Jälleen yksi holokaustihuijari paljastui – luennoi kouluissa vuosikymmenten ajan

Puolanjuutalainen Joseph Hirt, 86, jäi huhtikuussa 2016 viimein kiinni vuosikymmeniä kestäneestä valehtelusta. Hirtin väitteet Kolmannesta valtakunnasta ja ajastaan ”tuhoamisleirillä” olivat liian paksuja jopa valtavirtaiseen holokaustiteoriaan uskovalle historianopettajalle.

Vyyhti lähti purkautumaan Hirtin pidettyä luennon 15. huhtikuuta 2016 New Yorkin Lowvillessa. Hirtin epäonneksi katsomossa istui historianopettaja, Andrew Reid, joka alkoi välittömästi epäillä Hirtin tarinaa. Hirtin väitteet olivat niin uskomattomia, että Reid päätti tarkastaa niiden todenperäisyyden luennon jälkeen. Reid kirjoitti 23-sivuisen vastineen, jossa hän ruotii Hirtin väitteitä.

Hirt väitti muun muassa, että hän oli paikalla Berliinin 1936 olympialaisissa ja istui niin lähellä Hitleriä, että kuuli Hitlerin vähättelevän mustaa amerikkalaisjuoksija Jesse Owensia ja kieltäytyi kättelemästä tätä. Tosiasiassa Hirt ei voinut olla kuuloetäisyydellä, sillä Hitler istui erillisessä aitiossa upseeriensa ympäröimänä, erillään yleisöstä. Jopa valtavirtahistoria on kumonnut väitteen kättelystä kieltäytymisestä: Hitler tervehti Owensia pikaisesti tämän voiton jälkeen, mutta ei kätellyt Owensia tai muita kilpailijoita tuona päivänä. Owens itse kertoo loukkaantuneensa vain siitä, ettei Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt kutsunut häntä Valkoiseen taloon tai lähettänyt edes onnittelukirjettä.

Berliinin kesäolympialaiset vuonna 1936.
Berliinin kesäolympialaiset vuonna 1936.

Hirt väitti tavanneensa lääkäri Josef Mengelen Auschwitzissa saavuttuaan leirille vuoden 1941 keväällä sekä paenneensa leiriltä 31.3.1942. Tosiasiassa Mengele siirrettiin asevoimien palvelukseen vuoden 1940 kesäkuussa. Mengele haavoittui vakavasti vuoden 1942 puolivälissä, minkä vuoksi häntä ei enää siirretty takaisin rintamalle. Mengele saapui Auschwitziin vasta toukokuussa 1943, noin vuotta myöhemmin kuin Hirtin väitty pako tapahtui.

Hirt myös väitti paenneensa Auschwitzista ryömien sähköaidan alitse 27 kiloisena ”elävänä luurankona”, mutta jäi kiinni pakoyrityksestä. Saksalainen sotilas kuitenkin päästi hänet menemään. Hirt käytti todisteena kuvaa, jonka leirin vartija oli ottanut hänestä. Kuvassa ei ole Hirt itse, eikä sitä otettu Auschwitzin leiriltä. Virallisen historiankirjoituksen mukaan amerikkalainen sotilas, Mickey Martins, otti kuvan Dachaun leirillä vuonna 1945. Dachau sijaitsee Saksassa, 600 kilometrin päässä Auschwitzista.

Joseph Hirtin esittelemä kuva. Virallisen historiankirjoituksen mukaan kuva on otettu vuonna 1945.
Joseph Hirtin esittelemä kuva. Virallisen historiankirjoituksen mukaan kuva on otettu vuonna 1945.

Tehdäkseen tarinastaan vakuuttavamman, Hirt tatuoi käteensä numerosarjan, joka oli vastaavanlainen kuin oikeilla vangeilla. Hirt ei kuitenkaan tiennyt, että vankien tatuointi aloitettiin vasta syyskuussa 1941, kahdeksan kuukautta Hirtin väitetyn saapumisen jälkeen. Kaiken kukkuraksi sana numerosarja oli jo käytössä: 194517 kuului puolalaiselle Franz Doschekille, joka tuotiin leirille 4. syyskuuta 1944. Joseph Bernard Hirt nimisestä vangista ei ollut minkäänlaista mainintaa missään leirin tietokannoista.

Ei ainut laatuaan

Joseph Hirt ei ole ensimmäinen eikä ainoa ”holokaustiselviytyjä”, jonka väitteet ovat niin naurettavia että valtavirtaisetkin tutkijat ovat nolostellen joutuneet myöntämään niiden virheellisyyden.

Suomi ei jäänyt osattomaksi huijareista; kun kansallismieliset järjestivät aktivismia ja julkaisivat kuunnelman holokaustimyytistä, valtamedia vastasi julkaisemalla kirjoituksen ”holokaustiselviytyjä” Nena Kafkan kokemuksista. Kafka väitti lehdistölle selvinneensä ”kaasukammiosta”, jota edes holokaustiin uskovien historioitsijoiden mukaan ei ollut olemassa. Kun Kafka jäi kiinni valheestaan, Magneettimedia ja useat lukijamme ottivat yhteyttä Kafka-haastattelun julkaisseisiin lehtiin. Artikkelin julkaissut Helsingin Uutiset haastatteli ”Suomen johtavaa holokaustitutkijaa”, Eero Kuparista. Kuparinen väitti pokkana, että leirillä ”saattoi hyvinkin olla kaasukammio”, koska Kafka sanoi näin, vaikka väitteen tueksi ei ole minkäänlaisia todisteita.

Vasta tapauksen tultua julki Hirt myönsi huijanneensa ja sepittäneensä tarinat omasta päästään.

Oikaisu (4.7.2016): Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt, ei Theodore Roosevelt, ei kutsunut Jesse Owensia Valkoiseen taloon tai lähettänyt onnittelukirjettä.

 

Lue myös:

Sionistinen Patmos-säätiö jatkaa holokaustivalheita
Suomalainen radio-ohjelma holokaustihuijauksesta!
Valtamedia puolustelee kaasukammiovalheesta kärähtänyttä Helsingin juutalaista
Kuinka juutalaisjärjestöt kielsivät vapaan historiantutkimuksen Ranskassa?
“Selviytyjien” määrä todistaa: holokaustia ei tapahtunut!
Juutalaisten holokaustin myytti 6 miljoonasta uhrista
Alfred Rosenbergin päiväkirjassa ei mainintoja ”holokaustista”
Kokoelma naurettavimpia holokaustivalheita
Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään 1, 2
Viranomaiset tehtailleet väärennettyjä silminnäkijälausuntoja ”holokaustista”
Video: Todellinen Auschwitz oli täysin erilainen kuin luulit!
3D-malli paljastaa Auschwitzin kaasukammiohuijauksen
Auschwitz-päällikön ”tunnustus” on väärennös
Kiista ”holokaustin” todenperäisyydestä
Video: 86-vuotias rouva kumoaa holokaustimyytin Saksan televisiossa
Holokausti on huijaus 1,2,3
Kriittistä holokaustitutkimusta
Kriittistä holokaustitutkimusta: ihmisrasvan kerääminen polttokuopista
Kriittistä holokaustitutkimusta: Mengelen kokeet Auschwitzissa
Ilse Koch ei ollut ihmishirviö
”Holokausti” ja Euroopan politiikka – kaksi tärkeää videota
Tohtorin Mengelen ”kauheudet” ja muita holokaustin salaisuuksia

6 kommenttia

  1. Tämä uutinenhan julkaistiin viime viikolla ns. valtamediassa, ei siitä sen kummempia ole kuulunut. Valehtelijoita koko porukka. Juutalaiset ovat käyttäneet holokaustia häikäilemättä hyväkseen ja uskonpa, että vielä sadankin vuoden päästä siitä maksatetaan syyttömillä, kuten nytkin.

    Plusääni(30)Miinusääni(1)
  2. Kertoo ihmisten päättelykyvystä jotain kun tämäkään ei avaa silmiä.

    Plusääni(9)Miinusääni(1)
  3. Kaikki perseennuolenta on normi. Suomi on ollut kai aina vain juutalaismielinen rapparimaa.

    Plusääni(8)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat