Jessikka Aro eduskunnalle: vaihtoehtomedioiden tiedonsaantia rajoitettava ja tuomioita kovennettava!

Juutalaisen Bonnier-oligarkkiperheen palkitsema ”toimittaja” Jessikka Aro vaati hiljattain eduskunnan edessä, että viranomaisten tulisi alkaa pimittää julkista tietoa vaihtoehtomedioilta sekä valtaeliittiä vastustavilta yksityishenkilöiltä.

Aro esiintyi hallintovaliokunnan kuulemisessa eduskunnassa 8.2.2017. Aro puhui ainoasta teemasta, josta hänet ylipäätään tunnetaan: ”Venäjän hybridi- ja infosodasta” sekä ”valemedioista”.

Aron mukaan esimerkiksi maahanmuuttovastaiset kansalaismediat ovat jo niin suuri ongelma, että ainut mahdollinen ratkaisu on ankara totalitarismi, tiedon pimittäminen ja äärimmäisen tiukat sananvapauslait.

Aro kutsuu nationalismia ”Suomen etujen vastaiseksi ääripolitiikaksi”. Vaikka kansainväliset tiedustelupalvelut eivät ole löytäneet todisteita tukemaan väitteitä Putinin salaisesta yhteistyöstä Euroopan kansallismielisten kanssa, uskoo Aro hartaasti salaliittoteoriaan Putinin ja vaihtoehtomedioiden epäpyhästä liitosta.

Bonnier-palkittu toimittaja saarnasi eduskunnalle, että ”aggressiiviset propagandistit” käyttävät ”hyväkseen” esimerkiksi lakipykäliä, viranomaistietojen lähtökohtaista julkisuutta sekä sananvapauden kaltaisia perusoikeuksia.

Sananvapaus ja yhteiskunnallinen avoimuus olivat mukavia asioita vain niin kauan, kun Aron kaltaisilla kulttuurimarxisteilla oli yhteiskunnallinen mielipidemonopoli. Kansallismielisyyden noustessa liberaalit ovat valmiit kuitenkin romuttamaan kaikki tärkeimmät ”avoimen yhteiskunnan” instituutiot.

Vaihtoehtomedioiden vastakohdaksi Aro nostaa ”tavallisia mielipiteitä ilmaisevat kansalaiset”. Toimittaja ei tietenkään määrittele termiä tarkemmin.

Ilmeinen viesti kuitenkin on, että kulttuurimarxismin vastaiset mielipiteet ovat ”epätavallisia”, minkä vuoksi ne eivät nauti sananvapauden suojaa. Aro tahtoo tietysti kollegoineen määritellä ”tavallisuuden” eli hyväksyttävän ajattelun rajat.

cyber-war

”Lailliseksi” naamioidut rikolliskirjoitukset

”Hybridi- ja informaatiovaikuttamiselle on ominaista lainvastaisen ja epäeettisen toiminnan piilottaminen ja sen oikeuttaminen viestinnällä luonteeltaan lailliseksi sekä asialliseksi,” Aro julistaa, muttei anna lainkaan esimerkkejä.

Milloin esimerkiksi Suomen poliisilla olisi ollut vaikeuksia tunnistaa laiton maahanmuuttokriittinen teksti? Ylilyönnit tapahtuvat yleensä toiseen suuntaan – poliisi on tehnyt oma-aloitteisia rikosilmoituksia jopa sellaisesta kansallismielisestä materiaalista, joka on osoittautunut täysin lailliseksi.

Vaikka poliisi onkin hyökännyt innokkaasti lainkuuliaisia maahanmuuttokriitikoita vastaan, väittää Aro, että lailliseksi naamioitu laiton kirjoittelu on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Tämä on vaarallista informaatiovaikuttamista – Aro levittää eduskunnalle salaliittoteorioita, joita hän ei edes yritä perustella tutkimus- tai tilastotiedolla.

Aron puheen huolestuttavin osuus liittyi kuitenkin tiedonsaannin rajoittamiseen ei-toivotuilta kansalaisilta. Bonnier-palkitun toimittajan ihanneyhteiskunnassa viranomaiset luovuttaisivat tietoa vain valtaeliitille uskollisille kansalaisille:

Valejournalistit ja näennäiset kansalaisaktivistit urkkijoina

Yhtenä informaatiovaikuttamisen keinona on Suomessa käytetty kohdehenkilöiden tietojen urkkimista paitsi sosiaalisesta mediasta, myös eri viranomaisilta ja instituutioilta.

Tietoja on kerätty näennäisen asiallisten kansalais- tai toimittajakyselyiden ja tietopyyntöjen muodossa.”

”Vuonna 2016 syksyllä nähtiin jopa hiljattain poliittisen väkivallan seurauksena menehtyneen yksityishenkilön terveystietojen ja oikeusrekisterikeskuksesta kaivettujen tuomiotietojen laajaa ja pitkäkestoista julkistamista eri valemedioissa propagandatarkoituksessa.”

Aro viittaa kirjoituksillaan Jimi Karttuseen sekä todennäköisesti Aroon itseensä kohdistuneisiin huumerikospaljastuksiin, joita vaihtoehtomediat ovat tehneet. Toisin kuin Aro antaa ymmärtää, ei tietojen julkistamiseen liittynyt lainkaan ”valheita”.

Tiedot Aron saamista huumetuomioista vuosivat julkisuuteen sen jälkeen, kun valtamedia oli alkanut ahdistella katupartioaktiiveja julkaisemalla tietoja näiden ikivanhoista rikostuomioista. Julkaisemalla tietoja valtamedian toimittajista vaihtoehtomediat näyttivät, että sama peli osataan tässäkin päädyssä.

Aro katkeroitui tietovuodoista ja otti erittäin henkilökohtaisesti sen, että viime syksynä äärivasemmistolainen Jimi Karttunen joutui vastaavan paljastuksen kohteeksi. Toisin kuin Aro valehteli eduskunnalle, Karttunen ei kuollut ”poliittiseen väkivaltaan” vaan huumeisiin ja sairaalan hoito-ohjeiden laiminlyöntiin.

Aro ja muut kulttuurimarxistitoimittajat raivostuivat, kun vaihtoehtomediat toivat totuuden Karttusen elämäntavoista julki. Valtamedia nolattiin täydellisesti, kun monikulttuuriseksi ja rauhaa rakastavaksi ”runopojaksi” maalattu Karttunen paljastui narkomaaniksi ja elämäntaparikolliseksi.

Jimi Karttunen nuorena ja aikuisena. Miksi valtamedia luo mielikuvaa 15-vuotiaasta "runopojasta"?
Jimi Karttunen nuorena ja aikuisena. Miksi valtamedia luo mielikuvaa 15-vuotiaasta ”runopojasta”?

Ihanneyhteiskunta tietoa säännöstelemällä

Aro tahtoo ennaltaehkäistä uusia kiusallisia tietovuotoja säätämällä lakeja, jotka rajoittaisivat radikaalisti kansalaisten oikeuksia saada tietoa esimerkiksi viranomaisrekistereistä:

Joku raja viranomais- ja muiden tietojen asiattomaan urkintaan

Kohdehenkilöiden tietojen urkintaan viranomaisilta voidaan myös puuttua. Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta toteaa:

’Tässä laissa säädettyjen tiedonsaantioikeuksien ja viranomaisten velvollisuuksien tarkoituksena on toteuttaa avoimuutta ja hyvää tiedonhallintatapaa viranomaisten toiminnassa sekä antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan.’

Laki ei siis velvoita luovuttamaan tietoja yksityisistä tai julkisista suomalaisista häirintätarkoitukseen tai propagandasivustojen valheiden ja salaliittoteorioiden materiaaliksi. Koska tällä hetkellä viranomaiset luovuttavat tietoja myös tällaiseen käyttöön, tietojen luovutuskäytäntöjä olisi hyvä tarkistaa.

Viranomaisasiakirjojen julkisuus ei saa johtaa tilanteeseen, jossa hyvässä uskossa toimivat viranomaiset tahtomattaan avustavat ekstremistejä häiriköimään kansalaisia.”

Aro on osoittanut olevansa orwellilaisten kiertoilmaisujen mestari. Hän leimaa valtaeliittiä kritisoivat julkaisut ”häirintä-”, ”propaganda-”, ”valhe-” ja ”salaliittojulkaisuiksi” ja väittää, että viranomaisilla on laillinen oikeus syrjiä tietoa etsiviä kansalaisia poliittisten näkemysten perusteella.

Aron ihanneyhteiskunnassa Jimi Karttunen olisi aina pysynyt pyhimysmäisenä ”runopoikana”, koska kulttuurimarxistina Karttunen oli etuoikeutettu jopa harhaanjohtavan positiiviseen julkisuuteen. Sen sijaan kansallismielisillä ei ole oikeutta edes objektiiviseen julkisuuteen ”väärien” mielipiteidensä vuoksi.

Orwellilaisessa hengessä toimittaja kutsuu valtaeliitin puudeleina toimivia lehtimiehinä ”asiallisiksi toimittajiksi”:

”Samaan aikaan tulee huolehtia, että asialliset toimittajat saavat jatkossakin tarvitsemansa tiedot yhteiskunnallisesti merkittävää valvontatehtäväänsä varten.

Yksi varteenotettava vaihtoehto on kouluttaa viranomaiset tunnistamaan ja epäämään tietopyynnöt, joiden motiivi on kyseenalainen ja tietopyynnössä ilmoitettu julkaisualusta tunnetaan lakeja halveksivana.”

Bill Browder ja Jessikka Aro.
Bill Browder ja Jessikka Aro.

Poliittisesti motivoituneet tietomurrot

Eduskunnalle pidetty esitelmä tihkuu myrkyllistä kaksinaismoralismia. Aro kertoo olevansa huolissaan esimerkiksi kulttuurimarxististen ja Nato-myönteisten upseerien julkisten (!) someviestien julkaisemisesta vaihtoehtomedioissa.

Aroa ei kuitenkaan haittaa lainkaan katupartioiden salaisten (!) Facebook-keskusteluiden julkaiseminen, jota hänen oma työnantajansakin – Yleisradio – harrastaa. Poliittinen mielipide määrittelee, ketkä ovat oikeutettuja yksityisyyteen ja ketkä eivät.

Yle-toimittaja jatkaa hurskasteluaan varoittamalla kansalaisia laajamittaisesta poliittisesta kyberrikollisuudesta, kuten viestintäsalaisuuden loukkauksista:

”Suomen lainsäädännössä kannattaa varautua myös muiden rikostyyppien yleistymiseen ja käyttöön hybridi- ja informaatiovaikuttamisessa.

Näitä ovat mm. viestintäsalaisuuden loukkaukset ja tietojärjestelmän häirinnät eri tekomuotoineen, suojauksenpurkujärjestelmärikokset, tietomurrot ja henkilörekisteririkokset.

Tekijöitä ovat viestintäsabotaasiin, datamanipulaatioon ja haittaohjelmien levitykseen erikoistuneet hakkeriryhmittymät, joiden siteet valtiollisiin toimijoihin pyritään häivyttämään.

Hyökkäyksiä kohdistetaan informaatiovaikuttamisen kohdehenkilöihin.”

Aro ei tietenkään mainitse, että hänen kollegansa Journalistiliitossa ovat pyrkineet aktiivisesti tuomaan Ruotsista Suomeen Expon ja Researchgruppenin toimintakulttuuria, joka perustuu nimenomaan kansallismielisten tietoliikenteen vakoiluun ja julkaisemiseen painostustarkoituksessa.

Esimerkiksi Researchgruppenin ja Helsingin Sanomien väkeä on muistettu arvostetuilla ”journalistipalkinnoilla”, kun nämä ovat julkaisseet rikollisesti hankittua ja yksityisyydensuojaa loukkaavaa materiaalia maahanmuuttovastaisista aktivisteista.

Lisäksi Aro toivoo, että suomalaiset valvontaviranomaiset alkaisivat syrjiä kansalaisia. Mikäli suomalainen vaihtoehtomedia paljastaisi vakavan väärinkäytöksen, jättäisivät valvontaviranomaiset uudessa mallissa väärinkäytöksiin liittyvät kanteet kylmästi käsittelemättä.

”Lisäksi monista tässä lausunnossa mainituista rikoksista säädettyä rangaistusasteikkoa tulisi merkittävästi korottaa,” Aro jyrisi.

 

Lue myös:

Jessikka Aro: enemmän vankeustuomioita sananvapausrikoksista!
Kuka on Jessikka Aron juutalainen miljardööriystävä Bill Browder?
Valtamedia syyttää kansalaisia omista valheistaan

9 kommenttia

  1. Kyllä nyt on Jessikan aivot sulaneet lopullisesti. Miten voidaan rajoittaa tiedon saantia? Haloo!! Nykymaailma ei ole enää entisen kaltainen. Ja siitä parmpana vakuutena internet, teidon valtaväylä.

    Vaikka Jessika kuinka haluaisi että hänen aivopierunsa olisivat virallinen totuus, ei niin tule käymään koskaan. Ei koskaan.

    Plusääni(56)Miinusääni(3)
  2. Kyllä herää kysymys aivojen grillauksesta tuota lukiessa, missä meni pieleen?

    Plusääni(28)Miinusääni(3)
  3. Ovathan ne virallinen totuus. Mutta ne eivät ole hänen aivojensa tuotoksia, vaan työnantajan eli valtamedian omistajan.

    Plusääni(32)Miinusääni(3)
  4. Tässä JULKISTA ”eduksunnan” tietoa, jonka nämä haluavat piilottaa !

    Suomen ”perustuslaki” 118 § …”Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeduessa.”

    Huomautan, että JULKINEN lakitietokanta Finnlex; josta pykälän luin on sitä varten, että kansalaiset TIETÄVÄT mitä Suomen lait määräävät !

    Jos julkisesta lakitietokannasta paljastuu VALTIOPETOS ( eli PL 118 §) miten tämä on ”lakien” mukaan mahdollista piilottaa kansalaisilta.

    He 60 / 2010 eli perustuslakimuutoksen esityöt sivu 29 … PL 118 §:llä ei ole suoria ihmisoikeusvaikutuksia; näyttäytyy aron ja monien muiden vaatimusten takia VALTIOPETOKSENA !

    Tätä valtiopetosta valmisteltiin huolella vuodesta 2005 lukien ( EOA ”päätös ” 876/2/05 …poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa.” ).

    Kansainvälisen lain mukaan; jos jonkun maan laki tai oikeusjärjestelmä on todettu toimivallattomaksi saa Kansainvälisen rikostuomioistuin toimivallan.

    Mutta EI Suomen PL 118 §:n tapauksessa, koska Suomi LAHJOI Kansainvälisen rikostuomioistuimen TOIMIVALLATTOMAKSI juuri tällaisissa asioissa. ( kansalaisetn kokemat ihmisoikeusloukkaukset ).

    He 55/2007 esiteltiin eduksunnalle TAHALLAAN väärillä asiakirjoilla ja 2008 Tuija Brax allekirjoitti ”sopimuksen” Kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa: Suomi MAKSAA ja pitää Ruanda-”oikeudenkäynnin” ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa ”yksittäistapauksissa.”

    Sekä kansanedustajille, että Kansainväliselle rikostuomioistuimelle VALEHDETIIN : ”Suomi haluaa itsenäisemmin tutkia tällaisia vakavia rikoksisa”.

    Tutkinta kuitenkin ESTETTIIN VALTIOPETOKSELLA ei PL 118 §:n avulla juuri tuollaisisa tapauksissa.

    Näiden valtiopetosten ja lahjonnan takia Suomessa LAPSET; hetero-aviomiehet ja pienyrittäjät ovatkin IHMISOIKEUDETTOMIA !

    Tein tästä Suomen ”tilanteesta” jo 9.12. 2005 SYYTEILMOITUKSEN Valtakunnansyyttäjänvirastoon Eoa päätöksen 876/2/05 kaltaisessa asiassa !

    Sekä toimitin TODISTEET Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen 2006 – 2008 Suomen IHMISOIKEUDETTOMISTA kansanosista . ( EIT 24221/06 ).

    Kaikki asikairjat TUHOTTIIN 27.3. 2009 EOA kanslaipäätöksen 1350/4/08 mukaisissa ”olosuhteissa”.

    Olen siis PL 118 §:n mukainen IHMISOIKEUDETON Suomen kansalainen ! ( jonka olen valmis koska tahansa TODISTAMAAN Valtakunnanoikeudessa Valtakunnansyyttäjänvirastoon jättämäni SYYTEILMOITUKSEN mukaisesti ! )

    Tämä kuitenkin vaatiin VALTIOPETOKSEN eli PL 118 §:n TAKAUTUVAN soveltamisen PURKAMISTA !

    Plusääni(13)Miinusääni(0)
  5. Ketä sinä todella äänestät?

    Kunnallisvaalit ovat vain näennäisesti tärkeät. Alemman portaan kumileimasimet hankkivat itsetyydytystä. Vihreät tarjoavat Helsingissä luonnonkuidusta valmistettua hirttoköyttä äänestäjälle. Typerä äänestäjä pujottaa hirttosolmukan kaulansa ympärille. Sitä saa mitä tilaa.

    Eikö kukaan kyseenalaista ääntenlaskentaa? Kun ei edes ulkomaisia vaalitarkkailijoita ole paikalla.

    Kuinka monella ehdokkaalla on puhelinnumero tai sähköposti mistä hänet tavoittaa?
    Ei tarvitse olla kun ei kiinnosta.

    Poliittiset vaalit eroavat firmojen työhönottotilanteesta siinä että poliitikkoa ei voi irtisanoa tehtävästä tai antaa potkuja kuten työsuhteessa olevalle palkatulle voi. Edes seuraavat vaalit eivät välttämättä auta päästä eroon rasittavasta taakasta.

    Minulla on ehdotus.

    Äänestetään kaikki kokoomusta tai vihreitä. Tai vasemmistoliittoa tai keskustaa. Tai sdp:tä tai perussuomalaisia. Jos kaikki äänestäisivät samaa puoluetta silloin jotain voitaisiin saada aikaiseksi. Mitään niin suurta vahinkoa ei kuitenkaan ehtisi tapahtua etteikö sitä voida korjata seuraavalla vaalikaudella.
    Äänestetään nyt ainakin suurin suihinottopuolue.

    Ja sitten itse asiaan.

    Julkisuudessa vapaamuurarit pyritään esittämään suurelle yleisölle harmittomana herrakerhona, jolla on omituisia rituaaleja ja salaisuuksia jäsenilleen tuoman viihdearvon vuoksi. Tällainen kuva pyrittiin antamaan myös Yle:n MOT tv-dokumentissa (Hyvät veljet muurarit 18.01.2013).

    Dokumentin oleellisin anti olikin todiste siitä, että salaseurojen todellisia jäsenluetteloita varjellaan, eikä niitä anneta journalistien käsiin, vaikka muurarien jäsenmatrikkeli julkaistaan ja toimitetaan kansalliskirjastoon kahden vuoden välein. Syynä tähän on vain ja ainoastaan se, että jäsenlistoista löytyisi merkittäviä poliittisia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia.

    Nyt ihmisten saatavilla on vain putsattuja Hymy-lehden julkaisemia jäsenluetteloita, joiden tarkoitus on harhauttaa kansaa luulemaan, että korkean tason poliitikot eivät ole mukana salaseuroissa, vaikka juuri hyvävelikerhojen eli salaseurojen avulla noustaan yhteiskunnan avainpaikoille.

    Tämä on juuri osoitus länsimaisen demokratian valheesta, jossa kansa ei tiedä ketä he todellisuudessa äänestävät ja todellinen päätöksiä tekevä puolue on kulissien takana toimiva salaseura, jossa on edustajia kaikista valtapuolueista. Tämä osaltaan selittää myös sen miksi kaikki suurimmat puolueet harjoittavat niin samanlaista politiikkaa pienistä kosmeettisista eroista huolimatta.

    Toimintansa luonteen puolesta vapaamuurarius on käytännössä yhteiskunnan esivallan korruption tukiranka ja sellainen toiminta pitäisi julistaa laittomaksi, mikäli Suomi olisi todellinen oikeusvaltio.

    Mutta yksikään valtuutettu tai ”kansan”edustaja ei tätä vaadi!

    Vapaamuurarit

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  6. Kannattaa äänestää uskossa olevaa kristillisdemokraattia.

    ”Vanhurskaus kansan korottaa, synti on kansakunnan häpeä”

    http://www.einoniemi.fi/media/tiedostot/kyosti-kallion-rukous.pdf

    Jeesus on antanut henkensä teidänkin tähden! Olette Jumalalle rakkaita!

    Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
    Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.

    Plusääni(1)Miinusääni(5)
  7. Idiootti vailla vertaa. On aikoihin eletty kun tuollainen pissis käy oikein eduskunnassa kertomassa harhojaan. Joitan sentään pidetään lukkoin takana pakkohoitomääräyksellä. Mutta milloinkas tämä maailma on ollut tasapuolinen kaikille.

    Plusääni(9)Miinusääni(3)
  8. Jessikka Aron vaatimus siitä, että vaihtoehtomedioiden tiedonsaantia olisi rajoitettava sekä rangaistuksia ”rikollisista” kirjoituksista kovennettava, on suorastaan liikuttavan naivi.
    Tiedonsaannin rajoittaminen ei todellakaan toimi kun poliisin ja oikeuslaitoksen työntekijöissä löytyy oikeamielisiä ihmisiä, jotka jakavat tietoa isänmaallisille medioille.
    Näissä tietovuototapauksissa pätee vanha totuus, tietovuotaja on henkilö jota kukaan ei olisi uskonut tietovuotajaksi.
    Myös rangaistusten koventaminen ei toimi, mediat ovat usein rankaisijan ulottumattomissa ulkomailla sekä tekijät tuntemattomia tai ulkomailla oleskelevia.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat