- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Juutalaiset hämillään: hanukkavillapaidassa komeilee mustekala kipa päässään

Musta amerikkalainen näyttelijä Whoopi Goldberg puhuttaa kansainvälistä juutalaisyhteisöä, koska hän suunnitteli hanukkajuhlaa varten villapaidan, jossa mustekala rinnastetaan juutalaiseen.

Israelilaisen Haaretz-lehden [1] mukaan Goldberg tahtoi yllättää juutalaiset ystävänsä ”uudenlaisella jouluvillapuserolla”. Paidat suunniteltiin tavarataloketju Lord & Taylorin joulumallistoa varten. Goldbergin epäonneksi juutalaiset säikähtivät erään paidan ”antisemitististä” kuvastoa.

Suurin osa kulttuurimarxistisista paidoista on kuitenkin saanut innostuneen vastaanoton valtamediassa.

Yhdessä niistä valkoinen homojoulupukki valmistautuu suutelemaan mustaa homojoulupukkia. Toisessa juutalaispoika auttaa kristittyjä jouluvalmisteluissa.

Juutalaiset hölmistyivät kuitenkin villapaidasta, jossa juutalaiseen kipapäähineeseen pukeutunut virnuileva mustekala on vääntynyt menorakyntteliköksi.

Goldberg kertoi suunnitelleensa paidan ”juutalaisia ystäviään varten”, koska nämä saattavat tuntea ”olonsa ulkopuoliseksi joulun aikaan”. Goldbergin mukaan juutalaiset tahtovat muistuttaa olemassaolostaan myös jouluna.

Haaretz päätti tarjota Goldbergille pienen historianoppitunnin:

”Kun Goldberg loi monipuolista mallistoaan, hän ei todennäköisesti tiennyt, että mustekalat yhdistetään usein antisemitismiin.

Natsi-Saksassa juutalaiset (ja juutalaisten oletetut kätyrit) esitettiin usein mustekaloina, jotka kietoivat lonkeronsa koko maailman ympärille.

Saksalainen sanomalehti Suddeutsche Zeitung joutui antisemitismikohun silmään 2014, kun lehti julkaisi karikatyyrin juutalaisesta Facebook-johtajasta Mark Zuckerbergistä.

Karikatyyrissä Zuckerberg oli koukkunokkainen nilviäinen, joka kontrolloi lonkeroillaan sosiaalista mediaa.”

Kuvastoa juutalaismustekaloista on käytetty usein muun muassa Siionin viisaiden pöytäkirjojen [2] eri painosten kansissa.

Kohun synnyttänyt pilapiirros Zuckerbergistä. [3]
Kohun synnyttänyt pilapiirros Zuckerbergistä.
mustekala5 [4]
Seuraavat kuvat julkaistaan historiallisessa kontekstissa – ei siksi, että väittäisimme juutalaisten olevan mustekalojen kaltaisia.

mustekala3 [5]mustekala4 [6]

Sukunimestään huolimatta Goldberg ei ole juutalaistaustainen. Hänen äitinsä muutti hänen sukunimensä juutalaiseksi, jotta hän menestyisi [7] paremmin juutalaisvaltaisessa Hollywoodissa [8].

 

Lue myös:

Juutalaiset pöyristyivät norjalaispankin ”antisemitistisestä” luottokortista [9]
Kyllä, juutalaiset hallitsevat mediaa [10]
Video: Hollywoodismi – ideologia, joka tuhosi kulttuurimme [11]