- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Juutalaisdelegaatio toivotettiin ”lämpimästi tervetulleeksi” pahimpiin ääri-islamistimaihin

Israelin hallitus ja kansainvälinen juutalaisyhteisö lämmittelevät entistä rohkeammin välejään Lähi-idän pahimpiin ääri-islamistivaltioihin, vaikka virallisessa propagandassa Israel kuvaa itseään edelleen ”muslimiterrorismin vahvimmaksi vastustajaksi”.

Vaikutusvaltaiset juutalaislehdet Algemeiner [1] ja The Jerusalem Post [2] uutisoivat sionistijuutalaisten sekä ääri-islamistien ystävyysvierailuista. Algemeinerin mukaan al-Qaidan ja Isisin tukivaltiot toivottivat Amerikasta saapuneet juutalaiset ”lämpimästi tervetulleiksi”.

Algemeiner kirjoittaa, että joukko amerikanjuutalaisia ”liikemiehiä” on vieraillut hiljattain Persianlahden pahamaineisissa hirmuhallinnoissa Bahrainissa, Dubaissa, Omanissa, Qatarissa ja Kuwaitissa.

Rikkaat juutalaiset saivat maissa paljon parempaa kohtelua kuin esimerkiksi kristityt tai ”väärää” lahkoa edustavat muslimit. Esimerkiksi Bahrainin lainsäädäntö perustuu shariaan ja maan ihmisoikeustilanne on ”painajaismainen [3]”. Silti Algemeiner kirjoittaa:

”Videot ja valokuvat juutalaisista vierailijoista bahrainilaisten isäntiensä luona osoittavat, että kokouksissa solmittiin lämpimiä ystävyyssuhteita ja jopa tanssittiin yhdessä. […]

Delegaatioon osallistunut Solomon Eisenberg totesi, että ’tarvimme nyt kipeästi suoraa dialogia [juutalaisten ja ääri-islamistien välillä], joka ei ole riippuvainen hallituksista, mediasta, ihmisten syntyperästä tai näiden uskonnosta’.”

Algemeiner muistuttaa, että ”kulissien takana” Israel on viime vuosina lisännyt merkittävästi yhteistyötään [4] Lähi-idän ääri-islamistivaltioiden kanssa.

Jopa Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu totesi YK:n yleiskokouksen puheessaan syyskuussa, että Lähi-idässä on paljon muslimivaltioita, jotka eivät enää pidä Israelia vihollisenaan.

Puheellaan Netanjahu viittasi juuri Persianlahden ääri-islamistisiin sunnivaltioihin [5], jotka kohtelevat paikallisia kristittyjä vähemmistöjä äärimmäisen julmasti – toisin kuin [6]Israelin arkkiviholliset Syyria, Iran ja Hizbollah.

”Veljeilyn sionistivihollisen kanssa on loputtava”

The Jerusalem Post puolestaan kirjoitti, että Bahrainissa ääri-islamistihallitus juhlisti tänä vuonna jo toista kertaa juutalaista hanukkaa:

”Bahrainin kuningaskunta järjesti hanukan kunniaksi kynttiläseremonian, jonka aikana kuvatulla videolla keffiyeh-päähineisiin pukeutuneet [islamistit] tanssivat yhdessä ortodoksijuutalaisten kanssa.”

Iranin, Syyrian ja Hizbollahin kanssa yhteistyötä usein tehnyt sunnijohtoinen vastarintaliike Hamas pöyristyi öljymiljardien korruptoimien bahrainilaisjohtajien toiminnasta. Hamasin mukaan kyseessä oli ”häpeällinen spektaakkeli”.

Hamas julisti, että Bahrainin on välittömästi lopetettava ”veljeily sionistivihollisen kanssa”.

Myös Isisin ja al-Qaidan kaltaisia ääri-islamistisia terroristijärjestöjä tukevan [7] Nato-maa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan mielisteli juutalaisia hanukkana, The Jerusalem Post lisää.

Isisin aseistaja lähetti juutalaisille lämpimän juhlatervehdyksen: ”Parhaat terveiset kaikille hanukkaa juhliville juutalaisille, erityisesti Turkin juutalaisille, jotka ovat erottamaton osa kansakuntaamme.”

Israelin tiedustelupalvelu Mossadin entinen johtaja Efraim Halevy myönsi televisiossa viime kesänä [8], että Israel tukee al-Qaidan ääri-islamisteja mutta ei harkitsisikaan tukevansa esimerkiksi Libanonin rajoja suojelevaa Hizbollahia.

 

Lue myös:

Raportti: perussuomalaisten tukema Saudi-Arabia rahoittaa Saksan ääri-islamisteja [9]
Tuki Israelille merkitsee tukea ääri-islamistiselle terrorismille [10]
Juutalainen ajatushautomo: ISIS:n tuhoaminen olisi suuri virhe [11]
Israel raivoissaan Isisin tappioista Syyriassa – sionistit pommittivat Damaskosta! [12]
Juutalaistoimittaja raivoissaan Syyrian hallituksen menestyksestä Aleppossa [13]
Israel – terrorismin ja salamurhien suurvalta [14]
Jos Trump uudistaa ulkopolitiikkaa, Israel voi kävellä tappavaan ansaan [15]
Miksi perussuomalaiset tukevat ääri-islamisteja? [16]