Israelin terrorismi palestiinalaisia vastaan kiihtyy

Viime viikolla uutisoitiin Israelin ilmaiskuista, joissa haavoittui palestiinalaisia lapsia. Juutalaisvaltio on siirtynyt koviin otteisiin Gazassa ja Länsirannalla Hamasin ja Fatahin sovinnon jälkeen.

Eilen Israel teki seitsemän ilmahyökkäystä Gazassa. Juutalaisvaltio aloitti Gazan saarron 2007, mikä on pahentanut jo ennestään huonoja elinolosuhteita, rappeutuvia terveyspalveluita, köyhyyttä ja työttömyyslukuja. Iskuillaan ja taloudellisella painostuksellaan Israel rankaisee palestiinalaisia muun muassa näiden antamasta tuesta sionismia vastustavalle Hamas-puolueelle. Hyökkäyksissä on usein haavoittunut myös naisia ja lapsia.

Maanantaina Israel kaappasi yhteensä 37 palestiinalaista Länsirannalla. Alle kahdessa viikossa juutalaisviranomaiset ovat omien sanojensa mukaan kaapanneet jo yli 360 palestiinalaista ilman perusteita. Palestiinalaislähteiden mukaan kaapattuja on kuitenkin yli 470, joista 11 on tunnettuja lainsäätäjiä.

Pidätykset liittyvät kolmen laittomissa siirtokunnissa asuneen israelilaisopiskelijan katoamiseen. Tapausta ei ole kyetty yhdistämään mihinkään palestiinalaisjärjestöön; esimerkiksi Hamas kiistää olevansa katoamisten takana. Juutalaissotilaat ovat tappaneet jo viisi palestiinalaista (joista kaksi vasta teini-ikäisiä) ”tutkiessaan” katoamisia.

Lisäksi ”Lähi-idän ainut demokratia” on iskenyt vapaata tiedonvälitystä vastaan. Juutalaisvaltion armeija IDF pommitti venäläisen RT-kanavan toimistorakennusta Länsirannalla ja takavarikoi sen laitteistoa. RT on usein raportoinut Israelin sotarikoksista huomattavasti kriittisempään sävyyn kuin esimerkiksi yhdysvaltalaiset ja länsieurooppalaiset mediat. Israel väittää, ettei se koskaan iske sotilaallisesti ilman pitävää tiedustelutietoa. Tv-kanavan toimiston tuhoamista juutalaisvaltio perusteli sillä, että se epäili RT:n tehneen ”yhteistyötä terroristien kanssa”. Järjetön ja perustelematta jätetty väite on syönyt entisestään Israelin jo muutenkin kehnoa uskottavuutta.

Electronic Resistance

7 kommenttia

  1. RT saa nyt suosiota, kuten Al Jazeera, kun Bush pommiti sitä kaksikertaa tappaen työntekijöitä. USA myös väitti närkästyneensä, kun Al Jazeera luki ”Al Qaidan viestejä”….

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Patriootti.com-uutinen samasta asiasta, nimim. Matti Meikäläisen kommenti:

    ”Älkää unohtako, että RT:n perustaja on juutalainen Mikhail Lesin. Lesin on Putinin lähimies ja ystävä, joka perusti RT:n Putinin omaksi kanavaksi. Juutalaisia RT:n ympärillä pyörii kirjava joukko, mm. oligarkki (tässä on kai tarkoitettu Boris Shpigeliä?) ja RT:n ohjaaja ja vastaava tuottaja Josh Silberman. Rakennuksien pommittaminen Länsirannalla haiskahtaa israelilaisten ja RT:n juutalaisten liikesopimukselta.”

    Tässä muuten myös paljon puhuvaa tarinaa Venäjän tilanteesta:

    http://www.patriootti.com/venajan-ainoaa-vankileirimuseota-syytetaan-fasismista-nyt-sulkemassa-ovensa/

    ”Uralilla sijaitseva Perm-36-gulagleiri on 2000-luvun alusta asti ollut Venäjän ainoa neuvostoaikainen vankileirimuseo. Leiri perustettiin Stalinin hallintokauden aikana 1940-luvulla ja se koitui kuolemaksi tuhansille toisinajattelijoille. Perm-36 suljettiin vuonna 1988 ja tyhjennettiin kokonaan vasta vuonna 1992.

    Vankileirimuseota ylläpitää venäläinen ihmisoikeusjärjestö Memorial. Yksityisten ulkomaisten lahjoitusten voimalla toiminut vankileirimuseo on nyt New Republic -lehden mukaan lähellä lopettaa toimintansa, ja Venäjän valtiollinen NTV-TV-kanava syytti Memorialia aiemmin tässä kuussa lähettämässään dokumentissa ”fasistimyönteiseksi”. Dokumentin mukaan on fasismia, että Memorial saa varoja USA:n ulkoasiainministeriöltä ja että kaikki sen asukkaat pakenivat vapauduttuaan länteen vakoilemaan länsiblokin laskuun.

    ”Perm-36:n tarkoitus on opettaa lapsille, etteivät ukrainalaiset fasistit ole niin pahoja kuin millaisina historiankirjat heidät esittävät, samaan aikaan kun heidän lapsenlapsensa aiheuttivat Itä-Ukrainassa kansanmurhan”, NTV:n dokumentissa sanottiin.”

    Eikö Venäjän valtion asia olisi pitää yllä tällaisia leirimuseoita tai rahoittaa sellaisia ylläpitäviä. Tällöin ei tarvitsisi saada rahaa ulkomailta. Vapautuneet vangit siis olivat heti vakoilemasa ja kaikki syyllisiä muutenkin? Hmm.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Juutalaisterrorismi palestiinalaisia kohtaan jatkuu. Pääministeri Netanjahu painottaa Israelin olevan juutalaisvaltio, mikä tekee Israelin harjoittamasta terrorismista juutalaisterrorismia. Kun juutalaisvaltio on perustettu terrorismille (King David hotellin terrori-isku 22.7.1946) ja etniselle puhdistukselle (Nakba 1948), niin voidaanko enää puhua muusta kuin terroristivaltiosta? Lähi-idään ei saada rauhaa, ennenkuin tämä amerikkalais-eurooppalainen vihamieliseen maahanmuuttoon perustuva syöpäsolu on poistettu.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Juuri näin.

      Kun puhutaan Israelista, pitää aina muistaa mainita, että lapsia ja naisia pommittaa juutalaisvaltio eli juutalaiset. Sotarikoksia tekevät juutalaiset.

      Juutalaiset tekivät rikoksia ihmisyyttä vastaan Shabrassa ja Shatilassa.

      Juutalaiset, juutalaiset, juutalaiset. Juutalaisvalion juutalaiset. Juutalaiset juutalaisvaltiosta. Juutalaiset, juutalaiset, juutalaiset. 🙂

      Ai niin, unohdin: Rikoksia siis tekevät Israelin, juutalaisvaltion, juutalaiset. Juutalaiset tekevät rikoksia ihmisyyttä vastaan. Ihmisyyttä vastaan tekevät rikoksia juutalaiset. Juutalaiset rikoksia tekevät, ihmisyyttä vastaan. Tekevät juutalaiset rikoksia ihmisyyttä vastaan. Vastaan ihmisyyttä tekevät rikoksia juutalaiset.

      Capisco? 🙂

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Kun asiaa oikein perusteellisesti ajattelee niin kaikki maailman juutalaiset pitäisi asettaa boikottiin ja karkottaa kotimaahansa, koska heidän eli juutalaisten valtio on rasistinen, fasistinen ja äärimmäisen kiihkonationalistinen.

    Tuollaista sikamaista käytöstä ei siedetä keneltäkään muulta. Miksi juutalaisvaltion juutalaisilla on lupa segregoida ja sortaa? Miksi juutalaisvaltion juutalaiset saavat pommittaa naisia ja lapsia? Miksi USA tukee tuollaista juutalaisvaltion juutalaisuutta, joka on avoimen rasistista?

    Maailma, herätys! Teitä johtavat juutalaisvaltion juutalaiset, jotka eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä ja moraalia.

    Miksi me emme saa segregoida ja olla rasisteja, kun juutalaisvaltion juutalaiset saavat niin tehdä? Miksi meidän pitää olla multikulttuurisia ja suvaitsevia, kun juutalaisvaltion juutalaiset pitävät maan alkuperäisasukkaita orjinaan, kun ensin törkeästi varastivat heidän maansa? Miksi juutalaisvaltion pääministeriä, joka teki törkeitä rikoksia ihmisyyttä vastaan useasti (eli siis Beirutin teurastaja aka Ariel Sharon), ei vaadittu Haagin sotarikosoikeuteen?

    Miksi yksi kansa pitää itseään parempana ja omaa oikeuden tehdä rikoksia tuosta vaan?

    Miksi me olemme niin selkärangattomia pahan edessä?

    Kysymyksiä, kysymyksiä…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Kun juutalaiset julistivat sodan Saksalle 1933, heidän sodanjulistuksensa oli saksalaisten tuotteiden ostokielto ja saksalaisiin kohdistuva maailmanlaajuinen, rasistinen boikotti. Sodanjulistuksen esitti Juutalaisten Maaiilman Kongressi, joka ilmoitti edustavansa kaikkia maailman juutalaisia ja on jäänyt huomaamatta historiankirjoittajilta. Saksa ei aloittanut toista maailmansotaa, sen tekivät juutalaiset. Koska juutalaiset olivat aloittaneet sodan Saksaa vastaan, oli oikeutettua vangita nämä viholliset vankileireille ja työllistää heidät vankeusajaksi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Päivän uutinen:

    ”Kontulasta löytyi kolmen surmatun valkoihoisen suomalaisen ruumiit.

    Armeija valtasi Kontulan ja tuhosi kahden surmaan epäillyn somalialaisen kodin räjähteillä. Varmuuden vuoksi ja ihan piruuttaan.

    USA antoi kymmenen miljardia aseellista apua Suomelle”

    Muuttakaa ”valkoihoisen suomalaisen” kohdalle sana ”juutalainen”.

    Muuttakaa ”Kontulan” kohdalle sana ”Halhul”.

    Muuttakaa ”somalin” kohdalle sana ”palestiinalainen”.

    Nyt tiedätte, kuinka toimii juutalainen.

    Juutalaisten hallitsemassa maassa oikeutta ei ole. Epäiltyjen kodit räjäytetään. Näin toimii maailman ihanin ihminen, juutalainen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat