"Yleisen petoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko."

George Orwell

Juutalaisten polttaman kristityn kirkon raunioilla.

Järkyttävä totuus: juutalainen rasismi Israelissa

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,80
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Juutalainen mutta Israel-kriittinen toimittaja David Sheen on vuosien ajan paljastanut sionistivaltion sota- ja ihmisoikeusrikoksia. Alla olevalla videolla Sheen kertoo ei-juutalaisten kokemasta sorrosta Israelissa.

Sheenin esitelmän otsikko on ”Luoti, äänestyslippu, boikotti”. Boikotilla hän ei kuitenkaan tarkoita Israel-vastaista BDS-boikottiliikettä vaan sitä, kuinka Israel boikotoi ei-juutalaisia kansalaisiaan lukuisin eri tavoin.

Ei-juutalaisten boikotointi alkoi jo vuosikymmeniä sitten, kun juutalaiset perustivat kibbutsiyhteisöjä. Palestiinalaisia ei hyväksytty osaksi yhteisöä, vaikka he olisivat allekirjoittaneet kibbutsiliikkeen arvopohjan. Rotuerottelu alkoi siis jo maanviljelyn yhteydessä.

Rotuerottelu jatkuu myös, kun maalta siirrytään kyliin ja kaupunkeihin. Israel rahoittaa juutalaiskylien rakennushankkeita paljon avokätisemmin kuin palestiinalaiskylien. Näin juutalaisten elintila kasvaa, kun taas palestiinalaisyhteisöt pakotetaan näivettymään.

Palestiinalaiskylien kasvua rajoitetaan myös eväämällä rakennuslupia.

Sheen kertoo tapauksesta, jossa palestiinalaisperheen asunto kävi lapsen syntymän vuoksi liian pieneksi. Heidän kotikylänsä oli jo täynnä, joten he hakivat viranomaisilta lupaa rakentaa uusi talo viereiseen kylään. Vastaus oli kylmä: palestiinalaisperhe ei saanut rakennuslupaa, koska viereinen kylä oli tarkoitettu vain juutalaisille.

Toisin sanoen Israel boikotoi palestiinalaisia kieltämällä näitä ostamasta maata ja rakentamasta taloja alueille, jotka sionistit tahtovat pitää ”rotupuhtaina”.

Palestiinalaisperheen tapaus vietiin oikeuteen, jossa vastapuolella istui etnistä puhdistusta ajava Jewish National Fund (JNF), joka omistaa suuren osan miehitetyn Palestiinan maa-alueista.

Kun oikeus pyysi JNF:ltä selitystä palestiinalaisperheen boikotille, JNF vastasi yksioikoisesti, ettei järjestön tavoitteena ole palvella kaikkia kansalaisia tasavertaisesti – JNF kertoi vaalivansa vain juutalaisten etua.

Palestiinalaisperheen kohtalo synnytti kiivasta poliittista keskustelua, koska JNF:n julkilausuttu linja oli käytännössä laiton.

Niinpä Israelin parlamentti Knesset päätti säätää nopeasti lain, joka salli kylien asukkaiden valikoimisen rodullisin perustein, kunhan rasistista motiivia ei lausuta ääneen. Näin ei-juutalaisiin kohdistuvalle rasismille määriteltiin viimein selkeät ”oikeudelliset” raamit.

annemamut

”Ylpeä juutalainen rasistipormestari”

Sheenin mukaan samat käytännöt pätevät myös suuremmissa kaupungeissa, kuten Ylä-Nasaretissa, jossa noin 80 prosenttia asukkaista on juutalaisia.

Vähemmistöasemansa vuoksi Ylä-Nasaretin ei-juutalaiset ovat tahtoneet jo kauan perustaa arabinkielisen koulun, jossa heidän lapsensa voisivat saada opetusta omalla äidinkielellään. Kaupungin juutalainen pormestari Shimon Gafsou on kuitenkin kieltänyt ei-juutalaisten koulujen perustamisen.

Gafsou ei ole suinkaan peitellyt motiivejaan. Valtavirtaiseen Haaretz-juutalaislehteen kirjoittamassaan kolumnissa Gafsou julistaa olevansa ”ylpeä osa uljaiden ’rasistien’ jatkumoa”.

Gafsou on tehnyt rasismista vaaliteeman; kampanjajulisteissaan hän pyytää kaikkia rasisteja äänestämään häntä. Hänen mukaansa Israelin on aika hylätä loputkin ei-juutalaisten liikkumisen- ja asumisenvapautta ajavat lait.

Mitä jos ei-juutalainen poliitikko tekisi vastaavaa esimerkiksi Euroopassa? Miten juutalaiset ja sionistiset kansalaisjärjestöt reagoisivat siihen? Miksi Suomen juutalaislehti HaKehila ei koskaan tuomitse Gafsoun kaltaisia poliitikkoja? Miksi ”rasismia” vastustavat Suomessa asuvat juutalaiset, kuten Simon Livson ja Shirley Hubara, eivät puhu aiheesta? Mitä he pelkäävät?

Sheenin mukaan ei-juutalaisten vastaista boikottihanketta toteutetaan kitkattomasti niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Juutalaiset kiinteistökehittäjät tukevat julkirasistisia poliitikoita esimerkiksi kieltäytymällä myymästä uusia asuntoja arabeille.

Hallitus on osoittanut tukeaan rotuerottelua ajaville yhtiöille myöntämällä näille asuntoministeriön kautta virallisia kunnianosoituksia. Israelin entinen asunto- ja rakennusministeri Uri Ariel on jopa todennut suoraan, että juutalaisten on ”kannustettava arabeja häipymään vapaaehtoisesti kaupungeistamme ja lopulta valtiostamme”.

Juutalaiset yritykset mainostavat myös avoimesti sitä, että ne palkkaavat vain rotupuhtaita työntekijöitä. Näin asiakkaille vakuutellaan, että jokainen shekel ohjautuu varmasti juutalaisiin taskuihin. Juutalaisjärjestöt tekevät jopa karttoja, jotka kertovat, minkä rotujen edustajia mikäkin yritys on palkannut tietyssä kaupunginosassa. Tämä tekee ei-juutalaisten boikotoinnista helpompaa.

Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun poika on esimerkiksi vaatinut julkisesti juutalaisia ”boikotoimaan jokaisen arabihuoranpenikkapaskan yrityksiä”.

Netanjahun pojan avautuminen ei synnyttänyt poliittista kohua. Johtuiko tämä siitä, että hän on juutalainen? Mitä, jos vaikkapa Juha Sipilän tai Alexander Stubbin lapsi kirjoittaisi vastaavalla tavalla juutalaisyrityksistä? Riittäisikö sionisteilla ymmärrystä hänellekin?

Israelin valtion tukema terroristijohtaja Gopstein.

Israelin valtion tukema terroristijohtaja Benzi Gopstein.

Duman sionistihyökkäyksen ainut selviytyjä, Ahmad Dawabsha.

Duman sionistihyökkäyksen ainut selviytyjä, Ahmad Dawabsha.

Juutalaiskansanedustajan terveiset arabikollegoille: Toivottavasti teidät teloitetaan!

Rasismi jatkuu myös Knessetissä, jossa monet juutalaispoliitikot ovat julkisesti jyrähtäneet, etteivät he suostu edes tervehtimään – keskustelusta puhumattakaan – palestiinalaisten kansanedustajien kanssa.

Mitä Israelin ystävä ja ”antirasisti” Ben Zyskowicz sanoisi, jos Olli Immonen ottaisi mallia sionistivaltiosta ja kieltäytyisi edes katsomasta Jani Toivolaa kohti?

Tai kuinka Zyskowicz reagoisi, jos mallia otettaisiin Suomeen suoraan Israelin nykyiseltä puolustusministeriltä, Avigdor Liebermanilta, joka on mylvinyt: ”Natsijohtajatkin teloitettiin. Toivon, että samoin käy myös Israelin parlamentin arabijäsenille!”

Tukemalla ei-juutalaisten vastaista rotusyrjintää Israelin hallitus on luonut ihanteelliset olosuhteet myös suoralle terrorismille, joka kohdistuu niin kristittyihin kuin muslimeihin. Äärijuutalaiset polttavat esimerkiksi ei-juutalaisia asuinalueita ja kirkkoja sekä jättävät rikospaikoille graffitimaalauksia, jossa he siteeraavat Talmudia veritekojensa ”oikeutukseksi”.

99 prosenttia Israelin kouluista toteuttaa rotuerottelua. Viimeiseen prosenttiin lukeutuvat sekakoulut elävät terrorin uhan alaisuudessa, sillä myös niitä vastaan on tehty tuhopolttoiskuja. Tavoitteena on 100 prosentin rotuerottelu juutalaisiin ja ei-juutalaisiin oppilaisiin. 99 ei riitä.

Kirkkojen ja koulujen ohella juutalaistuhopolttajien kohteiksi joutuvat myös tavalliset perheet.

Esimerkiksi 31.7.2015 juutalaiset siirtokunta-aktivistit hyökkäsivät Duman kylässä polttopulloilla palestiinalaisasuntoon ja murhasivat kolme ei-juutalaista, joista yksi oli vasta vauva. 4-vuotias Ahmad Dawabsha oli juutalaisten uhreista ainut, joka jäi henkiin.

Kun Israelin ”Supon” eli Shin-Betin johtajaa Yuval Diskiniä pyydettiin kommentoimaan ei-juutalaisiin kohdistuvia murhaiskuja, hän myönsi, ettei Israelilla ole ollut lainkaan ”poliittista tahtoa estää näitä tapahtumasta”.

Israelin turvallisuuspoliisin johtajan mukaan maan hallitus on toisin sanoen tyytyväinen siihen, että terroristisolut jatkavat ei-juutalaisten murhaamista. Miksi suomalainen roskalehdistö kirjoittaa sensaatiohakuisesti New Yorkin juutalaishautausmaiden vähäpätöisestä vandalisoinnista, mutta ei Israelin poliittisen johdon siunaamista terroristimurhista? Mistä kaksinaismoralismi johtuu?

Poliitikkojen ja viranomaisten asenteet heijastuvat myös nuoriin, Sheen muistuttaa. Lukiolaisille tehdyn gallupin mukaan vain 28 prosenttia juutalaisopiskelijoista tuomitsee ei-juutalaisiin kohdistuvat hyökkäykset. 72 prosenttia koulutetuista nuorista (jotka ovat yleensä liberaalimpia kuin matalasti koulutetut!) suhtautuvat rasistiseen väkivaltaan siis sallivasti tai neutraalisti ”Lähi-idän ainoassa demokratiassa”!

livson perheenyhdistysisrael21cLATIMES-Israel-refugees1

Miljoonabudjetilla rodunsekoitusta vastaan

Myös juutalainen valtamedia tukee rasistista kampanjaa. Valtavirtaisen The Jerusalem Postin pääkirjoitustoimittaja Elazar Stern on esimerkiksi kirjoittanut, että ”Israel ja Yhdysvallat ovat molemmat huolissaan [juutalaisten] seka-avioliitoista”.

Toisin sanoen Israelin valtamedia tahtoo ennaltaehkäistä juutalaista rodunsekoitusta jopa juutalaisvaltion rajojen ulkopuolella! Mitä, jos Helsingin Sanomat vaatisi vastaavia rotusääntöjä valkoisten geenien turvaamiseksi? Monessako minuutissa päätoimittaja potkittaisiin ulos?

Ketään tuskin yllättää tässä vaiheessa se, että Israelin hallitus on investoinut miljoonia dollareita seka-avioliittojen estämiseen… myös Israelin ulkopuolella! 2015 hallitus nosti diasporassa tapahtuvien seka-avioliittojen estämisohjelman budjetin huikeaan 50 miljoonaan dollariin!

Ehkä parhaiten sionistisen kaksinaismoralismin paljastaa kuitenkin Israelin suhtautuminen ”vääränvärisiin” juutalaisuskontoa tunnustaviin maahanmuuttajiin, kuten mustiin etiopianjuutalaisiin, joita on jopa sterilisoitu rotunsa vuoksi.

Israelin nauttiman kansainvälisen tuen kivijalkoja ovat Anti-Defamation Leaguen, Simon Wiesenthal Centerin ja World Jewish Congressin kaltaiset ökyrikkaat lobbausjärjestöt, jotka vastustavat aggressiivisesti valkoista nationalismia mutta kannattavat kiihkeästi juutalaista sionismia.

Kun juutalaiset lobbausjärjestöt tuomitsevat jyrkin sanankääntein maahanmuuttovastaisten puolueiden toiminnan Euroopassa (1, 2), pitäisi niiltä aina kysyä etiopianjuutalaisten maahanmuuttajien kohtalosta. Miksi maailman suurimmat sionistiset lobbausjärjestöt vaativat monikulttuurista Eurooppaa ja rotupuhdasta juutalaisvaltio Israelia?

Israelin sisäministeri Eli Yishai on itse kertonut, mikä juutalaisvaltion pakolaispoliittinen strategia on: eritrealaisten, sudanilaisten ja muiden mustien siirtolaisten ”elämästä tehdään niin surkeaa”, että nämä jättävät juutalaiset vapaaehtoisesti rauhaan!

Israel on myös rakentanut vuodesta 2013 lähtien uutta raja-aitaa, jolla mustat afrikkalaiset yritetään pitää ulkopuolella. Kun Unkarin kaltaiset valkoiset maat aloittivat vastaavan raja-aitaprojektin, olivat valtamedia ja poliittinen eliitti kauhuissaan. Miksi juutalaisten aitahanke sitten ei kauhistuta?

afromamu

Lisäksi Israel on alkanut maksaa mustille maahanmuuttajille 3 500 dollarin könttäsummaa palkkioksi siitä, että he häipyvät juutalaisten maasta.

Sheen muistuttaa, että nämä esimerkit ovat vain pieni pintaraapaisu. Palestiinalaisten epäinhimillinen sorto ja murhaaminen Länsirannalla ja Gazassa ovat esimerkiksi kokonaan oma lukunsa.

Mikäli kiinnostuit aiheesta, lue siis myös ainakin seuraavat artikkelimme:

Juutalaiset ja rasismi, osa 3: Miksi kansallismielisten tulee vastustaa Israelia?
Tuki Israelille merkitsee tukea ääri-islamistiselle terrorismille
Kuinka sionistit valehtelevat Gazan kansanmurhasta
Valheet, joilla Israelin rikokset oikeutetaan
Israelin puolustusvoimien uusi päärabbi: ”Ei-juutalaisten raiskaaminen on täysin sallittua”
Juutalainen terrorismi kristittyjä vastaan jatkuu Lähi-idässä
Juutalainen rabbi Ariel: ”Kristityt ja muslimit tapettava!”
Israel – terrorismin ja salamurhien suurvalta
Miksi juutalaisista rituaalimurhista ei uskalleta puhua?
Juutalaista väkivaltapornoa kuvataan nyt veronmaksajien piikkiin
Amalek – juutalaisen kansan vihollinen
Juutalaisen Israel-kritiikin ongelma
Suomen juutalaislehti: juutalaiset ja Israel ovat yhtä
Suomen valtamedia: Syyrialla ei oikeutta torjua jihadistien vallankaappausta

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

24 Kommentit

  1. God Was the First Anti Semite
    It’s time to call anti Semitism by its real name , anti Satanism

    Most Jews and Non-Jews don’t realize that the goal of Judaism
     and organized Jewry is to overturn God, i.e. the natural and spiritual order.
    This is clear from their ”revolutionary” role throughout modern history and in current events. They’re causing mayhem so that humanity will be further demoralized and accept their tyranny.* 
    Using Freemasonry and the mass media, they have given the goyim a bogus leadership class. To succeed in the West, you must sell your soul.  
    This satanic possession is proceeding on many fronts and is only going to get worse.
    *”Our [Jewish] State…[finds it] necessary to maintain the terror which tends to produce blind submission… for the sake of victory, we must keep to the programme of violence and make-believe.” [i.e. war, false flags, bogeymen]…we shall triumph and bring all governments into subjection to our super-government.  Protocols of Zion 1-24
    (Disclaimer- I continue to repeat myself because we need constant reminders. We are dealing with cognitive dissonance. Society’s sensory organs tell us that what is happening is not happening and bad is in fact good. We cannot see the spiritual and physical enslavement that is taking place in front of our eyes.)  
    The first anti Semite was God himself. 
    The great prophets of the Old Testament were also antisemites who also would be hauled up in front of human rights tribunals. Jeremiah said Jews ”will not speak the truth; they have taught their tongue to speak lies…” (Jeremiah 9:5). Isaiah says the lord will smite ”the daughters of Zion [who] are haughty, and walk with stretched forth necks and wanton eyes…” (Isaiah 3:16) 

    Jesus joined the noble ranks of antisemites when he told the Pharisees, ”Ye are of your father the devil, and the lusts of your father ye will do. He was a murderer from the beginning, and abode not in the truth, because there is no truth in him. When he speaketh a lie, he speaketh of his own: for he is a liar, and the father of it.” (John 8:44) 
    The NWO is their revenge against God and Jesus.
    It’s time Christians realize that they have been had by the world’s greatest tricksters. The Jews are not ”the chosen people.” Most don’t even believe in God. Their leaders believe in Satan. They are megalomaniacs that destroy nations, kill millions and threaten the future of humanity. 
    – See more at: http://henrymakow.com/2016/09/the-first-anti-semite.html#sthash.Fvc09ktD.dpuf  

    (12)(3)
    • VILauriochristian

      Nimimerkin ”No mercy” kommentista kommentoin seuraavia neljää kohtaa.

      KOHTA 1.”God Was the First Anti Semite. It’s time to call anti Semitism by its real name , anti Satanism.”

      Ei Jumala vihaa tai vastusta mitään etnistä ihmisryhmää, ei myöskään mitään ”etnistä” (kuviteltua) ihmisryhmää. Jumala vihaa perkeleen valtaa ihmisissä, syntiä, eikä tässä ole merkitystä sillä, onko joku ns. juutalainen, suomalainen tai jokin muu:

      ”sinä (Jumala) vihaat kaikkia väärintekijöitä” (Ps. 5:6) – – ”Sillä minä, Herra, vihaan vääryyttä ja ryöstöä” (Jes. 61:8) – – ”mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus” (Room. 2:8) – – ”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa” (Room. 1:18) – – ”joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä” (Joh. 3:36).

      Viimeisestä raamatunkohdasta käy ilmi, että Jumala vihaa kaikkia, jotka hylkäävät Jeesuksen Kristuksen, syntien anteeksiantamuksen.

      Voidaan siis sanoa, että ”Jumala oli ensimmäinen suomalaisten vihaaja. On aika kutsua suomalaisvastaisuutta oikealla nimellä saatananvastaisuudeksi.” Suomen kansan joutuminen tuhoutumisen uhan eteen on osoitus siitä, että Jumala vihaa tätä kansaa syvällä vihalla.

      KOHTA 2. the goal of Judaism and organized Jewry is to overturn God, i.e. the natural and spiritual order.

      Yhtä hyvin voidaan kirjoittaa: ”Suomalaisuuden ja järjestäytyneen (ja järjestäytyvän) suomalaisen väestön tavoite on kaataa kumoon Jumala, so. luonnollinen ja hengellinen järjestys.” Tämän Suomen kansa on toteuttanut liki täydellisesti.

      KOHTA 3. To succeed in the West, you must sell your soul. The great prophets of the Old Testament were also antisemites (Jer. 9:5; Joh. 8:44).

      Ei pidä paikkaansa, että lännessä (tai missään muuallakaan) menestyäkseen on myytävä sielunsa. Täydellinen voitto on joka hetki joka paikassa saatavilla:

      ”Tämän minä (Jeesus) olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman” (Joh. 16:33) – – ”Minulle (Jeesukselle) on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä” (Matt. 28:18) – – ”sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?” (1. Joh. 5:4-5).

      Voitto on aivan täydellinen:

      ”Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä (kristittyjä) erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 8:38-39) – – ”Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä; sillä kaikki on teidän (kristittyjen), teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän. Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan” (1. Kor. 3:21-23).

      Sielua ei tarvitse myydä. Jeesus on lunastanut sen.

      Se, että Vanhan testamentin profeetat olisivat olleet ”juutalaisvastaisia”, ei pidä paikkaansa. Jumala vihaa syntiä, ei ihmisiä. Profeetat nuhtelivat Israelin kansaa syntien ja luopumuksen tähden. Eikä Vanhan testamentin Israel ollut ”juutalaisia” vaan ”juudalaisia” (Juudan heimon ja myöhemmin Juudan kansan ja valtakunnan jäseniä), ja he olivat sen ajan kristittyjä (ei tällä nimellä, mutta asiallisesti). He olivat ”Jumalan kansaa”; he uskoivat Jumalan jo heti syntiinlankeemuksen jälkeen antaman evankeliumin, lupauksen Jeesuksesta Kristuksesta (”vaimon siemenestä”), syntien anteeksiantamuksesta: ”Ja minä panen vainon sinun (käärmeen, perkeleen) ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän”, 1. Moos. 3:15, Jeesus polki rikki perkeleen pään ristillä, ja Jeesus joutui kulkemaan kuoleman kautta (”perkele eli käärme pisti Jeesusta kantapäähän”).

      Termi ”juutalaiset” tarkoittaa fariseuksia, jotka ryhmänä syntyivät Israelin ja Juudan valtakunnan jäsenistä heidän ollessaan Baabelin vankeudessa 500-luvulla e.Kr. Siellä he kehittivät itselleen Raamatun vesittävän ja tuhoavan suullisen ”perinnäissäännön”, joka tuhat vuotta myöhemmin saatettiin kirjalliseen muotoon Talmudiksi. Termi ”juutalainen” tarkoittaa nykyisin fariseusten opillisia perillisiä, Talmud-juutalaisia. He kiroavat Jeesuksen Kristuksen (ja hänen mukanaan Jumalan) ja Jeesus sanoi heistä heidän syntisyytensä vuoksi:

      ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä – – ette ole Jumalasta” (Joh. 8:44, 47);

      ”Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?” (Matt. 23:33).

      Nykyjuutalaisuus ei ole Raamatun uskonto:

      ”Tämä ei ole mikään harvinainen käsitys, ja sitä esiintyy aika ajoin niin juutalaisten kuin kristittyjen keskuudessa – että juutalaisuus olisi heprealaisen Raamatun uskonto. Se on tietenkin väärä käsitys. Juutalaisuus ei ole Raamatun uskonto” (rabbi Ben Zion Bokser: Judaism and the Christian Predicament, 1967, s., 59, 159).

      KOHTA 4. The NWO is their revenge against God and Jesus. The Jews are not ”the chosen people.”Most don’t even believe in God. Their leaders believe in Satan. They are megalomaniacs that destroy nations, kill millions and threaten the future of humanity.

      Uusi maailmanjärjestys on perkeleen (ja sen vuoksi evankeliumin hylänneiden juutalaisten ja suomalaisten) kosto Jumalalle ja Jeesukselle, 1. Piet. 5:8. Juutalaisuus on aina hylännyt kristinuskon (heidän Talmudinsa sanoo kohdassa Gittin 57a, että Jeesusta keitetään kiehuvassa ulosteessa helvetissä), ja samoin nykysuomalaiset ovat hylänneet oikean evankeliumin kodeissa, kouluissa ja jopa kirkoissa. Koko Suomi on valtava rynnäkkö Jeesusta Kristusta ja Isää Jumalaa vastaan, hyökkäys, jossa perkeleelle ja hänen uudelle maailmanjärjestykselleen jäävät aivan avoimet ovat (vastustus on turhaa, koska perkeleen sitova voima, evankeliumi, puuttuu). Juutalaiset eivät ole ”valittu kansa”, eivätkä sitä ole suomalaiset.

      Muutamat uskovat Jumalaan (kuten kaikki pakanat), mutta sellainen ei ole pelastavaa uskoa. Kristinusko on uskoa Jeesuksen Kristuksen sijaissovitukseen ristillä, ei yleistä uskoa Jumalan olemassaoloon. Kristillisen uskon vaikuttaa sydämissä Jumalan sanaan liittyvä Pyhä Henki (ei ihminen itse omilla tahdonvoimillaan), ja koska oikea Jumalan sana on Suomessa hylätty, myös oikea usko on hylätty. Suomi on perkeleen maa. Suomalaiset uskovat saatanaan (Ap. t. 26:18), joka ihmisessä ilmenee ”omana itsenä”, ”omana tahtona”, ”omana ymmärryksenä” jne. (saatanahan asuu ihmissydämessä vaikuttaen sieltä kaiken ihmisessä).

      Nykysuomalaiset ovat myös megalomaanikkoja (kuten esim. tämä sivusto osoittaa), jotka katsovat voivansa vastustaa Jumalaa ja rynnätä syntisinä onneen, oman maan pelastumiseen, vihollisista vapautumiseen ja kaiken syntisen lihan vapauteen (esim. demokratia). Todellisuudessa Suomessa vallitsee jatkuva hillitön sarja- ja joukkomurhaaminen (abortit, jo 700 000 lasta murhattu laillisesti), homoseksuaalisuus, naispappeus, jumalanpilkka, viheliäinen perkeleellisyys, lasten heittäminen helvettiin (heiltä on otettu pois evankeliumi kodeissa ja kouluissa), kirkkojen vesittäminen – hillitön ja estoton saatanallisuus. Suomalaiset ovat uhka kaikelle tulevaisuudelle. He ovat Jumalan vihan alla, tuomittuja, Joh. 3:36.

      (4)(14)
      • VILauriochristian

        Korjaus: kolmanneksi alimman kappaleen kolmanneksi alimman rivin sanan ”ovat” pitää olla ”ovet”.

        (1)(4)
      • Lähetä kommenttisi Henry Makowillw jonka tekstiä tuo on. Hän on juutalainen kristitty ja on tuota mieltä asiasta.

        (10)(1)
  2. YK:n rauhanturvaajana kahdella komennuksella Libanonissa ja sanon tähän, että israelilaiset ovat maailman pahimmat kyykyttäjät.

    (19)(2)
  3. truthseeker

    Aalto-yliopiston professori sanoo suorat sanat .. nämä Jumalan valitsemat kahelit ovat perustaneet kavalalla petoksella nykymaailman kaikkein äärifasistisimman yhteiskunnan..
    “Juutalaiset varmasti ovat erityinen, erityisempi kuin mikään muu ihmisryhmä. He ovat perustaneet kaikkein rasistisimman uskonnon, johon yhdistyy suora perimyslinja heidän Jumalaansa antaen heille lupauksen maasta, orjia, omaisuutta, luvan tappaa ei-juutalaisia.”
    “Seuraamalla näitä uskonnollisia kappaleita, jotka on kuvattu heidän Talmudissaan… nämä Jumalan valitsemat kahelit ovat perustaneet kavalalla petoksella nykymaailman kaikkein äärifasistisimman yhteiskunnan…”
    Lähde: Professori Kinnusen julkinen Facebook-sivu
    http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/386914-lehti-juutalaisvastainen-professori-hammentaa-natsivertauksillaan
    http://www.valomerkki.fi/uutiset/professori-kutsui-juutalaisia-talmud-kahjoiksi
    http://mvlehti.net/2016/04/24/aalto-yliopiston-professori-sanoo-suorat-sanat-juutalaisuudesta/
    http://mvlehti.net/2016/04/25/israelin-ja-palestiinan-valisen-konfliktin-syyt-video/
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=132184

    (22)(0)
    • Kyllä, sellaisia petoja Jumalalla on rankaisuvälineistössään. Niitä hän voi käyttää myös syntisen Suomen kansan rankaisemiseen, ja on jo käyttänytkin (esimerkiksi väkisin velkaan, velkakierteeseen, velkaorjuuteen ja kaikkeen orjuuteen sitova velkarahajärjestelmämme). Mutta voi käyttää enemmänkin. Olisi siis syytä vaipua nöyrästi sydämen katumukseen ottaa sydämessä vastaan rikostenne sovitus Jeesuksessa Kristuksessa, niin Jumala siirtää pedot hieman kauemmaksi. Lopulta Jumala heittää nuo pedot helvettiin. Heitä aikansa käytettyään.

      Tosin luulen, että koko nykyinen ihmiskunta on siinä määrin perkeleen villitsemä, että Jumalan Poika ilmestyy ja tapahtuu viimeinen tuomio. Toiset helvettiin, toiset autuuteen. Tämä maa ja sen syntiset joukkiot palavat, ja omilleen Jumala ojentaa uuden maan ja uudet taivaat:

      ”Mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu” (2. Piet. 3:10-13).

      Sitten ei ole petoja. Ei yhtäkään syntistä rääkyjää missään. On vain autuus, Jumala, Jeesus Kristus, ikuinen elämä. VILaurio

      (4)(7)
      • Näytät olevan itse paha kyykyttäjä ja fariseusten agentti.
        Voi hyvä luoja noita juttujasi tai tuhannen ja yhden yön tarinoitasi.
        Noinko se Jeesus, joka taisteli itse juuri näitä fariseuksia vastaan, on pääsi saanut vinksahtamaan … Olet kyllä tulkinnut tämän upean miehen opin päin v*’*tua, ei voi muuta sanoa ja kehtaat sitä täällä vääristellä. Se jos mikä on perkeleen vallassa oloa.
        Ei Jeesus ollut kyykyssä Perkeleen edessä vaan antoi ruoskaa niille jotka kyykyttivät muita.
        Ryhdy nyt ihmeessä seuraamaan sitä oikeaa Jeesusta !!!

        (6)(0)
        • Ei Jeesus ollut (tai ole, hän elää yhä ja ikuisesti) minkään opin ajaja. Hän on Vapahtaja.

          Eikä minun kuulu omalla päätökselläni ryhtyä ”seuraamaan” häntä (jos päätökseni ratkaisisivat asian, hän olisi kuollut turhaan). Minun kuuluu (Jumalan sanassa vaikuttavan Pyhän Hengen vaikutuksesta, ei siis omasta voimastani) uskoa sydämessäni hänen minulle ja kaikille hankkimansa syntien anteeksiantamus Jumalan edessä. Vapahdus synnistä, perkeleestä, kuolemasta, helvetistä, lain ikeestä, maailmasta. Ja sen minä olen jo tehnyt, tai paremmin, sen Pyhä Henki on jo vaikuttanut minussa. Olen pelastettu, Isän Jumalan lapsi, ja elän hänessä ikuisesti.

          Fariseukset, ulkokultailijat, hukkuvat helvettiin:

          ”Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoo?” (Matt. 23:33).

          Ei pelastuminen ole tahdonpäätös. Se on Jumalan teko alusta loppuun. Lue siis Raamattua – siinä Pyhä Henki vaikuttaa.

          Olet pihalla kuin lumiukko. Mutta vielä voit pelastua. VILaurio

          (4)(4)
          • Niin, hän vapauttaa tai etuoikeuttaa sinut tekemään hyviä tekoja ja vastustamaan fariseuksia kuten itsekin teki.
            Seuraa siis hänen jälkiään äläkä kuvittele että pelastut tekemättä vastarintaa pahalle.
            Ei ole mitään vapaalippua hänen valtakuntaansa vaikka Paavi sitä tarjosi anekaupalla. Vain teot puhuvat.
            Raamattu ei mitään takaa, turhaan sitä siteeraat.
            (Make comment: God is the Moral Intelligence behind creation, synonymous with spiritual ideals like love, truth, goodness, justice and beauty. The point of religion is to discern and obey His Plan. Therefore, to say there is no God, or he is unknowable is half-way to Satanism. To usurp God’s place, as Masonic Jewry is doing, is arrant Satanism.)

            (3)(0)
          • nomercy at 0.03

            Kuten ymmärrät, sinä olet se fariseus. Umpikiero on farisealainen selityksesi, että Jumala moraalinen esikuva, jota tulee omilla teoilla matkia, ”noudattaa suunnitelmaa”.

            Saatat olla farisealainen juutalainen.

            ”mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista” (Gal. 2:16);

            ”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sen tähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa” (Room. 3:19-24).

            ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja” (Room. 3:28);

            ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi” (Ef. 2:8-9).

            Vai pelkää nomercy Raamatun siteeraamista. Olet ihmisteoissa räpeltävä pakana, perkeleen ja synnin orja. Tuo, että sinulla on ulkomaista tekstiä eksytystyötä varten valmiina, antaa olettaa, että olet palkattu eksyttäjäagentti täällä (hasbara-mies?).

            Ihminen pelastuu siis yksin uskosta Jeesuksen Kristuksen lunastustekoon. Uskon vaikuttaa Jumalan sanaan liittyvä Pyhä Henki sydämessä. Hän jää sydämeen uskon myötä asumaan, ja alkaa puhdistaa kristityksi uudestisyntynyttä ihmistä (ihminen uudestisyntyy, kun Pyhä Henki tulee sanan myötä sydämeen ja perkele joutuu kaikkoamaan pois). Tuo puhdistustyö, johon kristityn uudestisyntynyt tahto liittyy, on nimeltään pyhitys. Silloin, Pyhän Hengen vaikutuksesta, kristitty alkaa pelastumisensa SEURAUKSENA tehdä hyviä töitä, siis töitä, jotka Pyhä Henki vaikuttaa hänessä. Ihminen pelastuu yksin uskosta, ja hyvät teot ovat sen SEURAUS, Pyhän Hengen vaikutus ihmisessä.

            Tekstisi nimenomaisesti kiertää Jeesuksen, hänen meille hankkimansa syntien anteeksiantamuksen, joka meille suodaan armosta, ilmaiseksi. (kutsut Jeesusta ja uskoa kartettavaksi ”vapaalipuksi”). Olet paitsi perkeleen orja myös perkeleen työkalu, joka tietoisesti yrität eksyttää ihmisiä. Todellinen superperkele.

            ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä” (1. Piet. 5:8).

            VILaurio

            (2)(5)
          • Re: Taas sama
            teit nyt itsestäsi Pontius Pilatuksen … onneksi olkoon! Ei muuta.

            (4)(0)
          • Re: Taas sama
            Teit nyt itsestäsi Pontius Pilatuksen. Ei muuta.

            (2)(0)
      • Painu Laurio jo hiiteen. Kiihkouskovainen paatoksesi käy jo kaikkien hermoille. Tämä ei ole edelleenkään hihhuleiden saitti.

        (4)(1)
        • Ou, auts, uups

          Miksi käsket minua häipymään? Juuri pakanuushan (te) on syy Suomen tuhoutumiseen. VILaurio

          (1)(1)
  4. David Sheen esittaa aiheellisia kysymyksia … on siis lukijoiden aika kuunnella.

    (3)(0)
  5. Pientä rajaa

    Ei saatana tee mitään ilman Jumalan suostumusta.

    Onko Laurio sitä mieltä että nyt jo tapahtunut ja tapahtuva ei ole Jumalan tahdon mukaista ?

    (0)(0)
    • Jumalanko tahdon mukaista

      Jumalan tahdosta on mahdollista tietää vain sen verran kuin Jumalan sana siitä sanoo.

      Jumala sanoo olevansa kaikkivaltias (1. Moos. 17:1).

      Jumalan sana sanoo myös, että Jumalan tuomiot ovat tutkimattomia ja hänen tiensä käsittämättömiä ja että hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki:

      ”Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen” (Room. 11:33-36).

      Ihminen on siis täysin kyvytön tutkimaan Jumalaa ja sitä, kuinka hän esimerkiksi johtaa maailman kansojen ja yksityisten ihmisten asiat.

      On rajoituttava siihen, mitä Jumala itsestään ja tahdostaan sanassaan sanoo. Tiedämme sen, että kaikki asiat (niin ”hyvät” kuin ”pahat”) koituvat Jumalan omien (kristittyjen) parhaaksi:

      ”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut” (Room. 8:28).

      Tiedämme sen, että syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala tuomitsi ihmisluonnon kuoleman ja ruumiillisten onnettomuuksien alaiseksi ja perkeleen valtapiiriin kuuluvaksi:

      ”’Ja minä panen vainon sinun (käärmeen, perkeleen) ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.’ Ja vaimolle hän sanoi: ’Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva’. Ja Aadamille hän sanoi: ’Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: Älä syö siitä, niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman’” (1. Moos. 3:15-19).

      Yhteyden katkeaminen Jumalaan ja paha himo ovat rangaistuksia ja syntejä. Kuolema ja ruumiilliset onnettomuudet ja perkeleen ylivalta ovat varsinaisia rangaistuksia. Ihmisluonto on syntiinlankeemuksen jälkeen perkeleen vanki ja orja, eikä ihminen omin voimin kykene vapautumaan siitä. Epäuskoisten koko elämä on perkeleen toteuttamista, perkeleen elämää:

      ”Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niin kuin muutkin” (Ef. 2:1-3).

      Vain Jeesus Kristus (syntien anteeksiantamus; hän ”polki rikki perkeleen pään” ristillä) hävittää perkeleen vallan, synnin ja kuoleman. Hänessä Jumala tahtoo pelastaa kaikki ihmiset:

      ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi” (Joh. 3:16-17).

      Siihen liittyy Jumalan laintahto, jonka tarkoitus on johtaa synnintuntoon, katumukseen (ja siten syntien anteeksiantamuksen, Kristuksen, tarpeeseen):

      ”Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sen tähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa” (Matt. 5:17-19) – – ”sillä lain kautta tulee synnin tunto” (Room. 3:20).

      Jumalan toinen tahto kuitenkin kuuluu, että hän tuomitsee kaikki, jotka hylkäävät Kristuksen (syntien anteeksiantamuksen):

      ”Sinun pahuutesi tuottaa sinulle kurituksen, ja luopumuksesi saattaa sinut rangaistukseen” (Jer. 2:19) – – ”joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16) – – ”Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; heidän loppunsa on kadotus” (Fil. 3:18-19) – – ”joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen” (Joh. 3:18).

      Perkelettä ja hänen joukkojaan Jumala käyttää sekä jumalattomien rankaisemiseen (2. Tess. 2:11-12) että hurskaiden kurittamiseen ja koettelemiseen (Job 1. luku; 2. Kor. 12:7).

      Siinä pääpiirteissään, mitä Jumala tahdostaan on meille ilmoittanut. Yksityisten ihmisten ja kansojen kohtalot (historia) kuuluvat jakeen Room. 11:33 ilmoittamiin Jumalan tutkimattomiin tuomioihin ja käsittämättömiin teihin. Niissä vaikuttaa Jumalan sallimus, se, että hän sallii joidenkin asioiden tapahtua. Jumalan tutkimatonta tuomiota on esimerkiksi se, että nykyisin toisilla kansoilla on evankeliumi, toisilla ei (alun perin Jumala kuitenkin antoi evankeliumin, 1. Moos. 3:15, ensimmäisille ihmisille ja siten koko ihmiskunnalle, mutta syntinen ihminen on paikoin lyönyt laimin sen siirtämisen uusille sukupolville), ja se, että toiset kääntyvät, toiset eivät. Se kuitenkin käy Raamatusta ilmi, että Jumala rankaisee evankeliumin halveksimisesta myös jälkipolvia (alkuperäisten halveksijoiden suureksi häpeäksi).

      Jumala hallitsee kaikkea. Kaikkivaltiaana hän tietää kaiken (myös pahan), ja kaikkien luotujen kaikki teot ja ajatukset tapahtuvat hänen tahtonsa mukaan. Hän ei kuitenkaan ole syypää syntiin, joka tapahtuu, sillä synnin syy ovat perkele ja syntiä tekevän ihmisen oma tahto. Paha onnettomuuden merkityksessä on lähtöisin Jumalan sallimuksesta, koska kaikki, mikä tapahtuu, on Jumalan käsissä:

      ”minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän” (Jes. 45:7).

      Tämä jae osoittaa sen, että kun olemme ahdingossa (kuten Suomen kansa nyt), ainoa keino selviytyä on kääntyä Herran puoleen parannuksenteossa (katumus + usko). Hänen käsissään on kaikki.

      Ahdingot, sodat, luonnonmullistukset, köyhät ajat jne. kohtaavat tätä syntistä maailmaa Jumalan viisaan neuvon mukaan. Ne ovat rangaistuksia ja kehotuksia, jotka palvelevat Jumalan armollista tahtoa (ajavat katumukseen ja uskoon). Jumala asettaa pahalle ja onnettomuuksille aina rajan ja määrän. Hän myös säätää, milloin ja kuinka pahaa estetään ja rangaistaan. Kaikki koituu, kuten yllä todettiin (Room. 8:28), aina Jumalan nimen kunniaksi ja valittujen pelastukseksi (jumalattomille kuitenkin häpeäksi).

      Jeesuksen Kristuksen käsissä on viime kädessä kaikki:

      ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä” (Matt. 28:18) – – ”sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle” (Ef. 1:19-22) – – ”Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra” (Fil. 2:9-11) – – ”joka (Jeesus Kristus) on kaiken hallituksen ja vallan pää” (Kol. 2:10).

      Siksi toivo Suomen ja sen kansan pelastumisesta nykyisistä ahdingoista on yksin Jeesuksessa Kristuksessa.

      Siksi kirjoitin tämänkin kommentin. VILaurio

      (2)(1)
      • Jepulisjepsis

        ”Tämän maailman viisaus on näet Jumalan silmissä hulluutta.” 1. Kor. 3:18-19.

        2Pt 3:7 ”Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.”

        Luomakunta on todistus Jumalan voimasta, olemassa olosta sekä siinä olevista ihmeellisistä rakenteista – mutta se ei anna meille Kristuksen ristiä.

        Ristin antama ilmoitus Jumalasta menee siis paljon syvemmälle, mihin ihminen itse havainnointiensa, tai määrättyjen todisteiden kautta syntyneen totena pitämisen kautta pääsee. Ihminen voi saada uskon, mutta tämä usko voi olla vain ihmisen omaa loogista johtopäätöstä – ei Jumalan antamaa uskoa. Kristuksen risti uppoutuu siksi ihmisen syvimpään olemukseen, ja PALJASTAA IHMISEN TODELLISEN LUONTEEN – ja näin lahjoittaa Jumalan itsensä antaman uskon.

        Jumalan itsensä antama totuus maailman (kosmoksen) olemassa olosta, ihmisen alkuperästä tai luomakunnasta ei vielä tee samaa. JUMALAN ITSENSÄ TULEE PÄÄSTÄ PALJASTAMAAN IHMISEN OMA SISÄINEN TILA, valaista ihmisen pimentynyt mieli – ja näin osoittaa armonsa ja rakkautensa Kristuksessa. Tämä tapahtuu vain Kristuksen ristin luona.

        Jumala ilmoittaa itsensä vain Pojassaan Jeesuksessa. Siksi sanotaankin, että jolla on Poika, sillä on Isä, jolla Poikaa ei ole, sillä ei ole Isääkään. Jumalan itsestään antama ilmoitus on ainoa tie pelastukseen.

        Vaikka luonnollisella ihmisellä onkin vielä eräänlainen jumalallisen lain tuntemus (omatunto), Kristinuskon alkuperä ei kuitenkaan ole ihmissydämessä, se ei ole lihan viisautta ja järjen ajattelua tai filosofista pohdiskelua, usko ei synny myöskään hengellisestä tai Kristillisestä kokemuksesta, vaan se on tässä ajassa tullut tunnetuksi ainoastaan Jumalan ilmoituksen kautta hänen sanassaan. Toisin sanoen Kristinuskolla ei ole lähteenään ja ohjeenaan ihmissanaa, vaan Jumalan oma sana.

        (2)(2)
  6. truthseeker

    Näin meillä
    Maahanmuuttajien takia luovutaan oman kansan tavoista, kulttuuriperinnöstä ja jopa lain noudattamisesta
    ”Omassa koulussani on lopetettu Suvivirsi, joululaulut ja joulukuvaelma. Myös itsenäisyyspäivän vietto ja sen juhliminen siniristilipulla ja vaakunatunnuksilla on joidenkin opettajien mielestä liian isänmaallista.”

    http://mvlehti.net/2016/11/04/maahanmuuttajien-takia-luovutaan-oman-kansan-tavoista-kulttuuriperinnosta-ja-jopa-lain-noudattamisesta/

    (1)(0)
  7. Pientä rajaa

    Mitäs jos alkuperäiset Israeliitit olivatkin tummia , ja pakenivat Afrikkaan ?

    Elikö kukaan teistä siihen aikaan ja muistaa heidän ihonvärinsä ? Khasaari Juutalaiset on valkoisia, eivätkä ainakaan ole alkuperäisiä Israeliitteja.

    Mulla ei ole ainakaan suunta tai toiseen suoraa tietoa asiasta.

    (0)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*