Jouluvaloa kansalle

Oikeaa aikaa jouluvalojen asennukselle ei ole: valot kannattaa laittaa heti, kun pimeä tuntuu liian synkältä. Ostamalla led-valot ja varustamalla ne ajastimella lisävalaistus ei juuri näy sähkölaskussa.

Milloin jouluvalot voi asentaa pihalle? Hämmästeleekkö naapuri, jos heitän led-verkon pihakuusen päälle jo lokakuun alussa?

Oikeaa valojenasentamisaikaa on turha miettiä, sillä kauniit valaisevat jouluvalot eivät ole pelkästään joulua varten. Niiden tarkoitus on selättää syksyn pimeyttä. Valoja voi asentaa myös pikkuhiljaa: ensin kirkkaat pihavalot tannerta valaisemaan, lähempänä joulua asetetaan jouluiset kyntteliköt, pukit ja porot ikkunoille.

Myyjä Pasi Kukkonen tuntee tämän vuoden jouluvalot, joita hän kasaa kiireellä Kärkkäisen sähköosaston hyllyille.

– Minusta tuntuu, että joka vuosi jouluvalot ostetaan aikaisemmin ja aikaisemmin. Kuitenkin lumi on se, mikä viimeistään innostaa laittamaan jouluvalot. Tänäkin vuonna pihalle satanut lumikerros aiheutti jouluvalohyllyillä ruuhkan.

Jouluvaloja myös sisustukseen

Jouluvaloissa on valinnan varaa. Jouluiset valokuitu- ja kristalliesineet ovat tänä vuonna uutuuksia. Led-valot valtaavat hyllyt.

– Välkkyviä ja värikkäitä valoja ei paljonkaan enää näy, Kukkonen kertoo

Jouluvalokoristelu onkin nykyään varsin hillittyä. Valoilla pyritään luomaan kaunis talvivalaistus, joka voi tuoda iloa koko pimeän ajan, aina maaliskuulle saakka.

Kirkkaat valot myös kestävät paremmin aikaa eikä niihin kyllästy.

Erilaisia sisälle asetettavia valoja tulee joka vuosi enemmän. Jouluvalot valitaankin osaksi sisustusta. Valkoinen led-valosarja isossa puulyhdyssä olohuoneen nurkassa tai vaalea valokranssi ovessa valaisevat neutraalisti vaikka ympäri vuoden.

Säästä sähköä ajastimella

Jouluvalot voivat pahimmillaan aiheuttaa useiden satojen eurojen lisäsähkölaskun. Pahimpia energiasyöppöjä ovat valokaapelit ja hehkulamput. Vähiten sähköä vievät erilaiset led-valot.

Motiva Oy:n testeissä valokaapelin jatkuva polttaminen kulutti kolmen kuukauden aikana sähköä 30 euron edestä, kun led-valosarja verotti kukkarosta 2,50 euroa. Yöksi ja valoisaksi ajaksi ajastimella poiskytkettynä molempien valojen kulutus laski reilusti alle puoleen.

Markkinointipäällikkö Kirsti Voimanen Airamilta suositteleekin sähkönsäästäjälle led-valoja.

– Ledit ovat ekovalinta paitsi energiansäästön vuoksi myös siksi, että ne ovat pitkäikäisiä. Oikein käytettynä valosarjat saattavat kestää kymmeniä vuosia, Voimanen sanoo.

Hehkulamppuja ledit eivät kuitenkaan kokonaan syrjäytä, sillä vaikka suurin osa tuotteista onkin jo led-valoilla Airam aikoo valmistaa perinteisiä jouluvaloja edelleen.

Vinkkejä jouluvalojen valintaan

• Valosarjaksi kannattaa valita muuntajalla varustettu laite. Niissä jännite on suoraan verkkovirralla toimivia pienempi, joten sähköiskun vaaraa ei ole.

• Jos mahdollista, suosi led-polttimoilla varustettua sarjaa. Ledien käyttämä jännite on pieni, ne kuluttavat vähän virtaa ja pysyvät viileinä.

• Led-lamppuja on saatavilla myös perinteisiin kynttelikköihin. Led-valo on muotoiltu samannäköiseksi kuin perinteinen kynttelikön hehkulamppu, mutta se kuluttaa sähköä murto-osan verrattuna perinteiseen lamppuun.

• Pelkkä CE-merkintä ei kerro paljoa tuotteen laadusta. Myös S-, N- tai FI -sertifioinnilla varustettu laite on varmempi valinta.

• Tuotteen pelkästä ulkonäöstä on vaikea päätellä laatua. Jos valosarjasta irtoaa sitä asennettaessa osia, se on parasta palauttaa kauppaan.

• Varmuuden vuoksi ja sähkön säästämiseksi jouluvalot on parasta sammuttaa, kun poistut kotoa tai menet nukkumaan.

Lähde: Turvatekniikan keskus Tukes

1 kommentti

  1. Itse laitoin terassille ”jouluvalot” heti syksyllä, kun illat alkoivat hämärtyä. Ostin myös uusia LED valoja, niin ei haittaa vaikka niitä pitää päällä ympäri vuorokauden, koska ne vievät vähemmän sähköä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat