”Holokausti oli toisen maailmansodan traagisin tapahtuma. Saksalaisten hallitsemilla alueilla asui neljä miljoonaa juutalaista, joista kuusi miljoonaa murhattiin. Sodan jälkeen heitä oli jäljellä enää viisi miljoonaa.”

Nicholas Kollerstrom

Israelilaisia kommunisteja taistelemassa Ukrainassa ”natseja” vastaan

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

The Jerusalem Postin mukaan kymmenet israelinjuutalaiset kommunistit ovat matkustaneet Donetskiin taistelemaan venäläismielisten separatistien puolelle ukrainalaisia ”uusnatseja” vastaan.

Jo vajaa vuosi sitten ”Donetskin ulkoministeri”, juutalaispankkiiri Alexander Kofman kertoi venäläismedialle, että suuri joukko Israelin armeijan sotilaita on matkustanut taistelemaan hänen rinnalleen.

The Jerusalem Post kertoo muun muassa Neuvostoliitossa syntyneestä, mutta sittemmin Israeliin muuttaneesta 37-vuotiaasta Ina Levitanista. Israelin kommunistisen puolueen verkkosivuilla Levitan kertoo lähteneensä ”Novorossiaan”, koska hänen mukaansa separatistit suojelevat aluetta ”fasisteilta ja uusnatseilta”.

Levitanin mukaan Ukrainassa on meneillään käytännössä 2000-luvun holokausti, jossa ”natsit” leikkelevät separatistien ruumiit pieniksi paloiksi ja tatuoivat raatojen nahkaan hakaristejä. Aivan kuin heillä ei olisi parempaa tekemistä. Levitan kertoo, että toisen maailmansodan propagandakertomukset juutalaisten ”joukkotuhonnasta” ovat hänen tärkeimpiä motiiveja taistella separatistien puolella.

Levitan myös toteaa, että ”israelilaisena vihaan palavasti fasisteja”. Valtioterrorismin ja siviilimurhien suurvalta Israel on nimittäin tunnetusti demokratian, ihmisarvon ja herrasmiesmäisen sodankäynnin edelläkävijämaa. Ukrainalaisten sietääkin olla kiitollisia, että Levitan ja tämän israelinjuutalaiset kommunistitoverit ovat päättäneet tulla levittämään demokratiaa Eurooppaan.

Levitanin mielestä media valehtelee Venäjästä aivan samalla tavalla kuin se valehtelee Israelista uutisoidessaan palestiinalaisten kokemista karmeuksista.

Israelilaisten vihaamia ukrainalaisnationalisteja.

Israelilaiskommunistien vihaamia ukrainalaisnationalisteja.

 

Stalin: ”Antisemitistit ansaitsevat kuoleman”

Levitan ja hänen ystävänsä kommunistipuolueessa haikailevat Neuvostoliiton aikoihin, jolloin ”antisemitismi” ja ”fasismi” olivat kuolemantuomion uhalla kiellettyjä aatteita Itä-Euroopassa. Tammikuussa 1931 Jewish News Agency otti yhteyttä Josif Staliniin ja kysyi tämän mielipidettä juutalaisista ja antisemitisteistä. Pravda julkaisi verenhimoisen kommunistijohtajan tyhjentävän vastauksen:

”Vastauksena kysymykseenne:

Nationalismi ja rasismi ovat ihmisvihaan perustuvia jäänteitä pimeältä aikakaudelta. Antisemitismi on rasismin äärimmäinen muoto ja vaarallisinta barbarismia.

Antisemitismi on ideologinen ukkosenjohdatin, joka vesittää työväen kapinan kapitalisteja vastaan. Antisemitismi on vaaraksi työväenluokalle ja se johdattaa meidät pimeyteen. Kommunistit ovat vankkumattomia kansainvälisyysaatteen kannattajia ja siksi taipumattomia ja vannoutuneita antisemitismin vihollisia.

Neuvostoliitossa antisemitismistä säädetty rangaistus on ankarin mahdollinen, sillä juutalaisvastaisuus on loukkaus koko kommunistista yhteiskuntaa kohtaan. Neuvostoliiton lakien mukaan aktiiviset antisemitistit ansaitsevat kuolemantuomion.

J. Stalin
12.1.1931”

 

Lue myös:

Totuus Neuvostoliitosta
Verkkomedia ja stalinistin valheet
Rosatom, Israel ja turvallisuusuhat
Novorossialaiset, amerikkalaismieliset ja Ukrainan kansallismieliset
Ukrainan kansanmurhan muistelu loukkaa juutalaisjärjestöä
Juutalaisten rooli bolsevikkivallankumouksessa Venäjällä

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

4 Kommentit

  1. Tämä roskasakki on taatusti kaikkien mielisairaitten murhien takana joista suomalaiset punikit syyttävät ukrainalaisia nationalisteja jotka taistelee tätä roskasakkia vastaan.

    (21)(2)
  2. Enemmän tukea Israel antaa Kievin hallinnolle..

    http://vnnforum.com/showpost.php?p=1897870&postcount=4424

    Ja neokonservatiivinen Washington Post vastustaa avoimesti rauhansopimusta, hehkuttaen Ukrainan ”demokratiaa”

    https://www.washingtonpost.com/opinions/putting-ukraine-in-an-untenable-position/2015/08/08/db76bba6-3c5a-11e5-9c2d-ed991d848c48_story.html

    (2)(2)
  3. Ukrainassako natseja joiiden hallituksen keskeisimmät miehet ovat juutalaisia ? 😀 Tai sitten, että USA ja Israeli tukee natsismia siellä..olisihan se aikamoinen sekasoppa.. Ukraina rämpii veloissa joten kaukana mistää natsismista. Kun seuraa tätä kumpaakin osapuolta siellä syytetää fasismista natseista, kommareista toisiaa..Milloin natsifasisteja on Kiovan joukot milloin Itä-ukrainan kapinalliset ja Venäjä.
    Kivaossa on vallassa ainakin Israelin heimoa ja Ukraina/Venäjä yksi juutalaisten keskus aikoinaan on varmasti enemmän USA/Israel vetoinen, kuin Natsi, vaikka ne äärinationalisestit leikkikin natseja. Kai nyt tämä sakki voidaan sitte leimata kommunisti juutalaisiksi,kun muutama israelilainen on siellä…Helvetti mikä härdellli.
    Ilman USAn järkkäämää feikkivallankumousta Kiovassa olisi yhtää juutalaista sionistiä vallassa.

    (3)(3)
  4. Kyllä siellä oli valta juutalaisilla oligarkeilla jo ennen vallankumousta. On todellakin merkillistä, kuinka putinistit huutavat natseiksi Ukrainan kansaa ja vallanpitäjiä ja kansallismielisiä erityisesti. Putinistien agentit tällaisilla sivuilla kuitenkin väittävät Putinia kansallissosialistiksi tai ainakin juutalaisten vastustajaksi. Sionistien vastavoimaksi. Lännen ziokonnat taas mussuttavat tietenkin fasismista ym.

    http://christogenea.org/articles/ukraine-or-jewkraine

    On typerää syytellä Ukrainan kansallismielisiä, sillä siellä on vahva kansallismielinen liike eri virtauksineen. Se on kai yksi syy maan kohtaloon, sillä juutalaiset vihaavat Ukrainaa muutenkin yli kaiken. Chelmnitski on tuottanut heille suurimmat tappiot koko historiassa. Juutalainen NL murhasi ukrainalaisia kymmeniä miljoonia.

    Putin ihailee Stalinia ja Neuvostoliittoa. Hänen Venäjänsä muistuttaa Neuvostoliittoa hyvin paljon myös kaiken muun kuin nostalgin osalta.

    (3)(2)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*