"Toimittajat tuhoavat totuuden, valehtelevat, vääristävät, panettelevat ja polvistuvat rahan vallan edessä. Heidän ammattinsa on pettää heidän isänmaansa ja rotunsa. Olemme valtamediassa kasvottoman eliitin palvelijoita, sätkynukkejä; he vetävät naruista ja me tanssimme."

John Swinton, New York Times

Israelissa vaaditaan palestiinalaisten kansanmurhaa

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,50
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Israel harkitsee Gazan valtaamista uudelleen. Juutalaisvaltio on tehnyt parissa päivässä satoja ilmaiskuja. Useimmat kymmenistä kuolonuhreista ovat siviilejä, ja loukkaantuneita on varovaisimpienkin arvioiden mukaan satoja.

Niin Hamas kuin myös Iran ovat tuominneet palestiinalaislapsia teurastavan juutalaisvaltion toimet. Palestiinalaiset ovat puolustautuneet parhaansa mukaan, ja heillä uskotaan olevan käytössä myös syyrialaisvalmisteisia raketteja. Iran on puolestaan vaatinut kansainvälisiä toimia Israelin pysäyttämiseksi.

Palestiinalaisten kansanmurhalla on laaja kannatus Israelissa. Viime viikkojen tapahtumat ovat saaneet monet juutalaiset johtajat jättämään kaikki estot taakseen. Israelin virallisesti suurimman sionistisen nuorisojärjestön (World Bnei Akiva) johtaja rabbi Noam Perel toi hiljattain julki seksuaalissävytteiset väkivaltafantasiansa palestiinalaisten kohtelusta. Hänen mukaansa Israelin armeijasta täytyy tehdä ”kostajien joukko”, joka ei lepää ennen kuin se on saanut riistettyä ainakin ”300 palestiinalaisen esinahat”! Rabbi Perelin mukaan palestiinalaisten on maksettava paitsi esinahoillaan, niin myös ”verellään”. Perelin johtama järjestö ilmoittaa kotisivuillaan vastustavansa juutalaisen rodun sekoittumista muihin kansoihin.

Rabbi Perel.

Rabbi Perel.

Päivää ennen kuin juutalaisjoukko polttomurhasi 18-vuotiaan palestiinalaisen Yusuf Abu Zagherin, Israelin suosituimpiin lukeutuva poliitikko julisti ”koko palestiinalaisen kansan” olevan hänen vihollisensa. Parlamentissa istuvan Ayelet Shakedin rasistinen Facebook-päivitys sai välittömästi tuhansia ”tykkäyksiä” sionisteilta ympäri maailmaa. Shaked on palkittu aiemmin siitä, että hän on edistänyt esimerkillisesti sionismia maailmalla. Hän on muun muassa vaatinut, että kaikki afrikkalaiset on rodullisin perustein häädettävä heti Israelista. Shakedin Facebook-päivityksen mukaan kaikki palestiinalaiset on tuhottava, myös ”vanhukset ja naiset, heidän kaupunkinsa ja kylänsä, omaisuus ja infrastruktuuri”. Hänen mukaansa lapsia maailmaan synnyttävät palestiinalaisäidit ovat ”pieniä käärmeitä”.

Valtamedia ei ole maininnut halaistua sanaakaan Israelin suosituimpiin kuuluvan poliitikon tai suurimman nuorisojärjestön johtajan puheista. He vaativat ihmisten silpomista, lasten tappamista ja kansanmurhaa, eivätkä edes peittele sitä. Kuinka eurooppalaismedia reagoisi, jos edesmennyt Jörg Haider tai Jean-Marie Le Pen olisi sanonut vastaavaa juutalaisista?

Lue myös: Sionistit ja palestiinalaisvastainen vihapuhe

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

42 Kommentit

  1. Juutalaiset ovat asian niin järjestäneet, että pieninkin kritiikinpoikanen on antisemitismiä ja vihapuhetta, jos kritiikin kohteena on juutalainen.

    Mutta jos kritiikin kohde on palestiinalainen, häntä voi solvata rajattomasti JUUTALAISVALTIOSSA, joka on JUUTALAISIA VARTEN.

    Mitä tästä opimme?

    Meidän pitää perustaa Valkoisten valtio, joka on Valkoisia varten ja sitten saamme solvata juutalaisia mielinmäärin aamusta iltaan. 🙂

    (0)(0)
    • Voittehan te uusnatsit kaikenlaista haaveilla, mutta Suomen valtiosta ette saa ettekä pysty tekemään kaipaamaanne fasistista diktatuuria. Teidän aatteellanne ei ollut täällä riittävästi kannatusta 1930-1940-luvuilla, eikä sitä etenkään ole nyt. Teitä pidetään yleisesti idiootteina.

      (0)(0)
      • Päinvastoin, päinvastoin, hyvä siionisteja rakastava maanmieheni.

        Olen viime aikoina sangen räväkästi tuonut esille oman kantani näihin asioihin ja mm. sanonut aivan suoraan, että ”Kyllä, minusta Hitler oli monessa asiassa aivan oikeassa” tai, että ”katsokaa, kuinka juutalainen toimii omassa maassaan, katsokaa, ja pankaa merkille, kuinka hän toimii toisin kuin saarnaa” ja tiedätkö mitä, lapsia ja naisia pommittavia siionisteja rakastava maanmieheni?

        He kaikki nyökkäilevät ja ovat itse asiassa samaa mieltä.

        Tämä on syy, miksi holokaustia ei saa epäillä. Tämä on syy, miksi säädetään lakeja, jotka kieltävät vapaan ajattelun.

        Syy on tämä: Me olemme oikeassa, ja meidän pitää vain sanoa se ääneen. Toistaa sitä ja pysyä horjumatta kannallamme. Ihmisten silmiin syntyy heti ymmärryksen pilke. He tuntevat nämä ihmiset, he tuntevat heidän tapansa. Ihmiset ymmärtävät, heti.

        Aivan niin, me olemme kuin olemmekin vaarallisia, sillä me puhumme totta, me paljastamme kauniin ulkokuoren alta paljastuvan ihmishirviön. Me nostamme kaavun, jonka alta paljastuu demokratian irvikuva.

        Me puolustamme omiamme, me puolustamme lapsia ja naisia, joita hirviömäinen Israelin armeija teurastaa. Me emme polvistu tämän kammottavan tekeleen edessä.

        Kuten aina ennenkin, niin nytkin: Aidot, oikeat ihmiset näkevät hirviön sellaisena kuin se on – hirviönä.

        Kello tikittää jo. Oletko valmis? 🙂

        (1)(0)
        • Mitä monet ihmiset tekevät, kun kylähullu tulee selittämään jotain pakkomielteitään? Monet tekevät juuri niin kuin sinä olet kertonut tapahtuneen.

          Ymmärryksen pilke on varmasti syttynyt monienkin silmiin, kun ovat ymmärtäneet sinun olevan tyypillisen typerä, historialliset tositapahtumat kiistävä wannabe-natsi.

          (0)(0)
          • Aivan, aivan. 🙂

            Toki, toki, olemme varmasti kaikki kylähulluja ja viisaus asuu Sinussa ja Mossadissa. 🙂

            Ole uskossasi voimakas, sillä muuten lakkaat uskomasta, veljeni. 🙂

            (0)(0)
      • Mutta…Suomeahan hallitsevat ne todelliset arjalaiset (Huom. Germaanit eivät ole arjalaisia) joita heidä messiaansa Adolf Hitler ihaili aikoinaan niin paljon että laittoi heidän uskonnollisen ristinsä Saksan lippuun.
        http://www.theepochtimes.com/news/7-2-16/51803.html

        (0)(0)
  2. Västäräkki

    Eikös tämä holokausti ole ollut jo pidempään käynnissä?

    (1)(0)
  3. Ai niin, pakko lisätä tämä pieni anekdootti:

    Tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka ovat hyvin uskonnollisia, suorastaan lahkomaisia uskomisessaan.Yhden tuntemani perheen jäsenet ovat jonkin verran uskontonsa(uskonsa takia tekemisissä herrakansan eli israelilaisten kanssa.

    Tästä kuulinkin mielenkiintoisen anekdootin.

    Eräs herrakansan seurue oli Suomessa käymässä joillakin omilla asioillaan ja puheeksi tuli tuntemani perheen kanssa juutalaisuden ja kristillisyyden erot (siis uskontona). Asiasta laskettiin leikkiä ja väiteltiinkin, mutta aluksi sangen ystävällismielisesti, mutta herrakansaseurueen nuorempi jäsen ei enää sittenkään pystynyt pitämään kaunista ulkokuorta, vaan esirippu heilahti sivulle ja esiripun takaa paljastui totuus.

    Tämä nuori mies ei voinut, tyypillisessä kansansa ylimielisyydessä, jättää lopuksi sanomatta tuntemani perheen äidille, joka on muuten herkkä, syvästi uskova ihminen, että ”niin, me juutalaisethan todellisuudessa pidämme teidän kristinuskoanne naurettavan pelleilynä ja meille teidän Jeesuksenne ei merkitse mitään”. Hän vain sanoi niin kuin asia on.

    Tuntemani äiti purskahti katkeraan itkuun ja ei ole varmaan vieläkään toipunut tuosta, olihan hän tähän asti rakastanut siionisteja.

    Minusta tarina oli hyvin valaiseva ja kiinnostava, eikö Sinustakin? 🙂

    (0)(0)
  4. No tämä vierashan kertoi totuuden: kristinusko on naurettavaa pelleilyä. Niin on myös juutalainen uskonto ja käytännössä kaikki muutkin uskonnot, joihin sisältyy uskomuksia yliluonnollisesta.

    (0)(0)
  5. Vallanpitäjien ja varakkaan eliitin vedätystä kaikki uskonnot ja henkimaailman höpinät ovat olleet aikojen alusta asti. Näin pidetään palvelijat ahkerina ja kuuliaisina.
    Samat höpinät ja tyhjät termit ovat nykyään vain siirtyneet virallisten uskontojen ulkopuolelle.
    Esim ”Työpaikan ILMAPIIRItutkimus” (kun alan näkemään piirejä ilmassa, on aika hakeutua eläkkeelle).
    Tai ”mennään yhdessä katsomaan potkupalloa niin luomme yhteisHENKEÄ.
    Molemmista saatava konkreettinen hyöty on tasan sama, kuin kuin pyllistelyllä….

    (0)(0)
  6. Miksi juutalaiset on vihattu kansa? Miksi Hitleri halus tuhota kaikki juutalaiset? Taitaa olla juutalaisissa vikaa ei muissa

    (0)(0)
    • Juutalaisia vihattiin jo Egyptissä ja mauinaisessa Babyloniassa, josta heidät ajettiin maanpakoon juonittelun tähden. Juutalaiset itse kirjoittivat omaan historiankirjoitukseensa pakenneensa Egyptistä, sen sijaan että olisivat kirjoittaneet toduuden eli karkoituksen.

      Eikä siellä mitään jumalaa olllut, joka olisi antanut juutalaisille Palestiinan, joka on aina ollut asutettu maa-alue. Juutalaiset asettuivat asumaan muiden kansojen naapuriksi eivätkä koskaan muodostaneet alueen valtaväestöä, eivät myöskään tänään, vaikka ovat yrittäneetkin suorittaa kantaväestön kansanmurhan viimeisten 70 vuoden aikana.

      Miksi juutalaiset ovat vihattu kansa? Kuten oppi-isämme Martin Luther kirjoittaa kirjassaan ”Juutalaisista ja heidän valheistaan”, ei kyseinen kansa sovellu asumaan myöskään meidän kristittyjen parissa. Neuvostoliitto antoi juutalaisille 1928 Belgian kokoisen kotimaan Siperiassa, joka olisi ollut sopiva paikka KAIKKIEN maailman juutalaisten asuinpaikaksi. Juutalaisten autonominen tasavalta on yhä olemassa Venäjällä samassa paikassa mihin se aikoinaan luotiin synagoogineen. Virallinen kieli on jiddish.

      (0)(0)
      • aaaaaaaaaaa

        ”Oppi-isämme”? Kenen oppi-isä? Ei ainakaan minun. Martti Luther oli uskonhuuruinen sekopää rasisti, jonka ansioksi on silti laskettava se, että hänen toimintansa johti useiden keskenään riitelevien ryhmien irtoamiseen katolisesta kirkosta.

        (0)(0)
    • aaaaaaaaaaa

      Tuolla ääliölogiikallasi koulukiusauskin olisi kiusattujen syytä.

      Antisemitismi on varsin pitkälle kristinuskoon kuuluvien paikkaansa pitämättömien uskomusten syytä. Kuten Antero Holmila kirjassaan kirjoittaa:

      ”Rooma ei sietänyt monoteistisia uskontoja, jotka kieltäytyivät palvomasta keisaria ja valtakunnan jumalia. Yrittäessään lieventää tukalaa asemaansa Rooman keisarikunnassa, evankeliumien kirjoittajat (noin vuosien 40-60 välisenä aikana) syyttivät Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta juutalaisia eikä roomalaisia, vaikka Jeesus tuomittiin Rooman lakien mukaan roomalaisessa oikeudessa. Tästä kehittyi ajan kuluessa myytti, jonka mukaan juutalaiset olivat tappaneet Jeesuksen.”

      ”Tunnettu holokaustitutkija Raul Hilberg on monien muiden tavoin huomauttanut, että natsipropagandassa kohtaamamme juutalaisen kuva oli piirretty jo useita satoja vuosia aikaisemmin. Martti Luther oli hamotellut muotokuvan ääriviivat, johon natsien ei omana aikanaan tarvinnut lisätä paljonkaan.”

      (0)(0)
      • Se on aivan sama, mistä antisemitismi syntyi tai ei syntynyt. Mitä se tähän kuuluu?

        Minä en tingi siitä tuumaakaan, että minulla ei ole minkään valtakunnan velvollisuutta pyytää anteeksi tai pahoitella kenenkään tekoja yhtäkään siionistia kohtaan. He eivät tarvitse eivätkä ansaitse minun myötätuntoani ja sitä ei ole. Ja so what?

        Minun mielestäni siionistit voivat aivan loistavasti: Kierivät rahassa, ovat varustautuneet ydinaseilla, pommittavat aamusta iltaan naisia ja lapsia. Miksi minun pitäisi heitä surra? Ja en surekaan.

        Minä suren omaa kansaani ja heidän surkeaa kohtaloaan. Minä suren kymmeniä miljoonia valkoisia kanssaveljiäni ja -siskojani, jotka genrichyagodat juoksuttivat kuolemaan vain siksi, että he olivat valkoisia kristittyjä. Minä suren Palestiinan kansaa, jonka upporikas siionistikansa on syössyt äärimmäiseen kurjuuteen.

        Minä suren. Ja minä totisesti muistan.

        (0)(0)
      • Mutta… eiväthän juutalaisetkaan siedä niitä jotka eivät suostu uskomaan heidän ”Jumalaansa”. Etenkin jos he naureskelevat juutalaisten ”valitun kansan” roolille.

        (0)(0)
  7. Hitler ei halunnut tuhota juutalaisia. Toistat juutalaisten valheita.

    (0)(0)
    • aaaaaaaaaaa

      Älä jauha paskaa. Natsi-Saksa oli diktatuuri, jossa Adolf Hitler viime kädessä teki ratkaisut. Päätös juutalaisten järjestelmällisestä murhaamisesta tehtiin vuoden 1941 loppupuolella.

      (0)(0)
  8. Jostain syystä ei ole säilynyt tällaista käskyä. Te valehtelijatkin olette alkaneet puhua juutalaismannekiini Homilan tapaan ilman käskyä holoon ajautumisesta ihan silkkaa ”goyimin pahuuttaan”. Tosi tökeröä valehtelua. Kuitenkin on kaikki faktat olemassa, joista selvästi käy ilmi tarkoituksena olleen juutalaisten siirtäminen pois Euroopasta. Heitä tarjottiin USA:n suuntaan ja ties minne, mutta sitten päätettiin väliaikaisesti siirtää heidät itään odottamaan sodan loppumista.

    (0)(0)
  9. Juutalaiset hallitsee mailman rahavaroja ja suurimpia pankkeja. Heidän kyltymätön rahan ahneus ja häikäilemätön pörssikeinottelu vihastuttaa. Guggenhaim painostaa suomea niin kauan, että museo tulee tänne ja alkaa elättämään guggenhaim säätiötä.

    (0)(0)
  10. aaaaaaaaaaa

    Mitä tarkoitat omalla kansallasi? Suomalaisia? Mikä surkea kohtalo meillä muka on? Uusnatsipropagandasi ei ole lainkaan vakuuttavaa.

    (0)(0)
    • jospa nyt poistusit sinne thejidf.orgiin takaisin, ketään ei kiinnosta kuulla koukkunokan valheita. Vielä joskus kaltaisesi ihmiset tulevat kärsimään kun ihmiset tulevat järkiinsä ja tämä nykyinen järjestelmä kaatuu.

      (1)(0)
    • Minä suren omiani. Minä suren niitä kymmeniä miljoonia viattomia, jotka joutuivat juutalais-bolshevistisen vallankumouksen uhreiksi. Kunnollisia, tavallisia ihmisiä, jotka piti tappaa, jotta siionistit saivat Venäjän kansallisomaisuuden käsiinsä. Naapurimme ei ole koskaan toipunut tuosta hirvittävästä iskusta, jonka löivät mm. NKVD:n juutalaiset, esimerkkinä mm. Genrich Yagoda.

      Ja ihme ja kumma, juuri tämä eniten valittava siionistipoppoo käveli ulos tuosta helvetistä rahat mukanaan. On se kumma, vaikka jos heitä uskoo niin he aina kärsivät eniten. Voi voi, ja ai ai kuuluu huuto rikkaimpien ryhmästä. Voi meitä, huutaa kansa, joka on rikkain maailmassa.

      Ei kai vain Iranilla ole ydinvoimaa, huutaa kansa, joka on itse varustautunut ydinaseilla koko maailman tuhoamiseen. Ei kai vain kukaan arvostellut meitä, rasistisesti, huutaa kansa, joka itse pommittaa armottomasti lapsia ja naisia. Kansa, joka on tappanut palestiinalaisia hirvittävissä ihmiskuntaa vastaan kohdistuneissa rikoksissa, kehtaa ruikuttaa omaa kohtaloaan.

      Hävetköön.

      (0)(0)
  11. Minustakin on turhaa sietämistä siinä, että joku juutalainen voi täyttää tämän sivuston paskalla.

    (0)(0)
    • aaaaaaaaaaa

      Minä en ole juutalainen etnisesti enkä uskonnollisesti.

      Tämä sivusto on tosiaan täytetty paskalla, mutta sen ovat tehneet lehden toimitus ja tänne kirjoittelevat antisemitistit ja muut häiriintyneet hörhöt.

      Oikeuden rattaat pyörivät hitaasti, mutta lähikuukausina Juha Kärkkäinen ja J. Kärkkäinen Oy joutuvat hovioikeuden tuomittaviksi.

      (0)(0)
      • Tottakai. Siionistin pitää aina saada sulkea toisten suut.

        Kun tätä vielä vähän kehitellään niin kohta haetaan ihmisiä kodeistaan kidutettavaksi, jotta pysyvät hiljaa. Sitähän teikäläiset ajavat.

        Mutta kuten aina, niin nytkin: Mitta tulee täyteen ja rohkeat ihmiset nousevat tyranniaa vastaan.

        (0)(0)
  12. aaaaaaaaaaa

    Huvittavaa, että natsiaatetta kannattavana puhut Suomen nykyisestä demokraattisesta yhteiskuntajärjestyksestä ”tyranniana”.

    Kansallissosialistinen Saksa oli tyrannia. Monet tänne kirjoittavat sitä hallintoa ihailevat höperöt eivät tajua edes sitä, että Natsi-Saksassa todellisuudentajunsa menettäneet mielenterveysongelmaiset pääsivät herkästi hengestään.

    (0)(0)
  13. Juutalaiset tappaa kun menettävät rahaa . Islam tappa kun saavat aseita. Jutalaisuus on hyväksikäyttöä ilman uskontoa. Kaikki mitataan rahassa. Uskonto TAPPAA

    (0)(0)
  14. Kuinka sokea maailma on?

    Israel pommittaa ”strategisia kohteita” Gazassa.

    Mitä nämä strategiset kohteet ovat?

    Minäpä kerron. Sairaaloita, kouluja, ihmisten koteja.

    Pankaa merkille, pankaa tarkoin merkille, kuinka toimii JUUTALAINEN JUUTALAISTEN VALTIOSSA. Juutalainen, juutalaisten valtiossa, pommittaa sairaaloita, kouluja ja ihmisten koteja. Näin toimii juutalainen, juutalaisten valtiossa.

    Pankaa merkille, että missään muualla ei tapahdu tällaista. Vain juutalaisten valtiossa pommitetaan aamusta iltaan sairaaloita ja kouluja. Ei muualla, mutta juutalaisten valtiossa. Juutalaiset juutalaisvaltiossa pommittavat ja tappavat naisia ja lapsia sairaaloissa ja kouluissa. Näin tekevät juutalaiset juutalaisvaltiossa. 🙂 Voi, sanoinko minä sanan juutalainen?

    No voi voi, mutta Israel kutsuu itseään nimellä: ”The Jewish State for the Jews”.

    Hetkinen, käännetäänpä tämä suomeksi:

    Suomeksi tämä tarkoittaa: ”Juutalaisvaltio, joka on juutalaisille”. MfakinOT.

    (0)(0)
  15. Juutalaisuus on äärimmäistä ei-juutalaisten vihaamista ja rasistista ylivalta-ajattelua.

    Talmudin mukaan ei-juutalaisen murhaaminen on samaa kuin uhraaminen jumalalle eli erittäin suositeltavaa.

    (0)(0)
  16. Loikkarienkin mukaan keskeistä on murhaaminen, valehtelu ja petokset sekä maailman alistaminen ja dominoiminen sekä pahanteko alistetuille.

    (0)(0)
  17. Eikö muuten ole mielenkiintoista että juutalaiset metsästävtä ”natseja” vaikka heistä osa on nazi juutalaisia? Askenazi juutalaisia.

    (0)(0)
  18. Silmiinpistävää on JUUTALAISVALTION toiminta.

    Koko muu maailma vietti yhdessäolon ja urheilun juhlaa seuraamalla jalkapallon MM-kisoja Brasiliassa. Ihmiset ympäri maailmaa olivat tulleet suurenmoisiin kisoihin katsomaan ja kannustamaan omia suosikkejaan.

    Mitä tekee Israel? Mitä tekee juutalainen?

    Hän ottaa piknik-tuolin ja kiipeää vuorelle seuraamaan kuinka JUUTALAINEN POMMITTAA VIATTOMIA NAISIA JA LAPSIA kuoliaaksi.

    Tämä on juutalaisvaltion juutalaisten urheilua. Pommikoneella kivittäjiä vastaan.

    Urheilua juutalaisvaltio ei harrasta, sillä sen lopputulosta ei voi juonia kabineteissa ja sisäpiiritiedolla. Edes juutalaisvaltio ei voi lähettää amerikkalaisia urheilemaan puolestaan, sotimaan kyllä. Siksi juutalaisvaltiolta ei käy urheilu. Pörssipeli käy, juonittelu käy, pommittaminen käy, mutta ei urheilu.

    Näin toimii juutalaisvaltion juutalainen.

    (0)(0)
  19. Israel, juutalaisvaltio, joka on juutalaisille, on mielenkiintoinen esimerkin näyttäjä.

    Israelhan toimii vanhan talmudilaisen periaatteen mukaisesti: Oikeus ei merkitse mitään, tärkeintä on kosto. Näinhän nykyinen juutalaisvaltion juutalaispääministeri Netanyahukin totesi ns. ”kolmen juutalaisen teinipojan” tapauksessakin: Kosto on tärkeintä. Syyllisiä ei ole vieläkään löydetty, epäiltyjen kodit räjäytettiin jo ja nyt on parhaillaan menossa kollateraalinen kosto koko epäillylle palestiinalaisyhteisölle.

    Tämä kannattaa panna merkille. Juutalainen ymmärtää koston ja hyväksyy koston ja kollateraalisen yhteisöön kohdistuvan koston. Hmmm… Mielenkiintoista, hyvin mielenkiintoista.

    Etniseen ryhmään kohdistuva kosto? Mielenkiintoista…

    (0)(0)
    • Pat Condell: Why I support Israel:

      (0)(0)
      • Kaikella kunnioituksella, tämä mies on siionistien aivopesemä ääliö. 🙂

        Hänellähän on siellä tällaisia ”argumentteja”: köyhässä Gazassa asuu 600 miljonääriä, joten kyllä juutalaisvaltio voi Gazaa pommittaa.

        Toisaalta tuossa argumentissa on ideaa, jos miljonäärien määrän perusteella voidaan pommittaa… Juutalaiset, miljonäärit, pommitus…?

        Ei juutalaisalueen vauraus ja ”sivistyneisyys” oikeuta murhaamaan palestiinalaisia ja vielä vähemmän varastamaan heidän maitaan.

        Koko sodanjälkeisen ajan on kuultu jatkuvaa kitinää ja ruikutusta siitä, kuinka juutalaisille pitää korvata sadoilla miljardeilla heidän ”kärsimyksensä” kohta sata vuotta sitten. Jokainen taideaarre, joka löytyy, on varmasti ollut juutalaisen hallussa jne.. jne.

        Mutta kun on kyse juutalaisesta korvaamassa jotakin… Joopasen joo.

        Toivotaan, että tulee aika, kun maailman juutalaisyhteisö maksaa, ja maksaa, ja maksaa… Ja maksaa… 🙂

        (1)(0)
      • No niin, nyt vihdoin kuuntelin tämän miehen monologin.

        Varsin vakuuttava asenne, kieltämättä.

        Mutta ei uppoa, ei lainkaan.

        Juutalaisten juutalaisvaltiossa pitää kysyä itseltään, että miksi kukaan naapureistamme ei pidä meistä, eikä syyllistää naapureita tyyliin ”te olette keskiaikaisia arvottomia nollia verrattuna meihin, yli-ihmisiin”.

        Ei meidän suomalaisten tarvitse koko ajan varautua ruotsalaisia, norjalaisia, eestiläisiä eikä edes venäläisiä vastaan. Ei meitä vihata. Miksi meitä vihattaisiinkaan?

        Tai hei, kyllä varmaan ruotsalaiset vihaisivat meitä, jos olisimme seitsemänkymmentä vuotta sitten valloittaneet maan (amerikkalaisella) avulla ja olisimme ajaneet kaikki ruotsalaiset ensin mereen tai johonkin Norrlantiin maankaistaleelle, jossa he eläisivät surkeissa oloissa. Ja jos siltä nousisi yksikin pää vastarintaan niin heti pommittaisimme koko aluetta raakasti.

        Ja ehkä heillä pistäisi vihaksi, jos vaikka Uppsalassa (vrt. Jenin) olisimme murhanneet kaikki kaupungin miehet ja päästäneet naiset ja lapset hautaamaan heidät. Mahtaisivatkohan he vihata meitä? Mitä arvelet? Mieti sitä.

        Teikäläisiä yksisilmäisiä idiootteja riittää suutelemassa siionistin jalkoja, vaikka ne ovat palestiinalaisten veressä. Häpeäisitte edes.

        (1)(0)
        • Vielä pakko lisätä.

          Juutalaiset voisivat kertakaikkiaan alkaa käyttäytymään niin kuin ihmiset ja lopettaa tuo tolkuton kaksinaismoralismi.

          On sietämätöntä, että kaikki maailman media jauhaa loputonta holokausti sitä holokausti tätä litaniaa vuosikymmenestä toiseen ja samaan aikaan juutalaisen mielestä maailman ja palestiinalaisten pitäisi vain siirtyä eteenpäin ja unohtaa palestiinalaisten kärsimykset.

          Jos näin on niin mikäs siinä, mutta sitten lopetetaan tuo naismainen kitinä holokaustista. Jos juutalainen haluaa arvostusta niin pitää olla mies myös muita kuin palestiinalaisia lapsia ja naisia vastaan.

          Mutta ei, kitinä jatkuu ja yltyy ja ollaan niin uhria, vaikka samaan aikaan omassa maassa ollaan niin kovaa poikaa että.

          Kuinka se nyt on? Ollaanko siis kovia poikia vai ollaanko uhreja?

          Tämä on sietämätöntä, tämä kitinä ja toisaalta sitten taas avuttoman vastustajan teurastus. Juutalsiyhteisö on varmasti maailman varakkain per capita, mutta ei se riitä, korvauksia pitäisi saada varmaan seuraavat sata vuotta. Rikas ryhmä kitisee ja vinkuu, vuosikymmenestä toiseen… Häpeällistä.

          Saanko kysyä:

          Oletteko maksaneet yhdellekään palestiinalaiselle hänen maistaan?

          Sallitko minun nauraa?

          (0)(0)
  20. Israelin valtion Turismiministeriön uusimmat mainosvaltit:

    ”Tule Israeliin nauttimaan luonnosta ja voit samalla katsoa turvallisesti siionistien kanssa mäeltä palestiinalaisten teurastusta! Lipunmyynti paikallisessa Mossadin toimistossa. Ryhmäalennus!”

    ”Tule Israeliin nauttimaan Lähi-Idän ainoasta demokratiasta ja voit samalla tutustua uusimpaan keskitysleiriarkkitehtuuriin suuressa (opastetussa) kierroksessa, jossa pääsemme katsomaan maahanmuuttajille/pakolaisille suunniteltua suurta, vankilamaista leiriä kuumassa autiomaassa! Lipunmyynti paikallisessa Mossadin toimistossa. Ryhmäalennus! Ilmastoidut bussit!”

    ”Tule Israeliin nauttimaan rajavartijoiden ja tullin hienostuneesta toiminnasta!” Otathan omat liukasteet mukaan…”

    ”Haluatko toisenlaisen loman! Mene tutustumaan ortodoksijuutalaisten alueeseen! Vakuutamme, että missään Sinua ei solvata yhtä värikkäästi!”

    Värikäs Israel!

    (0)(0)

Jätä vastaus h.e.bolla Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*