Israel salamurhasi syyrialaiskenraalin

Mitä voitokkaampi Syyrian armeija on sodassa kapinallisia vastaan, sitä epätoivoisemmiksi Yhdysvallat ja Israel käyvät. Juutalaisvaltio on päättänyt tehdä politiikkaa jälleen salamurhilla.

Intelligence Online -lehti uutisoi, että Golanin kukkuloiden lähialueen tiedusteluoperaatioista vastannut syyrialaiskenraali Samir al-Sheikh salamurhattiin huhtikuussa. Hallitusta vastaan taistelevat ääri-islamistikapinalliset ovat yleensä käyttäneet iskuissaan autopommeja ja kranaatteja. Al-Sheikh sen sijaan murhattiin äänenvaimennetulla pistoolilla, joten on epätodennäköistä, että asialla ovat olleet kapinalliset.

Hizbollah-myönteisen Al Akhbar -lehden mukaan yksikään kapinallisryhmä ei myöskään ole ilmoittanut olevansa vastuussa murhasta.

Al Akhbarin mukaan ”kenraali al-Sheikh on eräs Syyrian kokeneimmista upseereista”. Hän oli vastuussa kaikista Syyrian rajoista ja hän kiinnitti erityistä huomiota eteläisiin Golanin kukkuloiden ja miehitetyn Palestiinan rajoihin. Al Akhbarin haastattelemien turvallisuusalan lähteiden mukaan ”al-Sheikh teloitettiin hyvin ammattimaisesti”. Tekotapa muistutti todella paljon Israelin tiedustelupalvelu Mossadin aiempia iskuja syyrialaisia upseereita ja tiedemiehiä vastaan.

Israeliin kriittisesti suhtautuva ja Lähi-idän konfliktia vuosia tutkinut juutalaisjournalisti Richard Silverstein epäilee, että murha voi liittyä al-Sheikhin yhteistyöhön Hizbollahin kanssa. Al-Sheikh toteutti Hizbollahin kanssa sotilaallisia operaatioita Israelin miehitysarmeijaa vastaan Golanin kukkuloilla. Al-Sheikhin epäiltiin myös suunnitelleen neljää sotilasta haavoittaneen pommi-iskun Israelin miehitysarmeijaa vastaan.

Hizbollah ja Syyria - liittolaiset Israelia vastaan.
Hizbollah ja Syyria – liittolaiset vapaustaistelussa Israelia vastaan.

Oudon murhasta tekee se, ettei siitä ole lainkaan uutisoitu Israelin valtamediassa. Tämä sopii Mossadille erittäin hyvin. Vastoin julkilausumiaan Israel on viimeisen kahden vuoden aikana tehnyt useita ilmaiskuja iranilaisia, syyrialaisia ja libanonilaisia kohteita vastaan. Israel on erityisen huolissaan Hizbollahille lähetetystä modernista venäläisestä sotakalustosta.

Silversteinin mukaan juutalaisvaltio ei kykene muunlaiseen ulkopolitiikkaan kuin murhaamiseen ja pommituksiin.

Global Research

1 kommentti

  1. Kannattaa myös katsoa Nordfront (Sverige) sivuilta David Duken haastattelu Israelista.

    USA:n alamäki alkoi Israelista. Itse asiassa koko maailma on paljon vaarallisempi ja pahempi paikka Israelin jälkeen.

    Ulkoministerimme olisikin pitänyt sanoa: ”Israel, Israel, Israel…”.

    Siionismi on tuhomme.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat