Joulun rikoskalenteri demaritaustaisista kansanvihollisista

Joulun alla on ilmestynyt parikin joulukalenteria, joissa on kerrottu poliittisen ruohonjuuritason aktivistien nimiä, kuvia ja taustoja suurelle yleisölle. Ensimmäisenä lähti liikkeelle työtä vieroksuvan luokan ”anti”-fasistinen Varisverkosto, joka on ottanut silmätikukseen perinteisen työväenluokan binääriset miehet ja naiset. Anonyymeinä pysyttelevät tekijät pitävät kalenteria suurenakin paljastuksena, mikä on kummallista, sillä jokainen ”paljastettu” on toiminut liikkeessä koko ajan avoimesti omalla nimellään. 

Nykyinen vasemmisto ja arvoliberalistit yleensä paljastavat itsensä, mitä karkeimmiksi valehtelijoiksi, teeskentelemällä vallankumousta, vastarintaa ja vaihtoehtoa, vaikka todellisuudessa he ovat nykysysteemin huoria. Apurahakapinalliset eivät saa edes väkinäisellä ironiallaan pyyhittyä pois sitä totuutta, että he todella ovat George Sorosin asialla.

Mitään ritarillista moisella muka-paljastuskalenterilla ei ole, vaikka Sosialistisen Epäoikeudenmukaisuuden Soturit uskottelevatkin sillä taistelevansa kansan syvien rivien puolesta ”fasistilohikäärmettä” vastaan. Sitä paitsi kansan halveksuman loisivan luokan kalenteri on lähtökohtaisesti ristiriidassa vasemmistolaisen eetoksen kanssa, koska se hyökkää tavallisia työläisiä vastaan. Asiaa ei korjaa edes antikiliimaksiksi lässähtänyt viimeinen luukku, josta kurkistaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Mielikuvituksettomalla valinnallaan Varisverkosto yrittää guilt by association -metodilla liittää Halla-ahon ”natseihin”, vaikka hänellä ei kosher-konservatiivina ole mitään yhteyttä kalenterin henkilöihin ja heidän kannattamaansa politiikkaan. 

Perinteisesti vasemmisto on arvostellut valtaapitäviä, mutta tämäkin projekti paljastaa vain sen kenen joukoissa valtion elätit seisovat. He eivät ole muuta kuin globalistikapitalistisen ja valtiososialistien yhteisjärjestelmän vahtikoiria ja toisaalta taas valtavalhemedian silkkihansikkain silittämiä sylikoiria. Pään aukomisillaan he todistavat mitä karkeinta valhetta teeskentelemällä vallankumousta, vastarintaa ja vaihtoehtoa, vaikka todellisuudessa he ovat nykysysteemin huoria. Apurahakapinalliset eivät saa edes väkinäisellä ironiallaan pyyhittyä pois sitä totuutta, että he todella ovat George Sorosin asialla, joko suoraan tai epäsuorasti, se on tässä yhdentekevää.

Sen sijaan kansallisradikaalin Partisaani-uutissivuston joulukalenteri äärivasemmistolaisista nettiuhojajista on huomattavasti mielenkiintoisempaa seurattavaa, sillä monien paljastettujen nimet ja kuvat eivät ole aiemmin päässeet julkisuuteen. Toki kalanteri on sikäli arvelluttava, että suurin osa sen paljastamista nettivihaajista on arvosteluasteikon tuolla puolen olevia friikkejä kuten transsukupuolisia, väkivaltarikollisia, mielenterveyskuntoutujia ja prostituoituja. Toisaalta tämä on nykypäivän äärivasemmiston valtavirtaa, joten Partisaania on vaikea syyttää tarkoitushakuisuudesta.

Partisaanin joulukalenteriin on mahtunut sentään todellisiakin tuholaisia, jotka ovat voineet pitkään tehdä luihua myyräntyötään ilman kansallisten tarkkailijoiden desinfioivaa valokeilaa kuten lastensuojelussa toimiva Lauri Kouki ja yliopistossa hääräävä Ina Juva.  Ei mitenkään yllättävää, että salanimillään nämä molemmat punanilkit ovat lietsoneet mm. väkivaltaa poliittisia vihollisiaan vastaan, mutta omilla nimillään he ovat taas esittäytyneet humanistisina pasifisteina. 

Harmi vain että todelliset kovan tason punamädättäjät ovat tässä joulukalenterissa harvassa. Paljastetuista nimistä kenties tunnetuin on jatkuvien paino-ongelmiensa kanssa kamppaileva lähimarketti-gootti Maria Pettersson, joka on Journalistiliiton ammattilehden päätoimittaja ja entinen Helsingin Sanomien propagandisti.

Yle Watch ei halua omassa shokkikalenterissaan sotkeentua lillukanvarsiin, vaan lataa eetteriin kalenterin henkilöistä, joilla on todellista vaikutusvaltaa. 26 kuvan kalenteri jatkuu aina Tapaninpäivään asti ja se koostuu pelkästään viime vaalien SDP:n vaaliehdokkaista. Heistä huomattava osa on tunnettuja poliittikkoja ja osa taas kovista rikoksista kuten lapsiinsekaantumisesta tuomittuja ulkomaan apuja. 
On huomionarvoista, että pelkästään yhdestä suomalaisvihamielisestä puolueesta löytyy koko joukko kansanvihollisia, jotka rasittavat maatamme miljardeilla euroilla. Todellisten tuholaisten lista olisi vielä raflaavampi, jos joulukalenteri tehtäisiin kaikkien hallituspuolueiden ministereistä ja kulttuurivaikuttajista. Siinä missä ”yhteiskuntakriittinen” Varisverkosto lataa verkkoon tavallisten duunarien kuvia, Yle Watch listaa 24 aitoa joulun pilaajaa:

Pekka Haavisto, Maria Ohisalo,Jyrki Katainen, Petteri Orpo, Sanna MarinTuula Haatainen, Ritva Viljanen, Karri ”Paleface” Miettinen, Juha Hurme, Kaarina Hazard, Ruben Stiller, Tytti Tuppurainen, Anna-Maja Henriksson, Merja Ylä-Anttila, Matti Rönkä, Peter Vesterbacka, Henrik Dettmann, Petri Sarvamaa, Sixten Korkman, Li Andersson, Dan Koivulaakso, Eva Biaudet, Kirsi Pimiä, Kaius Niemi.

Yle Watch

Alkuperäinen kirjoitus: Joulun rikoskalenteri demaritaustaisista kansanvihollisista. Saatavina: http://ylewatch.blogspot.com/2020/12/joulun-rikoskalenteri.html?m=1

15 kommenttia

          1. Partisaani ei joudu käräjille….

            Mutta, juu, Juutinen tietää kyllä kenen leirissä Trump on, mutta onkohan se niin, että Partisaani ei oikein tiedä.

            Valkonationalistit Oulusta, Arabi ja sionisti,ovat myöskin Partisaanin vakkariporukkaa. Eikös Partisaanilla ole jopa positiivisia juttuja persuista? Siionistien Fria Tider oli Partisaanin lähteenä. Oulun sohvaväen American Renaissance on myöskin juutalaisten viritys, kuin viimeisin erään kemiläisen puolueprojekti, näitä mainitaan usein Partisaanissa

            Plusääni(2)Miinusääni(2)
  1. Jussi Halla-Ahon kotisivun mukaan hän on kiinnostunut äidin puoleisen sukunsa nimeltä Bergroth historiasta. Tunnetustihan juutalaisuus periytyy nimenomaan äidiltä lapsille. Berg on tunnettu juutalaisnimi, samoin esim. Rothschild. Haulla Bergroth jewish löytyy googlesta 341 osumaa.

    Halla-ahon nenä ja kasvot voisivat kyllä hyvin kuuluakin Ashkenazim-juutalaiselle. Halla-ahohan näyttää hieman Gustav Mahlerilta, oletteko huomanneet?

    Bergroth on arvostettua rabbi- ja pankkiirisukua Venäjältä ja Ukrainasta. Lähisukulaisia toimii myös Israelin politiikassa. Ei liene sattumaa, että Bergroth vieraili Israelissa heti kaupunginvaltuustovalintansa jälkeen.

    Tiettävästi Bergrothin isoisoisä tuli alunperin Suomeen Venäjän armeijan kenttärabbina.

    Halla-Aho on kontrolloitua oppositiota. Hyvin tyypillistä juutalaisten kieroilua ja vallanhimoa pyrkiä hallitsemaan myös oppositiota. He ovat siis mukana niin monikulttuurin tuomisessa kuin sen vastaisissakin liikkeissä. Hommafoorumhan on jo tiedetäänkin estävän asiallisen keskustelun juutalaisten osallisuudesta tähän monikulttuurivallankumoukseen. On myös hyvä syy epäillä muutos2011-puolueen olevan osa tätä kontrolloitua oppositiota.

    Surullista, että tämän täytyy olla näin monimutkaista ja petollista, menee varmasti monen ihmisen pää sekaisin, kun ei tiedä mihin voi uskoa ja mihin ei.

    Plusääni(16)Miinusääni(0)
    1. ”HALLA-AHO ON VUOSIA yrittänyt luoda kuvaa siitä, että perussuomalaiset on Suomen isänmaallisin puolue. Tätä on pönkitetty korostetulla Venäjä-vastaisuudella, mutta kumma kyllä; ei järin terävällä EU-kritiikillä – vaikka sitäkin puolueessa ja sen äänestäjäkunnassa esiintyy. On myös tunnettua että Halla-aho haluaisi Suomen sotilasliitto Naton jäseneksi – mutta kun tyhmä kansa ei halua tykinruuaksi – niin hanke ei juuri nyt etene.
      https://vastavalkea.fi/2020/12/01/venaja-kritiikkia-ja-alyllista-eparehellisyytta-halla-aholta/

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
      1. The Great Reset: Kansallisvaltioiden alasajo käynnistyy tammikuussa 2021

        Great Resetissa on kyse siitä, että globaali rahaeliitti ottaa vallan itselleen ja pyrkii lakkauttamaan kansallisvaltiot. Tilalle luodaan globaalia yhtenäiskulttuuria, jossa ei ole rajoja ja kulttuurieroja. Tavoitteena on viedä kansoilta ja kansalaisilta kaikki mikä heillä on.
        https://mvlehti.net/2020/12/30/the-great-reset-kansallisvaltioiden-alasajo-kaynnistyy-tammikuussa-2021/

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
  2. MORAALISEN RAPPION SYY USKONNOSSA
    Koko poliittinen eliittimme on mätä. Oikeus on pelkkää muodollisuutta, joka on sisältä petosta. Koko yhteiskuntaa hallitsee moraalinen rappio. Ihmiset ovat vain muodollisesti hyviä ja oikeudenmukaisia, vaikka sisäisesti ovat itsekkäitä, ahneita, petollisia ja valehtelijoita. Itsekkäät pyrkyrit naamioivat tekonsa oikeudenmukaisuudella. Viattomista lapsista kasvaa aikuisina hyvän ulkokuoren omaavia saatanoita. Kaikessa vallitsee petos ja vääryys. Sellainen on suomalainen yhteiskunta tänään. Oikeudenmukaisia ja rehellisiä ihmisiä on kyllä kansan keskuudessa, mutta ei johtopaikoilla, jonne pääsee vain kieroudella. Ja syy tähänkin on selvä, vaikka vain harvat sen ymmärtävät, nimittäin uskonnot ja varsinkin pääuskonto eli luterilaisuus. Uskonto muodostaa ihmismielen ylimmän kerroksen. Jos siellä vallitsee pimeys, ovat kaikki alemmatkin kerrokset pimeitä. Eli uskonnon vääryydestä johtuvat yhteiskunnallinen ja moraalinen vääryys. Ylin eli uskonnollinen kerros on valaistu, kun tiedetään oikea käsitys Jumalasta ja eletään Jumalan lakien eli Kymmenen Käskyn mukaisesti. Nyt reformistinen kristinusko, johon luterilaisuus ja monet lahkot kuuluvat, on väärentänyt Jumalan Sanan ja luonut elämänopin, joka vie ihmisen suoraan helvettiin. Jumalan Sana on väärennetty, kun ei enää ihmistä tuomita tekojensa perusteella, vaan ihminen on puhdas pelkästään uskomalla Jeesukseen. ”Jeesuksen veri on meidät puhdistanut” Näin on hylätty Jeesuksen sanat: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle” (Matt. 4: 17) ja ”Jos haluat päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt” (Matt. 19: 17). Pelkkä uskominen ei siis riitä, vaan tarvitaan parannus ja eläminen Kymmenen Käskyn mukaisesti. Myös käsitys Jumalasta on väärä. Jumala käsitetään kolmeksi persoonaksi, vaikka jokainen tervejärkinen ihminen käsittää, että Jumala on yksi. Oikea ja Jumalan Sanan mukainen kolminaisuusoppi on usko yhteen Jumalaan, jossa on kolminaisuus eli Isä eli Jeesuksen sielu (”minä ja isä olemme yhtä”). Poika eli Jeesuksen kirkastettu ruumis ja Pyhä Henki eli Jeesuksesta lähtevä Jumalallinen virtaus (”Jeesus puhalsi heidän päälleen: ottakaa Pyhä Henki”). Väärä kolminaisuusoppi ja sokea usko ovat syy siihen, että ihmisen mielen ylin kerros on pimeä, joka puolestaan johtaa siihen, että myös kaikki ihmisen sisäinen elämä on pelkää petosta ja valhetta, vaikka sitä ulkonaisella hyvyydellä peiteltäisiin. Kun uskot, että Jeesuksessa on Jumalallinen Kolminaisuus ja teet parannuksen sekä elät Kymmenen Käskyn mukaisesti, niin sinun mielesi ylin kerros on puhdas ja voit harjoittaa myös moraalista ja yhteiskunnallista hyvää. Ilman tätä hyvyytesi on pelkkää ulkokultaisuutta. Nyt suuri koronahuijaus tulee erottelemaan jyvät akanoista: kuka uskoo huijaukseen ja kuka ei. Ceterum censeo: ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!!
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://www.globalresearch.ca
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(10)Miinusääni(2)
  3. Toivotamme patriooteille hyvää ja voitokasta uutta vuotta 2021!

    Vuosi 2020 oli tapahtumien vuoristorata, mutta vuodesta 2021 näyttää tulevan varsinainen selviämisrata. Meille kansallismielisille haasteet ovat vaikuttavia, mutta mitäs me lännen jättiläisistä, koska me kuulumme maailman enemmistöihin? Siispä, voitokasta uutta vuotta!
    https://mvlehti.net/2020/12/31/umv-lehti-toivottaa-patriooteille-hyvaa-ja-voitokasta-uutta-vuotta-2021/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat