Julkkisten syöpähoidot

Steve Jobs, yksi aikamme suurimmista neroista, kuoli haimasyöpään ja jälleen joudumme kysymään, miksi. Hyvin tunnettu älykäs kaveri, jolla on miljardien omaisuus, mutta miksi hänen piti kulkea epäonnistumisten tietä oman terveytensä kohdalla? Miksi menetimme suurmiehen, joka olisi voinut seuraavan 30 vuoden aikana jatkaa luomista, keksimistä ja elämämme rikastuttamista uusilla ideoilla?

jobs

Steven Jobs, Applen perustaja ja toimitusjohtaja (24.02.1955 – 05.10.2011)

Maailma sai tietää Steve Jobsin haimasyövästä jo vuonna 2004 ja hän itse ilmoitti myöhemmin samana vuonna leikkauksensa jälkeen parantuneensa syövästä, minkä tiedon hän sai tavallisilta lääkäreiltään. Myöhemmin hän uskoi edelleen lääkäreitään, jolloin uskottiin elinsiirron pelastavan hänen maksansa leviävältä haimasyövältä, mikä tietenkin epäonnistui. Maksasiirteet onnistuvat paremmin potilailla, joilla on maksasyöpä, eikä haimasyöpä. Tämän tyyppinen syöpä, kuten monet muut, diagnosoidaan yleensä myöhään ja amerikkalaisen syöpäjärjestön mukaan 37.660 ihmistä kuolee vuosittain haimasyöpään (niistä joilla se on ehditty todeta).

Miksi Steve Jobs kuoli ja mitä hoitoja olisi voitu kokeilla hänen henkensä pelastamiseksi? On ironista, että Steve Jobs käytti vain perinteistä lääketiedettä, eikä kokeillut vaihtoehtoista lääketiedettä, vaikka hän oli yksi suurimpia teknologisen kehityksen pioneereja.

Steve Jobs piti terveydentilansa hyvin salassa ja otti akupunktuurihoitoja ja joitakin vaihtoehtoisia hoitoja, vaikka häntä kehotettiin hakeutumaan tri Nicholas Gonzalesin hoitoon, jolla on pitkään eläneitä haimasyöpäpotilaita, jotka ovat eläneet jopa 20 vuotta ja päihittäneet haimasyövän.

Jos tarkastellaan viimeistä 40 vuotta, erityisesti haimasyöpää sairastaneita julkkiksia, suurin osa näistä kuuluisuuksista on kuollut, eikä heistä yhtäkään ole perinteinen lääketiede pelastanut. Epätoivossaan he kääntyivät vaihtoehtoisen lääketieteen puoleen vasta kun heidän lääkärinsä luopuivat toivosta, kun sytostaatit, säteilyhoito ja lääkkeet epäonnistuivat heidän henkensä pelastamisessa. Hiukan liian myöhään, vasta sen jälkeen kun koko heidän immuunijärjestelmänsä oli tuhottu kemoterapian ja säteilyn johdosta, jotka aiheuttavat vain lisää tuhoa kehossa.

Perinteiseen lääketieteeseen luottaneiden haimasyöpään kuolleiden julkkisten pitkä lista

Steve Jobs, Ralph Steinman, Patrick Swayze, Michael Landon, Fred Gwynne, Luciano Pavarotti, Jack Benny, Rex Harrison, Donna Reid, Henry Mancini, Count Basie, Dizzy Gillespie, Jon Lord, Joan Crawford, Veikko Huovinen ja Ahti Karjalainen tunnetuimpia mainitaksemme vuodesta 1974 lähtien. 37 vuoden aikana ei ole edistytty yhtään sytostaatteja ja säteilyhoitoa pidemmälle ja nyt hyödyttömiä elinsiirteitä, joilla voidaan ostaa vähän aikaa, mutta ei parantaa haimasyöpää.

holly

Haima on yhtälailla tärkeä elin elimistössä kuin sydän on ihmiselämälle. Rintasyöpä ja keuhkosyöpä ovat myös verottaneet yhteiskuntaa, mutta haimasyövän suhteen perinteisen lääketieteen ongelma on immuunijärjestelmän terveys. Yksi nykyaikaisen lääketieteen perusajatuksista on, että immuunijärjestelmä pitää tuhota, jotta syöpä voidaan parantaa, mikä on täydellisesti todistettu virhepäätelmäksi.

Julkkisten syöpähoidot luottavat edelleen Amerikan hienoimmissa ja pyhimmissä sairaaloissa antiikkiseen, jälkeenjääneeseen ja hyödyttömään syöpähoitoon, joka on todistettu toistuvasti epäonnistumaan syövän parantamisessa. Haimasyövän sanotaan olevan yksi pahimmista ja parantumisaste on hävyttömän pieni. Useimmat ovat kuolleet haimasyöpään, mukaan lukien aivan liian moni kuuluisuus ja tunnettu ikoni.

Steve Jobsin maksasiirre

Jos Steve Jobsin lääkärit tiesivät hänellä olevan harvinainen haimasyöpä ja he olettivat pystyvänsä auttamaan häntä, niin miksi he antoivat syövän levitä eivätkä onnistuneet pysäyttämään sen etenemistä? Edelleen, tämän päivän modernilla lääketieteellä ei ole parannusta syöpään ja tämä on vain yksi esimerkki nykyisen syöpähoidon epäonnistumisista.

Järkyttävin uutinen oli se, kun Steve Jobsin haimasyöpä diagnosoitiin, mutta sen annettiin levitä hänen maksaansa. Hänelle tehtiin maksasiirre, minkä piti torjua syöpä, kuten raportoitiin Tennesseessä kesäkuussa 2009. Se kuitenkin kahlitsi hänet hylkimisenestolääkkeisiin loppuiäkseen ja lopulta osoittautui myös epäonnistumiseksi, vaikka kenties ostikin hänelle hiukan aikaa, mutta ei ollut parannuskeino.

Julkkis-onkologia

Tri Nicholas Gonzales on kehittänyt oman hoitomuotonsa, joka vahvistaa elimistön kykyä estää ja voittaa haimasyöpä. Hänellä on hyvin korkea onnistumisaste, jota tukevat faktat:

1)       Tri Gonzalesilla on useita potilaita, jotka ovat selviytyneet, jopa menestyneet 16 – 20 vuotta diagnoosin jälkeen. Eräät heistä on diagnosoitu jo samoihin aikoihin Michael Landonin kanssa ja ovat edelleen elossa. Kun ajatellaan vuosien varrella menetettyjä potilaita, vaikuttaa siltä että perinteinen lääketiede on epäonnistunut tehtävässään löytää oikeat parannuskeinot syöpään ja silti haukkuu vaihtoehtoista lääketiedettä puoskaroinniksi. Paras todiste noiden syytösten hälventämiseksi on elävä todiste.

2)       Syöpää sairastavat kuuluisuudet ovat perinteisen lääketieteen lääkäreille mieluista riistaa ja heitä taivutellaan kalliilla ”syöpäasiantuntijoilla”, jotka hoitavat vain korkean profiilin asiakkaita. Michael Landonin tapauksessa hän suostui kokeelliseen hoitomuotoon ja kuoli 3 kuukautta myöhemmin.

3)       Kuuluisat syöpäpotilaat usein testamenttaavat suuria lahjoituksia kuolemansa jälkeen sairaalalle, joka epäonnistui heidän elossa pitämisessä, minkä lääkärit luultavasti tietävät ja käyttävät hyödykseen näitä taloudellisesti houkuttelevia asiakkaita. Siinä tapauksessa kuuluisa potilas itse asiassa palkitsee lääkärit, jotka auttavat häntä kuolemaan.

Michael Landon jätti kuollessaan 350 miljoonan dollarin perinnön ja hänen vaimonsa oli niin otettu tämän lääkäreistä, että lahjoitti 34 miljoonaa dollaria tämän onkologille hänen epäonnistumisestaan.

Patrick Swayzen lääkärit pitivät toistuvasti lehdistötilaisuuksia, joilla yleisö pidettiin tietoisena, että lääkärit ”auttoivat” Patrickia kemoterapialla ja kuolemaan nopeammin. Lääkärien julkisuuskuva näytti siltä, kuin he olisivat toimineet sankarillisesti antaessaan hänen kuihtua lähemmäksi kuolemaa.

Syöpä tappoi Steve McQueenin ja myös hänen lääkäreitään juhlittiin sankareina, vaikka McQueen viimeisten kuukausiensa aikana kävikin Meksikossa vaihtoehtoista lääketiedettä kokeilemassa, mikä oli jo liian myöhäistä.

Kukaan ei ole kertonut näiden lääkärien olevan suoraan Hämärän Rajamailta hoitoineen, joilla ei ole tieteellistä pohjaa, ja ovat kohta 40 vuoden ajan epäonnistuneet näyttävästi potilaiden pelastamisessa. Syöpäsairaalat ovat kuoleman temppeleitä, jotka ovat kasvaneet miljardien dollarien yrityksiksi ja houkuttelevat hienoilla julkisivuillaan korkean profiilin asiakkaita kuolemaan näyttävästi.

linna

Memorial Sloan Kettering –syöpäsairaala, perustettu 1884 New Yorkissa ja Uusi Zuckerman –tutkimuskeskus.

Lisätietoja tri Nicholas Gonzalesin hoitomuodoista: http://www.dr-gonzalez.com/index.htm

Alkuperäinen artikkeli: http://www.politicolnews.com/celebrity-cancer-treatments-celebrity-oncology/

21 kommenttia

  1. Ihan vain tiedoksi, että Steve Jobs kuoli juuri siksi, koska vanhana hippinä luotti nimenomaan vaihtoehtoisiin hoitoihin ja hakeutui oikeaan hoitoon vasta lähes vuosi diagnoosinsa jälkeen. Ironia tässä on siis se, että Jobs olisi todennäköisesti hengissä, jos ei olisi luottanut vaihtoehtohoitoihin. Jobsin kärsimä haimasyöpä oli sellainen harvinainen muoto, joka ei ole nopeasti tappava, ja josta on jopa kohtalainen parantumisennuste jos vain hakeutuu hoitoon nopeasti. Jobs on nyt siis ehkä tunnetuin esimerkki siitä, että vaihtoehtohoidot ovat haitallisia ja vievät ihmishenkiä.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  2. Tyypillinen huuhaa-artikkeli mikä täysin kritiikittä ylistää puoskarointia ja yrittää luoda kauhua oikeaa tiedettä kohtaan. Kerropa sepustelija miksi sadat ihmiset jotka saavat kemoterapiaa paranevat sairaudestaan? Miksi ei vain käytettäisi syanidia jos jokin lääkäreiden salaliitto on kyseessä?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Vai ovat sadat parantuneet kemoterapialla? Sytostaatit poistavat sairauden oireita eli ne voivat kyllä poistaa oireen eli syöpäkasvaimen. Ne eivät kuitenkaan poista sairauden syytä. Siksi kemoterapiaa saaneet saavat hyvin usein syövän uudestaan joko varsin pian tai muutaman vuoden jälkeen. Monet kuolevat kemoterapian aiheuttamaan infektioon, koska hoito tuhoaa potilaan immuniteetin. Tilastoissa kuolinsyyksi merkataan infektio eikä syöpä – näin tilastoja kaunistellaan ja Kaaleppi Änkyrän kaltaiset ”viisaat” lankeavat ansaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Lääkäritkö täällä käy kommentoimassa hölynpölyä joka juttuun? Saattaa nimittäin tulla työyyömät ajat jossainvaihees kun käy selväksi miten nykyajan lääketiede kusettaa kaikellalailla. Korrupitiokaffia lääkefirmoilta päivittäin. Kunnallisellapuolella käydään ostelemassa uudet hienot vempaimet ja selaamassa internettiä jonka jälkeen mennään yksityivastaanotoille tienaamaan kun kunnallisellapuolella on niin huonot palkat (alle 5000e/kk).
    Minä olen jo kauan ollut ottamatta mitään lääkkeitä tai rokotteita, hyvältä on tuntunu ja ei ole ollu mitään ihme tauteja (flunssaa kummempaa ani harvoin sitäkin). Ruoka maistunut ja paska tullut helposti.
    Oman psyykkeen kun pyrkii pitämään vakaana ja käyttää luonnolisia rohtoja niin kaikki elämä tuntuu mukavalta.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  4. Kuten toisaalla viittasin, niin Steve Jobs oli elämäntapa hedelmädiettaaja(fruiterian) ja sitä kokeilua oli kestänyt jo 30 vuotta enemmän ja vähemmän intensiivisesti. Sen motiivit olivat ilmeisesti muut kuin puhtaan terveydelliset. Tuollaiset puhdistuskuureiksi tarkoitetut raakavegaani erikoisdietit joiden modifikaatio myös fruiterianismi on, eivät ole hyväksi pitkäkestoisesti, koska ne voivat aiheuttaa puutostiloja tai joidenkin elinten ylirasittumista. Niiden terapeuttiset vaikutukset esim syövän hoidossa tulevat esiin kuuriluontoisesti käytettyinä.

    Jos esim haima käy monta kymmentä vuotta ylikierroksilla tuottaessaan insuliiniä yli normin pitääkseen fruktoosin nostamat veren sokerit kohdillaan niin kyllä siinä syöpä voi tulla, eikä sitä tietenkään enää voi tuolla samalla dieetillä hoitaa. Se yhdeksän kuukauden jakso jonka aikana Jobs testaili omaa ”erikoisdiettiään” on hieman arvoituksen peitossa, että mitä se sisälsi. Mutta sen voi melkein arvata. Ei kaikki ”vaihtoehtoinen” ole automaattisesti hyvästä tai pahasta. Se riippuu tapauksesta, tilanteesta ja käyttötavasta.

    Otsonillakin voi helposti tappaa ihmisen jos sitä väärin käyttää. Kuten veteenkin voi hukkua jos sitä hengittää. Mutta olisi ollut kiva tietää miksi Jobs ei ilmeisesti otsonihoitoa testannut. Tai muita epävirallisia menetelmiä oman dieettinsä sijaan, vaan ilmeisesti tukeutui muihin tapoihin dieetin epäonnistuttua kun oli jo myöhäistä. Olisiko tuolla Gonzalesilla sitten olut joku hedelmädieetillä itsensä sairastuttaaneelle modattu syöpä dieetti jossa olisi painotetttu eri ravintoaineita? Jää arvoitukseksi.. Helpoin ehkä olisi ollut jo ajoissa poistaa syöpä leikkauksella tai konsultoida jotain Gonzalesin tapaista tahoa jolla olisi ollut holistisempi lähestymistapa.

    On muuten useita vegaaneja/vegetaristeja jne, jotka ovat kuolleet syöpään tai muuhun seuraukseen joka on johdettavissa kehon puutostiloista ta muusta epätasapainosta. Ja paljon rekonvertteja jotka ovat ennen julistaneet veganismin hienoutta ja sitten kääntyneet pois kuten Daniel Vitalis joka päätyi metsästyskurssille.

    Jo pelkkä elävien eläinten tuotteiden ottaminen mukaan auttaa.(kananmuna tms.) Jos haluaa pitäytyä eettisistä syistä kuolleen syömisestä.

    Tässä listaa englanniksi. Lopussa mainittu myös Jobs:

    – Bif Naked—award-winning musician and actress—was a raw vegan for 10 years before getting diagnosed with breast cancer.
    – Ross Horne, famous Natural Hygienist and author of a book called ”Cancer-Proof Your Body,” died of prostate cancer in 2004—after 22 years of eating a high-fruit, raw vegan diet in the tropics. (Although the previous link says he died ”well into his 80s,” his actual age at death was plain ol’ 80.)
    – Harvey Milstein—leader of the raw vegan ”natural hygiene” movement in Houston, Texas—died of colon cancer in his 60s after 23 years as a fruit-based raw vegan.
    – Vihara Youkta, dancer and wife of famous raw foodist Viktoras Kulvinskas, died of bowel cancer after being raw vegan for 30 years.
    – T.C. Fry—fruitarian and early raw vegan pioneer—died of a coronary embolism when he was about 70, and his autopsy revealed additional blood clots in his legs. (Joel Fuhrman notes that Fry’s B-12 levels were extremely low before his death, so he probably had high homocysteine, which makes blood more prone to clotting.)
    – And on the cooked side of things, we’ve got H. Jay Dinshah—the founder and former president of the American Vegan Society—who died at age 66 of a heart attack. He was a vegetarian from birth and vegan for his final 43 years of life. (Here’s an excellent write-up about the implications of his death by Michael Klaper.)
    – More recently, Robin Gibb of Bee Gees fame died of colon cancer at the age of 62, after being a drug-and-alcohol-abstaining vegan for decades (cooked, not raw).
    – Steve Jobs, founder of apple computers, died of pancreatic cancer at the age of 56 after being a fruitarian for around 30 years.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Et siis edes vilkaissut noita antamiani linkkejä. Jos olisit sen tehnyt, tietäisit nyt, että Columbia University teki tuosta Gonzalesin hoidosta riippumattoman tutkimuksen, jossa saatiin selville, että kemoterapiapotilaat elivät kolme kertaa pidempään ja heidän elämänlaatunsa oli parempi ja kipunsa olivat vähäisempiä kuin Gonzalesin hoitoa saaneilla. Gonzalesin hoito on tutkimuksen mukaan merkittävästi huonompi valinta syöpäpotilaille kuin tavallinen syöpähoito.

          Tarkemmat numerotiedot:
          Vuoden kuluttua hoitojen aloittamisesta 56% haimasyöpää sairastaneista kemoterapiapotilaista oli hengissä. Gonzalesin hoitoa saaneista vain 16% oli hengissä. Mediaaniselviytymisaika kemoterapiaa saavilla oli 14 kuukautta, Gonzalesin hoitoa saavilla vain 4,3 kuukautta.

          Jussi siis valehtelee.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Kemoterapia vastaan Kelleyn hoito

            Haimasyöpään hyväksytty kemoterapialääke Gemzar on vuodelta 1997 ja sen hyväksymiseen johtaneessa päätutkimuksessa oli 126 potilasta. Heistä 18 % eli vuoden. Yksikään 126 potilaasta ei elänyt 19 kuukautta pidempään.

            Tohtori Gonzalezin tutkimukseen osallistui yksitoista potilasta, joista

            Viisi eli kaksi vuotta
            Neljä eli kolme vuotta
            Kaksi eli viisi vuotta
            Näihin tuloksiin perustuen NCI päätti rahoittaa laajan (noin 1,4 m dollaria) kliinisen tutkimuksen, jolla testattiin hänen ravintohoitoaan verrattuna parhaaseen tuolloin saatavana olevaan kemoterapiaan.

            Ystäväni sanoivat, “Miksi jouduit mukaan tällaiseen? Kuinka voit luottaa NCI:een?” NCI oli ollut hyvin reilu tuohon saakka, ja silloinen johtaja Richard Klausner sanoi minulle kahden keskisessä tapaamisessamme, että hänen mielestään tein jotain todella mielenkiintoista ja että minua piti saada kunnon tukea.” Gonzalez sanoo.

            Mutta tuo hyvä tahto katosi pian.

            Kuinka kliinistä tutkimusta sabotoidaan

            Noin vuosi tutkimuksen hyväksymisen jälkeen Klausner lähti NCI:stä ja hänen tilalleen tuli uusi johto, jolla oli täysin erilainen asenne.

            “Ensimmäisestä tapaamisestamme alkaen tiesimme, että jokin oli muuttunut merkittävästi”, Gonzalez sanoo, “ja kaikki ihmiset, jotka oli alun perin määrätty tutkimukseen ja jotka olivat myönteisiä ja uskoivat meidän tekevän jotakin hyödyllistä, vedettiin pois. Itse asiassa yksi heistä ei saanut edes puhua kanssani. Hän sanoi, että hänet erotettaisiin, jos hän puhuisi kanssani, jos hän vastaisi puheluuni.

            Niin onnistunut syövänhoito että perinteiset lääkärit kieltävät sen

            Kannattaa lukea koko tarina.

            Plusääni(0)Miinusääni(1)
  5. Tampereella sijaitsee Pirkanmaan Hoitokoti, joka antaa syöpäsairaille syöpä- ja saattohoitoa ennen potilaan menehtymistä syöpään. Aamulehden kuolinilmoituksissa hoitokotia varsin usein kiitetään potilaan hyvästä hoidosta. Mieleen nousee kysymys: kuinka hoitoa voidaan kiittää hyväksi, jos potilas menehtyy syöpään? Eikö hoito pikemminkin ole ollut huonoa ja tehotonta?
    Jos asiakas vie auton korjaukseen ja se remontoidaan käyttökelvottomaksi, kiittääkö asiakas liikettä auton hyvästä käsittelystä? Jos pankin asiakas sijoittaa rahansa pankin neuvojen mukaan tuottoisaan rahastoon, joka pian menettää 90 % arvostaan, kiittääkö asiakas pankkia rahojen hyvästä hoidosta?
    Vaikka kaikkein tärkein eli ihmisen elämää menetetään, syöpähoito kuitenkin näyttää ansaitsevan uskollisen kiitoksen…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. ”Potilaamme ovat pitkälle edennyttä syöpää tai muita parantumattomia sairauksia sairastavia, elämänsä viime vaiheita eläviä ihmisiä. Vaikka heidän sairauttaan ei voida parantaa, pystytään oireiden lievittämiseksi ja elämänlaadun parantamiseksi tekemään kuitenkin paljon. Hospice-hoitoideologiassamme painotamme ihmisen kokonaisvaltaista hoitamista”

      Eli autojen suhteen tuo paikka voisi vastata romuttamoa, kun mitään ei voi enää tehdä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Haha artikkelihan on ensimmäisestä kappaleesta/lähtökohdistaan lähtien täysin pielessä. Jos vaivautuisi lukemaan edes Jobsin elämänkerran, tietäisi että Jobs luotti nimenomaan ”vaihtoehtoisiin” menetelmiin. Oikeat syöpähoidot hän aloitti vasta auttamattomasti myöhässä, ja katui sitä myöhemmin. Huoh

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Kannattaisi tosiaan tehdä edes hieman taustatuktkimusta ennenkuin lähtee tuollaista artikkelia kirjoittamaan, niin ei karisisi heti ensimmäisessä lauseessa kaikki uskottavuus pois.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat