- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Juutalainen historioitsija: ”Ruotsalainen kulttuuri on valhe!”

Arvostettu Ruotsissa asuva juutalainen historioitsija Ingrid Lomfors on aiheuttanut kohun väittämällä [1], että Ruotsin kansa ja kulttuuri ovat huijaus. Lomforsin mukaan on siis turha pelätä, että laiton siirtolaisuus voisi tuhota ”ruotsalaisen kulttuurin”.

Lomfors on saanut koulutuksensa Jerusalemin ja Bostonin heprealaisissa yliopistoissa. Nykyään hän johtaa Ruotsin elävän historian foorumia [2]. ”Foorumi” on veronmaksajien ylläpitämä laitos, joka omien sanojensa mukaan rakentaa ”demokratiaa” keskittymällä tiedottamaan ruotsalaisia ”holokaustista [3]”.


Video: Lomforsin puhe.

Lomfors kuuluu myös Tukholman synagogan johtajistoon ja on naimisissa Göteborgin juutalaisyhteisön entisen presidentin Anders Carlbergin kanssa. Toisin sanoen hän on pesunkestävä ruotsalainen, jolla on täydet valtuudet kertoa muille ruotsalaisille siitä, millaiseen suuntaan kotimaata on ohjattava.

Lomfors piti noin viikko sitten esitelmän, jota oli seuraamassa muun muassa itse Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa. Stubbilaisittain Lomforsilla oli korkea-arvoiselle yleisölleen kolme pointtia: 1. Maahanmuutto ei ole uusi ilmiö. 2. Me kaikki olemme itse asiassa maahanmuuttajia. 3. Ruotsalaista kulttuuria ei ole olemassakaan!

Niin, vain juutalaisilla ja laittomilla siirtolaisilla on oma kulttuuri. Meillä eurooppalaisilla on vain epätasa-arvoinen, riistävä ja kaikin puolin arvoton ja vastenmielinen läävä, jonne Lomforsit, Goldsteinit ja Mohammadit eksyvät lähinnä vahingossa.

On arveltu, että Lomfors on oppinut poliittisen argumentaationsa salat Israelissa opiskellessaan. Juutalaisvaltion pääministeri Golda Meir nimittäin muistetaan vastaavasta väitteestä, jolla hän yritti oikeuttaa palestiinalaisten rasistista vainoa. 1969 Meir totesi [4], ettei ”ole olemassakaan sellaista kansaa kuin palestiinalaiset”.

Kolme pointtia, goyim! [5]

Kolme pointtia, goyim!

Kun Israel perustettiin [6], juutalaiset hääsivät kodeistaan miljoonia palestiinalaisia, jotka eivät vieläkään ole saaneet palata, sillä nämä edustavat väärää rodullista perimää.

Kuten olemme kirjoittaneet, Israel tekee DNA-testejä [7]maahanmuuttajille varmistaakseen näiden juutalaisuuden. Lomfors ei tietenkään saarnaa monikulttuurisuutta Israeliin tai sano, että juutalaisuus on mielikuvituksen tuotetta. Israelilla on erivapaus vaalia rotupuhtautta.

 

Maailmanlaajuinen ilmiö

Kuten olemme käännösartikkelissamme [8] osoittaneet, olivat Ruotsin monikulttuurisuuden pioneerit Lomforsin tavoin juutalaistaustaisia – maineikkaimpia esimerkkejä ovat David Schwarz, Bonnier-mediaperhe sekä Ruotsin maltillista kokoomusta johtanut Gunnar Heckscher.

Myös Norjassa juutalaisyhteisö on ottanut innokkaasti kantaa maahanmuuttokeskusteluun. Paikallinen juutalaisjohtaja Ervin Kohn [9] on esimerkiksi todennut, että maassa on liikaa valkoisia, minkä vuoksi liberaali maahanmuuttopolitiikka on geneettinen velvollisuus. Mitähän Kohn tuumaisi, jos joku sanoisi, että Norjassa on ”liikaa juutalaisia”?

Myös Suomen juutalaisyhteisö vaati [10] HaKehila-julkaisunsa numerossa 2/2015 avoimien rajojen politiikkaa.


Video: Juutalaisen Simon Livsonin puhe suomalaisessa monikulttuurisuustapahtumassa.


Video: Israelissa on järjestöjä, jotka pitävät huolta juutalaisten rotupuhtaudesta.


Video: Juutalaistaustainen mediaveteraani Douglas Rushkoff kertoo, mikä ”tekee juutalaisista vaarallisia”.

Ruotsin poliittisesti äärikorrektissa ilmapiirissä keskustelu maahanmuutosta on lähes poikkeuksetta tragikoomista. Suomalaismediankin usein lainaama pohjoismaalainen ”rasisminvastustaja” ja ”fasismiekspertti” Henrik Arnstad meni täydellisesti lukkoon [11] tänä keväänä, kun tutkiva journalistiryhmä Granskning Sverige kysyi häneltä juutalaisesta fasismista.

Arnstadin mukaan ihmisten luokittelu etnisen alkuperän perusteella on ”fasismia”. Kun häneltä kysyttiin, onko Ruotsin juutalaisyhteisön virallinen syntyperään perustuva juutalaismääritelmä ”fasistinen”, meni rasisminvastustaja sanattomaksi.

Aihe on tabu myös Pohjoismaiden ulkopuolella. Yhdysvalloissa asuva juutalaispoliitikko Debbie Wasserman Schultz [12]piti hiljattain puheen, josta valkoinen eurooppalaistaustainen poliitikko olisi joutunut suurin vaikeuksiin. Jewish Federation –järjestölle puhunut Wasserman Schultz totesi suoraan, että rodunsekoittaminen on uhka juutalaisuudelle: ”Assimilaatio on meille ongelma. Ei-juutalaiset aviopuolisot ovat ongelma.”

Mitä, jos valtakunnallisen tason valkoinen poliitikko toteaisi julkisesti, että naimisiinmeno ei-valkoisten kanssa on ongelma? Kansainvälinen media, puoluejohto ja lobbausryhmät tuhoaisivat hänen uransa hetkessä. Miksi juutalaistaustainen poliitikko sitten saa puhua aiheesta?

openbordersforoccupiedpalestine [13]

Lomforsilla on syytä olla iloinen, sillä valkoiset kantaruotsalaiset voivat nykyvauhdilla jäädä vähemmistöksi kotimaassaan [14]jo 10 vuodessa. Yhä useammat ruotsalaiskunnat ovat jo ilmoittaneet, että ne tulevat romahtamaan taloudellisesti, mikäli pakolaistulva jatkuu nykyistä vauhtia.

Kysymys kuuluu, mitä Lomfors aikoo tehdä, kun liberaali ruotsalainen yhteiskunta romahtaa hänen ympärillään? Aikooko hän jäädä syleilemään monikulttuuria vai paeta Israeliin?

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös:

Helsingin Sanomat, väärinajattelu ja juutalainen mediavalta Pohjoismaissa [15]
Sionismia Israeliin – monikulttuurisuutta Eurooppaan [16]
Englannin monikulttuurisuuden sionistiset juuret [17]
Video: juutalainen sionisti vaatii monikulttuurisuutta länsimaihin [18]
Koko Hubara ei halua kommentoida juutalaisten roolia mustien orjakaupassa [19]
Juutalaistaustaisen monikulttuurifanaatikon paluu synnytti someraivon! [20]