Israel on patistanut kansalaisiaan poistumaan Turkista ja etenkin Istanbulista

Israel kehotti hiljattain liioitellun omaisesti kansalaisiaan poistumaan välittömästi varsinkin Istanbulista sekä viitaten samalla Iranin väitettyyn kostosuunnitelmaan. Tämä Israelin antama spontaani varoitus koskee Turkissa työskenteleviä tai matkailevia israelilaisia. Ilmeisen farisealainen varoitus perustuu uutisoinnin mukaan tiedustelupalvelujen tietoihin, joiden mukaan olisi muka meneillään todennäköinen iranilainen kidnappaus- tai murhaoperaatio, jonka kohteeksi mainitaan Israelin kansalaiset. 

The Times of Israel ilmoittaa, että 

 ”Israelin terrorismin vastainen toimisto on kohottanut Istanbulin hälytystasonsa korkeimmalle mahdolliselle tasolle sekä kehottanut kaikkia kaupungissa olevia israelilaisia poistumaan välittömästi tai muutoin he vaarantavat henkensä.”  

Israelilaisia kehotetaan karttamaan myös muita Turkin alueita. 

Kohotettu varoitus annettiin vain muutamia tunteja sen jälkeen, kun ulkoministeri Yair Lapid ilmoitti hallituksen ministerikokouksessa, että Turkissa ja erikoisesti Turkin Istanbulissa oleskelevat israelilaiset ovat ”kiistattoman sekä välittömän” uhan kohteena. 

”Turkkiin annettua matkavaroitusta kohotettiin sen jälkeen, kun puolustusviranomaiset toivat esiin pelkoja Iranin yrityksistä vahingoittaa israelilaisia kohteita eri puolilla maailmaa, erityisesti Turkissa”, totesi Israelin kansallinen turvallisuusneuvosto (NSC) kirjallisessa lausunnossaan. 

Viimeisimmän eli neljännen hälytystason nostamisen myötä Israel on asettanut Turkin ”vaarallisuuden” samalle tasolle Afganistanin, Iranin, Burkina Fason tai muiden tunnustettujen ”vihollismaiden” tai sodan runtelemien maiden kanssa. Kansallisen turvallisuusneuvoston tiedotteessa sanottiin edelleen, että ”ottaen huomioon Iranin jatkuvan uhan ja aikomukset vahingoittaa israelilaisia Turkissa, erityisesti Istanbulissa, kierretään pykälää ylöspäin” – mikä selittää hälytystason nostamisen. 

[Juutalaisvaltion murhakoneistona Israelin tiedustelupalvelu Mossad surmaa Israelin ja juutalaismafian valtapyrkimyksien esteenä olevia henkilöitä ympäri maailmaa. Tällaisen murhan kohteeksi joutui myös viime kuussa vallankumouskaartin eversti Sayad Khodai.  Teheran on nimennyt Khodain murhaan syyllisiksi Mossadin, jonka agentteja toimii myös Iranissa.  

Tämä ilmeisesti Mossadin tekemä Sayad Khodainin murha on nyt toiminut tekosyynä, minkä perusteella varoitus on nostettu viimeisimpään neljänteen hälytystasoonsa. Israel näet pelkää Iranin kostoiskua. Toim. huom.] 

Sayad Khodai oli IRGC:n ulkomaantiedusteluosaston eliittijoukkojen Quds Force -yksikön komentaja, ja häntä ammuttiin päähän Teheranissa 22. Toukokuuta. 

”Olen sopinut, että turvallisuusjoukkomme seuraavat vakavasti tämän asian selvittämistä, enkä epäile, etteikö marttyyrimme puhdasta verta kostettaisi”, totesi presidentti Ibrahim Raisi puheessaan seuraavalla viikolla. 

Raisi oli sanonut viime kuussa, että ”globaaliin sortoon ja sionismiin kytköksissä olevat roistot sekä terroristiryhmät joutuvat kohtaamaan seuraukset teoistaan”. 

Toimittajan päätelmiä 

Israel on Yhdysvaltojen ohella yksi maailman vaarallisimmista ydinasevaltioista. Israelin virallinen ideologia perustuu Talmudiin1.   Talmud on muiden kansojen ryöstelyyn ja orjuuttamiseen tähtäävä poliittinen ohjelma, mihin juutalainen laki sekä juutalaisuus perustuvat. 

Israelin sotilaat tutkivat rabbiinista kirjallisuutta tappamisen lomassa.

Israelin hallitus on väittänyt yli kymmenen vuoden ajan, että Iranilla on ydinaseita, mutta Iranilla ei ole ydinaseita, eikä maa ole hyökännyt kenenkään kimppuun moneen vuosisataan. Sitä vastoin on kaikkien tiedossa, että Yhdysvallat ja Israel syyllistyvät jatkuvaan valtioterrorismiin. 

Israelin hysteerinen ja ylimitoitettu varoitus sekä kehotus kansalaisilleen poistumaan Turkista on tarkoitettu Iranin mustamaalaamiseksi, sillä Israel haluaa hyökätä Iraniin, mutta vain Yhdysvaltojen ja sen tiettyjen liittolaisten tukemana. Israelin laajentumispolitiikkaan kuuluu kaikkien voimakkaiden ja taloudellisesti riippumattomien valtioiden nujertaminen poliittisen Lähi-idän alueelta. Näin on käynyt esimerkiksi Irakille sekä Libyalle. Lisäksi Syyriaa on yritetty raunioittaa myös Yhdysvaltojen tukemana jo vuosikymmenien ajan. Israel on hyökännyt toistuvasti Syyriaan  tai iskenyt Syyriassa

Markku Juutinen 

Lähde 

Israel Issues Unusual Alert To All Citizens To Evacuate Istanbul Immediately, Citing Iranian Revenge Plot – GreatGameIndia 

Israel raises Istanbul threat level to highest level, tells nationals to leave now | The Times of Israel 

https://www.lapresse.ca/international/moyen-orient/201504/26/01-4864603-larmee-israelienne-abat-quatre-personnes-a-la-frontiere-syrienne.php?utm_categorieinterne=trafficdrivers&utm_contenuinterne=cyberpresse_B13b_moyen-orient_291_section_POS2

L’aviation israélienne a lancé un nouveau raid aérien en Syrie (lefigaro.fr) 

_ _ _ _ _  

  1. Sefaria. The William Davidson Talmud. Saatavina:  https://www.sefaria.org/Sanhedrin.69b.9?lang=bi&with=all&lang2=en 

9 kommenttia

  1. ISRAEL, PERKELEEN OMA VALTIO
    Harhoissa olevat kristityt pitävät Israelia ”Jumalan valtiona”: ”Toisin kuin sionismi, joka on juutalaisten poliittinen kansallisuusliike, kristillinen sionismi on uskonnolliselta pohjalta rakentuva ideologia. Kristillisten sionistien kansainväliseksi yhdyssiteeksi on muodostunut ”Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö”, joka on kristittyjen sionistien kansainvälinen järjestö. Myös Israelin hallitus on hiljaisesti tukenut järjestön toimintaa, koska se kanavoi kristittyjen tukea Israelin valtiolle mm. tukemalla Länsirannan siirtokuntien rakentamista. Järjestön kolmas kongressi Jerusalemissa julisti:
    ”Kaikkivaltias Jumala valitsi muinaisen kansan Israelin, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläiset, paljastaakseen suunnitelmansa maailman pelastamiseksi. He pysyvät Jumalan valittuina ja maailma ei voi pelastua ilman juutalaisia. Jeesus nasaretilainen on Messias, joka on luvannut palata Jerusalemiin, Israeliin ja maailmaan. Juutalaisten kokoontuminen Israelin maahan (Eretz Israel) ja Israelin valtion syntyminen ovat Raamatun profetioiden täyttymys Vanhan ja Uuden testamentin mukaan. Kirjoitusten mukaan kristittyjen on kunnioitettava uskonsa heprealaisia juuria ja osallistuttava Jumalan suunnitelman toteuttamiseen. Tämä tarkoittaa kaikkien juutalaisten kokoamista yhteen ja Israelin valtion perustamista meidän aikanamme.”
    Kristillisillä sionisteilla on järkyttäviä mielipiteitä:
    ”Israelin vastustaminen on sama kuin asettuisi Jumalaa vastaan. Uskomme kirjoitusten ja historian todistavan, että kansakuntia kohdellaan sen perusteella, miten ne kohtelevat Israelia.” (Jerry Falwell, 1981).
    Näin siis nykyajan kristityt pitävät Israelia ”Jumalan valtiona”. Ei suurempaa typeryyttä ole nähty. Israel on Talmud-uskontoon perustuva perkeleen oma valtio, joka on vaarassa tuhota koko ihmiskunnan USA:n kanssa, joka on juutalaisten hallussa. Lisäksi nykyjuutalaiset eivät ole kotoisin Palestiinasta, vaan polveutuvat juutalaiseen uskoon käännytetyistä kasaareista. Israel/USA on uhka kansojen olemassaololle. Käsittämätöntä typeryyttä osoittavat Suomen poliittiset piirit, jotka veljeilevät USA:n kanssa mm. NATO-kiihkollaan. Juutalaiset saivat USA:n tulevan mukaan ensimmäiseen maailmansotaan asettamalla ehdoksi briteille Palestiinan luovuttamisen juutalaisille (Balfour Declaration). Juutalaisilla oli hallussaan USA:n lehdistö, jonka propagandalla jenkkien mielipiteet käännytettiin saksalaisvastaisiksi. Saman juutalaiset tekivät toisessa maailmansodassa. Saksalaisilla olisi todellinen syy vihata juutalaisia, mutta tänään juutalaiset hallitsevat vapaamuurarijärjestöllään Saksaa, joka on alistettu juutalaiseen komentoon. Saksassa tuomitaan rikokseksi pienikin holkaustivalheen kieltäminen.
    Ihmiskunnalla ja todellisilla kristityillä on vaativa tehtävä: murskata juutalainen hegemonia maan päällä. LIITY Vapauden liitto -puolueeseen (https://vapaudenliitto.fi/ ) tai VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://mvlehti.net/
    https://uvmedia.org/
    https://positv.fi/
    https://ylewatch.blogspot.com/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.joriittaavalehtelu.fi/
    https://injektiopiikki.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
    https://avoin.media/
    https://oikeamedia.com/
    https://laitonlehti.net/
    https://jarjenaani.fi/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    https://ncd2021.org/
    http://islam-radio.net/
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(6)Miinusääni(3)
    1. Ohessa on linkki mielenkiintoiseen keskusteluun, jossa arvostamani herra E. Michael Jones ruotii USA:n korkeimman oikeuden tuoretta aborttipäätöstä ja näkee siinä Amerikan kulttuuria suvereenisti hallinneen juutalaisen hegemonian lopun alun. Jones vaikuttaa tässä suhteessa erittäin toiveikkaalta. Loppu juutalaisten hirmuvallalle lännessä on ihmiskunnan selviytymisessä ja sen elämän arvokkuudessa nyt lähes ykköskysymys.

      Jones selvittää mainiosti, kuinka ei-juutalaisen elämällä ei ole yhteiskunnassa mitään arvoa eikä lainsuojaa, jos siellä valitsevat juutalaisten asettamat mielen kategoriat, joita säädellään valtamedian avulla. Rinnastus sikiön (fetus) asemaan abortissa toimii vertauskuvana sille, mikä on juutalaisten asettamia narratiiveja ja kategorisointeja uhmaavan osa yhteiskunnassa. Cancel-kulttuurilla ja laajalla abortti-oikeudella on tietty rinnasteinen vastaavuus.

      Tämä olisi myös synninpäästö kristityille siinä mielessä, ettei Israelin palvonta ole kulttuurisodassa se kaikkien ratkaisevin asia. Ensin on voitettava kulttuurisota erityisesti vasemmistojuutalaisia vastaan kotimaassa ja vasta sen jälkeen maa voi alkaa ohjata ulkopolitiikkaa järkevään ruotuun, jossa maan omat edut ovat etusijalla. USA:n kohdalla tämä tietenkin tarkoittaa Israelin terroristivaltion hylkäämistä oman onnensa nojaan.

      Mutta Israeliakin arvosteltaessa on muistettava, ettei maan hallitus edusta koko kansaa. Millainen arvosana annettaisiin meille suomalaisille, jos maan hallitus olis meidänkin arvomme mitta. Oman maamme hallitus, presidentti ja näitä tukeva valtamedia ovat yksi koko maapallon typerimmistä joukoista.

      https://www.bitchute.com/video/dGmgCQlvfTsY/

      Plusääni(4)Miinusääni(3)
    2. Eksyttäjä ja sielujen murhaaja jälleen asialla. Hän kirjoittaa: ”Näin siis nykyajan kristityt pitävät Israelia ’Jumalan valtiona’.” Eivät pidä, yksikään kristitty, siis yksikään uskossa Kristuksen sijaissovitukseen pelastunut, ei pidä nykyistä Israelia Jumalan valtiona. Siellä asuvat israelilaiset ovat väärän uskonnon harjoittajia, pakanoita siis. Senhän toteaa jo Raamattukin, kuten BK:nkin luulisi tietävän:

      ”Ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät” (Luuk. 21:24).

      Viimeiseen päivään asti Jerusalem on Raamatun mukaan pakanoiden vallassa.

      Tämän kaikki oikeat kristityt tietävät, sillä kristinusko = Raamattu muuttamattomana.

      Jos joku pitää nykyistä maallista Israelin valtiota Jumalan valtiona, hän on harhaoppinen, EI KRISTITTY. Miksi BK eksyttää ja murhaa siten sieluja ikuiseen helvettiin?

      Eivät kristilliseen kaapuun pukeutuneet harhaoppiset ole kristittyjä:

      ”Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta” (2. Tim. 3:5);

      ”Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei siis ole paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi” (2. Kor. 11:13-15).

      Sitä paitsi sana ”Israel” tarkoittaa Raamatussa kristikuntaa, uskossa pelastuneita ihmisiä. Vanhan testamentin ajan juutalaiset olivat kristittyjä (eivät tällä sanalla mutta asiallisesti; he olivat Jumalan kansa, siis uskossa pelastuneita).

      Vanhan testamentin ajan kristityt (siis juutalaiset) uskoivat luvattuun Jeesukseen, ”vaimon siemeneen”, joka tallaa rikki perkeleen pään, eli pelastaa:

      ”Ja minä panen vainon sinun (käärmeen, perkeleen) ja vaimon välille ja ainun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän” (1. Moos. 3:15).

      Tämä on evankeliumi, pelastuksen sanoma, lupaus Jeesuksesta, joka ristillä (sijaissovituksessa) polkee rikki perkeleen pään. Gal. 3:16 toteaa, että ”siemen” on Kristus.

      Vanhan testamentin aikana uskottiin luvattuun Jeesukseen, ja Uuden testamentin aikana uskotaan jo tulleeseen Jeesukseen, ja kumpikin usko on aivan samaa pelastavaa uskoa.

      Nykyjuutalaiset ovat uskosta luopuneita farisealaisia, ulkokultailijoita. N. 500 e.Kr. Jumala karkotti juutalaisia luopumuksen vuoksi Babyloniaan, ja siellä syntyivät heidän oppinsa, rabbien säveltämän Talmudin, ensi formuloinnit, joita Jeesus sittemmin kutsui ”perinnäissäännöksi”, jolla juutalaiset tekevät tyhjäksi Jumalan sanan. Noin 500 j.Kr. Talmud saatettiin nykyiseen kirjalliseen muotoonsa. Siinä todetaan mm., että Jeesusta keitetään kiehuvassa ulosteessa helvetissä.

      Kristinusko on siis ollut olemassa jo heti Aadamin ja Eevan syntiinlankeemuksen jälkeen mainitun Jumalan lupauksen perusteella.

      Oikea nykyinen Israel ovat nykyiset oikeat kristityt, uskossa Jeesuksen Kristuksen sijaissovitukseen pelastuneet, siis esimerkiksi minä (usko syntyy sydämessä Jumalan sanan ja siinä vaikuttavan Pyhän Hengen vaikutuksesta; kun sana tulee sydämeen, siellä syntyy Jumalan vaikutuksesta usko, ja Pyhä Henki jää sitten sydämeen ja perkele joutuu kaikkoamaan sieltä pois; ihmisestä tulee niin, Jumalan työnä, Jumalan asunto eli kristitty).

      Israelin kansa oli maallisena kansana Jumalan kansa Jeesukseen asti; ts. silloisen Jumalan kansan tehtävänä oli tuoda Jeesus Kristus maailmaan. Sen jälkeen tuo maallinen kansa ei ole enää ”Jumalan kansa” vaan koko maailman kristityt ovat koko Israel. Israel on Raamatun mukaan sama kuin kristikunta.

      Kukaan ei siis pelastu muun kuin uskon kautta; kukaan ei pelastu nimen ”juutalainen” vuoksi. Jeesus sanoo luopuneille juutalaisille: ”Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon” (Matt. 23:33). Yksin tämä jae kumoaa ihmiset, jotka luulevat juutalaisten pelastuvan muutoin kuin kristillisen uskon pohjalta.

      Vielä Raamattu sanoo:

      ”Minä (Jeesus) olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh. 14:6);

      ”Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa (kuin Jeesuksessa); sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman” (Ap. t. 4:12).

      Kun siis BK kirjoittaa: ”Näin siis nykyajan kristityt pitävät Israelia ’Jumalan valtiona’”, hän valehtelee ja eksyttää, mikä tekee hänestä sielujen murhaajan (viettelee valheeseen, pois Jumalasta ja Jumalan sanasta).

      Harhaoppiset EIVÄT ole kristittyjä, vaikka heillä olisi kristitty ulkomuoto.

      BK voisi lopettaa ihmisten viettelemisen harhaan, sielujen murhaamisen. Murhaaja joutuu helvettiin.

      Plusääni(3)Miinusääni(5)
      1. MONET KRISTITYT PITÄVÄT ISRAELIA JUMALAN VALTIONA
        En viettele ketään harhaan, vaan kerron kommentissani tosiasioita. Myös luterilainen kirkko pitää Israel-iltoja. Näin ollen useat – mutta eivät kaikki – kristityt pitävät Israelia Raamatun ennustuksen toteutumisena. Suomessa toimii myös Israelin ystävät -niminen järjestö, joka pitää Israelia Jumalan valtiona. Vesa-Ilkkaa syyttää minua turhaan.
        Benjamin Kivilohkare, miles Domini

        Plusääni(4)Miinusääni(0)
  2. Turkki tulee pysymään otsikoissa näistä päivistä lähtien. Israelin Istanbulin kysymyksessä ei ole päällimmäisin huoli turisteista. Israel näyttää suunnittelevan iskun Iraniin!

    Mutta Suomen tie on Ukrainan tie!

    Seuraavan linkin otsikon taustalla oleva hämäys on joko Suomen poliittisten päättäjien tiedossa tai sitten se ei ole Suomen poliittisten päättäjien tiedossa. Mutta lukijakuntaa sillä pyritään ainakin hämäämään siten kuin Suomen NATO-jäsenyydellä olisi enää mitään merkitystä. Vedätystä – vedätystä!

    Mikään seikka ei tule enää estämään sotaa Suomen ja Venäjän välillä. Tällä pyritään pitämään NATO-järjestöä kasassa mutta toisin käy. NATOn hajoaminen alkaa johtuen USAsta. Merkillistä on että kun muut valtiot pyrkivät ulos uppoavasta laivasta niin Suomi pyrkimys on juuri päinvastainen.

    Länsiliittouman (USA = NATO) taholta katsottuna Suomi-Venäjä välisessä sodassa ei suinkaan ole kysymys voitosta eikä edes jalosta kilpailusta vaan Suomen uhraamisesta sotarintamaksi. Pyrkimys on heikentää Venäjän sotakonetta aluksi kahdella rintamalla – ensin Ukrainassa ja sitten Suomessa.

    Toki Suomi saadaan mukaan Venäjä vastaiseen sotaan jo pelkällä Balttian provokaatiolla mutta `juttua vitkutellaan` koska Suomi olisi kaukaisempi sotanäyttämö Euroopasta katsottuna. Suomesta pyritään tekemään Euroopan puskurivyöhyke.

    Jälleen kerran USA haluaa avata sotarintaman Eurooppaan. Ensimmäisen kerran se toteutui WWIn aikana – toisen kerran WWIIn aikana ja nyt meneillään olevan WWIIIn aikana. Mutta omista alueistaan se pyrkii pitämään sodan kaukana.

    Sotarintaman avaaminen Suomeen on Länsiliittoumalle voitto jo sinänsä. Heidän ei tarvitse olla huolissaan siitä kuuluisasta `kaikki yhden ja yksi kaikkien` eli Artikla 5. puolesta. Se on jo lähtökohtaisesti sorvattu siten että yhdenkään NATO-jäsenmaan ei tarvitse osallistua Suomessa käytävään Venäjän vastaiseen sotaan.

    Länsiliittouman tavoitteena on aseistaa suomalaiset, vetäytyä sotanäyttämöltä ja jättää nämä sotahullut selviytymään yksin. Tarkoituksena on aloittaa sissisodankäynti Suomessa jossa käytetään Suomalaisia sotilaita.

    Sinänsä jänskä sota koska alkuaan Nevanlinna oli suomalaisten kaupunki. Sitä paitsi Suomi voidaan halkaista geneettisesti Itä-Länsisuunnassa kahtia mitä suomalaisen miehen haploidiin (ydna-haploryhmä = isälinja) tulee. Suomen Lännen puolta asuttavat I-haploidit ja Idän puolta N-haploidit. Viimemainittu haploidi on tyypillinen venäläinen (rajantakainen) haploidi.

    Länsiliittouma ei voi kauan pitkittää WWIIIn aloittamista koska siltä loppuvat resurssit ja sen sotakone on hajotettu perusteellisesti ympäri maailmaa joten se on helposti tuhottavissa viimeiseen narkomaaniin.

    Niinistö Ylelle: Tilanne Suomen Nato-hakemuksen kannalta parantunut – Myös senaattoreilta rohkaiseva Turkki-viesti
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/niinist%C3%B6-ylelle-tilanne-suomen-nato-hakemuksen-kannalta-parantunut-my%C3%B6s-senaattoreilta-rohkaiseva-turkki-viesti/ar-AAYUToX?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=ad19f5ad0d9742a89deaea5a90fd1b33&fromMaestro=true

    Suomella on tasan tarkkaan neljä vaihtoehtoa joista valita lopputulos. Kaikissa valinnoissa lopputulos tulee olemaan sama. Varustautuminen sotaan on jo niin pitkällä että siitä ei voi enää perääntyä.

    Suomi + NATO-jäsenyys = Sota Venäjää vastaan!
    Suomi + ei NATO-jäsenyys = Sota Venäjää vastaan!
    Suomi + MoU (isäntämaasopimus) = Sota Venäjää vastaan!
    Suomi + `Harmaa aika` jatkuu = Sota Venäjää vastaan!

    Länsiliittouma aloittaa sotatoimen Suomen puolella `Mainilan laukausten tyyliin` ja syyttää siitä Venäjää. Länsiliittouman aiheuttaman kyber- ja hybridivaikuttamisen jälkeen konventionaalisten aseiden käyttö alkaa – sekin Länsiliittouman taholta – koska Suomi kokee tulleensa loukatuksi. Sota kiihtyy ja kiihtyy eikä sitä suinkaan haluta lopetettaman – samaan tapaan kuin Ukrainassa.

    Tässä tapauksessa Länsiliittoumalla olisi nyt aluksi kaksi avointa sotarintamaa jota se toivookin. Ukrainallehan on luvattu EU-jäsenyyttä ja NATO-jäsenyyttä. Miksei Suomellekin voitaisi luvata vaikkapa tontteja Kuusta – täydestähän tuo näyttää menevän.

    Nyt jos koskaan Suomi tarvitsee Suomi-Venäjä ystävyysseuroja. Uskon että tämän kaltainen toiminta vetäisi mukaansa huomattavan osan koko Suomen kansasta. Sillä ei saa olla palvelurakennetta eikä se saa olla keskitetty. Sen ei tule tähyillä menneisyyteen vaan tulevaisuuteen.

    Venäjä lopettanut yhteistyön Suomi-Venäjä seuran kanssa
    https://mvlehti.net/2022/06/27/venaja-lopetti-yhteistyon-suomi-venaja-seuran-kanssa/

    Aikaisemman Suomi-Neuvostoliitto seuran pohjalle perustettua Suomi-Venäjä seuraa ei voi ajatellakaan Uuden Suomi-Venäjä seuran jatkajaksi.

    Huhut kertovat että vanhassa Suomi-Venäjä seurassa olisi tanssittu mahorkan hajussa ripaskaa samovaarin ympärillä. Lapikkaasta särvittiin teetä ja vodka virtasi. Siellä kuulemma kaiken yötä paska haisi ja palalaikka soi ja jokainen tsuhna koetti olla niin musikan näköinen kuin olla voi.

    Uuden Suomi-Venäjä seuran perusajatus on maailmanrauhassa ja moninapaisessa maailmassa sekä naapurikansojen ystävyydessä – ilman ehtoja. Sillä ei tule olla isää eikä äitiä – ei elämän alkua eikä sen loppua – vaan sen tulee perustua kansojen väliseen vilpittömään ystävyyteen.

    Huomenna alkava Madridin kokous tulee olemaan alkava NATO-pako kokous. Saa nähdä tiedotetaanko tämän riitaisan järjestön edesottamuksista. Veikkaanpa ettei tiedoteta muutoin kuin että olihan siellä erimielisyyksiä jotka `kuuluvat asiaan`.

    Juuri tulleen tiedon mukaan myös Turkkia koetetaan vedättää:

    Turkki-lukko: Natolta nyt lausunto merkittävästä muutoksesta Ruotsissa
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/turkki-lukko-natolta-nyt-lausunto-merkitt%C3%A4v%C3%A4st%C3%A4-muutoksesta-ruotsissa/ar-AAYWNrE?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=dfd8535c185a4ca0bbd6b595d35a5eca&fromMaestro=true

    Turkki voisi hyvinkin vastata että kun olette tehneet lupaustenne mukaan niin palataan asiaan. Näin Turkki saisi tehtyä vedättäjästä vedätettävän. Mutta Suomen tilanteessa näillä hämäyksillä ei ole enää merkitystä!

    On muistettava kuinka Ankara pyytää palaveria Washingtonin kanssa – ei saa! Helsinki ei pyydä palaveria Washingtonin kanssa – mutta se kutsutaan. Ankara pyytää F35-hävittäjiä – ei saa – Helsingille niitä tarjotaan. Turkin lukko ei avaudu pohjoismaisilla avaimilla – katsokaahan vaan!

    Plusääni(4)Miinusääni(3)
  3. NAA ,,, NAA ,,, NAAA ,,, NAAA ,,, NAAA ,,, NAATOOVA!

    Tähän alkuun Erehtymätön Profetia: Tulevat päivät ovat lähellä ja kauas on pitkä matka! Matkalle en tahtoisi jäädä!

    NATO-asiassa Suomi-neidon juttua tullaan vitkuttelemaan. Turkilla ei tule olemaan mitään kiirettä ratifioida sopimusta. Turkilla on aikaa vaikka vuohen söisi seuratessaan pitävätkö pohjoisen perinteiset sopimusrikkomusmaat tälläkään kertaa lupauksensa.

    Seuraavassa muutamia seikkoja jotka voivat asettaa jäitä hattuun kiihkeimmillekin NATO-intoilijoille:

    -Varsinainen WWIII voi käynnistyä milloin tahansa jonka jälkeen huomataan kuinka NATO-hakemuksen allekirjoittajista saattaa olla pulaa – niin ja mikä ihmeen NATO?
    -Tulikohan näytettyä koko sopimusteksti vai vain sen kansilehti? Mitä muuta sovittiin jota esimerkiksi suomalaiselle kansalle ei kerrota.
    -Turkki/Suomi/Ruotsi tekivät kolmikantaisen MoUn (yhteisymmärryssopimus) jolla saadaan suututettua noin 30 miljoonaa kurdia ympäri maailmaa jota ennen Biden teki Turkille oraalisen mutta ei anaalis ,,, korjaan kirjallista lupausta. Joten Turkki odottaa lupauksen täyttämistä joka saattaa jäädä täyttämättä.
    -Suomessa äidinkielenään puhuvia kurdeja on noin 15 000 joilla saattaa nyt olla käsi nyrkissä ja nyrkki taskussa.
    -Joku muu NATO-maa on huomannut NATOn heikkouden joustaa Turkille ja esittää omia vaatimuksiaan.
    -Turkin oppositio käy todella kuumana ja on uhannut torpata Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyys hakemuksen. Oppositio on ärhäkkä ja vaikutusvaltainen.
    -Lienee nopein NATO-ratifiointi jäsenehdokasmaalle noin vähän yli vuosi joten `harmaata aikaa` tulee piisaamaan.
    -Sopimusrikkomus Suomen taholta esimerkiksi pakolaisluovutuksessa tai asevientikiellon purkamisessa voi torpata sopimuksen. Turkin kannattaakin jäädä kuulolle.
    -Sopimuksen sanamuoto on hyvin väljä joten tulkinnan varaa on riittämiin ns. lisävaatimuksiin jolloin Suomessa sanotaan: ööhän tässä näen pitännä käävä.
    -Mikäli Biden teki kämmin Turkille oraalisella lupauksellaan saattaa Turkki erota NATOsta.
    -NATO on riitainen ja hajanainen valtioiden kyhäelemä järjestö joka tulee hajoamaan holtittomaan laajenemiseensa.
    -Seuraava USAn presidentti vetää maansa NATOsta. Näinhän esimerkiksi D.Trump antoi ymmärtää.
    -Euroopan Unioniarmeija saattaa nostaa rumaa päätään hyvinkin joutuisasti ja korvata NATOn.
    -Jonkun nimeltä mainitsemattoman valtion väliintulo kaataa NATO-haaveet!

    Mutta NATO-jäsenyyttä odotellessa voisimme laulaa vaikkapa yhteislaulun ,,,

    It’s a long way to Tipperary:

    `Up to mighty London came
    An Irish lad one day
    All the streets were paved with gold
    So everyone was gay!

    Ensimmäinen värssy vapaasti:

    Mahtavaan Lontooseen tuli‎
    ‎irlantilainen poika eräänä päivänä‎
    ‎Kaikki kadut oli päällystetty kullalla‎
    ‎Joten kaikki olivat homoja`! ‎

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
    1. Suomen aivopesty lammaslauma näkee Naton jonkinlaisena suojelijana ja aidosti puolustuslliittona. Heille Nato on joku 1950-/60-luvun Nato, jolle vastapoolina oli synkkä ja kansaa alistava itäblokki. Naton tähänastiset sotilaalliset näytöt perustuvat alivoimaisen vastustajan ylivoimaiseen murskaamiseen ilmapommitusten ja ohjusiskujen avulla tai köyhdytettyä uraania kenttäaseilla alivoimaisiin kohteisiin syytämällä. Infra laitetaan paskaksi.

      Jos ilmaherruuden elementti jää pois, kuten Ukrainassa on käynyt, niin Naton näytöt sotilaallisesta kuntoisuudesta ovat jokseenkin olemattomat (Ukraina on siinä mielessä ”natomaa”, että siellä joukot ovat Naton kouluttamia ja paikoin myös aseistamia). Venäjä on puolestaan jo harjaantumut myös maasodassa, jollaiseen Suomi Naton lisävoimalla pyrkii nyt valmistautumaan. On kuitenkin todettava, että puhtaasti sotilaallisesti ajatellen tuntuva ilmavoimien lisävahvistus Naton kautta lujittaa Suomen puolustuskykyä. Ei ole vaikea ymmärtää puolustusta pähkäilevien ammattisotilaiden kiihkoa Natoon. Mutta sota ei ole pelkää aseiden kalistelua, vaan kansainvälinen politiikka ja diplomatia usein ratkaisevat sodan asetelmat ja sen joudutaanko ylipäätänsä sotaan ja, jos joudutaan, niin millaisin asetelmin. Natoon liittyilemällä Suomi voi ajautua sotaan, jonka se taitavalla (tai ylipäätänsä järkiperäisellä) politikalla olisi voinut välttää. Tässä yhtälössä lisääntynyt puolustuskyky jää hyödyttömäksi.

      Jos näkee Naton nykyisen geostrategisen roolin Venäjää patologisesti vihaavien tahojen nyrkkinä ja saartorenkaana sekä Venäjän tai Kiinan taukoamattomana härnääjänä ja provosoijana, niin voi helposti todeta, että jäsenyys siellä on Suomelle itsemurhahanke. 99% kansalaisista ei kuitenkaan näe Naton roolia geopoliittisella tasolla. 99% suomalaisista ei myöskään ymmärrä USA:n neokonservatiivien osuutta sekä näiden paatunutta vihaa suhteessa Venäjään ja venäläisyyteen. Neokonservatiiveilla on huikea kyky vedota eurooppalaiseen russofobiaan, joka esimerkiksi Suomessa on täysin patologista ja saada nämä voimat mukaan kannattamaan USA:n hiipuvan ylivertaisuuden ylläpitoa maailmalla. Näin on saatu Euroopan vasemmisto tai jopa uusnatsit mukaan USA:n juutalaisten ja trotskilaisten masinoimiin kampanjoihin.

      Suomen Nato-jäsenyys perustuu pelolle, vihalle, diplomaattiselle kyvyttömyydelle sekä sekä kyvyttömyydelle havaita geopolitiikan ilmiöitä ja suurvaltojen toimintastrategiaa erityisesti USA-imperiumin osalta. Suomi on muutenkin taantunut lujaa vauhtia aina 1980-luvun lopulta lähtien. Globalismin vastustaminen on meillä mahdotonta, koska ihmiset ovat kansainvälisen politiikan osalta lapsen tasolla. Vasemmiston taannoin harjoittama USA:n imperialismin vastustaminen sammui Suomessa ja muuttui silmittömäksi venäjäpeloksi, jota vasemmisto perustelee Venäjän konservatismilla. Oikeisto puolestaan näkee venäläisissä sen ikuisen mongoli- tai tataarivalloittajan, joka murhaa, raiskaa ja ryöstää aina vain minne sattuu kulkeutumaan. On säälittävää nähdä ihmisten nielevän ”Suomi on seuraava”- tyyppisen miehityskammoisen propagandan, mikä on meille Baltiasta tuotettua hysteriaa. Baltit tosin miehityspelkonsa ansaitsevat surkealla venäläisvähemmistön käsittelyllään. Baltit ovat ottaneet myös NWO-hankkeet kuten koronapassit liian tosissaan. Baltit ovat pikkunilkkejä, joiden vuoksi Suomen turvallisuus vaarantuu.

      Plusääni(2)Miinusääni(1)
  4. Miksi amerikkalaiset ovat yhä tyhmempiä? Mitä yhteistä juutalaisjohtoisella Yhdysvalloilla on Pohjois-Korean kanssa?
    JUNG-FREUD – 27. KESÄKUUTA 2022
    On vaikea keksiä toista maata, joka eroaisi Yhdysvalloista enemmän kuin Pohjois-Korea. Yhdysvallat on suuri, Pohjois-Korea on pieni. Yhdysvallat on rikas, Pohjois-Korea on köyhä. Yhdysvallat on vapaa ja demokraattinen, Pohjois-Korea on totalitaarinen ja sortava. Yhdysvallat on individualistinen, Pohjois-Korea kollektivistinen. Silti näiden kahden kansakunnan välillä on silmiinpistäviä, jopa hälyttäviä yhtäläisyyksiä poliittisen psykologian alalla.
    Vaikka Pohjois-Korea on suljettu yhteiskunta, josta jopa asiantuntijoilla on vain rajallinen tietämys, tiedämme, että (1) sitä hallitsee Kim-klaani (2) Kim-dynastia ei ole pelkästään vallassa, vaan sitä jumaloidaan ja palvotaan, minkä vuoksi vallan vastaisen mielipiteen ilmaiseminen on sekä ”henkinen” että poliittinen rikos (3) rationaalinen keskustelu ja tosiasioiden tutkiminen on tukahdutettu, usein kielletään (4) massojen keskuudessa lietsotaan ja rohkaistaan tunnepitoisia hysteerikkoja, jotka tukevat Kimiä (5) kaikista järjestelmän vioista ja ongelmista syytetään ulkopuolisia voimia, joita ei vain tuomita vaan demonisoidaan (6) juhlallisuus ja epäjumalanpalvonta hallitsevat ideologista ”ajattelua” (7) historiallista uhriutumista käytetään hyväksi, jotta voidaan perustella mitä tahansa hullua politiikkaa, jonka hallinto seuraavaksi keksii, ja lisäksi itsesäälin patologia sokeuttaa kansakunnan sen omille epäkohdille (8) vallitsee liioiteltu itsetunnon tunne.
    Tällaisia vikoja ja ongelmia löytyy kaikista kansakunnista ja järjestelmistä ympäri maailmaa. Aivan kuin ahneus ja kierous olisivat ihmiskunnan yhteinen piirre. Maailma ei koostu syntisistä toisella puolella ja pyhimyksistä toisella puolella. Kaikissa ihmisissä on syntinen ja pyhimys. Kyse on oikeastaan asteista, ja Pohjois-Korea on poliittisen patologian osalta todella huippuluokkaa, jopa niin paljon, että monet lännessä pitävät itseään kevytmielisesti jyrkässä vastakohdassa Pohjois-Korean hulluutta kohtaan.
    Vaikka nämä kaksi kansakuntaa ovatkin hyvin erilaisia ja vaikka Yhdysvallat on monilla aloilla äärettömän paljon parempi ja inhimillisempi kuin Pohjois-Korea (ja muut vastaavat kansakunnat), amerikkalaiset eivät saa olla liian nopeita onnittelemaan itseään, varsinkin kun otetaan huomioon, mitä Amerikalle on tapahtunut kylmän sodan päättymisen jälkeen ja mihin se on menossa poliittisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti ja demografisesti. Se, että jokin kansakunta sattuu olemaan ”vapaa” ja ”demokraattinen”, ei myöskään tarkoita, että vapautta ja osallistavaa politiikkaa hyödynnetään vapauden ja demokratian edistämiseksi. ”Vapaus” ja ”demokratia” voivat vallanpitäjien ovelan ja pahanlaatuisen manipuloinnin avulla johtaa vapauden vähenemiseen ja lopulta tyranniaan, ja juuri siihen länsi näyttää olevan menossa nykyään. (Pahempaa on, että länsi saattaa olla matkalla kohti sivilisaation romahdusta, jolloin monet länsimaat saattavat päätyä vielä huonompaan asemaan kuin Pohjois-Korea sadan vuoden kuluttua.)
    Yhdysvallat on ”vapaa” ja ”liberaali” demokratia, mutta poliittisen prosessin lähempi tarkastelu (jota ei voi erottaa taloudellisesta ja mediavallasta) osoittaa, että Yhdysvallat on todellisuudessa oligarkia.
    https://www.unz.com/jfreud/why-are-americans-getting-stupider-what-the-jewish-controlled-us-has-in-common-with-north-korea/

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat