Juutalainen lakifirma sai tahtonsa läpi – Brexit vaarassa?

Kuten olemme uutisoineet, juutalainen juristiyhtiö Mishcon de Reya pyrkii laittamaan kapuloita Britannian EU-erohankkeen rattaisiin. Korkeimman ”oikeuden” tuore päätös oli iloinen uutinen Mishcon de Reyan kannalta.

Britannian korkein ”oikeus” on päättänyt, ettei pääministeri Theresa May saa käynnistää EU-eroa itsenäisesti vaan hänen täytyy saada hankkeelle ensin parlamentin lupa.

”Hallituksella ei ole kuitenkaan enää asiassa kontrollia, mikä on isku pääministerille ja brexit-leirille,” Helsingin Sanomat kommentoi päätöstä. Lehden mukaan ”tuomio on nöyryytys Maylle”, joka on kannattanut ”kovaa Brexitiä” eli täydellistä EU-eroa.

Käytännössä korkeimman oikeuden tuomio tarkoittaa sitä, että Brexit-hankkeeseen tulee lisää mutkia matkaan. Liittovaltiofanaatikot voivat käyttää eroprosessin takkuilua hyväkseen pyrkiessään kumoamaan Brexit-kansanäänestyksen tuloksen.

Tuomioistuimen päätös ei ollut yksimielinen, vaan äänet jakautuivat 8–3.

Helsingin Sanomat ei tietenkään kertonut, ketkä käytännössä johtavat Brexit-vastaista hanketta ja kansan demokraattisen päätöksen mitätöimistä. Hankkeen takana on juutalainen Mishcon de Reya –lakifirma.

New York Times haastatteli Brexit-vastaisen kampanjan keulakuvaksi noussutta Gina Milleriä, joka oli iloinen korkeimman ”oikeuden” päätöksestä. Gina Miller on juutalaisen Alan Millerin vaimo; he molemmat toimivat – yllätys, yllätys – investointipankkialalla.

New York Timesin haastattelussa Miller kiitteli vuolaasti Mishcon de Reyaa, joka on ”taistellut” hänen mukaansa ansiokkaasti Brexitiä vastaan.

Korkeimman ”oikeuden” päätöksestä huolimatta valtamedia uskoo, ettei Brexit-hanke pysähdy näin helposti. Lainsäätäjät pelkäävät tällä hetkellä liikaa kansalaisten vihaista reaktiota, mikäli Brexit-äänestystulos päätettäisiin nyt kylmästi kumota.

Gina ja Alan Miller.
Gina ja Alan Miller – eliittipankkiirit Euroopan unionin puolesta.

Valtaosa Mishcon de Reyan osakkaista ovat taustaltaan Lontoon ja New Yorkin juutalaisia. Yhtiön osakkaat kuuluvat usein myös korkeisiin asemiin Board of Deputies of British Jews –ryhmän kaltaisissa juutalaisissa lobbausjärjestöissä.

Yksi Mishcon de Reyan kautta Brexitiä vastaan äänekkäimmin agitoivista vaikuttajista on ökyrikas juutalainen kiinteistökeinottelija Alex Chesterman.

Valtamedian mukaan Chesterman alkoi värvätä Brexitin vastustajia hankkeeseen kesäkuussa. Juutalainen Chesterman päätti, että hänen heimoveljensä Mishcon de Reyasta olisivat ihanteellinen etujoukko Brexitin vastaisessa juridisessa taistelussa.

Kuten eilen uutisoimme, finanssieliitillä on olemassa jo vaihtoehtoissuunnitelma sen varalle, ettei Brexitiä saada pysäytettyä: Britanniasta saatetaan tehdä jättiläismäinen veroparatiisi, jossa suuryritykset saisivat äänestää vaaleissa. Ääniä olisi käytössä sitä enemmän, mitä suuremmasta firmasta olisi kyse.

 

Lue myös:

Suomen juutalaislehti myötäilee Magneettimedian Brexit-analyysiä
Brexit aiheuttaa hajaannusta pankkivallan vastustajissa

12 kommenttia

  1. PERKELE!!!

    Millainen valtiollinen ja parlamentaalinen järjestelmä Isossa-Britanniassa on???
    Kuinka joku ”Korkein Oikeus” voi mitätöidä rehellisen KANSANÄÄNESTYKSEN, jossa juutalaisten sätkyukot ja akat olivat niitä, jotka juutalaiseen tapaan kävivät ”vaalitaistelua” EPÄREHELLISESTI, mutta hävisivät silti.

    Asiat eivät ole enää ihmisen käsissä. Täällä pyörii ”lobbari” nimeltään: SAATANA.

    Plusääni(23)Miinusääni(0)
    1. Ei Iso-Britanniassa (eikä Suomessa) ole mitään ”valtiollista ja parlamentaarista järjestelmää” tai ”kansanäänestyksen (tai ylipäätään demokratian) merkitystä”. Asiat eivät ole enää brittien (tai suomalaisten) tai heidän ”järjestelmänsä” käsissä. Jo pitkään (Suomessakin vuodesta 1863 lähtien, kuten olen kirjoittanut) kaikki valta on ollut velkarahajärjestelmällä ja sen takana olevilla tahoilla. Rahahan on vain häpeällistä velkaa velkarahajärjestelmälle. Kaikki raha tulee kiertoon vain ottamalla sitä pankeista lainaksi (työnteolla ei ole mitään merkitystä rahan määrään, rahaa vain siirtyy taskusta taskuun). Suomi olisi aivan yhtä ”varakas” (eli orjuutettu), jos kukaan ei tekisi työtä. Raha tulee liikenteeseen vain velkana (ei työnä tai tuotantona). Kaikki rahamme on velkaa mainituille ”juutalaisille”, jotka omistavat velkarahajärjestelmän. Siksi heillä on kaikki valta, absoluuttinen valta. Joka hallitsee velkaa (eli rahaa), hallitsee aivan kaikkea yhteiskunnassa. Raha on yhteiskunnan toiminnan selkäranka ja edellytys, ja joka hallitsee rahaa (eli velkaa), hallitsee kaikkia asioita pienintä piirtoa myöten.

      Raha siis tulee liikenteeseen velkana, pankeista lainaa ottamalla. Liikenteessä on niin paljon rahaa kuin sitä on otettu lainaksi. Raha on velkaa. Pankkiirit luovat rahan tyhjästä lainoja myöntäessään. Kyseessä on pelkka kirjanpitotoimi (laillinen rahanväärennys). Koska korkoihin ei erikseen luoda rahaa, takaisin pankeille maksettavaa on aina enemmän kuin rahaa on olemassakaan (rahaa on liikenteessä velan verran, mutta takasin on maksettavaa tuo määrä + korko ja koronkorot). Yhteiskunta selviää tästä vain ottamalla lisää lainaa entisistä veloista selviämiseksi, ja niin syntyy VÄKISIN velkakierre, velkaorjuus, kaikki muukin orjuus (lainaehdot, korko- ja lainahanat jne.) ja lopulta tuhoutuminen. Pankkiiri hallitsee kaikkea yli laken.

      Velkarahajärjestelmä on armeijoitakin voimakkaampi ase. Se tuhoaa ja hävittää väkisin. Olen kirjoittanut tästä, miksi kukaan ei ymmärrä asiaa? Miksei suomalainen ymmärrä tuhomme syytä? VILaurio

      Plusääni(16)Miinusääni(0)
      1. Korjaus: toisen kappaleen viimeisen sanan tulee olla ”lakien” (ei ”laken”).

        Ihmettelen siis, miksei suomalainen ymmärrys ymmärrä yksinkertaisista yksinkertaisinta asiaa, velkarahajärjestelmää? Onko kaikkien tajunta huijareiden (tiedotusvälineiden, maan johdon, koulujen, yliopistojen, internetin) soopan sumentama? Se on vakavaa, tästä syystä:

        ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (perustuslaki 2§).

        Jos kansa ei ymmärrä yhteiskunnan toiminnan perusteita, se ei todellisuudessa mitenkään pysty oikein hoitamaan valtiovaltaansa. Mikään puolue tai ryhmittymä Suomessa ei vaadi velkarahajärjestelmästä luopumista. Täälläkin vain itketään. Kansa on maan ylimpänä vallanpitäjänä vastuussa velkarahajärjestelmästä. Minun on pakko todeta: suomalainen mies on kyvytön hoitamaan yhteiskuntaansa (naisen valtaistuin on koti). Kaikki on demokratian vuoksi tuuliajolla. Suomi ei ole koskaan ollut itsenäinen (valta on aina ollut velkarahajärjestelmän pankkiireilla; olipa valta heillä jo autonomiankin aikana vuodesta 1863 lähtien, jolloin Snellman luovutti vallan Rothschildeille).

        Tällainen ies ja hitaasti kuristava hirttoköysi Suomen yllä on Jumalan rangaistus tälle läpisyntiselle kansalle (lastenmurhat aborteissa, jumalanpilkka, kirkkojen vesittäminen, homous, lasten heittäminen helvettiin evankeliumin opetuksen lopettamisella kaikkialla, huoraaminen, lihan himojen vapaus, viinan ja huumeiden vetäminen, sydämen viha kaikkea kohtaan, selkään puukottaminen, Jeesuksen Kristuksen kiroaminen jne.). Perimmiltään Jumalan rangaistuksista ja vitsauksista pääsee vain tekemällä parannuksen (= sydämen katumus + usko Kristuksen sijaissovitukseen) Jumalan edessä. Silloin sumentunut järkikin selkenee. Ja aletaan ymmärtää jotakin. Eikä kaikki ole myrkyn ja syljen sylkemistä.

        Nykyisellään Suomi on yhtä valtavaa saatananpalvontaa (Ap. t. 26:18: ”saatanan vallassa”, ”pimeydessä”). Siksi miehetkin ovat säälittäviä itkijöitä ja päänaukojia perkeleessä rehvastelemisen ohessa. Ja myös heidän sivustonsa. Tuho on siis ansaittu. Nykyisissä ahdingoissa ja tuhoutumisessa ei ole mitään epäoikeudenmukaista. Mutta tämähän menee yli suomalaisen hilseen. VILaurio

        Plusääni(6)Miinusääni(2)
      2. ’Raha on velkaa’ tarkoittaa siis sitä, että rahaa ei olisi olemassa ollenkaan ilman takaisinmaksulupauksia.

        Raha on siis nykyään täysin keinotekoinen asia. Siksi rahasta EI VOI olla aitoa niukkuutta.

        Koska raha on velkaa ja syntyy vain velkana. Ei ole merkitystä sillä, kuinka paljon tai vähän teemme työtä. Ahkeruus ei lisää rahan määrää taloudessamme (kokonaisuutena katsoen).

        Rahamäärän kasvu ei siis kuvaa tuotantoa vaan velanottoa (yhteiskuntamme pyörii velalla, ei työllä). Kun meillä yhteiskunnan kierrossa on paljon velkaa, meillä on paljon rahaa ja korkea BKT, ja kun meillä on vähän velkaa, meillä on vähän rahaa ja alhainen BKT, olipa tuotanto (työ) miten suurta tai pientä hyvänsä.

        Velkoja ei voida maksaa työnteolla, tuotannolla, leikkauksilla ja yksityistämisellä, koska työnteko, tuotanto, leikkaukset ja yksityistäminen eivät mitenkään lisää liikkeellä olevan rahan määrää.

        https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/02/28/rahan-kohtalo-on-kansan-kohtalo/

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
  2. Englanti irtaantui aikoinaan paavin kirkosta muutamalla Henrik IV:n mahtikäskyllä. Nykyajan ”demokratioille” on tyypillistä, että valtarakenteet sotketaan niin perusteellisesti, että rahapiirit pääsevät aina jonnekin sörkkimään ja sotkemaan asioita ja pääsevät näin helposti varmistamaan intressinsä. Surkeaa tämmöistä on katsella.

    Plusääni(12)Miinusääni(1)
  3. On tehtävä seuraavat toimet nopeasti jos halutaan herättää koomapotilas nimeltä Suomi henkiin.

    – Kaikki nykyiset eduskunnassa olevat puolueet pois vallasta.

    – YLE:n johto erotettava/vangittava välittömästi sekä suurin osa toimittajista. Monikulttuurisuus propaganda lopetettava välittömästi.

    – Kaikki suojatyöpaikat lopetettava. Kymmeniä tuhansia.

    – Hyväveli järjestelmä lopetettava. Se joka käyttää suullisesti tai kirjallisesti ilmaisua hyvä veli rangaistaan 10 v. ehdottomalla vankeusrangaistuksella. Se joka jatkaa salajärjestötoimintaa kiellosta huolimatta rangaistaan 10 v. ehdottomalla vankeusrangaistuksella.

    – Puolisotilaallinen järjestäytyminen uuden vallan suojaksi. Henkivartijakaarti uuden vallan suojaksi.

    – Poliisin ja Armeijan johto erotettava tehtävistään välittömästi epäluotettavina ja maanpetoksellisina.

    – Suhteet ulkovaltoihin sekä ylikansallisiin organisaatiohin uusiksi.

    Vain näillä muutoksilla voidaan aloittaa kivulias ja tuskainen taival kohti kansallista jälleenheräämistä omassa maassamme.

    Suomessa ei kuitenkaan ole sellaista muutosvoimaa olemassa joka olisi valmis sysäämään liikkelle tämän välttämättömän muutoksen mikäli Suomen halutaan selviytyvän hengissä.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
    1. Suomi on saatanan orjien häpeällinen ja röyhkeä joukkio (lastenmurhat aborteissa, jumalanpilkka peruskulttuurina, Jeesuksen Kristuksen pilkkaaminen ja kiroaminen, kirkkojen vesittäminen, lasten heittäminen ikuiseen helvettiin evankeliumin opetuksen lopettamisella, homous, kaikkien syntisten himojen vapaus jne.), joten kaikki, mitä se tekee, palvelee yksin saatanaa (saatanan orjuus on todellista orjuutta, ja ainoa keino päästä siitä pois on Jeesus Kristus, syntien anteeksiantamus).

      Peräänkuuluttamasi ”muutosvoima” on ollut aina olemassa. Se on Jeesus Kristus, Vapahtaja. Hän on hengellään lunastanut meidät perkeleen, synnin, kuoleman ja helvetin orjuudesta. Hän on tie vapauteen:

      ”Jos te pysytte minun (Jeesuksen) sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi” (Joh. 8:31-32) – – ”Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi” (Joh. 8:36) – – ”Vapauteen Kristus vapautti meidät” (Gal. 5:1).

      Nykyiset ongelmat ja tuhoutumisen uhka ovat Jumalan rangaistuksia tälle syntiselle kansalle. Niissä ei ole mitään epäoikeudenmukaista. Ainoa tie ulos niistä on Jumalan vihan lepyttäminen: parannuksenteko (= sydämen katumus + sydämen usko Kristuksen sijaissovitukseen). Ilman parannuksentekoa kansa jää perkeleen orjuuteen ja Jumalan vihan alle ja tuhoutuu.

      Ilman Jeesusta Kristusta (syntien anteeksiantamusta) tämä kansa tuhoutuu:

      ”Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat” (Ps. 2:12).

      Toki tiedän, että pilkkaatte Jeesusta, Raamattua, evankeliumia ja näitä minun sanojani, mutta juuri tuo pilkkanne on syy maan tuhoutumiseen. Ette te tuhoamalla voi selvitä tuhoutumisesta. VILaurio

      Plusääni(2)Miinusääni(5)
      1. Raamattu kieltää yksityisen koston, siis myös joidenkin yhteiskunnallisten järjestöjen tai liikkeiden koston:

        ”Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. – – Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ’Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra'” (Room. 12:17, 19), ja:

        ”Älä tapa” (viides käsky; annettu lähinnä ihmisten sydämille, jo vihaaminen on murhaamista, 1. Joh. 3:15).

        Pahoja rankaisemaan (myös tappamalla, kuolemantuomioilla) Jumala on asettanut esivallan, jolla yksin on oikeus langettaa tuomioita (siksi riita-asiat on annettava esivallan ratkaistaviksi):

        ”Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee” (Room. 13:1-4).

        Kaikki esivalta, oli se millainen hyvänsä, on siis Jumalalta (esim. nykyinen esivaltamme). Jos esivalta on huono, kyvytön tai maanpetoksellinen, se on Jumalan rangaistus katumattomalle kansalle (huono esivalta ajaa kansaa katumukseen ja uskoon).

        Suomessa tilanne on – kiitos suomalaisten miesten ja koko kansan – äärimmäisen huono, sillä Suomessa on kansanvalta (demokratia), jolloin kansa itse siis toimii omana esivaltanaan: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (perustuslaki 2§). Suomessa kurissa pidettävät (= kansa) toimivat omina kurittajinaan, jolloin esivalta häviää asiallisesti ottaen kokonaan. Esivaltaa Suomessa ei todellisuudessa ole, on vain jonkinlainen apujoukko, joka toteuttaa kaikkia kansan haluamia syntejä ja rikoksia. Kansahan on syntiinlankeemuksen peruina luonnostaan perkeleen orjuudessa, joten kun koko ”päättäjäkunta” ja ”virkamieskunta” on olemassa vain kansan tahdon toteuttamiseksi, ne toteuttavat ja palvelevat yksin perkeleen tahtoa (kansa on perkeleen orja, joka haluaa toteuttaa synnillisiä himojaan, Joh. 8:44). Suomen esivalta puolustaa perkelettä ja perkeleen orjia (kansaa), ei rankaise heitä, kuten pitäisi. Suomessa EI ole oikeaa esivaltaa. On vain perkeleenpalvojien etujoukko, joka pitää huolta siitä, että perkeleen tahto toteutuu kaikessa. Tämä on äärimmäinen Jumalan rangaistus, ja edessä voi olla vain pikainen tuho.

        Esivallan ei tarvitse koostua kristityistä. Esivallan tarkoitus on maallinen kurinpito, joten yhteiskunnallisesti oikeudenmukaiset ihmiset voivat toimia siinä. Jumala asettaa heidät (vaikuttamalla siis taustalla; kaikki on Jumalan kädessä). Esivaltaa vastaan ei saa nousta, ellei esivalta käske toimimaan vastoin Jumalan sanaa, Ap. t. 5:29. Jos joku tai jokin liike tai järjestö nousee esivaltaa vastaan kumotakseen sen, silloin he aiheuttavat itselleen ”tuomion” (ks. raamatunkohta yllä), siis perikadon.

        Tilanne tervehtyy, kun kansa tulee parannukseen Jumalan edessä. Silloin kansa rukoilee esivallan edestä:

        ”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa” (1. Tim. 2:1-2).

        Näin, kansan rukousten kantamana, esivalta saa Jumalan siunauksen ja johdatuksen maallisessa suhteessa. Näin Suomi pelastuu.

        ”ja mitä hyvänsä te anotte minun (Jeesuksen) nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen” (Joh. 14:13-14).

        On siis tehtävä parannus Jeesuksessa Kristuksessa ja rukoiltava esivallan puolesta. Jumala on luvannut kuulla omiensa rukoukset. Hän on sanassaan antanut takeet siitä. Katumattomia syntisiä Jumala ei kuule, Joh. 9:31. Hän kuulee vain omiaan.

        Ei ole muuta tietä kuin parannuksenteko Jumalan edessä. Silloin kansa alkaa rukoilla esivallan puolesta, ja Jumala suo maahan lujan miehisen esivallan, joka rankaisee pahoja eikä palvele heitä. Hän myös johdattaa esivaltaa ja johtaa sen tekemään oikeita toimia.

        Nyt Suomen kansa on jumalaton perkeleen orjien joukko, jonka Jumala hylkää. Silloin mikään ei auta, tehtiin mitä tehtiin. Vain parannuksenteko tuo yhteyden Isään Jumalaan ja siten pelastumisen ja varjeluksen. Varoitan siis omavoimaisista ponnisteluista ohi Jumalan. Ne vain hukuttavat yhä lujemmin perkeleeseen ja tuhoon. VILaurio

        Plusääni(1)Miinusääni(4)
  4. Tietenkin ”Brexit on vaarassa”. Ainoastaan idiootit uskoivat että pääsisimme eroon siitä juutalaisesta parasiittiorganisaatiosta äänestämällä.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  5. TÄSSÄ YKSI HYVÄ ESIMERKKI VAPAAMUURARI TOIMINNASTA!!

    Ympyrä Jorman ja Annen osalta sulkeutuu.
    Edelllisen hallituksen aikana yritettiin viedä gps autoilu laskutusta eteenpäin, ja taustapiruna hääri Jorma Ollila.

    Ja kun Anne alkoi viedä nyt asiaa eteenpäin lvm.ssä, niin heräsi heti epäily, että Anne ja Jorma ovat kavereita. Olen aivan varma, että Jorma Ollila komppaa Annen esitystä.

    Lukekaas oheinen blogi.

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/212857-ekonomisti-pohtii-bernerin-esitysta-kerrankin-virkamiehet-ovat-lahteneet-miettimaan

    ” Milton Networksin johtava asiantuntija, ekonomisti ja vuosina 2011-2014 silloisen valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) talouspoliittisena erityisavustajana työskennellyt Ville Kopra käy Puheenvuoron blogissaan läpi liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) liikenneverkkoesitystä ja toteaa, että perustavoitteena on irrottaa liikenneverkon hoitaminen valtion tiukasta budjettirahoituksesta. ”

    Kyseinen blogisti on siis Miltton viestintätoimistosta.
    Miten se liittyy tähän kuvioon?
    Jorma Ollia oli vielä reilu viikko sitten kaupparekisterin tietojen mukaan Milttonin hallituksen puheenjohtaja. Mutta tänään kun katsoin tietoja, puheenjohtaja hallituksessa ei enää ole Jorma Ollila.
    Puheenjohtajavaihdos on tehty, ettei Jorma Ollila näkyisi taustalla hääräämässä.
    Jorma Ollila on kuitenkin edelleen Miltonin yksi omistajista ja vaikuttaa paljon yrityksen toimintaan.

    http://www.miltton.fi/fi/kansainvalistyva-miltton-nimittaa-jorma-ollilan-hallituksen-puheenjohtajaksi/

    Plusääni(6)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat