Josef Mengelen tapauksen opetukset

Hitleriä ja Himmleriä lukuun ottamatta kenestäkään ”natsista” ei ole maalattu yhtä demonista kuvaa kuin tohtori Josef Mengelestä.

Mengelen legenda synnytti kaksi kirjaa, jotka Hollywood on herättänyt henkiin. Toinen filmeistä on William Goldmanin The Marathon Man ja toinen Ira Levinin The Boys from Brazil. Jälkimmäisessä Gregory Peck esittää äärimmäisen pahantahtoista tohtori Mengeleä, joka kloonaa toistakymmentä pikku Hitleriä osana eteläamerikkalaista ”natsisalaliittoa”.

brasilianpojatLukemattomissa lehtiartikkeleissa Mengeleä on syytetty noin 400 000 henkilön lähettämisestä ”kaasukammioihin” hänen toimiessaan lääkärinä Auschwitz-Birkenaussa vuosina 1943 ja 1944. Häntä on kutsuttu ”Kuoleman enkeliksi”. Hänen väitetään saaneen mielihyvää sadistisista ”kokeista”, joita hänen kerrotaan tehneen juutalaisille. Esimerkiksi U.S. News and World Report (24.6.1985) kertoi, että Mengele antoi ”karkkia lapsille, minkä jälkeen hän paiskasi nämä elävänä uuniin hymäillen samalla Mozartia ja Wagneria”. The Washington Post (8.5.1985) kertoi, että Mengele ”heitteli usein eläviä vauvoja uuneihin” ja ”määräsi raskaana olevia naisia makaamaan selällään, minkä jälkeen hän pomppi vatsojen päällä abortoidakseen vauvat”.

Mediakampanja saavutti huippunsa kesäkuussa 1985, kun Mengelen nimi oli kaikkien sanomalehtien ja televisiouutisten otsikoissa päivittäin. Mengele tuijotti jopa juorulehti Peoplen lukijoita heti kannessa. Vuosien metsästys oli päättynyt, sillä kansainvälinen tutkijajoukko oli selvittänyt, että brasilialaishaudasta kaivetut jäännökset kuuluivat tohtori Josef Mengelelle. Arkistotiedot sekä sukulaisten ja entisten ystävien lausunnot tukivat kertomaa, että saksalaislääkäri oli kuollut hukkumisonnettomuudessa helmikuussa 1979.

Kukaan täysjärkinen ei tahdo oikeuttaa ihmisoikeusrikoksia riippumatta siitä, kuka niihin on syyllistynyt. Totuutta etsivien kuitenkin kannattaa tutustua Mengelen legendaan astetta syvällisemmin. Kuinka suurin osa järkyttävistä syytöksistä on totta?

Perusväittämä, että Mengele ”lähetti 400 000 Auschwitzin juutalaista kaasutettavaksi” on virheellinen, mikä johtuu ainakin osaksi puhtaista väärinkäsityksistä. Totta on se, että Mengele ja muut leirilääkärit erottelivat säännöllisesti työkykyiset työkyvyttömistä, kun leireille saapui uusia ihmisiä. Valtavirtaiset holokaustikirjailijat väittävät, että kaikki työkyvyttömät Auschwitziin saapuneet juutalaiset murhattiin välittömästi kaasukammioissa. Luku 400 000 on arvio, joka perustuu Birkenauhun vuosina 1943-44 (eli Mengelen aikana) saapuneiden, todennäköisesti työkyvyttömien juutalaisten määrään.

Itse asiassa leirillä asui paljon työkyvyttömiä juutalaisia, joita ei suinkaan surmattu. Muun tilastotiedon kanssa yhtä pitävien virallisten saksalaisten merkintöjen mukaan suuri osa Birkenaun juutalaisvaltaisesta väestöstä 1943-44 oli työkyvyttömiä. (G. Reitlinger, The Final Solution, s. 125, and, A. Butz, Hoax, s. 124)

Monet juutalaiset selvisivät sotavuosista leirin sairastuvassa tarjotun terveydenhuollon vuoksi. Sairastupaa johti tohtori Mengele. Eräs potilaista oli maailmankuulun Anne Frankin isä Otto Frank. Sairastuttuaan Otto vietti aikansa leirin sairaalassa, jossa hän lepäsi aina siihen saakka, kunnes neuvostojoukot tulivat Auschwitziin tammikuussa 1945. Saksalaiset olivat jättäneet leirin hieman aiemmin ja jättäneet jälkeensä liikkumakyvyttömät, muun muassa sairaat, vanhat, erittäin heikkokuntoiset sekä osan lapsista. Kaikista hulluimmat syytökset Mengeleä vastaan, kuten se, että hän olisi viskonut vauvoja uuneihin, ovat sairaita ja absurdeja tarinoita. Ne ovat jyrkässä ristiriidassa kaiken sen kanssa, mitä varmuudella tiedämme hänen työskentelystään lääkärinä. Esimerkiksi Time-lehti kertoi (24.6.1985), että ”Mengele piti klassisista kohteliaisuuksista”. ”Mengele lähetti kukkakimpun onnitellakseen vasta synnyttänyttä juutalaista työpariaan, joka oli matkustanut Krakovaan tutkimustehtäviin,” Time jatkaa.

Teoriassa on mahdollista, että Mengele olisi voinut murhata vankeja. Kyseessä olisi kuitenkin ollut rikos, ja rikoksiin syyllistyneitä leirityöntekijöitä uhkasivat erittäin ankarat rangaistukset. Esimerkiksi Buchenwald-leirillä työskennellyt tohtori Waldemar Hoven tuomittiin SS-oikeudenkäynnissä kuolemaan, koska hän oli murhannut vangin.

Tunnettu kolumnisti Jeffrey Hart kertoi lukijoille, että hän epäili monia Mengelestä valtamediassa kerrottuja hirviötarinoita. ”Ammattihistorioitsijana pyytäisin suurempaa kriittisyyttä monia tarinoita kohtaan, jotka tällä hetkellä niellään pureskelematta,” Hart kirjoitti. ”Oma historiallinen aavistukseni on, että suuri osa tästä on mytologiaa, eräänlainen metafora (…) Epäilen suuresti tarinaa, jonka mukaan hän tappoi naisia murskaamalla heidän kurkkunsa saappaillaan. Tulee viemään kauan ennen kuin tutkijat alkavat erottelemaan Mengele-faktoja fiktiosta.” (The Washington Times, 9.7.1985)

Hart toki ansaitsee kiitosta siitä, että hän rohkeni epäillä julkisesti osaa Mengele-mytologiasta. Todellista urheutta olisi kuitenkin ollut koko holokaustitarinan objektiivinen arviointi. Millainen on hänen ”historiallinen aavistuksensa” Nürnbergin oikeudenkäynnissäkin käsitellystä tunnetusta tarinasta, jonka mukaan saksalaiset valmistivat saippuaa juutalaisten ruumiista? Entä mitä hän ajattelee ”kaasutuksista” Dachaussa, Buchenwaldissa, Mauthausenissa ja Auschwitzissa?

Josef_Mengele223Arkistotiedot Mengelen toiminnasta kertovat selkeällä kielellään, että hänen tehtävänsä oli tutkia Auschwitzin väestöä lääketieteellisesti. On hyvä muistuttaa, että Yhdysvalloissa suoritettiin samanlaisia ”kokeita” hallituksen päätöksellä sekä toisen maailmansodan aikana että sen jälkeen. Amerikan sotilaslääkärit tartuttivat mustiin koehenkilöihin syfiliksen näiden edes tietämättä siitä, sillä hallitus halusi löytää uusia menetelmiä sukupuolitautien hoitoon. 1950-luvulla CIA järjesti psykiatrisia kokeita, joihin kuului LSD-huumeen käyttöä, nukkumisen estämistä, epäinhimillistä sähköhoitoa sekä pyrkimyksiä aivopestä sairaalapotilaita ilman näiden etukäteen antamaa hyväksyntää. Eräs selviytyjistä, Louis Weinstein, on nyt ”ihmiskoekaniini, köyhä ja säälittävä mies ilman muistia tai omaa elämää”. Yhdysvaltojen hallitus on nyt haastettu oikeuteen, jotta se maksaisi korvauksia Weinsteinille ja kahdeksalle muulle. (The Washington Post, 1.8.1985. pääkirjoitus)

The New York Times julkaisi mielenkiintoisen, vaikkakaan ei suinkaan täydellisen, Mengele-artikkelin 21.6.1985. Artikkelin kirjoitti professori Robert Jay Lifton New Yorkin yliopistosta. Pitkä essee alkaa sanoin: ”Mengelen ympärille on jo kauan rakennettu niin sanottua demonisen persoonan kulttia. Häntä pidetään absoluuttisen pahuuden ruumiillistumana.” Lifton kuitenkin kertoo, miksi Mengele ei todellisuudessa ollut median esittämä ”epäinhimillinen tai edes yli-inhimillinen voima”.

Nuorena Mengele oli suosittu, älykäs ja vakavamielinen. Hän palveli puolustusvoimissa kolme vuotta, suurimman osan ajasta itärintamalla, ja todisti olevansa urhea sekä tunnollinen sotilas. Hän sai yhteensä viisi kunniamerkkiä, mukaan lukien I ja II luokan rautaristit. Auschwitz-Birkenaussa Mengele johti suurta määrää vankilääkäreitä, joista useat olivat juutalaisia.

Lifton muistuttaa, että ”silminnäkijöiden” todistukset Mengelestä tunnetussa 1963-1965 Frankfurtin Auschwitz-oikeudenkäynnissä olivat täynnä virheitä. Esimerkiksi: Mengele oli vain yksi lukuisista leirilääkäreistä, jotka aina vuorollaan olivat arvioimassa Auschwitz-Birkenauhun saapuvien työkykyisyyttä. Eräs Auschwitzin logistiikkaa hoitanut juutalainen ”todistaja” kuitenkin väitti oikeudenkäynnissä, että Mengele oli aina yksin arvioimassa uusia tulokkaita. Kun tuomari totesi, ”ettei Mengele ole voinut olla siellä aina”, todistaja vastasi: ”Minusta hän oli siellä aina. Päivin ja öin.” Monet ”todistajat” kertoivat Mengelen näyttäneen ”hyvin arjalaiselta” tai ”pitkältä ja vaalealta”, vaikka todellisuudessa hän oli keskimittainen, tumma ja tummahiuksinen.

Eräät monista Mengele-myyteistä ovat Liftonin kuvaamat tarinat, joiden mukaan lääkäri antoi Paraguayn presidentti Stroessnerille neuvoja kuinka hävittää maan intiaanipopulaatio. Toisen myytin mukaan hän rikastui Etelä-Afrikassa myymällä suuria määriä huumeita muiden ”ex-natsien” kanssa.

Tärkeä virallinen selonteko Mengelen persoonasta ja työnjäljestä Auschwitzissa on 19.8.1944 päivätty ”SS-kapteeni tohtori Josef Mengelen arviointi”, jonka laati Auschwitzin SS-lääkäreiden virasto. (Alkuperäinen kansio luettavissa Berlin Document Centerissä.) Raportti on hyvin imarteleva:

Josef_MengeleTohtori Mengele on avoin, vakaa ja rehellinen. Hän on suoraselkäinen, luotettava ja mutkaton. Hänellä ei vaikuta olevan heikkouksia tai paheita. Hän on erittäin hyvässä henkisessä ja fyysisessä kunnossa.

Työskennellessään Auschwitzin keskitysleirillä hän on käyttänyt hyväkseen teoreettista ja käytännön osaamistaan torjuessaan tautiepidemioita. Säntillisesti ja väsymättä, usein erittäin vaikeissa olosuhteissa, hän on täyttänyt jokaisen esimiehiltään saamansa tehtävän. Hän on tehnyt kaiken työnsä kiitettävästi. Lisäksi hän käytti vähän vapaa-aikansa opiskeluun, sillä hän tahtoo tulla antropologiksi.

Hän on herrasmiesmäinen, kuten kunnon sotilas. Hyvän käytöksensä vuoksi hän on erittäin pidetty yhteisössään. Hän kohtelee alamaisiaan reilusti, mutta osaa olla myös tarpeen tullen ehdoton. Joka tapauksessa hän on ihailtu ja pidetty.

Työllään, asenteellaan ja käytöksellään tohtori Mengele on osoittanut henkistä vakautta ja kypsyyttä. Hän on katolilainen. Hän on spontaani, estoton, vakuuttava ja eloisa.

Arviossa myös todettiin, että Mengelelle ”tarttui pilkkukuume hänen työskennellessä tunnollisesti lääkärinä Auschwitzissa”. Arviossa listattiin Mengelen saamat kunniamerkit ja lopuksi todettiin, että mies oli ansainnut ylennyksen.

Mengele pakeni Etelä-Amerikkaan, koska hän ei halunnut joutua syytetyn penkille liittoutuneiden järjestämissä näytösoikeudenkäynneissä. Hän eli kymmenen vuotta Argentiinassa ja Paraguayssa omalla nimellään. Ei ole mitään viitteitä siitä, että hän olisi koskaan hävennyt tai tuntenut syyllisyyttä työstään Auschwitzissa. Päinvastoin, kirjeessään pojalleen Rolfille Josef Mengele kirjoitti: ”Minulla ei ole mitään tarvetta oikeuttaa tai pyytää anteeksi mitään tekoani tai päätöstäni.” (Time, 1.7.1985)

Brasilian poliisi löysi 1985 Mengelen henkilökohtaisia papereita, joiden joukossa oli rönsyilevä omaelämänkerrallinen essee ”Fiat Lux”. Todennäköisesti Mengele kirjoitti sen asuessaan vielä maatilalla Baijerissa hieman sodan loppumisen jälkeen. Esseen tarkkaa sisältöä ei kuitenkaan ole paljastettu suurelle yleisölle. (The New York Times, 23.6.1985)

Mengele puhui toisinaan menneisyydestään herra ja rouva Stammerin kanssa. He olivat pariskunta, jonka kanssa Mengele asui 13 vuoden ajan maatilalla Brasiliassa lähellä São Pauloa. Ruova Gitta Stammer on kertonut, että Mengelen mukaan juutalaiset olivat Saksan kansallista etua vastaan toiminut joukko muukalaisia, minkä vuoksi saksalaiset halusivat häätää heidät maastaan. Mengele totesi Stammereille usein, ettei hän ollut syyllistynyt rikoksiin ja että hänestä oltiin tehty epäoikeudenmukaisen ajojahdin uhri. (New York Times, 14.6.1985; Baltimore Sun, 14.6.1985)

Elämänsä viimeiset vuodet Mengele vietti itävaltalaisen pariskunnan, Wolfram ja Liselotte Bossertin maatilalla Brasiliassa. Kun pariskuntaa haastateltiin, he kertoivat ihailleensa ja rakastaneensa kohteliasta vierastaan. Kun Wolfram Bossertilta kysyttiin Mengelen väitetyistä ”rikoksista” Auschwitzissa, itävaltalainen vastasi: ”Kunnioitan häntä ihmisenä, sillä hän on erinomainen persoona. Hänen menneet tekonsa eivät vaikuta tähän. Vielä tänäkään päivänä ei ole voitu todistaa, että syytökset häntä vastaan pitäisivät paikkansa.” (Washington Post, 10.6.1985)

Tohtori Mengelen ja hänen perheensä pitkäaikainen ystävä, saksalainen Hans Sedlmeier kertoi toimittajalle: ”Voisin kertoa sinulle, mitä Mengele teki Auschwitzissa ja sieltä lähdettyään, mutta sinä et uskoisi minua. Sanomalehdet eivät julkaise totuutta, sillä totuus ei miellytä juutalaisia (…) En siis suostu puhumaan Mengelen tapauksesta. Toimittajat ovat kirjoittaneet jo niin paljon valheita, ja juutalainen lehdistö on väittänyt…” Ilmeisen ärsyyntynyt Sedlmeier jätti lauseensa kesken. (New York Times, 13.6.1985)

Lehdistö rakastaa sensaatioita. Sen sijaan valtamedia ei koskaan ole kirjoittanut siitä, mikä oli koko Mengelen tapauksen tärkein opetus. Tutkijat vakuuttivat maailman kesällä 1985 siitä, että Mengele oli ollut kuolleena jo kuusi vuotta. Aina vuoteen 1985 asti niin sanotut ”holokaustiasiantuntijat” ja ammattimaiset ”natsinmetsästäjät” olivat kuitenkin järkkymättömän varmoja siitä, että saksalaislääkäri oli yhä hengissä. Suurin osa ”holokaustiasiantuntijoista” väitti, että Mengele piilotteli Paraguayssa.

Israelinjuutalainen ”natsinmetsästäjä” Tuvia Friedman valehteli julkisesti loppuvuodesta 1984, että Mengeleä oli nähty tuoreeltaan Floridan Orlandossa ja Tampassa sekä New Orleansissa. (AP, 3.10.1984) Muutamaa kuukautta myöhemmin juutalainen kertoi, että vaikka Mengelellä oli ”paljon omaisuutta” Yhdysvalloissa, tämä asui vakituisesti kuitenkin todennäköisesti Italiassa. Lisäksi etsintäkuulutettu tohtori oli havaittu hiljattain suuressa ”natsitapahtumassa” Bermudalla. (Jewish Week, 8.2.1985)

Liittovaltion viranomainen Stanley E. Morris, joka on osallistunut Amerikan hallituksen tekemään Mengele-tutkimukseen, kertoi toimittajalle toukokuussa 1985: ”Saamme joka päivä tonneittain tietoa Mengelestä, suurin osa vinkeistä on kuitenkin täysin hyödyttömiä.” Hän kertoi: ”Eräs henkilö väitti nähneensä Martin Bormannin, Hitlerin ja Mengelen ajelevan porukalla avoautolla Philadelphiassa.” (New York Times, 8.5.1985)

"Natsinmetsästäjä" Simon Wiesenthal esittelee myöhemmin huijaukseksi varmistettua pakokaasuautokuvaa.
”Natsinmetsästäjä” Simon Wiesenthal esittelee myöhemmin huijaukseksi varmistettua pakokaasuautokuvaa.

Tammikuussa 1985 Amerikan kongressin demokraattijäsen Robert Torricelli palasi Paraguaysta tuoden mukanaan ”hätkähdyttäviä uutisia”. Hänen mukaansa Mengele asui saksalaisessa siirtokunnassa Paraguayn vuoristolla. (Newsweek, 4.2.1985) London Sunday Times (10.2.1985) puolestaan kertoi kahden ”erittäin luotettavan lähteen” sanoneen, että Mengele elää vailla huolen häivää Paraguayssa. Hänen lokoisan mökkinsä väitettiin sijaitsevan lähellä presidentti Alfredo Stroessnerin kesäpalatsia. Maailman kuuluisin ”natsinmetsästäjä” Simon Wiesenthal puolestaan vakuutti olevansa ”100-prosenttisen varma”, että Mengele asui Paraguayssa. Hän myös syytti Mengelen sukua Saksassa siitä, etteivät nämä suostuneet kertomaan juutalaiselle, missä tohtorin asunto tarkalleen ottaen sijaitsi. (Newsweek, 20.5.1985) Toukokuun lopulla 1985 Wiesenthal, hänen edustamansa SWC-järjestö sekä Israelin ja Länsi-Saksan hallitukset tarjosivat 3,4 miljoonan dollarin löytöpalkkion Mengelestä.

Kansainvälisesti tunnettu ”holokaustiekspertti” ja ”natsinmetsästäjä” Serge Klarsfeld esitti syytöksen, että ”Mengele on Paraguayssa ja presidentti Stroessner suojelee häntä henkilökohtaisesti”. Pariisissa asunut juutalainen asianajaja valehteli jopa ”tietävänsä” Mengelen osoitteen: ”Mengele asuu suuressa yksityisessä huvilassa Asunciónin ulkopuolella. Huvilan omistaa joko Stroessner itse tai hänen ystävänsä.” (Newsweek, 20.5.1985)

Beate Klarsfeld. Viileä ja objektiivinen "holokaustiasiantuntija"?
Beate Klarsfeld. Viileä ja objektiivinen ”holokaustiasiantuntija”?

Klarsfeldin Beate-vaimo lensi Paraguayhin toukokuun lopulla. Juutalaisnainen käveli kyltin kanssa Asunciónin keskustaan ja syytti presidentti Stroessneria valehtelijaksi, koska presidentti oli sanonut, ettei tiennyt Mengelen olinpaikasta. Länsimaiset tiedotusvälineet ylistivät Klarsfeldia ja tarjosivat hänelle paljon positiivista julkisuutta. Sen sijaan Paraguayn kansalaiset pitivät hänen toimintaansa epäkunnioittavana ja loukkaavana. Hän saikin lähtöpassit hotellistaan.

Kuten historia on osoittanut, valehtelija ei ollutkaan Stroessner, vaan Klarsfeldit ja heidän itseään täynnä olevat liittolaisensa.

Leon Degrelle.
Leon Degrelle.

Historian professori A. Dane Bowen, Jr. Lock Havenin yliopistolta on harvoja ihmisiä, jotka uskalsivat julkisesti tuomita ”Mengele-eksperttien” vastuuttoman ja päättömän toiminnan. Kirjeessään New York Timesille (29.6.1985) hän puhui jyrkin sanoin: ”Sekä ammattimaiset natsinmetsästäjät että ääniä liittolaisvaltioiden maineen kustannuksella kalastelevat amerikkalaispoliitikot saisivat astua nyt alas norsunluutornista. Heidän tulisi pyytää anteeksi sitä, että he ovat edesvastuuttomasti syyttäneet Paraguayn hallitusta siitä, että se olisi mukamas ’suojellut’ Josef Mengeleä viime aikoina.”

Valtamedia on jo vuosien ajan kuvannut ”holokaustiasiantuntijoita” ja ”natsinmetsästäjiä” jonkinlaisiksi inhimillisen viisauden lähettiläiksi ja luotettavan tiedon järkkymättömiksi lähteiksi. Heitä kohdellaan ennennäkemättömällä julkisella kunnioituksella ja jopa heidän hurjimmat väitteensä uskotaan pureskelematta valtamediassa. Maailmanlaajuinen Mengele-jahti ja sen dramaattinen päätös kuitenkin todistivat, että ”asiantuntijat” olivat koko ajan väärässä ja etteivät he tuntuneet edes välittävän totuudesta syytellessään milloin ketäkin Mengelen avustajaksi.

Vaikka Mengele on nyt virallisesti menneisyyttä, kuumeinen ”natsinmetsästys” jatkuu edelleen. Väsymätön Simon Wiesenthal Center on jopa julkaissut ”natseista” etsintäkuulutuslistan löytöpalkkioineen. Tämäkin hanke voi kuitenkin kaatua nolosti, sillä listan kärkijoukossa on karismaattinen belgialaispoliitikko Leon Degrelle, joka nousi sotasankarin maineeseen SS-vapaaehtoisena. Loistavana puhujana tunnettu Degrelle on elänyt jo vuosia avoimesti Espanjassa ja hän argumentoi mielellään maailmankatsomuksensa puolesta. Hänen puheenvuoronsa Hollannin ja Espanjan televisiokanavilla viime vuosina ovat olleet hyvin mielenkiintoisia ja vakuuttavia.

Vaikuttaa siltä, että niin kauan kuin revisionistit jatkavat työtään, valtamedia jatkaa ”natsinmetsästystään”. Serge Klarsfeld myönsi hieman vastahakoisasti The New York Timesille (3.3.1985), että yksi motiivi Mengelen ja muiden ”natsirikollisten” julkiselle ajojahdille on se, että revisionistit ovat viime vuosina alkaneet haastaa valtamedian markkinoimaa ”oikeaoppista” holokaustitarinaa.

 

Mark Weberin artikkeli on käännetty Institute for Historical Review –verkkosivujen englanninkielisestä tekstistä. Julkaistu alunperin The Journal of Historical Review -lehdessä syksyllä 1985.

17 kommenttia

  1. Seuraavasta pätkästä syntyy väärä kuva:

    ”On hyvä muistuttaa, että Yhdysvalloissa suoritettiin samanlaisia ”kokeita” hallituksen päätöksellä sekä toisen maailmansodan aikana että sen jälkeen. Amerikan sotilaslääkärit tartuttivat mustiin koehenkilöihin syfiliksen näiden edes tietämättä siitä, sillä hallitus halusi löytää uusia menetelmiä sukupuolitautien hoitoon. 1950-luvulla CIA järjesti psykiatrisia kokeita, joihin kuului LSD-huumeen käyttöä, nukkumisen estämistä, epäinhimillistä sähköhoitoa sekä pyrkimyksiä aivopestä sairaalapotilaita ilman näiden etukäteen antamaa hyväksyntää. Eräs selviytyjistä, Louis Weinstein, on nyt ”ihmiskoekaniini, köyhä ja säälittävä mies ilman muistia tai omaa elämää”. Yhdysvaltojen hallitus on nyt haastettu oikeuteen, jotta se maksaisi korvauksia Weinsteinille ja kahdeksalle muulle. (The Washington Post, 1.8.1985. pääkirjoitus)””

    Mengele ei tehnyt mitään kyseenalaisia kokeita. Joko tässä on Weberin pukinsorkka tai sitten kyse on vanhentuneesta käsityksestä. Mengelen tutkimukset rajoittuivat erinäisiin mittauksiin:

    http://www.vho.org/VffG/2005/1/Mattogno51-68.html

    Osa tiivistetty tuonne:

    http://toinennakemys.wordpress.com/2014/05/03/mengele/

    ”SS-Standortarzt tri Eduard Wirths nimitti tri Mengelen leirilääkäriksi ns. “Mustalaisten perheleiriin” Osastossa BII Birkenaussa. Tänne Mengele perusti parakkeihin 29ja 31 lastentarhan, eräänlaisen päiväkodin ja esikoulun, jonne tulivat kaikki leirin mustalaislapset, jotka olivat alle 6-vuotiaita. Lastentarhassa kävi satoja lapsia klo 8 ja klo 14 välisenä aikana ja heitä vahti useita naisvankeja. Parakit maalattiin sisältä ja ne koristeltiin kuvilla, jotka esittivät satutarinoita. Parakissa 29 kävi myös muita kuin Mengelen tarkkailemia lapsia, jotka taas asuivat parakissa 31. Pian tämän jälkeen siellä asuvat lapset alkoivat saada parempaa ruokaa – maitoa, voita, vaaleaa leipää, lihakeittoa, jopa suklaata. Parakin 31 ympäristö aidattiin ja sinne perustettiin leikkikenttä, jossa oli hiekkalaatikkoja, karuselleja, voimistelutelineitä ja keinuja. Mengeleä kiinnostivat kaksoset, etenkin lapset, jotka kansoittivat parakin 31 lastentarhan. Tämän kaiken myöntää kirjassaan Auschwitzin museon tutkija Helena Kubica.

    1943 mustalaisleirissä raivosi vesikuolioepidemia. Tämä trooppinen tauti esiintyi useimmiten juuri lapsissa ja se tappoi 70%-90% uhreista. Mengele järjesti sairastuneille karanteenin. Kirjansa sivulla 394 Kubica esittää asiakirjan, jonka mukaan Rajskon Hygieniainstituutti on saanut preparoidun kuolleen 12-vuotiaan lapsen pään juuri Mengelen osastolta. Kuolinsyytä ei kerrota, mutta kaikki viittaa vesikuolioon. Mustalaiseleirin lapsista kuoli 2587 alle 10-vuotiasta lasta 1943. Tähän sisältyvät kaikki vesikuoliopotilaat. Tautia esiintyy yleensä Saharan eteläpuolella 2-16 -vuotiaissa lapsissa. Kuolionomaisesti taudissa kasvo- ja suukudos tuhoutuvat. Vedoten sodan jälkeen esiintyneisiin todistajalausuntoihin Kubica ensin väittää Mengelen surmanneen tämän sairastuneen ja muita sairastuneita. Syytä hän ei kerro. Lopulta hän kuitenkin kertoo, että tri Jan Cespiva oli todistanut, että tämä lapsi oli kuollut tautiin ja parannuskeinon löytämiseksi hänen kallonsa ja muita näytteitä lähetettiin SS-akatemiaan Graziin. Assistentti Cespiva oli itse kirjoittanut osoitteen kähetykseen. Pää säilytettiin benzoliformaliinissa ja ruumis krematoriossa III. Tämä asiakirja on ainoa Auschwitz-museon todiste Mengelen rikoksista ja Kubican oma kirja paljastaa, että mitään rikosta ei ollut. Kubica antaa enemmän painoa kuitenkin Miklos Nyiszlin antamalle todistukselle.

    Lastentarhan jälkeen Mengele perusti itselleen tutkimuslaboratorion, jossa suoritti kaksostutkimuksiaan. Laboratorion päällikkö oli tri Bertold Epstein Prahasta. Hänen assistenttinsa oli myös tshekki, tri Rudolf Weiskopf(Vitek). Laboratoriossa teki töitä myös kaksi vankia, puolalainen antropologi tri Martina Puzina ja tshekkitaiteilija Dinah Gottliebova, jonka tehtävänä oli piirtää lasten ruumiinosat . Laboratorion työ on hyvin dokumentoitu. Auschwitz-museossa on esittää tutkimustyö, jonka Mengele itse on allekirjoittanut. Asiakirjoissa ei ole kuitenkaan merkkiäkään mistään rikollisesta toiminnasta. Etupäässä kyse oli eri ruumiinosien muotojen ym. mittaamisesta, valokuvaamisesta ym. Joitain asiakirjoja on myös julkaistu. Laboratoriossa suoritettiin antropologista ja anatomista tutkimusta. Puolalaistutkija kertoo Mengelen tutkineen 402-412 kaksosta. Kubica väittää, että tutkittavien määrä ei ole tiedossa. Säilyneet asiakirjat eivät kerro mistään murhista. 35 sivulla 28.7. – 3.10.1944 on päiväkertomuksissa työpanoksista mainittu säännöllisesti 49 kaksosta kaksostutkimuksissa. Määrä ei vaihtele. Ei ihme, että Kubica ei mainitse tätä asiakirjaluetteloa. Hän väittää toisten kaksosten kohtalon olleen julman. Kaikki perustuu em. Nyiszlin kertomuksiin. Dokumenttien mukaan ei ole ollut julmia kokeita eikä murhia. Asiakirjat eivät myöskään viittaa tällaiseen poistumaan.

    Kaikki tiedot Mengelen rikoksista Kubican kirjassa ovat tämän Miklos Nyiszlin valheita. Tämän lähteen esitykset ovat myös muidenkin aiheesta kirjoitettujen kirjojen pääasiallinen materiaali Mengeleä vastaan. Nyiszli oli juutalainen kommunisti, jonka todistuksien avulla hyökättiin Mengelen kimppuun. Nyiszli oli patologinen valehtelija, joka 1946 kirjoitti Birkenaun krematorioissa II ja III olleen kussakin 15 yksittäistä uunia, joiden kapasiteetti olisi ollut 20 000 ruumista päivässä ja ne olisivat sijainneet 2 km leiristä. Parakki Kanada olisi ollut jatkuvasti palava jätekasa jne. Nyiszli julkaisi unkarilaisessa sanomalehdessä täysin perättömän kertomuksen kuulusteluistaan IG Farben-prosessissa, sillä niitä ei ollut ollut. Sama Nyiszli väitti olleensa Mengelen apulainen ja tehneen hänen kanssaan pakotettuna rikoksia ja olleen sellaisia todistamassa. Tällaisesta ei ole mitään todisteita. Kyseessä on Wiernkin kaltainen naurettavien valheiden tehtailija.

    Bertold Epsteinista entiset vangit kirjoittivat erittäin suosiollisesti. Rudolf Weiskopf vapautettiin Bergen Belsenistä. Martyna Puzina antoi 1985 haastattelun G.L. Posnerille ja J. Warelle. Dinah Gottliebova muutti 1947 Yhdysvaltoihin, jossa eli vielä artikkelia kirjoitettaessa. Nyiszlikin pääsi sodan jälkeen lavertelemaan kaikenlaista, vaikka oli muka nähnyt yhtä ja toista raskauttavaa kertomansa mukaan. Entisiä Mengelen tutkimia kaksosiakin oli vielä 1984 hengissä niin paljon, että he perustivat yhdistyksen. Siinä on 400 jäsentä. Useimmat kaksosia, mutta myös sisaruksia, jotka eivät olleet kaksosia (Mengele tutki myös tällaisia). Kubica on kerännyt 320 nimen listan. Mattogno mainitsee neuvostoliittolaisen asiakirjan, josta selviää Mengelen käsistä selvinneen 543 kaksosta. Mengele lopetti toimintansa 17.1.1945. Mattognon mukaan 16.1.1945 Birkenaun miesten leirissä oli 770 alle 18-vuotiasta nuorta ja 400 “invalidia”. Neuvostojoukkojen saapuessa leirissä oli 205 alle 15-vuotiasta, pääasiassa kaksosta.”

    Jne.

    Muutenkin Saksan kokeilut olivat aina varsin sivistyneitä verrattuna esim. Churchillin sallimiin ja USA:n mielipuolisiin kokeisiin, jotka tietenkin jatkuivat sodan jälkeenkin. Kuten tietenkin N-iiitossa ja Israelissa. Saksassa voitiin kokeilla ihan oikeita ja tärkeitä asioita kuten rokotetta tai selviämistä korkassa ilmassa ilmavoimia silmällä pitäen. Usein kuolemaantuomittu pääsi vapaaehtoisena tällaiseen melko vaaralliseen kokeeseen. Jos selvisi hengissä, tuomio mitätöitiin. Mengele ei kuitenkaan tehnyt mitään tällaista.

    Lännessä kokeiltiin ties mitä vangeilla tai jopa siviileillä ja kyselemättä. Hirveistä kidutuksista suurten joukkojen huomaamattomaan säteilyttämiseen ym.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Juutalaiseliitti vainoaa ”natseja” aina tietyn väliajoin, jotta saadaan propagandaa liikkeelle. Ei nämä ”juutalaiset natsienmetsästäjät” ole oikeasti mitään natseja nähneet vaan kaikki on todennäköisesti keksittyä, että saadaan taottua lampaiden aivoihin ajatuksia pahoista natseista ja pönkitettyä juutalaisten virallista uhriasemaa.

      Todellisuudessa saksalaiset eivät olleet syyllistyneet mihinkään. He vain pyrkivät juutalaiseliitin kuristusotteesta irti ja hetkellisesti onnistuivat siinä, mutta saksalaisten harmiksi muu maailma oli juutalaiseliitin taluutusnuorassa ja he toivat sodan saksalaisten ylle. Se miten saksalaisia sodan päättymisen jälkeen kohdeltiin toimii opetuksena, että juutalaiseliitille ei kannata antautua. Kidutuksia, joukkomurhia ja joukkoraiskauksia on luvassa, joten kannattaa taistella niin kauan kuin henki pihisee.

      Amerikan nykytilannetta tarkastellessa selviää, että ketkä näitä kauheuksia tulevat meille aikanaan tekemään, meidän ihanat kulttuurin rikastajat. Yhdysvalloissa on hirveä aivopesupropaganda käynnissä, jotta he saisivat kaikki ei-valkoiset vihaamaan valkoisia. On propagandaa ”valkoisesta ylivallasta”, valkoisesta ”etuoikeudesta” ja loputon paasaaminen orjuuttamisesta, että kuinka valkoiset tekivät niin, noin ja näin ei-valkoisille, vaikka eihän se asia ihan niin oikeasti mennyt.

      Rikoksiakin käytetään häikäilemättömästi valkoisten demonisoimiseen. Vaikka 90% rotujen välisestä rikollisuudesta on mustien rikoksia valkoisia kohtaan, niin juutalaismedia pyörittelee vuosikaupalla yksittäistapauksia joissa jokin ei-valkoinen on menettänyt henkensä valkoisen käsissä. Tuoreimpina esimerkkeinä Brownin (Ferguson mellakoiden syy) ja Zimmermanin tapaukset. Zimmerman ei teknisesti edes ole valkoinen, mutta sehän ei estänyt juutalaismediaa väittämästä hänen olevan valkoinen.

      Euroopan Unionilla erityisesti näyttää olevan haaveena asuttaa Eurooppa uudelleen afrikkalaisilla ja arabeilla. EU haluaa myös viedä ”leireille” ne valkoiset, jotka saattavat vastustaa tätä kehitystä. Medioissa näitä asioita ei kuitenkaan käsitellä ja jotkut onnettomat vielä uskovat tiedotusvälineiden olevan vapaita ja riippumattomia, vaikka näistä antivalkoisista suunnitelmista on mustaa valkoisella.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Erittäin hyvä kirjoitus.

        Jos joku elää haavemaailmassa ja kiistää ylläolevan niin muistutan parilla sanalla: ROTHERHAM ja ETELÄ-AFRIKKA.

        Rotherham on kaikkien valkoisten kaupunkien tulevaisuus. Ota Varkaus, siitä tulee Rothrham. Ota Malmö, siitä tulee Rotherham. Ota Tarto, siitä tulee Rotherham.

        Etelä-Afrikka. Kuka muka välittää koko ajan jatkuvista äärimmäisen brutaaleista ja rasistisista vakoisten murhista? Ei kukaan.

        Juutalaisten selkeä tavoite on saattaa valkoiset kaikkialla vähemmistöön ja heidän ei sitten tarvitse murhata ketään, enemmistö tekee sen ja media sulkee silmänsä. Jokainen multikultikukkahatutäti on pahempi kuin yksikään natsi, koska nämä multikultit ajavat itse lapsemme ja tulevaisuutemme teuraaksi.

        Katsokaa juutalaisten maata. Siellä ei ole multikultia, on Talmudin laki. Yksi kansa, yksi maa. Ja rajoja vartioidaan kuolemalla.

        Miksi juutalainen on multikulti meillä ja äärimmäinen nationalisti omassa maassaan?

        Minä tiedän vastauksen. Se on päivänselvä.

        Jos olette multikulteja, te yksinkertaisesti takaatte jälkeläistenne joukkomurhan.

        Samaan aikaan kun tämä on tulevaisuudessa käynnissä ja harvalukuinen valkoinen vähemmistö taistelee elämästä ja kuolemasta, siionistieliitti tulee järjestämään provokaatioita, joiden seurauksena USA pommittaa valkoisten alueita. Näin tulee käymään satavarmasti.

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
          1. Israelin valtiossa ei ilmeisesti ole kaikilla samanlaiset oikeudet, vaan arabeja ja muita ei-juutalaisia syrjitään ja väheksytään ja heitä yritetään ajaa pois sieltä tai muuten vaan halveksitaan ja tehdään heidän elämästään ikävää, jos näin on niin ei kuulosta kovinkaan reilulta toiminnalta vaan rasistiselta ja raukkamaiselta.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          2. Lyhyesti: Israel tappaa ”oman” (lue: palestiinalaisilta röyhkeästi ryöstetyn maan) maansa alkuperäisasukkaita jo kymmenien vuosien ajan.

            Israel on yksinkertaisesti pariah-valtio, jolle ei pidä antaa mitään muuta kuin jyrkin mahdollinen halveksunta. Juutalainen puhu kahdella kielellä.

            Se puhuu hunajaisesti meidän maassamme toleranssin ja suvaitsevaisuuden puolesta ja vaatii omassa maassan kuolemaa muille.

            Turha mussuttaa. Tämä on kova fakta.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Kun USA:lla ongelmia Brasiliassa sionistisen agendansa kanssa alkaa nazi-demonisointi. On muuten bottitarkistuksen menneet lähes lukukelvottomiksi tällä saitilla. Mistähän moinen?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. On hyvä muistaa että ilman Mengelen tutkimuksia ei nykyisiä avosydänleikkauksia olisi. Hän vei lääketiedettä valovuosia eteenpäin hoitaessaan ja leikatessaan leirien potilaita. Sanotaan mitä sanotaan, mutta tosiasia on ettei kukaan ole ollut lääketieteessä yhtä loistava henkilö kuin Mengele.

    Ja mitä tulee arkkiatriimme Arvo Ylppöön, niin kukaan ei puhu julkisesti siitä että Ylppö teki sadistisia kokeita henkisesti jälkeenjääneillä ja cp-vammaisilla henkilöillä. Ja häntä pidetään Suomen lääketieteessä puolijumalan asemassa.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. The China situation:
    October 1 1949, Mao Tse Tsung declared the founding of the People’s Republic
    of China in Tiananmen Square, Beijing. He was funded by Rothschild created
    Communism in Russia and also the following Rothschild agents: Solomon Adler,
    a former United States Treasury official who was a Soviet Spy; Israel Epstein, the
    son of a Jewish Bolshevik imprisoned by the Tsar in Russia for trying to ferment
    a revolution there; and Frank Coe, a leading official of the Rothschild owned IMF.
    Mao would murder sixty million innocent Chinese people under his rule mainly to
    destroy traditional Chinese culture. As with Christianity, any practitioners of
    spiritual systems where outlawed, killed, and thrown into gulags, to die a slow
    death through slave labor, starvation and torture. The Communistic systems
    became the new culture of control. With China under their flag, Tibet was next on
    the list as being the last bastion of spiritual and historical knowledge. All the
    Jewish systems seek to remove spiritual knowledge from Gentiles and keep it in
    the hands of the Jewish elite. This is a major part of their indoctrination program.
    There has been a major Jewish population in China for over a thousand years
    such as the Jews of Kaifeng. Communism was imported into Manchuria by an
    Oriental Jew named Abrahams. The powerful Western Jews worked with their
    Asian counterparts to conqueror the East, just as they did with their Jewish
    Eastern European brethren.
    China has been built up into the biggest global superpower by the Jews and
    everything has been shipped there. This was identical to what the Jews did with
    their USSR, turning it into a massive super state of military superpower, to wage
    conquest upon the rest of the earth, which they did. The only reason they were
    halted was the second war monkey wrenched their plans globally and led to the
    stagnation and fall of the USSR. There are reports that the America tactical silos
    are contracted to Israeli firms for certain electronics’ functions. This same 9
    situation was a key factor in the London false flag attacks, 911, and Fukushima.
    They also have their agents all over the Pentagon and other key Western military
    and government networks. The West is past the demoralization point and has
    entered into the destabilization phase. The Protest Wall St was organized by
    Jewish agents of Rothschild to be the start of a Communist movement, which is
    part of the subversion of decades of indoctrination of students into Communist
    ideals. At this point, one way or another, they are seeking to take the West down
    should they start a full out Communist revolution, civil war or open war. One way
    or another, it seems Red Chinese troops will be on Western Soil ”Liberating” us
    from the Fascist oppressors. This is what the Jews did in the ancient world with
    the Christian Crusades into Europe and around the world, and later with the Red
    Army rolling over Europe and the East, enslaving the many for the Jews.
    If they wanted to take it to open war, it would be easy to pull the rug out from
    under NATO in Europe and America, and put the West under the Red banner.
    This is what America and Western Europe have been prepped for over the
    decades, and how they planned to take Germany down into Communism during
    the First war, which they manipulated into existence for the sole purpose of
    taking all of Europe down into Communism, and they nearly did. It is a repeating
    set of tactics they are using.
    From looking at things, the ME conflict is a smaller warm up to a planned global
    conflict between China, North Korea and Russia and its allies. The Jews own
    these countries totally. Russia has just finished a mass joint war games exercise
    with China on Eastern European soil with thousands of Red Chinese troops.
    They where training specifically for war against Western forces. This was kept
    out of the mainstream it seems:
    http://beforeitsnews.com/war-and-conflict

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Missä se valheen raja oikein kulkee? Tohtori Mengele oli syvästi humanistisen koulutuksen saanut, asialleen omistautunut mies joka parhaan kykynsä mukaan auttoi potilaitaan hippokrateen valan velvoittamana. Moska joka hänen päälleen on heitetty syntyi niinkutsuttujen Nürnberg ”tutkimusten” pohjalta. Asia vai n pullahti esiin ja en jälkeen hysteerinen ihminen toisensa jälkeen antoi tulla tuutin täydeltä. Nämä tositarinat sitten kirjoitettiin ylös ja siitä alkaen ne ovat olleet ”virallista” totuutta. Simon Wiesenthal -keskus on auliisti levittämässä aineistoa joka itsessään on jo niin risririitaista ja kumuloituvaa että sille nauraa jo naurismaan aidatkin. Ensimmäisissä ”todistajan” lausunnoissa kerrotaan kuinka tohtori poisti märkivästä varpaasta kynnen ja toimenpiteen uhri oli puudutuksesta huolimatta kokenut äärimmäistä tuskaa. Kuitenkin kaikki varpaat tallella hän esiintyi todistajana anonymiteetin suojissa ja yhtäkkiä meillä oli käsissämme tapaus Mengele. Ilmaantui ihmisiä jotka tohtori oli pakkoabortoinut, sen jälkeenn hän oli hyppinyt naisten mahojen päällä abortoidakseen. Löydettyään jostakin maalipurkin hän oli aloittanut ihmisten silmien värjäämisen, ja lopulta toimittanut 400 000 ihmistä kaasukammioon. Vapaahetkinään hän oli huvitellut heittelemällä sylivauvoja elävinä polttouuniin. Semmoista hirviömäisyyttä ei ole edes keksitty jossa arvon tohtori ei olisi olut mukana. Toisaalta edesmennyt arkkiatri A.Ylppö oli Mengelen ystävä ja osittain tämän vaikutuksesta perusti suomeen neuvola järjestelmän. Tohtorin väitöskirja työtä ei n tunnu löytyvän mistään, enkä siitä varmaankaan tajuaisikaan mitään, mutta pääsisältö asiassa oli geenien vaikutus perinnöllisiin sairauksiin. Minä olen sitämieltä että tämä Juduholohöpö on mennyt liian pitkälle. Vailla mitään asioiden tarkastamista, annettuna ja otettuna Suomen kansa on valmis tarttumaan aseeseen jonkun lankkinaamapresidentin ja sekasikiö armeija puolesta Venäjää vastaan, ymmärtämättä ollenkaan että venäjällä on vihdoin ja viimein hallitus joka ei halua olla siionin käskyvallassche bunda. Marie le Pen, Jobbik, Hollannin kansallismieliset, Italian pohjoinen liitto, Vapaan Katalomian väki. Deutche bund. Kultainen aamunkoitto. Walesin vapautusliike. Skottinationalistit. Suomen maan media ähisee pytyllä ja tuottaa paskaa ja kansa on hukassa. Josef Mengele, olosuhteide ollessa toiset olisi ollut Nobel palkittu tiedemies; nyt hänet on valheen voimalla ajettu kauhukammioon, ja tämä valehteleminen senkun jatkuu.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. ”Liian pitkälle”? Nollatoleranssijuutalaisvallalle ja -valehtelulle tulisi olla.

      Venäjällä on juutalaisin hallitus sitten kommunismin. Se mm. määräsi nämä Wioesenthal-jutut vankeuden uhalla pyhiksi. Muutenkaan ei Suomi voi toivottaa Venäjän armeijaa tervetulleeksi ilman vatarintaa ja Suomen kansa, vaikka maa ei olisi juutalaiskomennossa.

      Pääviestisi näyttää olevan tuo Putinin mainostaminen.Valehtelija sinä olet. Ukrainan konfliktissa muuten eri maiden kansallissosialisteja on nimenomana matkustanut maan nationalistien avuksi Puten juutalaisarmeijaa vastaan. Ukrainan kansna parhaan aineksen lahtaminen näyttäisi olevan yksi pätavoite tuossa konfliktissa. Nyt juutalaisoligarkkien Venäjä on lisännyt joukkojaan, kun sen eri puolilta haalitut palkkasoturit ovat jäänet alakynteen.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. neo natsit , white supremacistit eivät ole kansallissosialisteja.

        Vähemmän jutku määrää Venäjällä kun totaalisesti koukutetussa USA:ssa. oh israhell we will bend down to you and only ask how deep you want to push it and we will wanted even deeper because it feels so good. saman voi sanoa englannista.

        anglo-saksonit ovat valkoin äpärä rotu joka tekee aina niin kuin itsevalittu herrarotu käskee tel avivsta.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      2. se jutku armeija on Ukrainan!

        valkoisia rotuja on useita kuten on muitakin ja niillä on eroja.

        anglo-saksonit ovat valkoisten rotujen suurin pettäjä ja sietää joutua helvettiin isäntärotunsa kanssa. Ukrainankin tilanne on heidän aikaansaama. ISIS on niiden rahoittama terroristijärjestö Syyrian laillista hallitusta vastaan.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. http://codoh.com/library/document/4211/

    Poor Josef Mengele! Man portrayed by Hollywood as Nazi kingpin lived in poverty and illness

    By Hadding Scott

    If anything is certain about Josef Mengele, it is that he was not the monster that mass-media represented. In fact he was a man hounded and oppressed by reckless propaganda, culminating in Hollywood’s depiction of him as the wealthy mastermind of a global Nazi conspiracy in The Boys from Brazil (1978) the year before his death.

    The worst of the accusations against Mengele, that he selected 2 ½ million victims for gassing at Auschwitz (repeated in The Boys from Brazil), had the legs knocked out from under it by the Leuchter Report in 1988. Even those who still insist that mass-murder by gas happened at Auschwitz admit that the 2 ½ million figure is impossible.

    The accusations of medical experiments against Mengele are also quite ridiculous, among them the claim that this trained physician had tried, as an experiment, to turn brown eyes blue by injecting dye into them. Even before 1988, the improbability of such an accusation was noted by historian cum newspaper-columnist Jeffrey Hart.

    The cinematic representation of Mengele’s life in South America, as the opulent leader of a global Nazi conspiracy, was just as unrelated to reality as the portrayal of his activities at Auschwitz. Because the university that issued his M.D. and Ph.D. had for political reasons revoked them, Mengele was no longer able to practice medicine and sank ever deeper into poverty.

    According to his son, Mengele was able to elude capture mainly because the actual circumstances of his life were so different from what the mass-propaganda had portrayed. For the real Mengele, there was no seaside villa protected by bodyguards and German shepherds, and no chauffeured Mercedes-Benz limousine. On the one occasion when Rolf Mengele visited his father in South America, he had to travel from Wolfram and Liselotte Bossert’s home in São Paolo to Cairas, traversing miles of slums to reach Josef Mengele’s tiny house containing a bed, a table, some chairs, and a closet. (A. Siegert, Chicago Tribune, 19 June 1985)

    Rolf says that his father was frightened and depressed and was contemplating suicide. In 2004 the Guardian reported that “86 letters, notes, and diaries” belonging to Mengele, discovered in a São Paolo police archive and published in a Brazilian newspaper, showed that Mengele was “lonely, depressed and short of money” and suffered intense abdominal pains in his last years. Mengele’s friend Wolfgang Gerhard suggested to him in 1974 that he travel to Europe for medical treatment, but by that time he could not afford it. (Guardian, 23 November 2004)

    Mengele’s friends, the Bosserts, told police that he often suffered from dental abscesses, which he himself would treat with a razor blade. He also suffered from longterm sinusitis, for so many years that the infection caused a small hole in his left cheekbone. (Guardian, 11 January 2017) With antibiotics, it could have been treated.

    Mengele died in 1979 (suffering a stroke while swimming in the ocean, and drowning as a result) but his family kept his death a secret because they did not wish to call attention to themselves, and also wished to protect Mengele’s friends the Bosserts, who had him buried under the name of his friend Wolfgang Gerhard. (Thus the hysteria about Mengele, complete with alleged Mengele-sightings, continued for six years after his death.)

    Perhaps from the same fear of publicity, Mengele’s relatives never claimed his remains. The bones sat in a blue plastic bag at São Paulo’s Legal Medical Institute for more than 30 years until Dr. Daniel Romero Muñoz, who had participated in identifying them in 1985, obtained permission to use the former SS physician’s bones as props for a course in forensic medicine.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat