Juutalainen terroristijärjestö uhkaa murhata toimittajan

Juutalainen terroristijärjestö Jewish Defence League (JDL) uhkaa murhaavansa Press TV:n kanadalaisen toimittajan. Yleensä toimittajien koskemattomuudesta kovaa meteliä pitävä valtamedia ei halua uutisoida uhkauksesta.

Press TV on englanninkielinen iranilainen uutiskanava, jolla on toimittajia monissa maissa. Sionistien vaatimuksesta länsimaat ovat varsinkin viimeisen vuoden aikana yrittäneet sensuroida sitä, ja monet länsimaiset satelliittikanavapalvelut ovat poistaneet Press TV:n kokonaan valikoimistaan. Poliitikkojen lisäksi myös kiihkojuutalaiset ovat ottaneet Israel-kriittisen kanavan tähtäimeensä.

Press TV:n kanadalainen toimittaja Joshua Blakeney on seurannut kotimaansa tekemää Israel-politiikkaa jo kauan. Hänen mukaansa ”melko neutraalista ja rauhanomaisesta” Kanadasta on muuttunut viime vuosina juutalaisjärjestöjen painostuksesta ”sotaa janoava Israelin siirtomaa”. Blakeneyn Lähi-idän analyysejä ei ole osattu kyseenalaistaa uskottavasti saati kumota hänen kotimaassaan. Sen sijaan valtamedia on tehnyt hänestä epähenkilön, jonka näkemyksille ei anneta palstatilaa.

Valtamedian sensuurista huolimatta Blakeney on onnistunut suututtamaan tarkkanäköisillä Israel-artikkeleillaan pohjoisen Amerikan juutalaiset. JDL on hyökännyt väkivaltaisesti sananvapautta vastaan jo useiden vuosikymmenten ajan. Järjestö lähetti hiljattain Blakeneylle sähköpostia:

”Herra Blakeney,

Vielä viime vuosisadalla juutalaisilla ei ollut kykyä iskeä takaisin, kun meitä demonisoitiin, vainottiin ja yritettiin tuhota. Tuolloin hyökkääjiä olivat sinun ideologiset sielunveljesi. Tänään maailma on kuitenkin hyvin erilainen. Kun kaltaisesi antisemitistit hyökkäävät meitä vastaan, vastaamme täydellä voimalla ja aiheutamme äärimmäistä vahinkoa.

Sinä selvästi nautit patologisesta juutalaisvihastasi. Muista kuitenkin seuraavat kolme asiaa. Me emme tule sallimaan toista holokaustia. Vihamme antisemitisejä kohtaan on suurempaa kuin heidän vihansa meitä kohtaan. Me emme valinneet sinua viholliseksemme, sinä hyökkäsit ensin meitä vastaan.”

Blakeney oli erittäin yllättynyt viestistä, sillä hän ei ole koskaan kirjoittanut juutalaisista negatiivisesti kansanryhmänä, vaan hän on vain kritisoinut Israelin politiikkaa. Blakeneyn mukaan puhe ”patologisesta juutalaisvihasta” muistuttaa siitä, että sionistinen ideologia pohjautuu muun muassa juutalaisen Sigmund Freudin ja Frankfurtin koulukunnan opeille: kansainvälisen juutalaisyhteisön ja Israelin edun vastainen politiikka sekä ajattelu leimataan ”sairaudeksi”, jolloin niitä vastaan ei tarvitse argumentoida. Näin kaikki Israel-kritiikki voidaan tappaa heti alkuunsa.

Jotta "holokausti" ei toistuisi, JDL haluaa "kaasuttaa arabit".
Jotta ”holokausti” ei toistuisi, JDL haluaa ”kaasuttaa arabit”.

Newyorkilaisen rabbi Meir Kahanen perustaman JDL:n tavoitteena on muun muassa ajaa loputkin palestiinalaiset pois Israelista ja hiljentää Israelia vastustavat ihmiset länsimaissa terrorismilla. Ryhmän alkuperäinen päämaja oli holokaustimuseo. Valtavirtaiset juutalaisryhmät ja Yhdysvaltain hallitus ovat tehneet pesäeroa terroristijärjestöön, mutta tämä on lähinnä taktikointia. JDL on saanut toiminnalleen tukea esimerkiksi Israelin tiedustelupalvelu Mossadilta sekä entisen pääministeri Menachem Beginin Herut-puolueelta. Herut yhdistyi sittemmin Likudiin, joka on Israelin nykyinen pääministeripuolue. Israelin avustuksella JDL on ampunut, pommittanut ja pahoinpidellyt esimerkiksi sionismiin ja ”holokaustiin” kriittisesti suhtautuvia jo vuosikymmeniä. Yhdysvallat luokitteli JDL:n terroristijärjestöksi vasta 30 vuotta sen perustamisen jälkeen.

Press TV:n artikkelissa Blakeney toteaa surullisena, että Kanadassa JDL on saanut lobbaamisen kautta niin paljon poliittista valtaa, ettei sen enää tarvi tehdä samanlaisia terrori-iskuja kuin esimerkiksi 1980-luvulla. 2009 JDL painosti onnistuneesti hallitusta epäämään palestiinalaismyönteisen rauhanaktivisti George Gallowayn pääsyn Kanadaan. Vaikka jopa Yhdysvallat pitää juutalaisjärjestöä terroristisena, Kanadan JDL:n johtaja Meir Weinsteinia haastatellaan usein kanadalaisessa valtamediassa aivan kuin hän olisi kunnioitettava poliitikko muiden joukossa.

JDL uhkasi murhata viime vuonna myös entisen BBC-toimittaja Tony Goslingin, sillä tämä oli kritisoinut Israelia. Gosling nauhoitti tappouhkauksen ja sen voi kuunnella alla olevalta videolta.

Lue myös JDL:n viimeaikaisista rikoksista Ranskassa. 2012 vaaleissa Ranskan JDL tuki Front National -puolueen Marine Le Peniä, sillä puolue on johtajanvaihdoksen myötä julistautunut juutalaisystävälliseksi. Myöskään tätä ”äärioikeistosta” ja ”antisemitismistä” vauhkoava valtamedia ei kerro.

Press TV

4 kommenttia

  1. JDLn maakohtaiset järjestöt (terroristosolut) eri maissa toimivat Mossadin paikallisina alajärjestöinä. Suomessa JDL toimii ainoastaan valitsemalla Mossadille eliminoitavat uhrit, jotka sitten tapetaan menetelmillä, jotka vaikuttavat luonnollisilta kuten auto-onnettomuudet, jos henkilöstä halutaan päästä eroon nopeasti tai hitaalla menetelmällä otetaan käyttöön biologinen ase, jolloin uhriin tartutetaan syöpä tai joku muu tappava sairaus, joka vie hengen muutaman kuukauden kuluessa.

    Israelilaisten taloudellisten intressejen lisäännyttyä huimaa vauhtia kuluneina vuosina, on mahdollista, että JDL ja Mossad käyttävät salamurhia Suomessa myös taloudellisiin päämääriinsä pääsemiseksi, jolloin uhreiksi joutuvat kunnalliset virkamiehet, kaunnallispolitiikot ja maanomistajat, jotka vastustavat israelilaisomistuksessa olevien monikansallisten kaivosyhtiöiden maanvaltauksia kehäkolmosen ulkopuolisella alueella.

    Kehäkolmosen sisäpuolisella alueella kansanedustaja BZ pitää huolta siitä, että juutalaiset ja israelilaiset intressit saavat aina erikoiskohtelun. Guggenheim on yhä kivi kengässä BZlle ja tarvitaan enää vain yhden Hgin kaupunginvaltuuston edustajan pään kääntäminen, jotta rappio-ja sionistitaiteen museo saadaan Hkiin parhaalle paikalle helsinkiläisten verotuloilla rahoitettuna. Tämä huolimatta siitä, että suuri enemmistö helsinkiläisistä vastustaa Guggenheimia ja varsinkin sen rahoittamista verovaroin.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Hienoa.

      Tässä sitä ollaan. Juutalaisjärjestö voi uhkailla tappavansa toisinajattelijat ja heidän arvostelijansa ja se hyväksytään.

      Toisaalta, jos minä epäilen ääneen Ranskassa virallista historiankirjoitusta, minut voidaan vangita.

      Epäileekö joku vielä sitä, että tämä porukka vetää naruista?

      No, mikäs siinä, onhan noita vuosia jo mittarissa. Jos se on terroristijärjestölle tärkeää, että viimeinenkin eriävä mielipide on tapettava niin eihän sille sitten mitään voi. Pitänee varmaan ensin vakuutta tuo henki isosta rahasta ja testamentata sitten ne rahat jollekin aidolle nationalistiselle organisaatiolle. 🙂

      Initiaanien sanoin: ”Nyt on hyvä päivä kuolla.”

      Ja totta puhuen, sopii tuohon se Talvisota-elokuvan repliikki, jossa eversti puhuu joukoille kiven päältä jotakuinkin tällaisin sanoin: ”Vanha perivihollinen haluaa meiltä maata; voi sitä haluta, mutta voi olla paha tulla ottaan. Ja jos tulee ottaan, niin annetaan sille maata, sellainen 1×2 metriä”. 🙂

      Allekirjoittanut on entistäkin vakuuttuneempi siitä, että on oikeassa. Tuo JDL oli viimeinen piste.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Erittäin hyvä havainto BZ:sta.

      Tässä havaitsee sen, että siionisti on siionisti, vaikka voissa paistaisi. Suomen tapaisissa maissa he häviävät joukkoon, mutta kun tulee siionistin asia niin isänmaata ei ole, sitä voidaan heti pettää ja sen kansalaiset ovat toisarvoisia nollia, joita voidaan vedättää heti.

      Muuten ollaan niin oikeistolaista, niin oikeistolaista, mutta kun oma kansa puhuu niin takkia vaihdetaan aamuin ja illoin.

      Guggenheim on ala-arvoisen taiteen ala-arvoinen esittäjä, joka kaiken lisäksi maksattaa lystin meillä. Tyypilliseen siionistieliitin tapaan muutamia suomalaisia on ostettu kolmellakymmenellä hopearahalla ja jollakin viidennen luokan amerikkalaismuseon viralla – ja niinpä he nyt huutavat muutamasta kolikosta oman maansa suohon.

      Mikään muu ihmisryhmä ei toimi näin johdonmukaisen pirullisesti. Joskus ihan oikeasti tuntuu, että he eivät ole ihmisiä, vaan joitakin ihmiseksi pukeutuneita avaruuden olioita, jotka paljastavat sisimpänsä sitten kun kaikki vastarinta on tuhottu… Kuka tietää… On se sellainen porukka että huh-huh.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat