Jimi Karttusen huumehuuruinen rikoshistoria paljastettiin – Jessikka Aro pillastui

Kansallinen Vastarinta vahvisti tänään viikkojen ajan liikkuneet huhut Asema-aukion tapahtumista kuuluisaksi tulleen Jimi Joonas Karttusen rikoshistoriasta. Yleisradiota uutinen ei ilahduttanut.

Vastarintaliike järjesti syyskuun alussa Helsingissä katuaktivismitapahtuman. Poliisin mukaan paikalle ystäviensä kanssa eksynyt antirasisti Jimi Karttunen sylki mielenosoitusta kohti, minkä jälkeen häntä potkaistiin yhdesti rintaan.

Hieman myöhemmin Karttunen hakeutui sairaalaan, josta hänet kotiutettiin viikkoa myöhemmin. Kotiin päästyään Karttunen kuoli vielä tuntemattomista syistä. Valtamedia ei ole jäänyt odottamaan kuolinsyytutkimuksen tuloksia, vaan Vastarintaliikkeen aktivisti Jesse Torniainen on lehdistössä jo leimattu Karttusen tappajaksi. Torniainen on poliittinen toisinajattelija, joten hänellä ei lehdistön mukaan ole oikeusturvaa.

Pian Karttusen kuoleman jälkeen monet hänen tuttavansa alkoivat epäillä Internetissä, että kuolema on saattanut liittyä hänen vähintäänkin epäterveellisiin elämäntapoihin ja huumeidenkäyttöön.

Huumehuhut eivät miellyttäneet valtamediaa, joka oli päättänyt leipoa Karttusesta monikulttuurisen Suomen ensimmäisen marttyyrin.

Valtamedia sensuroi kaikki tiedot Karttusen huumeongelmasta ja rikoksista. Julkisuudessa alettiin levittää Karttusen ikivanhaa rippikuvaa, minkä lisäksi häntä luonnehdittiin ”runopojaksi”, joka ei tekisi pahaa kenellekään.

Kansallinen Vastarinta alkoi kuitenkin kerätä tietoja Karttusen salatusta menneisyydestä vastatakseen Torniaiseen kohdistuneeseen mediahyökkäykseen.

Alla on julkaisun löytämät tiedot Karttusen lainvoimaisista tuomioista ja rangaistusmääräyksistä:

Subutexiä suoneen – ei halunnut hoitoon

Kansallinen Vastarinta jatkaa:

”Lisäksi Karttusella on yksipuolinen velkomustuomio maksamattomasta pikavipistä. Karttunen on tuomittu maksamaan yli 400 euron edestä saatavia Vivus Oy:lle. Hänen julkiset verotietonsa kertovat paljon hänen elämäntavoistaan: 2009, 2010, 2011, 2012, 2013, 2014

Karttusen omaisuusrikoksissa nousee esille selvä trendi. Yleensä mies on yrittänyt varastaa alkoholipitoisia juomia sekä pikkupurtavaa, mutta toisinaan mukaan on myös tarttunut arvokkaampaa omaisuutta. […]

Karttunen on jäänyt kaksi kertaa kiinni huumausaineiden hallussapidosta ja käytöstä. Elokuussa 2013 Karttunen otettiin kiinni näpistyksen vuoksi, ja henkilöntarkastuksen yhteydessä taskuista löytyi kannabiksen jäämiä. Karttunen kertoi polttaneensa aiemmin päivällä 1 gramman marihuanasätkän, jonka hän oli ostanut tuntemattomalta henkilöltä. Rangaistusvaatimuksen mukaan Karttusen huumeidenkäyttö on jatkuvaa eikä hän halua hoitoa.

Kesällä 2016 Karttunen jäi jälleen kerran kiinni. Hänen hallustaan löytyi injektioneula, jolla hän oli omien sanojensa mukaan piikittänyt subutexia hetkeä aikaisemmin. Karttusen hallusta löytyi myös yhdeksän kappaletta alpratsolaamipillereitä. Karttusella ei ollut reseptiä lääkkeisiin, eikä hän halunnut hakeutua tarjottuun hoitoon. Tilastojen mukaan jopa 70–80 prosenttia suonensisäisten huumeiden käyttäjistä kantaa C-hepatiittivirusta.

Poliisi epäilee Karttusen sylkeneen Vastarintaliikkeen mielenosoittajia kohti ennen kuin hän joutui ’pahoinpidellyksi’. Monet ovat myöhemmin kritisoineet ’pahoinpitelystä’ epäillyn aktivistin toimintaa. Mutta mitä kritisoijat itse tekisivät, mikäli 70–80 prosentin varmuudella C-hepatiittivirusta kantava narkomaani sylkisi kohti? Kääntäisivätkö he toisen poskensa? Millaisen viestin toisen posken kääntäminen antaisi vihollisille?

Karttusen huumetausta on myös erittäin tärkeä tieto kuolinsyytutkimuksen kannalta. Koska Karttunen oli jo kotiutettu sairaalasta ennen kuolemaansa, on paljon todennäköisempää, että hän kuoli johonkin muuhun kuin viikkoa aiemmin tehtyyn potkuun. Kovien huumeiden suonensisäinen käyttö on erityisen riskialtista toimintaa, minkä vuoksi monet ovat epäilleet Karttusen kuolleen päihteisiin.”

Valtamedia mustamaalasi Vastarintaliikkeen aktivistia viikkojen ajan tämän ollessa tutkintavankeudessa. Samaan aikaan suonensisäisesti huumeita käyttäneestä taparikollisesta maalattiin pyhimystä.

Voisi luulla, että suomalaiset toimittajat olisivat olleet iloisia Kansallisen Vastarinnan tutkivasta journalismista, joka valotti ainutlaatuisella tarkkuudella tämän vuoden suurinta mediaspektaakkelia. Näin ei kuitenkaan ole. Media on raivoissaan.

jessikkaaro

”Rasisminvastustajilla” on valtamedian mielestä erityisoikeuksia, joita maahanmuuttokriitikoilla ei ole

Yleisradion Jessikka Aro menetti malttinsa luettuaan artikkelin. Hän vuodatti tunneryöppynsä Twitteriin: ”Hyi, #SVL uusnatsit @Riimuradio pahoinpitelee ihmisiä myös virtuaalisesti – solvaa vainajaa ja levittää lokatietoa. Hävetkää ja LOPETTAKAA!”

Aihe on Aron kannalta erityisen kivulias siksi, että valtamedia pyrki pimittämään myös hänen saamiaan huumetuomioita, kunnes vaihtoehtomedia MV-lehti paljasti ne suurelle yleisölle.

Yle-toimittajan kaksinaismoralismi on röyhkeydessään jotain ennenkuulumatonta. Kansallinen Vastarinta nimittäin kirjoittaa artikkelissaan:

”Vastarintaliikkeen aktivistit ja muiden kansallismielisten järjestöjen jäsenet ovat toisinaan joutuneet mediamyrskyn silmään yhteenotoista äärivasemmistolaisten ja suomalaisvastaisten henkilöiden kanssa.

Kansallismielisten yksityiselämän kaivelu on yksi tavoista, joilla potentiaalisia jäseniä yritetään pelotella olemaan osallistumatta julkiseen toimintaan.

Esimerkiksi keväällä 2016 monet lehdet julkaisivat tietoja katupartiojärjestö Soldiers of Odinin jäsenten rikostaustoista. Vanhimmat julkaistut tapaukset olivat yli 15 vuotta vanhoja, eikä niillä ollut mitään tekemistä yhteiskunnallisen tai poliittisen toiminnan kanssa.

Samaan aikaan Yle-toimittaja Jessikka Aro teki rikosilmoituksen Aron huumetuomioista uutisoineesta MV-lehdestä. Kaksinaismoralismia ei edes yritetä peitellä.”

Valtamedian mukaan luurankoja saa siis kaivaa ihmisten kaapeista julkisesti esiin silloin, kun kohde on maahanmuuttokriitikko. Mikäli ihminen sen sijaan kannattaa avoimien rajojen politiikkaa, on hänen yksityisyydensuojansa täydellinen ja pyhä.

Kansallisen Vastarinnan mukaan Karttusen lähipiiri valmistelee oikeusjuttua niitä suomalaisia vastaan, jotka ovat kirjoittaneet sosiaalisessa mediassa tapauksesta kriittisesti.

”Mikäli olet kutsunut Jimi Karttusta esimerkiksi narkomaaniksi ja saanut poliisit siksi perääsi, voit todistaa syyttömyytesi vetoamalla tässä artikkelissa julkaistuihin pöytäkirjoihin,” julkaisu opastaa.

 

Lue myös:

Tekopyhyyden esiinmarssi – poliittinen eliitti, väkivalta ja ”ääriliikkeet”
Juutalainen aktivisti vertasi Jimi Karttusen kohtaloa ”holokaustiin”

11 kommenttia

  1. Miten niin vainajaa solvataan? Ensinnäkin, vainajia ei voi loukata – kyllä ne loukkaantujat ovat elävien kirjoissa olevia. Toiseksi, miten faktatietojen julkituominen voi olla ”solvaamista”, varsinkin kun ne vielä liittyyvät rikosepäilyyn, jossa valtamedia (jota huumeista tuomittu Jessikka Aro itsekin edustaa) on järjestelmällisesti mustamaalannut epäiltyä ja pimittänyt asiaan olennaisesti liittyviä tietoja.

    Plusääni(75)Miinusääni(1)
  2. Avoin kysymys valtamedialle: vastatkaa niin rehellisesti kuin osaatte… Yksi sanakin riittää…

    Joko nyt lopetatte valehtelun?

    Plusääni(60)Miinusääni(1)
  3. Tuo Tupakka-Aron perheen kuopus nyt kimpaantuu melkein mistä tahansa. Mutta ei varmaankaan osaa sanoa mikä osa artikkelista oli ”levittää lokatietoa”??

    Oliko se se kun Karttusta kutsuttiin herkäksi runoilijapojaksi?

    Plusääni(44)Miinusääni(1)
  4. Ikäväksi asian tekee se että hallitus teki ”päätöksiä” äärijärjestöjen so. kansallismielisten turvan tukkimiseksi. Kaikki ne jotka herra Karttusen eläessä väistivät toiselle puolen tietä, ovat saaneet kuolleesta Hra karttusesta hyvän syyn edistää sensuurilakejaan ja Jessika voi levitellä ystävänsä tupperware upseerin mielipuolisia lausuntoja kenenkään estämättä. On aika sanoa ”lepää rauhassa totuus”. Tai on aika taistella.

    Plusääni(25)Miinusääni(1)
  5. Natsi on pilkkanimitys Saksan 30-luvun kansallissosialistisen (nationalsozialismus) liikkeen jäsenille. Termin kehitti joku juutalainen.
    http://www.vastarinta.com/kasite-natsi/

    Kansallisosialismin vastakohta SDP, eli ”Sozit” tai ”noskit” ovat kuitenkin tehneet aivan toista luokkaa olevia tuhoja suomalaisessa yhteiskunnassa.

    Näistä mainittakoon 60-luvun vasemmistoradikalismin aivokupan levittäminen, vahva Markka (Koivisto ja Liikanen), Sundqvistien korvausten anteeksi antaminen (Lipponen ja Alho), valtionyhtiöiden yksityistäminen, katottomat optio-ojelmat (Lipposen hallitus), Kreikan ”takuudet” (Urpilainen) ja niin edelleen. Lista on pitkä.

    Noita tuhoisia poliitikkoja voisi kutsua vaikka millä haukkumanimellä ja silti ne olisivat kohteliaisuuksia kun katsotaan sitä, mitä vahinkoa ne ovat aikaan saaneet. Mutta ei, todellisia rikollisia ei saa haukkua, vain isänmaallisia saa, sillä Suomi ja sen kansa on tuhottava. Käskyt siihen on annettu maanpettureille jossain Bilderbergissä ja ne noudattavat tätä kuuliaisesti.

    https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/eb/cf/94/ebcf9474eca550ef23f10ca46d9d704c.jpg
    “Marxism is the guardian angel of capitalism.” – Kansallisosialismin Vaalijuliste 1930 – luvulta. Tiesivät jo silloin kuka on vihollinen, analyysi osui siis täysin nappiin. SDP ja vasemmisto ovat pankkiirien lakeijoita ja valeoppositio. Tämä tiedettiin jo 1930-luvulla, miksei sitä tajuta NYT ? Onko ihmiskunta tyhmentynyt ?

    Plusääni(35)Miinusääni(0)
    1. Arvoisa Mustikka,
      Vastaan retoriseen kysymykseesi ”onko ihmiskunta tyhmentynyt?”
      Vastaukseni siihen on:
      ON.

      Eliitti haluaa kouluttaa ajattalukykyisiksi vain juuri sellaisen määrän lapsista ja nuorisosta, jota tarvitaan tulevan yhteiskunnan ylläpitämisessä ja pyörittämisessä.

      Loppu väestö pidetään koulutusdeprivaatiolla ajattelukyvyttömänä elukkalaumana, jotta sionistit voisivat oikeuttaa (sekä omissa että myös alistamiensa silmissä) oman raamatullis-talmudistisen asemansa elukoiden paimenina.

      Plusääni(19)Miinusääni(1)
  6. Enkelinvalkoiset sulkasiivet paljastuvatkin lepakonmustiksi nahkasiiviksi.
    Veivikaulasta väännetään velikultaa.
    Ja sellaisesta kaikesta valehteleva valtamedia leipoo mamu-marttyyria.

    Tapaus Karttunen jättää minut kylmäksi.

    Plusääni(20)Miinusääni(0)
  7. Oliko Karttunen SVL:n miehiä? Taisi kirjoittaa jotain semmoistakin että juutalaiset uuniin. Ai niin, eihän sitä holokaustia ollutkaan…

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  8. Matt. 5:38. VI. Te kuulitte sanotuksi: silmä silmästä, ja hammas hampaasta.
    39. Mutta minä [Jeesus Kristus] sanon teille: älkäät olko pahaa vastaan*; vaan joka sinua lyö oikialle poskelle, niin käännä myös hänelle toinen+.

    Ihmisen potkiminen on synti. Huumeidenkäyttö on velhoutta eli synti. Varastaminen on synti. Valehtelu on synti. Viha on synti.

    Olemme kaikki syntisiä ja Jumalan kirkkautta vailla.

    Gal. 5:19 …lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
    20. epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
    21. kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

    Jos kuolet synneissäsi, joudut ikuiseen helvettiin – ikuiseen itkuun ja hammastenkiristykseen.

    Jumala on antanut ainutsyntyisen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, joka sovitti Golgatan keskimmäisellä ristillä koko maailman synnin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, istuu Isän oikealla puolella ja tulee sieltä pian tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

    Tehkää parannus ja ottakaa uskossa vastaan Jeesus Kristus Herraksenne ja Vapahtajaksenne niin teistä tulee Jumalan lapsia ja saatte iankaikkisen elämän.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat