- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Juutalaiset BBC:n johtoportaassa

Ison-Britannian yleisradio BBC on maailman tunnetuin kansainvälinen tuotantoyhtiö. Sillä on yli 23 000 työntekijää, joten se on myös alansa suurin. Yhtiö on valtion omistama. Suurin osa sen 8,4 miljoonan dollarin vuosittaisista varoista on pois brittiläisiltä veronmaksajilta.

BBC väittää olevansa ”puolueeton”. Kun tutkimme yhtiön sisäistä politiikkaa, johtajia ja arvomaailmaa, huomaamme kuitenkin pian, ettei BBC ole nykyään mitään muuta kuin yksi juutalainen propagandaväline muiden joukossa.

BBC:n nykyinen johtaja on juutalainen Danny Cohen, joka astui virkaan huhtikuussa 2013. Ennen sitä hän johti BBC One –kanavaa.

Danny Cohen on omistautunut sionisti ja juutalaisen ylivallan kannattaja. Juutalaisessa hierarkiassa hän kuuluu etuoikeutettuun yläluokkaan, jota muut juutalaiset kunnioittavat kansainvälisesti. Cohen on ”Kohen”, jonka monikkomuoto on Kohanim. Kohanim on juutalaisuuden ja Israelin arvostetuin ryhmä. Vaikka Israelin lait kieltävät naimisiinmenon ei-juutalaisten kanssa, sallitaan käännynnäisille toisinaan poikkeuslupia. Kohanim on kuitenkin juutalaiseliitti, jonka täytyy ylläpitää rotupuhtauttaan ankarammin kuin SS-sotilaiden kansallissosialistisessa Saksassa konsanaan. Alla olevalla videolla kerrotaan lisää Kohanimista:

Israelin hallitus ei anna yhdellekään Kohenille lupaa mennä naimisiin rodullisen ei-juutalaisen kanssa, vaikka tämä olisikin kääntynyt juutalaiseen uskoon! Israelin lain mukaan Kohanim eivät voi mennä naimisiin kenenkään sellaisen ”juutalaisen” kanssa, jonka suonissa virtaa pisaraakaan ei-juutalaista verta.

cohen-of-of-Jewish-family-nameBBC.small-jpg [1]

Ennen kuin Cohen johti BBC One –kanavaa, hän johti BBC Three –kanavaa vuosina 2007–2010. Hän aloitti johtotehtävänsä televisiossa Yhdistyneen kuningaskunnan kaupallisella Channel 4 –kanavalla. Siellä hän toimi esimiestehtävissä esimerkiksi dokumentti- ja viihdeosastoilla sekä digitaalisella E4-kanavalla.

Cohenin uran ”saavutukset” ovat sisällöltään samanlaista saastaa, jota hänen uskonveljensä ovat tuottaneet amerikkalaisyleisölle Hollywoodissa jo kauan. Cohenin tuotantoihin kuuluvat esimerkiksi:

Anthony-Reuben-BBC [2]
Anthony Reuben.

Cohenin sarjat ovat usein käsikirjoitettua ”valetositelevisiota”. Kaikkien ohjelmien keskiössä on ihmisen turhamaisuus ja heikkoudet.

BBC:n tilastojohtaja on juutalainen nimeltä Anthony Reuben. Ennen nykyistä työtään Reuben oli taloustoimittaja The Money Channelilla, toimittaja Reuters Televisionilla, tuottaja Sky Newsillä sekä toimittaja Financial Times Televisionilla. Työharjoitteluaikansa hän vietti Jerusalem Postissa Israelissa.

Reuben kertoo Linkedin-profiilisivuillaan, että nykyinen ”tilastojohtajan” virka luotiin vain häntä itseään varten. Asialla oli BBC:n innovaatiotyöryhmä, joka nimitti Reubenin ”pitämään huolta BBC Newsin tilastojen paikkansapitävyydestä”.

Nämä kaksi BBC:n juutalaista ovat hyviä esimerkkejä siitä kuinka ”puolueeton” valtion omistama mediayhtiö todellisuudessa on. Cohen ja Reuben eivät ole BBC:n ainoat juutalaiset, ja yhtiö ajaa tiukkaa sionistista linjaa.

Täydellinen esimerkki juutalaisten vallasta BBC:ssä on tunnetun ja arvostetun taloustoimittaja Max Keiserin kohtalo. Keiser oli vastuussa The Oracle -nimisestä sarjasta BBC World Newsille. Hän kuitenkin irtisanoutui 10 jakson jälkeen. Motiivistaan hän kertoo Twitterissä: ”Lopetin BBC-sarjani siksi, koska sain tiukan määräyksen, etten saanut mainita Israelia missään yhteydessä. Tällainen sensuuri johtaa Gazan tapahtumien kaltaiseen julmuuteen.”

Keiser, joka työskentelee nykyään RT-kanavalla, sai toisin sanoen puhua lähes mistä tahansa – muttei Israelista. Tämä merkitsi tietysti myös sitä, että juutalaiset ja juutalaisten rooli kansainvälisessä talousrikollisuudesta olivat kiellettyjä aiheita.

Toisessa Twitter-kommentissaan Keiser sanoi, että BBC:n kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu Israel-myönteisyys. Hän linkitti myös artikkeliin, jossa kerrottiin brittihallituksen aseistavan Israelia. Hän kysyi, oliko asekauppa syynä Israel-sensuurille.

Max-Keiser-Twitter-01 [3]Max-Keiser-Twitter-02 [4]

Juutalaiset ovat niin vahvassa asemassa maailman suurimmassa televisioyhtiössä, että he ovat jopa onnistuneet kieltämään Israelin kritisoimisen. Ikävä kyllä suurin osa ihmisistä ajattelee aina ensimmäisenä uraansa; kun johtajat antavat poliittisia käskyjä esimerkiksi juutalaisvaltion julkiseen käsittelyyn liittyen, suurin osa toimittajista tottelee puhtaasti itsekkäistä syistä. Kaiser paljasti yhtiön sionistisen arvomaailman, mutta murskaava enemmistö pitää matalaa profiilia ja tottelee käskyjä.

Toinen esimerkki BBC:n juutalaisten johtajien sionistisesta manipulaatiosta on Anthony Reubenin tuore (11.8.2014) artikkeli ”Caution needed with Gaza casuality figures [5]” (suom. ’Gazan uhrimääristä kirjoitettava varoen’). Kuten todettua, Reuben on tulenpalava sionisti, joka on työskennellyt Israelin valtamediassa. Artikkelissaan Reuben yrittää luoda mielikuvan, että YK on valehdellut maailmalle siitä, montako viatonta siviiliä Israel on murhannut Gazassa!

Artikkelia varten Reuben valikoi taitavasti kuvan haavoittuneesta palestiinalaislapsesta. Tämä on psykologista vaikuttamista. Juutalaistoimittaja viestii lukijalle, että palestiinalaislasten kärsimys voikin olla ”tilastollinen valhe” ja ettei Israel olekaan syyllistynyt ihmisoikeusrikoksiin, joista YK on puhunut. Reubenin pitäisi olla ”statistiikkajohtaja” mutta todellisuudessa hänen artikkelinsa on mitäänsanomaton. Hän ei tarjoa todisteita väitteelleen, että YK:n tilastot siviiliuhreista ovat valheellisia.

bbc-middle-east-reuben [6]

Reuben tyytyy toteamaan, että ”on vaikea tällä hetkellä sanoa, moniko Gazassa kuolleista on siviilejä ja moniko taistelijoita”. Osa YK:n tilastoista voi juutalaisen mukaan olla ”hätiköiden tehtyjä”. Reuben ei kuitenkaan erittele tarkemmin, mistä asioista YK on tehnyt hätiköityjä johtopäätöksiä. Vihjailu ja hämmennyksen herättäminen ovat tyypillisiä juutalaisia propagandataktiikoita.

Tekstillä ja artikkelikuvalla Reuben siis kertoo lukijoille rivien välissä, että kuolleet ja haavoittuneet palestiinalaislapset ovat tilastollisia valheita. Lisäksi hän yrittää oikeuttaa Israelin tekemän kansanmurhan Gazassa. Tämän hän tekee ”puolueettoman” ja veronmaksajien ylläpitämän mediakoneiston avulla.

zionist-media-conglomerates-los-angeles-jewish-times-sm [7]Ennen Internetiä kansalaisilla ei juuri ollut muita tiedonlähteitä saatavilla kuin Cohenin ja Reubenin kaltaisten ihmisten johtamat propagandaväylät. Ei siis ole ihme, että juutalaiset rasistit ovat kyenneet manipuloimaan äänestäjiä ja tekemään mitä lystäävät länsimaissa jo vuosikymmenten ajan. 99,9 prosenttia BBC TV:n katsojista ei tiedä, että sisällön takana on asialleen omistautunut juutalainen rasisti. Kun he lukevat Gazan kansanmurhan kyseenalaistavan artikkelin BBC:n verkkosivuilta, he eivät tiedä, että kirjoittaja on sionistinen juutalainen, joka on työskennellyt aiemmin israelilaismediassa.

On lähes uskomatonta, että BBC:n kaltainen valtiollinen yhtiö on siirtynyt huomaamattomasti ei-brittiläisiin käsiin. Lukijat voivat vain kuvitella, millainen tilanne on yksityisellä sektorilla, Hollywoodin hallitsemassa televisio- ja elokuvateollisuudessa, jossa omistajat ovat lähes järjestään juutalaisia. The Jewish Times of Los Angeles on julkisesti mahtaillut, että sionistit omistavat maailman suurimmat mediayritykset. Onneksi Internet on haastanut Cohenin ja Reubenin kaltaisten rasististen juutalaisten mediamonopolin.

 

Alkuperäinen artikkeli julkaistu englanniksi David Duken kotisivuilla [8].