"Sionistien valta länsimaissa pohjautuu holokaustimyyttiin. Revisionisteja vastaan hyökätään väkivalloin ja tuomioistuimessa, koska heitä ei uskalleta haastaa historiallisessa ja tieteellisessä tutkimuksessa."

Robert Faurisson

Jos Trump uudistaa ulkopolitiikkaa, Israel voi kävellä tappavaan ansaan

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,22
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Sionistien laiton siirtokuntaprojekti ja viha palestiinalaisia kohtaan saattaa koitua Israelille kohtalokkaaksi virheeksi. Jos Trump pitää kiinni ulkopoliittisista lupauksistaan, saa Israel huomattavasti kiviä heitteleviä palestiinalaisia vahvemman vihollisen.

Kuten olemme uutisoineet, lukemattomat amerikkalaiset äänestivät Donald Trumpia siksi, että tämä kritisoi ankarasti Yhdysvaltojen sotia esimerkiksi Libyassa, Syyriassa ja Irakissa.

Yhdysvallat hyökkäsi maihin Israel-lobbyn painostuksesta, koska Muammar Gaddafi, Bashar al-Assad ja Saddam Hussein olivat tehneet järjestelmällisesti Israel-vastaista ulkopolitiikkaa ja tukeneet esimerkiksi palestiinalaisten vapautusliikettä. (Syyriaa vastaan Amerikka on käynyt toistaiseksi ”vain” sijaissotaa.)

Ei ihme, että Trumpin sodanvastaiset puheet säikäyttivät monet sionistit, jotka tietävät, että lopulta Yhdysvaltojen armeija on juutalaisvaltion ainut turvatakuu. Jos Yhdysvallat ei hyökkää Israelin sotilaallisen ylivallan haastaviin maihin, on juutalaisvaltion koko tulevaisuus uhattuna.

Presidentinvaalien aikana Yhdysvaltojen Israel-lobby joutui kuitenkin tekemään vaikean valinnan: tulisiko huomio kiinnittää Lähi-idän yleiseen kehitykseen vai pikemminkin Israelin sisäisiin asioihin. Jälkimmäinen vaihtoehto koski erityisesti palestiinalaisten etnistä puhdistusta ja siirtokuntahanketta.

Nyt vaikuttaa siltä, että sionistilobby valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon. Lobby on valmis katsomaan sormien läpi Trumpin sodanvastaisia lausuntoja, kunhan sionistit saavat sortaa palestiinalaisia mielensä mukaan Israelin sisällä.

Lobbyn valintaa kuvasti se, että Trump sai vaalivoiton jälkeen raikuvat suosionosoituksen suurilta sionistijärjestöiltä, kuten kirjoitimme viikko sitten:

”Ortodoksijuutalaisen Habayit Hayehudi –puolueen johtaja Naftali Bennett puolestaan kertoi toivovansa, että Trump murskaa viimeinkin palestiinalaisten haaveet omasta valtiosta: ’Trumpin voitto on Israelin kannalta erinomainen tilaisuus perua julkisesti lupaus palestiinalaisvaltion perustamisesta!’

Bennetin ohella monet muutkin sionistijohtajat uskovat, että Trumpin tuella Israel voi vauhdittaa ei-juutalaisten etnistä puhdistusta ja laitonta siirtokuntahanketta. Haaretz’n mukaan Israelin parlamentissa uskotaan, että Trump aloittaa siirtokuntahankkeen ’uuden aikakauden’.

Erityisesti ääriuskonnolliset ja äärioikeistolaiset juutalaispuolueet (jotka ovat Israelissa erittäin vaikutusvaltaisia) vaikuttavat vaalien jälkeisten puheiden perusteella pitävän palestiinalaisten sortamista jopa tärkeämpänä kuin Israelin yleistä geopoliittista turvallisuutta Lähi-idässä.

Äärijuutalaiset eivät ole juurikaan kommentoineet Trumpin sodanvastaisia lausuntoja vaalivoiton jälkeen. Sen sijaan he ovat innoissaan mahdollisuudesta, että Trump antaisi Israelin tehdä palestiinalaisväestölle mitä se lystää.

Israelilaispoliisit palestiinalaisen kimpussa.

Israelilaispoliisit palestiinalaisen kimpussa.

”Tärkeintä on, ettei Amerikka puutu palestiinalaisten sortamiseen”

Al-Monitor-lehti kirjoittikin, että pääministeri Netanjahu tahtoo, että Trump olisi presidentti, ”joka ei puutu Israelin päätöksiin”.

Israelin hallitus on al-Monitorin mukaan jälleen runnonut läpi uusia lakeja, joiden tavoitteena on viedä palestiinalaisia sortavaa siirtokuntaprojektia tehokkaasti eteenpäin. Teatraalisista ”rauhanneuvotteluista” huolimatta Israel on jo kauan sitten päättänyt, etteivät palestiinalaiset tule koskaan saamaan omaa valtiota.

Amerikan presidentit ovat kautta historian vastustaneet puheiden tasolla siirtokuntia, vaikka he eivät olekaan uskaltaneet asettaa Israelille sanktioita rangaistukseksi palestiinalaisten sortamisesta.

Amerikan periaatteellinen vastustus on joka tapauksessa pakottanut Israelia toteuttamaan etnistä puhdistusta hitaammin kuin se haluaisi. Nyt kovan linjan sionistit toivovat, että Trump antaisi sortajille täysin vapaat kädet.

Mitä, jos Trump myöntyy Israelin vaatimukseen, mutta pitää samalla kiinni sodanvastaisista periaatteistaan? Lopputulos voisi olla sionistien kannalta hyvin karu, kuten artikkelissamme tulemme osoittamaan.

Kuten uutisoimme eilen, esimerkiksi Syyrian presidentti Assad on suhtautunut varovaisen optimistisesti Amerikan vaalitulokseen, sillä Clintonin tappio voi tarkoittaa sitä, että Amerikka lieventää sotaisaa ulkopolitiikkaansa.

Assadin Syyria on osa niin kutsuttua Vastarinta-akselia, johon kuuluvat myös Iran ja Hizbollah. Yhdessä ne muodostavat Israelin merkittävimmän sotilaallisen uhan.

Mikäli Israel tekisi kylmäpäistä politiikkaa, keskittyisi se palestiinalaissiviilien sortamisen, raiskaamisen ja murhaamisen sijaan siihen, että Syyria, Iran ja Hizbollah tehtäisiin mahdollisimman heikoksi. Tähän Israel tarvitsee Yhdysvaltoja, jonka johdossa on sotaa rakastava presidentti. Mutta onko Trump sellainen?

assad-trump

Sionismin vihollisia värvätään nyt myös Persianlahden maissa

Israelin kannalta erityisen ongelmallista on se, että Jemenin sodan (jossa taistelevat vastakkain sionistien tukema Saudi-Arabia sekä antisionistien tukemat huthikapinalliset) myötä Vastarinta-akselin suosio on kasvanut lukuisissa Persianlahden maissa.

Vaikka Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvoston jäsenmaat ovat tiukasti Yhdysvaltojen ja Israelin talutusnuorassa, voi Jemenin kriisi voimistaa alueen vallankumouksellisia Israel-vastaisia kansanliikkeitä.

Al-Monitor kirjoittaa, että Syyrian sota ja kärjistyvä vastakkainasettelu shiia- ja sunnimuslimien välillä on johtanut siihen, että Israelin suurimpana vihollisena pidetty Hizbollah pyrkii lisäämään vaikutusvaltaansa Persianlahden alueella.

Korruptoituneiden öljymiljardöörien johtama Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvosto on vastannut Hizbollahin toimintaan pelokkaasti määrittelemällä sen tänä vuonna ”terroristijärjestöksi”, jotta sionisminvastaisen liikkeen kasvaminen saataisiin estettyä.

Al-Monitorin haastatteleman Persianlahden politiikkaan erikoistuneen professori Abdulkhaleq Abdullan mukaan Israelia palveleva Persianlahden poliittinen eliitti on nyt äärimmäisen huolissaan Hizbollahin levittäytymisestä.

Abdulla kertoi al-Monitorille, että Hizbollah käyttää Jemenin sotaa nyt hyväkseen kannustaakseen eliitin sortamaa kansaa liittymään Iranin puolelle (eli Israelia vastaan).

Muun muassa Kuwaitissa, Bahrainissa ja Saudi-Arabiassa asuu suuret shiiaväestöt, jotka voisivat otollisissa olosuhteissa liittyä antisionistiseen vallankumoukseen. Merkkejä tästä nähtiin jo niin sanotun arabikevään aikana.

Abdullan mukaan Hizbollah on antanut viime aikoina sotilaallista koulutusta ainakin kuwaitilaisille, bahrainilaisille ja jemeniläisille sisseille.

Ihanteellisessa tilanteessa Hizbollahin kouluttamat sissit voivat toimia vallankumouksen etujoukkona, kun Israelin lahjomat Persianlahden hallitukset alkavat natista liitoksissaan. Tämän pitäisi huolestuttaa Israelia enemmän kuin kiviä viskovat palestiinalaislapset.

Hizbollah.

Hizbollah.

Amerikan juutalaisjohtajat: sionismi jopa monikulttuurisuutta tärkeämpää

Sanomalehti Haaretz huomioi, että myös Yhdysvalloissa vaikutusvaltaisimmat juutalaisjärjestöt ovat asettaneet Israelin oikeistohallituksen edun nyt selvästi kaiken muun yläpuolelle.

Amerikassa priorisointi on johtanut siihen, etteivät maan kaksi voimakkainta juutalaisjärjestöä – AIPAC ja Conference of Presidents of Major American Jewish Organizations – suostuneet kritisoimaan edes Donald Trumpin ”rasistisia” kannanottoja.

Palestiinalaisiin kohdistuvan sorron koventaminen on nyt niin tärkeää esimerkiksi AIPAC:lle, että toinen amerikanjuutalaisten perinteinen poliittinen projekti, monikulttuurisuus, on jäänyt hopealle.

Mikäli Trump näyttää vihreää valoa uusille siirtokunnille, ei AIPAC:ia kiinnosta juurikaan, miten Amerikan mustille ja latinoille käy.

Haaretz kirjoittaa, että tilanne on historiallinen. Vielä muutama vuosikymmen sitten pakkomonikulttuurisuuden edistäminen oli sanomalehden mukaan Amerikan juutalaisille yhtä tärkeä päämäärä kuin Israelin lobbaaminen:

”1900-luvulla [Amerikan juutalaiset] johtajat, kuten Brandeis, Wise ja Marshall kampanjoivat ahkerasti yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta [sic] vastaan, sillä heidän mielestään Amerikan juutalaisten hyvinvointi oli suoraan riippuvainen muiden sorrettujen [sic] vähemmistöjen hyvinvoinnista.

He kannattivat kansalaisoikeuksia [kiertoilmaus avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikalle ja rodunsekoitukselle. Suom. huom.], koska he uskoivat, että mustien oikeuksien turvaaminen merkitsisi sitä, että myös Amerikan juutalaiset olisivat turvassa.”

Anti-Defamation Leaguen (ADL) ja Bend the Arcin (BA) kaltaiset upporikkaat juutalaisjärjestöt lobbaavat edelleen ankarasti pakkomonikulttuurisuuden puolesta. Arvojärjestyksessä ADL ja BA ovat kuitenkin AIPAC:n ja Conference of Presidentsin alapuolella.

AIPAC:n ja Conference of Presidentsin toiminta viestii Haaretz’n mukaan, että sionistinen eliitti pitää tällä hetkellä kaikista tärkeimpänä sitä, että Amerikan uusi presidentti antaa Israelin sortohallitukselle täysin vapaat kädet.

Juutalaiset johtivat Yhdysvaltojen "kansalaisoikeusliikettä", jonka etulinjassa oli Martin Luther Kingin kaltaisia mustia.

Juutalaiset johtivat Yhdysvaltojen ”kansalaisoikeusliikettä”, jonka etulinjassa oli Martin Luther Kingin kaltaisia mustia.

Jews-for-Refugees-1024x682

Haaretz’n mukaan monikulttuurisuus on edelleen poliittisesti äärimmäisen tärkeä arvo länsimaissa asuville juutalaisille.

Tulevaisuus riippuu nyt siitä, tuleeko Trump pitämään ulkopoliittiset lupauksensa vai alistuuko hän sotaa rakastavien uuskonservatiivisionistien tahtoon.

Mikäli Trump asettuisi puolustamaan Assadia ja sionistien asema Persianlahden alueella heikentyisi entisestään, voisi Israelilla olla edessään varsin karvas kohtalo.

Jos Israel päättää porsastella yhä röyhkeämmin miehitetyillä palestiinalaisalueilla, tulee kansainvälisen yhteisön ja Persianlahden arabien viha sionismia kohtaan kasvamaan.

Vaikka Trump antaisikin Israelin rakentaa rauhassa uusia siirtokuntia, saattaa hän luoda sodanvastaisella ulkopolitiikallaan pohjan entistä voimakkaammalle Vastarinta-akselille. Tämä voisi parhaassa tapauksessa merkitä pitkällä tähtäimellä loppua sionistivaltiolle.

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös:

Juutalaiset ja rasismi, osa 3: Miksi kansallismielisten tulee vastustaa Israelia?
Tuki Israelille merkitsee tukea ääri-islamistiselle terrorismille
Suomen valtamedia: Syyrialla ei oikeutta torjua jihadistien vallankaappausta
Mistä juutalaisten rooli poliittisessa eliitissä johtuu?
Tietovuoto: juutalaispankkiiri valikoi Obaman hallituksen jäsenet kulissien takana
Helsingin Sanomat pimitti tietoa Clintonin ja juutalaismiljardöörin rikostutkinnasta

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

17 Kommentit

  1. Äänestä jaloilla

    Tähän sotaan voi jokainen osaltaan osallistua: Jätetään kaikki israelilaiset tavarat hyllyille mätänemään. Ei käydä ABC:llä eikä SS-marketeissa. Silloin rahan lähetys Suomesta lakkaa ja se osaltaan kirvelee kuin esinahan leikkaus.

    (29)(1)
    • Riku Salminen

      Juuri näin. Minä sanoin S-asiakasomistajuuteni irti tällä viikolla ja koko S-ryhmä on nyt boikotissa.

      (11)(1)
    • Riku Salminen

      Juuri näin. Sanoin itse S-asiakasomistajuuteni irti tällä viikolla ja koko S-ryhmä on boikotissa pienintäkin Salea ja Alepaa myöten.

      (5)(1)
    • Jouni Rosenberg

      Olen tehnyt henkilökohtaisen BDS kaikkia fanaattisia ja verenhimoisia islamistivaltioita, marokkolaisten, egyptiläisten etc. vastaan, sekä heitä nuoleskelevien sotahullujen kiihkoilijoittensa tuotteet hyllyihin.

      Sen sijaan käytän Israelilaisia tuotteita, joita voin tilata suoraan tuottajalta verkosta. Näin menetellen olen osaltani edistämässä ja rakentamassa rauhaa, niin Lähi-itään kuin muuallekkin maailmaan.

      (2)(20)
  2. Ei Israelin armeija nyt niin heikko ole, että se noin vaan romahtaa. Ja jos Israel ajetaan tarpeeksi ahtaalle, on vielä vaihtoehtona Samson-optio, milläs kaadat ydinasevaltion? Että vaikken Israelia tuekaan, niin en jaksa uskoa valtion kaatumiseen kovin lähitulevaisuudessa.

    (15)(2)
  3. paskan marjat!! Toinen corbett report samaa jutku paskaa koko trump! Tulee kääntää takkinsa! Keskiluokka elää sotateollisuudesta ja pitäähän sotaa tarvikkeita käyttää mieluiten israelin vihollisiin!!

    The Missing Liberty Movement and the Post-Election Blues

    (8)(1)
  4. Hyvä mutta epäilen että liian optimistinen artikkeli Arvi Pihkalalta.
    Pessimisti ei pety. Ja pessimismiin on paljon syitä.
    Yksi niistä on Trumpin tyttären juutalainen aviopuoliso.
    Toinen on tämänpäiväinen (18.11.2016) ilmoitus siitä miten Trump aikoo nimittää sionistimielisiä johtamaan USA:n eri ulkopoliittisia osastoja.
    Kolmanneksi sekä demokraatit että republikaanit ovat lähes 100% Israelin puolella kaikessa maanpetturuuteen asti, koska molempien puolueiden kristityt kannattajat pitävät juutalaisia myös kristittyjen Jumalan Valittuna Kansana.

    (Tuohon voidaan saada muutos vain globaalisti murskaamalla harhaluulo Jeesuksesta juutalaisena—Jeesus oli foinikialainen, eikä Jeesuksen Isä-Jumala taatusti ollut juutalaisten Jehova-YHVH-Jahve-Jove).

    Itse pidän lähtökohtaisesti Trumpia Amerikan Sanansyöjä-Soinina kunnes hänen toimensa ja tekonsa toisin todistavat. Toivottavasti ne todistavat epäilyni vääriksi.

    (23)(6)
  5. Trump ei tule tekemään mitään mikä olisi juutalaisille haitaksi. Trump ottaa käskynsä suoraan juutalaisten johtajistolta. Koko kuvio on niin älyttömän läpinäkyvä, etten tiedä itkeäkö vai nauraa.

    (20)(4)
  6. Trump ei tule tekemään mitään mikä olisi jutkuille haitaksi. Hän ottaa käskynsä suoraan juutalaisten johtajistolta. Koko kuvio on niin älyttömän läpinäkyvä, etten tiedä itkeäkö vai nauraa.

    (12)(4)
  7. Kaikki porsastelu loppuu sitten kun Herra Jeesus saapuu kunniassaan. Eläköön Kristuksen voitto!

    (17)(6)
  8. hitler-viehe

    Ette te nyt oikeasti voi täällä uskoa, että Trump olisi joku aito vastarinta ja aito oppositio.

    Trump on samanlainen sionistien sätkynukke. Ovela taktinen veto vain.

    En tiedä harrastaako teistä kukaan täällä kalastusta, mutta kun sen vieheen heittää veteen ja kalan saa koukkuun niin, jos kala on liian iso kelattavaksi heti rantaan on syytä antaa hiukan lisää siimaa, että viehe iso kala nielee vieheen varmasti oikein syvälle ja väsyttää itsensä. Aikansa taisteltuaan löysän siiman päässä kala on valmis kelattavaksi rantaan helposti.

    Trump on katala viehe jonka Yhdysvaltain kansa on niellyt. En silti sano, etteikö hän olisi parempi kuin Clinton. Nimittäin tämä toinen viehe oli myös yhtä ja samaa, mutta vielä rumempaa.

    Joka tapauksessa, Trump on viehe ja ansa Yhdysvaltain kansalle, joka vie Yhdysvallat surutta ”hyvän” kautta tuhoon. Näin kävi myös Saksalle 1930-luvulla. Silloin Saksan kansa nielaisi Hitler-vieheen oikein syvälle.

    Itse Hitler-viehe tappoi Saksa-kalan ja nyt sama viehe on uudelleen käytössä.

    Olen syvästi pettynyt Magneettimediaan, te olette väärässä!

    (11)(17)
  9. hitler-rapala

    Ette te nyt oikeasti voi täällä uskoa, että Trump olisi joku aito vastarinta ja aito oppositio.

    Trump on samanlainen sionistien sätkynukke. Ovela taktinen veto vain.

    En tiedä harrastaako teistä kukaan täällä kalastusta, mutta kun sen vieheen heittää veteen ja kalan saa koukkuun niin, jos kala on liian iso kelattavaksi heti rantaan on syytä antaa hiukan lisää siimaa, että viehe iso kala nielee vieheen varmasti oikein syvälle ja väsyttää itsensä. Aikansa taisteltuaan löysän siiman päässä kala on valmis kelattavaksi rantaan helposti.

    Trump on katala viehe jonka Yhdysvaltain kansa on niellyt. En silti sano, etteikö hän olisi parempi kuin Clinton. Nimittäin tämä toinen viehe oli myös yhtä ja samaa, mutta vielä rumempaa.

    Joka tapauksessa, Trump on viehe ja ansa Yhdysvaltain kansalle, joka vie Yhdysvallat surutta ”hyvän” kautta tuhoon. Näin kävi myös Saksalle 1930-luvulla. Silloin Saksan kansa nielaisi Hitler-vieheen oikein syvälle.

    Itse Hitler-viehe tappoi Saksa-kalan ja nyt sama viehe on uudelleen käytössä.

    Olen syvästi pettynyt Magneettimediaan, te olette väärässä!

    (8)(15)
  10. Clintonin puolesta aiemmin kommenteissaan lobannut UPI:n Aaltolakin arvioinu tulevaa mahdollista muutosta ulkopolitiikkaan:

    ”Trumpin nimitykset ennakoivat rajua linjanmuutosta”…
    http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/amerikka/trumpin-nimitykset-ennakoivat-rajua-linjanmuutosta-putinin-politiikka-tulossa-muotiin/?shared=949146-0abae619-4

    Öljy-yhtiön johtotehtävissä Tillerson on luonut lämpimät suhteet Vladimir Putiniin. Putin on myöntänyt hänelle ystävyyden kunniamerkin, joka on Venäjän vuonna 1994 perustama kunniamerkki ulkomaalaisille, jotka työskentelevät Venäjä-suhteiden hyväksi.

    Tillerson tuntee hyvin myös Venäjän toiseksi vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi kutsutun Igor Setšinin, joka on toiminut muun muassa öljy-yhtiö Rosneftin johdossa.

    Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola uskoo Yhdysvaltain siirtyvän Trumpin kaudella monenkeskisestä politiikasta diileihin yksittäisten valtioiden kanssa.

    ”Trump–Tillerson-akselilla haetaan kahdenvälisiä suhteita. Monen maan paketteja ulkopolitiikassa ei tulla näkemään”, Aaltola sanoo.

    Aaltolan mukaan Trumpin nimittämä konservatiivinen, muun muassa liike-elämän johtajista ja sotilasjohdosta koostuva kabinetti merkitsee Yhdysvaltain politiikan painopisteen vaihtumista.

    ”Ulkoministerin valinta osoittaa, että resurssipolitiikka kiinnostaa Yhdysvaltoja enemmän kuin ihmisoikeudet”, Aaltola arvioi.

    Yhdysvallat miettii Aaltolan mukaan jatkossa entistä enemmän, miten Venäjä voisi auttaa sitä esimerkiksi suhteessa Kiinaan tai terrorismin vastaisessa sodassa.

    ”Tillerson on samalla aaltopituudella Putinin kanssa. Putinin politiikka on tulossa muotiin”, Aaltola sanoo.

    Välien lämmittely Venäjän kanssa voi tarkoittaa myönnytyksiä pakotteisiin….

    Tässä voi olla sellaisetkin ulkopoliittiset intressit Trumpilla takana kuten myös Ranskan republikaanien nouseva presidenttiehdokas Fillonkin on sanonut,että Venäjä pitäisi saada enemmän yhteistyöhön(esim.kauppa,terrorismi jne.) ja sisällytetyksi Länteen ja Eurooppaan kuin työntää se nykyisellä poliittisella linjalla Kiinaan ja Aasiaan päin,joka olisi kuulemma virhe.
    http://www.euractiv.com/section/global-europe/news/fillon-calls-hollandes-hardline-policy-on-russia-absurd/
    http://uk.reuters.com/article/uk-france-election-fillon-russia-idUKKBN13G2CQ?il=0
    http://www.nytimes.com/2016/11/30/world/europe/fillon-french-election-russia.html

    Samaa on arvioinut myös jopa jotkin valtavirran asiantuntijatkin,että USA saisi kuulemma enemmän vaikutusvaltaa Venäjään hyvillä suhteilla ja yhteistyöllä kuin toisinpäin.
    http://thehill.com/blogs/pundits-blog/the-administration/310130-tillersons-ties-to-russia-could-bolster-us-interests

    Jos tällaiset ajatukset alkavat ottaa vaalivoittoja niin USA:ssa kuin Euroopassakin niin todennäköisesti tuleva ulkopolitiikka tulee muuttumaan…

    (0)(0)
  11. Tämäkin on varmaan kuin messiaan saapumisen merkki. Talmudin vanha vihollinen Eurooppa kärsii, kun Putinin juutalaiskommunistit saavat tehdä uuden Holodomorin. Ilmeisesti Väyrynen tulee uudeksi kekkoseksi tai Suomi ja Baltia siirtyvät suorsaaan Puten komentoon.

    (3)(0)
  12. Miettien Trumpin mahdollista ulkopoliittista linjaa vuonna 2017;

    Trumpin esikuntapäällikkö Priebus(myös republikaanien johtajia) on väläyttänyt Trumpin tiimin luultavasti hakevan Venäjän suhteen kylmän sodan jälkeistä asetelmaa,joka tarkoittaisi paluuta takaisin 80-luvun lopun ja -90 luvun alun linjaan,ilman paluuta kylmään sotaan(joka Clintonin johdolla olisi varmasti alkanut).
    Optimismihan Lännessä vallitsi jonkin aikaa juuri tuolloin -90,ja jokseenkin 2000 luvun Bushin Irakin sodan aloitukseen asti,mutta sitten alkoi siitä pikkuhiljaa menemään pieleen USA:n ottaessa enemmän hallintaa ja Venäjä alkoi jäämään tyytymättömänä kyydistä.
    http://www.foxnews.com/transcript/2016/12/30/president-obama-retaliates-against-russia/

    Paul Craig Roberts arvellut kokemukseensa ja tilanteen tuntemukseensa vedoten Kissingerin mahdollisesti nyt yrittävän aktivoida Venäjän sisältä taas henkiin ”Amerikka-myönteistä” eliittiä,joka voisi sitoa Venäjän enemmän Länteen ja USA:han esim.”Kiinan pelolla”.Että tässä voisi olla tällaista ”haltuunoton yritystä” jota Roberts nyt pelkää,mutta voisihan se olla myös tasapuolista suhdetta.
    http://www.zerohedge.com/news/2016-12-29/paul-craig-roberts-worries-what-henry-kissinger

    Jos puhutaan poliittisista termeistä ja mietitään miksi suhteet eivät ole viime vuosina toimineet Obaman,Clintonin ja Demokraattien johdolla.Yksi merkittävä tekijä on varmaankin ideologinen vastakkainasettelu joka on haitannut ja aiheuttanut jatkuvia kiistoja hallintojen välillä,kuten voi jo tuostakin päätellä,ja mitä on uutisistakin saanut lukea viime vuosina milloin mistäkin asiasta…
    https://en.wikipedia.org/wiki/United_Russia
    Ideology Social conservatism
    Russian conservatism
    https://en.wikipedia.org/wiki/Democratic_Party_(United_States)
    Ideology Modern liberalism
    Social liberalism

    Trumpin johdolla ideologinen vastakkainasettelu voisi vähentyä,mutta jotkin eliitin uuskonservatiivit republikaanit noudattavat monesti demokraattien rinnalla samankaltaista ideologista linjaa,johon Bushkin lopulta sortui.Tämä paine on Trumpillakin.
    Paleokonservatiivisemmalla ja vanhemmalla republikaanien linjalla voisi suhteet toimia paremmin.Jos kiistoja tulee,ne luultavasti tulisivat republikaanien johdolla enemmän muissa kuin ideologisissa asioissa.

    (0)(0)
  13. Euroopan päärabbi väittää Trumpin voiton olevan alku uuden maailmanjärjestyksen.
    USA:n vaikutusvalta maailmalla ja liittolaisiin kuulemma vähenee.Tuesta maksettava.
    Rabbi uskoo että USA lakkaa käyttäytymästä suurvaltana.
    Rabbi tekee eron Trumpin Republikaaneista National Frontin Le Peniin ja Itävallan FPÖ:hön,jotka ovat kuulemma äärioikeistoa ja natsistisia,Trumpin kampanja on ottanut irtiottoa näistä äärioikeisto ryhmistä.
    Eurooppa on kuulemma nyt heikentyny,brexit ja populistit muuttaneet huonommaksi…
    Joku vallankumous kuulemma tapahtumassa nyt maailmassa.
    http://www.jpost.com/Diaspora/Top-European-rabbi-Trump-victory-is-the-start-of-a-new-world-order-472687

    (1)(0)
  14. Ukraina kampanjoi Trumpia vastaan ja Clintonin puolesta presidentinvaaleissa,saa nähdä miten on tulevaisuudessa…
    http://www.politico.com/story/2017/01/ukraine-sabotage-trump-backfire-233446

    (0)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*