Italia ja IMF: rikollispankkiireille jälleen synninpäästö ja ilmaista rahaa

Eurooppalainen ”oikeusjärjestelmä” on päättänyt jälleen katsoa sormiensa läpi vakavia rikoksia, joihin Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Italian suurten pankkien johto on syyllistynyt. Italiassa rikolliset aiotaan nyt palkita veronmaksajien rahalla!

Euroopan rikollispankkiirit saivat joulukuussa veronmaksajilta kaksi avokätistä hanukkalahjaa, joista ensimmäinen osoitettiin korruptiorikoksista tuomitulle IMF-johtajalle Christine Lagardelle ja toinen Italian kansantalouden romuttaneille jättipankeille.

Euroopan lähitulevaisuuden kannalta Italia-uutinen on kahdesta merkittävämpi, sillä Italian pankkikriisin on pelätty leviävän pahimmassa tapauksessa yli valtiorajojen ja aiheuttavan uuden kansainvälisen finanssikriisin.

Aatonaattona tuoreen kansanäänestyksen myllertämä Italian hallitus ilmoitti, että se aikoo palkita rikolliset pankkiirit valtion eli veronmaksajien kustantamalla tukipaketilla.

Päätös herätti ainakin symbolista vastarintaa eri puolilla Eurooppaa, koska pelastuspaketti on laiton. Kuten kuitenkin tiedämme, Euroopan unionin virallisen linjan mukaan finanssieliitillä on erivapaus tehdä rikoksia ja säätää ”lakeja” demokraattisen järjestelmän ulkopuolella.

Esimerkiksi Saksan liittopäivien rahoituskomitean Hans Michelbach totesi ytimekkäästi, että Italian hallitus toimii rikollisesti lahjoittaessaan veronmaksajien euroja pankkiireille.

Italian hallitus rikkoo pelastuspakettipäätöksellään lakia, joka säädettiin edellisen rahoituskriisin jälkeen nimenomaan siksi, etteivät veronmaksajat joutuisi enää maksumiehiksi, kun Monte dei Paschi di Sienan (MPS) kaltaiset pankit tekevät rikoksia. Laki on nyt siis osoittautunut kuolleeksi kirjaimeksi – tai pikemminkin huijaukseksi.

Lain mukaan pankin osakkeenomistajien ja luotottajien tulisi pulittaa oma osuutensa ennen kuin veronmaksajia voisi edes harkita pakottaa osallistumaan pelastustalkoisiin.

Italian hallitus on kuitenkin päättänyt, että rahanlainaajien ja koronkiskojen tulee nauttia suurempaa taloudellista turvaa kuin pankkikriisiin syyttömien veronmaksajien.

italy-660329

Pankkikriisi ei syntynyt vahingossa

Eurovastainen Viiden tähden liike –oppositiopuolue on vaatinut, että pelastuspakettien antamisen sijaan valtion tulisi kansallistaa kriisipankit kovin ottein. Euromyönteinen hallitus ei kuitenkaan edes yritä karhuta miljardeja euroja, jotka kriisipankkien johtajat käärivät omiin taskuihinsa.

Tarjoamalla avokätisiä pelastuspaketteja kovien talousrikostuomioiden ja pankkien kansallistamisohjelman sijaan Italian hallitus varmistaa, että pankit jatkavat tulevaisuudessakin rikollista toimintaansa. Rikoksista palkitaan – ei tuomita.

Legendaarinen pankkiviranomainen sekä talous- ja oikeusprofessori William K. Black on todennut, että Italian pankit loivat täysin tietoisesti nykyisen kriisin edellytykset.

Pankit ovat myöntäneet Blackin mukaan satojenmiljardien edestä ”huonoja lainoja”, joita ne ovat uusineet ja piilotelleet siinä toivossa, ettei julkinen valta puuttuisi petokseen.

Black syytti myös Italian viranomaisia siitä, etteivät ne ole täyttäneet velvollisuuttaan ja estäneet vilpillistä lainanantoa. Nyt Italian viranomaiset jatkavat pankkiirien suojelua rikkomalla EU-lakeja, jotka kieltävät veronmaksajien rahoittamat pelastuspaketit.

Kriittinen talousjulkaisu Naked Capitalism muistutti hiljattain, että Italian pankit ovat syyllistyneet myös järjestelmällisiin petoksiin myymällä pahaa-aavistamattomille asiakkaille riskisiä velkatuotteita, joiden valehdeltiin olevan täysin turvallisia.

Lisäksi pankit huijasivat viranomaisia piilottamalla tappionsa ja naamioimalla ne monimutkaisiksi johdannaissopimuksiksi. Näin pankit vaikuttivat ulospäin paljon varakkaammilta ja turvallisemmilta kuin ne todellisuudessa olivat.

Juutalaisen Goldman Sachs –rikollispankin kasvatin, Mario Draghin, johtama Italian keskuspankki seurasi petosvyyhtiä vuosien ajan sivusta, sillä korppi ei korpin silmää noki. Keskuspankin virallinen tehtävä on julkisen edun valvominen, mutta sen sijaan Draghi päätti varmistaa, että yksityiset pankit voisivat jatkaa hyväuskoisten asiakkaiden ryöstämistä.

Poliisi epäilee keskuspankin tienneen myös muun muassa Nomuran ja Deutsche Bankin italialaisten osastojen syyllistyneen järjestelmälliseen talousrikollisuuteen. Keskuspankki ei ”tietenkään” ilmoittanut rikoksista viranomaisille tai yrittänyt itse estää niitä.

Draghi on rikollisen Goldman Sachs –pankin kasvatti.
Draghi on rikollisen Goldman Sachs –pankin kasvatti.

Pelastuspaketin jälkeen rikollisuus jatkuu kuten aina ennenkin

MPS:n, Nomuran ja Deutschen ohella poliisi on ollut erityisen kiinnostunut italialaispankista nimeltä Banca Etruria.

Pankin epäillään syyllistyneen muun muassa 180 miljoonan euron suuruiseen petokseen. Petos johti keinotekoiseen konkurssiin, jonka maksumiehiksi joutuivat rikollisten pankkiirien sijaan veronmaksajat sekä pankin pahaa-aavistamattomat sidosryhmät.

Naked Capitalismin mukaan Banca Etrurian tapaus osoittaa, että merkittävä osa Italian pankkisektoria vaivaavista ”huonoista lainoista” on tehty alun alkaenkin rikollisin aikein.

Koska poliisi, hallitus ja tuomioistuin ovat läpeensä korruptoituneita, ei rikosvyyhtien pääsyyllisiä tulla kuitenkaan passittamaan vankilaan tai määräämään edes maksamaan sakkoja.

Italian hallitus aikoo nyt siis suojella rikollisia pankkiireja ottamalla 20 miljardia euroa velkaa lahjoittaakseen rahat valkokaulusrikollisjärjestöille. Paisuvan valtionvelan korkotaakka lankeaa tietysti veronmaksajille. Koska EKP tulee ostamaan suuren osan Italian uudesta velasta, joutuvat kaikki euroalueen veronmaksajat lopulta lahjoittamaan rahaa rikollisille – myös me suomalaiset.

Mikä törkeintä, kaikki tietävät jo etukäteen, ettei pelastuspaketti tule parantamaan kriisipankkeja, sillä 20 miljardia kattaa vain naurettavan pienen osan 360 miljardin euron ”huonojen lainojen” kokonaissummasta. Rahat tulevat katoamaan rikollispankkien pohjattomiin kirstuihin, minkä jälkeen petosten tehtailu jatkuu kuten aina ennenkin.

Italia toisin sanoen lahjoittaa 20 miljardia euroa rikollisille pyytämättä käytännössä mitään vastineeksi. Rikollisjohtajia ei tulla vangitsemaan, pankkeja ei tulla kansallistamaan eikä maan finanssilainsäädäntöä parantamaan.

Dominique Strauss-Kahn.
Dominique Strauss-Kahn.
Jacob Lew.
Jacob Lew.

IMF-johtaja palkittiin juutalaisen presidentin ja juutalaisen talousrikollisen suojelemisesta

Toinen hanukkalahja osoitettiin Christine Lagardelle, joka saa jatkaa maailman vaikutusvaltaisimpiin kuuluvan pankin (IMF) johtajana, vaikka hänet tuomittiin juuri häikäilemättömästä korruptiorikoksesta.

IMF:n hallituksen mukaan Lagarde nauttii korruptiotuomiosta huolimatta pankin ”täydestä tuesta ja luottamuksesta”. Eliittiasemansa vuoksi Lagarde ei saanut sakkoja tai muutakaan rangaistusta korruptiorikoksestaan, vaikka hänet todettiin oikeudessa ”syylliseksi”.

Lagardesta tuli valtiovarainministeri juutalaisen Nicholas Sarkozyn presidenttikaudella. IMF:n johtoon Lagarde nousi sen jälkeen, kun pankin edellinen johtaja, juutalainen Dominique Strauss-Kahn, joutui eroamaan prostituutio- ja raiskaussyytösten vuoksi.

Poliisi alkoi tutkia Lagarden toimintaa, kun tämä huijasi 400 miljoonaa euroa ranskalaisten veronmaksajien rahaa Bernard Tapie –nimiselle juutalaiselle talousrikolliselle korruptoituneessa vahingonkorvausjärjestelyssä.

Poliisi selvitti, että valtiovarainministeri Lagarde oli suosinut Tapieta siksi, että Tapie oli rahoittanut juutalaisen Sarkozyn vaalikampanjaa. Sarkozy oli puolestaan nimittänyt Lagarden ministeriksi, joten Lagarde oli kiitollisuudenvelassa sekä juutalaiselle presidentille että presidentin juutalaiselle rahoittajalle.

IMF:n sääntöjen mukaan Lagarden tulisi asemansa vuoksi ”välttää kaikkea sopimattomaksi tulkittavaa käytöstä” irtisanomisen uhalla. 400 miljoonan euron korruptioskandaali ei kuitenkaan ilmeisesti ole IMF:n mukaan ”sopimatonta”, sillä hallitus totesi olevansa tyytyväinen siihen, että maailmantalouden ohjakset pysyvät Lagarden käsissä.

Myös Yhdysvaltojen juutalainen valtiovarainministeri Jacob Lew totesi antavansa ”täyden tukensa” Lagardelle korruptiotuomiosta huolimatta. Lew’n mukaan Lagarde on osoittanut olevansa ”vahva johtaja”.

Kerrataanpa.

Lagarde saa jatkaa IMF:n johdossa, vaikka hän sai korruptiotuomion erittäin vakavasta rikoksesta. Hän kavalsi satojamiljoonia euroja veronmaksajien rahoja juutalaiselle Tapielle, joka oli rahoittanut juutalaisen Sarkozyn presidentinvaalikampanjaa. Vastineeksi juutalaisia palvelleesta korruptiosta Lagarde palkittiin IMF-johtajan viralla, koska IMF:n edellinen juutalainen johtaja oli liian ryvettynyt huora- ja raiskauskohujen vuoksi. Tämän jälkeen Amerikan juutalainen valtiovarainministeri ilmaisi vielä ”täyden tukensa” Lagardelle.

IMF:n täydellisen rappion tulisi huolettaa meitä suomalaisiakin, sillä pankin lobbaajat päättävät myös Suomen poliittisesta suunnasta, kuten Helsingin Sanomat myönsi tänä kesänä. Suomi on siis korruptoituneen rikollisjärjestön panttivanki.

Tilanne on surkuhupaisa: kun Euroopan vaarallisimmat rikolliset kulkevat vapaana ja nauttivat veronmaksajien rahoista, korruptoituneet poliisit ja tuomarit keskittyvät isänmaallisten kansalaisjärjestöjen jahtaamiseen. Olisiko jo vallankumouksen aika?

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös:

Juutalaiset, pankit, koronkiskonta
Keskuspankki: yksityinen vai julkinen loinen?
Miksi Italian pankit ovat Euroopan seuraava kriisipesäke
JP Morgan tahtoo rahastaa Italian pankkikriisillä
Harhaanjohtavat stressitestit ja korruptio vauhdittavat pankkikriisiä
Ranskan pankkiirit sabotoivat maahanmuuttokriittistä presidenttikampanjaa

14 kommenttia

  1. Ei ihme, etteivät nykyiset valtaapitävät, juutalaisten kätyriporukka, tykkää Arvin kirjoitteluista, totuus kun satuttaa. Näitä nykyisiä toimia kun seuraa, esimerkiksi tämän naisjutkukätyrin tapaus, niin ainoa johtopäätös on se, että ihmiset elävät kahdessa täysin erillään olevassa ulottuvuudessa. Se, ettei lagarde saanut mitään tuomiota todistaa tämän. Jos itse tavallisena kansalaisena kavaltaisin 400 miljoonaa €, niin minua varten suomen valtio säätäisi pikavauhtia jonkun lainkohdan, jolla minut voitaisiin asettaa oikeaan elinkautiseen vankeuteen. Mutta pahat ajat ovat vielä edessä, valtiovalta myy vesioikeutemme kansainvälisille juutalaisyhtiöille sekä kaiken muunkin kansallisomaisuutemme, se on varma.

    Plusääni(37)Miinusääni(0)
  2. Loistavia paljastuksia jälleen!!! Ja ihmispoloiset kuvittelevat, että kun vain tekevät työtä ja maksavat entistä enemmän veroja, niin siitä syntyy heille hyvinvointia.

    No ei synny, kun kaikki rahavirrat kulkeutuvat maailmanpankkiireille, ja heidän käsikassaroilleen, joita kutsutaan pääministereiksi, kauppaministereiksi, ulkoministereiksi, työministereiksi, EU-virkailijoiksi, Suomen pankin johtajiksi ja miljoona muuta rikasta bulvaania siellä välissä.

    Plusääni(32)Miinusääni(0)
  3. Jälleen mainio artikkeli Arvilta! Harmi kun on aina näin ikävää raportoitavaa…

    Plusääni(23)Miinusääni(0)
  4. Missä raha, siellä juutalainen. Missä juutalainen, siellä kupatut veronmaksajat.
    Ja on olemassa vielä ihmisiä, jotka kuvittelevat juutalaisten olevan ”puhtaita” kuin pulmuset. Mutta he ovatkin Vanhan Testamentin lumoissa n. 3000 vuotta sitten tapahtuneiden asioiden hurmoksessa. Niinpä he puollustavat tuota rikollisjoukkiota henkeen ja vereen, koska eivät elä tätä päivää. Uskon vakaasti Mooseksen olleen ”hyvä jätkä”, mutta tämän päivän ”moosekset” ovat valitettavan kaukana esikuvastaan.
    Vielä käy niinkin, että jokaisen rahapussista viedään kirjaimellisesti ne viimeisimmätkin kolikot ”hyvän asian” puolesta eli juutalaisten.
    Viisainta olisi kätkeä ne maahan, sillä koittaa päivä, että pankki yksinkertaisesti ottaa ne itselleen, eikä kukaan sano mitään.
    ”Kilpailuttaminen” ja ”kustannustehokkuus” ovat sanoja, jotka suomeksi käännettynä tarkoittavat täydellistä moraalin kuolemaa kaikessa toiminnassa. Se on ryöstö keskellä kirkasta päivää. Ja poliisia on turha vaivata mokomalla ”normaalilla” elämänmenolla.

    Plusääni(14)Miinusääni(1)
    1. Tuskin. Amatöörien ja huuhaamaakarien pyörittämien ns vaihtoehtomedioiden jakamasta informaatiosta ei ole uhkaa Suomen yhteiskuntarauhalle.

      Suomessa on nimittäin kansalaisilla kriittinen suhtautuminen informaatioon ja medianlukutaito hallussa. Esimerkiksi hiljattain tehdyn Sanomalehtien liiton tutkimuksen mukaan tuon MV-lehden tuntevista henkilöistä, sen julkaisemaan sisältöön luottaa vain 8%. Täällä siis erotetaan totuus skeidasta nopeasti eikä (Mv-lehden/ Vastavalkean/ Magneettimedian) spinnaamat valeuutiset,salaliittoteoriat ,putinistipropaganda ja muu vastaava skeida uppoa kuin marginaalisen pieneen 4% osaan kansalaisista. Tutkimuksen mukaan nämä ovat henkilöitä joilla yleensä alhainen koulutustaso.

      Sen sijaan hyvää journalistista etiikkaa noudattaviin , ammattimaisesti toimitetuihin medioihin ja niiden julkaisemaan sisältöön luottaa 79% , erityisesti Yleisradioon.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016051821584540_uu.shtml

      Plusääni(0)Miinusääni(15)
      1. Jos tuo tutkimus olisi totta, niin tuskin yhteiskunta kiljuisi niin vaihtoehtomedioita vastaan. Tosiasiassa rauha tuntuu olevan mennyttä. Räyhääminen loppuu vasta, kun jotain sensuuria saadaan aikaan. Siihen saakka tietenkin ammattitrollien on syytä koettaa rauhoitella vaihtoehtomedioiden kuluttajia ja muutenkin kehityksestä huolestuneita. Ettei vain alistamisprosessi kuse.

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
        1. Todellisuuspakoisia ja harhaisia konspiraatioteorioita riittää.

          Ei kyse ole mistään vaihtoehtomediaan kohdistuvasta ”ajojahdista” kuten annat ymmärtää. Näin jokainen vastuullinen yhteiskunta aivan oikein toimii ja tiedottamalla asioista pyrkii vain hillitsemään epäluotettavan informaation leviämistä. Vaihtoehtomediat voivat syyttää kritiikistä vain itseään. Mikäpä estää vaihtoehtomedioita noudattamasta hyvää journalistista etiikkaa ja pyrkimystä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen?

          Suomi on myös maailman johtava maa sanan sekä lehdistönvapauden suhteen, kansainvälisesti arvostettu ”Toimittajat ilman rajoja” järjestö rankkasi Suomen lehdistönvapaustilanteen maailman parhaaksi jo kahdeksatta kertaa peräkkäin.

          Lehdistönvapaus onkin yksi suomalaisen demokraattisen järjestelmämme kulmakiviä ja sillä tarkoitetaan medioiden vapautta sensuurista ja valtion painostuksesta.

          Vapauksien mukana tulee kuitenkin vastuu. Suomen perustuslain takaamiin oikeuksiin ja vapauksiin ei puututa, eikä niitä aleta rajoittamaan tai mainitsemaasi sensurointia vaativiin toimenpiteisiin ryhdytä, ellei sitten ole selvästi rikottu Suomen lakia julkaisutoiminnan yhteydessä kuten tuo MV-lehti on rikkonut.

          Sinä ”Tipu” ja ns vaihtoehtomediat saatte jatkossakin aivan vapaasti toimia, ilmaista mielipiteitä ja julkistaa tietoja kenenkään sitä estämättä kunhan lakia ei rikota siinä samalla. Suomessa on asiat erinomaisesti tämän suhteen. Nyt ei olla autoritaarisella Venäjällä missä voi oikeasti saada syytteen vääränlaisen mielipiteen esittämisestä ja siten sen seurauksena saada tuomion ja päätyä poliittiseen uudelleen indoktrinointiin vankilaan tai pakkotyöleirille Siperiaan.

          http://yle.fi/uutiset/3-9376439

          Plusääni(0)Miinusääni(5)
  5. Kaikkien kansojen kaikki ihmiset ovat nykyään osa yhtä ja samaa BIS:n talous- ja rahakartellia riippumatta kielestä, kulttuurista, valuutan nimestä, valtioiden rajoista tai siitä, nimitämmekö yhteiskuntaamme kommunistiseksi, kapitalistiseksi, sosialistiseksi tai demokraattiseksi. Politiikka on pelkkää valtioiden sisäistä hienosäätöä. Olemme kokoajan vain osa samaa velkaan perustuvaa juutalaista rahajärjestelmää, vivahde-
    eroista huolimatta.

    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/02/28/rahan-kohtalo-on-kansan-kohtalo/

    Myös nyky Islanti on tätä. Islanti ei ole irtautunut BIS:stä. Näön vuoksi siellä pistettiin muutama pankkiiri vankilaan ja tehtiin muutamia ”uudistuksia” – kansan huijaamiseksi. Näin saatiin joukko entistä tyytyväimpiä orjia tämän rahakartellin palvelukseen ja asiat ovat siellä taas ”hyvin”.

    Myös Suomi on ollut välillä ns. hyvinvointivaltio = tyytyväisten orjien joukko. Mutta, kaikki hyöty on valunut koko historiamme ajan tälle kv. pankkikartellille, enemmän tai vähemmän. Ohessa syy :

    ”Velkatyrannian aikakauteen” siirryttiin Suomessa jo v. 1863 !
    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/10/23/onko-suomi-koskaan-ollut-itsenainen/
    Suomen raha on siis vuodesta 1863 lähtien ollut osa juutalaista väkisin velkaannuttavaa, orjuuttavaa ja tuhoavaa velkarahajärjestelmää. Suomi on 153 vuotta ollut juutalaisten pankkisukujen absoluuttinen orja.

    Täällä ei ole siis ollut mitään varsinaista itsenäisyyttä, ehkä lumoukseksi jonkinlainen itsehallinto ja kansanvalta, mutta kaiken takana ovat koko ajan nämä kv. pankkiirit. Heille hyvä orja on orja, joka luulee olevansa vapaa ja ”itsenäinen” ja kapinoi kaikkia muita kuin heitä vastaan.

    Poliitikkojen ja puolueiden pääasiallisena tehtävä on siksi toimia iskuja pehmentävänä puskurina ja näkyvyyden estävänä sumuverhona kansan ja tämän finanssimaailman välillä. Poliitikkojen tärkeimpänä tehtävänä on ylläpitää kansanvallan illuusiota, ottaa finanssimaailmalle tarkoitetut iskut vastaan ja estää rahvasta näkemästä vallan kulissien taakse;

    ”Antakaa minun hallita kansakunnan rahaa niin en enää välitä kuka säätää sen lait” -Mayer Amschel Bauer Rothschild

    Ja näin sielunsa mammonan keräämiselle omistanut orja on tyytyväinen orja ja paras orja. Näin Suomessakin. Tyytyväinen orja ei missään nimessä lähde kapinoimaan syöttävää kättä – tätä pankkikartellia vastaan. Tai, jos kapinoi, niin pankkieliitti luo oppositioliikkeitä (esim. vasemmisto, persut ja Suomi ensin -liike) jonka avulla kerätään tämä energia yhteen ja se suunnataan esim. rasismiin (tai sen vastustamiseen) tai kansaa itseään vastaan, kapinan vesittämiseksi. Tärkeintä on ilmaan huitominen.

    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/07/18/olisiko-taas-aika-herata-huitomaan-ilmaa/

    Ehkä juuri siksi mm. Kansallinen Vastarinta keskittyy hyvin voimakkaasti esim. maahanmuuton haitoista tiedottamiseen ja rotu-asioihin, ”islam-terrorismista” (oikeasti false flageja, mutta tätä ne eivät kerro) tiedottamiseen, koska huomio on vedettävä toisaalle ? Nuo viimeaikaiset terrori-iskut ovat taatusti vain kv. pankkikartellin järjestämiä – eivät mitään ”radikalisoituneesta islamista” kumpuavaa toimintaa. Tätä Kansallinen Vastarinta-liike ei toki kerro – ei edes pohdi. Toki maahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat ongelmia, ne ovat aseita kaikkia vastaan, mutta entä ongelmien alkulähde eli tämä pankkikartelli ? Mitä torilla maahanmuuton ongelmista tiedottaminen auttaa tässä ?

    Toki, se oleellisin ; Matt. 16:26 – Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon?

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
    1. Kerrotaan että olisi olemassa keino vapautua mm velkuudesta ja miksei orjuudestakin ymmärtämällä kokonaisuudessaan kiero sopimusjärjestelmä joka alkaa kunkin kohdalla siitä kun hänet rekistöröidään syntymätodistuksella orjaksi.

      http://yourstrawman.com/

      Huom! Jos koko alkuperäinen sopimus on jo lähtökohtaisesti ollut laiton siis syntymätodistuksemme, tai ainakin purettavissa niin silloinhan voisimme tehdä itsemme vapaaherroiksi ? Irroittaa itsemme laillisesti tahosta jota kutsutaan mm nimellä Suomi, yritys Suomi tai millä nimellä sitä nyt halutaan kutsua, itsenäinen maa joka tapauksessa ei kuitenkaan..

      Tässä olisi ehkä potentiaalia jota voisi kansallismieliset hyödyntää ? Eikö asiaa kannata ainakin tutkia ? Kyseessä on minun käsittääkseni petosta hyväksi käyttäen tehty sopimus, joka on se jälkeen muokannut koko elämäämme, meistä on tehty orjia jne…

      Ja jos tässä todellakin on petos, niin se panee miettimään myös hiukan konseptia esivalta, koska jos korttitalo kaatuu on myös ”esivallan” status kyseenalainen ? Kuka äänesti esivallan valtaan ? Kansalaiset jotka ovat petoksella saatu mukaan muun muuassa saamaan äänioikeus—-.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat