Julia Caesarin sunnuntaikronikka: Älkää antako lasten ottaa osumaa, osa 2

Lue artikkelisarjan ensimmäinen osa täältä!

Aikuiset miehet lähentelevät seksuaalisesti yläasteen tyttöjä

Sydsvenska Dagbladetin artikkelissa Skånessa, Arlövissä, Vårbon koulun yläasteella olevat tytöt kertovat, että heitä vanhemmat ulkomaalaistaustaiset opiskelijamiehet ahdistelevat ja seksuaalisesti häiritsevät heitä koulussa ruotsin kielen perehdyttämisopinnoissa.

Vastasaapuneiden maahanmuuttajien määrä Vårbon koulussa on aiemmin ollut noin 15 yläasteella ja 30 lukiossa. Mutta syksyn invaasio kasvatti turvapaikanhakijoiden määrän noin sataan eri-ikäisiä opiskelijoita. Vanhimmat vastasaapuneet opiskelijat ovat kaksikymmentävuotiaita aikuisia miehiä.

Kun lukuvuosi alkoi viime vuoden elokuussa, alkoivat myös tyttöjen ongelmat yläasteella. Kahdeksasluokkalaiset 14-vuotiaat Emilia ja Nora (kuvitteelliset nimet), kertovat, että he alkoivat syksyn aikana kokea yhä enemmän epämiellyttäviä tapahtumia.

Pakolaisia ruotsalaisessa koulussa.
Pakolaisia ruotsalaisessa koulussa.

“Jätkät tuijottivat meitä ja tekivät pusuääniä. Heittivät välillä kommentteja, joita emme ymmärtäneet ja sanoivat, että olimme seksikkäitä ja tyylikkäitä ja sellaista. He ovat ottaneet meistä kännykkäkuvia ja useista muista tytöistä”, sanoi yksi tytöistä.

“En tunne enää oloani turvalliseksi koulussa” sanoo Emilia.

Lapset ovat samoissa toimitiloissa yksin saapuneiden kanssa.

Kieleen perehtyvillä maahanmuuttajilla ja yläasteen oppilailla on tunnit eri rakennuksissa ja he ovat samoissa toimitiloissa vain lounasaikaan. Mutta tytöillä on myös käsitöitä ja kotitaloutta talossa, jossa heitä vanhemmat maahanmuuttajanuoret ovat.

“Välitunneilla he seisoskelevat ja odottavat meitä koulun ulkopuolella ja seuraavat meitä. Muutaman kerran jätkät ovat kopeloineet ruokajonossa.”, sanoo Emilia.

“En enää halua mennä tunneille”, sanoo Nora.

Isä todisti uhkailun

Yksi tytöistä soitti isälleen ja pyysi hakemaan oleskelutiloista, missä myös maahanmuuttajakundit ovat. Hänellä oli “sellainen tunne, että jotain tapahtuu”.

Kun tytöt tulivat ulos kadulle ilmestyi yksi pojista yhtäkkiä, jonka Emilia oli tuntenut seuranneen aikaisemminkin. Hän sanoi:

“Tulen kanssanne kotiin, muuten saatte nähdä mitä tulee tapahtumaan. Sitten hän tuli minua kohti ja painoi kasvonsa vasten kasvojani.”

Juuri silloin isä tuli ja todisti tapahtuman. Siitä huolimatta 17-vuotias nuori kiistää tapahtuneen. Vårbon koulu, poliisi ja kunta tutkii useita maahanmuuttajanuorten sukupuolisen häirinnän tapauksia, joita nuorten maahanmuuttajamiesten kieleen perehdyttämisjaksolla ala-asteen tyttöjä kohtaan on paljastunut.

Riski vahingoittua pitkäksi aikaa

Se ei ehkä kuulosta niin pahalta? Hieman hiplausta, uhkaa ja epämiellyttäviä katseita. Mutta vaarallista, sitä se juuri on. Lasten seksuaalinen lähentely voi aiheuttaa vakavia psykologisia vaurioita ja häiriöitä. Sekä lapsilla ja nuorilla murrosiän käynnissä oleva intensiivinen kehitysvaihe on erittäin herkkä.

Murrosiässä muodostuu sekä sukupuoli-identiteetti ja muu identiteetti. Se on erittäin herkkä prosessi. Oman kehityksensä tahdissa sekä tyttöjen ja poikien on tarve testata omaa identiteettiään ja omaa houkuttelevuuttaan vastakkaista sukupuolta kohtaan omilla ehdoillaan.

Koulu-Ruotsi

Jos lapsi tässä herkässä kehitysvaiheessa altistetaan aikuisten miesten seksuaaliselle häirinnälle tai seksuaaliselle väkivallalle, he ovat vaarassa pitkään liittämään kaikkeen seksuaalisuuteen, jopa omaansa, pelkoa, kipua ja inhoa.

Raiskaus on trauma, joka aiheuttaa vahinkoa koko elämälle. Juuri näille riskeille poliitikot altistavat ruotsalaislapset kun he luovuttavat heidät nuorille miehille, jotka ovat naisia ja lapsia sortavista kulttuureista kolmannesta maailmasta.

Nyt perustetaan HVB-koti hienolle omakotialueelle

Turvapaikkamajoituksen perustaminen köyhälle harvaan asutulle alueelle tai alhaisen statuksen vuokrataloalueelle on ollut poliitikoille ja maahanmuuttovirastolle riskitöntä. Heikot ryhmät ja köyhät ihmiset eivät heti protestoi. Mutta nyt perustetaan HVB-koteja ja muita turvapaikkamajoituksia hienoille omakotialueille, jotka aiemmin ovat säästyneet. Silloin tulee protesteja, ja ne ovat kovaäänisiä.

Vendelsömalmin koulussa Haningen kunnassa Tukholman eteläpuolella oli täysi kapinatunnelma torstai-iltana. Alueen naapuriasukkaille ja vanhemmille, joilla on lapsia koulussa, tiedotetaan 32-paikkaisesta, koulun alueella olevan sivurakennuksen saneerauksesta, “ilman huoltajaa tulleille alaikäisille”.

Tiedotetaan = esitetään fait accompli (tapahtunut tosiasia)

Täten tiedotettu. Se tarkoittaa julistaa fait accompli (tapahtunut tosiasia). Kunnan päätös oli jo tehty, mutta ilman, että kunta oli julkistanut yleistä tietoa. Se oli ainoastaan yksityisen aloitteen ja 600:n postilaatikoihin seudun asukkaille jaetun lapun ansiota, riippumatta oliko heillä lapsia koulussa vai ei, niin suunnitelma majoituksesta ja tiedotustilaisuudesta levisi, sanoo Avpixlatin Roger Sahlström ja Jan Sjunnesson, jotka olivat kokouksessa.

“Minulla on kolme tytärtä”, sanoi vihainen isä. “Jos heille tapahtuu jotain, se ei jää siihen. Teillä on verta käsissänne.”

“Tulen purkamaan illalla sen, mitä te päivän aikana rakennatte”, sanoi toinen mies.

“Ette ole tehneet vaikutusten arviointia. Sen näette hyvin itsekin. Katsokaa ympärillenne, tämä on vaikutusten arviointia”, sanoi järkyttynyt mies ja viittasi satoihin vihaisiin vierailijoihin.”

“Teillä on verta käsissänne.”
“Teillä on verta käsissänne.”

Mitä tapahtuu tytöille kesällä?

Kahden tyttären äiti otti esille, mitä voi tulla tapahtumaan kesällä, kun hänen tyttönsä haluavat pukeutua vapaammin ja kevyemmin. Jos sitten 30 poikaa, joilla on toisenlaiset arvot kuin mihin tytöt ovat tottuneet, tuijottavat heitä ja ehkä käpälöivät tai ahdistelevat heitä, vain koska pojat näkevät paljaan ihon kutsuvana signaalina, niin eikö mauton ja vastuuton toiminta johdu kunnan päätöksestä?

Valkohapsinen isoisä Bad Schlemasta, pienestä saksalaisesta hieman yli 4800 asukkaan kylpyläkaupungista, joka on hiljattain ottanut vastaan 85 ei-eurooppalaista turvapaikanhakijaa, esitti samat kysymykset muutamaa päivää aikaisemmin. Miehellä on yksi lapsenlapsi, tyttö, joka ei vielä ole kymmentä vuotta, joka on joutunut turvapaikanhakijoiden seksuaalisen häirinnän kohteeksi.

Kokouksessa mies kysyi pormestari Jens Mülleriltä: “Mitäs sitten kesällä kun koulutytöillä on vähemmän vaatteita päällään?”

Pormestarin vastaus sai aikaan raivon ja lynkkausmielialan huoneessa: “Se on yksinkertaista. Lopettakaa heidän provosointinsa, älkääkä liikkuko heidän alueella. Lasten ei tarvitse mennä juuri sinne. He voivat valita muita reittejä”, sanoi pormestari, ja sai vastaukseksi buuausta ja rankkaa protestointia.

Video kokouksesta on Nyheter i dagin sivuilla.

“Kukaan ei anna lastensa mennä sinne”

Takaisin Vendelsömalmin kouluun Haningeen.

“Ymmärrättekö te mitä te teette tälle koululle, joka on keskus, jonne kaikki lapset menevät pelaamaan ja olemaan yhdessä?” Sanoi yksi isä. “Te tuhoatte sen mitä Vendelsömalmin koulu on, turvallinen paikka lapsillemme, myös koulun jälkeen ja iltaisin. Nyt kukaan ei anna lastensa mennä sinne.”

Dagens Nyheterin versiossa kokouksesta loukattu ja väärinymmärretty valta ilmaisee itseään Haningen lasten ja nuorten sosiaalipalvelun osastopäällikön Mary Porshagen kautta.

“Luulen, että olemme kaikki hieman shokissa, emme ole ehtineet sulattaa tapahtunutta. Tämä on jotain mitä emme osanneet aavistaa.”

“Kyllä, se oli todella epämiellyttävää.” toteaa Maria Porshage.

Epämiellyttävää? Kyllä, se tuntuu varmasti epämiellyttävältä ja ennen kaikkea odottamattomalta valtaeliitille, että se ei saa toteuttaa maanpetosta rauhassa. Se, että vanhemmat heräisivät ja protestoisivat ei kuulunut suunnitelmiin.

Ruotsin Mölndalissa sijaitseva “alaikäisten pakolaislasten” asuntola, jossa taannoin puukotettiin kuoliaaksi 22-vuotias avustustyöntekijä.
Ruotsin Mölndalissa sijaitseva “alaikäisten pakolaislasten” asuntola, jossa taannoin puukotettiin kuoliaaksi 22-vuotias avustustyöntekijä.

Suunnitelmat pimitettäisiin

Tosterö, Mälarenin saari, ja Åkers Styckebruk sijaitsevat molemmat Strängnäsin kunnassa. Ne ovat toistaiseksi olleet rauhallisia ja idyllisiä maaseutupaikkoja. Täällä kaksi päiväkotia muutetaan turvapaikkamajoitukseksi yhteensä 24:lle ns. “ilman huoltajaa saapuneille alaikäisille”. Päätös tehtiin enemmistöllä ympäristö- ja rakennuslautakunnassa 27. tammikuuta.

Mutta aivan kuten Vendelsössä kunta pimitti tietoja suunnitelluista turvapaikkamajoituksista. Johtavat tutkijat Arne Rutgersson ja Annica Westling, jotka ovat yksilö- ja perhehoidon johtajia, tunnustavat rehellisesti pimityksen sen jälkeen kun suunnitelmat vuotivat keskiviikkona ja oli pakko pitää tiedotustilaisuus Tosterön koulun opettajille.

“Olimme suunnitelleet pitää tiedotustilaisuuden kun aika on vähän enemmän kypsä. Nythän tuli tieto, että ympäristö- ja rakennuslautakunta vuoti myönnetyn rakennusluvan emme me”, sanoi Arne Rutgersson.

Huolestuneet vanhemmat soittivat rehtorille

Niin kiusallista. Sekä lapset, vanhemmat ja opettajat joutuisivat näin tapahtuneiden tosiasioiden eteen “kun aika on vähän enemmän kypsä.” Ilman protestointimahdollisuutta. Kun tieto vuoti, laukaisi se mellakkamielialan. Huolestuneet vanhemmat ovat soitelleet Tosterön koulun rehtori Ann-Charlotte Erikssonille.

“En ole kyennyt ottamaan kaikkia puheluita, jotka olen tänään saanut. Vanhemmat, joiden kanssa olen puhunut kysyivät, kuinka voin vastata heidän lastensa turvallisuudesta. He ovat täysin vakuuttuneita siitä, että riskitekijät kasvavat ja sanovat ellei tästä luovuta, niin minun lapset eivät enää mene Tosterön kouluun. En ole varma pystynkö vakuuttamaan heidät”, hän sanoi.

Kapina hienostoaluella Askimissa

Lisää mellakkamielialaa.

Göteborgin kunta haluaa rakentaa kaksitoista uutta turvapaikkamajoitusta moduulitalon muodossa 3000:lle maahanmuuttajalle eri puolille kaupunkia, kuten Askimin hienostoalueelle. Suljettuun Facebook-ryhmään sataa protesteja. Mies kirjoittaa:

“Nyt on kapinamieliala Askimissa, Brottkärrissä ja Skintebossa! Olin tänään kokouksessa, jossa vanhemmat itkivät ja olivat paniikissa. Kukaan ei uskalla enää päästää lapsiaan leikkimään ulos, me aikuiset saamme lukita itsemme sisään, kun pimeys laskeutuu. Koko läntinen kaupunginosa taantuu, asuntojen hinnat tulevat romahtamaan, rikosten määrä tulee nousemaan kohisten eksponentiaalisesti!”

Kun Askim-Frölunda-Högsbon kaupunginosalautakunta oli kokoontunut tiedotustilaisuuteen tunnelma oli järkyttynyt.

“Tämä on hullu projekti. He jyräävät meidät, jotka asumme tässä kaupunginosassa”, sanoi askimilainen joka ei halua esiintyä nimellään Göteborgs-Postenissa.

Lopettakaa koko turvapaikkamaahanmuutto!

Siihen, että lapset saavat elää turvassa, eivät auta mitkään hyvää tarkoittavat perusarvokurssit tai sosiaalinen insinööritaide. Mitä nopeammin poliitikot ja muut vastuussa olevat johtajat ymmärtävät sitä parempi. On vain yksi tapa varmistaa, että sekä ruotsalais- että maahanmuuttajalapset saavat elää turvassa ilman, että he tulevat ryöstetyiksi, hakatuiksi, raiskatuiksi ja seksuaalisesti ahdistelluiksi:

Lopettakaa koko turvapaikkamaahanmuutto. Tehkää se NYT.

Sen sijaan antakaa tarvittava apu heidän lähialueillaan.

Älkää antako lasten ottaa osumaa

Tulemme sinne. Poliitikot tietävät sen. Ainoa kysymys on, kuinka monta lasta uhrataan ensin. Vanhemmat eri puolilla maata ovat heräämässä. Poliitikoilla on veitsi kurkulla ja heidät tullaan panemaan yhä kovemmin seinää vasten mitä useammat ihmiset ymmärtävät, että kaikkein alttiimpia ovat lapset, jotka maksavat hinnan toivottomasta utopiasta.

Lasten turvallisuus ja suoja täytyy olla ensisijainen. Heillä on oikeus siihen, vaikka se tarkoittaa epämukavia päätöksiä. Kunnes poliitikot ymmärtävät tosiasian, täytyy vanhempien ja muiden aikuisten tehdä kaikkensa pitääkseen lapset vahingoittumattomina.

Luo verkosto. Liity yhteen muiden vanhempien, naapureiden, ystävien ja sukulaisten kanssa. Auttakaa toisianne seuraamaan lapsianne minne he menevätkään. Kyyditkää heitä, jos sinulla on auto, tavatkaa heitä, saattakaa heitä, noutakaa heitä.

Vaikka lapset vastustavat tomppeleita huolestuneita vanhempiaan: älkää antako heidän mennä yksin minnekään. Ei kertaakaan. Samanaikaisesti: Asettakaa poliitikot vastuuseen! He ovat meidän edustajiamme, heidän vastuullaan on Ruotsin kansan edustaminen. Tehkää aloitteita. Käykää kokouksissa. Luokaa Facebook-ryhmiä. Protestoikaa. Sanoutukaa irti. Asettakaa vaatimuksia.

Lopettakaa äänestämästä poliitikkoja, jotka eivät kuuntele. Lopettakaa äänestämästä poliitikkoja, jotka eivät halua Ruotsin kansalle hyvää.

“Lopettakaa pelkääminen. Lopettakaa välittämästä mitä muut ajattelevat.” Älkää antako lasten ottaa osumaa.

 

Suomennos julkaistu alunperin MV-lehdessä.

 

Lue myös: Ruotsin monikulttuurisuuden juutalaiset juuret

1 kommentti

  1. Fakta on, että viimekädessä jokainen itse on oma viimeinen puolustuslinjansa.

    Siksi lapset ja varsinkin tytöt tulee viedä vaikka vasten tahtoaan itsepuolustuskoulutukseen sellaisen opettajan oppiin, joka opettaa oikeaa lähitaistelua eikä mitään kamppailu-urheiluhippastelua.

    Heitä löytyy Suomesta paljon, kuten kaikki lukuisten eri tyylien vanhan kaartin opettajat:

    – Ave Niiniketo (Hokuto-ryu), Markku Juntunen (Gracie-jutsu), Tero Laaksonen & Toni Kauhanen (Kyusho-Tuite);
    Rami Vainionpää (Hapkido); Kai Koskinen (Katori Shinto ryu); Kari Aittomäki & Jukka Mäkynen (Combat Karate), Asko Aalto (Kick-Boxing), Pentti Kuronen (Shootfighting), Sami Sallinen (Ashihara), Jan Laitiainen (Gensei-ryu), Kim Isaksson (Gijomon-kai), Ante Brännbacka (Koryu-Uchinadi), Jyri Hokkinen (Kyokushin-Kai), Rolf Koivumäki (Sanku-kai), Yrjö Pursiainen (Shuko-kai), Willy Ortiz (Shotokan), Kimmo Koski (Shoko-ryu), Janne ja Kai Mustonen (Thai-boxing), Mika Virpiranta (korealaiset), Kaj Westersund (filippiiniläiset), jne.

    Kuka vain voi oppia nopeasti tehokkaiden puolustustaitojen keinot, kunhan kouluttaja on opettajana kokenut. Ainakin yllämainitut ovat niitä, joilla on tietotaidon ja opetustaidon lisäksi asenne kohdallaan. Ottakaa yhteyttä.

    Plusääni(12)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat