Israel käyttää Vladimir Putinia suojakilpenään länttä vastaan?

Al-Monitorin mukaan Israel käyttää Venäjää ja Vladimir Putinia todennäköisesti suojakilpenään länsimaisia pakotteita ja diplomaattista painostusta vastaan.

Al-Monitorin mukaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on YK:n painostuksen vuoksi joutunut suunnittelemaan uusia taktiikoita, joilla juutalaisvaltio pyrkii välttämään vastuun sota- ja ihmisoikeusrikoksistaan.

Netanjahu uskoo turvan löytyvän idästä ja Vladimir Putinista. Venäjä kaavaileekin nyt Moskovaan teatraalista kokousta, johon osallistuvat sekä Netanjahu että Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas.

Merkillepantavaa on, ettei Venäjä tahdo paikalle Israelin ylivallan todellisia vihollisia, vaan nöyristelylinjastaan tunnetun Abbasin. Sionistijohtaja Netanjahulle Venäjän päätös sopii oikein hyvin.

Abbas on esimerkiksi yrittänyt vedota arabeihin, jotta nämä lopettaisivat vastarinnan sionisteja vastaan. Abbas onkin menettänyt merkittävän osan arvovallastaan, koska häntä pidetään Israelin hännystelijänä.

Ennen Gazan teurastuksen alkua 2014 Abbas jopa tuomitsi niin sanotun holokaustin, vaikka ”juutalaisten joukkomurha” toisessa maailmansodassa oli vain voittajavaltioiden sotapropagandaa. Hölmön lausunnon tavoite oli Israelin mielistely.

Mahmud Abbasia (vas) pidetään Israelin sylikoirana. Oikealla juutalaisvaltion presidentti Shimon Peres.
Mahmud Abbasia (vas.) pidetään Israelin sylikoirana. Oikealla juutalaisvaltion presidentti Shimon Peres.

Venäjä ja Israel vastaan YK?

Al-Monitorin mukaan kukaan ei usko, että Moskovassa yritettäisiin aidosti parantaa palestiinalaisten tilannetta.

Sen sijaan kyse on ennen kaikkea Netanjahun taktikoinnista, joka liittyy Israelin ja länsimaiden kiristyneisiin väleihin. Juutalaisvaltio hakee nyt diplomaattista tukea Venäjältä, ja avunhuutoon on myös vastattu.

Esimerkiksi YK on kritisoinut Israelia jälleen kovin sanoin laittomien juutalaissiirtokuntien rakentamisesta palestiinalaisilta ryövätyille alueille. Lisäksi presidentti Barack Obaman kausi lähentelee loppuaan. Koska Obamalla ei ole enää presidentin virkaan liittyen mitään menetettävää, monet israelilaispäättäjät pelkäävät, että hän voisi puhua julkisesti patoutuneesta turhautuneisuudesta, jota juutalaisvaltion jatkuvat rikokset ovat Amerikalle aiheuttaneet.

Koska Israelin välit YK:n ja Yhdysvaltojen kanssa ovat tavallista viileämmät, on juutalaisvaltio alkanut lämmitellä suhteitaan Venäjään. Al-Monitorin mukaan Putin ja Netanjahu puhuvat puhelimessa vähintään kerran viikossa, minkä lisäksi he ovat järjestäneet jo kolme henkilökohtaista tapaamista kahden kuukauden aikana.

Al-Monitor kirjoittaa, että Netanjahun ja Putinin järjestämän Moskovan-kokouksen tavoitteena on taata Israelin koskemattomuus marraskuun ja tammikuun välillä, jolloin Obama voisi ”pahimmassa tapauksessa” olla käyttämättä veto-oikeutta, mikäli YK äänestäisi Israelin kannalta haitallisesta aloitteesta. Tavallisesti Amerikka on turvannut Israelin selustan YK:ssa.

Moskovan ”rauhanneuvottelut” tulevat olemaan pelkkää teatteria jo siksi, että Netanjahu myönsi hiljattain lehdistölle, ettei Israel aio tehdä lainkaan myönnytyksiä Palestiinalle lähitulevaisuudessa.

Al-Monitorin mukaan Israel pitää Putinia tällä hetkellä erittäin hyödyllisenä liittolaisena, koska tämä ei edes esitä välittävänsä palestiinalaisten tilanteesta. On siis hyvin mahdollista, että juutalaisvaltion yhteistyö Venäjän kanssa vain lisääntyy vastaisuudessa.

 

Lue myös: Venäjä – puolesta vai vastaan?

3 kommenttia

  1. KIITOS TAAS KERRAN HYVÄSTÄ ARTIKKELISTA!! Harmi kun katselu kertoja on näin vähän vaikka mailma on ihan paskana!!

    Plusääni(10)Miinusääni(1)
  2. Israel tekee liiton vaikka Saatanan kanssa, jos sen edut vain tämän vaativat. Niin ja ruumita ei lasketa wanhan perinteen mukaisesti.

    Plusääni(5)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat