Israel, USA ja Nato luovat sekasortoa valtamedian tuella

Mitä kätkeytyy ISIS-järjestöön? Lännen valtamedioissa annetaan yksipuolinen kuvaus ISIS-, IS- ja ISIL-nimillä tunnetusta järjestöstä. Yleisesti sen kerrotaan muodostuvan ”sunnikapinallisista” ja pyrkivän luomaan sharia-lailla hallittavan islamilaisen valtion.

ISIS-järjestön hallitsemaa aluetta kutsutaan kalifaatiksi. Nimi juontuu 100 vuotta sitten hajonneesta Osmanien valtakunnasta. Niinpä ISIS:n mukaan kalifaattiin kuuluvat järjestön valtaamat alueet Syyriasta ja Irakista. Verkossa levinneiden videoiden mukaan ääri-islamistinen ISIS-ryhmittymä julisti johtajansa Abu Omar al-Bagdadin kalifiksi ja kaikkien muslimien johtajaksi.

Lisään vielä, että islamilainen oppineisto on lähes yksimielisesti torjunut ISIS-järjestön julistautumisen kalifaatiksi ja kieltänyt sen islamilaisen lain vastaisena. Sitä paitsi kalifin tulisi oikeaoppisesti valita muslimikansakuntaa edustava neuvosto. Näin ilmeisesti ei tapahtunut Abu Omar al-Bagdadin tapauksessa.

 

ISIS-järjestön taustavoimat

Läntiset valtamediat ovat julkaisseet järkyttävää materiaalia, jossa kuvataan Yhdysvaltalaisen toimittajan teloitus. Teloitusvideo ja sen saama julkisuus toimivat kuitenkin ISIS-järjestöä vastaan, koska video lietsoo vihaa kaikkia islamistisia maita ja ihmisiä kohtaan. ISIS-joukkojen raakuudet ja väkivaltaisuus ovat tietysti erittäin tuomittavia, eivätkä ne luultavasti perustu, kuten todettua, Koraanin oppeihin.

foley20n-1-web

Suuri osa islamistisista valtioista on rauhaa rakastavia ja oikeudenmukaisia. Sama pätee myös muslimeihin yksilöinä.  Kaikista ryhmistä ja kansoista löytyy kuitenkin aina aineksia, jotka ovat ahneita ja vallanhaluisia. Juuri näitä negatiivisia ominaisuuksia omaavia yksilöitä käyttää maailman ahnein ja raain kansainvälinen sionistinen verkosto hyväkseen. Sionistista eliittiä tässä operaatiossa auttaa jättivaltio USA, joka on lähes täysin mainitun kansainvälisen eliitin vaikutuspiirissä.

ISIS-järjestö siis toimii sionistien ja USA:n poliittisena instrumenttina. Terroristijärjestön hyväksikäyttö ei olisi USA:lle mitenkään poikkeuksellista. Noam Chomskyn mukaan siitä on esimerkkejä eri puolilta maailmaa, latinalaisesta Amerikasta, Aasiasta, Itä-Euroopasta – ja Lähi-idästä.

Vahvemmaksi perusteeksi tälle väittämälle voidaan esittää kuinka ISIL-joukot ovat kouluttautuneet ja varustautuneet sotaisaan terrorismiinsa Yhdysvaltojen sekä sen Nato-liittolaisten turvissa. Valmistautumiseen, rahoitukseen ja joukkovoimaan on panostettu Syyrian sodan verukkeella. ISIS näyttääkin olevan tulosta USA:n ja Saudien vuoden 2007 suunnitelmasta, joka aloitti sekasorron luomisen koko Lähi-idässä. Joidenkin lähteiden mukaan ISIS-joukot ovat saaneet välitöntä sotilaallista tukea Israelilta ja Turkilta (Cartalucci 2014; Press TV).

Selvää lienee, että USA ja sen Nato-liittolaiset tukevat ISIS-huligaaneja juuri sionistisen eliitin vaikutuksen ansiosta. Tämä jo siksi, että USA:n ulko- ja sisäpolitiikka on ”turvallisesti” sionistisen mafian kontrollissa (Lind 2003).

ISIL saa nyt sionistiselta länneltä pönkitystä, aivan samoin kuin Al-Qaida-terrorijärjestö on ollut jo kauan Mossadin ja CIA:n terrorismin väline ja korvaamaton tiedusteluetu (Chossudovsky 2003).

Miksi sionistit, Israel ja USA avustavat ISIS-murhaajia? Israelin sekä sionistien hapatuksella kyllästettyjen länsimaiden, kuten USA:n motivaationa näyttää olevan täydellisen kaaoksen synnyttäminen Lähi-itään. Tämä tapahtuisi juuri ISIS-joukkojen välityksellä.

ISIS-militanttien operointia eivät valtiolliset rajat rajoita. He temmeltävät niin Syyrian kuin Irakin alueella. Koska USA on aloittanut ainakin näennäisen toimintansa ISIS-joukkoja vastaan pommittamalla heitä Irakin tietyillä alueilla, on tällöin uhkana, että Yhdysvallat hyödyntävät tilannetta ja laajentavat iskujaan myös Syyriaan. Tilanne voi vaarantua entisestään, mikäli USA onnistuu saamaan luvan ilmaiskuihin ilman rajoja. Tässä tilanteessa olisi sionisteilla käytössään todella vaarallinen ja häilyvä sotilaallinen väline. USA:n pommikoneet voisivat ”erehtyä” moukaroimaan milloin mitäkin Lähi-idän aluetta ja invaasion eskalaation riskit olisivat huolestuttavan suuret. Kyteekö tässä sionistisen mafian toivoma maailman uusjako?

Se, että Yhdysvallat pommittavat ISIS-militantteja, on vain teatteria. ISIS on Israelin ja USA:n käsikassarana yhtä hyödyllinen nykyisin kuin se oli silloin, kun ”käsikassara” operoi yksistään Syyrian hallintoa vastaan.

Abu Omar al-Bagdadi.
Abu Omar al-Bagdadi.

 

Kommentit

Lohdullista on havaita valtamedioiden vastapainoksi ilmestyneet vaihtoehtomediat ja kirjoittajat, jotka uskaltavat vaaroista piittaamatta rohkeasti oikaista sionistivaikutteisen massamedian vääryyksiä ja valaista uutispimentoa.

YK pitäisi lakkauttaa ja sen tilalle tulisi luoda uusi humanitäärisille arvoille perustuva kansainvälinen yhteisö, jossa sionisteilla ei olisi valta-asemaa. Tällainen uusi kehittynyt kansainvälinen yhteistyöjärjestö ehkä pystyisi suitsimaan Israelin ja Yhdysvaltojen kaltaiset terroristivaltiot. Tämä luonnollisesti ehkäisisi sellaisten verenhimoisten militanttijoukkojen syntymisen kuin esimerkiksi ISIL.

Lisäksi huolestuttavana piirteenä tässä ISIS-ongelmassa on islamististen maiden ja ihmisten leimaaminen julmiksi ja vallanhimoisiksi fanaatikoiksi, jotka olisivat uhkana kansainväliselle turvallisuudelle. Kuten sanottu, valtaosa muslimeista ja muslimimaista on rauhaa rakastavia ja kunnollisia.

Tähän leimaamiseen ovat syynä juuri länsimainen, kuten myös suomalainen joukkotiedonvälitys, joka ei välitä rehellistä kuvaa ISIS-joukkojen todellisesta luonteesta, vaan se esitetään yhtenä ääri-islamistisena organisaationa. Lisäksi, kun USA on suorittavinaan iskuja ISIS-joukkoja vastaan, korostuu massamedian uutisoimisen ansiosta Yhdysvaltojen valheellinen imago maailmalla moraalisena oikeuden jakajana.

Selvää tietysti on, että ISIS:n operointi sotaisuuksineen on hyvin tuomittavaa, eikä sitä tule sallia, mutta täytyy muistaa, että ISIS ei voi toimia tehokkaasti ilman sionistisen mafian ohjaileman USA:n laaja-alaista ja mittavaa tukea. Siten länsimaisen massamedian pitäisi totuuden nimissä julkistaa se, että ISIS on Israelin, sionistien ja USA:n poliittinen sekä sotilaallinen väline sionistisen ylimystön kansainvälisen hegemonian täydentämiseksi.

140616-isis-iraq

Näyttää siltä, että maailma on siirtymässä Yhdysvaltalaisesta pääoman jaksosta Aasian johtamaan aikakauteen. Sionistinen eliitti ei voi hyväksyä tämän suuntaista kehitystä, vaan pyrkii ratkaisemaan pulman sodalla, joka ilmeisesti tarkoittaa juuri luotujen Lähi-idän kriisipesäkkeiden ja Ukrainan sisällissodan kautta muodostuvaa kolmatta maailmansotaa. Israelin ja USA:n muodostama rintama haluaa heikentää Euroopan, raunioittaa Venäjän ja alistaa koko mantereemme.

Venäjässä olisi kuitenkin maailmalle toivoa. Tämä liittyy teknologian kehitykseen terveydenhuollosta aina avaruuden uhkien ehkäisemiseen asti. Jos kolmas maailmansota syttyy, toisen puolen muodostavat Israelin ja USA:n eturintama. Näitä vastustaisivat Venäjän ohella tietyt SCO-maat ja kenties eräät Latinalaisen Amerikan valtiot. Venäjän ja Iranin ansiosta länsi saattaisi jopa hävitä. Tällöin vääryyteen, ahneuteen ja suunnattomaan julmuuteen perustuva globaali uusliberalistinen hallintojärjestelmä menettäisi hegemonia-asemansa. Henkilökohtaisesti haluan osallistua täysin rinnoin taistelemaan sionistista Yhdysvaltoja ja sen Nato-liittolaisia vastaan, ja kamppailuhan tässä on parhaillaan jo käynnissä.

Ihmetystä voi herättää maininta, että USA:n voisi aloittaa tai osallistua mahdolliseen kolmanteen maailmansotaan, sillä sanotaanhan, että jättivaltion talous on surkeassa kunnossa. Tähän kuitenkin voidaan todeta, että kyllä USA:ta ohjailevalla kansainvälisellä sionistisella eliitillä on varaa pönkittää sotia, joista se hyötyy itse. Mainittu eliitti tai paremminkin mafia omistaa kärjistetysti sanoen puolet maailman varallisuudesta.

 

Markku Juutinen

 

Lähteet:

  1. Cartalucci, Tony (13.6.2014). Land Destroyer.
  2. Chossudovsky, Michel (2003). Sota ja Globalisaatio. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.
  3. Press TV (2014). ISIL terrorist group West’s handiwork: Analyst.
  4. Lind, Michael (2003). MADE IN TEXAS GEORGE W. BUSH AND THE SOUTHERN TAKEOVER OF AMERICAN POLITICS.

28 kommenttia

  1. Täyttä asiaa.

    Kävin juuri BBC:n sivuilla.

    BBC on nykyään totaalisesti siionistien äänitorvi ja ehdottoman epäluotettava media.

    Pääuutiset tänään:

    1. US strikes Islamic State on Syria.
    2. Israel murder suspects shot dead.

    Ovatko ihmiset täysiä tomppeleita ja totaalisia idiootteja nykyään?

    Onko Syyria pyytänyt USA:ta pommittamaan maataan? Mistä USA saa oikeuden pommittaa Syyrian aluetta?

    Ovatko kaikki lobotomiapotilaita? Eivätkö ihmiset tajua, että USA ei enää edes vaivaudu hakemaan muodollista hyväksyntää pommituksilleen. Ehei, nykyään riittää, että Netanyahu soittaa senhetkiselle nukkejohtajalle ja osoittaa maan ja alueen, jota tänään pommitetaan. USA maksaa, USA vastaa, mutta juutalaisvaltio komentaa.

    Toinen uutinen. Israelin armeija tappoi ”murhasta epäillyt”.

    Huomatkaa, millainen on meidän kaikkien tulevaisuus.

    USA ja Israel (lue: USISrael) tappavat ja pommittavat ketä vain, missä tahansa, millojn tahansa.

    Verrataanpa tätä vaikka siihen, että Suomen armeija tappaisi vaikkapa pari juutalaista ”epäiltynä” vaikkapa raiskauksesta. Mikä on tarkalleen peruste sille, että Israel voi noin tehdä? Peruste on selvä, koska juutalaisvaltio ei välitä mistään, se tekee niin kuin haluaa, se tappaa kenet vaion missä tahansa koska tahansa. Sellainen on juutalaisvaltio.

    USA pommittaa ketä tahansa, missä tahansa, koska tahansa. Sellainen on juutalaisten hallitsema USA.

    Ja meidän johtajamme kulkevat laput silmillä ja kumartavat syvään näitä brutaaleja tappajia.

    Häpeän sitä, että olemme kuin lampaita teuraaksi.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Aivan totta että aseteollisuuden pitää saada toimintaa, sama koskee myös Venäjää. Bisneksen pitää pyöriä mutta se on vaan hämäystä lopulta.

    Kaikki nämä meidän länsi ja itä johtajat ovat alisteisia samalle ryhmälle joka teatteria johtaa.

    Mutta miksi? Mitä siellä pelätään niin paljon?

    Pelon lähteenä ovat vain ja ainoastaan pahat henget, itse suuren saatanan johdolla, joka hallitsee pienen mutta sitäkin pelottavamman ryhmän kautta.

    Tämä juutalaisten panettelukeskustelu on vain lopulta vain hämäystä. Suuret voimat taustalla tätä johtaa.

    Eipä ole täällä magneettimediassa juuri kommentteja siitä. ain läpinää pahoista ”juutalaisista” mikä on kyllä totta, mutta hekin ovat alisteisia juuri näille hengille?

    Miksei osata/uskalleta/haluta sanoa mistä oikeasti kiikastaa?

    Luultavasti planeetamme terminointivoimat ovat olleet jo matkalla pidemmän aikaa, ja sitten se tapahtuu. Pahuus neutraloidaan ja resetointi. Miten tämä on niin vaikea tajuta että ihminen nykymuodssaan ei ole alkuperäinen asukas.

    Eli lässynlässyn 😛

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  3. Nuo teloitusvideotkin on pelkkää teatteria. Kannattaa kaikkien myös tsekata James Foleyn niin kutsuttujen sisarusten haastattelu. James Foleys siblings youtubesta. Niin tökeröä näytelmää koko touhu. Kuinka typeriä ja sokeita ihmiset voivat olla?!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Ihmiset ovat käsittämättömän helposti johdateltavissa.

    Israelhan on täydellinen hirmuvalta: Palestiinalaisia kohdellaan rikollisesti aivan koko ajan aivan kaikissa asioissa.

    Muutamia esimerkkejä (täysin kiistattomia):

    – juutalaisille on omia teitä, joita muut kuin juutalaiset eivät saa käyttää
    – palestiinalaiset pakotetaan asumaan piikkilangoilla, muureilla ja erilaisilla esteillä erotetuilla alueilla, joita valvotaan sotilasvoimin
    – palestiinalaisten asuntoja, maita ja muuta omaisuutta takavarikoidaan siirtokuntien käyttöön,tuosta vain
    – juutalaiset asutetaan ylemmäksi paremmille alueille ja kaikkia vesivarantoja hallitsevat juutalaiset
    – israelilaiset tappavat rutiininomaisesti palestiinalaisia kaikilla mahdollisilla tekosyillä; lapsia kouluihin, ”epäiltyjä” tapetaan ilman oikeutta oikeudenkäyntiin (eilen viimeksi)
    – vuosikymmenien aikana Israelin valtion johdossa on istunut terroristeja (Moshe Dayan) ja sotarikollisia (Ariel Sharon)

    Tässä hieman pintaraapaisua valtiosta, joka on surkein häpeätahra koko ihmiskunnan historiassa.

    Tätä valtiota ja kansaa voi vain halveksia. Se on maailman pohjasakkaa.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  5. Perusesimerkki valtamediasta on nykyään esim. MSN.

    Tämä ”media” esittää asiat siten, että ylhäällä pyörii jokin ”näin tämä tähti laihtui”, ”näin beckham on muuttunut”, ”tältä näyttää tämä tähti nyt”.

    Sitten sivun alareunassa on uutisosio, jossa on lyhyt otsikko:

    USA pommitti taas tänään Syyriaa, Israelin armeija tappoi kaksi ”epäiltyä” jne, jne.

    Muutaman kymmenen vuoden päästä siellä lukee uutisotsikoissa:

    USA pommitti taas Irania, Usa pommitti jälleen Tunisiaa, USA pommitti Etelä-Italian kapinallislaueita, USA pommitti Itä-Suomen separatistialueita

    ja

    Israel teloitti tuhat palestiinalaista, Israel upotti Euroopasta tulleita pakolaislaivoja rannikollaan, Israelin pääministeri Iranissa neuvottelemassa uudesta rajasta jne. jne.

    Olemme jo antaneet näille paholaisille luvan tehdä mitä vaan ja sen he tekevät.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. On totta että mediat suoltavat propagandaa ja länsimaat ovat tiukasti kiinni sionistisen eliitin pankki ja talutusnuorassa.

    Suhtautuisin kuitenkin suurella varauksella lauseisiin kuten ”Suuri osa islamistisista valtioista on rauhaa rakastavia ja oikeudenmukaisia. Sama pätee myös muslimeihin yksilöinä.”

    Huomattava osa länsieuroopassa asuvista nk. maltillisista muslimeista kannattaa sharia lakia.

    Kyllä näiden nk. tavallisten muslimien asenteissa olisi paljon korjaamisen varaa. Valitettavasti kaikki merkit viittaavat kuitenkin siihen että heitä ei asia kiinnosta.

    Päättäjät ympäri länsieurooppaa ovat rähmällään ja he ansaitsisivat kunnon selkäsaunan. Silti vastuu tekemisistä tai tekemättä jättämisistä on aina viime kädessä yksittäisellä muslimilla.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  7. Tänään taas televisiossa kauistuttavaa ja saatanallista holohoax-petosta kokonainen tunti. Ihmisille valehdellaan härskisti päin näköä. Ei-juutalaiset pakotetaan tällaiseen valheeseen. Eiköhän asia ole tätäkin kautta aivan selvä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Alkaa kuvottamaan ihan todenteolla meidän, niin kutsuttu, VALHEMEDIA. Iltasanomien ”Donetskissa jytisee” tämä vuoropuhelu muutamien henkilöiden kesken (siis venäjä on syyllinen kaikkeen, NATOon a heti yms kaverit..) alkoi heti muutaman sekunnin kuluttua kun uutinen ilmestyi. Nyt sitten painetaan tosissaan hommia jotta asiat saadaan eskaloitumaan oikein urakalla. He yrittävät luoda sitä kuvaa, että suomen kansa olisi muka samaa mieltä kuin tämä pieni maksettu trollijoukko. Mutta koko keskustelusta paistaa läpi hyvin teennäinen ilmapiiri ja jonkinlainen kiire. SUURI suunnitelma ei toteuta itseään vaan se pitää pakolla puristaa loppuun saakka. Syyrialla on veitsi kurkulla ja Ukrainassa oli ”aselepo” jotta pystyttiin uudelleen organisoimaan huonosti edennyt hävityssota. Sekin pitäisi nyt olla hoidassa kun jenkeiltä saatiin kalustoa ja muita tarvikkeita. Nyt vain pitäisi Iran jollain tempulla saada katsomaan vierestä kuinka liittolainen teurastetaan. Kun se on onnistuu niin sitten tulee lähtölaukaus. Aikaa on kuusi päivää jotta juutalaisten merkkipäivät osuvat kohdalleen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Repe eli toinen ja kolmas näkemys, harvoin sinulta tulee puhetta muusta kuin ”juutalaisten” ylivallasta, ja usein se päättyy siihen että mitään ei ole tehtävissä, ollaan alistettu jo aikoja sitten.

    Olet aivan oikeassa, mutta jotain jää puuttumaan, eli se tärkein.

    Kaikkille meille tarjotaan armosta ”pelastumista” mitä se sitten oikein lopulta tarkoittaakaan, sitäpä sun jutuista ei tule ilmi. Vain ja ainoastaan negaatiivista juttua, mikä on totta, mutta jätät sen tärkeimmän sanomatta.

    Kaikki me ollaan täysin ”kuolleita” jo syntyessään, syntiä täynnä. Siksi se armosta ”pelastuminen” onkin tärkeimpiä asioita.

    Samanlainen masentunut alkoholisti minäkin olen, kuten sinäkin. 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Olen eri mieltä, vaikka juoppo olenkin. Ilja Ehrenburgin eikä Kristuksen mukaan ”kaikki goyimit ovat täysin ”kuolleita” jo syntyessään, syntiä täynnä. Siksi juutalaisen armosta ”pelastuminen” onkin tärkeimpiä asioita”. Uuden Testamentin mukaan taas kiinnostavampaa kuin kysyä kuinka monta meni väärin, on kysyä sainko yhtään oikein. Ja jos sait, ei sitä tarvitse keneltäkään kysyä, kun sen tuntee itse sisimmässään.

      Tässä on mielestäni tuo uus-testamentillisen yksilöllisyyden paradoksi, yksilöllisyys tarvitsee yhteisön. Juutalaisessa laumasieluisessa eristyneisyydessä taas yhteisö tarvitsee yksilön itse kutakin uusavutonta johtamaan.

      Repen suunta on aika kovassa tykistötulessa, mutta mottitaktiikka perustuu harhautukseen ja ennalta-arvaamattomuuteen. Nyt kun noista paradokseista oli puhetta, komento ”hyökkäykseen” saattaisi tarkoittaa, että kaikki ympyrän kehältä hyökkäävät keskipistettä kohti, mutta komento hajaantukaa tarkoittaa sitä, että kaikki hajaantuu samaan suuntaan. Yhtä ympyrän sädettä pitkin, vaikka erilaisia näkemyksiä olisi käytettävissä se 360 astetta niin kuin oli tuon hyökkäys komennon oletuksenakin.

      Pakomatkalla tässä tunnutaan olevan ja hyökkäys on paras pakotie vastaan ketä? No lähinnä omaa kuolevaista itseään ja ajatellaan, että kuollaankin laumana jolloin kuolema ei ole oikeastaan kuolema ollenkaan. Oliko Kristuksen toinen tuleminen, jaa no, Toinen Maailmansota on kuiteskin todistettua totta. En oikein osaa ymmärtää, minkä puoleen Kristus opettaa kaiken elämän kunnioittamista, ja sen jälkeen hän tulee maan päälle toistamiseen ja tappaa KAIKKI. Minun POMO ei tämmöistä tule tekemään ikinä!

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Olen jonkinverran sitämieltä että, ylivalta pitääkin tapahtua. Vain sitäkautta tulee Jeesuksen tuleminen joka sitten puhdistaa mestat.

        Jos raamattuun on uskominen, niin jo silloin ”saatana” lupasi kaiken siellä vuorella, jossa tapahtui kiusaukset. En nyt jaksa hakea niitä kohtia, mutta varmasti kaikki tämän muistaa.

        Siitäpä vedänkin johtopäätöksen että maailma on ja pysyy pahojen henkien vallassa, vaikka mitä tekisimme, ei se tule auttamaan mitään.

        Isompi käsikirjoitus mitä me ihmiset emme ehkä tiedosta, kulkee omaa polkuaan. Ehkä tämä liittyy joihinkin sellaisiin voimin galaksissamme jota on vaikea hahmottaa fyysisessä muodossa.

        Ehkäpä olen hieman pessimisi sen suhteen, että ihmisestä olisisi globaalisti tulevan reilu ja rehellinen olento, kovin helposti sitä mennään aina siellä mistä aita on matalin, eikä se tarvvin kuin sen yhden joka näyttää esimerkkiä muille.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Ylivaltaa on katsottava silmiin. Pää pensaaseen on pahinta kaikesta.

    Totta kai viuelä olisi mahdollista kaikki. Onhan ei-juutalaisia paljon ja esim. päättäjät suistettavissa vallasta. Kaiken a ja o olisi todellisuuden tiedostaminen. Tämä on ainakin ulkonaisesti tarkasteltuna perin vaikeaa. Tuntuu siltä, kuin olisin lähes ainoa Suomessa, joka on sanonut ääneen tilanteen.

    Juuri ovat valeoppositiot tarttuneet viimeiseen oljenkorteensa ja alkaneet puhua juuri ”sionistien lietsovat toivottomuutta” ja kaikkien rehellistenkin ihmisten olevan vain pelon lietsojia. Tilanne kun ei kuulemma ole niin paha eikä eds tarvitse pelätä mitään jne.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tämä on aivan naurettavaa juttua, etkö muka näe miten meidät kansalaiset ollaan opetettu välittämään muusta kuin rahasta? Miten voit olla näin lapsellisen hyväuskoinen että hyvyys tulee ja pelastaa. Voi lolli sentään…

      Ihmiskunta ei todellakaan mene parempaan suuntaan, vaan päinvastoin. Vähemman omavaraisia, enemmän riippuvaisia. Ensiksi oli öljy ja sähkö, seuraavaksi kaupat ja puhelin, sitten netti ja aivan mitä haluat tähän valita, eli avuttomuus aivan kaikkeen.

      Elät jossain 80 luvun fantasioissa, ihmiskunta muuttuu, ja aina vaan huonompaan suuntaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. BBC (siionistimedia par excellence) uutisoi taas etusivullaan pääuutisena:

    ”UK has duty to fight”

    Siionistien saappaita jo vuosia nuoleskellut Cameron lupaa taas haaskata brittien verovaroja juutalaisvaltion juutalaisten oikkujen tyydyttämiseksi ja ennen kaikkea, kaikkein tärkein asia, päästään pommittamaan Syyriaa.

    Rähmällään juutalaisten edessä suorastaan vaaditaan, että saadaan kuluttaa miljardeja, jotta juutalaisen ei itse tarvitsisi liata käsiään. Ja britit maksavat. Ja kun maa tuhotaan niin sitten vaaditaan, että kaikki maasta pakoon lähtevät otetaan kasvamaan korkoa Englantiin, jotta voivat sitten lähteä kohta taas jonnekin tappamaan.

    Ja mitä tekee juutalainen? Ei mitään.

    Nauraa ja ivaa meitä. Itse ei kuluta sentiiäkään, ei ota yhtäkään pakolaista, ei vastaa mistään, lihoo vain vielä rikkaammaksi, kun me köyhdymme. Me maksamme sodat, me otamme pakolaiset. Israel ei maksa mistään mitään eikä takuulla ota yhtäkään pakolaista.

    Miksi kaikki ovat lobotomiapotilaita? Missä ovat miehet ja naiset, jotka osaavat ajatella?

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  12. ISIS on niin räikeä juttu, että siinä lienee seassa jokin muu huijaus. Ilmeisesti sen varjolla saadaan esim. Kännessä kaikki tuki pois Irakin vastarintataistelijoilta myös toisinajattelijoiden mielissä. Iranin juutalaiskontrolli saattaa olla yksi suuri huijaus eli Iran on osaksi juutalaisvallassa tai saadaan pelaamaan yhteen juutalaisten kanssa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. Viimeisin USISraelin suunnitelma on, että USA ”kouluttaa oikeanlaisia jihadisteja” Jordaniassa. Kuulemma tarvitaan vähintään 15000 ”oikeanlaista jihadistia” tuonne Syyriaan ”auttamaan”.

    Ei enää tiedä itkisikö vai nauraisiko?

    Sen tiedän, että Israelissa nauretaan katketakseen.

    USA:n lobotomiakenraalit hassaavat vuosikymmeniä tuhansia miljardeja dollareita USA:n kansalaisten rahaa ja mikä on nyt sitten lopputulos?

    Minäpä kerron. ”Suurempi uhka kuin koskaan”.

    Voi hyvä Luoja näitä sionistien sätkynukkeja. Siis onko ihmiskunnan historiassa ollut tyhmempää armeijaa kuin USA:n armeija? Vuosikymmeniä on käyty sotaa Afganistanissa, Libanonissa, Libyassa, Irakissa, Kuwaitissa, Somaliassa, oikeastaan ihan kaikissa Israelin lähialueen maissa.

    Lopputulos:

    Israel on rikas. Hampaisiin asti aseistautunut. Velaton.

    USA on rutiköyhä, loputon velkataakka harteillaan. Mitään ei ole saavutettu. Amerikkalainen on kirosana. Rahat menneet. Loputon sota edessä. Mitään toivoa lopusta ei ole näkyvissä. Israel kansanmurhaa jo ties kuinka monennetta vuosikymmentä. Ja kenraalit ”kouluttavat oikeanlaisia jihadisteja”.

    Israel ei maksa mitään mistään. Ei ota pakolaisia. Ei auta ketään.

    Me, suomalaisetkin, täällä kaukana Pohjolassa, joudumme auttamaan, mutta ”Lähi-Idän ainoa demokratia” tappaa koululaisia. Ja meidän omat juutalaisemme menevät samaan aikaan elvistelemään ”kessunnatsoilla”, kun samainen ”kessunnatsa-armeija” kyynisesti lähettää Hellfire-ohjuksia kouluihin täynnä lapsia. Tästähän suomenjuutalaisten yhteisö näytti nauravia ja iloisia juutalaisia Israelissa HaKeHiLa-lehdessä.

    Oltiin niin ylpeitä omasta maasta, juutalaisten maasta. Voi voi, kun oli hauskaa.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  14. Pieni komenntti yleensänkin meidän ihmiskunnan toimintaan. Eikö meitä opetettu ettei pidä ”rakastua” tähän maailmaan liikoja, jos ja kun kaikki perustuu kuitenkin valheelle?

    Tällä sivustolla ohititetaan täysin moiset asiat, eli kiistellään maallisista asioista, jotka eivät lopulta merkitse mitään.

    Johtopäätös on aivan selkeä.

    Maallisista asioista riitelyä jotka johtavat harhaan siitä mistä on lopulta kyse.

    Eipä ole mikään yllätys että näin on, niinhän se on jokapuolella. Totuutta et saa mistään, ainoastaan omatuntosi on se mistä sen ehkä löytää.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Muutama kommenttini aiheesta odottaa vielä hyväksymistä aikaisemmin 2pv sitten? Jos kerran tämä sivusto puolustaa ”totuutta” niin ei moisia saisi pitää pannassa.
      Vai onkohan niin ettei se sovi puhua aivan kaikkea joka rikkoo illuusion tästä vastakkainasettelusta? =P

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Seuraaja: olen havainnut saman asian ja olen kanssasi täysin samaa mieltä. Enää en aio millään vaihtoehtomedian tai millään muullakaan sivustolle viitata Magneettimediaan. Täytyy tehdä ’Lauriot’ ja lakata vähintäänkin kommentoimasta tai käymästä kokonaan tällä sivustolla.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Kenenkäs nämä maalliset asiat sitten pitäisi hoitaa, kun valta niihin on annettu rikollisiin käsiin ? Antaa heidän jatkaa vain ja alistua vaan ? Miksi pitäisi olla välinpitämätön ja antaa valheen ja petoksen hallita ?

      Ja onko luonnollisen ihmisen omaantuntoon luottamista? Eikös sekin ole maailmasta ja luonnostaan perkeleen vallassa ?
      Pitääkö ihmisen etsiä totuus omasta päästään? Tälläinen asenne muistuttaa hieman erästä talmud -uskontoa tai jotain new-agea, jossa tehdään juuri kuten kuvailit – eli korotetaan itse itsensä ylimmäksi totuudeksi ja lopulta messiaaksi (viittaan tuohon omatunto -lauseeseesi).

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  15. Corbett Report ja Geneva Business Insider paljastavat, kuinka Libya raiskattiin ja tuhottiin amerikkalaisten toimesta.

    Mielenkiintoista on, että Libyan jopa satojen miljardien arvoinen kultavaranto on hävinnyt. Mukana tarinassa, tietenkin, myös tunnettu JUUTALAISpankki eli Goldman Sachs, joka tunnetaan myös nimellä ”Vampyyrimustekala”.

    Gaddafi oli suunnitellut ja julkistanut suunnitelman luoda kultadinaari, joka olisi syrjäyttänyt dollarin muslimimaissa. Tämähän olisi romahduttanut juutalaisten ylivallan peruspilarin eli Ponzihuijauksen, jota kutsutaan nimellä USA:n dollari.

    Kannattaa katsoa videoita Lloyd Bankfeinista. Siinä on JUUTALAINEN par excellence. Todella tyypillinen ryhmänsä edustaja. Numero 1 listallani. Olen hänen Nr1 fani. 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat