Juutalaiset BBC:n johtoportaassa

Ison-Britannian yleisradio BBC on maailman tunnetuin kansainvälinen tuotantoyhtiö. Sillä on yli 23 000 työntekijää, joten se on myös alansa suurin. Yhtiö on valtion omistama. Suurin osa sen 8,4 miljoonan dollarin vuosittaisista varoista on pois brittiläisiltä veronmaksajilta.

BBC väittää olevansa ”puolueeton”. Kun tutkimme yhtiön sisäistä politiikkaa, johtajia ja arvomaailmaa, huomaamme kuitenkin pian, ettei BBC ole nykyään mitään muuta kuin yksi juutalainen propagandaväline muiden joukossa.

BBC:n nykyinen johtaja on juutalainen Danny Cohen, joka astui virkaan huhtikuussa 2013. Ennen sitä hän johti BBC One –kanavaa.

Danny Cohen on omistautunut sionisti ja juutalaisen ylivallan kannattaja. Juutalaisessa hierarkiassa hän kuuluu etuoikeutettuun yläluokkaan, jota muut juutalaiset kunnioittavat kansainvälisesti. Cohen on ”Kohen”, jonka monikkomuoto on Kohanim. Kohanim on juutalaisuuden ja Israelin arvostetuin ryhmä. Vaikka Israelin lait kieltävät naimisiinmenon ei-juutalaisten kanssa, sallitaan käännynnäisille toisinaan poikkeuslupia. Kohanim on kuitenkin juutalaiseliitti, jonka täytyy ylläpitää rotupuhtauttaan ankarammin kuin SS-sotilaiden kansallissosialistisessa Saksassa konsanaan. Alla olevalla videolla kerrotaan lisää Kohanimista:

Israelin hallitus ei anna yhdellekään Kohenille lupaa mennä naimisiin rodullisen ei-juutalaisen kanssa, vaikka tämä olisikin kääntynyt juutalaiseen uskoon! Israelin lain mukaan Kohanim eivät voi mennä naimisiin kenenkään sellaisen ”juutalaisen” kanssa, jonka suonissa virtaa pisaraakaan ei-juutalaista verta.

cohen-of-of-Jewish-family-nameBBC.small-jpg

Ennen kuin Cohen johti BBC One –kanavaa, hän johti BBC Three –kanavaa vuosina 2007–2010. Hän aloitti johtotehtävänsä televisiossa Yhdistyneen kuningaskunnan kaupallisella Channel 4 –kanavalla. Siellä hän toimi esimiestehtävissä esimerkiksi dokumentti- ja viihdeosastoilla sekä digitaalisella E4-kanavalla.

Cohenin uran ”saavutukset” ovat sisällöltään samanlaista saastaa, jota hänen uskonveljensä ovat tuottaneet amerikkalaisyleisölle Hollywoodissa jo kauan. Cohenin tuotantoihin kuuluvat esimerkiksi:

  • Skins – liekeissä: Sarja kertoo opiskelijoista, jotka käyttävät loputtomasti alkoholia ja huumeita. Sarja ylistää häiriintyneitä perhesuhteita, epäluonnollista seksuaalisuutta ja sairaalloisia ruokailutottumuksia.
  • Putoojat (engl. The Inbetweeners): Ryhmä epäsosiaalisia nuoria ryyppää, puhuu vastenmieliseen sävyyn naisista ja rikkoo lakia.
  • Snog Marry Avoid?: Täysin pinnallinen sarja ihmisistä, joita opetetaan pukeutumaan paremmalla maulla.
  • Hotter than my Daughter: Sarjassa kuvataan vanhempia, jotka pitävät itseään lapsiaan seksikkäämpinä.
Anthony-Reuben-BBC
Anthony Reuben.

Cohenin sarjat ovat usein käsikirjoitettua ”valetositelevisiota”. Kaikkien ohjelmien keskiössä on ihmisen turhamaisuus ja heikkoudet.

BBC:n tilastojohtaja on juutalainen nimeltä Anthony Reuben. Ennen nykyistä työtään Reuben oli taloustoimittaja The Money Channelilla, toimittaja Reuters Televisionilla, tuottaja Sky Newsillä sekä toimittaja Financial Times Televisionilla. Työharjoitteluaikansa hän vietti Jerusalem Postissa Israelissa.

Reuben kertoo Linkedin-profiilisivuillaan, että nykyinen ”tilastojohtajan” virka luotiin vain häntä itseään varten. Asialla oli BBC:n innovaatiotyöryhmä, joka nimitti Reubenin ”pitämään huolta BBC Newsin tilastojen paikkansapitävyydestä”.

Nämä kaksi BBC:n juutalaista ovat hyviä esimerkkejä siitä kuinka ”puolueeton” valtion omistama mediayhtiö todellisuudessa on. Cohen ja Reuben eivät ole BBC:n ainoat juutalaiset, ja yhtiö ajaa tiukkaa sionistista linjaa.

Täydellinen esimerkki juutalaisten vallasta BBC:ssä on tunnetun ja arvostetun taloustoimittaja Max Keiserin kohtalo. Keiser oli vastuussa The Oracle -nimisestä sarjasta BBC World Newsille. Hän kuitenkin irtisanoutui 10 jakson jälkeen. Motiivistaan hän kertoo Twitterissä: ”Lopetin BBC-sarjani siksi, koska sain tiukan määräyksen, etten saanut mainita Israelia missään yhteydessä. Tällainen sensuuri johtaa Gazan tapahtumien kaltaiseen julmuuteen.”

Keiser, joka työskentelee nykyään RT-kanavalla, sai toisin sanoen puhua lähes mistä tahansa – muttei Israelista. Tämä merkitsi tietysti myös sitä, että juutalaiset ja juutalaisten rooli kansainvälisessä talousrikollisuudesta olivat kiellettyjä aiheita.

Toisessa Twitter-kommentissaan Keiser sanoi, että BBC:n kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu Israel-myönteisyys. Hän linkitti myös artikkeliin, jossa kerrottiin brittihallituksen aseistavan Israelia. Hän kysyi, oliko asekauppa syynä Israel-sensuurille.

Max-Keiser-Twitter-01Max-Keiser-Twitter-02

Juutalaiset ovat niin vahvassa asemassa maailman suurimmassa televisioyhtiössä, että he ovat jopa onnistuneet kieltämään Israelin kritisoimisen. Ikävä kyllä suurin osa ihmisistä ajattelee aina ensimmäisenä uraansa; kun johtajat antavat poliittisia käskyjä esimerkiksi juutalaisvaltion julkiseen käsittelyyn liittyen, suurin osa toimittajista tottelee puhtaasti itsekkäistä syistä. Kaiser paljasti yhtiön sionistisen arvomaailman, mutta murskaava enemmistö pitää matalaa profiilia ja tottelee käskyjä.

Toinen esimerkki BBC:n juutalaisten johtajien sionistisesta manipulaatiosta on Anthony Reubenin tuore (11.8.2014) artikkeli ”Caution needed with Gaza casuality figures” (suom. ’Gazan uhrimääristä kirjoitettava varoen’). Kuten todettua, Reuben on tulenpalava sionisti, joka on työskennellyt Israelin valtamediassa. Artikkelissaan Reuben yrittää luoda mielikuvan, että YK on valehdellut maailmalle siitä, montako viatonta siviiliä Israel on murhannut Gazassa!

Artikkelia varten Reuben valikoi taitavasti kuvan haavoittuneesta palestiinalaislapsesta. Tämä on psykologista vaikuttamista. Juutalaistoimittaja viestii lukijalle, että palestiinalaislasten kärsimys voikin olla ”tilastollinen valhe” ja ettei Israel olekaan syyllistynyt ihmisoikeusrikoksiin, joista YK on puhunut. Reubenin pitäisi olla ”statistiikkajohtaja” mutta todellisuudessa hänen artikkelinsa on mitäänsanomaton. Hän ei tarjoa todisteita väitteelleen, että YK:n tilastot siviiliuhreista ovat valheellisia.

bbc-middle-east-reuben

Reuben tyytyy toteamaan, että ”on vaikea tällä hetkellä sanoa, moniko Gazassa kuolleista on siviilejä ja moniko taistelijoita”. Osa YK:n tilastoista voi juutalaisen mukaan olla ”hätiköiden tehtyjä”. Reuben ei kuitenkaan erittele tarkemmin, mistä asioista YK on tehnyt hätiköityjä johtopäätöksiä. Vihjailu ja hämmennyksen herättäminen ovat tyypillisiä juutalaisia propagandataktiikoita.

Tekstillä ja artikkelikuvalla Reuben siis kertoo lukijoille rivien välissä, että kuolleet ja haavoittuneet palestiinalaislapset ovat tilastollisia valheita. Lisäksi hän yrittää oikeuttaa Israelin tekemän kansanmurhan Gazassa. Tämän hän tekee ”puolueettoman” ja veronmaksajien ylläpitämän mediakoneiston avulla.

zionist-media-conglomerates-los-angeles-jewish-times-smEnnen Internetiä kansalaisilla ei juuri ollut muita tiedonlähteitä saatavilla kuin Cohenin ja Reubenin kaltaisten ihmisten johtamat propagandaväylät. Ei siis ole ihme, että juutalaiset rasistit ovat kyenneet manipuloimaan äänestäjiä ja tekemään mitä lystäävät länsimaissa jo vuosikymmenten ajan. 99,9 prosenttia BBC TV:n katsojista ei tiedä, että sisällön takana on asialleen omistautunut juutalainen rasisti. Kun he lukevat Gazan kansanmurhan kyseenalaistavan artikkelin BBC:n verkkosivuilta, he eivät tiedä, että kirjoittaja on sionistinen juutalainen, joka on työskennellyt aiemmin israelilaismediassa.

On lähes uskomatonta, että BBC:n kaltainen valtiollinen yhtiö on siirtynyt huomaamattomasti ei-brittiläisiin käsiin. Lukijat voivat vain kuvitella, millainen tilanne on yksityisellä sektorilla, Hollywoodin hallitsemassa televisio- ja elokuvateollisuudessa, jossa omistajat ovat lähes järjestään juutalaisia. The Jewish Times of Los Angeles on julkisesti mahtaillut, että sionistit omistavat maailman suurimmat mediayritykset. Onneksi Internet on haastanut Cohenin ja Reubenin kaltaisten rasististen juutalaisten mediamonopolin.

 

Alkuperäinen artikkeli julkaistu englanniksi David Duken kotisivuilla.

34 kommenttia

  1. Onhan BBC ennenkin ollut juutalainen, mutta valta on ollut kuliseissa. Nyt on siis täälläkin tultu kaapista ja astuttu suoraan johtoon. Pääministeri Cameroon on myös juutalainen joten ei ihme

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. BBC katsoi vuosikymmeniä läpi sormien ja salaili pedofiili Jimmy Savilen toimintaa. Savilen kerrotaan olleen myös nekrofiili ja hänen yhteyksiään mahdollisiin murhiin tutkitaan. Kaikesta tästä huolimatta häntä on palkittu Israelissa mitaleilla ja erittäin hyvissä väleissä Britannian kuninkaallisten kanssa.

      Savile on kertonut olevansa ”juutalaisin katolilainen, jonka koskaan tulet tapaamaan” ja siltähän kieltämättä näyttää. Lieköhän pelkkää puhetta, kun on vuosikymmeniä suojeltu kiinnijäämiseltä juutalaisjohtajien toimesta. Hankala kuvitella, että ketään ei-juutalaista tällä tavalla suojeltaisiin.

      https://www.youtube.com/watch?v=AOJa5mTgyPI

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Tuo ”antisionismi” voi ola aika vaarallinen juttu. Sivulla juhlittiin juutalaislahkoa, joka vastustaa Israelin valtiota. Onhan sillä lahkolla muutakin seireninlaulua ja rauhanvakuutteluita arabeille. Mutta mikä on todellisuus? Tämä lahko ei ole sanoutunut irti Talmudista. Voiko juutalainen yleensä tehdä näin? Toisaalta mikäs on vakuutellessa kunniallista kansalaisuutta arabimaissa ilman Israelia, kun joka arabimaassakin lähes jo juutalainen rahaeliitti omistaa melkein kaiken? Kuinka siis tämä alamaisuus näkyy ja kuuluu? Merkitsekö se vaikutusvallan ja omaisuuksien hamuamista heimolle?

        Toisaalta kaikki ei-juutalaiset ovat aina saaneet kuulla sionismin merkitsevän vain juutalaisten kotimaan perustamista ja mieluiten Palestiinaan, sittemmin Israelissa asumista tai tämän juutalaisten kansallisvaltion tukemista ja sen olemassaolon kannattamista ym. Nyt sitten julistetaan sionismi pahaksi ja muut juutalaiset hyviksi juutalaisiksi tai siis ainakin antisionistiset. Osa ei tajua sitä, että juutalaisten kesken sionismi tarkoittaakin koko maaailman valloittamista Israel pääkaupunkina. Nyt ajaudutaan siis oikeastaan juutalaisnationalismin vastustamiseen ja julistetaan se pahaksi. Joillain ei ole selvää, että kyse ei ole tavallisesta nationalismista. Lopputulos: vastustamme nationalismia!

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Eikä tässä vielä kaikki.

    Kannattaa lukea The Occidental Observer-sivustoilta artikkeli Sheryl Sandbergista. Hän on juutalaisikoni Mark Zuckerbergin Facebook-maailmasta.

    Tässä artikkelissa osoitetaan, että Sheryl on päässyt eteenpäin urallaan vain ja ainoastaan etnisen taustansa takia, akateemisesti hän on ollut jotakuinkin tomppeli. 🙂 Meille on iskostettu päähän sitä, että juutalaiset ovat jollakin tavalla parempia ja osaavampia. He eivät ole, päinvastoin. Heidän menestyksensä perustuu siihen, että he vetävät karkeasti kotiinpäin. Aina. Joka paikassa.

    Ja kun mukaan laitetaan suvereeni ote mediasta, rahalaitoksista ja korruptoidut (ostetut) päättäjät esim. USA:ssa niin voila!, juutalainen on parempi. Sitten tähän liittyy armoton valkoisten jahti ”White Privilege!-bannerin alla, vaikka ainoa Privilege, mistä pitäisi olla huolissaan, on Jewish Privilege.

    Kysykää aina, mikä on juutalaisten osuus yliopisto-opiskelijoista? Ja kun heidän osuutensa on heidän väestöosuuttaan suurempi niin johtopäätös on, tietenkin: Jewish Privilege. Fakta. Ongelma ei ole mustien aliedustus, vaan juutalaisten tolkuton yliedustus ja jos jonkin ryhmän pitää tinkiä privileegiostaan, se ei ole valkoisten ryhmä, tinkijäryhmän pitäisi olla juutalaisryhmä. Valkoinen ei sorra, juutalainen sortaa. Heillä on yliedustus, ei meillä. Privileegio on Juutalaisten Privileegio.

    Sitten BBC.

    BBC oli vielä joskus melko arvostettu media. Nyt se on siionistinen roskamedia. Siionistin käsi koski kuin Midas, mutta nyt ei muututtu kullaksi, vaan sonnaksi. 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Mediat kelle keiser tekee töitä, kuten PressTV ja RT ei millään mittarilla mitattuna ole puolueettomia medioita. 🙂

      http://www.theguardian.com/media/2014/jul/18/mh17-russia-today-reporter-resigns-sara-firth-kremlin-malaysia

      ”Russia Today, which has been criticised as a propaganda mouthpiece for the Russian government, suggested Ukraine was to blame for the crash, while most media organisations have said it was shot down by a suspected Russian-made missile.

      “It was the most shockingly obvious misinformation and it got to the point where I couldn’t defend it any more,” Firth told the Guardian.”

      Magneettimedia on vielä puolueellisempi kolumniensa ja ”faktojensa” kanssa kuin kuin BBC RT ja PressTV yhteensä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Yliopistoissa on yleensä pääsykoe. Jos juutalaiset pärjäävät niissä keskimääräistä paremmin, niin onneksi olkoon.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Jo parikymmentä vuotta sittten (puoli)juutalaisbändi Sparks lauloi Now that I own the BBC..

    Mutta onhan BBC:llä ollut vuosikymmenten varrella ihan laatukamaa esim luontodokumenttien suhteen. Monet Avara luonto sarjan huikeat dokkarit on BBC:n tuotantoa. Tuo on jokseenkin juutalaisneutraali aihealue, joten ei ole motiivia väännellä asioita, tai painostaa ei-juutalaisia toimittajia niin tekemään. Historia on sitten oma lukunsa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Puhtaasti henkilökohtainen mielipiteeni ja puhtaasti makuasia ja tietenkin ns. non-fakta.

    Mutta mielestäni ko. Cohen on hyvin, hyvin vastenmielisen näköinen. Ja esim. Dianne Feinstein on mielestäni (naiseksi) vastenmielisen näköinen, Golda Meiristä puhumattakaan. Mutta toki, jotta en ole antisemitisti niin listaan tähän kansallisuuksia, joiden joukosta (ehkä) löytyy vastenmielisen näköisiä ihmisiä. Aloitetaan A:sta: Andorra, B: Belgia, C: Congo, ad infinitum. 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Otetaanpa yksi ajankohtainen esimerkki tiedonväityksestä.

    Ensinnä siionistimedian antama kuva asioista. ISIS on tällä hetkellä pahin kaikista, eikö olekin? Ja kuin ihmeen kaupalla, jälleen, ISIS on aivan Israelin tuntumassa ja ainoa oikea asia, mitä koko maailman pitää nyt pohtia on ISIS-organisaation tuhoaminen. Mieluiten pommittamalla Syyria ja Irak lopullisesti kivikauteen. Lisäksi taas tänään siionistiaviisi HS:ssä liikuttava tarina nuoresta palestiinalaisesta, joka on ”runoilija” ja on paljastanut totuuden: Palestiinalaiset isät hakkaavat lapsiaan. Näin tämä nuori mies pääsi ”tähdeksi”. Näin HS:n heikkolahjaiset toimittajat toteuttavat isäntänsä toiveita ja saavat kuvansa lehteen. Kastroidun näköisinä. Silmät kuin lampaalla ja mentaliteetti kuin teuraalle menossa. Oi, kuinka minä olenkin hyvä ihminen, oikein itsekin ihmettelen, kuinka minä voinkin olla näin hyvä ihminen?

    Mikä on totuus.

    ISIS: Lukekaa mm. RAMZPAUL-sivuston artikkeli siitä, kuinka John McCain, siionistien nukke par excellence, oli vain joitakin kuukausia sitten järjestämässä AIPAC:in (USA:n kongessi/edustajanhuone/presidentti samassa organisaatiossa) ja Israelin avulla tukea pahimmille mahdollisille jihadisteille, Assadia vastaan. Saman voi löytää myös mm. James Corbettin sivuilta. Aivan selvä asia. Ei minkäänlaista epäselvyyttä. Tästä ei hasbarat väittele, koska asia on selvä kuin pläkki. Totaalne fakta, eestiläisittäin. Ja mitä tekee BBC? Ei tiedä asiasta mitään, vaikka muutama kuukausi sitten Assadia dissatessa tästä kirjoitettiin hehtaaritolkulla. Hävinnyt, non-fakta. Siionistimediaa parhaimmillaan.

    Ihan lyhyesti: Siionistimedia ei ole vain epäluotettava, se on useimmiten sillälailla äärimmäisen luotettava, että totuus on juuri päinvastainen.

    Siionistiaviisi HS voisi mennä rohkeasti Israeliin haastattelemaan ääriuskonnollisia ”Death to Arabs”-juutalaisia. Mutta eihän näin voi tehdä, sillä Paha Juutalainen on taruolento, kun taas Esplanadilla joka toinen vastaantulija on natsi. 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Yhdysvallat on tukenut islamisteja periaatteella ”viholliseni vihollinen on ystäväni” ja seuraukset ovat myöhemmin iskeneet todella pahoin omaan nilkkaan. Niin tekivät Afganistanissakin Neuvostoliiton miehityksen aikaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Artikkelissa on asiavirhe: Cohen ei ole koko BBC:n, vaan BBC Televisionin johtaja, ja BBC Newsin johtaja on James Harding. Noin muuten on aika erikoista, että täällä väitetään jatkuvasti, että länsimedia on Israel-myönteinen, kun todellisuus on pitkälti päinvastainen. Sen puolueellinen uutisointi luo Israelin vastaista mielialaa ja toisaaltaa sympatiaa palestiinalaisia kohtaan.

    ”Löytyi selvä yhteys… julmuuspropagandan käytön ja arabi/palestiinalaismyönteisyyden… sääliin vetoamisen ja arabi/palestiinlaismyönteisyyden ja… julmuusprogandan käytön, sääliin ja köyhyyteen vetoamisen ja sen välillä, että lukijakunta motivoituu toimimaan arabien/palestiinalaisten puolesta. Todisteiden pohjalta tehtiin johtopäätös, että Reuters kirjoittaa systemaattisen puolueellisesti suosien arabeja/palestiinalaisia ja pystyy vaikuttamaan lukijoiden tunteisiin ja motivoimaan heitä harjoittamaan suoraa toimintaa niiden pohjalta. Tämä kertoo Reutersin peruskirjan ja eettisten ohjenuorien perustavanlaatuisesta laiminlyömisestä.”
    -Henry I. Silverman, Reuters: Principles Of Trust Or Propaganda?, 2011

    Eikä se jää vain siihen, vaan propagandavälineenä on käytetty jopa tekaistua uutiskuvaa. Tässä yhdestä tapauksesta, josta Reuters jäi kiinni:

    ”Huomioikaa että kyseinen kuva on ilmiselvästi väärennetty. Sen väärentäjä teki huolimatonta työtä. Jos olisi tehty huolellisempaa ja ammattimaisempaa työtä, tämä kuva olisi saattanut mennä läpi. Kuinka monia huolella väärennettyjä kuvia meille näytetään? Sitä on mahdotonta tietää. Mutta se, mikä on erityisen huolestuttavaa, on että Reuters ei itse estänyt tämän ilmeisen väärennetyn kuvan julkaisua, vaan reagoi vasta sitten, kun yksityishenkilö osoitti sen tekaistuksi. Tästä voi saada ajatuksen, että Reuters ei välitä siitä, jos kuvat ovat ilmeisiä väärennöksiä, kun niillä hyökätään israelilaisia vastaan.

    Tätä on syytä pysähtyä ajattelemaan hetkeksi, koska Reutersilla on suuri vaikutus koko länsimaiseen mediaan. Olette tietysti kuulleet esimerkiksi, että israelilaiset tappoivat monia siviilejä Qanassa. Tällä syytöksellä oli valtavat seuraamukset, ja Israelia mustamaalattiin kaikkialla mediassa sen oletetusta julmuudesta, ja tämän paineen alla Israel lopetti sotilaalliset toimensa 48 tunniksi, mikä mahdollisti Hizbollahin uudelleenryhmittymisen. Tämä maksoi monen israelilaisen hengen. Mutta kuten Pittsburgh Post-Gazette nyt myöntää, ”on ilmaantunut todisteita siitä, että Hizbollahin propagandistit lavastivat Qanan verilöylyn”, ja on monta hyvää syytä uskoa, että niin asia olikin. Erityisesti kun ottaa huomioon sen, että Hizbollah on sanonut, että se on ylpeä siitä, että siviilejä kuolee kuolee enemmän kuin sen sotilaita, mikä tarkoittaa sitä, että kun se protestoi äänekkäästi Israelin tappaneen siviilejä, pitäisi vahvasti epäillä, että meitä yritetään kyynisesti manipuloida. Toinen syy epäillä, että Qana oli lavastettu… on tämä: Ynet News kertoo, että valokuvaaja, joka oli yllämainitun väärennetyn kuvan takana, on ”sama Reutersin valokuvaaja, joka on monien Qanan kuvien takana”.”
    -Francisco Gil-White

    Ja sitten meillä on vielä Pallywood:

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Voi voi, miksiköhän tämä kuvittelemasi ”Israel-vastaisuus” ei lainkaan huolestuta minua. Ei yhtään, ei sitten tippaakaan. Voi että. 🙂

      Siionistit ovat ikään kuin ihmeen kaupalla saaneet koko Lähi-Idän raunioiksi, etenkin Israelin naapurit. Onko maailmassa yhtäkään toista maata, joka on syntymänsä jälkeen säteillyt tällaista ympärilleen?

      Sinä näet ”Lähi-Idän ainoan demokratian”. Ole hyvä, kaikin mokomin, näe silmäsi kieroksi.

      Minäpä kerron, mitä MINÄ näen, koska (vielä) minä saan sen kertoa:

      Minä näen verelle rakennetun juutalaisvaltion. Minä näen valtion, jonka johdossa on ollut terroristeja ja ihmisiä, jotka ovat tehneet rikoksia ihmiskuntaa vastaan. Minä näen valtion, joka pommittaa Hellfire-ohjuksilla kyynisesti kouluja ja sairaaloita. Minä näen valtion, joka hysteerisesti vaatii kaikkia naapurimaitaan luopumaan ydinaseista jo ennen kuin niillä niitä onkaan. Minä näen valtion, joka puhuu ylimielisesti ja farisealaisesti rauhanomaisesta yhteiselosta, mutta on ITSE varustatutunut ei pelkästään puolustautumaan, vaan tuhoamaan.

      Sellaisen maan, sellaisen kansan minä näen. Ja se on minun oikeuteni. Niin minä näen: Halveksittavan, juonittelevan, ylimielisen kansan, joka alistaa heikompiaan ja saarnaa oikeudesta, kun itse omaa kyvyn tappaa koko maailman. Halveksittavaa farisealaisuutta. Piste.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. ”kuvittelemasi “Israel-vastaisuus””

        Ei siinä tarvitse paljon kuvitella, kun asia on niin ilmiselvä. Jos asian näkee päinvastoin, on kyse kognitiivisesta dissonanssista, eli kun maailmankuva on sellainen, että ”juutalaiset hallitsevat maailmaa ja länsimediaa”, niin kaikki tämän oletuksen kanssa ristiriidassa olevat tosiasiat jätetään huomiomatta tai käännetään todisteiksi oman teesin puolesta.

        ”Sinä näet “Lähi-Idän ainoan demokratian””

        Nyt laitoit sanoja suuhuni, mutta kyllähän Israel on Lähi-idän ainoa demokratia, tosin näennäisdemokratia, niin kuin esim. USA ja Suomi. Israelin hallitus on korruptoitunut joukkio, joka ei edes aja Israelin pitkän tähtäimen etua, sillä se luovuttaa vihollisen haltuun maita, jotka ovat elintärkeitä sen puolustuksen kannalta. Jos se luopuu (niin kuin todennäköisesti vielä tekee) myös Länsirannasta, se ei mitenkään pysty enää puolustautumaan suurhyökkäykseltä, ja se merkitsee tämän juutalaisvaltion loppua.

        Plusääni(0)Miinusääni(1)
    2. ”Artikkelissa on asiavirhe: Cohen ei ole koko BBC:n, vaan BBC Televisionin johtaja, ja BBC Newsin johtaja on James Harding. ”

      No, hänkin on juutalainen.

      ”Harding, the grandson of a German Jewish refugee,[10] was its first Jewish editor.”

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Aivan oikein:

        Kannattaa aina vain sanoa: ”Hän on yksi heistä.” Ei tarvitse täsmentää. Jos joku ihmettelee, että yksi mistä niin voi vain vastata hymyillen: Tiedät kyllä itsekin.

        Tästä ei voi syyttää. Vielä. Kohtapuoliin, tietenkin, ihmisiä viedään ”uudelleenkoulutukseen” leireille, joissa sitten äänieristetyissä kopeissa Valikoidut Uudelleenkouluttajat selvittävät ajan kansa tarkalleen, kenestä puhuit. Kyllä se tulee. Hollywood on jo pitkään ollut kiimassa kiduttamiseen. He niin toivoisivat siellä, että se olisi jo totta, että saisi oikein livenä kiusata. Ja amerikkalaisethan ovat jo tunnustaneet tämän: Me kidutamme. Ei sitä kielletä.

        NKVD on jo taas täällä. Ja he ovat taas johdossa. Ai ketkä he? No, tiedät kyllä. 🙂

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Jesuiitoilla ei kai ole Aipacia. Ei myöskään pankkitoiminnan monopolia, maailman medioiden omistusta ym.

    Nykyisin juutalaiset aika paljon myös itse avoimesti ovat kansanedustajia ym. ym. Esim. USA.ssa melkein missä tahansa vaikutusvaltaisessa asemassa tai vähänkin vaikutusvaltaisessa on aina juutalainen tai heitä vilisee. Enää ei olla jonkun rengin taustalla naruista vetelemässä tai siis niiden loppujen ovat yhä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. On kyseenalaista, ajaako AIPAC edes oikeasti Israelin etua. Näyttää enemmän siltä, että se toimii vain kumileimasimena USA:n hallituksen politiikalle.

      ”On yksinkertaisesti uskomatonta, että USA:n ulkoministeri, joka on vastuussa USA:n ulkopolitiikasta, voi niin häpeämättömästi väittää USA:n ulkopolitiikkaa päinvastaiseksi, kuin mitä se on ollut teeskennellen, että George W. Bush on ensimmäinen USA:n presidentti, joka tukee Palestiinan valtion perustamista. Vielä uskomattomampaa on, että hän väittää Bushin politiikan, joka on luoda PLO:n, kansanmurha-aikeita omaavan, antisemitistisen terroristijärjestön, joka kaiken lisäksi sortaa Länsirannan ja Gazan arabeja, johtama valtio, olevan sopusoinnussa presidentin oletetun vaatimuksen kanssa, että ”Palestiinan valtiolla on oltava oikeudenmukainen ja demokraattinen hallitus, joka palvelee aidosti palestiinalaisten etua ja joka on todellinen Israelin rauhankumppani”.

      Rice hämmensi vielä soppaa sanomalla, että ”Palestiinan valtiota ei koskaan tulla saavuttamaan terrorismin kautta. Israel ei sitä salli eikä myöskään Amerikan Yhdysvallat”. Se oli vuonna 2004, mutta tänä vuonna 2005 Condoleezza Ricen ollessa USA:n ulkoministeri, George W. Bushin hallinto ajaa Ariel Sharonin suunniteltua vetäytymistä Gazasta ja Pohjois-Samariasta, mikä antaa terroristi-PLO:lle maan Palestiinan valtiota varten palkintona toisen intifadan väkivallasta!

      Mutta palataan AIPAC:in kaikkien aikojen suurimpaan yleisöön, joka osoitti suosiotaan Condoleezza Ricen puheille. On olemassa vain kaksi mahdollista selitystä heidän käytökselleen:

      1. He ovat onnettoman tietämättömiä PLO:n todellisista päämääristä, he eivät ymmärrä, mitä USA:n hallitus tekee, ja heillä on hyvin huono muisti sen suhteen, minkälaista aiempien USA:n presidenttien politiikka Israelia ja PLO:ta kohtaan on ollut; tai

      2. Heitä ei oikeasti kiinnosta tehdä USA:n politiikasta Israelille suotuisaa.

      Ensimmäinen selitys voi olla järkeenkäypä AIPAC:in yleisön maallikkojen kohdalla, joskin se on hyvin hälyttävää. Mutta sitä, onko se järkeenkäypä AIPAC:in johdon kohdalla, voidaan valottaa palauttamalla mieliin, mitä AIPAC:in sanotaan tekevän…

      ”Aktivistit työskentelevät tiiviisti AIPAC:in ammattihenkilökunnan kanssa, joka koostuu hallinnon, diplomatian, akateemisen maailman ja politiikan huipputasolta tulevista ihmisistä. AIPAC:in lobbarit tapaavat kaikki kongressin jäsenet ja seuraavat kaikkia USA:n ja Israelin suhteita koskevia istuntoja Capitol Hillissä. AIPAC:in poliittiset asiantuntijat käyvät päivittäin läpi satoja aikakauslehtiä, sanomalehtiä, puheita ja raportteja ja tapaavat säännöllisesti kaikkein innovatiivisimpia ulkopoliittisia ajattelijoita seuratakseen ja analysoidakseen tapahtumia ja trendejä.”

      Onko mahdollista, että AIPAC käyttää kaiken tämän rahan ja ajan päästäkseen perille Arabien-Israelin konfliktista, mutta silti vielä taputtaa Condoleezza Ricelle tämän esittäessä tosiasiana täysin järjettömän väitteen, että George W. Bush olisi ensimmäinen USA:n presidentti, joka tukee ”Palestiinan valtion” perustamista? Onko mahdollista, että kaikkien tutkimuksiensa jälkeen nämä AIPAC:in johtajat vielä taputtavat Ricen väitteelle, että Bush nuoremman ponnistelut PLO:n valtion – jota johtaisi terroristi ja holokaustinkieltäjä Mahmud Abbas – luomiseksi ovat Israelille suotuisaa politiikkaa? Kyllä se vain on mahdollista… Jos AIPAC on Israelille myötämielinen, niin… mitähän Israelin vastainen järjestö sitten tekisi?”
      -Francisco Gil-White

      Tämä Gil-White sai muuten potkut Pennsylvanian yliopistosta juuri siksi, että arvosteli PLO:ta ja puolusti Israelia, ja on kirjoittanut paljon myös entisen Jugoslavian sodista länsimedian linjan vastaisesta näkökulmasta.

      http://www.hirhome.com/yugo/guide-yugo.htm

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    2. Jesuiitoilla on itse asiassa valtava omaisuus, esim. aiemmin he omistivat 51% Bank of Americasta, eli mistään pikkutekijöistä ei talouspuolellakaan ole kyse. Sitten heillä on Amerikassa 28 yliopistoa, joissa värvätään veljeskunnalle kätyreitä. Näitä jesuiittoyliopistoista valmistuneita poliitikkoja ja virkamiehiä laitetaan korkeille paikoille kaikissa tärkeissä organisaatioissa. Esim. neljä viimeistä CIA:n johtajaa ovat kaikki jesuiittojen kouluttamia, korkeimman oikeuden päätuomari ja kaksi muuta tuomaria ovat myös jesuiittojen kouluttamia. Yhdessä vaiheessa myös kaikki Obaman turvallisuuspoliittiset neuvonantajat olivat näitä miehiä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta ne, joita kiinnostaa, pystyvät varmasti itsekin kaivamaan ne tiedot helposti netistä.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
      1. Jesuiittahöpötys on selvästi juutalaisten keksimä harhautus, jota tyhmimmille yritetään syöttää erinäisillä hörhösaiteilla. Maissa, joissa vihapuhelait ovat vahvat, jotkut puhuvat jesuiitoista kiertoilmaiusna juutalaisia tarkoitaen. Jesuiittojen syyttäminen ei ole vaarallista, toisin kuin juutalaisten, jotka ovat nyt saaneet viimein vallan estää touhuistaan puhuminen.

        Jesuiittojen merkitys on mennyt jo vuosisatoja sitten. Katolinen krkko on alistunut Nooan laeille. Jesuiittojen on tuettava juutalaisia pyrkimyksissään.

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
  9. Tämän seuraavankin voi vierittää BBC:n siionistijohdon harteille:

    YLE (ihme kyllä) uutisoi tänään, kuinka Pohjois-Englannissa Rotherhamin kaupungissa aasialaistaustaiset jengit saivat vuosikausia raiskata lapsia ja nuoria tyttöjä. Uhreja oli jopa tuhansia. Kaupungin johto ei uskaltanut puuttua asiaan, koska pelkäsi saavansa rasistin leiman.

    Ja voitte olla aivan satavarma siitä, että brittijuutalaisten yhteisö olisi ensimmäisenä leimaamassa, jos joku yrittää vähänkin nostaa päätään ja arvostella multikultia. Multikulti on siionistien lempilapsi kaikkialla muualla paitsi Israelissa, jossa vallitsee Talmudin laki: vain juutalainen merkitsee.

    Meille opetetaan suvaitsevaisuutta ja siitä maksettiin nyt kova hinta: Suvaittiin tuhansien ihmisten raiskaaminen. Juutalaisvaltio pommittaa omiaankin (alkuperäisasukkaita), jos vähänkin valittaa.

    Huomatkaa myös, että kukaan ei joutunut vastuuseen, mutta jos kirjoitat Twitteriin sanan ”kike” niin häkki heilahtaa Englannissa. Se on kauhea sana, se on rasismia. Vankilaan ja heti.

    Mutta jos porukat raiskaavat niin mitäs tuosta, hehän ovat maahanmuuttajia, heillä on aina ollut tapana raiskata. Pikkujuttu. Mutta älä sano sanaa JUUTALAINEN, sillä silloin Mooses-Isä heittää Hellfire-ohjuksen päähäsi. 🙂

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Todella häiriintynyt täytyy olla kyetäkseen tässäkin asiassa tekemään juutalaisista syntipukkeja. Vaan antisemitisteillähän tuota sairasta mielikuvitusta riittää kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa, todellisissa ja sepitetyissä tapauksissa. Heille kaikki on aina juutalaisten syytä.

      Plusääni(0)Miinusääni(2)
  10. Kulttuurimarxistit (lue: juutalaiset ja heidän lakeijansa) rakastavat kaikkia ohjelmia/tuotantoja, joissa tavallinen valkoinen ihminen esitellään ääliönä.

    Koskaan ei tehdä vahingossakaan ohjelmaa ”Täydelliset juutalaiset naiset” tai ”New Yorkin miljonäärijuutalaisnaiset”. Ehei, aina esille otetaan tietoisesti kaikkein tyhmimmät ja ääliömäisimmät valkoiset naiset, joista tehdään pilkkaa.

    Välillä kulttuurimarxisti valtansa tunnossa toki ampuu raakasti yli.

    Tämänvuotinen Suomen Big Brother 2014 on valloittava esimerkki pieleen menneestä manipulaatiosta. Ohjelmassa on tänä vuonna ylivoimaisesti älykkyydeltään surkein joukkio luusereita. Mutta ilahduttavasti seulan läpi pääsi suurin luuseri eli tervattua, ylipainoista marsua muistuttava musta suomalaistyttö. Hän on niin tyhmä, niin kertakaikkisen tyypillinen ryhmänsä edustaja, että sydämeni pysähtyi ilosta, kun huomasin tämän. 🙂

    Kaiken kukkuraksi ainoat hiukankin täysipäisen oloiset ihmiset ovat valkoisia nuoria miehiä, paitsi myös ilahduttavasti epäonnistunut nuoren homomiehen malli. Ko. kaveri on täydellistäkin täydellisempi luseri, jonka jokaikinen lause alkaa ”mä, mun, mulle”… 🙂

    Kulttuurimarxistit ovat jo pahan kerran ylimielisiä. Oikein hyvä merkki.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Tänään taas Suomen johtava sionistimedia näyttää mallia:

    Kohta kymmensivuinen tribuutti Aatos Erkolle (juutalainen). HS on kuin juutalaisbolshevistinen Pravda. Koko ajan kumarretaan syvään isännän suuntaan. Toivottavasti HS kuolee netin myötä. Moni selkärangaton toimittaja saa etsiä oikeita töitä…

    Samaan aikaan yksi maaliman johtavista sionistimedioista eli BBC saa kohtauksia, kun hirmuinen palestiinalaisterroristi on Jerusalemissa tappanut miltaristihallinnon jäsenen autolla. Koko maailman pitää hiljentyä tämän edessä ja sytyttää kynttilöitä, kun juutalaisvaltion juutalainen on saanut surmansa.

    Edelleen samaan aikaan laittomassa siirtokunnassa palestiinalaisten mailla elänyt juutalainen tappoi autolla kaksi palestiinalaislasta: BBC ei tiedä mitään, ei ole koskaan kuullutkaan asiasta ja eiväthän palestiinalaiset olekaan ihmisiä. Vain juutalaisvaltion juutalainen on ihminen.

    Corbett Report kuvaa hyvin tätä uusimmassa videossaan: Jos juutalaisvaltion juutalaista uhataan tyynyllä niin hän kääntyy ympäri ja ampuu uhkaajan. Ei pidätyksiä, ei oikeudenkäyntejä. Nappi otsaan.

    Tämä odottaa vielä meitäkin. Minäkin uhkaan, kun en hyväksy tuota. Minä olen paha, koska rohkenen puhua näin. Minullekin pitänee panna nappi otsaan, että vaikenisin. Vaikenisin ja pelkäisin eli olisin ”hyvä ihminen”. Sellainen HS:n toimittaja, lampaansilmät ja pelokas luonne.

    Hiljentykäämme ja pelätkäämme. Herra huomaa. Herra pudottaa Hellfire-ohjuksen.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  12. Röyhkeä monopolikapitalisti, joka sai yleensä tahtonsa läpi. Kaikkien tuli palvoa tätä kaikea ”edistyksellistä” kannattavaa veronkiertäjää.Siis kaikki suomalaiste pantiin palvomaan juutalaista veronkiertäjää ja monopolikapitalistia, joka omisti kioskit, lehdet, televisiokanavat ym. ym. ja toimi ulkomailla laajasti. Kaikki kommunisteista liberaaleihin

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Suurimpana monopolikapitalistina voitaneen pitää kasaarijuutalaista sionistia Rotschildia, joka hallitsee läntistä velkaponzi- eli velkahuijaus-rahajärjestelmää.
      Tarvittaisiin enemmän professori F.Hörmanin kaltaisia rohkeita totuudenpuhujia, jotta ihmiset alkaisivat vähitellen ymmärtää millaisessa velkaorjuudessa rikolliset vallanpitäjät pitävät koko läntistä maailmaa, ennenkaikkea Suomi mukaanluettuna:

      ”Syteemikriitikko professori Franz Hörmann Itävallasta kerää ihmisiä joukkokanteeseen. Tarkoitus on kerätä 2000 velallista ja haastaa pankit, jotka luovat lainat tyhjästä.

      „Tämä korollinen velkarahasysteemi ajaa ihmiset vararikkoon ja koko systeemi perustuu petokseen.“ Jylisee Hörmann. Hän haluaa haastaa pankit oikeuteen testatakseen teoriaansa.

      „Me olemme kaikki lainauhreja, myös pankit ja poliitikot.“ Sanoo „Velkauhrien yhdistyksen“ perustajajäsen Hörmann. Hän ei halua kaataa koko systeemiä vaan muuttaa sitä inhimilllisemmäksi reaalitaloussysteemiksi, jossa on mahdollisuus korottomaan vakauteen…”
      Ks. ”Haastetaan pankit!”, vapaakulkija wordpress com/2014/11/09/haastetaan-pankit/

      M.Koiviston toimestahan Suomea alettiin ajaa Rotschildin hallitsemaan velkaorjuus-järjestelmään, ks. esim. ”SUOMEN TRAGEDIA .. tästä kansakunnan ahdinko alkoi”, www promerit net/2013/06/suomen-tragedia/

      Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat