Jussi Halla-aho kannattaa TTIP-vapaakauppasopimusta

”Maahanmuuttokriitikkona” tunnettu Jussi Halla-aho on jälleen osoittanut, että perussuomalaisten ”isänmaallisuudella” ei ole mitään tekemistä kansallismielisyyden kanssa. Facebook-päivityksessään Halla-aho ottaa voimakkaasti kantaa TTIP-vapaakauppasopimuksen puolesta.

Halla-ahon mukaan ”TTIP on hyvä asia eurooppalaisille vientiyrityksille ja eurooppalaiselle kuluttajalle”. Äänestämällä vapaakauppasopimuken puolesta Halla-aho vakuuttaa toimivansa Suomen ja suomalaisten yhteisen edun puolesta.

Viestinsä lopuksi Halla-aho leimaa nationalistisen talouspolitiikan kannattajat vihervasemmistolaisiksi piipertäjiksi. Perussuomalaiset on viime vuosina lipunut yhä kauemmas alkuperäisistä lupauksistaan, kuten EU- ja Nato-vastaisuudesta sekä suomalaisen yrittäjän puolustamisesta. Puolue ei kuitenkaan uskalla ottaa vastuuta petoksestaan vaan syyttää nyt pettyneitä äänestäjiään kommunisteiksi.

jussihallaahottip

 

Puolueen virallinen linja

Halla-ahon kanta vapaakauppasopimukseen myötäilee puolueen virallista linjaa. Keväällä 2014 puolue julkaisi kannanottonsa ”Vapaakaupalla puhtia talouskasvuun”. Kansanedustaja Kaj Turusen allekirjoittamassa tekstissä valehdellaan äänestäjille päin naamaa: ”Vaikka TTIP hyödyttää osapuolia molemmin puolen Atlanttia, se on erityisen tärkeä EU:n jäsenmaille.”

Puolueen logiikka on lapsellinen ja suorastaan hämmentävän sinisilmäinen: purkamalla kansainvälisen kaupan esteet luodaan suomalaisille yrityksille edellytyksiä lisätä vientiä.

Perussuomalaiset on kuitenkin unohtanut pienen ikävän yksityiskohdan: yritykset ja valtiot eivät ponnista globaaleille markkinoille samalta lähtöviivalta. Esteet tullaan purkamaan myös amerikkalaisilta megayrityksiltä ja niiden rahoittajilta. Suursijoittajat tulevat syömään suomalaiset kilpailijansa suupaloina.

Kannattamalla vapaakauppaa perussuomalaiset kannattavat suomalaisen yrittäjyyden ja tuotannon uhraamista monikansallisten suuryhtiöiden alttarilla.

 

Kansallisomaisuus yksityistetään

Magneettimedian päätoimittaja Markku Juutinen kirjoitti artikkelissaan ”Pohjavedet ja kaivoslaki”, että Nestlén kaltaiset jättiyhtiöt tahtovat yksityistää jo valtioiden vesivarannot. Nestlé tarvitsee kuitenkin vapaakauppasopimuksen voidakseen toteuttaa fantasiansa.

Sama uhka koskee esimerkiksi kaivoksia ja muita kansallisomaisuuden muotoja. Perussuomalaiset on ajamassa koko Suomen amerikkalaissijoittajien osakesalkkuun – ja kutsuu silti politiikkaansa nationalismiksi.

Uusi perussuomalainen utopia?
Uusi perussuomalainen utopia?

Magneettimedia otti kantaa vapaakauppasopimusta vastaan myös artikkelissa ”Avoin kirje uudelle pääministerille”:

”TTIP on vapaakauppasopimus, joka toteutuessaan antaisi monikansallisille yrityksille rajattomat toimintavaltuudet Suomessa. Mikäli valtio yrittäisi suojella paikallista yrittäjyyttä tai luonnonvaroja, voisivat yritykset haastaa valtion oikeuteen yksityisessä tuomioistuimessa. Suursijoittajien ylivalta kasvaisi räjähdysmäisesti ja valtioiden itsenäinen lainsäädäntö menettäisi merkityksensä. Yrittäjien lisäksi myös kuluttajien, palkansaajien ja ympäristön etujen suojelu kävisi valtiolle mahdottomaksi.

Vapaakauppakehitys johtaa peruspalveluiden yksityistämiseen. Puntarissa suursijoittajien voitontavoittelu painaisi huomattavasti enemmän kuin kansalaisten oikeus esimerkiksi laadukkaaseen terveydenhuoltoon tai koulutukseen.

TTIP-sopimusta ovat lobanneet erityisellä innolla geenimanipuloitua ruokaa tuottavat maatalous- ja kemikaaliyritykset. Vapaakauppasopimus olisi tappava isku suomalaiselle maataloudelle ja puhtaalle suomalaiselle elintarviketuotannolle.”

Lisää tietoa vapaakauppasopimuksen vaietuista haitoista voi lukea esimerkiksi käännösartikkeleistamme ”TTIP-vapaakauppasopimus: usein kysytyt kysymykset” sekä ”Euroopan komissio valehtelee vapaakauppasopimuksesta”.

 

Lue myös: Myös perussuomalaisten nuorten uusi johtaja on sionisti

7 kommenttia

  1. Korjauksia artikkeliin:

    1. ”Jussi Halla-aho on jälleen osoittanut, että perussuomalaisten ”isänmaallisuudella” ei ole mitään tekemistä kansallismielisyyden kanssa.”

    Väite on vailla pohjaa. Halla-ahosta ei voi yleistää mitään koko puoluetta koskevasti eikä toisaalta Halla-aho (sikäli kuin toimii parhaan ymmärryksensä ja osaamisensa mukaan) ole epäkansallismielinen vain koska on päätynyt pitämään TTIP-sopimusta hyvänä. TTIP voi olla todella hyvä tai huono asia, siihen ei tarvitse ottaa kantaa, vaan Magneettimedian valheelliseen uutisointiin. Sehän on lähinnä agitointia.

    2. Halla-aho ei kirjoituksessaan leimaa ketään minkään sortin piipertäjäksi. Hän mainitsee pari tahoa, joiden katsoo vastustavan TTIP-sopimusta. Näillä tahoilla on historiansa puolesta ollut edellytyksiä nousta hallitusvastuuseen. Jos joku katsoo itsensä kansallissosialistiksi ja loukkaantuu tästä, kannattaa muistaa miten Hitlerin mielestä kansallissosialismi on kommunismia, tosin ilman juutalaisia. Tämä väite esitettiin täälläkin mainostetussa dokumentissa The greatest story never told, joka tosin nyt on jo sensuroitu Youtubessa.

    3. ”Puolue ei kuitenkaan uskalla ottaa vastuuta petoksestaan”
    Mielipiteiden joustamattomuus ei ole sen parempi hyve – eihän muuten kyse edes olisi mielipiteistä. Vakaumus on eri asia. Eiköhän meillä itse kullakin näkemykset vaihtele, kypsy ja jalostu. Tuskin Magneettimedialaisetkaan ovat tästä mikään poikkeus.

    ”TTIP-sopimusta ovat lobanneet erityisellä innolla geenimanipuloitua ruokaa tuottavat maatalous- ja kemikaaliyritykset.”

    Tietenkin olen geenimanipuloitua ruokaa vastaan, samoin vastustan Magneettimedian esittämän mukaisesti kauhuskenaarion toteutumista, ”TTIP on vapaakauppasopimus, joka toteutuessaan antaisi monikansallisille yrityksille rajattomat toimintavaltuudet Suomessa”.

    Omasta puolestani voin kuitenkin sanoa, etten tiedä koko TTIP-sopimuksesta riittävästi voidakseni arvioida sitä itsessään. Silti kavahdan Magneettimedian tyyliä, jossa valheita ja vihaa säästämättä heittäydytään pelleiksi vain jotta kukaan täysjärkinen ei ottaisi Magneettimedian juttuja tosissaan. Täällähän näkee sulassa sovussa täyttä soopaa (elimistösi tärisee väärillä megahertseillä – syö parsaa tjsp) ja vaiettua totuutta (kansallissosialistit puuttuivat yhteiskunnallisiin epäkohtiin talouden ja vallan mädännäisyyksiin puuttumalla).

    Joudun kyselemään mielessäni ovatko nämä Magneettimedian tekijät oikeasti sekopäitä, jotka tosin monen yhteiskunnallisen epäkohdan saralla ovat valtaväestöä paremmin jyvällä, vai onko koko Magneettimedia jonkinlainen valeopposition äänitorvi.

    Plusääni(6)Miinusääni(63)
  2. Kyllä halla-aho on maanpetturi,tuolla sopimuksella tapetaan suomalainen yrittäjäisyys ja sitten kun välimies oikeudenkäynnit astuvat voimaan niin kansa ajetaan rutikuivaan köyhyyden tielle.
    jussi halla-aho tekeytyy kansanpuolia ajavaan rooliin ikään kuin elokuvaa tehtäisiin ja (hällä-väliä)jussi puukottaa kansaa selkään tällä teolla.

    Kenen asioita sinä jussi ajat?
    Kuka maksaa sinulle näistä päätöksistä?
    oletko scripta sivuillasi luulotellut suomalaisille että ajattelet heidän hyvinvointia ja varoitellut islamin vaaroista?
    onkohan yksi syy jussin (hällä-väliä ahon) maanpetturuuden ulos tulemisella tekemistä nato sopimuksen kanssa?
    nytten kun sopimuksella on takuut jussille että kun kansa herää ja asettuu voimakkaaseen vastarintaan niin jussilla onkin nato sotilaat toisesta maasta suojaamassa maanpettureita.!

    Plusääni(59)Miinusääni(3)
  3. Halla-ahon TTIP myönteisyys ei yllätä tippaakaan, mutta Väyrysen kyllä ääni ihmetyttää…

    Plusääni(35)Miinusääni(2)
  4. katos katos Halla-aho oli sittenkin just sitä mitä te väititte sen olevan. Nyt ei voi sitte äänestää enää ketään, kun Teuvokaan ei asu täällä päin. Vaan viis demokratiasta. Hyva Jussi, joitain voi kusettaa kaiken aikaa (tai ainakin riittävän kauan) vai miten se meni. Kirkkoslaavilla ei noille tienesteille olis päässykkää ja kova eläke on taattu ja vielä kun joustaa niin eiköhän se virkakin afrikkalaisten eurooppaan asuttamispäällikkönä ole luvassa.

    Plusääni(34)Miinusääni(2)
  5. jaa juuri nyt panivat hommafoorumilla viimesen 4 sivun keskustelun piiloon, kirjautumisen taa. Kun Halla-ahoa ja sen taustavoimia kurmuuttivat. Eikö menny Turkkila miten piti? Hienoa toimintaa. Lohduttaudu sillä ettei näitä hörhösivuja kukaan lue sitäkään vähää ja kusetus voi jatkua kuten aina. Vaalitkin on vasta 4 vuoden päästä ja persut on vielä vasta-alkajia virkojen jaossa.

    Plusääni(21)Miinusääni(2)
  6. Halla-aho on pitkään osoittanut elitistisiä elkeitä. Hän on epäilemättä nyt omiensa joukossa EU-päättäjien parissa ja lounastaessaan rahapiirejä ja suuryrityksiä (Monsato ym.) edustavien lobbarien, joita hän kutsuu naiivisti ”asiantuntijoiksi”, kanssa. TTIP-sopimusta vastustetaan huomattavasti voimakkaammin esim. Saksassa, mutta myös USA:ssa, tosin hieman eri perustein. Jos eliitti ja nuo sopimusta tavoittelevat tahot ajavat yhteistä, tavallisten kansalaisten etua, Halla-aho on oikealla asialla. Uskokoon ken tahtoo. Kyse on globalisaatioprosessin, jolla yritetään pelastaa valuvikainen talousjärjestelmämme, jatkamisesta ja laajentamisesta. Lisää samanlaista -politiikalla voidaan ostaa jatkoaikaa mutta samalla varmistaa, että katsatrofi tulee olemaan entistä syvempi. Missä ovat (pikkupolitikoijien sijasta) valtioviisaat ja -miehet, joita Halla-aho ei todellakaan edusta!

    Plusääni(24)Miinusääni(2)
  7. Perussuomalaiset on pettäneet heti alusta asti kansaa. Puskasta huutelun lisäksi ei mitään muuta. Vieläpä Soini kävi voitelu ja ohjeistus aamupalalla jenkeissä, missä kerrottiin kuinka tulee toimia ja muistutetttiin ettei saa sanoa rumasti Israelista. Soini on nyt Israelin ystävä!
    TTIP on globaalin vallan ensiaskel riistämään valtioilta kaiken ilmaisen ja arvokkaan, pian myös ihmisarvon ja oikeudet.

    Plusääni(30)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat