Israel: Hizbollahilla käytössä uusia sotilastaktiikoita

hizbotaktiikat

Israelilainen Ynet-julkaisu kertoo, että sionismia vastustava Hizbollah on oppinut Syyrian sodassa uusia taistelutaktiikoita. Israel pelkää etenkin Hizbollahin valmiutta kommando-operaatioihin.

Hizbollah on todistanut kykenevänsä tekemään iskuja vihollisten miehittämillä alueilla. Maaliskuussa järjestön taistelijat onnistuivat soluttautumaan kapinallisten valloittamaan kylään Qalamounin vuoristolla. Iskussa Hizbollah pommitti menestyksekkäästi rakennusta, jota länsimaiden tukemat terroristit olivat käyttäneet autopommitehtaana. Terroristit olivat kohdistaneet autopommi-iskuja etenkin Hizbollahin kotimaahan Libanoniin. Hyökkäyksessä kuoli kolme vaarallista pommintekijää sekä heidän henkivartijoitaan.

Hizbollahin uusi strategia Syyrian sodassa suosii ammattitaitoa vaativia erikoisoperaatioita, joissa kohteena ovat esimerkiksi vaikutusvaltaiset vihollisjoukkojen komentajat. Sissisodankäynnin tavoitteena on myös välttää omia miehistötappioita aiempaa tehokkaammin. Ynetin mukaan Hizbollah panostaa myös tietoturvallisuuteen. Järjestön taistelijoille on hankittu nykyaikaisia ja hyvin suojattuja kommunikointivälineitä, ja sotilaita on kielletty käyttämästä matkapuhelimia tai muita helposti seurattavia laitteita.

Israel pelkää nyt, että Hizbollah voi käyttää kokemustaan ja ammattitaitoaan hyväksi taistelussa sionistista päävihollistaan vastaan tulevaisuudessa.

Al-Manar

Lue myös: Syyria vahvistaa Israelin pelätyintä vihollista

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat