Julia Roberts käyttää ruokasoodaa

Näyttelijä Julia Roberts on kuuluisa häikäisevästä hymystään. Hän kertoo oppineensa ruokasoodan käytön hampaiden harjauksessa isoisältään, joka laittoi sitä reippaasti hammasharjalle ja hänellä oli vain yksi reikä hampaassa koko elämänsä aikana.

Robertsin isoisä eli aikana, jolloin Arm & Hammerin natriumvetykarbonaattia eli ruokasoodaa markkinoitiin lehtisillä myös lääkkeeksi. Se kykenee moneen muuhunkin kuin valkaisemaan Julia Robertsin hampaat. Hammastahnoissa sitä on kuitenkin ruvettu käyttämään entistä enemmän, sillä se pitää suun ja hampaat puhtaampana muuttamalla pH-arvoa, mikä saa nujerrettua suun ja elimistön terveyttä uhkaavien bakteerien ja sienten jatkuvan hyökkäyksen.

Kunnollisella harjauksella ruokasooda pystyy tunkeutumaan hampaita peittävän limapeitteen läpi estäen plakin kertymistä ja hammaskiven muodostumista. Bikarbonaatin on todistettu laskevan sakkaroosista aiheutuvaa hampaiden plakin happamuutta ja estävän hampaiden reikiintymistä luontaisen puskurointinsa avulla. Tutkimusten mukaan bikarbonaatti estää reikiintymistä ja tehostaa kalsiumin imeytymistä hammaskiilteeseen. Ilmiö tunnetaan jo niin hyvin, että ruokasoodaa sisältävä hammaspulveri patentoitiin Yhdysvalloissa vuonna 1985. Natriumvetykarbonaatti vaikuttaa kuluttavan hammaskiillettä vähemmän kuin muut kaupalliset hammastahnat.

Vuosien varrella tiedemiehet ovat löytäneet yhteyden iensairauksien sekä syövän ja sydänsairauksien välillä. Dominique Michaud Harvardin yliopiston julkisen terveydenhuollon osastolta johti tutkimusta, jossa löydettiin vahvoja todisteita parodontaalisairauksien nostavan miesten riskiä sairastua haimasyöpään 64 prosentilla. Suurin riski on potilailla, joilla on vakava periodontiitti ja jo irronneita hampaita. Parodontaalisairauksista kärsivillä ihmisillä on kohonneet tulehdusarvot, kuten CRP (C-reaktiivinen proteiini). Nämä arvot viestivät aikaisin immuunijärjestelmän pitkäkestoisesta tulehdustilasta, joka voi johtaa myös haimasyöpään. Usein suussa olevat syöpää aiheuttavat yhdisteet, kuten elohopeayhdiste amalgaami, nostavat riskiä sairastua haimasyöpään, kuten Itävallan syöpäyhdistyksen professori W. Kostler havaitsi. Suurimmalla osalla heidän haimasyöpäpotilaistaan oli useita amalgaamipaikkoja hampaissaan.

Parodontaalisairauksien taustalla on infektion aiheuttava virus, bakteeri, sieni tai ameba. Periodontiitti (hampaiden löystyminen) on paikallinen olosuhteiden mikroilmasto, joka heijastelee koko elimistön makro-olosuhteita. Usein kroonisiin tauteihin ja syöpään johtaa noidankehä, jossa toisiaan voimistavat ilmiöt kohtaavat, kuten heikkenevä immuunivaste, lisääntynyt antibioottien käyttö, huono suuhygienia, hiiva- ja sienikasvustot, elohopeahöyryt hampaiden paikoista ja parodontaalisairaudet. Jo yli 50 miljoonaa amerikkalaista kärsii periodontiitista, joka nostaa miesten riskiä sairastua sepelvaltimotautiin jopa 72 prosentilla. Ientulehdus taas nostaa riskiä miehillä 42 %. Tutkimuksessa vuodelta 1996 huomattiin, että sepelvaltimotauti, sen tukos ja aivoverenkiertohäiriö olivat kaikki yhteydessä parodontaalin kudoksen tilaan, eli suun yleishygieniaan.

Helpoin tapa välttää parodontaalisairauksia on harjata hampaita säännöllisesti ja käyttää hammaslankaa plakin ja bakteerien poistamiseen hampaiden välistä ja ienrajasta, sillä ajan myötä kerääntyvä plakki kovettuu hammaskiveksi, jota ei saa enää pois ilman hammaslääkärin operaatiota. Sairauksia edesauttaa myös suun huono hygienia ja alhainen pH-taso, johon auttaa ruokasooda. Se myös ehkäisee suun infektioita, kuten aftoja, ientulehduksia, sieni-infektioita ja suun ja kielen syöpää.

Suun infektiot ovat yleisiä ihmisillä, joiden immuunivaste on heikentynyt esim. HIV:n, AIDS:n, kemoterapian tai säteilyhoidon vuoksi. Useissa kroonisissa taudeissa, kuten 2-tyypin diabeteksessa on huomattu enemmän parodontaalisairauksia. Myös suusyövät ovat lisääntymässä kovaa vauhtia, Yhdysvalloissa noin 11 % vuodessa. Useimmilla ensimmäiset oireet ovat vain tavallisen tuntuisia haavaumia suussa, joten suurin osa potilaista ei tunnista taudin etenemistä, mikä on erityisen vaarallista. Puolet kuolee alle viidessä vuodessa. Periodontiitti on yhdistetty myös miesten lisääntyneeseen kielisyövän riskiin.

Kaupalliset fluorihammastahnat eivät juuri auta suun hygienian ylläpidossa, joten ne joutavat roskakoriin. Ovathan ne olleet olemassa jo kauan, mutta vakiintuneitakin käsityksiä kannattaa muuttaa. Tilalle sopii ruokasooda ja suun terveys nousee aivan uudelle tasolle!

Alkuperäinen artikkeli: http://blog.imva.info/medicine/julia-roberts-sodium-bicarbonate-baking-soda

4 kommenttia

  1. Ruokasooda on varmaan hyvä vaihtoehto perinteisille hammastahnoille, jotka ovat täynnä erilaisia myrkyllisä kemikaaleja. On myös todettu, että hammastahnasta saatu fluori vaikuttaa haitallisesti kilpirauhaseen, jonka vajaatoiminta on nykyään hyvin yleistä. Muita hyviä vaihtoehtoja hammastahnoille ovat luontaistuotekaupoissa myytävät myrkyttömät luonnonhammastahnat sekä 3 % vetyperoksidi.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  2. Hammasterveyssuosituksiahan kannattaa muuttaa neiti Robertsin mieltymyksien mukaan. Samoin kuin yleisiä ruokailusuosituksia muutaman hullun karppaajan omakohtaisten kokemusten takia. Hohhoijjaa…

    Plusääni(1)Miinusääni(7)
  3. Hyvin hampaitaan hoitavat tavis-jenkitkin käyvät plakinpoistossa kuuden kuukauden välein, käyttävät hammaslankaa, kieliharjaa, välttävät makeita ja happamia jne .. siinä sitten on käytännössä sama vaikka jättäisi fluorit ja hankaavat hammastahnat väliin .. suomalaisilla hampaat pelastaa nimenomaan fluori ja satunnaiset hammaslääkärin paikkaukset .. jos hampaita käy valkaisemassa, niin tietysti ei kannata keinotekoisesti aikaansaatua ohutta valkoista kerrosta hangata tahranpoistohammastahnalla ..

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  4. Jos haluaa hangata kiilteen pois hampaistaan niin kannattaa käyttää ruokasoodaa niiden harjaamiseen. Hammaskille ei uusiudu.

    Plusääni(2)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat