- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Israel kärsii murhaiskunsa seurauksista

Juutalainen rikollisvaltio Israel pelkää joutuvansa maksamaan verisesti siitä, että se salamurhasi [1] iranilaisen Vallankumouskaartin kenraalin sekä kuusi libanonilaisen Hizbollahin sotilasta. Koston esimakua saatiin eilen Tel Avivissa, jossa 16 israelilaista päätyi palestiinalaisen puukkohyökkääjän [2] kohteeksi.

Israelin murhaiskun ikoneiksi nousivat Vallankumouskaartien kenraali Mohammed Allahdadi sekä legendaarisen Hizbollah-upseeri Imad Mughniyahin poika Jihad Mughniyah. Israel murhasi Imad Mughniyahin autopommilla 2008 Syyriassa.

Imad Mughniyah oli useiden vuosikymmenten ajan Israelin pelätyimpiä vihollisia, jonka henkilöllisyydestä ei ollut virallista tietoa. Hän surmasi lukemattomia sionisteja taitavissa sissioperaatioissa. Esimerkiksi FBI oli luvannut miljoonien dollareiden löytöpalkkion hänestä. Hän teki 1970-luvulla yhteistyötä Palestiinan Force 17 –eliittijärjestön kanssa ja häntä epällään muun muassa 1983 pommi-iskuista Libanonia miehittäneitä ranskalais- ja amerikkalaisjoukkoja vastaan. Mughniyahista tuli sionisminvastaisen taistelun symboli, jonka uskottiin olevan kaikkialla; juutalaiset syyttivät häntä jopa iskuista, jotka olivat todennäköisesti Israelin itsensä suorittamia [3]. 2008 Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah totesi, että ”Imad Mughniyahin veri tulee tuhoamaan Israelin”.

Israelin poliitikot, kansalaiset ja tiedotusvälineet eivät ole kyenneet peittelemään pelkoaan [4] Hizbollahin vastaiskusta. Sionistivaltion ”puolustusvoimat” on nostanut valmiustilaansa ja ohjustorjuntajärjestelmää ehostetaan. Juutalaiset pelkäävät, että kostoisku [5] kohdistetaan rajan tuntumaan sijoitettuihin joukkoihin. Israelilainen Ynet toteaa, että tunnelma rajalla ei ole ollut yhtä räjähdysherkkä sitten Syyrian sisällissodan syttymisen. Tilanne voi eskaloitua monella tavalla: Hyökätäänkö Golanin kukkuloille vai Libanonin rajaa vartioivia sotilaita vastaan? Vai aletaanko juutalaisvaltioon ampua raketteja?

Israelin hätääntymistä kuvaa se, että sionistit ovat pyrkineet vakuuttelemaan, että isku iranilaiskenraalia vastaan oli puhdas vahinko. Sionistien kansainvälisestä vallasta kertoo puolestaan paljon se, ettei minkään maan ulkoministeriö ole uskaltanut tuomita juutalaisvaltion iskua, joka rikkoi lukuisia lakeja.

Haaretzin Zvi Bar’el uskoo, että Israelin hyökkäys on rikkonut alueella vallinneen tasapainon ja se tulee vetämään Israelin mukaan Syyrian kriisiin. Toistaiseksi Israel on pyrkinyt pysymään varsinaisesta taistelusta erossa ja vaikuttamaan Syyriaan epäsuorasti tarjoamalla huoltoa ja aseita ääri-islamistisille IS:lle ja al-Nusran rintamalle. Isku tulee myös tekemään Golanista [6] aiempaa keskeisemmän alueen sotatoimille; sekä Israel että Hizbollah tulevat toimimaan alueella entistä avoimemmin.


Kristitty laulaja Julia Boutros on tehnyt lukuisia kappaleita Hizbollahin ja Syyrian armeijan kunniaksi.

Beirutissa Hizbollahin sotilaiden kuolema otettiin vastaan al-Akhbar-lehden [7] mukaan ”ylpeydellä ja uhmakkuudella”. Tuhannet ihmiset – joista suuri osa oli nuorisoa – osallistuivat Jihad Mughniyahin hautajaissaattueeseen. Marttyyrin juhliin osallistui libanonilaisia aina koululaisista poliittisiin johtajiin. Juhlapuhujat muistuttivat, etteivät sionistit voi pelotella Libanonia väkivallalla – ”Kuolema Israelille ja Amerikalle!”

Mughniyahin yliopistotoverit kokoontuivat ensimmäistä kertaa ystävänsä kuoleman jälkeen. Mughniyah opiskeli liiketaloutta, mutta oli hieman ennen kuolemaansa päättänyt lopettaa koulun ja omistautua Libanonin vapaustaistelulle. Al-Akhbarin haastattelemat opiskelijanuoret kertoivat, että länsimainen media antaa täysin väärän kuvan nuorista, jotka liittyvät Hizbollahiin: ”Kyse ei ole kuoleman ihannoinnista, vaan siitä, ettemme tahdo elää nöyryytettyinä ja alistettuina.”

Syyrian sota on jakanut libanonilaiset eri leireihin; osa vastustaa Hizbollahin osallistumista sotaan, sillä sen pelätään lietsovan sunni- ja shiiamuslimien vastakkainasettelua. IS:n ja al-Nusran barbaarinen väkivalta siviilejä vastaan Irakissa ja Syyriassa on kuitenkin osoittanut, että Hizbollah teki oikein asettuessaan Bashar al-Assadin hallinnon puolelle.

Tel Avivin puukotuksista epäilty 23-vuotias Hamza Muhammad Hasan Matrouk on kertonut poliisin kuulusteluissa, että häntä motivoi Israelin suorittama kansanmurha Gazassa [8] viime kesänä. Palestiinalainen vastarintaliike Hamas on ilmoittanut, että puukkohyökkäys oli oikeutettu tapa rangaista Israelia sen rikoksista Palestiinaa vastaan.

Ironista kyllä, puukkohyökkäys tapahtui lähellä Menachem Beginin katua. Katu on nimetty pahamaineisen juutalaisterroristin mukaan, joka murhasi kylmäverisesti siviilejä sionismin ja johtamansa Irgun-terroristijärjestön nimissä. 1946 Irgun esimerkiksi räjäytti brittien mandaattihallinnon keskuksena toimineen King David -hotellin, murhaten samalla lähes sata ihmistä. Deir Yassinin joukkomurhassa Irgunin juutalaiset teurastivat toistasataa aseetonta palestiinalaista, joista useat olivat naisia ja lapsia.

Juutalaiset hyökkäsivät nuoren miehen hautajaisiin. [9]

Juutalaiset hyökkäsivät nuoren miehen hautajaisiin.

Uutinen Tel Avivin puukkohyökkäyksestä on levinnyt kulovalkean tavoin maailmalla, mutta vähemmälle huomiolle jäi se, että maanantaina juutalaissotilaat tappoivat yhden ja haavoittivat 44 palestiinalaista [10], jotka olivat hautajaisissa. Uhrit olivat muistamassa 22-vuotiasta Sami al-Jaaria, jonka juutalaissotilaat ampuivat viikko sitten hänen kotipihalleen.

 

Lue myös:

Hizbollah tuomitsee Pariisin iskut – arvostettu juutalaissionisti syyttää murhista Eurooppaa! [11]
Voitonpäivä 25.5. [12]
Dokumentti: Hizbollah suojelee siviilejä ääri-islamisteilta [13]
Hizbollah osoittaa tukensa Jerusalemin marttyyrille [14]