväliseen valuuttarahastoon ja Maailmanpankkiin asti. Kyse on äärimmäisen tehokkaasta verkostoitumisesta.

Matt Taibbin mukaan Goldman ei olisi kyennyt luomaan yksin kansainväliseen finanssikriisiin johtanutta asuntokuplaa, vaan se tarvitsi avukseen joukon juutalaisia amerikkalaisen talouspolitiikan raskassarjalaisia. Heitä olivat muun muassa Larry Summers, Robert Rubin, Neil Levin ja Arthur Levitt. Goldmanin lisäksi kiinteistökuplaa olivat puhaltamassa juutalaisen James Caynen johtama Bear Stearns, juutalaisen Richard Fuldin Lehman Brothers sekä juutalaisen Maurice Greenbergin AIG.

Kriisiin johtaneet ”valehtelijoiden lainat” olivat pahamaineisen AmeriQuestin juutalaisen johtajan, Roland Arnallin keksintö. Pahaa-aavistamattomilta asiakkailtaan ryöväämällään potilla Arnall rahoitti sionistisia ja ”rasisminvastaisia” järjestöjä, kuten Simon Wiesenthal –keskusta ja Los Angelesin ”suvaitsevaisuusmuseota” (Museum of Tolerance). Stereotyyppistä?

Yhdysvaltojen keskuspankin juutalaiset johtajat Alan Greenspan ja Ben Bernanke olivat tehneet talousrikollisten urakan mahdollisimman helpoksi. He olivat purkaneet pörssisääntelyä ja kannustaneet sijoittajia suosimaan uusia rahoitusinstrumentteja, joiden avulla huijauslainat kaupattiin pahaa-aavistamattomille eläkerahastoille ja vakuutusyhtiöille. On mielenkiintoinen yhteensattuma, että Amerikan 2 prosentin juutalaisvähemmistön riveistä nousivat lähes kaikki kansainvälisen finanssikriisin suurimmat syylliset!

Juutalaisten etnistä verkostoitumista talousrikollisuuden alamaailmassa on jopa tutkittu jonkin verran.

1971 juutalaistaustainen kriminologi A. Menachem Berkeleyn yliopistosta julkaisi artikkelin ”Criminality Among Jews: An Overview”. Menachemin mukaan ”juutalaisten alttius syyllistyä rikollisuuteen on selvästi korkeampi verrattuna ei-juutalaisiin, kun tutkitaan talousrikoksia”. Näitä ovat esimerkiksi petos, vilpillinen konkurssi sekä kavallus.

1988 Stanton Wheeler Yalen yliopistosta julkaisi paperin ”White-Collar Crimes and Criminals”. Wheeler selvitti, että protestanttien ja katolilaisten osuus talousrikostilastoissa oli pienempi kuin heidän väestömääränsä perusteella olisi voinut olettaa. Juutalaiset olivat sen sijaan vahvasti yliedustettuja: 2 % Yhdysvaltojen väestöstä oli juutalaisia, mutta näiden osuus talousrikollisuudessa oli 15,2 %.

1991 David Weisburg julkaisi Yalen yliopistossa artikkelin ”Crimes of the Middle Classes: White-Collar Offenders in the Federal Courts”. Weisburg totesi, että vaikka juutalaisia on Amerikan väestöstä vain 2 %, he muodostavat 9 % matalan tason talousrikoksista (pankkikavallus, verovilppi, pankkipetos), vähintään 15 % keskitason talousrikoksista (postipetos, vahingonkorvauspetos, lahjonta) sekä vähintään 33 % korkean tason talousrikoksista (kartellit, arvopaperipetokset).

Weisburgin päivitetyt tilastot osoittavat, että pienestä väkimäärästään huolimatta juutalaiset olivat vastuussa vähintään 23,9 prosentista Amerikan valkokaulusrikoksista.

1980- ja 1990-lukujen vaihteessa Yhdysvaltoja ravisuttaneen säästöpankkikriisin yhteydessä tuomituista huijareista peräti 90 % oli professori Albert Lindemannin mukaan juutalaisia.

Bernie Madoff.

Bernie Madoff.

Yhteiskunta, joka kannustaa ryöstämään

Yksityiset monopolit, kartellit, sisäpiirikaupat, koronkiskonta, petokset ja rikollisuus ovat tehokkaampia ja nopeampia tapoja rikastua kuin rehti kilpailu.

Mikäli yhteiskunta ei torju talouden epäterveitä ilmiöitä, keskittyy varallisuus nopeasti monopolien ja koronkoron kautta pienelle eliitille, jonka ei tarvitse edes työskennellä elantonsa eteen – riittää, että omistaa oikeuden luoda uutta rahaa tyhjästä!

Ekonomisti Greg Mankiw on myöntänyt, että länsimaissa vallitsee yhteiskunnallinen tilanne, jossa finanssieliitin kannalta on ”rationaalista” ryöstää asiakkaat riippumatta siitä, millaisia vaikutuksia rikollisuudella on laajemmin yhteiskuntaan. Kuten todettua, rikollisystävällisen lainsäädännön takana ovat uusliberaalin talouspolitiikan airuet, kuten pankkien sääntelyn purkamista väsymättömällä tarmolla ajaneet juutalaiset Summers ja Greenspan.

Toisinaan sionistien kuulee väittävän, että juutalaiset pankkiirit todellakin ovat verrattoman rikasta kansaa, mutta että he ovat ansainneet vaurautensa olemalla yksinkertaisesti parempia liikemiehiä kuin ei-juutalaiset. Väitteelle on helppo esittää vasta-argumentti: Mikäli pidät esimerkiksi Goldman Sachsin rikollisesti hankkimia rikkauksia ”ansaittuina”, kertooko myös huumeparonien ja ihmiskauppiaiden vauraus vain näiden korkeasta työmoraalista ja lyömättömistä bisnesvaistoista?

Vaikka koronkiskontaan perustuva yksityinen pankkijärjestelmä on myrkkyä mille tahansa yhteiskunnalle, yksi valtio on poikkeus. Viime syksynä julkaisemassamme artikkelissa ”Terrorismin ja pakolaistulvan todelliset syylliset” kuvasimme, kuinka Israel on koko olemassaolonsa velkaa kansainväliselle pankkijärjestelmälle, jonka sydän sijaitsee Yhdysvalloissa.

Amerikka on jo valtavirtaisten tutkijoidenkin mukaan oligarkia eikä demokratia. Se lahjoittaa Israelille 8 miljoonaa dollaria veronmaksajien rahaa joka päivä, vaikka maa syyllistyy järjestelmällisesti kansainvälisten lakien rikkomiseen.

Israel on siis ainut valtio, joka on hyötynyt finanssijärjestelmästä, joka alistaa hallitukset rahoittajien marioneteiksi ja synnyttää luokkaristiriitoja ylläpitämällä rahan keinotekoista niukkuutta.

aipacliput

Kuinka raha ja valta keskitetään

”Ei ole sattumaa, että julkisuudessa liikkuu paljon vääriä käsityksiä liittyen rahaan. Virheellistä tietoa levitetään tarkoituksella. Kyse ei ole siitä, että raha olisi vaikeasti ymmärrettävää tai että ihmiset olisivat erityisen typeriä. […] Korkoa kiskova kansainvälinen eliitti tekee kaikkensa, jotta tavallinen kansa ei ymmärtäisi, kuinka rahajärjestelmä toimii.”
– Ezra Pound

Sekä kommunismi että keinottelukapitalismi perustuvat vapaan kilpailun sijaan omaisuuden keskittämiseen pienen sisäpiirin käsiin.

Sionismin oppi-isä Theodor Herzl totesi jo kirjassaan Juutalaisvaltio: ”Kun me [juutalaiset] uppoamme, ryhdymme vallankumoukselliseksi proletariaatiksi – vallankumouksellisten puolueiden upseereiksi. Kun me nousemme, ammennamme valtamme rahakirstuista.”

All These Things –teoksessaan Field tiivistää yksinkertaisen mekanismin, jolla omaisuus keskitetään. Pankit pyrkivät maksimoimaan yksityisen velan määrää lainaamalla mahdollisimman paljon rahaa, jonka ne ovat luoneet tyhjästä. Säännöllisin väliajoin velan määrä paisuu niin suureksi, että maksuhäiriöiden sarja alkaa: taloutta pystyssä pitävät maksuketjut katkeavat ja suuri määrä yrityksiä syöksyy konkurssiin.

Pankit pakkolunastavat velallisten omaisuuden, ja velkavaikeuksiin joutuneet yritykset sulatetaan pankkien tukemiin suuryhtiöihin. William G. Simpson on puolestaan 1970-luvulla kuvaillut tekniikkaa, jolla keskuspankkijärjestelmä voi luoda keinotekoisia ”kriisejä”:

”Kun Yhdysvaltojen keskuspankki Fed perustettiin [juutalaisen Paul Warburgin johdolla. Toim. huom.], sai joukko sisäpiiriläisiä ainutlaatuisen etuoikeuden: he kykenivät ajamaan talouden nopeaan syöksykierteeseen ja lamaan lähes nappia painamalla.

He voivat hämähäkkien tavoin istua ja odottaa, kunnes yhteiskunta on hukkunut tarpeeksi syvälle yksityiseen velkaan. Kun he yhtäkkiä vaativat velkojen välitöntä takaisinmaksua ja supistavat näin radikaalisti kierrossa olevan rahan määrää, ajautuu suuri joukko kansalaisia auttamatta maksuvaikeuksiin.

He eivät ole vain kykeneviä tähän – he ovat tehneet sen jo useaan otteeseen.”

”Mikäli tämän annetaan jatkua tarpeeksi kauan, lopulta muutamat rahan ruhtinaat omistavat kaiken maailmassa,” samasta aiheesta kirjoittanut Field varoitti ja jatkoi:

Monopolistit pyrkivät tilaan, jossa yksi jättimäinen monopoli omistaa lopulta kaiken. Eikö olekin mielenkiintoista, että juuri tämä oli myös juutalaisen Karl Marxin sosialistisen ohjelman tavoite. Kaikki omaisuus keskitetään yhdelle jättimäiselle koneistolle.

Nimellisesti omistus siirretään proletariaatille – kansalle. Teoriassa kansa omistaa kaiken. Käytännössä kansa ei tule omistamaan mitään. Kaikki omistetaan ’kansan’ nimissä, mutta todellinen valta on pienellä eliitillä. He antavat käskyt ja kansan on toteltava.”

Kun bolševikkivallankumous Venäjällä alkoi, olivat kommunistien tärkeimpiä rahoittajia Wall Streetin juutalaiset kapitalistit, kuten Jacob Schiff. Pohjolassa bolševikkien taloudesta piti huolen juutalainen Olof ”Punainen pankkiiri” Aschberg.

Juutalaisten kapitalistien tuki kommunisteille osoittaa, ettei heidän mielestään kyse ollut taloudesta vaan juutalaisesta identiteettipolitiikasta.

Herzl’n tavoin he uskoivat, että idässä äärivasemmistolainen vallankaappaus olisi hyväksi juutalaisille. He olivat oikeassa; kommunistivallankumouksen jälkeen antisemitismistä tuli Venäjällä kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty rikos. Vaikka juutalaisia oli enintään 5 % Venäjän tuolloisesta väestöstä, lähes kaikki kommunistipuolueen alkuperäisistä johtajista olivat juutalaisia.

fed-gallery1Jewish-Bolsheviks

Kuinka pieni ryhmä voi saada suhteettoman paljon valtaa?

Usein väitetään, että juutalaisten suhteettoman suuresta yhteiskunnallisesta vaikutusvallasta puhuvat ihmiset ovat lähtökohtaisesti väärässä, koska eihän pieni ihmisryhmä yksinkertaisesti voi omistaa ja hallita niin suurta osaa maailmantaloudesta ja -politiikasta.

Artikkelimme tavoite olikin kuvata muutamia mekanismeja, joilla pienikin ryhmä tiiviisti verkostoituneita ihmisiä voi tehokkaasti keskittää itselleen omaisuutta, jolla voi puolestaan hankkia vaikutusvaltaa esimerkiksi ostamalla tiedotusvälineitä ja lobbaamalla politiikassa sekä korkeakouluissa.

On tärkeää panna merkille, että jo keskiajalla yksityisten juutalaisten pankkiirien vaikutusvalta perustui usein siihen, että maan korruptoituneet ei-juutalaiset hallitsijat olivat luovuttaneet näille rahanluontimonopolin. Kuten todettua, myös ei-juutalainen eliitti uskoi hyötyvänsä järjestelystä, jossa pankkiirit tilittivät heille osuuden koronkiskonnan voitoista.

Korko-orjuuden kahleet voidaan siis katkaista, mikäli läpimätä poliittinen järjestelmä korvataan kokonaan uudella. Yhdysvaltojen, Ranskan, Saksan, Libyan ja lukuisien muiden maiden sodat kuitenkin osoittavat, ettei tämä välttämättä onnistu ilman verta, hikeä ja kyyneleitä.

*”Sionisti” ei ole kiertoilmaus sanalle ”juutalainen”. Tämä artikkeli ei väitä, että tekstissä nimetyt juutalaiset edustaisivat koko juutalaista kansaa tai toimisivat tietyllä tavalla siksi, että he ovat juutalaisia. Sellaisen väittäminen olisi Suomessa rikollista. Artikkeli sisältää tunnettujen historiallisten henkilöiden sitaatteja, jotka julkaistaan journalistisista syistä – ei siksi, että toimitus välttämättä allekirjoittaisi niitä.

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös:

Carunan takana suuria sionistipankkeja – katso, kenelle maksat sähköstäsi!
Kreikassa juutalaispankkiirien luoma talouskriisi kärjistyy
90 % kreikkalaisista: ”Juutalaisilla liikaa taloudellista valtaa!”
Muutama pankki omistaa kaiken

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

55 Kommentit

  1. Timo Soini kertoi upporikkaiden amerikkalaisten kirjoitelevan hänen puheitaan. Hän ihailee neokonnien Republikaanipuoluetta ja samastuu siihen. Esiintyy Israel-lahkolaisena eli kristittynä sionistina. Huijasi isänmaallisia ääniä ja mamutuskriittisiä ääniä tälle kommunistiaatelille ja siis esti kaiken puolustuksen. On jo hallitusohjelmassa luvannut antaa Suomen tietä ja väylät yksityistettäviksi. Kaikki tietävät, että se tarkoittaa näiden banksterien käsiin päätymistä ja vapaata rahastusoikeutta.

    Onko tämä huijari ja teeskentelijä Suomen kaikkien aikojen suurin konna? Hän tuntuu olevan näiden pankkiirien suorassa ohjauksessa ja luomus. Kaikkein vähiten suomalainen taho siis PS-puolue mielisairaine judeokritisttyineen (ei ollenkaan kristinuskoa) ja sionisteineen.

    (39)(4)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Suomen kansa ei kykene erottamaan (havaitsemaan) huijareita, teeskentelijöitä ja konnia, koska se itse on huijari, teeskentelijä ja ”Suomen kaikkien aikojen suurin konna” – saatanalauma. Kansa on hylännyt oikean Jumalan, oikean Jeesuksen ja oikean Raamatun, ja jäljellä on pelkkä saatana, huijaus, teeskentely jne. Raamattu ilmoittaa tällaisen kansan olevan ”saatanan vallassa” (Ap. t. 26:18), valehtelijoiden ja murhaajien joukkio (Joh. 8:44). Rehelliseksi ja kunnon ihmiseksi tekeytyminen on vain yksi petos muiden petosten joukossa. Se ei auta, päinvastoin, se yhä syventää itsetuhon kierrettä, jossa aivan kaikki on valhetta ja petosta. Tämä koskee jokaista suomalaista, olipa näyttely millaista hyvänsä. Suomi kokonaisuudessaan on huijari ja teeskentelijä ja Suomen kaikkien aikojen suurin konna.

      Mutta mitäpä näistä hyödyttää kirjoittaa.

      (15)(15)
    • Tämä on niin iso ja tärkeä asia, että Soinin mollaamiset ei kuulut tähän oikeastaan millään tavalla.
      Sitä voi sättiä ja soimata, ja minäkin sitä olen tehnyt, mutta ei näin komean ja tärkeän ja vahvan artikkelin ja kirjoituksen jälkeen.

      (3)(8)
      • Ei ole kyse sättimisestä. Se on liian kevyt ja puheripulilta kuulostava sana. Tässä on vakava syytös ja siis selvästi näkee, että Soini on tämän rahaeliitin suorassa ohjauksessa ja huijaus. Siis kyseessäon teeskentelijä ja huijari. Valehtelija, joka väitti puoluettaan työväenpuolueeksi ja köyhien asialla olevaksi. Tämä on tärkeä asia eikä monikaan huijauksen suuruutta tai tätä kytkentää puolueiden kohdalla ja tämän erityisesti ymmärrä tai huomaa.

        (23)(0)
        • Suomessa ja Euroopassa on paljon vaarallisempia tyyppejä kuin Soini. Kokoomuksesta löytyy paljon näitä täysin juutalais-maailmanpankkiirien uskovaisia, jotka uskovat kaiken mitä nämä ”kansainväliset tutkimukset” sanovat. Joko typeryyttään tai sitten ahneuttaan. Stubbi hyvä esimerkki, joka on molempia, typerys, ahne ja huijarikin vielä.

          Saati sitten Merkelit ja muut superluokan Euroopan tuhoajat.
          Ja yle nyt on näiden propagandan äänitorvi kaikessa kuvottavuudessaan.
          Ettei ihmiset luule, että jos joku soini saadaan kammettua pois pallilltaan, niin sen jälkeen tämä suuren luokan Euroopan ja Suomen tuhoaminen loppuu. Persut ei kuitenkaan enää saa niin paljoa ääniä, että pääsisivät jatkoon.

          (4)(0)
          • Soini on juuri vaarallisin, koska tekee tyhjäksi oppositiotoiminnan. Jopa sinäkin pidät häntä lievempänä kuin kokkareita eli sinullekin n huijaus mennyt läpi. Hän on täydellinen huijaus. Onhan suoraan Amerikan pohattoja myötäilevä Soini juurikin ehtaa pankkirismia. Hänhän on myös röyhkeästi Israelin täysi tukija. Jopa ”kristillisiä” röyhkeämpi sionisti.

            (15)(0)
          • Tämä artikkeli kertoo juutalais-maailmanpankki-korruptio-huijareista ja ryöstäjistä.
            Kokkareilla, demareilla ja muilla on suomen elinkeinoelämässä, Suomen Pankissa ja monissa muissa paljon enemmän valtaa kuin jollain persuilla,
            että näillä on käsissään muuttaa tämän maan suuntaa koska tahansa.
            Mutta sitähän ne eivät tee.

            (0)(0)
          • Muta Soinilla on avain jurpojen sieluihin. Hän kaappaa oppositiovoimat tukemaan juutalaisviritystään, joka ratsastaa sitten urpomassojen tuella ja ajaa esim. pinttyneitä käsityksiä, joita ihmiset mieltävät oikeiksi, vaikka ovatkin kv. juutalaisuuden ajamia aivopesun kautta ja yleisen valehtelun iskostettuja aivopieruja tai huonoja ajatuksia. Näin ajetaan läpi tuhoisia asioita ja oppositio on hampaaton ja nyt siis on hallituksessa ihan avainasemissa kuin SDP/Kok

            (10)(0)
          • Soini on siis luvannut jo hallitusneuvotteluissa tiet näille ryöstäjille ja he kirjoittavat hänen puheitaan ja siis hän ajaa jeesusaamiaisia ja muuta suoraan Jenkkilästä ja juutalaisten palvomista ja siis Israel-lahkolaismarsseilla vaatii kaiken vihapuheen eli toisinajattelun kitkemistä. Hän on suoraan näiden hirviöiden huijaus. Aivan mielipuolista suomalaisuuden alasajoa. Totta kai hän liittyy Suomen tuhoamiseen, joka on käynnissä silmiemme edessä.

            (8)(0)
  2. Ko. eliitin ja heidän kätyreidensä omaisuus takavarikkoon ja omaisuuden kansallistaminen. Rahanluontioikeus takaisin kansallisvaltioille. Ko. eliitin ja tässä erinomaisessa artikkelissa mainitun valtion väestön pakkosiirto venäjän kaakkoiskulmaan, jonne he oikeasti kuuluisivat. Alue täytyisi eristää täysin muusta maailmasta.

    (24)(0)
  3. Vesa-Ilkka Laurio

    Artikkeli on asian ytimeen nähden puutteellinen, ja siksi se jättää lukijat entiseen epätietoisuuteensa.

    Olisi ollut hyvä, että olisi kerrottu, että raha- ja pankkijärjestelmämme on yksityinen juutalainen rikoshanke. Se ei ole osa yhteiskuntaamme. Suomi joutuu lainaamaan omat rahansa rikollisilta korkoa vastaan.

    Nykyisessä raha- ja pankkijärjestelmässämme raha tulee kiertoon vain velkana, ottamalla sitä pankeista lainaksi. Rahamme on velkaa rikollisille. Näille rikollisille Suomi on myöntänyt rahanluomisen monopolin. Koska raha tulee kiertoon vain velkana, kierrossa on rahaa niin paljon kuin velkaa on otettu. Koska yhteiskunnassa on pakko olla rahaa riittävä määrä, että yhteiskunta pyörisi, yhteiskunnan on pakko olla velassa koko ajan. Mutta jos kuvitellaan, että kaikki kuitenkin maksaisivat pankkivelkansa takaisin yhtaikaa, mihinkään ei jäisi rahaa.

    Kuten artikkelissakin mainitaan, pankit luovat rahan (siis velan) tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimena, jolloin kierrossa olevan raha (velan) määrä kasvaa. Pankit eivät koskaan anna lainaksi jo olemassa olevia rahoja, esim. talletustileillä olevia rahoja. Kaikki raha luodaan tyhjästä (mikä on laillistettua rahanväärennystoimintaa). Kierrossa on siis rahaa niin paljon kuin sitä on otettu lainaksi. Takaisin on kuitenkin maksettava enemmän kuin tuota rahaa (velkaa) on olemassakaan, koska myös korko on maksettava. Korkoon ei erikseen luoda rahaa tyhjästä, joten takaisin maksettavaa on yhteiskunnassa aina enemmän kuin rahaa on olemassakaan. Näin yhteiskuntaan syntyy jatkuva lisälainaamisen pakko entisistä veloista selviämiseksi. Syntyy VÄKISIN jatkuva velkaantuminen, velkakierre, velkaorjuus, kaikki orjuus ja lopulta tuho. Velkarahajärjestelmämme on joukkotuhoase, joka tuhoaa meidät vuorenvarmasti. Se on vaarallisempi ja tehokkaampi tuhoamisase kuin mikään armeija.

    Suomessa kaikki valta on kansalla (perustuslaki 2§), joten kansa on itse velkarahajärjestelmän hyväksyessään vienyt itsensä väistämättömään tuhoutumiseen. Mikään ei voi estää tätä itsemurhaa. Velkarahajärjestelmästä luopuminen ja terveen rahajärjestelmän luominen kyllä pelastaisi, mutta missään kansa ei ole edes harkinnut tällaista.

    Koska raha (velka) luodaan tyhjästä, kukaan ei todellisuudessa ole pankeille mitään velkaa. Pankit eivät lainaa mitään omaansa. He lainaavat pelkkää tyhjää korkoa vastaan. Rahajärjestelmämme on pystyssä vain kansan luottamuksen ja päättäjien hyväksynnän (tyhjästä luotu raha on säädetty lailliseksi maksuvälineeksi) vuoksi. Kaikki on tässäkin huijausta ja pian myös murhaa – saatanan tuntomerkit, Joh. 8:44.

    Siis kansan hyväksymä rahajärjestelmä tuhoaa maan ja kansan väkisin. Kuten hirressä roikuttaessa.

    (36)(3)
  4. Vesa-Ilkka Laurio

    Kuvaustani tappavasta rahajärjestelmästä ei julkaistu! Toimitus piilottaa ytimen! Petollista!

    (3)(5)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Julkaisen muualla. Valheiden ytimiä täällä suojellaan.

      (4)(6)
      • Vesa-Ilkka Laurio

        Ja nyt minä asetun jälleen nojatuoliini katselemaan, kuinka kirpälauma ansiosta tuhoutuu.

        (3)(6)
    • Spammin estämiseksi kaikki viestit, joissa mainitaan esim. sana ”laina” kulkevat ennakkotarkistuksen kautta eivätkä näy siksi automaattisesti sivuilla.

      (11)(0)
  5. Eivät kaikki juutalaiset ole rikollisia. Ja näiden organisaatioiden takaa löytyy vapaamuurarius joka on okkulttinen, ja saatanallinen järjestö. Raamattu on hyvin selkeä Israelista, ja siellä tarvitaan Jeesusta, yhtä paljon kuin muuallakin. Yhteiskunnalliset ongelmat johtuvat Raamatun Jumalan hylkäämisestä. Kaikki videot ja muut mitä olen jakanut täällä, älkää ottako totuutena vaan koetelkaa Jumalan Sanan kautta. Monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Kukaan täällä ei ole täydellinen, eikä tule täydelliseksi. Kukaan ei omassa voimassaan ole mitään. Siksi meillä on niin suuri Isä taivaissa, joka voi meitä armossaan kasvattaa. Tarttukaa Isoon Kirjaan vielä kun voitte, koska päivä tulee varmasti, milloin sitä ei enää voi tehdä.

    (6)(17)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      KUULEPAS HUIJARI, Raamattu ei puhu nykyisestä Israelista yhtään mitään. Vanhan testamentin ajan juutalaiset (oik. juudalaiset, Juudan hemon, kansan ja myöh. valtakunnan jäsenet) olivat uskossa uudestisyntyneitä kristittyjä (ei tällä nimellä mutta asiallisesti), jotka pelastuivat uskossa luvattuun Jeesukseen (”vaimon siemeneen”), 1. Moos. 3:15. Uuden testamentin uskovat pelastuvat uskossa jo tulleeseen Jeesukseen. Kumpikin usko on aivan samaa pelastavaa uskoa.

      ”Juutalaiset” ovat Jumalaa ja Kristusta yli kaiken vastustavia fariseuksia, jotka ryhmänä syntyivät Baabelin pakkosiirtolaisuudessa 500-luvulla e.Kr. Jeesus totesi heidät (ja siis kaikki nykyjuutalaiset, jotka ovat opillisesti fariseusten perillisiä, saatanasta sikiävän Talmudin oppilaita – juutalaisuus on saatanasta sikiävä USKONTO) perkeleen lapsiksi, jotka ovat matkalla helvettiin (Joh. 8:44; Matt. 23:33). Talmud toteaa (Gittin 57a), että Jeesusta keitetään helvetissä kiehuvassa ulosteessa. Juutalaisuus on uskonto, joka perustuu äärimmäiseen Jumalan ja Kristuksen kiroamiseen, äärimmäiseen saatanaan. Niinpä suurin osa suomalaisista, varsinkin ns. uskovaiset ja hengelliset tahot, palvelevat ja palvovat heitä. Suomalaisethan ovat maailman saatanallisin kansa.

      Uudessa testamentissa Israel tarkoittaa hengellistä Israelia, kristittyjä.

      Vapaamuurarit ovat juutalaisten johtama järjestö. Vapaamuurarius on juutalaisuutta ei-juutalaisille.

      (31)(3)
      • Elikkä kaikki juutalaiset ovat pankkiireja? Jokaikinen juutalainen vihaa Jeesusta? Kenellekkään juutalaiselle ei kuulu pelastus Jeesuksessa? Vaikka olisi syntynyt juutalaiseen perheeseen ja kasvatettu siihen malliin ? En kehu pahoja ihmisiä, koska niitä on joka yhteiskuntaluokassa, ja vapaamuurariudessa on edustettuna monia eri uskontoja, ja sieltäkin on moni kääntynyt pois. Ja kyllä, on yksi seurakunta, ilman rajoja, ja se on kristuksen seurakunta. En viitsi väitellä asiasta koska ei se minun toitottaminen kuitenkaan auta.

        (3)(11)
        • Koska olet kristitty sanojesi mukaan, niin sanojesi mukaan et pysty puolustautumaan hyökääjää vastaan. Koska hän on opettanut sinulle, että juutalaisia ei saa vastustaa. Pankkiirien ympärillä ja tukena on vaunulinnana juutalainen kansakunta tai ainakin toisinajattelijat ovat hiljaa.

          (17)(1)
        • Vesa-Ilkka Laurio

          Tahallaan väärennät sanojani, huijari. Kirjoitin, että juutalaisuus on uskonto, perkeleen jumalaksi korottava uskonto. Niinpä pelastus Kristuksessa on tarjolla kaikille, myös juutalaisille:

          ”Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan” (Gal. 3:26-29).

          Kun siis juutalaisesta tulee kristitty, hän lakkaa olemasta juutalainen.

          Mitä etniseen alkuperään tulee, nykyjuutalaiset ovat juutalaisuuteen kääntyneiden ei-juutalaisten jälkeläisiä. Ashkenaasijuutalaiset (n. 90% juutalaisista) ovat juutalaisuuteen n. v. 740 j.Kr. kääntyneen Kasarian valtakunnan turkkilaismongolisten heimojen (Jaafetin jälkeläisten) jälkeläisiä, ja sefardijuutalaiset ovat juutalaisuuteen kääntyneiden pohjoisafrikkalaisten berberiheimojen jälkeläisiä. Nykyjuutalaisilla ei ole mitään etnistä yhteyttä Raamatun ajan juutalaisiin (oik. juudalaisiin). Ei se tee Israelista mitään Raamatun kansaa, että nykyjuutalaiset, ei-juutalaisten juutalaiskäännynnäisten jälkeläiset, ovat varastaneet itselleen Israelin nimen. Ainoa yhteys nykyjuutalaisilla Raamatun ajan juutalaisiin on heidän pyhä kirjansa Talmud (Jeesuksen ajan ”perinnäissääntö”, jonka Jeesus ilmoitti tekevän Jumalan sanan tyhjäksi).

          Koska vääristät kirjoittamaani, alan epäillä, että olet juutalainen tai heidän käskyläisensä tai muuten vain perässähiihtäjä. Se selittäisi valheellisuutesi, Joh. 8:44.

          (13)(7)
          • En ole kenenkään perässähiihtäjä. Jeesus on Herra. Ja pelastus kuuluu kaikille, niinkuin ilmoitetaan. Niin israeliin, kuin muihinkin valtioihin. Talmud on hirveä kirja jotka pitäisi hävittää maan päältä. Ja käsi ylös kuinka moni on käynyt 33 asteen vapaamuurari kokouksessa, ja voi sanoa , että pitää olla juutalainen ? En itse ole, joten en oikeen asiaan voi vastata. Tietysti voi uskoa jotain artikkelia, jonka on kirjoittanut ihminen. Sen tiedän mitä Albert Pike sanoi kirjassaan, että palvonnan kohteena on Lucifer. Se riittää minulle tarpeeksi tietämään sen järjestön petollisuudesta, olkoon siinä mitä uskontoja tahansa edustettuna. Enkä ole juutalainen, enkä vihainen teille enkä kenellekkään muullekkaan täällä. Amen.

            (2)(9)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            Sanille at 21.03

            Joka kieltää kolminaisuusopin, kieltää pelastumisen. Ks. seuraava kommenttisi ja 2-osainen vastaukseni siihen:

            http://magneettimedia.com/juutalaisomisteisen-median-historiaa/#comment-33823

            (3)(2)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            Jatkoa Sanille:

            ja joka kieltää pelastumisen, osoittaa äärimmäistä vihaa kaikkia kohtaan.

            (4)(2)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            Jatkoa Sanille:

            ja joka kieltää pelastumisen, osoittaa vihaa kaikkia kohtaan.

            (4)(2)
          • Anteeksi. En kiellä mitään niitä kolmesta. Mutta esimerkiksi Raamatussa puhutaan enemmän Herran Jeesuksen nimeen kastamisesta enemmän kuin Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen kastamisesta. Eli katolisesta kirkosta on jäänyt tämä lapsikaste. Ja siitä tietysti voidaan riidellä ikuisuuksiin, mutta Raamattu on hyvin selkeä, eikä kaste ole pelastuskysymys. Tarkoitan vain että protestanttiset suuntaukset ovat jakaantuneet katolisesta kirkosta. Luther vihasi juutalaisia, ja toivoi heidän kuolemaansa. Hitlerkin kovasti tykkäsi tästä kirjasta. Luther ennen kuolemaansa myös katui sen tehneensä.

            (1)(7)
          • Valehtelija. Luther ei katunut tietenkään juutalaiskirjaansa. Pikemminkin viimeinen saarna oli ihan yhtä jykevä varoitus organisoitujen juutalaisten katalista aikeista. Hänhän siis varoitti ja kehoitti puolustautumaan. Tosiasiassa hän vaati samaa kuin Hitler eli juutalaisten arkotusta ja kieltoa kristityille heidän kanssaan elämisestä ja yteistoiminnasta. Tosiasiassa siis juttu kuului niin, että hän kehotti karkottamaan heidät ja sanoi, että mikä tahansa muu on parempaa kuin heidän salliminen toimia kristittyjen parissa ja vieläpä ilman rajoituksia. Tässä kohtaa siis oli puhe rajuista vastakeinoista mieluummin-esityksen tapaan.

            (14)(0)
          • Vesa-Ilkka Laurio

            Sanin kommenttiin 18.6.2016 at 23.32

            Harhaa kaikki nämä Sanin suoltamiset. Lapsikaste on raamatullinen. Raamatussa lapsikastetta ei mainita erikseen nimeltä, koska Raamattu pitää lapsikastetta itsestään selvänä.

            Kasteessa vaikuttaa siinä lausuttu Jumalan sana, ja Jumalan sana vaikuttaa lapsessa uskon. Kaikkein helpoiten usko syntyy pienen lapsen sydämessä, koska lapsi vastustaa kaikkein vähiten. Raamattu ilmoittaa, että pikkulapset voivat uskoa, esim. Matt 18:6, Mark. 9:42 ja 1. Joh. 2:12-13.

            Kol. 2:11-12 ilmoittaa, että kaste tuli ympärileikkauksen tilalle, ja koska ympärileikkaus kuului lapsille, myös kaste kuuluu lapsille. Jeesus ilmoittaa, että hänen luokseen tuodut lapset kykenevät ottamaan vastaan siunauksen ja että heille kuuluu Jumalan valtakunta, Mark. 10:13-16. Vieläpä hän asettaa lapset aikuisille esikuviksi tässä suhteessa. Kaste on Jeesuksen luokse tuomista, ja siinä lapset saavat uskon ja pääsevät Jumalan valtakuntaan.

            Vielä Raamattu ilmoittaa, että kokonaisia perhekuntia (siis myös lapsia) kastettiin, 1. Kor. 1:16; Ap. t. 11:14-17 ja 16:15, 33.

            Ef. 5:26 ilmoittaa, että Kristus puhdistaa seurakunnan vedellä pesten, sanan kautta, ja lapset ovat osa seurakuntaa, Matt. 18:6; Mark. 10:13-16.

            Mitä Sanin valehteluun Lutherista tulee, laadin siitä oman kommentin (tai kommenttisarjan) erikseen.

            (9)(3)
          • Raamatussa puhutaan imeväisistä ja lapsista erikseen. Joka uskoo, ja kastetaan pelastuu, joka ei usko on tuomittu. Ei lapset/imeväiset joudu kadotukseen, koska he pääsevät automaattisesti taivaaseen. Koska sen kaltainen taivas on. Olen lukenut että Luther ei voinut käsittää jos ei lapsia kastettaisi. Se on teologinen näkemys, eli järkeilyä. Lapset pelastuu kastettiin tai ei. Siinä vaiheessa kun synnissä eläminen/ tekosynnit tulee kuvioihin, he tarvitsevat pelastajaa. Mutta pääasia että ihmiset tarttuisivat tähän Isoon Kirjaan, eikä se että täällä riidellään siitä kuka on oikeassa. Tästä nimenomaan Paavali varoitti, kulttitoiminnasta, ja kuka on Apolloksen puolta jne. Koska Kristus on yksi. Ja jos puhutaan juuri että esim. Luther on oikeassa, niin mites ne 1500v ennen Lutheria ? Oikeita kotiseurakuntalaisia poltettiin rovioilla, koska eivät menneet katoliseen kirkkoon, eivätkä hyväksyneet katolisia opetuksia.

            (2)(5)
          • San taitaa kirjoitella Tel Avivista nuita juttujaan. Sen verran härskiä tekstiä on nähty. Röyhkeää valehtelua Lutherista

            (9)(1)
  6. Vapaamuurarien takaa löytyvät juutalaiset käskyttäjät. Maailmanjuutalaisuus on syyllinen. Siihen on hihhulien sionistien turha urputtaa. Eikä kovin moni juutalainen ainakaan näitä rikollisia eliittejä julkisesti vastusta. Ei tosin uskalla juuri kukaan muukaan täi älyä. Mutta eliitit siis ovat juutalaisten korkeimmat tahot samalla

    (21)(0)
  7. Vaikuttaa tosiaan siltä, että juutalaisilla tosiaan on keskivertoa kovempi rahan ja vallanhimo.
    Mikä tähän on syy? Jonkun motiivinhan tälläiselle poikkeavalle käytökselle täytyy olla. Juutalaisten poikkavan kayttätymisen voi selkeästi huomata olevan perinnollistä, mutta johtuuko se kulttuurista, biologiasta vai kenties molemmista. Fanaattisuuden, olkoon se kohdistunut mihin tahansa, voi selittää biologialla siis fysiologisilla syillä. Koraanissa lehmän suurassa kerrotaan: ”Ympärileikkaamaton sydän aiheuttaa käskyjen ja opetusten kyseenalaistamista” Toisinsanoen ympärileikattu tottelee opimmaansa fanaattisesti ja kyseenalaistamatta. Tämäntyyppistä kaytöstähän on havaittavissa muissakin lahkoissa joiden traditioihin kuuluu sukupuolielinten leikkely. No tekeekö ympärileikkaus tekisi ihmisestä kovemman ja tunteettoman ? Se että miehen herkimmän ja voimakkaimpiin tunteisiin liittyvän, sydämen muotoisen elimen fyysisellä manipuloinnilla ei olisi psykologiasia vaikutuksia olisi kyllä uskomatonta.

    Mistä moinen, näin ympärileikkaamattoman mielikuvissa hyvin brutaalilta vaikuttava perinne on sitten saanut alkunsa ja mikä siihen on motivoinut. Yksi tarina on, että juutalaiset jolta ympärileikkauksen on kritityt ja muslimit kopioineet ovat lähtöisin intiasta. Ja että intiassa muinaisina aikoina hallitsija kotrolloi väestön määrää ja se oli vakaa, siis statutus qua. Väestön määrä kohtuullisena ja ylikansoitus vältettiin siten, että ainoastaan yksi poikalapsista sai oikeuden jakaa sukua. Tämä nussimisoikeus merkittiin ympärileikkauksella. Sitten kauppiaskastin äidit halusivat olla suurempia matriarkkoja ja halusivat enemmän lapsia ja alkoivatkin ympärileikkaamaan muitakin poikiaan. Tämä ei hallitsijalle käynyt ja karkoittikin juutalaiset etsimään luvattua maata, tuota rajatonta maata missä voisi sikistä äärettomiin.
    Merkittäväksi tämän tekee se että maapallon kaikki suuret ongemat kuten saastuminen, luonnovarojen väheneminen, nälänhädät ja sodat joilla elintilaa yritetään hamuta lisää johtuvat yhdestä syystä, siitä että ihmisiä on liikaa. Jos ihymisten määrä olisi oikeassa suhteessa olintilaan ja luonnovaroihin niistä ei ei tarvitsisi taistella.

    (7)(0)
    • Niin kun sen porukan pyhin periaate on juuri ottaa maailmanherruus ja alistaa ja tuhota muut. Kaikki resurssit ja omaisuudet kuuluvat vain juutalaisille esim. Talmudin mukaan. Muita kohtaan oppi lietsoo hirvittävää vihaa

      (18)(0)
  8. Joskus arkielämässä joku kysyy minulta, miksi ”kiihkoilen” juutalaisista.

    Todella helppo kysymys.

    Koska juutalaisia ei saa kritisoida. Koska juutalaisilla on ihmeellinen käsittämätön etuoikeus (Privilege) esim. FED:in johtoon. Koska holokaustia ei saa arvostella. Koska juutalaiset toimivat ”rajat auki”-periaatteella Suomessa ja ”rajat kiinni”-periaatteella Omassa maassaan.

    Ja sata muuta syytä.

    Mutta ennen kaikkea: Koska heitä ei saa arvostella.

    Onko yhtäkään toista ihmisryhmää, jota ei saa arvostella?

    Yksinkertaisesti: Ei ole.

    Muita perusteluja ei tarvita. Heitä EI SAA ARVOSTELLA. Siksi kiihkoilen asiasta.

    (18)(2)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Helppo nakki.

      Lue Raamattua ja pelastu uskossa Jeesuksen Kristuksen lunatustyöhön. Näin saat uskon myötä Jumalan sydämeesi. Sinussa alkaa vaikuttaa Isä, Poika ja Pyhä Henki. Ja Jeesus teki tyhjäksi perkeleen teot:

      ”Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot” (1. Joh. 3:8).

      Ja juutaiset (juutalaisuskoiset) ovat juuri perkeleestä, hylkäävät Jeesuksen: ”Te olette isästä perkeleestä” (Joh. 8:44). Kun sinussa vaikuttaa Jeesus (eikä perkele eli ”sinä itse”), koko elämäsi alkaa kumota juutalaisten ylivalta-asemaa. Se on voimallista vaikuttamista, sillä Jumalassa on todellinen voima. Silloin sinun ei tarvitse kiihkoilla. Anna Jumalan vaikuttaa, ja rukoile ohessa. Itsesi (siis perkeleen) varassa toimessasi tulet vain edistäneeksi perkelettä ja hänen lapsiaan, mm. juutalaisuskoisia, teit mitä teit. Sama koskee kaikki totuuspuhujia täällä. Kun teiltä puuttuu Jeesus Kristus, teille jää pelkkä perkele ja edistätte vain perkeleen asiaa, esim. juutalaisuutta. Näin on surkeasti totuuspuhuminen Suomessa.

      (11)(2)
  9. Jürgen Graf on julkaissut hiljattain kirjan Der geplante Volkstod. S. 465: ”Se, että juutalainen kansa on aikojen kuluessa saavuttanut valta-aseman, joka ei ole missään suhteessa sen suhteellisen pieneen lukumäärään verrattuna, on seurausta ennen kaikkea rahanlainaamistoiminnasta.” Historian juutalaisvastaisista ilmiöistä on myös suuri osa kansankerrosten tyytymättömyyteen esim. kovista koroista. Tosiasia onkin, että juutalainen rahanlainaaja peri usein etenkin keskiajalla erittäin suuria korkoja. Espanjassa sai koronkiskoja itse suorittaa pantatun maan takavarikoimisen maksamattomien velkojen vastineeksi. ”Aragonian hovi luovutti juutalaisille finanssihallinnon. Kuningas Jakob I asetti pankkiiri Benvenise de Portan vastuuseen verojen keräämisestä. Benveniste maksoi kuninkaalle etumaksuna odotetun veromäärän. Tämän jälkeen Benveniste sai hallintaansa barcelonan ja Geronan veroalueet. Judah de la Cavalleria, aragonialaisen valta-alueen mahtavin juutalainen, sai koko kuningaskunnan veroalueekseen.” (jewishvirtuallibrary.org ”Banking and Bankers. The Moneylenders in Europe.”) M: Tämä on usein havaittu ilmiö historiassa eri puolilla maailmaa. Rikas juutalainen vuokraa veronkannon ja saa itse periä huomattavasti hallitsijalle maksamiaan veroja korkeammat verot kansalaisilta. Muistamme myös, kuinka kolme juutalaista suurhankkijaa varusti koko Venäjän armeijan Turkkia vastaan v. 1878. Jo Suuri Vaaliruhtinas 1600-luvun lopussa osti kaikki armeijansa varusteen rikkailta juutalaisilta.

    ”Englannissa koronkiskojat riistivät lähes 100 % rakennetusta maasta pantteina valtansa alle. He ottivat usein 300 % korkoa ja olivat sen veran vihattuja, että kuningas Edvard I karkotti kaikki juutalaiset Englannista v. 1290. Seuraavina 350 vuotena koronkiskurivapaa maa oli niin vauras ja hyvinvoiva, että alettiin puhua koko ajan enemmän ”Iloisesta Englannista” (Merry England).”

    ”Englannista karkotetut koronkiskojat muuttivat suurelta osin Saksaan, jossa jatkoivat toimintaansa. Sata prosenttia ja enemmän täytyi herttuoiden, ruhtinaiden ja kuninkaiden maksaa kiskurikorkoina lainoilleen. ”Läntisessä Saksan valtakunnassa juutalaiset vaativat etupäässä hypoteekkipantteja. ällä tavalla he saivat omakseen taloja, viinitarhoja, maatiloja, kyliä, linnoja, kaupunkeja ja kokonaisia kreivikuntia. Korot, joiuta he vaativat, saattoivat nousta yli 100 %. ..1100-luvulta alkaen paavit ja prinssit turvautuivat koko ajan enemmän juutalaisten rahoituskapasiteettiin…Rahanlainaus korkoa vastaan muodostui 1100- ja 1400-lukujen välisenä aikana juutalaiseksi monopoliksi Keski-Euroopassa…1200-luvulla oli selvää, että koronkiskoja oli juutalainen. Dokumentit osoittavat, että rahanlainaus oli juutalaisten päätoimiala.”(Grafin lähde sama kuin edellä)

    S. 466: ”Kaikkialla paavillisessa vaikutuspiirissä juutalaisilla oli vastedes rahanlainaamisen monopoli ja he saivat siten kontrolliinsa keisarit, kuninkaat, ruhtinaat ja köyhdytetyt kansakunnat. Koska Rooma kielsi kristityiltä lainaamisen korkoa vastaan syntinä, paavit järjestivät asiat siten, että heidän oli maksettava kiskurikorkoja juutalaisille rahanlainaajille, vaikka Vapahtaja oli kerran ajanut heidät pois temppelistä.”

    S. 467: ”Kun diktaattori Oliwer Cromwell oli v. 1655 sallinut juutalaisten palata ja toimia Englannissa, alkoi esiglobalistisen rahajärjestelmän aika. Sir John Clapham, Englannin Pankin historioitsija, esittää korkean osuuden portugalilaisia ja espanjalaisia nimiä, jotka olivat ensimmäisten vuosien osaomistajia tässä pankissa. On kyse sefardijuutalaisista, jotka käsittivät 90 % pankin perustajajäsenistä.

    Kun pankkiirit olivat saaneet yksityisen instituution Brittiläisen Imperiumin setelipankiksi, oli heille koko maailma avoinna sanan täydessä merkityksessä. Kaikki, mitä tarvittiin saamaan puoli maapalloa maksamaan korkoja/pakkoveroja heille, oli naurettava Englannin Pankin perustuspääoman summa. Paperiraha otettiin käyttöön vain muutaman vuoden kuluttua pankin perustamisesta. Pankin omistajat saivat painaa rahat ja valtio, instituutiot ja yksityissektori lainasivat ne korkoa vastaan. Verot nousivat heti rajusti, sillä vastedes jokaisesta painetusta rahasta oli maksettava korkoa. Tuskin kukaan esitti olennaista kysymystä, miksi valtio itse ei painanut rahaa ja siten säästänyt kansaansa ylimääräisiltä verosuorituksilta.”

    Sittemmin pankkiirit ovat luoneet maailmanlaajuisen verkoston, jonka avulla he ovat kahmineet koko ajan enemmän vaikutusvaltaa ja omaisuutta. Apuna on lukuisa maksettujen asiamiesten ja vapaamuurariloosien petturiarmeija sekä juutalaisjärjestöt eli järjestäytynyt juutalaisuus. S. 488: ”Esim. poliittinen tilanne USA:ssa on se, että n. kolme prosenttia väestöstä käsittävä vähemmistö on ottanut panttivangikseen koko maan poliittiset kastit.” Se esim. pakottaa koko maan toimimaan Israelin määräämällä tavalla ja tukemaan tätä kaukaista maata valtavilla summilla ja vielä suuremmilla piilotukena. Mitään etua tuesta ei ole, vaan yksinomaan ongelmia. Kun republikaanien Charles Percy ei miellyttänyt juutalaislobbyä (AIPAC, ADL jne. jne.) v. 1978, juutalainen vihakampanja sai tämän suuren ennakkosuosikin häviämään Illinoisin senaattorin vaalin. Uudelleenvalinnan sijaan tuntematon demokraatti voitti hänet. Tuolloinen AIPAC-päällikkö Thomas Dine selitti, mitä oli tapahtunut: ”Kaikki juutalaiset Amerikassa, rannikolta rannikolle, toimivat yhdessä tavoitteena ajaa Percy pois toimestaan. Ja kaikki amerikkalaiset poliitikot – he, joilla oli julkinen toimi ja ne, jotka sitä tavoittelivat – ymmärsivät vihjeen (Mearsheimer& Walt: The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy)

    Tällaisissa tapauksissa auttaa tietenkin se, että kaikki valtamediat (TV, lehdistö jne.) ovat kaikkialla Länsimaissa täysin juutalaisten omistuksessa. Tämä taas on seurausta vallasta ja suuresta omaisuudesta. Ilman määräävää asemaa ei olisi mahdollista se, että valtiot sallisivat omistuksen mediassa keskittyä tai että jokin etninen vähemmistö ottaisi vallan esim. tällaisella sektorilla. Dominointi pankkitoiminnassa globaalisti ja valtavat omaisuudet ovat siis myös seurausta siitä, että valta on saavutettu. Pankkitoiminta oli yksi väline tässä. Pankkiirit sanelevat kaiken nykyisin. Poliitikot ovat heidän palvelijoitaan ja usein entisiä tai myös tulevia esim. Goldman & Sachsin tai muun juutalaisen suurpankin tärkeitä toimijoita. Uri Avnery: ”Amerikka kontrolloi maailmaa ja me kontrolloimme Amerikkaa. Koskaan aikaisemmin ei juutalaisilla ole ollut tämän kaltaista vaikutusvaltaa maailmanpolitiikan keskiössä.” (S.503). Tämä johtuu tietenkin siitä, että Iso-Britannia ei vielä hallinnut täysin koko maailmaa Ranskan ja USA:n ym. kanssa. Kommunisminkin perustamisen jälkeen oli vielä masennettava valkoiset kansakunnat verisessä maailmansodassa.

    Nähdäkseni USA oli alusta lähtien vapaamuurarien juttu, tavoitteena tätä kautta ja siis angloamerikkalaisen liiton ja kansainyhteisön ottaa maailma haltuun

    (20)(0)
  10. Hullu Tshuudi

    Kristityiltä opit kieltää koronkiskonnan ja omien suosimisen. Se tasa-arvosta. Lisäksi asioiden ymmärtäminen ja henkisen potentiaalin lisääminen esimerkiksi kundaliinijoogalla on saatanallista käärmeen herättelyä. Jeesuksen oppien sisältöä ei siis edes haluta penkoa, sillä sokean ”oikeaoppisen” uskon varjossa ne ilmenisivät saatanallisena valona.

    (6)(2)
  11. Muuten, asiasta kolmanteen.

    Maailmalla leviää hieno meemi, jossa juutalainen kirjoitetaan (((juutalainen))). Eli esim. (((media))) on siis, kyllä, juuri sellainen (((media))).

    Nimi on, jos se on (((Feinstein))), sellainen (((nimi))).

    Kaikki tunnistavat silloin heti asian, mutta sitä ei tarvitse mainita.

    Esimerkiksi siis vaikkapa näin.

    (((Soini))) antoi lausunnon (((NATO:sta))).

    OK, (((Soini))) ei ole ehta (((…))), mutta polvillaan (((kipa))) päässä hän on ja silloin hän on (((Soini))).

    (((YLE))), (((MTV))), (((HS))) jne. jne.

    (((Ruben Stiller))) tietenkin. (((Israel))).

    (((Pankit))), (((Hollywood))), (((AIPAC))), you name it: (((:::))).

    Parasta asiassa on, että suivaantuneet (((piirit))) ovat alkaneet itse käyttämään tätä ja ovat samalla hienosti itse kuvanneet sitä, kuinka laajalle (((heidän valtansa))) on levinnyt.

    Jos haluaa olla optimisti niin koko ajan selvemmin ja selvemmin joka puolella näkyy, kuinka (((mailmamme))) on (((heidän))) hallussaan. Kansat ja yksilöy heräävät, juuri nyt.

    (((ZOG))) on peloissaan.

    (6)(0)
  12. Todella hyvä artikkeli taas kerran kiitos arvi. Tämä tulee löytymään monen postilaatikosta. Vapaamuurari artikkelien kanssa.

    Verta pitääki lentää poliitikkojen ja suvakkien ja muurarien.

    (8)(0)
  13. Vesa-Ilkka Laurio

    Nimimerkki ”Sanin” kommenttiin 18.6.2016 at 23.32, jossa hän kirjoittaa: ”Luther vihasi juutalaisia, ja toivoi heidän kuolemaansa. Hitlerkin kovasti tykkäsi tästä kirjasta. Luther ennen kuolemaansa myös katui sen tehneensä.”

    Luther ei vihannut juutalaisia vaan heidän pahoja tekojaan. Heidän kuolemaansa hän ei toivonut vaan hän toivoi esivallan kurinpitotoimia (joita hän ehdotti) juutalaisten pahoja tekoja vastaan. Esivallalle yksin kuuluu Raamatun mukaan oikeus rangaista (vaikka ”miekalla” eli kuolemantuomioin) pahantekijöitä, Room. 13:1-4. Luther oli yrittänyt saada juutalaiset kristilliseen uskoon, siis pelastumiseen, mutta hän oli huomannut, että se on liki mahdotonta. Siksi ainoaksi mahdollisuudeksi jäivät esivallan (”ruhtinaiden”) kurinpitotoimet. Sanin väite, että Luther katui kirjaansa ”Juutalaisista ja heidän valheistaan”, jossa hän näistä asioista kirjoitti, ei pidä paikkaansa. Nimimerkki San on valehtelijoiden ja huijareiden asialla.

    Alla olevaan kommenttisarjaan olen koonnut joitakin otteita kyseisestä kirjasta (lähde: Sley:n ”Kirkon aarteita”). Osa otteista käsittelee Lutherin kuvausta juutalaisten toimista, ja osa Lutherin esivallalle ehdottamia toimia juutalaisten pahoja tekoja vastaan. Annan siis Lutherin itsensä puhua, että asia tulisi selväksi. Kirjansa Luther kirjoitti vastineeksi kreivi Schlickin kirjoitukseen.

    Luther juutalaisista, osa 1

    Olin kylläkin ajatellut, etten enää kirjoita mitään juutalaisista enkä heitä vastaankaan. Mutta koska olen saanut tietää, etteivät nämä kurjat ja parantumattomat ihmiset lakkaa houkuttelemasta meitäkään, se on, kristityitä, puoleensa, olen julkaissut tämän kirjasen osoittaakseni, että minäkin lukeudun niihin, jotka sellaisia juutalaisten myrkyllisiä toimenpiteitä vastustavat ja että olen varoittanut kristityitä kavahtamasta juutalaisia. Minä en soisi, että kristityt antaisivat juutalaisten vietellä itsensä samaan kurjuuteen ja surkeuteen, jossa he itse ovat. Mutta perkele on maailman jumala, ja missä Jumalan sanaa ei ole, siellä perkeleen on hyvä toimia, ei ainoastaan heikkojen vaan myös väkevien keskuudessa. Jumala meitä auttakoon! Amen.

    [- -]

    Tarkoituksenani ei ole kinastella juutalaisten kanssa tai oppia heiltä tietämään, miten he Raamattua tulkitsevat tai käsittävät. Minä tiedän sen kaiken hyvin jo ennestään. Vielä vähemmin on aikomuksenani, että tahtoisin käännyttää juutalaisia. Sillä se on mahdotonta! Ja kaksi oivallista miestä, Lyra ja Burgensilainen, ovat meille jo sata ja kaksisataa vuotta sitten monien muiden ohella juutalaisten siivottomista selityksistä luotettavasti kirjoittaneet ja todella pätevästi heitä vastustaneet. Kuitenkaan se ei ole juutalaisten keskuudessa auttanut mitään, vaan he ovat tulleet yhä vihamielisemmiksi. Myöskin, koska he ovat tulleet niin paatuneiksi ja läpeensä rappeutuneiksi, etteivät he tahdo viisastua siitä kauheasta vaivastakaan, että he nyt yli 1400 vuotta ovat olleet maanpaossa, eivätkä he alituisella ankaralla Jumalan avun kutsumisellaan ja huutamisellaankaan (kuten he luulevat) voi saada sille mitään loppua tai määräaikaa: elleivät (sanon minä ) tällaiset lyönnit auta, niin on hyvä päätellä, että meidän puheemme ja selityksemme auttavat vielä vähemmän.

    [- -]

    Kaiken kaikkiaan, kuten sanottu: älä väittele paljon juutalaisten kanssa uskontoamme koskevista kysymyksistä. He ovat nuoruudesta saakka kasvatetut myrkkyä ja vihaa täyteen Herraamme kohtaan, niin ettei siellä ole mitään toivoa, ennen kuin he joutuvat siihen tilaan, että he oman surkeutensa vuoksi tulevat vihdoin nöyriksi ja ovat pakotetut tunnustamaan, että Messias on tullut ja Hän on Herramme Jeesus. Muuten on aivan liian aikaista ja aivan hyödytöntä väitellä heidän kanssaan siitä, miten Jumala on kolmiyhteinen, Jumala on ihminen ja Maria on Jumalan äiti. Sillä koska sitä ei vielä mikään ihmisjärki eikä sydän käsitä, niin paljon vähemmin vielä juutalaisten katkeroitunut, myrkyllinen ja sokea sydän.

    [- -]

    Minullekin on tapahtunut sillä tavalla. Kolme oppinutta juutalaista tuli luokseni siinä toivossa, että he saisivat minusta uuden juutalaisen, koska me täällä Wittenbergissä aloimme lukea hebreaa. He olettivat, että koska me kristityt alamme lukea heidän kirjojaan, siitä seuraa pian parempaa. Kun minä nyt heidän kanssaan väittelin, he tekivät tapansa mukaan ja antoivat minulle selityksiään. Mutta kun minä pakotin heidät pysymään tekstissä, he poikkesivat kuitenkin tekstistäni ja sanoivat, että heidän on uskottava rabbiinejaan kuten me paavia ja tohtoreita j.n.e. Nyt minä armahdin heitä ja annoin heille vartiomiehille osoitetun puoltolauseen, että he Kristuksen tähden antaisivat heidän mennä vapaasti. Mutta jälestäpäin sain tietää, miten he Kristusta olivat nimitelleet minulle ”tolaksi”, se on: hirtetyksi rosvoksi. Sen vuoksi minä en tahdo olla enää yhdenkään juutalaisen kanssa missään tekemisissä. Heidät on, kuten Paavali sanoo, hyljätty vihalle. Kuta enemmän heitä tahdotaan auttaa, sitä kovemmiksi ja vihaisemmiksi he tulevat. Antaa heidän mennä!

    [- -]

    Niin, siitä se johtuu, siinä on riidan aihe, siitä lähtee itsensä ylentämisen turmelus, joka tekee juutalaiset hulluiksi ja mielettömiksi ja ajaa heihin sellaisen kirotun pyrkimyksen, että heidän täytyy kaikkia raamatunlauseita niin häpeällisesti vääristellä. He eivät näet tahdo, he eivät voi sietää sitä, että me pakanat olisimme heihin verraten samanarvoiset Jumalan edessä ja että Messias olisi yhtä hyvin meidän kuin heidänkin lohdutuksensa ja ilonsa. Enne nkuin he sietäisivät sen, sanon minä, että meillä pakanoilla, joita he lakkaamatta syljeskelevät, sadattelevat, kiroavat, pilkkaavat ja häpäisevät, olisi heidän kanssaan osuus Messiaasta ja he pitäisivät meitä kanssaperillisinä ja veljinään, niin ennemmin he ristiinnaulitsisivat vielä kymmenen Messiasta ja löisivät itse Jumalankin (jos se olisi mahdollista) kuoliaaksi kaikkine enkeleineen ja luotuineen ja ansaitsisivat tuhat helvettiä yhden asemesta. Niin kerrassaan käsittämätön ylpeys piilee tässä isien jalossa veressä ja näissä ympärileikatuissa pyhimyksissä. He tahtovat pitää Messiaan yksinään ja olla maailman herroja. Kirottujen gojimien pitää olla heidän orjiaan, heidän himonaan, se on, antaa juutalaisille kultansa ja hopeansa ja antaa teurastaa itsensä niin kuin kurjat naudat. Ennen kuin he luopuvat tästä mielestään, he mieluummin jäävät tietoisesti ja iankaikkisesti kadotetuiksi. He ovat nuoruudestaan saakka vanhemmiltaan ja rabbiineiltaan imeneet sellaisen myrkyllisen vihan gojimeja kohtaan ja imevät sitä vieläkin lakkaamatta, niin että se on mennyt, kuten 109 psalmissa sanotaan, heidän verensä ja lihansa, luittensa ja ytimiensä lävitse, tullut koko heidän luonnokseen ja elämäkseen.

    [- -]

    Sillä, kuten sanottu, he eivät voi sietää, kuulla eikä nähdä, että me kirotut gojimit saisimme ylistää Messiasta ”hemdathiksemme” ja että me olisimme samanarvoisia kuin he tai miltä he tahtovat näyttää. Sen vuoksi tiedä, rakas kristitty, äläkä epäile, että sinulla perkeleen jälkeen ei ole yhtään katkerampaa, myrkyllisempää, kiivaampaa vihollista kuin sellainen juutalainen, joka todella tahtoo olla juutalainen.

    [- -]

    Ja voisiko ihminen, joka ei tunne perkelettä, ihmetellä, miksi he ennen kaikkea kristityitä kohtaan ovat niin vihamielisiä, koska heillä ei ole siihen mitään syytä, sillä mehän teemme heille kaikkea hyvää. He elävät meidän keskuudessamme kuin kotonaan, turvassamme ja suojeluksessamme, käyttävät maitamme ja teitämme, torejamme ja katujamme. Sen lisäksi ruhtinaat ja esivalta istuvat, kuorsaavat suu auki, antavat juutalaisten kähveltää avoimista kukkaroistaan ja lippaistaan, varastaa ja rosvota mitä haluavat, se on, he antavat juutalaisten koronkiskojain nylkeä ja imeä kuiviin sekä heidät itsensä että heidän alamaisensa ja tehdä heidät kerjäläisiksi heidän oman rahansa avulla. Sillä juutalaisten maanpakolaisina ei pitäisi omistaa mitään. Ja mitä he omistavat, sen on kuuluttava meille; koska he eivät tee työtä, eivätkä myöskään mitään ansaitse, emmekä mekään lahjoita emmekä anna heille mitään. Kuitenkin he ovat ottaneet meidän rahamme ja omaisuutemme ja siten tulleet meidän isänniksimme meidän omassa maassamme, vaikka ovatkin maanpakolaisia. Jos varas varastaa kymmenen guldenia, niin hänet hirtetään, Jos hän ryövää tiellä, niin hän menettää päänsä. Mutta juutalainen, kun hän varastaa kymmenen tynnyriä kultaa ja ryövää koronkiskonnallaan, on rakkaampi kuin itse Jumala.

    [- -]

    Joku ehkä voi ajatella, että minä puhun liian paljon. Minä en puhu liian paljon, vaan aivan liian vähän, sillä minä näen heidän kirjoituksistaan, että he parjaavat meitä gojimeiksi ja toivottavat meille kouluissaan ja rukouksissaan kaikkea onnettomuutta. He ryöstävät meiltä rahamme ja omaisuutemme koronkiskomisellaan, ja missä vain voivat, he osoittavat meille kaikkea salakavalaa häijyyttä. He uskovat (mikä vielä on ilkeintä) tekevänsä siinä hyvin ja oikein, se on, palvelevansa Jumalaa opettamalla tekemään sellaista. Sellaista eivät ole mitkään pakanat tehneet, eivätkä myöskään tee muut kuin perkele itse tai ne, jotka se on riivannut, kuten se on riivannut juutalaiset.

    [- -]

    Sillä he ovat täynnänsä taikuutta ja narrimaisuutta merkkeineen, kuvioineen ja ’tetragrammaton‘-nimineen (se on epäjumalisuutta), täynnänsä kateutta ja ylpeyttä, ja sen lisäksi he ovat pelkkiä varkaita ja rosvoja, jotka päivän mittaan eivät syö palaakaan eivätkä kanna yllään lankaakaan, mitä he eivät olisi meiltä kirotulla nylkemisellään varastaneet ja rosvonneet. He elävät siis joka päivä vaimoineen ja lapsineen pelkästä varastamisesta ja rosvoamisesta kuten suurvarkaat ja maarosvot, kuitenkin kaikessa katumattomassa turvallisuudessa. Sillä koronkiskoja on suurvaras ja maarosvo, jonka hyvinkin pitäisi riippua hirsipuussa seitsemän kertaa korkeammalla kuin muiden varkaiden.

    [- -]

    (14)(1)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Luther juutalaisista, osa 2

      Lopuksi tahdomme tarkastella heidän henkilöihin kohdistuvia valheitaankin, vaikkeivät suinkaan valheet tee oppia sen pahemmaksi eikä paremmaksi, miten hurskaita tai häijyjä ne lienevätkin, nimittäin mitä he Herramme henkilöllisyydestä, samoin Hänen rakkaasta äidistään ja meistä ja kaikista kristityistä valehtelevat. Ne ovat sellaisia valheita, että kun perkele ei voi saada opista mitään irti, hän hyökkää henkilöitä vastaan, valehtelee, häpäisee ja kiroaa sekä raivoaa heitä vastaan, samoin kuin paavilaisten pääperkele minua kohtaan menettelee. Kun hän ei kyennyt minun evankeliumiani vastustamaan, niin hän kirjoittaa, että minussa muka on perkele, että muka olen vaihdokas ja rakas äitini muka olisi huora ja saunapiika. Heti paikalla, kun hän niin oli kirjoittanut, minun evankeliumini raukesi tyhjiin ja paavilaiset olivat voittaneet. Samoin juutalaiset sanoivat Johannes Kastajassa ja itsessään Kristuksessa olleen perkeleen ja heitä nimitettiin samarialaisiksi. Heti paikalla sen jälkeen tuli Johanneksen ja Kristuksen oppi vääräksi ja farisealaisten oppi oikeaksi. Samoin on käynyt kaikille profeetoille.

      [- -]

      Samalla tavalla tekevät he meille kristityillekin ottaessaan meidät vastaan, kun tulemme heidän luokseen ja kääntävät lauseen: ”Seid Gott willkommen!” ja sanovat: ”Shed vil kom!”, se on, ”perkele, tule!” tai ”siellä tulee perkele”. Kun me nyt emme ymmärrä hebreaa, he siis purkavat salaisesti kiukkuaan meitä kohtaan, niin että kun me ajattelemme heidän puhuvan kanssamme ystävällisesti, he kiroavatkin päällemme helvetin tulta ja kaikkea onnettomuutta. Sellaisia erinomaisia vieraita meillä sävyisillä kristittyparoilla on maassamme juutalaisissa, joita me kuitenkin kohtelemme kaikella rehellisyydellä ja mielellämme tekisimme heille parasta niin ruumiin kuin sielunkin puolesta, ja siedämme heidän taholtaan hyvinkin paljon törkeitä asioita. Sen jälkeen nimittävät he Jeesusta huoran lapseksi ja hänen äitiään Mariaa huoraksi, joka oli saanut lapsen aviorikoksessa erään sepän kanssa. Minun täytyy, vaikkakin vastahakoisesti, puhua näin karkeasti kirottua perkelettä vastaan. Te tiedätte kuitenkin aivan hyvin, että he valehtelevat tällaista pelkästä vihasta ja ilkeämielisyydestä, yksistään siitä syystä, että he surkuteltavaa nuorisoaan ja yksinkertaisia juutalaisia tarpeeksi katkerasti myrkyttäisivät Herramme henkilöllisyyttä kohtaan, jotteivät he joutuisi Hänen oppinsa (jota he eivät kykene kieltämään) lumoihin. – – Mutta meidän jalot maailmanruhtinaamme ja ympärileikatut pyhimykset ovat vastoin Jumalan sellaisia käskyjä sepittäneet tämän kauniin opin, että he saavat vapaasti valehdella, pilkata, kirota, häväistä, murhata, ryöstää ja tehdä kaikkea pahuutta miten ja milloin ja kenelle he vain tahtovat. Pitäköön Jumala itse käskynsä, tämä jalo suku ja ympärileikattu kansa saa mielin määrin ja mielihyvin menetellä niitä vastaan, ja sittenkin se on muka tehnyt hyvin ja oikein ja sillä tavalla katsoo ansainneensa Messiaan ja taivaan.

      [- -]

      Enkö minä ole sinulle jo edellä sanonut, että juutalainen on sellainen jalo, kallisarvoinen korukappale, että kun hän päästää pamauksen, niin Jumala ja kaikki enkelit tanssivat, ja vaikka hän tekisi jotakin paksumpaakin, niin sitä oitis olisi pidettävä kultaisena Talmudina, ja mitä tällaisen pyhän ihmisen ylä- ja alapäästä lähtee, sitä kirottujen gojimien olisi kohtuudella pidettävä pelkkänä pyhäinjäännöksenä.

      [- -]

      Vaikkapa nyt tällaiset kauheat, häpeälliset, jumalaapilkkaavat valheet koskevat erityisesti Herramme ja Hänen rakkaan äitinsä henkilöä, niin juutalaiset kuitenkin tarkoittavat niillä myöskin meidän kaikkien henkilöllisyyksiä, ja he tahtovat pilkata ja suututtaa meitä kaikkein ilkeimmällä tavalla siksi, että me kunnioitamme sellaista Messiasta, jota he niin häpeällisesti kiroavat ja syljeskelevät, etteivät he pidä Häntä sen arvoisena, jotta he tai joku ihminen lausuisi Hänen nimensä, puhumattakaan siitä, että Häntä pitäisi muistaa. Siis meidän täytyy kärsiä siitä, että me uskomme Häneen ja Häntä ylistämme, kunnioitamme ja palvelemme.

      [- -]

      Siispä he opettavat Jumalaa ja määräävät Hänelle sen tavan, miten Hänen pitäisi heidät vapahtaa. Sillä Hän on juutalaisten, noiden korkeasti oppineiden pyhimysten mielestä huono suutari, jolla on enää vain vasen lesti jälellä kengän tekoon, nimittäin tällä tavalla: Hänen pitäisi heidän Messiaansa avulla lyödä meidät kaikki gojimit kuoliaiksi ja tuhota meidät, jotta he saisivat koko maailman, kaiken maan ja tavaran. Ja nyt käy ylitsemme kirousten, herjausten ja syljeskelemisten myrsky, jota ei voida sanoin kuvailla. He toivovat, että meidät kirotut gojimit peittäisi miekka ja sota, ahdistus ja kaikki onnettomuudet. Tällaista kiroamista he joka lauantai julkisesti harjoittavat kouluissaan ja joka päivä kotonaan ja nuoruudesta lähtien opettavat, pakottavat ja totuttavat lapsiaan siihen, että hekin pysyisivät kristittyjen katkerina, myrkyllisinä ja ilkeinä vihollisina. Tästä sinä myös näet, miten he Jumalan viidennen käskyn käsittävät ja pitävät, nimittäin, että he nyt enemmän kuin 1400 vuotta ovat täysin tietoisesti koko kristikuntaa kohtaan olleet verenhimoisia verikoiria ja murhamiehiä, ja sellaisia he olisivat mieluimmin teoissa. Niinkuin heitä sitten on usein poltettu siitä syystä, että heitä on syytetty vesien ja kaivojen myrkyttämisestä, lasten varastamisesta, naskalilla pistelemisestä ja raatelemisesta, millä tavoin he ovat kristittyjen verellä vihaansa salaisesti jäähdyttäneet.

      [- -]

      Nyt huomatkaa, miten näppärä, paksu ja lihava valhe se on, kun he valittavat, että he muka ovat meidän keskuudessamme vankeina. Nyt on kulunut Jerusalemin hävityksestä yli 1400 vuotta, ja juutalaiset olivat noina aikoina lähes 300 vuotta kaikessa maailmassa piinanneet ja vainonneet meitä kristityitä (kuten edellä on sanottu), niin että meidänkin pitäisi valittaa, että he ovat noina aikoina vanginneet ja tappaneet meitä kristityitä, kuten selkeä totuus on. Sen lisäksi me emme vielä tänäkään päivänä tiedä, mikä perkele heidät on tuonut ja vanginnut meidän maahamme. Me emme ole heitä Jerusalemista noutaneet! Sitä paitsi vielä nytkään heitä ei pidätä mikään; maa ja tiet ovat heille avoimet. He voivat tulla maahamme milloin vain haluavat. Me tahtoisimme mielellämme antaa lahjoja päästäksemme heistä, sillä he ovat meille suurena rasituksena, niin kuin vaiva, rutto ja suoranainen onnettomuus maassamme.

      [- -]

      Onko se vankina pitämistä, jos jotakuta ei voida maassa tai talossa sietää? Niinpä kyllä, he pitävät meitä kristityitä vankeina omassa maassamme! He antavat meidän tehdä työtä otsa hiessä, samalla kun he saalistavat rahamme ja tavaramme istuen uunin takana laiskotellen, komeillen ja päärynöitä paistaen, syöden, juoden ja viettäen kylläisiä ja mukavia päiviä meidän työllämme hankitulla tavaralla. He ovat vanginneet meidät ja omaisuutemme kirotulla koronkiskomisellaan ja nylkemisellään. He meitä vain pilkkaavat ja syljeskelevät vasten silmiä siitä hyvästä, että me teemme työtä ja omasta osuudestamme ja omaisuudestamme annamme heidän elää laiskoina junkkareina. He ovat siis meidän herrojamme ja me heidän orjiaan omaisuuksinemme, hikinemme ja töinemme. Meille siitä palkaksi ja kiitokseksi he vielä kiroavat Herraamme. Kyllä vain perkele nauraa ja tanssii, kun sillä on sellainen hieno paratiisi meidän kristittyjen keskuudessa, että hän juutalaisten, omien pyhiensä avulla ahmii, mitä meille kuuluu ja palkaksemme tuottaa meille silmät korvat täyteen harmia ja lisäksi pilkkaa ja kiroaa Jumalaa ja ihmisiä!

      [- -]

      Kun nyt on varmaa, ettemme pidä heitä vankeina, niin mitä hyötyä meillä sitten on sellaisista jaloista, suurista pyhimyksistä ja siitä, että he ovat meille niin vihaisia? Me emme nimittele heidän vaimojaan huoriksi, kuten he Mariaa, Jeesuksen äitiä nimittävät, emmekä heitä huoranlapsiksi, kuten he Herraamme Kristusta nimittävät. Me emme sano, että he kuukautisvuodon aikana siitettyinä olisivat synnynnäisiä narreja, kuten he Herrastamme sanovat. Me emme sano, että heidän vaimonsa ovat ”harioita”, kuten he rakkaasta Mariastamme sanovat. Me emme kiroa heitä, vaan toivomme heille kaikkea hyvää, maallista ja henkistä, annamme heille luonamme majapaikan ja sallimme heidän syödä ja juoda kanssamme. Me emme varasta emmekä pistele neuloilla heidän lapsiaan, emme myrkytä heidän kaivojaan, emme himoitse heidän vertaan. Millä me sitten olemme ansainneet tuollaisten suurten, pyhien Jumalan lasten noin hirvittävän vihan, kateuden ja kiukun?

      Asia ei ole muuten kuin mitä edellä olemme Mooseksen mukaan sanoneet, että Jumala on lyönyt heidät mielenvikaisuudella, sokeudella ja sydämen tyhmyydellä. Niin on myös meidän vikamme, ettemme kosta sitä kaikkea viatonta verta, mitä he ovat Herrastamme ja kristityistä kolmensadan vuoden aikana Jerusalemin hävityksen jälkeen ja lapsistamme tähän saakka vuodattaneet (mikä vieläkin näkyy heidän silmistään ja kasvoistaan), emmekä kisko heitä kuoliaiksi, vaan kaikesta heidän murhaamisestaan, kiroamisestaan ja pilkkaamisestaan, valehtelemisestaan ja häpäisemisestään huolimatta annamme heidän oleskella vapaina luonamme, suojelemme ja varjelemme heidän koulujaan, kotejaan, henkeään ja omaisuuttaan, millä kaikella me teemme heidät laiskoiksi ja turvallisiksi ja aiheutamme sen, että he huoletta imevät meiltä kuiviin rahamme ja tavaramme, sen lisäksi pilkkaavat meitä ja syljeskelevät päällemme, niin että he vihdoin voisivat tulla meitä voimallisemmiksi ja lyödä meidät kaikki tällaisen suuren laiminlyönnin takia kuoliaiksi, ottaa kaiken tavaramme, kuten he joka päivä rukoilevat ja toivovat. Sano nyt sinä, eikö heillä ole täysi syy olla meille kirotuille gojimeille vihamielisiä, kirota meitä ja tavoitella meidän lopullista, perinpohjaista, ikuista turmiotamme.

      [- -]

      (6)(2)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Luther juutalaisista, osa 3

      Miten meidän kristittyjen on nyt tämän turmeltuneen, kirotun juutalaiskansan kanssa meneteltävä? Meidän ei ole heitä siedettävä, vaikkakin he asuvat keskuudessamme ja me tiedämme heidän harjoittavan tällaista valehtelemista, jumalanpilkkaamista ja kiroamista, ettemme tekisi itseämme osallisiksi heidän kaikkiin valheisiinsa, kirouksiinsa ja jumalanpilkkaamiseensa. Niin me emme voi tuota Jumalan vihan sammuttamatonta tulta (kuten profeetat sanovat) sammuttaa emmekä juutalaisia käännyttää. Meidän täytyy rukouksen ja jumalanpelon avulla harjoittaa ankaraa armeliaisuutta, jotta voisimme edes muutamia pelastaa tulesta ja liekeistä. Kostaa me emme saa, heillä on kosto niskassaan, tuhat kertaa ankarampi kuin mitä me voimme heille toivoa. Minä tahdon antaa tässä rehellisen neuvoni.

      Ensiksi, että heidän synagoogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeen luotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa. Ja tämä on tehtävä Herramme ja kristikuntamme kunniaksi, jotta Jumala näkisi, että me olemme kristittyjä ja ettemme ole tietoisesti tahtoneet emmekä sietäneet tällaista Hänen Poikaansa ja Hänen kristittyihinsä kohdistettua julkista valehtelemista, kiroamista ja herjaamista. Sillä mitä me tähän asti olemme tietämättömyydessämme sietäneet (minä itsekään en ole sitä tiennyt), sen Jumala on antava meille anteeksi. Mutta nyt kun me sen tiedämme, meidän pitäisi lisäksi neniemme edessä suojella ja varjella sellaista juutalaista taloa, jossa he puhuvat Kristuksesta ja meistä valhetta, herjaavat, kiroavat, syljeskelevät ja häpäisevät Häntä ja meitä (kuten edellä on kuultu). Tällaisen sietäminen olisi juuri samaa kuin jos me tekisimme sitä itse, ja paljon pahempaa, kuten hyvin tiedetään.

      Mooses kirjoittaa 5. Moos. 13:12 – 16, että missä jokin kaupunki harjoittaa epäjumalisuutta, se on kokonaan tulella hävitettävä eikä siitä ole mitään jätettävä jäljelle. Ja jos Mooses nyt eläisi, niin hän olisi ensimmäisenä sytyttämässä juutalaisten kouluja ja taloja palamaan. Sillä hän on sangen ankarasti, 5. Moos. 4:2 ja 5. Moos. 12:32, käskenyt, ettei heidän tule mitään lisätä hänen käskyihinsä eikä niistä mitään vähentää, ja heidän on myös tietenkin varottava muuttamasta hänen Messiasta koskevaa todistustaan ja lain oikeata ymmärtämistä. Ja Samuel sanoo 1. Sam. 15:23, että tottelemattomuus Jumalaa kohtaan on epäjumalanpalvelusta. Mutta nyt juutalaisten oppi ei ole mitään muuta kuin pelkkiä rabbiinien lisäyksiä ja tottelemattomuuden epäjumalanpalvelusta vastoin lakia ja Messiasta, niin että Mooses on tullut heidän keskuudessaan kokonaan tuntemattomaksi (kuten sanottu), samoin kuin meillä paavikunnassa Raamattu on tullut tuntemattomaksi. Siispä myöskin Mooseksen vuoksi heidän koulujaan, joissa he häpäisevät häntä yhtä hyvin kuin meitäkin, ei ole siedettävä, eikä ole tarpeellista, että heillä on sellaista epäjumalanpalvelusta varten omia, julkisia pyhättöjä.

      Toiseksi, että heidän talonsakin samalla tavalla rikki revittäköön ja hävitettäköön, sillä niissäkin he harjoittavat samaa, mitä he kouluissaan harjoittavat. Sen sijaan heidän annettakoon asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaisten, jotta he tietäisivät, etteivät he ole herroja maassamme, kuten he kerskailevat, vaan ainoastaan vankeja maanpaossa, kuten he lakkaamatta Jumalan edessä meistä parkumalla huutavat ja valittavat.

      Kolmanneksi, että heiltä otettakoon pois kaikki heidän rukouskirjansa ja Talmudin selityksensä, joissa sellaista epäjumalanpalvelusta, sellaisia valheita, kirouksia ja jumalanpilkkaa opetetaan.

      Neljänneksi, että heidän rabbiineitaan kiellettäköön elämän ja hengen menettämisen uhalla vast’edes opettamasta, sillä sellaisen viran he ovat täydellä syyllä menettäneet, koska he pitävät juutalaisparkoja Mooseksen lauseiden 5. Moos. 17:11 – 12 perusteella vankeinaan, missä hän käskee, että heidän on oltava opettajilleen kuuliaisia ruumiin ja sielun menettämisen uhalla, vaikka Mooses selvästi liittää siihen: mitä he sinulle opettavat Herran lain mukaan. Tämän nuo lurjukset kiertävät ja käyttävät tuon kansaparan kuuliaisuutta oman häijyytensä hyväksi Herran lakia vastaan ja valavat heihin sellaista myrkkyä, kirousta ja jumalanpilkkaa. Samoin kuin paavi piti meitä Matt. 16:18 esiintyvän raamatunlauseen: ”Sinä olet Pietari” j.n.e. perusteella vankinaan, niin että meidän täytyi uskoa kaikki, mitä hän meille valehteli ja pirunpäästään keksi. Hän ei opeta meitä Jumalan sanan mukaisesti, ja sen vuoksi hän on opettamisen viran menettänyt.

      Viidenneksi, että juutalaisilta kokonaan peruutetaan tien ja saattovartion käyttöoikeus, sillä heillä ei ole maaseudulla mitään tekemistä, koska he eivät ole herroja, ei virkamiehiä eivätkä kauppiaita tai sentapaisia. Heidän on pysyttävä kotonaan. Minulle on sanottu, että nyt kuuluu eräs rikas juutalainen ratsastelevan maaseudulla kahdellatoista hevosella (hän tahtoo tulla kohabiksi) ja nylkee ruhtinaat, herrat, maat ja ihmiset puhtaaksi, niin että suuret herrat katsovat sitä karsaasti. Jos te ruhtinaat ja herrat ette voi kunnollisella tavalla kieltää sellaisilta nylkyreiltä tietä, niin koottakoon jokin ratsumiesjoukko heitä vastaan, koska te tulette tästä kirjasesta oppimaan, millaisia juutalaiset ovat ja miten heidän kanssaan on meneteltävä, eikä heidän olemustaan ole suinkaan suojeltava. Sillä teidän ei pidä ettekä te myöskään voi heitä suojella, ellette sitten tahdo Jumalan edessä tulla kaikkiin heidän kauheuksiinsa osallisiksi. Mitä hyvää siitä voisi tulla, sitä tahtonette toki ajatella ja menetellä sen mukaan.

      Kuudenneksi, että heiltä kiellettäköön koronkiskominen, jonka heiltä Mooses on kieltänyt, koska he eivät ole omassa maassaan eivätkä vieraiden maiden herroja, ja heiltä otettakoon kaikki omaisuus ja hopea- ja kultakalleudet ja pantakoon syrjään talletettaviksi. Ja syy on tämä: kaiken, mitä heillä on (kuten edellä on sanottu), he ovat meiltä varastaneet ja ryöstäneet koronkiskomisellaan, koska heillä ei muuten ole mitään muuta elinkeinoa. Tällaista rahaa on käytettävä siten (eikä muuten), että missä joku juutalainen on tehnyt todellisen parannuksen, hänelle annettakoon siitä käteen sata, kaksi tai kolme guldenia henkilön olosuhteen mukaan, jotta hän saisi elatuksen alkua vaimoparalleen ja pienille lapsilleen ja vanhojen tai vaivaisten ylläpitoon. Sillä sellainen huonolla tavalla ansaittu omaisuus on kirottua, ellei sitä Jumalan siunauksin käytetä hyviin ja hyödyllisiin tarkoituksiin.

      Mutta kun he kerskuvat, että Mooses on antanut heille luvan tai käskenyt kiskomaan korkoa vierailta, 5. Moos. 23:20 (muuten heillä ei ole kirjaintakaan enempää tuekseen), niin siihen on vastattava näin: On olemassa kahdenlaisia juutalaisia tai israelilaisia. Ensiksi on sellaisia, jotka Mooses johti Egyptistä Kaananin maahan, kuten Jumala oli häntä käskenyt. Heille hän antoi lakinsa, jotka heidän oli pidettävä juuri siinä maassa, ei enempää. Ja tämä kaikki, kunnes Messias oli tuleva. Vaikka se oli pikemminkin myönnytys kuin laki, niin he eivät saaneet sitä käyttää hyväkseen ennen kuin he sitä ennen olivat noudattaneet Mooseksen lakia (jota he eivät vielä koskaan ole noudattaneet). Sitä paitsi heidän pitäisi tehdä sellaista vieraille, jotka eivät tulisi sitä heiltä sietämään, ennen kuin he sitä ennen olisivat joutuneet heidän alamaisikseen. Mutta sehän oli kummallista metsänriistaa! Sillä tavallisesti he maksoivat veroa vieraille ja olivat heidän alamaisiaan, kuten Tuomarien ja Kuninkaitten kirjat osoittavat. Mutta me emme ole heidän alamaisiaan, vaan heidän täytyy olla meidän alamaisiamme. Sen vuoksi heidän nylkemisensä on pelkkää varastamista ja rosvoamista sekä heidän vallanpitäjiään että Moosesta vastaan.

      Muut juutalaiset ovat keisarin juutalaisia eivätkä Mooseksen juutalaisia. He saivat alkunsa Pilatuksen, maaherran, aikana Juudan maassa. Sillä kun hän heiltä kysyi tuomioistuimensa edessä: ”Mitä minun on tehtävä Jeesukselle, jota nimitetään Messiaaksi?”, niin he huusivat: ”Ristiinnaulitse hänet, ristiinnaulitse hänet!” Mutta hän sanoi: ”Onko minun ristiinnaulittava teidän kuninkaanne?” He huusivat uudelleen: ”Meillä ei ole mitään kuningasta, vaan keisari!” Sellaista keisariin alistumista Jumala ei ollut heille käskenyt. Sen he tekivät itsestään! Kun nyt keisari syystäkin vaati kuuliaisuutta, he tulivat kapinallisiksi ja rupesivat häntä vastustamaan, eivät tahtoneet olla enää keisarillisia. Silloin hän tuli ja teki tarkastuskäynnin alamaistensa luo, kokosi heidät Jerusalemiin ja hajoitti yli koko valtakuntansa, jotta heidän täytyi olla kuuliaisia.

      Niistä on nykyisin jälellä oleva juutalainen roskaväki lähtöisin, joista Mooses ei tiedä mitään, eivätkä hekään hänestä, sillä he eivät pidä ”passuk‘iakaan” eli lausettakaan Mooseksesta. Jos he nyt tahtovat Mooseksen laista hyötyä, niin heidän täytyy sitä ennen tulla Kaananin maahan takaisin ja tulla Mooseksen juutalaisiksi, pitää hänen käskynsä, pakottaa pakanat ja vieraat alistumaan alaisikseen. Siellä he voivat sitten harjoittaa koronkiskomista niin paljon kuin vieraat sitä heiltä sietävät. Mutta koska he asuvat ja ovat Moosekselle tottelemattomia vieraalla maalla keisarin alaisina, heidän on pidettävä keisarin oikeus kunniassa eikä harjoitettava koronkiskomista hallitsijaansa vastaan siihen asti, kunnes he tulevat Moosekselle kuuliaisiksi. Sillä Mooseksen laki ei ole vielä koskaan tullut Kaananin maata tai Israelin kansaa ulommaksi. Sillä häntä ei ole lähetetty egyptiläisten, babylonialaisten tai minkään muun kansan luo lakeineen, vaan yksistään sen kansan luo, jonka hän toi Egyptistä Kaananin maahan, kuten hän siitä 5:nnessä Mooseksen kirjassa usein itse mainitsee: ”Teidän on pidettävä nämä käskyt siinä maassa, jonka te Jordanin toisella puolen tulette ottamaan haltuunne.”

      Sitä paitsi, koska pappius, jumalanpalvelus, ruhtinuus ja melkein kaikki, mitä Mooses on rakentanut, on nyt yli 1400 vuotta luhistunut, niin on varmaa, ettei hänen lakinsa ole tuona aikana ollut voimassa, vaan sekin on luhistunut ja loppunut. Sen vuoksi on näiden keisarillisten juutalaisten pidettävä keisarin oikeus kunniassa eikä sallittava että he tahtovat olla Mooseksen juutalaisia, joita nyt yli 1400 vuoteen ei ole ollut enää yhtään. Sillä heillä ei ole mitään omaa maata ja vielä vähemmän vierasta maata, missä he Mooseksen luvan mukaan voisivat harjoittaa koronkiskomista.

      Seitsemänneksi, että nuorille voimakkaille juutalaismiehille ja juutalaisnaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki tai värttinä ja annettakoon heidän ansaita leipänsä otsansa hiessä, kuten Aadamin lasten osaksi on määrätty (1. Moos. 3:19). Sillä ei käy päinsä, että he tahtovat antaa meidän kirottujen gojimien tehdä työtä otsa hiessä, ja he, pyhät ihmiset, tahtoisivat kuluttaa sen uunin pankolla laiskoja, lihavia ja komeita päiviä viettäen, ja sen jälkeen pilkallisesti kerskuvat, että he muka ovat kristittyjen herroja meidän omasta vaivannäöstämme. Tämä ei käy päinsä, vaan heidät on pakotettava luopumaan konnankujeistaan.

      Mutta jos pelkäämme, että he voisivat meitä ruumiin, vaimon, lasten, palvelusväen, karjan j.n.e. puolesta vahingoittaa, jos heidän pitäisi meitä palvella ja tehdä meille työtä, koska hyvinkin on otaksuttavaa, että sellaiset jalot maailman herrat ja myrkylliset, äkäiset käärmeet mihinkään työhön tottumattomina varsin vastenmielisesti niin suuresti nöyrtyisivät kirottujen gojimien alaisiksi, niin meneteltäköön, kuten minä tiedän muiden kansojen, kuten Ranskan, Espanjan, Böömin j.n.e. menetelleen ja tehtäköön tili heidän kanssaan, mitä he ovat meiltä kiskoneet ja sen mukaan jaettakoon sovinnolla, mutta sen jälkeen heidät karkotettakoon maasta. Sillä, kuten olemme kuulleet, Jumalan viha heitä kohtaan on niin suuri, että he lempeällä armeliaisuudella kohdellen tulevat yhä vihaisemmiksi ja vihaisemmiksi, mutta ankaruudella hyvin vähän paremmiksi. Sen vuoksi heistä on pikaisesti päästävä!

      Minä kuulen sanottavan, että juutalaiset antavat suuria rahasummia ja siten ovat vallanpitäjille hyödyksi. Niin, mistä he antavat rahoja? Eivät omistaan, vaan vallanpitäjien ja alamaisten omaisuuksista, joita he koronkiskonnallaan varastavat ja ryöstävät. Ja ottavatko siis vallanpitäjät alamaisiltaan, mitä juutalaiset ovat antaneet, se on: alamaisten on annettava rahaa ja annettava nylkeä itseään juutalaisten hyväksi, jotta nämä voivat jäädä maahan, turvallisesti ja vapaasti valehdella, pilkata, kirota ja varastaa. Eivätköhän kirotut juutalaiset naura partaansa, että me niin häpeällisesti annamme itseämme pilkata ja narrata ja annamme rahamme, jotta he voisivat pysyä maassa ja harjoittaa kaikkea pahuutta? Sen lisäksi he vielä rikastuvat meidän hiestämme ja verestämme, mutta me tulemme köyhiksi ja he imevät meidät kuiviin. Jos on oikein, että renki tai vieras tai vanki saisi vuosittain antaa isännälleen kymmenen guldenia ja sen sijaan varastaa tuhat, niin on renki tai vieras helposti ja pian tullut rikkaaksi, mutta herra ja isäntä ennen pitkää tullut kerjäläiseksi.

      Ja vaikkakin juutalaiset voisivat omistaan antaa vallanpitäjille sellaisia summia, mikä ei ole mahdollista, ja heidän pitäisi sillä tavalla ostaa meiltä suoja ja turva saadakseen kouluissaan julkisesti ja vapaasti Herrastamme Kristuksesta niin häpeällisesti valehdella, Häntä pilkata, syljeskellä ja kirota ja saadakseen lisäksi toivottaa meillekin kaikkea onnettomuutta, jotta meidät kaikki pistettäisiin kuoliaiksi ja Haamaneinemme, keisareinemme, ruhtinainemme, herroinemme, vaimoinemme ja lapsinemme surmattaisiin, – niin se todella olisi samaa kuin häpeällisesti, huokeaan hintaan myydä Herramme Kristus, koko kristikunta sekä koko keisarikunta ja meidät vaimoinemme ja lapsinemme! Miten silloin täällä yksinpä kavaltaja Juudasta pidettäisiin meihin verraten suurimpana pyhimyksenä! Niin, vaikkapa jokainen juutalainen (niin paljon kuin heitä on) vuosittain voisi antaa 100 000 guldenia, niin meidän ei sittenkään pitäisi sallia, että heillä olisi oikeus ainoatakaan kristittyä niin vapaasti pilkata, kirota, syljeskellä ja nylkeä puhtaaksi. Kristus olisi myyty vieläkin aivan liian huokeaan hintaan! Miten paljon sietämättömämpää on, että antaisimme ostaa koko kristikunnan ja meidät kaikki omilla rahoillamme juutalaisten pilkattavaksi ja kirottavaksi, ja palkaksi siitä tekisimme heidät vielä rikkaiksi ja ylimyksiksemme, jotka lisäksi meille vielä nauraisivat ja ilkeämielisyydessään siitä keskenään virnistelisivät! Se olisi perkeleelle ja hänen enkeleilleen oikeata riemuleikkiä, jolle ne voisivat sieraintensa kautta nauraa niin kuin emäsika nauraa porsailleen. Mutta Jumalan edessä se ansaitsee oikeutetun vihan.

      (6)(2)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Luther juutalaisista, osa 4

      Lopputuloksena tästä, rakkaat ruhtinaat ja herrat, että juutalaiset ovat tällä tavalla keskuudessamme, on, että ellei minun tällainen neuvoni ole sovelias, niin keksikää parempi, jotta te ja me kaikki vapaudumme juutalaisten sietämättömästä perkeleellisestä rasituksesta, emmekä Jumalan edessä tule syyllisiksi ja osallisiksi kaikkeen siihen valheeseen, pilkkaan, syljeskelemiseen ja kiroamiseen, mitä raivoavat juutalaiset Herramme Jeesuksen Kristuksen henkilöä, Hänen rakasta äitiään, kaikkia kristityitä, kaikkia vallanpitäjiä ja meitä itseämme vastaan niin vapaasti ja ilkeämielisesti harjoittavat. Heidän ei ole sallittava nauttia mitään suojelusta ja turvaa eikä pitää mitään saattuetta eikä yhteyttä, eikä heidän myöskään ole sallittava sitä varten käyttää teiltä ja teidän alamaisiltanne koronkiskomisella ryöstettyjä rahoja ja omaisuutta. Meillä on ennestäänkin tarpeeksi asti omia syntejä päällämme, vielä paavikunnasta lähtien, ja teemme paljon lisää joka päivä kaikenlaisella kiittämättömyydellä ja Hänen töittensä ja kaiken Hänen armonsa halveksimisella, ettei ole tarpeellista sälyttää päällemme myöskin näitä vieraita, häpeällisiä juutalaisten paheita ja antaa heille palkaksi vielä rahaa ja omaisuutta. Ajatelkaamme, että me joka päivä taistelemme turkkilaisia vastaan, koska tarvitsemme huojennusta omista synneistämme ja elämäämme parannusta. Täten minä olen tahtonut puhdistaa omantuntoni ja vapauttaa sen syytöksestä, kun olen tämän rehellisesti julistanut ja antanut varoituksen.

      Ja teille, rakkaat herrani ja ystäväni, jotka olette kirkkoherroja ja saarnaajia, minä tahdon täten aivan rehellisesti muistuttaa virastanne, että tekin pappejanne varoittaisitte heidän ikuisesta vahingostaan, kuten te hyvin tehtäväksenne tiedätte, nimittäin että he kavahtaisivat juutalaisia ja heitä välttäisivät missä vain voivat. Ei niin, että he heitä kiroaisivat tai tekisivät heille henkilökohtaista pahaa! Sillä he ovat itse itseään liiankin paljon kironneet ja vahingoittaneet, kun he sitä miestä, Jeesusta Natsaretilaista, Marian poikaa, kiroavat, kuten he valitettavasti ovat yli 1400 vuotta tehneet. Esivallan annettakoon tässä heidän kanssaan menetellä kuten minä olen nyt sanonut. Mutta tehköönpä esivalta niin tai olkoon tekemättä, niin jokainen kuitenkin omasta kohdastaan menetelköön omantuntonsa mukaan ja sen mukaan muodostakoon itselleen määritelmän ja käsityksen juutalaisista!

      Kun sinä näet jonkun juutalaisen tai häntä ajattelet, niin puhu itseksesi näin: katso, tuo turpa, jonka tuolla näen, on joka lauantai kironnut, sadatellut ja syljeskellyt rakasta Herraani Jeesusta Kristusta, joka on minut kalliilla verellään lunastanut, ja sen lisäksi rukoillut ja noitunut Jumalan edessä, että minut, vaimoni ja lapseni ja kaikki kristityt pistettäisiin kuoliaiksi ja mitä surkeimmalla tavalla tuhottaisiin. – Ja sen hän itsekin tekisi mielellään, missä vain voisi, jotta hän saisi anastaa omaisuutemme. Hän on ehkä tänäkin päivänä monta kertaa syljeksinyt maahan Jesu-nimen tähden – kuten heidän tapansa on – niin että häneltä vieläkin valuu sylki turvasta ja parrasta katsellessaan, missä hänellä olisi tilaa sylkemiseen. Ja minunko pitäisi sellaisen perkeleellisen turvan kanssa syödä, juoda ja puhua? Silloin minä vadista tai kannusta söisin ja joisin itseni täyteen perkeleitä, millä tietenkin tekisin itseni osalliseksi kaikkiin niihin perkeleihin, jotka juutalaisessa asuvat ja Kristuksen kallista verta syljeskelevät. Siitä varjelkoon minua Jumala!

      Sillä vaikka he eivät usko niin kuin me, niin me emme voi heitä emmekä ketään uskoon pakottaa (mikä on mahdotonta). Niin on kuitenkin se vältettävissä, ettemme heitä vahvista heidän ilkeämielisessä valehtelemisessaan, pilkkaamisessaan, kiroamisessaan ja häpäisemisessään, emmekä myöskään suojalla, turvalla, ruualla, juomalla, majoituksella ja muilla naapurillisilla laupeudentöillä tee itseämme osallisiksi heidän perkeleelliseen vihaansa ja riehuntaansa, etenkin, koska he ylpeästi ja häpeällisesti kerskuvat, kun me olemme heille ystävällisiä tai palvelevaisia, että Jumala on muka tehnyt heidät herroiksi ja meidät heidän orjikseen. Kun siis joku kristitty sabbattina tekee heille tulen, majapaikassa keittää heille, mitä he tahtovat, he siitä meitä kiroavat, syljeskelevät ja pilkkaavat ikään kuin he tekisivät siinä hyvin, ja kuitenkin he elävät omaisuudestamme, jonka he ovat meiltä varastaneet. Sellaisia kirottuja, läpeensä ilkeitä, läpeensä myrkyllisiä, läpeensä perkeleellisiä olentoja ovat nämä juutalaiset, jotka 1400 vuotta ovat olleet meidän vaivanamme, ruttonamme ja kaikkena onnettomuutenamme ja vieläkin ovat. Kerta kaikkiaan, meillä on heissä oikeita perkeleitä, muuta he eivät ole, heillä ei ole mitään inhimillisyyttä meitä pakanoita kohtaan. Sellaista he rabbiineiltaan heidän koulujensa kaltaisissa pirunpesissä oppivat.

      Etenkin jos olette pappeja siellä, missä on juutalaisia, kehottakaa ahkerasti herrojanne ja hallitsijoitanne muistamaan virkaansa niin kuin he ovat Jumalalle velvollisia, ja pakottamaan juutalaiset työhön, kieltämään koronkiskominen ja ehkäisemään heidän pilkkansa ja kiroamisensa. Sillä niin kuin he meidän kristittyjen keskuudessa varkaita, rosvoja, murhamiehiä, pilkkaajia ja muita rikollisia rankaisevat, miksi silloin juutalaisilla perkeleenlapsilla saisi olla vapaus harjoittaa sellaista luonamme ja meitä vastaan? Mehän siedämme heiltä enemmän kuin walloonit espanjalaisilta, jotka anastavat isänniltään keittiöt, kellarit, lippaat, kukkarot, kiroavat heitä lisäksi ja uhkaavat heitä kuolemalla. Samoin tekevät meille myös juutalaiset, vieraamme. Me olemme heidän isäntiään. Niin he ryöstävät ja imevät meidät kuiviin, ovat meidän niskoillamme, nuo laiskat lurjukset ja joutilaat ihramahat, syövät, juovat ja pitävät hyviä päiviä talossamme, kiroavat palkaksi Herramme Kristuksen, kirkot, ruhtinaat ja meidät kaikki, uhkaavat ja toivottavat meille lakkaamatta kuolemaa ja kaikkea onnettomuutta. Ajattele toki, miten me köyhät kristityt joudumme siihen, että meidän pitää sellaista laiskaa, joutilasta kansaa, sellaisia häpeällisiä Jumalan vihollisia ilmaiseksi elättää ja rikastuttaa, emmekä saa siitä mitään muuta kuin kirousta, pilkkaa ja kaikkea onnettomuutta, mitä he vain voivat meille tehdä ja toivottaa! Olemmeko ehkä hyvinkin niin sokeita ja kohmettuneita tomppeleita tässä asiassa, että noilta jumalattomilta lurjuksilta siedämme sellaista suurta hirmuvaltaa, ettemme näe emmekä tunne, miten he ovat isäntiämme, jopa lurjia hirmuvaltiaitamme, mutta me olemme heidän vankejaan ja alamaisiaan! Vieläpä he valittavat, että he muka ovat meidän vankejamme! Sen lisäksi he meille vielä syljeskelevät, ikään kuin meidän pitäisi sitä heiltä sietää !

      Mutta jos herrat eivät tahdo heitä pakottaa eivätkä heidän sellaista perkeleellistä ilkeämielisyyttään ehkäistä, niin heidät on karkotettava maasta pois, niin kuin on sanottu, ja heille on sanottava, että heidän on muutettava mailleen ja maatiloilleen Jerusalemiin, missä he saavat valehdella, kirota, herjata, syljeskellä, murhata, varastaa, ryöstää, kiskoa korkoa, pilkata ja harjoittaa kaikkia sellaisia synnillisiä kauheuksia, mitä he meidän luonamme tekevät, ja heidän on jätettävä esivaltamme, maamme, henkemme ja omaisuutemme, vieläpä Herramme ja Messiaamme, uskontomme ja kirkkomme sellaisella perkeleellisellä hirmuvallallaan ja ilkeyksillään rasittamatta ja häpäisemättä. Jos he ehkä esittäisivät joitakin tekosyitä, sen ei pidä auttaa heitä mitään. Sillä kukaan ei voi antaa sellaisten kauheuksien harjoittamisen vapautta, minkä vuoksi kaikki vapaudet joutuvat hunningolle ja häviävät.

      Kun te kirkkoherrat ja papit (minun ohellani) olette antaneet tällaisen vakavan varoituksen, ja elleivät herrat eivätkä alamaiset tahdo menetellä sen mukaan, niin pyyhkikäämme (kuten Kristus sanoo) pöly kengistämme ja sanokaamme: me olemme viattomia teidän vereenne. Sillä minä huomaan hyvin ja olen sen usein kokenut, miten kovin nurinkurinen laupias maailma on, missä sen kohtuudella pitäisi olla ankara, ja päinvastoin on ankara, missä sen pitäisi olla laupias, kuten kuningas Ahab (1. Kun. 20:42). Niin hallitsee tämän maailman ruhtinas. Siis he tahtovat ehkä nytkin olla juutalaisten, meidän kristillisen ja inhimillisen nimemme verenhimoisimpien vihollisten suhteen armeliaita, ansaitakseen sillä tavalla taivaan. Mutta että juutalaiset kaikella tuollaisella edellä kerrotulla perkeleellisellä kauheudella meitä köyhiä kristityitä vangitsevat, vaivaavat, kiduttavat ja meille saattavat kaikkea sydämentuskaa, sitä on siedettävä ja se on kristillisesti hyvin tehty, varsinkin kun on rahaa tarjolla, mitä he ovat meiltä varastaneet ja ryöstäneet.

      Mitä on meidän köyhien saarnaajien sillä välin tehtävä? Ensiksikin tahdomme uskoa, että Herramme Jeesus Kristus on totisesti oikeassa lausuessaan sellaisista juutalaisista, jotka eivät ottaneet Häntä vastaan, vaan ristiinnaulitsivat, tällaisen tuomion: te olette kyykäärmeensikiöitä ja perkeleen lapsia. Samoin sanoo myös Hänen edelläkävijänsä Johannes Kastaja, ja he olivat kuitenkin hänen veriheimolaisiaan. – Nyt on kuitenkin hallitusmiestemme ja kaikkien sellaisten armeliaiden pyhimysten, jotka tahtovat juutalaisille hyvää, jätettävä meille vähintään tilaisuus uskoa Herraamme Jeesukseen Kristukseen, joka totisesti tuntee kaikki sydämet paremmin kuin tuollaiset armeliaat pyhimykset, että näiden juutalaisten täytyy olla kyykäärmeensikiöitä ja perkeleen lapsia, se on, jotka suovat meille yhtä paljon hyvää kuin heidän isänsä perkele. Mitä hyvää tuo samainen on meille tehnyt, siitä pitäisi meidän kristittyjen kohtuuden mukaan olla myöskin kokemuksesta – Raamatun ohella – jo kauan sitten ja hyvästi selvillä!

      Minä olen juutalaisista kuullut ja lukenut paljon kertomuksia, jotka ovat tämän Kristuksen tuomion kanssa yhtäpitäviä: nimittäin miten he ovat kaivoja myrkyttäneet, tehneet salamurhia, lapsia varastaneet, kuten edellä on kerrottu; samoin, että eräs juutalainen on lähettänyt eräälle toiselle juutalaiselle maanäärestä toiseen ääreen tuopillisen kristitystä vuodatettua verta; samoin eräälle kristitylle tynnyrillisen viiniä, ja kun viini oli juotu, tynnyristä löydettiin kuollut juutalainen, ja paljon samantapaista; ja lastenvarkautta he ovat usein (kuten edellä on sanottu) harjoittaneet, polttaneet ja pelotelleet heitä kuoliaiksi. Minä tiedän hyvin, että he sellaisen ja kaiken kieltävät, mutta kaikki on yhtäpitävää sen Kristuksen tuomion kanssa, että he ovat myrkyllisiä, vihaisia, kostonhimoisia, kavalia käärmeitä, salamurhaajia ja perkeleen lapsia, jotka salaisesti purevat ja tekevät vahinkoa, milloin eivät julkisesti kykene sitä tekemään. Sen vuoksi minä mielelläni tahtoisin heidän olevan siellä, missä ei ole ketään kristityitä. Turkkilaiset ja muut pakanat eivät siedä heidän taholtaan sellaista, mitä me kristityt näiltä myrkyllisiltä käärmeiltä ja uusilta perkeleiltä siedämme. He eivät myöskään tee sellaista kenellekään muille kuin meille kristityille. Sitä se on, mitä minä edellä olen sanonut, ettei kristityllä paitsi perkelettä ole mitään myrkyllisempää, katkerampaa vihollista kuin juutalainen, emmekä me kuitenkaan tee kenellekään niin paljon hyvää emmekä kenenkään taholta siedä niin paljon pahaa kuin juuri näiden ilkeiden perkeleen lapsien ja kyykäärmeensikiöiden taholta.

      Kenellä nyt on halua tällaisia myrkyllisiä käärmeitä ja uusia perkeleitä, se on, Herramme Kristuksen ja meidän kaikkien kiivaimpia vihollisia pitää luonaan, heihin silmittömästi rakastua ja heitä kunnioittaa, ja halua antaa itseään nylkeä, rosvota, ryöstää, häväistä, syljeskellä, kirota ja sietää heidän taholtaan kaikkea pahuutta, hänelle lienevät nämä juutalaiset hyvinkin tervetulleita. Jos se ei ole kylliksi, niin hän antakoon heidän vielä tehdä tarpeensakin suuhunsa tai ryömiköön heidän takapuoleensa ja jumaloikoon samaista pyhättöä; kerskukoon sitten jälkeenpäin, että hän on ollut armelias, on vahvistanut perkelettä ja hänen nuoria pirujaan rakkaan Herramme ja sen kalliin veren häpäisemisessä, jolla me kristityt olemme lunastetut. Niin hän on silloin täydellinen kristitty, täynnä armeliaisuuden tekoja, jotka Kristus on hänelle palkitseva tuomiopäivänä juutalaisten kanssa helvetin ikuisessa tulessa.

      Tämä on karkeata puhetta juutalaisten karkeista kirouksista! Toiset kirjoittavat siitä paljon, minkä juutalaisetkin hyvin ymmärtävät, että heitä pidetään kirottuina niin kuin hekin tietoisesti tahtovat kirota ja häväistä. Puhukaamme siitä myöskin hienommassa sävyssä ja kristittyinä hengellisesti: Näin puhuu Herramme Jeesus Kristus Matt. 10:40: ”Joka ottaa luokseen minut, ottaa luokseen sen, joka on minut lähettänyt”; Luuk. 10:16: ”Joka hylkää teidät, hylkää minut, mutta joka minut hylkää, hylkää sen, joka on minut lähettänyt”; Joh. 15:23: ”Joka vihaa minua, se vihaa Isäänikin”; Joh. 5:23: ”Että kaikki kunnioittaisivat Poikaa samoin kuin kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isääkään, joka on hänet lähettänyt”, j.n.e.

      Nämä ovat (Jumalalle olkoon kiitos) selviä, ymmärrettäviä sanoja, nimittäin että kaikki, mikä tapahtuu Pojan kunniaksi tai häpäisemiseksi, se tapahtuu totisesti Isälle Jumalalle itselleen. Sellaisesta ei voi meillä kristityillä olla mitään epäilystä eikä sitä ole siedettävä. Joka nyt Jeesuksen Natsaretilaisen, neitsyt Marian pojan, kieltää, Häntä pilkkaa, kiroaa, se kieltää, pilkkaa ja kiroaa itse Isän Jumalankin, joka on luonut taivaan ja maan. Mutta sellaista tekevät juutalaiset j.n.e.

      (6)(2)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Luther juutalaisista, osa 5

      Tahtonet tähän sanoa: niin, juutalaiset eivät sitä usko eivätkä tiedä, koska he eivät hyväksy Uutta Testamenttia. Tähän minä vastaan näin: juutalaiset tietäkööt tai uskokoot niin tai näin, mutta me kristityt tiedämme, että he julkisesti pilkkaavat ja kiroavat Isää Jumalaa, kun he tätä Jeesusta pilkkaavat ja kiroavat. Kun nyt Jumala tänään tai viimeisenä päivänä tulee puhumaan meille kristityille näin: kuuletko sinä, sinä olet kristitty ja olet tiennyt, että juutalaiset ovat julkisesti pilkanneet ja kironneet Poikaani ja minua, mutta sinä olet antanut heille sijan ja asunnon, olet myös heitä suojellut ja turvannut, jotta he ovat saaneet sellaista estämättä ja rankaisematta harjoittaa maassasi, kaupungissasi ja talossasi, niin sano minulle, mitä me tahdomme tähän vastata?

      Sillä ettei jokainen usko Hänen persoonaansa henkilökohtaisesti tai laiminlyönnin takia, se on meidän jokaisen jätettävä itse kunkin omantunnon asiaksi. Mutta siitä syystä julkisesti ja vapaasti kirkoissa, nenämme ja silmäimme edessä ja korvaimme kuullen ylistää, laulaa, opettaa ja puolustaa sellaista epäuskoa oikeana ja oikeata uskoa pilkata ja kirota vetääkseen siten toisia puoleensa ja asettaakseen meikäläisille esteitä, se on kerrassaan, kerrassaan toista. Silloin ei meitä auta, etteivät juutalaiset usko, tiedä, eivätkä välitä Uudesta Testamentista, koska me hyvin tiedämme emmekä voi hyväksyä, että juutalaiset sitä korvaimme kuullen häpäisevät ja kiroavat. Siinä meidän päältäkatsomisemme ja vaikenemisemme merkitsee yhtä paljon kuin jos tekisimme sitä itse. Siis nuo inhottavat juutalaiset rasittavat meitä perkeleellisillä, häpeällisillä, kauheilla synneillään meidän omassa maassamme.

      Tässä ei auta sanominen: me juutalaiset emme välitä Uudesta Testamentista tai kristittyjen uskonnosta. Sellaisia sanoja he puhukoot omassa maassaan tai salaisesti. Meidän maassamme ja meidän korvaimme kuullen heidän on sellaisista sanoista vaiettava, tai meidän on sen suhteen meneteltävä toisella tavalla. Hyvinkin he, onnettomat lurjukset, tietävät, että Uusi Testamentti on kirja Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, ja he luulottelevat, etteivät he muka tietäisi, mikä Uusi Testamentti on. Ei, ystävä, tässä ei ole kysymys siitä, mitä sinä tiedät tai tahdot tietää, vaan kysymys on siitä, mitä sinun on tiedettävä ja mitä sinun on velvollisuus tietää. Nyt ei ole ainoastaan juutalainen, vaan koko maailma velvollinen tietämään, että Uusi Testamentti on Isän Jumalan kirja pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta. Ja ken ei tätä kirjaa ota vastaan eikä kunnioita sitä, hän ei myöskään ota vastaan eikä kunnioita Isää Jumalaan itseään. Sillä on sanottu: ”Joka ei minua kunnioita, se ei kunnioita Isäänikään.” Jos juutalaiset eivät tahdo sitä tietää, niin me kristityt sen tiedämme, kuten on sanottu.

      Sen vuoksi, samoin kuin me emme voi juutalaisten taholta sietää (ellemme tahdo olla juutalaisten syntien mukana kirottuja), että he Isää Jumalaa julkisesti korvaimme kuullen pilkkaavat ja häpäisevät, kun he Herraamme Jeesusta pilkkaavat ja häpäisevät, niin kuin hän sanoo: ”Joka minua vihaa, se vihaa Isäänikin”, niin emme myöskään voi sietää, että he julkisesti korvaimme kuullen puhuvat, etteivät he välitä mitään Uudesta Testamentista, vaan pitävät sen valheena, mikä on paljon sanottu kun: me emme välitä mitään Isästä Jumalasta, vaan pidämme Häntä valehtelijana; sillä sehän on Isän Jumalan kirja ja sana pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta. Eikä heitä ole auttava mitään, vaan päinvastoin raskauttava, että he sanovat tekosyyksi, etteivät he tiedä tästä kirjasta mitään tai eivät siitä välitä. Sillä Jumalan kirjasta on tiedettävä! Hän ei ole sitä sen vuoksi ilmaissut julki, ettei sitä olisi tiedettävä tai että sitä olisi ylenkatsottava. Hän tahtoo, että siitä on tiedettävä, eikä kenelläkään ole siinä puolustelemista.

      [- -]

      Ei, sinä jumalaapilkkaavien juutalaisten kirottu isä, sinä helvetillinen perkele, asia on näin: Jumala on lapsillesi, juutalaisille, ihmeteoilla kaikessa maailmassa tarpeeksi kauan saarnannut, nyt lähes 1500 vuotta ja yhä vieläkin, mitä he ovat olleet velvolliset tottelemaan ja vieläkin ovat, mutta mitä he ovat aina ja yhä edelleen paatuneina vastustaneet, pilkanneet ja kironneet. Sen vuoksi me kristityt emme sitä vastoin ole suinkaan velvollisia heidän ilkeämielistä ja tarkoituksellista pilkkaansa sietämään, kuten on sanottu: joka Poikaa vihaa, vihaa Isääkin. Sillä missä me siedämme heidän sellaista tekevän jollakin paikkakunnalla, missä määräämisvalta on meillä, ja sen lisäksi heitä suojelemme ja hoivaamme, niin me olemme heidän kanssaan ikuisesti kirotut heidän erikoisten syntiensä ja paheittensa vuoksi, vaikka me oman persoonamme puolesta olisimme yhtä pyhiä kuin profeetat, apostolit tai enkelit.

      [- -]

      Siitä syystä meille kristityille ei pidä olla mikään leikin, vaan mitä suurimman vakavuuden asia etsiä tätä vastaan neuvo ja pelastaa sielumme juutalaisista, se on, perkeleestä ja ikuisesta kuolemasta. Ja se on, kuten edellä on sanottu: Ensiksi, että heidän synagoogansa poltettakoon tulella ja heittäköön siihen lisäksi, kuka vain voi, tulikiveä ja pikeä: ken helvetintultakin voisi heittää lisäksi, olisi myös hyvä. Tämä sen vuoksi, jotta Jumala näkisi vakavuutemme ja koko maailma esimerkkimme, että me sellaista taloa (missä juutalaiset Jumalaa, rakasta Luojaamme ja Isäämme sekä Hänen Poikaansa ovat niin häpeällisesti pilkanneet) olemme tähän asti tietämättömyydessä sietäneet, mutta nyt olemme antaneet sille palkkansa.

      Toiseksi, että heiltä otettakoon pois kaikki heidän kirjansa, rukouskirjansa ja Talmudinsa, myöskin koko Raamattu, eikä lehteäkään jätettäkö jäljelle, ja säilytettäköön niitä varten, jotka tekevät parannuksen. Sillä he käyttävät kaikkea tätä Jumalan Pojan pilkkaamiseen, se on, itsensä Isän Jumalan, taivaan ja maan Luojan (kuten on sanottu), eivätkä koskaan tule sitä toisin käyttämään.

      Kolmanneksi, että heitä kiellettäköön meidän luonamme ja maassamme julkisesti Jumalaa ylistämästä, kiittämästä, rukoilemasta ja opettamasta ruumiin ja hengen menettämisen uhalla. Tehkööt sitä omassa maassaan tai missä vain voivat, niin ettei meidän kristittyjen tarvitse sitä kuulla, eikä siitä tietää. Syy: heidän ylistämisensä, kiittämisensä, rukoilemisensa ja opettamisensa on pelkkää jumalanpilkkaa, koska heidän sydämensä ja suunsa nimittävät Isää Jumalaa nimellä Hebel Vorik (valhe ja vääryys), kuten he Hänen Poikaansa, Herraamme Jeesusta nimittävät. Sillä miten he Poikaa nimittävät ja kunnioittavat, samoin he nimittävät ja kunnioittavat Isääkin. Heitä ei auta mitään, että he käyttävät paljon kauniita sanoja ja suloisesti mielistelevät Jumalan nimeä. Samoinkuin heidän esi-isiään ei auttanut mitään, että he käyttivät Jumalan nimeä ja kuitenkin nimittivät häntä Baaliksi Israelin kuninkaiden aikoina.

      Neljänneksi, että heiltä kiellettäköön Jumalan nimen lausuminen meidän korvaimme kuullen, sillä me emme voi sitä hyvällä omallatunnolla kuulla emmekä sietää, koska heidän kirotut suunsa ja sydämensä nimittävät Jumalan Poikaa nimellä Hebel Vorik, ja siis heidän täytyy nimittää Hänen Isäänsäkin samoin, mitä heidän suunsa ja sydämensä eivät voi käsittää muulla tavalla, sillä meidän on uskottava. Samoin me kristitytkään emme voi käsittää sitä muulla tavalla, sillä meidän on uskottava, että miten Poikaa nimitetään ja kunnioitetaan, samoin kunnioitetaan ja nimitetään Isääkin. Sen vuoksi ei juutalaisen suuta ole meidän kristittyjen keskuudessa pidettävä sen arvoisena, että se meidän korvaimme kuullen voisi lausua Jumalan nimen. Vaan joka sellaista kuulee juutalaisilta, hän ilmoittakoon sen esivallalle tai heittäköön heidän päälleen siansontaa niin kauan kuin heitä näkyy ja karkottakoon heidät pois luotaan, ja kukaan älköön olko tässä armelias tai hyväntahtoinen. Sillä tässä on kysymyksessä Jumalan kunnia ja meidän kaikkien (myöskin juutalaisten) autuus.

      [- -]

      Niin, miten meidän olisi meneteltävä, vaikkakin me juutalaisilta polttaisimme heidän synagoogansa, kieltäisimme heitä julkisesti ylistämästä ja rukoilemasta Jumalaa, opettamasta, Jumalan nimeä lausumasta j.n.e., sillä kuitenkaan he eivät luopuisi sitä salaisesti tekemästä. Ja koska me tiedämme, että he tekevät sitä salaisesti, niin se on yhtä paljon kuin he tekisivät sitä julkisesti. Sillä mitä tiedetään salaisesti tapahtuvan ja siedettävän, sehän ei enää ole salaista, ja omatuntomme on sen vuoksi yhtä hyvin Jumalan edessä syyllinen. Aivan niin, siitä meidän on itseämme varottava. Minun mielestäni asia on kuitenkin näin: jos mieli meidän jäädä juutalaisten jumalanpilkasta vapaaksi eikä tulla siihen osallisiksi, niin meidän on pysyttävä erillämme ja karkotettava pois maastamme. Muuttakoot maahansa, niin heidän ei enää tarvitse meistä Jumalalle huutaa ja valehdella, että me muka pidämme heitä vankeina, eikä meidänkään tarvitse valittaa, että he meitä paheillaan ja nylkemisellään rasittavat. Tämä on lähin ja paras neuvo, joka tässä tapauksessa turvaa molemmat osapuolet.

      Mutta tällöin he tulevat, koska he vastenmielisesti muuttavat pois maasta (heille tulee surku tätä vankilaa, missä he ovat saaneet olla meidän hirmuvaltiaitamme ja nousukkaitamme) huoletta kaikki tyyni kieltämään ja lisäksi tarjoamaan vallanpitäjille tarpeeksi rahaa, jotta he saisivat jäädä maahan. Mutta voi niitä, jotka sellaista rahaa ottavat, ja kirottu olkoon sellainen raha, jota he muutenkin ovat kirotulla tavalla, koronkiskomisella, meiltä varastaneet. Sillä he kieltävät yhtä paljon kuin valehtelevatkin, ja missä he voivat meitä kristittyjä salaisesti kirota, myrkyttää tai vahingoittaa, se ei tuota heille mitään omantunnonvaivoja. Jos he joutuvat siitä kiinni tai muuten saavat kuritusta, niin he saavat sen huoletta kieltää kuolemankin uhalla, koska he eivät pidä meitä sen arvoisina, että heidän pitäisi tunnustaa meille totuus, sen mukaan kuin nämä pyhät jumalanlapset varmasti pitävät kiinni siitä, että mitä pahaa he voivat meille kirota ja tehdä, he tekevät siinä suuren jumalanpalveluksen. Niin, jos he voisivat tehdä meille sitä, mitä me voimme tehdä heille, niin ei yksikään meistä saisi elää hetkeäkään. Mutta koska he eivät julkisesti kykene sitä tekemään, niin he kuitenkin sydämessään pysyvät joka päivä murhaajinamme ja verenhimoisina vihollisinamme. Tämän todistavat heidän rukouksensa ja kirouksensa ja niin monet kertomukset siitä, miten he ovat lapsia kiduttaneet ja kaikenlaisia paheita harjoittaneet, minkä vuoksi heitä on usein poltettu ja karkotettu pois maasta.

      Sen vuoksi minä hyvinkin uskon, että he salassa puhuvat hyvin vihaisesti ja ovat hyvin suuttuneita niitä kohtaan, jotka kirjoittavat heistä tietoja ja muita kirjoituksia, mutta he luottavat kieltämiseensä ja rahoihinsa. Mutta vaikka he voisivatkin kaikki kieltää, niin sitä he eivät voi kieltää, että he meitä kristittyjä julkisesti kiroavat. Ei meidän huonon elämämme vuoksi, vaan että me pidämme Jeesusta Messiaana ja että heidän muka täytyy elää meidän vankeinamme. Niin te hyvinkin tiedätte, että he siinä valehtelevat, sillä pikemminkin he pitävät meitä omassa maassamme nylkemisellään vankeina, mutta jokainen tahtoisi päästä heistä erilleen. Mutta koska he meitä kiroavat, niin he kiroavat Herraammekin. Ja kun he kiroavat Herraamme, niin he kiroavat Isääkin, taivaan ja maan Luojaa, niin että heidän kieltämisensä ei voi heitä mitään auttaa. He ovat yksin kiroamiseen niin kietoutuneet, että on pakostakin uskottava kaikki, mitä pahaa heistä kirjoitetaan. He tekevät varmasti enemmän ja pahempaakin kuin mitä me tiedämme tai saamme ikinä tietää. Sillä Kristus ei erehdy tuomitessaan heidät käärmeiksi ja perkeleenlapsiksi, se on, Hänen ja kaikkien Hänen omiensa murhaajiksi ja vihamiehiksi missä vain voivat. Olen kuullut myös kummia kerrottavan miten he Turkissa, missä heillä on asuinpaikka, ovat kristityille kostaneet ja perkeleellistä mieltään jäähdyttäneet, mikä hyvinkin on uskottavaa, koska he meidänkin keskuudessamme ovat sellaisia perkeleitä, vaikka eivät täällä olekaan mitään itsevaltiaita.

      [- -]

      Ruhtinailtamme, joilla juutalaisia on alaisinaan, minä toivon ja pyydän, että he tahtoisivat harjoittaa ankaraa armeliaisuutta näitä kurjia ihmisiä kohtaan, kuten edellä on sanottu, jos se kuitenkin voisi jotakin (niin arveluttavaa kuin se onkin) auttaa; että he tekisivät niin kuin uskolliset lääkärit tekevät, kun jalkaan on tullut mätä, jolloin he menettelevät säälimättömästi ja leikkaavat, sahaavat, polttavat lihan, suonet, luut ja ytimen pois. Niin tehtäköön tässäkin, heidän synagoogansa poltettakoon, heiltä kiellettäköön kaikki, mitä edellä olen maininnut, heidät pakotettakoon työhön ja heidän kanssaan meneteltäköön kaikella armottomuudella, kuten Mooses teki erämaassa ja löi kuoliaaksi kolmetuhatta, ettei koko joukko olisi joutunut perikatoon. He eivät tosin tiedä, mitä he tekevät, eivätkä sitä liioin, kuten hullut ihmiset, tahdokaan tietää, kuulla eikä oppia. Sen vuoksi tässä ei voida harjoittaa mitään armeliaisuutta, ettei heitä heidän olemuksessaan vahvistettaisi. Jollei tämä tahdo auttaa, niin meidän täytyy karkottaa heidät pois niin kuin hullut koirat, ettemme tulisi osallisiksi heidän kauheaan jumalanpilkkaansa ja kaikkiin paheisiinsa, emmekä heidän kanssaan vetäisi päällemme Jumalan vihaa ja tulisi kirotuiksi. Minä olen tehnyt oman osuuteni, – jokainen katsokoon, miten hän tekee omansa. Minä olen syytön.

      (9)(2)
  14. Kukaan ei jaksa lukea näitä Vesa-Ilkan hörhöjuttuja.
    Pitäkää te kekkulit rahanne patjan alla, jos teillä sitä edes on. Epäilen, että tämän palstan kirjoittelijat elävät kaikki tukiaisilla ja sekoittavat lessuideologian ja natsismin tavalliseen pankkitoimintaankin.

    (3)(15)
  15. Vesa-Ilkka Laurio

    Vastaus hereetikko Sanin kommenttiin täällä:

    http://magneettimedia.com/juutalaiset-pankit-koronkiskonta/#comment-33847

    Myös nimimerkin käsitys, että lapset ja imeväiset pääsevät automaattisesti taivaaseen, on raamatunvastainen. Raamattu ilmoittaa, etteivät lapset synny viattomassa tilassa:

    ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23) – – ”kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niin kuin kirjoitettu on: ’Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa'” (Room. 3:9-11) – – ”Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niin kuin muutkin” (Ef. 2:1-3) – – ”Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi” (Room. 5:18-19) – – ”jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki” (Joh. 3:5-6) – – ”Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt” (Ps. 51:7).

    Lapsi on siis perisynnin turmelema. Perisynti on perisyyllisyyttä ja periturmelusta, kuten yllä olevista raamatunkohdista käy ilmi. Lapsi on syntinen koko luonnoltaan (hän on ”liha”, Joh. 3:5-6). Pienen lapsen tekosynnit eivät ole omaan harkintaan tai aikomukseen perustuvia mutta ovat kuitenkin tekosyntejä. Niiden vuoksi seuraa kadotus:

    ”sillä kirjoitettu on: ’Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee'” (Gal. 3:10).

    Tietoisen synninteon puuttuessa pienen lapsen syyllisyys on pienempi kuin aikuisten.

    Liitän tähän Lutherin kirkon Tunnustuskirjoista (1990, s. 465-467) otteen perisynnistä:

    Ensiksi on varmaa: Ei riitä, että kristityt pitävät syntinä ja tietävät synniksi teoin tapahtuvan Jumalan käskyjen rikkomisen. Ennen kaikkea on todella pidettävä syntinä ja synniksi tiedettävä se kauhea, pöyristyttävä perinnöllinen sairaus, joka on turmellut koko ihmisluonnon. Se on jopa pääsynti, kaikkien tekosyntien juuri ja lähde. Tohtori Luther sanoo sitä luonnon- eli persoonansynniksi antaen ymmärtää, että ihmisen luonto ja persoona on syntinen, vaikka hän ei ajattelisi, puhuisi eikä tekisi mitään pahaa, mikä kuitenkin on ihmisluonnolle mahdotonta esivanhempiemme lankeemuksen jälkeen. Luonnon ja persoonan on perisynti hengellisenä leprana perin pohjin, läpikotaisin myrkyttänyt ja turmellut Jumalan silmissä. Siitä turmeluksesta, ensimmäisen ihmisen lankeemuksen perusteella, Jumalan laki syyttää luontoamme eli persoonaamme ja tuomitsee sen. Siten me olemme luontomme (Ef. 2:3) puolesta vihan, kuoleman ja kadotuksen lapsia, jos ei Kristuksen ansio pelasta meitä siitä tilasta.

    Toiseksi on sekin selvää ja varmaa, mitä Augsburgin tunnustuksen 19. uskonkohta opettaa. Jumala ei ole synnin luoja, alkuunpanija eikä syy, vaan synti, joka on Perkeleen tekoa, on tullut maailmaan yhden ihmisen kautta Perkeleen yllytyksestä (Room. 5:12; 1 Joh. 3:8) Vielä nytkään, tämän turmeluksen vallitessa, ei syntiä meissä luo eikä vaikuta Jumala, vaan sen ihmisluonnon myötä, joka yhä edelleen on Jumalan luomistyötä, siirtyy perisynti syntistä siementä olevalta isältä ja äidiltä ruumiillisessa sikiämisessä ja syntymässä eteenpäin.

    Kolmanneksi. Kuten Schmalkaldenin opinkohdissa sanotaan, mikään järki ei käsitä, mitä tämä peritty turmelus on, vaan se on opittava ja uskottava Raamatun ilmoituksen perusteella. Puolustuksessa se suppeasti esitetään seuraavina pääkohtina.

    1. Tämä peritty turmelus on yhtä kuin syyllisyys, se että me kaikki olemme Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden tähden Jumalan epäsuosiossa, ”luonnostamme vihan lapsia”, kuten apostoli todistaa, Ef. 2:5 Room. 5:12.

    2. Toiseksi tulee täydellinen puutos, luomisessa annetun ja paratiisissa olleen alkuvanhurskauden häviäminen: poissa on se Jumalan kuva, jonka mukaan ihminen alussa luotiin (Ef. 4:24) ”totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen”. Samalla ihminen on kykenemätön ja kelvoton kaikkeen, millä on tekemistä Jumalan kanssa. Latinaksi asia ilmaistaan näin: Descriptio peccati originalis detrahit naturae non renovatae et dona et vim seu facultatem et actus inchoandi et efficiendi spiritualia; perisynnin kuvaus kiistää sen, että uudistumattomalla luonnolla olisi mitään lahjoja, voimaa tai mahdollisuutta hengellisissä asioissa panna jotakin alulle tai viedä päätökseen.

    3. Ihmisluonnon perisynti ei ole ainoastaan kaiken hyvän täydellistä puuttumista hengellisissä, jumalallisissa asioissa, vaan se merkitsee samalla sitä, että ihmisessä on menetetyn Jumalan kuvan tilalla syvä, paha, kauhea, pohjaton, tutkimaton ja sanoin kuvaamaton koko luonnon ja sen kaikkien kykyjen turmelus; erityisesti tämä koskee sielun korkeimpia ja etevimpiä voimia, jotka vaikuttavat älyssä, sydämessä ja tahdossa. Nykyään, lankeemuksen jälkeen, ihmiselle periytyy synnynnäinen, paha luonto ja sydämen sisäinen saastaisuus, paha himo ja taipumus. Niinpä me kaikki perimme luonnostamme Aadamilta sellaisen sydämen, mielen ja ajatustavan, joka korkeimpien kykyjensä ja järjen valon puolesta asennoituu jyrkästi Jumalaa ja hänen korkeinta käskyään vastaan. Mitä erityisesti jumalallisiin, hengellisiin asioihin tulee, se on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Muutoin, luonnollisissa, ulkonaisissa asioissa, jotka on alistettu järjelle, ihmisellä on yhä tallella jonkin verran ymmärrystä, voimaa ja kykyä, tosin varsin pahasti heikentyneenä. Sekin kaikki on siinä määrin perityn taudin myrkyttämää ja saastuttamaa, ettei se kelpaa Jumalalle.

    4. Jumala on määrännyt rangaistukseksi perisynnin turmelemille Aadamin jälkeläisille ja perisynnille itselleen kuoleman ja ikuisen kadotuksen. On olemassa myös muuta ruumiillista ja hengellistä, ajallista ja ikuista kurjuutta. On Perkeleen tyranninvalta: ihmisluonto on joutunut Perkeleen vallan alle, luovutettu Perkeleen valtaan, jäänyt vangiksi hänen valtakuntaansa. Perkele huumaa ja viettelee monta viisasta suurmiestä tässä maailmassa hirvittävillä harhoilla ja sokaisee heidät erityisesti harhaopeilla. Eri tavoin hän syöksee ihmiset kaikenlaisiin paheisiin.

    5. Viidenneksi. Tämä peritty turmelus on niin suuri ja hirmuinen, että Jumala yksin Herran Kristuksen tähden voi peittää sen silmillään ja antaa sen anteeksi, kuten hän tekee kastetuille, uskoville ihmisille. Sen vääristämä ja turmelema ihmisluonto voidaan parantaa vain yhdellä tavalla: Pyhän Hengen täytyy synnyttää ja luoda ihminen uudeksi. Tämä uudistuminen pannaan tässä elämässä vasta alulle; tulevassa elämässä se on oleva täydellinen.

    (4)(4)
  16. Juutalaiset on historian aikana karkoitettu vähintään 109 kertaa eri maista pois kertoo hyvin heidän iänkaikkisesta petollisuudestaan muita ihmisiä kohtaan.

    Karkoitus lista maista/paikoista 250-1948: http://www.biblebelievers.org.au/expelled.htm

    Ihmiskunnan vuoksi toivottavasti lista herää uudelleen henkiin ja pian =)

    (14)(1)
  17. Repe jo tuolla aiemmin kertoi kaiken olennaisen Soinista ja perussuomalaisista.

    Siioni on ehdottomasti halveksittavin maanpetturi, sillä hän johdatti kansan ansaan. Kaikki tietävät, että vihreät, koko vasemmisto, kepu ja ns. ”oikeisto” ovat omaa kansaa vastaan, koska siitä palkitaan ja puolueen johto saa sillä tavalla ns. (((eliitin))) edut.

    Kaikki muistavat, kuinka Siioni lollotti ”Missä EU, siellä ongelma”-laulua aamusta iltaan, mutta nyt Soini on kuin paraskin federalisti ja EU/NATO on kuin uudelleensyntynyt Jeesus, vaikka juuri USA/Israelin johtama liittoutuma on syyllinen kaikkiin viime aikojen sotarikoksiin ja viattomien maiden pommituksiin puhumattakaan Nagasaki/Hiroshimasta.

    Siionin ”kansanmiehen” naamion alla on kipapäinen demoni, joka uhraa Suomen kansan silmää räpäyttämättä, jos isäntä sitä vaatii. Ja isäntä vaatii, isäntä ei anna armoa valkoiselle kansalle. Enpä löydä ihmiskunnan lähihistoriasta moista irvokasta petturitanssia. Isänmaan sankarihaudoilla tanssii nyt lihava demoni irvokasta sottiisia…

    (13)(0)
  18. Juuri näinä päivinä olemme valtamedian omien uutisointien kautta nähneet sen vastenmielisen maailman, jota kaikille valkoisille kansoille tarjotaan ”demokratiana” ja ”vapautena”.

    Aloitan Jo Coxista, joka tapettiin. Ilmeinen (valtamedia valehtelee niin paljon, että kaikki pitää kyseenalaistaa) tappaja oli valkoinen ”äärioikeistolainen”. Yleisesti ottaen kaikki valkoiset miehet ovat valtamedian mielestä nimittäin äärioikeistolaisia ”natseja” ja jos valkoinen mies tappaa ns. ”hyvän ihmisen”, tämä on sanomattakin selvää.

    No, se siitä, mutta irvokkainta on tämän jocoxin maailma. Hän on alueelta, Yorkshirestä, jossa juuri samaan aikaan oikeus tuomitsee ehkäpä koko Iso-Britannian julmimmasta rikossarjasta ns. ”maahanmuuttajia” tuhansista lapsiin kohdistuvista raiskauksista. Mutta puhuiko yorkshireläinen maahanmuuttajia rakastava uudelleensyntynyt Jeesus eli jocox tästä? Puolustiko hän viattomia lapsia hirviöitä vastaan?

    Ehei, jocox siunaa muslimihirviöt ja keskittää kaiken mielenkiintonsa siihen, että maahan saataisiin miljoonia samanlaisia lisää tuhoamaan koko valkoisen yhteiskunnan. Eli jocox oli ihmishirviö, joka sulki silmänsä oman alueensa hirviömäisiltä teoilta, koska siitä ei voi eikä saa puhua, vaan pitää kumartaa Poliittisen Korrektiuden Jumalaa, joka vaatii verta, lasten verta.

    Eli kuten aina pahasta maalataan hyvä ja hyvästä paha. Tämä on Eurostoliiton ja nykypäivän NKVD:n arkea. Hirviöt johtavat kansojamme ja pahimpia tappajia puolustetaan ja suoraselkäisimpiä ihmisiä vainotaan.

    Sitten Orlando.

    Muslimi tappaa homoja. Selvä kuin pläkki. Asiassa ei ole mitään epäselvää. Puhutaanko asiasta pitkään?

    Ehei, so what, move along, täällä ei ole mitään nähtävää, sillä Englannista löytyi ihkaoikea natsi. Valtamedia peittelee, väärentää, valehtelee. Se ei analysoi maailman tappiin muslimin maailmaa, mutta jos valkoinen mies tekee väkivaltaisen teon, sen taustoja tutkitaan, kunnes natsi löytyy.

    Sitten Suomen poliisimurha.

    Kuinka ”hirveä” teko, eikö ollutkin ? Isku koko yhteiskuntaa vastaan, eikö?

    Nyt vain odotellaan, kun maahanmuuttaja tekee saman. SE uutinen poistuu alta aikayksikön, voitte olla varma.

    Meitä johtava eliitti on kuin povellamme elävä käärme, joka vain odottaa mahdollisuutta iskeä myrkkyhampaansa meihin. Se on ottanut maailmoja syleilevän hyvän ihmisen hahmon, mutta sen sisällä asuu hirviö, joka haluaa tuhota meidät, meidän kulttuurimme, meidän koko kansamme.

    Eikä siinä kaikki.

    Tämä käärme omaa mikroskooppisen tarkan kyvyn löytää natsi, mutta se ei löydä omassa silmässään olevaa veristä heinähankoa, jossa lukee ”Israel”. ”Israel” on nimittäin meemi, joka edustaa kaikkea maailman hirveintä väkivaltaa ja valheellisuutta, joka ihmiskunnan historiasta löytyy.

    Eikä siinäkään kaikki.

    Meidän pitää ihailla Israelia ja sen kansaa, tuntea myötätuntoa sitä kohtaan, vaikka se maa ja se kansa käyttäytyy kuin pahin sotarikollinen kaikkia naapureitaan kohtaan.

    Me elämme totisesti syvää pimeyden aikaa, jossa paha on hyvä ja hyvä on paha. Meitä johtavat ihmiset huoraavat kaiken, oman lyhytnäköisen etunsa takia. Pimeinkin keskiaika oli ”vapaampi” kuin tämä maailma, jossa mustin, surkein tappaja nostetaan jalustalle ihailtavaksi ja parhaat ihmiset syöstään tuhoon.

    Tällaista vastustajaa ei voi sääliä, heitä ei voi ajatella ihmisinä, koska he eivät kohtele ihmistä ihmisenä. He eivät ansaitse mitään sääliä.

    (8)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Pyrkikää, sinä ja puolustamasi (ehkä edustamasikin) Suomen vastarintaliike (tai muu vastaava liike), puolueeksi. Päästyänne puolueena vallan kahvaan (esivallaksi) voitte sitten kaikin mahdollisin voimatoimin panne viholliset ja rikolliset kuriin. Niin kauan kuin olette järjestö, teillä ei ole oikeutta ryhtyä voimatoimin rankaisemaan ketään.

      Tämä on Jumalan ohje:

      ”Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta JOS PAHAA TEET, NIIN PELKÄÄ; SILLÄ SE EI MIEKKAA TURHAAN KANNA, KOSKA SE ON JUMALAN PALVELIJA, KOSTAJA SEN RANKAISEMISEKSI, JOKA PAHAA TEKEE” (Room. 13:1-4).

      Kun pääsette päättäjiksi (esivallaksi), silloin puolustan ja kannustan kaikkia oikeutettuja ja oikeamielisiä voimatoimianne ja lainsäädäntöänne, joiden avulla rikollisia ja vihollisia pidetään kurissa. Lisäksi rukoilen puolestanne:

      ”Minä (so. Paavali) kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme” (1. Tim. 2:1-3).

      Kaikkein tehokkaista ja toivottavinta olisi, että mahdollisimman moni teistä olisi kristitty, sillä Jumalan käsissä on, millainen esivalta maassa on:

      ”Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat – – se (esivalta) on Jumalan palvelija” (Room. 13:1, 4).

      (5)(4)
      • Vesa-Ilkka Laurio

        Hups, kävin tuossa asioilla ja matkalla mieleeni nousi sana ”valeoppositio”. Yllä sanottu siis sillä edellytyksellä, ettette ole valeoppositio. Valeoppositioon viittaa kyllä vahvasti a) se, että ette esiinny oikeilla nimillänne, b) se, että puhutte lyhtypylväistä ja köysistä, vaikkei teillä ole oikeutta voimatoimiin – harjoitatte siis kansankiihotusta, c) se, että suomalaiset yleisesti ovat maailman petoksellisin ja kauhein saatanalauma (lähes kaikki esim. maanpettureita), ja d) se, ettette turvaa Jumalaan – ei parannuksentekoa, ei Jumalan vihan lepyttämistä.

        Joten olkoon.

        (7)(4)
    • kyllä vain

      Israelin totuudenmukaisempi nimi olisi Is-a-real-hell. Ainakin se kuvaisi sitä mistä juutalaiset ovat kotoisin.

      (10)(0)
  19. http://www.renegadebroadcasting.com/solar-storm-european-resistance-6-19-16/

    Aika karua juttua ihan viksulta bulgarialaisvieraalta. Olisi syytä kuunnella jokaisen ja etenkin Putinia ja Trumpia hehkuttavien mätämunien. Esim. Bulgarian kommunistiaika=Ainakin miljoona parasta bulgarialaista murhattiin kuolemanleireillä. Väestö siirrettiin kaupunkeihin ja maaseudulle tuotiin ei-valkoisia eli Turkista ihmisiä ja mustalaisia. Myös ulkomaalaisia. Eivät kommarimaat olleet niin rotuyhtenäisiä kuin väitetään. Itä-Euroopan kommunistijohtajat muuntuivat vain massoneiksi ja ”demokraateiksi” ja pysyivät vallassa. Niin Venäjällä kuin muissakin maissa kaikki omaisuus on upporikkailla juutalaisilla ja mokutus etenee. Nimenomaan johto on enemmän tai vähemmän sionistista. Bulgarialaisten väkimäärä on vähentynyt kolmanneksella ym.

    Tätä oli kommunismi ja on nyt maailmanlaajuinen superkommunismi. Kaikkialla etenkin valkoisten on höävittävä maan päältä. Kaikki tämä tapahtuu silmien edessä. Eurooppalaiset ajetaan asunnoistaan ja matuja tilalle. Linnat ja ties mitkä hotellit anetaan matuille. Ja silti ihmiset vain lässyttävät ja ovat enemmän tai vähemmän sionistiporukoissa. Suomalaiset tietenkin tyhmimpinä ja koska ei mokutusta ole niin ollut. Sitä markkinoidaan nyt ja koko yhteskunta on pakotettu mokutusfanaattisuuteen.

    Itse voisin lisätä, että ei se Unkari tai Puolakaan mikään paratiisi ole edes omalle kansalleen. Näitäkin kaikki hehkuttavat. Muistamme myös, että puolalaiset murhasivat miljoonia saksalaisia ja veivät maat. Samoin tshekit. Aina sionistien juoksupoikia ja kaikki koko ajan nytkin ohjauksessa.

    (10)(0)
  20. http://www.godlikeproductions.com/forum1/message3208105/pg1?disclaimer=1

    MUST SEE! New Released Clinton Email : Destroy Syria for Israel

    (4)(0)
  21. Arabiansheikki

    sen verran tarkentaisin että ovatko nykyajan ”juutalaiset” seemistä kansaa. Pohjautuen Eustace Mullinsin tutkimuksiin he polveutuisivat Cainin sukuhaarasta ja itseasiassa me vaaleahiuksiset sinisilmäiset olisimme seemistä kansaa, Shemin sukuhaaraa (people of the shem) ja näin ollen koko antiseemisyys hässäkkä on käännetty aivan nurinperin kuten tapoihin heillä kuuluukin.

    (2)(0)

Jätä vastaus PeLeX Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*