Jacob Rothschildin valokuva ja Trumpin menestys ahdistavat Amerikan juutalaisia

Kevät on kohdellut uutisista päätellen erityisen kovakouraisesti Yhdysvalloissa asuvia juutalaisia. Nyt otsikoihin ovat nousseet megapankkiiri Jacob Rothschildin stereotyyppinen valokuva sekä ”Trump-ahdistus”.

Juutalaisen Erkon suvun omistama Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että Amerikan psykologit ovat törmänneet uuteen kummalliseen ilmiöön, ”Trump-ahdistukseen”. Vanne kiristää useiden Amerikassa asuvien päätä, sillä presidenttikisassa on kyseenalaistettu niin monikulttuurisuus kuin juutalaisten vaalirahoittajien oikeutus ylivaltaan.

Helsingin Sanomien uutisesta selviää, että ”Trump-ahdistuksella” on mystinen yhteys toisen maailmansodan holokaustimyyttiin:

”Myös newyorkilaiset psykologit ovat törmänneet ’Trump-ahdistukseen’. Greenwich Villagessa työskentelevän psykologin Paul Saksin mukaan se, että Trump kieltäytyi tuomitsemasta Ku Klux Klanin suoralta kädeltä on vaivannut kovasti hänen potilastaan, joka on holokaustista selvinneen pojanpoika.

’Asia todella vaikutti häneen, ja siksi myös vaivaa häntä’, Saks sanoo. ’Se, että Trump on pysynyt mukana kisassa, ja että republikaanipuolueessa on tapahtunut näin mullistava muutos – instituutiossa, joka on osa elämäntapaasi vaikka et olisikaan republikaani – tulee häiritsemään useita ihmisiä.’”

Trumpin päätös sivuuttaa KKK-kysymys ahdistaa, mutta Amerikan miljardien dollareiden sotilaallinen tuki ihmisoikeuksia halveksuville Saudi-Arabialle, ISIS:lle ja palestiinalaisia rodullisesti sortavalle Israelille ei ole ilmeisesti herättänyt vastaavaa ahdistusta ”holokaustiselviytyjän” jälkeläisessä. Miksiköhän.

HS ei tietenkään suostu näkemään tätä kaksinaismoralismia vaan pitää newyorkilaisen juutalaisen kärsimystä osoituksena tiukan maahanmuuttopolitiikan paholaismaisuudesta.

Amerikan kaikki suuret juutalaisjärjestöt ovat vaatineet näkyvästi viime kuukausien aikana avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikkaa. Lisäksi sionistiset lobbaajat ovat olleet näreissään Trumpille, koska tämä on arvostellut Yhdysvaltojen toteuttamia vallankaappauksia esimerkiksi Libyassa ja Irakissa.

Valokuva, jota ei olisi saanut julkaista

Aivan kuin Trumpin kerettiläiset ulko- ja maahanmuuttopoliittiset näkemykset eivät olisi olleet tarpeeksi, on Amerikan juutalaisyhteisö kokenut toisenkin tragedian.

Megapankkiiri Jacob Rothschildistä kiertää Internetissä valokuva, joka tukee monien mielestä aivan liian tarkasti negatiivisia juutalaisiin liitettäviä stereotypioita.

Muun muassa Shurat HaDin—Israel Law Center –niminen juutalainen painostusjärjestö vaatii potkuja mustalle professorille, joka opettaa kirjoittamista ja retoriikkaa ohiolaisessa yliopistossa.

Professori Joy Karega ”syyllistyi” lobbausjärjestöjä ärsyttäneeseen ajatusrikokseen kirjoittamalla sosiaaliseen mediaan esimerkiksi Israelin tuesta ääri-islamistiselle ISIS-terroristijärjestölle. ”Tämä on pahimman luokan antisemitististä retoriikkaa,” Israel Law Centerin johtaja Nitsana Darshan-Leitner kommentoi, vaikka valtamediakin on vahvistanut juutalaisvaltion tekevän yhteistyötä salafistien kanssa.

Kummallisinta on kuitenkin se, että Karegaa syytetään antisemitismistä myös siksi, että hän latasi Facebookiin kuvan pankkiiri Jacob Rothschildistä.

jacob

Kuvan yhteydessä ei puhuttu mitään Rothschildin juutalaisesta taustasta. Tästä huolimatta esimerkiksi The National Interest –julkaisun toimittaja Marjorie Romeyn-Sanabria oli pöyristynyt valokuvasta:

”Kuvakaappaus hänen Facebook-sivuiltaan viime joulukuulta sisältää valokuvan vanhasta miehestä epäilyttävän hämärässä valaistuksessa. Hänen olemuksensa on korostetun juutalaismainen ja juonitteleva: kookas nenä, leveät silmät ja pirulliseen virneeseen vääntyneet ohuet huulet.”

Painostusjärjestöt tahtovat professorille nyt siis potkut muun muassa siksi, että tämä julkaisi valokuvan juutalaisesta, joka sattui näyttämään ”liian juutalaismaiselta”.

Tämä ei ole vitsi, vaan poliittista todellisuutta länsimaissa Herran vuonna 2016.

 

Lue myös:

Video: Juutalaiset Internet-sensuurin takana
Israel haluaa rakentaa kansainvälisen sensuuriliiton Internetiin

14 kommenttia

  1. Tässä kohtaan on pakko kommentoida.
    Trump on osa valeoppositiota ja täysin juutalaisten hallussa. Hän ei siis todellakaan edusta vastavoimaa juutalaiselle maailmanvallalle, vaikka tällaista mielikuvaa pyritään valheellisesti rakentamaan ns. vaihtoehtoväelle.

    Tässä muutama fakta Trumpista:
    1. On antanut julkisesti tukensa Israelille
    2. On rakentanut imperiuminsa ja busineksensä juutalaisen velkarahan avulla eli Trump ei olisi Trump ilman juutalaisia
    3. Trumpin tytär on naimisissa juutalaisen kanssa ja ottanut juutalaisuuden uskonnokseen
    4. Olen keskustellut Trumpista amerikkalaisen äärijuutalaisen kanssa, ja hänen mielestään Trump olisi paras mahdollinen presidentti USA:lle.

    Tässä vaiheessa näyttää siltä, että Trumpia käytetään hänen äärilausuntojen ja käytöksen myötä siihen, että Hillary Clinton saadaan näyttämään hyvältä vaihtoehdolta presidentiksi keskivertoäänestäjän silmissä. Keskivertoäänestäjä haluaa turvallisen ja vähemmän arveluttavan vaihtoehdon presidentiksi. Ilman Trumpia Clintonilla olisi paljon huonommat mahdollisuudet presidentiksi.

    Loppupelissä juutalaiseliitin kannalta ei kuitenkaan ole väliä kumpi valitaan; Trump vai Clinton, sillä molemmat pelaavat heidän pussiin.

    Plusääni(56)Miinusääni(2)
    1. Todennäköisesti olet oikeassa, se hyvä puoli mikä hänessä on että hän nostaa rimaa mistä voi puhua ja mistä ei, miten saa ajatella.
      Tosin se että hän heittää vahvoja kommentteja suuntaan ja toiseen vähentää niiden oikeamielisten rajujen kommentien arvoa, ehkä tuo kaikki tosiaan on vain peliä.

      Plusääni(18)Miinusääni(2)
  2. Trump on opetellut raamattua vuosikausia juutalaisten opastuksella.

    Plusääni(16)Miinusääni(1)
  3. ”Juutalaisten valtio ei ole koskaan ollut alueellisesti rajallinen, vaan on ulottunut rajattomasti kautta kaiken maailman, mutta rajoittunut käsittämään vain yhden rodun. Sen vuoksi tämä kansa onkin aina muodostanut valtion valtioissa. On nerokkaimpia juonia ja temppuja, mitä konsanaan on keksitty, että tämä valtio on pantu purjehtimaan muka uskontona ja siten on sille ennakolta turvattu se suvaitsevaisuus, jota arjalaiset ovat aina valmiit osoittamaan uskontunnustuksille. Sillä todellisuudessa ei Mooseksen usko ole sen kummempi kuin juutalaisrodun säilyttämistä tarkoittava oppi. Se käsittääkin sen vuoksi melkein kaikki sosiologiset, valtiolliset ja taloudelliset tieteenhaarat, mitä sen suhteen ylipäänsä vain voi tulla kysymykseen.

    Jos nyt tekee itselleen kysymyksen, mitä nuo valtiota muodostavat tai myös valtiota säilyttävät voimat todellisuudessa ovat, ne voidaan yhdistää yhden ainoan määritelmän alaisiksi: yksilöiden uhrautumiskyky ja uhrautumishalu kokonaisuuden puolesta. Ettei näillä avuilla ole vähintäkään tekemistä talouselämän kanssa, se käy ilmi siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, ettei ihminen milloinkaan uhraudu sen hyväksi, se on: liike ja kauppatoimien puolesta ei kuolla, vaan ainoastaan aatteiden puolesta.

    Hitler – Taisteluni

    Plusääni(23)Miinusääni(0)
  4. Kaksipuoluejärjestelmässä on huomattavan helppoa saada valtaan halutut henkilöt. USA:ssa saadaan aina aikaan valtava haloo, jolla peitetään järjestelmän älyttömyys. Mediasirkus tai ehdokkaiden (siis esilläolevien, onhan siellä paljon muitakin) erilaisuus eivät tule muuttamaan politiikan suuntaa. Tämän Obaman valinta on hyvin todistanut. Meillä suomessa on vielä jopa 3 puoluejärjestelmä. Hyvin menee, eikö 🙂

    Plusääni(10)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat