Israel-lobbyn vihaama professori: Näin Trump voi edistää maailmanrauhaa!

Uraauurtavan The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy –teoksen kirjoittanut politiikan tutkimuksen professori John Mearsheimer kirjoitti hiljattain, miten Donald Trump voisi viedä Amerikan ulkopolitiikkaa terveempään suuntaan.

Mearsheimerin artikkeli julkaistiin The National Interest –lehdessä. Professorin mukaan Trump voisi viisaita päätöksiä tekemällä ”tehdä Amerikan ulkopolitiikasta ratkaisevasti nykyistä parempaa”.

Amerikan ulkopolitiikka on vuosikymmenien ajan Lähi-idässä perustunut Israelin ylivallan turvaamiseen sekä sionismin vihollisten tappamiseen. Mikäli Trump tahtoo tehdä täyskäännöksen, täytyy hänen ensimmäiseksi haastaa Amerikan ulkopolitiikasta päättävä epävirallinen sisäpiiri.

Mearsheimerin mukaan ulkopoliittisen eliitin sisäpiiriin kuuluu vaikutusvaltaisia ihmisiä sekä demokraattien että republikanien riveistä. Puolueiden kosmeettisista eroista huolimatta republikaani- ja demokraattieliitillä on Mearsheimerin mukaan hyvin samanlaiset käsitykset ulkopolitiikasta.

Trump syytti vaalikampanjapuheissaan sisäpiiriä ”toistuvista ulkopoliittisista katastrofeista” ja lupasi jopa ”ohjata Amerikan ulkopolitiikan aivan uuteen suuntaan”.

Lukemattomat amerikkalaiset äänestivät Trumpia juuri ulkopoliittisten ja sodanvastaisten lupauksien vuoksi. Amerikka on sotinut eri puolilla maailmaa suurimman osan kylmän sodan päättymisen jälkeisestä ajasta. Sodat eivät ole hyödyttäneet lainkaan tavallisia amerikkalaisia – päinvastoin!

Mearsheimer muistuttaa, että Amerikan murhaava ulkopolitiikka on perinteisesti naamioitu ”demokratian levittämiseksi”, mikä on tehnyt ihmisistä kyynisiä. ”Demokratiasta” on tullut synonyymi laittomille vallankaappauksille ja ei-toivottujen johtajien murhaamiselle.

Viime vuosina Amerikka on propagandansa mukaan yrittänyt ”levittää demokratiaa” kuuteen Lähi-idän maahan: Irakiin, Syyriaan, Afganistaniin, Libyaan, Jemeniin ja Egyptiin.

Kaikki ”demokratiahankkeet” ovat johtaneet veriseen kaaokseen; vain Egypti ei ole tällä hetkellä sodassa, mikä johtuu siitä, että maasta on tehty jälleen sotilasdiktatuuri. Amerikan ulkopoliittista eliittiä tämä ei haittaa, vaan seuraavaksi ”demokratiaa” tahdotaan levittää Iraniin.

32772ISIS_Israel1_large

Syyria kuuluu Assadille

Mearsheimer muistuttaa, että Amerikan sodilla on myös suora yhteys Isisin ja al-Qaidan kasvuun, vaikka ulkopoliittinen eliitti ei tahdo tätä myöntää.

Mearsheimerin mukaan Trump voi tehdä Amerikan ulkopolitiikasta nykyistä parempaa, mikäli uusi presidentti pitää kiinni sodanvastaisista lupauksistaan. Amerikan on alettava kunnioittaa muiden maiden lakeja, eikä se voi murhata jokaista inhoamaansa ulkomaista valtiomiestä.

Mearsheimer kirjoittaa, että ulkopoliittisen eliitin pelonlietsonnasta huolimatta Amerikan aktiivista hyökkäyspolitiikkaa ei voi perustella turvallisuusargumentein: Lähi-idässä ei ole nousemassa Amerikan kansallista turvallisuutta uhkaavaa valtiota. Myös Venäjä on taantuva, ikääntyvä ja taloudeltaan heikko valtio, josta ei ole Amerikan haastajaksi. ”Venäjän uhka” on siis pelkkä poliittinen olkiukko.

Mikäli Trump on sanojensa mittainen mies, tulee hän Mearsheimerin mukaan jättämään Syyrian tulevaisuuden Bashar al-Assadin ja tämän liittolaisten käsiin. Assadin surmaaminen tulisi vain pahentamaan kansainvälistä terrorismiongelmaa, kuten Syyrian sisällissota on jo osoittanut.

Mearsheimerin mukaan terrorismiongelma ratkeaakin vain, mikäli Assadin kaltaisille paikallisille johtajille annetaan viimein työrauha esimerkiksi Isisin kukistamiseen. Mikäli lakia ja järjestystä ei viimein palauteta Syyriaan, ääri-islamistien valta tulee vain kasvamaan.

”Ei ole ikävä kyllä mitään takuita siitä, että Trumpin hallitus tulisi todella omaksumaan kuvaamani realistisen strategian,” Mearsheimer kuitenkin painottaa. Vaalipuheet ovat lopulta vain vaalipuheita, ja Trumpilla tulee olemaan vastassaan vuosikymmenten ajan voimistunut Israelia palveleva ulkopoliittinen eliitti, joka tulee varmasti laittamaan kapuloita rauhanliikkeen rattaisiin.

Mikäli ulkopoliittisen eliitin linja tulee voittamaan, ennustaa Mearsheimer lisää terrorismia, hävittyjä sotia sekä verenvuodatusta Lähi-idässä.

Mearsheimerin näkemys vastaa hyvin pitkälti Magneettimedian artikkelissa ”Jos Trump uudistaa ulkopolitiikkaa, Israel voi kävellä tappavaan ansaan” esitettyjä kantoja: parasta, mitä Trump voisi tehdä, olisi Amerikan ulkopolitiikan maltillistaminen, jotta Israel- ja ääri-islamismivastainen arabinationalismi voisi voimistua rauhassa.

 

Lue myös: Mistä juutalaisten rooli poliittisessa eliitissä johtuu?

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat