Israel saa steriloida pakolaiset – Suomi ei

Perussuomalaisten outo pakkosterilisaatiokohu nostaa esiin sionistisen puolueen kaksinaamaisen suhteen juutalaisvaltio Israeliin.

2013 maailmalla kuohutti uutinen, että Israelin hallitus oli steriloinut mustia etiopianjuutalaisia maahanmuuttajia näiden ”epäpuhtaan” syntyperän vuoksi. Olisi uskonut, että kiivaimmatkin sionistit olisivat tässä vaiheessa irtisanoutuneet palvomansa valtion politiikasta – jos ei muusta, niin imagosyistä.

Perussuomalaisten järkkymätön rakkaus rikollista juutalaisvaltiota kohtaan ei kuitenkaan muuttunut uutisen myötä. 2012 valtamedia uutisoi, että ”Soini haluaa turvata Israelin edun palestiinalaisten kustannuksella”. 2014 kanta oli edelleen sama; kun juutalaiset hyökkäsivät viime kesänä Gazaan ja murhasivat lähes 600 pikkulasta ja 260 naista, Soini puolusteli Helsingin Sanomissa sotarikollisia. Haastattelussa ”peruspomo” totesi, että yksi juutalainen on käytännössä satoja palestiinalaisia arvokkaampi.

Myös puolueen nuorisojohtajat, kuten Simon Elo ja Sebastian Tynkkynen ovat julistaneet tukeaan juutalaisvaltiolle useaan otteeseen. Elo on todennyt Yleisradiolle, että hänelle Israel on ”toinen kotimaa”. Molemmat ovat myös vierailleet miehitetyn Palestiinan maaperällä ja raportoineet kokemuksistaan.

Tragikoomiseksi puolueen sionistisen linjan tekee alkuviikosta alkanut ”sterilisaatio-gate”, jonka taustalla oli Helsingin perussuomalaisten varavaltuutettu Olli Sademies. Sademies kirjoitti Facebook-sivuilleen, että Afrikasta Suomeen tulevien pakolaisten syntyvyyttä on säänneltävä. Kolmen lapsen jälkeen pakolainen voitaisiin Sademiehen mukaan steriloida:

”Kun afrikkalaiset saapuvat ’pakolaisina’ Suomeen, jatkavat he täällä sikiämistään samaan tahtiin, vaikka vähempikin riittäisi. Niinpä, jottei totaalista romahdusta tulisi, on maahanmuuttajien lapsimäärää rajoitettava. Kolme lasta maksimissaan”

Poliittisesti korrektin valtamedian lisäksi kommenteista kauhistuivat perussuomalaisten johtajat. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo oli pian julkisuudessa vakuuttelemassa, että lausunto oli täysin kaikkia perussuomalaisten arvoja vastaan ja että Sademiehen kirjoittelut tultaisiin tutkimaan tiheällä kammalla.

Mutta miksi perussuomalaiset kauhistuivat sterilisaatiokommentista? Miksi puolue toitottaa tukeaan Israelille, mikäli kovan linjan rotupolitiikka ei miellytä? Miksi maahanmuuttajien sterilointi tuomitaan Suomessa jo ajatustasolla, mutta politiikkaa käytännössä toteuttava juutalaisvaltio pääsee kuin koira veräjästä?

Näennäinen epäloogisuus selviää, kun lukee Magneettimedian käännösartikkelin ”Jalostusta vastaan – miksi juutalaiset vastustavat eugeniikkaa”. Toisen maailmansodan jälkeen juutalaisjärjestöt ovat alkaneet kiivaasti vastustaa tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ja eugeniikkaa lännessä, vaikka ne toteuttavat molempia itse Israelissa.

Artikkelin kirjoittaneen Marian Van Courtin mukaan kysymys voi olla siitä, että vaikutusvaltaiset juutalaisjärjestöt kokevat olevansa kilpailuasemassa valkoisia vastaan: samalla kuin valkoisten geeniperimä ja kansallinen identiteetti heikentyy, Israelin ja eugeniikan tukema juutalaisuus vahvistuu. Tämä takaa juutalaisille laajat poliittiset ja taloudelliset resurssit myös länsimaissa.

 

Lue myös:

Suomi kampanjoi ”juutalaisvihaa” vastaan pahamaineisen sotarikollisen nimissä!
Kristillinen sionismi ei ole kristillistä

1 kommentti

  1. Kannattaisiko kysyä suomen sioniska kirkosta miksi tälläinen kaksinaamainen peli sallitaan,Itse kannattaisin kyllä pakkosterilisaatiota joskin parempi olisi ettei näitä pakolaisia tule ollenkaan.

    Plusääni(21)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat