Israel vaatii Syyrian johtajan murhaa

Israelilaisministeri Yoav Gallant on vaatinut että Syyrian johtaja Bashar al-Assad täytyy murhata, jotta he voivat keskittyä Iranin tuhoamiseen.

Gallant vertasi väitettyjä Assadin kemiallisia aseita ja krematorioita holokausti myyttiin:

”Syyrian todellinen tilanne on, että siellä teloitetaan ihmisiä, käytetään suoria kemiallisia hyökkäyksiä heitä vastaan ja viimeisin äärimmäisyys – heidän ruumiidensa polttaminen, jota me emme ole nähneet viimeiseen 70 vuoteen. […] Minun mielestäni, me ylitämme punaista linjaa. Ja minun mielestäni, on aika murhata Assad. Näin se on yksinkertaisesti.”

Israelilaisministeri jatkaa suorastaan verenhimoisia kommenttejaan, vertaamalla Assadin tappamista ”käärmeen hännän katkaisemiseen”, jonka jälkeen he voisivat keskittyä ”käärmeen päähän” Iraniin. Gallant myönsi tienneensä, että poliittiset murhat rikkovat kansainvälisiä lakeja.

Gallantin kommentit ovat varsin ”erikoisia”. Sillä hän oli itse komentamassa Israelin miehitysjoukkoja 2008-2009 Gazan sodan aikana, kun ne syyllistyivät siviilien käyttämiseen ihmiskilpinä ja vieläpä kemiallisten aseiden käyttöön.

Myöhemmin hän henkilökohtaisesti puolusti kolleegaansa ja yritti estää tutkimuksen, jossa hänen ystäväänsä syytettiin luvan antamisesta ilmaiskuun, joka tappoi suuren määrän siviilejä.

Sotarikollisen Yoav Gallantin kommentit eivät ole mitään uutta. Kun ”kaasuiskuilla” yritettiin antaa kansainväliselle sodanjulistukselle oikeutusta, Israel kohotti sotakiihkoa kommentoimalla olevansa ”100 prosenttisen varma” Assadin syyllisyydestä.

alassad2

Väitettyjä kaasuiskuja ja krematorioita. Mitä seuraavaksi?

Yhdysvallat on väittänyt, että Syyrian hallinto käyttää mahdollisesti krematoriota tuhansien kuolleiden vankien ruumiiden hävittämiseen.

Syytökset perustuvat Yhdysvaltojen julkaisimiin sateliittikuviin Sednayan vankilasta, joissa väitetysti näkyy krematorio. Kuvilla ei pystytä todistamaan että rakennus olisi krematorio.

Yhdysvaltojen ulkoministerin avustajan Stuart Jonesin kommentit ovatkin epävarmoja:

”Me olemme arvioineet, että jos heillä on tämän tasoista massamurhaamista, silloin krematorion käyttö mahdollistaisi hallinnon käsitellä ruumit ilman, että ne jättäisivät todisteita […] Me uskomme, että krematorio rakennuksella yritetään peittää massan murhien laajuus, joka tapahtuu Sednayan vankilassa.”

Syyrian hallinto on vastannut väitteeseen ja kommentoinut sitä: ”uudeksi Hollywoodmaiseksi juoneksi.” Syyrian ulkoministeri kommentoi:

”Yhdysvaltain hallinnon syytteet Syyrian hallintoa vastaan väitettyjen Saydnayan vankilan krematoroiden suhteen ovat, kuten syytteet aiemmin väitettyjen tynnyripommien ja kemiallisten aseiden käytöstä, valheellisia.”

no-bussiness-like-shoah-business01_k0nsl

Koska ”holokausti”

Globaalin eliitin haluamaa ”väliintuloa” onkin yritetty oikeuttaa myyttisellä holokaustitarinalla. Ennen väitettyjä Assadin kemiallisten aseiden iskua Daily Mail uutisoi: ”Assadin 2000-luvun holokausti” ja Israelin päärabbi kommentoi Syyrian konfliktia Syyrian kansan ”pieneksi holokaustiksi.”

Kun väitetyt kemialliset iskut tapahtuivat ja joka myös johti Yhdysvaltojen sekaantumiseen konfliktiin uudella tavalla; saivat ”holokausti” vertaukset lisää revittelyn aihetta ja niitä alettiin kiihdyttämään naurettaviin mittasuhteisiin, kuten Suomessa holokaustivertaus tehtiin kansan verorahoilla.

Israelin entinen päärabbi Yisrael Meir Lau kauhisteli väitettyjen Assadin kemiallisten iskujen jälkeen miten Syyrian kansan ”shoah” on käynnissä:

”Totta kai tämä on Syyrian kansan ’shoah’ ja se ei alkanut tänään. He ovat eläneet holokaustissa viimeiset kuusi vuotta.”

Entinen päärabbi halusi Israelia hyökkämään Syyriaan, jotta se voisi ”pelastaa” viattomia konfliktista.

Samaa vuodatusta kuultiin Israelin holokausti muistopaikanjohtajalta Avner Shalevilta. Hän vaati sotaa Syyriaa vastaan jotta: ”ihmisten kärsimys voidaan lopettaa ja uhreille voidaan tarjota humanitaarista apua.” Shalevin mielestä sota voidaan oikeuttaa ”holokaustilla”:

”Hän huomautti, että toisen maailmansodan jälkeen maailman johtajat antoivat kansainväliset arvot ja perustivat järjestöjä joilla voitaisiin estää rikoksia ihmisyyttä vastaan. Hän sanoi, että näitä työkaluja pitäisi käyttää nyt Syyriassa tapahtuvien hirveyksien estämiseen.”

Nyt Yhdysvaltojen hallinnon hatarat valheet krematoriosta ovatkin saaneet aiheutettua sodanhyväksyviä ja suorastaan paniikinomaisia reaktioita, joita hallinto hakee ja tarvitsee sionisteja hyödyttävän sodan laajentamiseen.

Suomessa samaa tunteisiin vetoavaa sotapropagandaa tungettiin valtamediaan, kun Helsingin Sanomat, MTV, Kaleva ja Yle ottivat osaa krematorioöyhötykseen.

Sotapropaganda onkin jo aloittanut trendin Twitterissä, jossa krematoria väitteet ovat poikineet vertauksia ”holokaustiin”:

On varsin nurinkurista, että noin 70 vuotta sitten väitettyä tapahtumaa ”holokaustia” käytetään vuonna 2017 uuden sodan lobbaamiseen. Onko kysymystäkään siitä miksi tältä myyttiseltä tarinalta pitää pudottaa pohja?

stop_israel_us_saudi_arabia_turkey_qatar_supporting_isis_terrorists-e1456323187971

Vastarinnan akseli

Syyrian hallinnon kommentti: ”uudesta Hollywoodmaisesta juonesta” voi vaikuttaa oudolta tai jopa ylimieliseltä, mutta katsoessamme koko kehitystä isommasta kulmasta on kommentti varsin osuva. Ensin kaasuiskut, nyt krematoriot, seuraavaksi kaasukammiot? Onko isommasta näkökulmasta katsottuna viime aikaiset kehitykset propagandasodassa yhdistettävissä kehitykseen taistelukentällä?

Käänteet eri puolilla Lähi-idässä viittaavat vahvasti asetelman muuttumiseen. Sionististen etujärjestön Isisin ja muiden terrorijärjestöjen heikentyminen verrattuna Assadin, Hizbollahin ja Iranin asemien vahvistumiseen on muuttanut asetelmaa. Yhdessä kolme liittolaista muodostavat Vastarinta-akselin.

Sionistiset ääri-islamistijärjestöt ovat heikentyneet valtavasti. Isis-terrorijärjestö  on taloudellisissa ongelmissa, joukot ovat heikossa kunnossa ja se on menettänyt valtavat määrät alueita. Isisin ja muiden ääri-islamististen järjestöjen todellinen tarkoitus Israelin ja sen sionististen liittolaisten etujärjestönä on dokumentoitu ja todistettu useaan kertaan:

 nasrallah

Hizbollah

Israelin pohjoisrajalla Hizbollah on sionisteille kuin piikki lihassa. Syyrian konfliktin seurauksena järjestö on ottanut valtavia kehitysaskelia. Järjestö on saanut tärkeää taistelukokemusta, kouluttanut tuhansia uusia sotilaita ja päivittänyt asearsenaalia.

Nyt Syyrian konfliktissa saadun kehityksen takia Hizbollah tarjoaa uuden vastavoiman sionistista sotakoneistoa vastaan, jonka Israel on huomioinut rajalla. Hizbollahin mukaan Israel on alkanut rakentamaan ja vahvistamaan puolustuksiaan rajalla, joka on historiallinen muutos, sillä aiemmin Israelin miehitysarmeija on Libanon rajalla panostanut enemmän hyökkäystaktiikkaan kuin puolustukseen.

Sionistien miehitysarmeija on myös kertonut että he ovat valmiita evakuoimaan satoja tuhansia ihmisiä, jos sota syttyy pohjoisessa. Aiemmin tätä ei nähty tarpeelliseksi, mutta Hizbollahin vahvistuminen on muuttanut tilanteen täysin.

Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah kommentoi järjestönsä iskukykyä, jolla voitaisiin jopa käydä hyökkäyssotaa puolustussodan sijasta:

”Israel on peloissaan ja huolissaan tulevista yhteenotoista…ja he tietävät että se voi tapahtua miehitetyn Palestiinan alueilla […] Ei ole olemassa paikkaa mihin vastarintamme raketit ja saappaat eivät yltäisi.”

Israelissa pelätäänkin Hizbollahin iskuja maahan, sillä Benjamin Netanyahu on kertonut Israelin suurelle ystävälle Putinille uudesta huolestaan. Syyriaan on muodostettu konfliktivapaita ”turva-alueita”.  Israel pelkää, että Hizbollah ja Iran voisivat käyttää näitä alueita alustana sitä vastaan. Netanyahu kertoi Israelin olevan valmis iskemään näihin alueisiin jos he näkevät sen tarpeelliseksi. 18.5. Israelin sionistinen juokuspoika Yhdysvallat tekikin ilmaiskun Assadin tukemia joukkoja vastaan, sillä ne väitetysti menivät ”turva-alueelle”.

Netanyahu on myös vaatinut Putinilta haluavansa ”puskurivyöhykkeet” Israel-Syyria ja Jordan-Syyria rajoille. ”Puskurivyöhykkeillä” on tarkoitus antaa Israelillle ja Jordanille välimatkaa sionismin vastustajiin, sillä vyöhykkeitä ei sijoitettaisi Israelin ja Jordanin puolelle.

Vaatimukset Jordanin puskurivyöhykkeestä on mielenkiintoinen. Jordanin tiedetään aseistavan ”kapinallisia” Etelä-Syyriassa. Assad on syyttänyt Jordanin olevan osallisena sionistisen sätkynuken Yhdysvaltojen suunnitelma Syyriaa vastaan. Syytökset ovatkin paikkaansa pitäviä sillä ”sattumalta” Jordan ja Yhdysvallat liittolaisineen pitivätkin suuren sotaharjoituksen Syyrian rajan pinnassa.

iran_syria_hezbollah

Iran

Siinä missä Hizbollahin voidaan sanoa olevan vahva sotilaallinen voima, on toinen huolenaihe Israelin rosvovaltiolle Iranin valtio.

Aiemmat Gallantin agressiiviset kommentit Irania kohtaan ovat varmasti Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun mieleen. Netanyahu on aiemmin ollut lähellä sodan aloittamisessa Irania vastaan ja on kauhistellen väittänyt Iranin olevan suurempi uhka kuin Isis, joka muistuttaa vahvasti puolustusministerin lausuntoa.

Israelin pääministeri kertoi Venäjän johtajalle Vladimir Putinille olevan huolissaan Iranin vahvistumisesta Syyriassa, sillä Isisin heikentyminen on jättänyt Syyriaan valtatyhjiötä, jota Iran pystyy täyttämään.

Israelin pelko Iranin mahdollisen Syyrian valtatyhjiön täyttämisen yhteydessä on hyvä huomauttaa Irakin kehityksestä, sillä Isis-terrorijärjestön vaikutusvallan laskeminen on vaikuttanut myös Irakin kasvavaan valtatyhjiöön.

Iranin mahdollinen kilpailu Irakin alueen valtatyhjiöstä Yhdysvaltojen kanssa on todennäköinen, sillä Iranin sotilaallisesti ja taloudellisesti tukemat joukot ovat olleet jo kauan hyvässä asemassa Irakissa. Onkin selvää että Iranin nouseminen voittajaksi Irakin valtatyhjiössä ei olisi sionistien edun mukaista.

Irakin valtatyhjiön täyttyminen Iranin vaikutusvallalla ei olisi myöskään Israelin ja Yhdysvaltojen ystävän Saudi-Arabian edun mukaista. Saudi-arabia on ääri-islamististen järjestöjen suuri tukija. Aiemmin Saudi-Arabia teloitti shiia-papin provosaationa Irania ja sen liittolaisia vastaan.

Tilanne on entisestään kärjistymässä. Juutalaislehti Haaretz uutisoi, että Israel ja Saudit tulevat syventämään yhteistyötään entisestään, jotta he voivat painostaa Irania entistä enemmän.

Lisäksi Donald Trump tekee valtiovierailun Saudi-Arabiaan, jossa Yhdysvaltojen yhteistyötä syvennetään entisestään Saudi-arabiaan, sillä Trump tulee tekemään 100 miljardin arvoisen asekaupan Saudien kanssa. Asekaupassa pidetään optiona että se voi jopa kasvaa 300 miljardin dollarin arvoiseksi!

Trumpin juutalainen vävy Kushner antoi oman pienen viilauksen kaupankäyntiin, sillä hän varmisti että Saudit saavat aseet normaalia halvemmalla.Vastineeksi halvoista asekaupoista, joita ääri-islamistit tulevat tarvitsemaan, Saudit tulevat investoimaan 40 miljardia Yhdysvaltoihin.

israelhämähäkki

Konfliktin tulevaisuus

Hizbollahin johtajan Nasrallah kertoi, että Syyrian konflikti on saavuttanut: ”uuden kriittisen vaiheen” ja Damascus, Hizbollah, Moskova ja Tehran ovat: ”enemmän harmoniassa poliittisesti ja sotilaallisesti, kuin ikinä ennen.”

Varsinkin Nasrallahin positiiviset kommentit Moskovasta ovat mielenkiintoisia, sillä Nasrallah on aiemmin ollut erittäin kriittinen Putinia kohtaan ja syystäkin. Venäjän suhde Iraniin on aiemmin ollut kylmä, eikä konflikti vaikuttanut lämmittävän osapuolten välejä lainkaan, mutta Yhdysvaltojen provokaatio Syyriaa vastaan ainakin vaikutti parantavan Venäjän välejä yhteistyökumppaneihin ja jota Nasrallahin kommentti yhteistyön sujuvuudesta tukee.

Silti Putinin yhteydet Netanyahuun ja Israeliin, kuten mainitsimme aiemmin Netanyahu lirkutteluista Putinille, kertoo tilanteesta vahvasti. Jerusalem Post uutisoi, miten Israelin ja Venäjän suhteet ovat paremmat, kuin ikinä ennen.

Väitetysti Putin olisi komentanut Israelia, että he eivät saa jatkaa ilmaiskuja Syyriaa ja sen liittolaisia vastaan, mutta Netanyahu on todennut että näin ei ole tapahtunut ja kertoi, että Israel tulee jatkamaan iskuja jatkossakin.

Putinin äärimmäisen hyvät suhteet Israeliin kertovat vahvasti hänen agendastaan. Putinia voitaisiinkin pitää varsin epäluotettavana ja vaarallisena ”liittolaisena” Israelin hyvien suhteiden takia. Ei varmasti tarvitse arvuutella kumman puolelle tiukan paikan tullen Putin tulee hyppäämään?

Syyrian konfliktin viime aikainen kiihtyminen on huomattavissa etulinjasta propagandaan saakka. Etulinjassa Vastarinta-akseli on ottanut voittoja sionistisia ääri-islamistijärjestöjä vastaan ja vahvistunut entisestään. Vastarinta-akselin yllä leijuu Putinin epäilyttävät sionistiset taipumukset ja syventyvä yhteistyö Venäjän ja Israelin välillä.

Globaalin eliitin sionistinen blokki valmistelee kansaansa propagandan avulla tulevia koitoksia varten, kun se joutuu entistä enemmän tukemaan ääri-islamistijärjestöjä ja ottamaan osaa itse rintamalla tapahtuviin taisteluihin.

Yhdysvaltojen uudenlainen sekaantuminen ohjusiskuilla Syyrian konfliktiin todistaa, että globaalin eliitti ei tule hyväksymään Vastarinta-akselin menestystä sionismin joukkoja vastaan.

Lue myös: Israel myönteisen USA:n mielivaltaista valtioterrorismia Syyriassa

12 kommenttia

  1. Onhan nää terroristit aikaisemminkin huudelleet mitä sylki suuhun tuo. Tämä ei poikkea linjasta, jot edustaa maa jonka johtajisto on usein joutunut vankilaan johtotehtäviensä jälkeen. Kuka petoksista kuka raiskauksista kuka lasten seksusalisista hyväksikäytöistä.

    Plusääni(17)Miinusääni(0)
  2. Trump on pressana juuri sen vuoksi, että hän tulee tuhoamaan Iranin. Tai yrittämään sitä. Ellei Korea ole ensin vuorolistalla. Juuri oli tekstitalmudvisiossa (tekstitelevisio/YLE), että yöllä on USA iskenyt Syyriassa tai eilen Hizbollahin ja iranilaisten puolisotilaallisten joukkojen kimmppuun tuhoisasti.

    Veikkaan, että Trump tuhoaa Syyrian ja sitten Iranin tai yhtäaoikaa molemmat. Ellei sitten Iran jää seuraajalle.

    Trump on uhonnut haluavansa tarvittaessa sotaa Irania vastana. Jo vuosia.

    Plusääni(17)Miinusääni(1)
  3. mattanbuchus tietää että aika on vähissä joten kaaos pitää saada kaikin keinoin, vapamuurari ja isra el tässä täysillä mukana vaikka nämä asenakiit eivät tiedä että ovat saatanan pelissä mukana

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  4. Aina sama kaava, eikö tämä (((heidän))) pelinsä ole jo nähty joskus aikaisemminkin? Onko temput ja jipot loppu, vai eikö mitään luovempaa kusetuskeinoa enää ole?

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  5. No niin Herr giima bolliisi Fobba! Tuossahan on selkeetä vihapuhetta, lisäksi vielä murhan suunnittelu. Nyt ÄKKIÄ Israeliin kuulustelemaan, ettei vaan pääse pakolaistulva tyrehtymään. Hop Hop Hop nettipoliisi äkkiä Israeliin. Ai niin … sullahan on se HALAVATUN paljon tärkeämpi keissi Juneksen kanssa… vmp…

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  6. Katsoin tuoreimman haastattelun youtubesta Assadista Valko-Venäjän reportterille. Kovasti ylistää Neuvostoliittoa ja natsittelee. Onko Assad siis vain tietämätön historiasta vai pelkkä valeoppositio?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Kylmän sodan aikana NL tuki Syyriaa. Syyria turvasi Itäblokkiin. Siellä nuoleskellaan Venäjää ja pannaan toivo siihen. Vaikka se on epäluotettava, kuten NL, joka tuki aivan liian vähän ja juonitteli.

        Valitettavasti ei ole munaa tai ei riittävää rakoa arvostaa Hitleriä. Ajattelee liikaa massojen ajatuskulkuja

        Plusääni(3)Miinusääni(2)
        1. Kiitos analyysista. Vähän näin minäkin aattelin, että Syyrian hallinto on ankkuroinut itsensä viralliseen historiankirjoitukseen. Aika näyttää, miten käy kun luottaa juutalaisten hallinnoimaan Venäjään.

          Plusääni(0)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat