"Elämme pelossa, emme demokratiassa. Eliitti pelkää kansaa, minkä vuoksi se on säätänyt mielipidelakeja pelotellakseen kansaa. Siksi yhä harvempi uskaltaa kertoa todellisista mielipiteistään."

Ursula Haverbeck Dortmundin tuomioistuimessa 2007.

Saksalainen isoäiti Ursula Haverbeck on saanut viime vuosina useita vankeustuomioita "holokaustin" epäilemisestä.

Isoäidille jälleen vankilatuomio ”holokaustin” epäilemisestä Saksassa

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Uutisoimme keväällä, että juutalaisjärjestöjen ja Saksan poliisin vainoama 87-vuotias toisinajattelija Ursula Haverbeck ei aio luovuttaa painostuksesta huolimatta. Nyt hän on saanut jälleen uuden ehdottoman vankeustuomion.

Kuten arvata saattaa, myös Haverbeckin viimeisin tuomio liittyy ajatusrikoksiin. Haverbeck on osoittanut, ettei juutalaisia murhattu järjestelmällisesti toisen maailmansodan aikana. Koska kukaan ei kykene kumoamaan hänen argumenttejaan, yritetään hänet hiljentää lukitsemalla hänet vankilaan.

Haverbeck joutuu virumaan vankilassa 8 kuukautta, koska tuomioistuimen mukaan hän syyllistyi juutalaisia loukkaamalla ”kapinan lietsomiseen”.

Koko nykyisen Saksan mätä poliittinen järjestelmä on rakennettu holokaustivalheen perustalle. Holokaustitarinan ristiriitaisuuksien osoittaminen on siis saksalaiseliitin mukaan ”kapinointia” koko korruptoitunutta yhteiskuntaa vastaan.

Haverbeck sai viime vuonna jo 10 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen holokaustirevisionismista. Hän valitti tuomiosta, joten hän ei ole joutunut vielä istumaan vankilassa. Haverbeckille on kertynyt yhteensä siis jo 1,5 vuotta vankeutta, mikäli valitus ei mene läpi.

Viimeisin tuomio liittyy kirjeeseen, jonka Haverbeck lähetti Detmoldin pormestarille. Kaupungissa oli tuolloin meneillään 94-vuotiaan entisen Auschwitz-vartijan Reinhold Hanningin oikeudenkäynti. Hanning paiskattiin viideksi vuodeksi vankilaan tekaistuin perustein.

Haverbeck totesi pormestarille osoittamassaan kirjeessä, ettei Hanningia tulisi tuomita, koska on selvää, ettei Auschwitz ollut tuhoamisleiri vaan työleiri. Haverbeck totesi myös, ettei Hanningia vastaan todistaneilla ”silminnäkijöillä” ollut lainkaan uskottavuutta.

Saksassa ”holokaustisilminnäkijöitä” on valmennettu jo vuosikymmenten ajan valehtelemaan oikeudenkäynneissä.

Haverbeckin ”rikos” on joka kerta ollut se, että hän on osoittanut esitelmissään, kirjoituksissaan ja haastatteluissaan, että valtavirtainen tarina juutalaisten ”joukkotuhonnasta” on ristiriitainen valhe. Kansallissosialistit eivät todellisuudessa toteuttaneet minkään ihmisryhmän kansanmurhaa.

Saksan lakien mukaan valtavirtaisen holokaustitarinan kumoavia tutkimuksia ei saa käsitellä edes oikeudessa. Syyttäjän ei tarvitse todistaa kaasukammiomurhia, ja puolustus ei saa esitellä esimerkiksi Germar Rudolfin kemiallisia tutkimuksia, jotka kumoavat kaasukammiovalheen.

 

Lue myös:

Ursula Haverbeck, ”holokausti” ja oikeudenkäynnit
Yleisradio valehteli Ursula Haverbeckin oikeudenkäynnistä
87-vuotias saksalaisrouva vankilaan ”holokaustin” epäilemisestä!
Video: 86-vuotias rouva kumoaa holokaustimyytin Saksan televisiossa
86-vuotias nainen haastaa Saksan juutalaiset oikeuteen valehtelusta!
Ursula Haverbeck kutsuu sisäministerin kriittiseen holokaustikonferenssiin

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

14 Kommentit

  1. RasistiReppana

    Saksa on edelleen henkisesti miehitetty maa. ”Maksamme velkaa” -höperehtiminen on mennyt siellä kerta kaikkiaan liiallisuuksiin ja nämä tuomiot ovat sikäli älyttömiä, että ne oikeasti pistävät ihmisen miettimään, miksi holokaustia pitää niin vimmatusti puolustaa. Itse en juuri epäile holokaustin todenperäisyyttä, mutta ihan liikaa siitä on otettu poliittista vipuvoimaa irti ja Saksan kansalle olisi jo vuosikymmeniä sitten pitänyt julistaa 100% synninpäästö II maailmansodan aikaisista rikoksista ihmisyyttä vastaan. Olennaista on holokaustin merkitys nykypäivässä, ei se, onko sitä tapahtunut kerrotussa laajuudessa vai ei.

    (2)(20)
    • Vesa-Ilkka Lauriuo

      Pidän sinua juutalaisena agenttina täällä rääväsuisten kakaroiden seassa.

      (13)(3)
    • Vihollisen asialla on tämä RR joka viestissään selkeästi. Holokaustia ei ole tapahtunut lainkaan. Juuri tuo usko, että jotain oliis taoahtunut, on koko petoksen ydin. Tosin ihmetteken kauhiastai, että ei olisi muka mitöän merkitystä sillä, mitä asiasta väännettäisiin, jos olisi jotain murhaamista tai pahantekoa ollut, Mutta ei ole ollut mitään väärää eikä rikollista. Ei mitään pahantekoa, vaan kaikki synnit ovat vastapuolella. Saksalaiset tulisi todellakin puhdistaa kaikista valheellisista syytöksistä olemattomista sotarikoksista ja laittaa todelliset rikolliset vastuuseen.

      (14)(0)
  2. Riku Salminen

    Suomen tulisi tarjota rouva Haverbeckille poliittinen turvapaikka.

    (18)(0)
  3. Holokaustia, jota meille puputetaan ei todisteiden valossa tapahtunut.

    Sen sijaan koko ”holokautikin” eli kasaarien leiritys JA 60MILJ KRISTITTYÄ VIENYT SOTA oli sionistien aikaan saannosta!

    Eli hyvä on, jos joku haluaa uskoa kasaarien tappaneen 6milj kaASaRIA, ihan sama minulle, mutta koko termi on RASISTINEN, nimittäin missäs ne 60milj kistittyä etc on?

    Ei missään, koska kaikki muuthan on gojema, näistä kasaareita, saatananpalvojista!

    THYI koko sadulle!

    (4)(0)
  4. Nykyisestä Saksasta löytyisi kyllä parempaakin vankilan täytettä. Nimittäin erä rouva nimeltään Angela Merkel. Hän on todellinen vaara Saksalle ja jopa sen olemassaololle saksalaisena kansakuntana, joka on ylpeä alkuperästään ja historiastaan. Historiasta, joka on saanut muut Euroopan merkittävät suurvallat vihaamaan itseään mm. Iso-Britannia ja Ranska.
    Jo se hallitus ja hallinto, joka perustettiin WWII v. 1945 jälkeen, joka tunnettiin Länsi-Saksana, Liittokanslerina Kondrad Adenauer EI olisi KANTANUT mitään VASTUUTA ja KORVAUSVELVOLLISUUTTA juutalaisille eli ”verirahojen” maksua, jota Israel kiskoo yhä tänäpäivänä Saksalta.
    Nykyiset sukupolvet ja sodanjälkeisetkään voi olla vastuussa edellisen hallinnon harjoittamasta politiikasta milläänmuotoa. Ei vaikka päivä väiteltäis.
    Saksalaisia on syyllistetty WWII ”rikoksista”, niistä samoista, joihin itse Liittoutuneetkin syyllistyivät, mutta kuten tunnettua ”voittaja kirjoittaa historian”.
    Mitä tulee ns. Holokaustiin, niin sen kohdalla ei tarvitse kuin pieraista, niinhän menetellään kaikkien muidenkin kansanmurhien kohdalla, jotka unohdetaan sillä aikaa kun juutalaiset ”paistattelevat päiväänsä” itse aiheutetusta ja hankitusta ”päänsärystä”. On sivuuttamaton tosiasia, että itse juutalaiset ovat teurastaneet kansakuntia ”evakko” historiansa aikana, joko suoraan tai välillisesti vehkeilemällä kulloinkin niin, että oma ”nahka” on säilynyt ja viha on ”lobattu” jonkin muun etnisen ryhmän päälle. Tunnetuin on Venäjän Vallankumous v. 1917, jossa kommunisteissa vaikutti merkittävä osa juutalaisia purkaen tuhovimmaansa vihaamaansa Tsaaria ja Ortodoksista kirkkoa kohtaan. Erityisesti Ukrainan kansanmurhan 1920-30-luvuilla, jolloin kokonaisia kyliä tapettiin kylmästi nälkään kommunistisen hallinnon takavarikoidessa talonpoikain viljavarasto. Pääorganisaattorina toimi juutalainen Salaisenpoliisin pääpamppu, joka paneutui ”tehtäväänsä” sellaisella antaumuksella, ettei korttakaan jäänyt takavarikoimatta.
    Juutalaiset ovat ”vastoinkäymisensä” itse itselleen hankkineet rikkomalla ja olemalla tottelemattomia ”sopimuskumppanilleen” lukuisilla tavoilla, eivätkä he voi edes väittää, etteivät he ole ”tienneet” tehneensä mitään sopimatonta. Juutalainen ei KOSKAAN ole ITSE tehnyt mitään rikollista, vaan heidän kokemansa VASTOINKÄYMISENSÄ ovat vain ja pelkästään MUITTEN SYYTÄ. Joka on SYNNITÖN, se on kaikkein VAARALLISIN. Liksäksi kansakunta, joka lähtökohtaisesti jo lapsesta opetetaan olevan ”parempia” kuin muut ja he ovat muitten YLÄPUOLELLA ja näin RIKOSOIKEUDELLISESTI syytesuojaisia, jos teko kohdistuu muihin kuin JUUTALAISIIN. He eivät aja kuin omaa etuaan!!! MIKSI se SAMA on KIELLETTY MEILTÄ???

    (10)(0)
  5. Ursula Haverbeck on ihmiskunnan titaani. Hänenlaisensa rohkeat suoraselkäiset naiset ovat naissukukunnan parhaimmistoa.

    Verrataanpa tätä suurta, ihanaa ihmistä esim. ex-Stasi juutalaiseen, Anette Kahaneen tai kelvottomaan ihmisraunioon, Barbara Spectreen. Nämä juutalaisnaiset edustavat sitä, mikä on alhaisinta ihmiskunnan naisissa. He ovat kieroilevia, valehtelevia, he käyttävät julmasti hyväkseen ”virkavaltaa” suojellessaan valheitaan ja vainotessaan kunniallisia ihmisiä, kuten Ursula Haverbeck.

    Juutalaisuuden suurimpia häpeäpilkkuja on juuri tämä halu tukkia ihmisten suut. Et saa edes epäillä juutalaisten tarinoita. Mikä kaamea maailma! Joku ihmisryhmä saa oikeuden vangituttaa epäilijät!

    Jos minulta kysytään, miksi vihaan tällaisia ihmisiä niin vastaus on tuossa. Kunniallista vanhaa naista kiusataan epäinhimillisesti, koska hän epäilee.

    Katsokaa peiliin, sionistien rakastajat. Te palvotte ihmisiä, jotka ovat läpeensä pahoja. Siinä kaikki.

    (16)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Tiedän, ettei tästä suomalaisilla sivustoilla ja suomalaisissa mielissä pidetä, mutta kirjoitan kuitenkin lyhyesti, sillä se, mitä esitän, selittää sen, miksi holokaustirevisionismi tai mikään totuus tai totuusliike ei ole menestynyt millään tavoin, miksi siis niiltä puuttuu muuttava voima.

      En ole kuullut Ursula Haverbeckin julistavan saksalaisen Martti Lutherin tavoin parannusta, siis katumusta ja uskoa Jumalan Pojan lunastustekoon, että ihmiset, lähinnä Saksan kansa, saisivat syntien anteeksiantamuksen, yhteyden Jumalaan, Jumalan siunauksen ja Jumalan varjeluksen, jolloin Jumala poistaisi – vastauksena todellisiksi kristityiksi muuttuneiden saksalaisten rukouksiin – maasta viholliset ja rikolliset ja rakentaisi Saksan jälleen terveeksi jumalaapelkääväiseksi kansaksi, jolla on Jumalan suoja.

      Kun Jumala puuttuu, puuttuu kaikki voima. Silloin mikään totuusliike ei menesty, vaan valhe (perkele) alkaa niellä yhä ahnaammin.

      Yhteiskunnallisessa mielessä Ursula Haverbeck on kunnioitettava ja ihaltava, mutta hänen totuutta koskeva julistuksensa jää asettamatta oikeaan kontekstiin: Ursula Haverbeckin ja Saksan kansan tulisi tällaiset valheet ja orjuudet nähtyään mennä polvilleen, tulla katumukseen ja uskoon ja rukoilla sitten kaiken Kuningasta, Jumalaa, Jeesuksessa Kristuksessa (syntien anteeksiantamuksessa), vrt. Juudan kirja 3. luku Vanhassa testamentissa. Tulee siis nöyrtyä Jumalan edessä ja pyytää hänen apuaan. Se, että aletaan kirjoitella internetissä, perustaa vapautusliikkeitä ja suunnitella kapinoita parannuksenteon ulkopuolella on väärä tie, voimaton tie, koska Voima, Jumala puuttuu.

      Siksi Ursula Haverbeck ei ole todellisessa totuudessa ”ihmiskunnan titaani” tai ”rohkea suoraselkäinen nainen”. Hän ei tunne Jumalan Apua, Jeesusta Kristusta. Jos hän hänet sydämessään tuntisi, hän julistaisi yksin häntä saadakseen Saksan kansassa aikaan parannuksen ja sillä tiellä pelastumisen.

      Jumala itse on ”kansojen kuningas” (Ilm. 15:3) ja ”iankaikkinen kuningas” (1. Tim. 1:17). Jeesus Kristus, Jumalan Sana (Joh. 1:1, 14), on ”kuningasten Kuningas ja herrain Herra”:

      ”Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. Ja hänen silmänsä olivat niin kuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: ’Kuningasten Kuningas ja herrain Herra’. Ja minä näin enkelin seisovan auringossa, ja hän huusi suurella äänellä sanoen kaikille keskitaivaalla lentäville linnuille: ’Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle syömään kuningasten lihaa ja sotapäällikköjen lihaa ja väkevien lihaa ja hevosten sekä niiden selässä istuvien lihaa ja kaikkien vapaitten ja orjien lihaa, sekä pienten että suurten’. Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan. Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa. Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa” (Ilm. 19:11-21).

      Jos joku siis on ihmetellyt, miksei totuuden esiintulo vaikuta juuri mitään, jos lainkaan, niin vastaus on: puuttuu Kaikkivaltias Jumala. Silloin puuttuu kaikki, sillä puuttuvassa Jumalassa on kaikki valta. Ihmiset ja kansat jäävät voimattomiksi valheen ja väkivallan edessä, siis perkeleen edessä.

      Ei ole muuta Titaania kuin Jeesus Kristus, joka kukisti kansojen vaivaajan ja tuhoajan, perkeleen. Jeesus Kristus on kaikki. Hänessä saadaan yhteys Jumalaan ja Apu, todellinen Apu.

      (1)(2)
      • Vesa-Ilkka Laurio

        Suomessakaan totuus ei vaikuta mitään, osa 1

        Ei siis Suomessakaan, jossa kansa on luopunut evankeliumista ja Jumalasta, mikään totuus vaikuta yhtään mihinkään. Otetaan esimerkiksi yksi viimeaikainen tapaus. Yle, joka on eduskunnan, siis kansan, kontrollissa, julkaisi alla olevan uutisen. Kuitenkin esimerkiksi minä olen kumonnut uutisessa olevat tiedot jo joulukuussa 2010 julkaisemassani kirjoituksessa. Kirjoitukseni ei siis ole vaikuttanut yhtään mitään mihinkään. Seuraavassa ensin Ylen uutinen, sitten mainittu kirjoitukseni.

        YLE UUTISOI:

        http://yle.fi/uutiset/suomesta_luovutettujen_juutalaisten_nimet_myos_helsingin_katukivetyksiin/9149066

        Helsinki 7.9.2016 klo 10:32 | päivitetty 7.9.2016 klo 10:32

        Suomesta luovutettujen juutalaisten nimet myös Helsingin katukivetyksiin?

        Euroopan kaduilla juutalaisten muistolaattoja on jo yli 50 000. Kaikki Suomesta natsi-Saksalle luovutetut juutalaiset olivat helsinkiläisiä.

        Helsinkiin esitetään muistolaattoja natsi-Saksalle luovutetuille Suomen juutalaisille. Muualla Euroopassa vastaavanlaisia metallilaattoja on ollut tapana sijoittaa keskitysleireille kuljetettujen juutalaisten kotien edustoille.

        Laattojen asentamisen takana on taiteilija Gunter Deming, jonka luomus ”Stolpersteine” eli kompastuskivi löytyy Berliinistä. Laattojen tarkoituksena on ikuistaa niiden uhrien nimet, jotka menettivät henkilöllisyytensä ja henkensä keskitysleireillä.

        Muutaman senttimetrin paksuiset muistolaatat on tarkoitus kiinnittää katukivetykseen osaksi kadun pintamateriaalia. Laattoihin merkitään henkilön nimi, syntymäaika, karkotusajankohta, kuolinpäivä sekä paikka.

        Suomi luovutti natsi-Saksalle toisen maailmansodan aikana kahdeksan Suomen juutalaista, joista kaikki asuivat eteläisessä Helsingissä.

        Aiemmin uskottiin, että Suomen juutalaiset päätyivät Saksan keskitysleireille. Filosofian tohtori Antero Holmilan Holokausti-kirjan mukaan luovutetut juutalaiset kuitenkin teloitettiin aiemmasta tiedosta poiketen jo Tallinnassa miltei välittömästi luovutuksen jälkeen.

        Helsinkiin kaavailluilla laatoilla halutaan kunnioittaa luovutettujen juutalaisten muistoa. Yhteensä 19 valtuutetun allekirjoittama aloite sai kannatusta lausuntokierroksellaan eri lautakunnissa.

        Stolpersteine -sivuston mukaan ympäri Euroopaa on tähän mennessä asennettu jo yli 53 000 laattaa muun muassa Itävaltaan, Saksaan, Ranskaan ja Unkariin.

        Saija Nironen Yle

        JOULUKUUSSA 2010 JULKAISEMANI KIRJOITUS

        Suomesta vuonna 1942 palautetut kahdeksan juutalaispakolaista

        Tämä kirjoitus on laadittu Antero Holmilan lokakuussa 2010 ilmestyneen kirjan ”Holokausti. Tapahtumat ja tulkinnat” pohjalta. Holmila näet väittää kirjassaan seuraavaa:

        (s. 21) ”Holokausti oli yleiseurooppalainen projekti, johon osallistuivat lähestulkoon kaikki Euroopan maat, myös Suomi. – – saksalaisille ei tuottanut vaikeuksia löytää innokkaita käsikassaroita juutalaisten murhaamiseen.” – – (s. 195-196) ”Suomi osallistui kuitenkin holokaustiin lähettämällä kahdeksan juutalaispakolaista saksalaisten käsiin marraskuussa 1942. Asiaa ei voi sen yksinkertaisemmin ilmaista: Georg Kollmania lukuun ottamatta Suomesta Tallinnaan lähetetyt juutalaispakolaiset kuolivat osana Saksan alulle panemaa juutalaisten joukkotuhoa.” – – ”he (saksalaiset) saivat käsiinsä joukon juutalaisia, ja juutalaiset oli määrätty tuhottaviksi.” – – (s. 200) ”Myös Suomesta olisi (jos Saksa olisi miehittänyt Suomen, VL) löytynyt innokkaita yhteistoimintamiehiä, jotka olisivat olleet valmiita avustamaan saksalaisia holokaustin toteuttamisessa, siitä tuskin on epäilystäkään.”

        Holmila siis väittää Suomen osallistuneen holokaustiin palauttamalla kahdeksan juutalaispakolaista kotimaihinsa. Suomalaisia hän sanoo saksalaisten innokkaiksi käsikassaroiksi juutalaisten tuhoamisessa ja innokkaiksi saksalaisten avustajiksi holokaustin toteuttamisessa. Tämä tarkoittaa suomalaisten sanomista murhaajiksi.

        Onko Holmilalla eväitä leimata Suomen kansa murhaajakansaksi? Vai tuleeko tässä vain vapaasti esiin hänen kirjansa perimmäinen motiivi: syvä ilkeämielisyys?

        Perusteluksi Holmila sanoo, että nämä kahdeksan juutalaispakolaista luovutettiin saksalaisten käsiin ja että tämä merkitsi varmaa kuolemaa. Saksalaisten käsiin nämä pakolaiset kuitenkin luovutettiin sen tähden, että näiden kotimaat Saksa, Itävalta ja Latvia olivat Saksan kontrollissa.

        Muutenkin on todettava, että Suomi otti vastaan juutalaisia poliittisina pakolaisina. Sodan aikana jopa Linkomiehen hallitus myönsi 110 juutalaispakolaiselle Suomen kansalaisuuden. Yksikään Suomen juutalainen ei kuollut missään holokaustissa, ei myöskään yksikään Suomeen tullut juutalaispakolainen, sillä mitään holokaustia ei tapahtunut. Holmila elää omien fantasioittensa maailmassa ja jakelee sieltä julkisia murhatuomioita sinne tänne.

        Kansallissosialistisen Saksan politiikkana juutalaisten suhteen oli karkottaa heidät alueiltaan, ensin maastamuuton muodossa, myöhemmin sodan aikana myös evakuoinnin muodossa. Juutalaiset tahdottiin siirtää rikollisuutensa vuoksi kokonaan Euroopan ulkopuolelle, ja tätä siirtämistä kutsuttiin ”lopulliseksi ratkaisuksi”. Saksan alueilla olevien juutalaisten oloja vaikeutettiin tietoisesti, jotta he muuttaisivat pois. Monet juutalaiset pakenivat näitä tiukentuneita oloja ja kuria, mutta fyysisesti juutalaisia ei pyritty tuhoamaan koskaan. Vain karkottamaan pois.

        Suomeen saapui näitä pakoon lähteneitä juutalaisia Stettinistä vuorolaivalla ja jonkin verran myös Karjalan kannaksen kautta, ja Suomi otti heitä vastaan poliittisina pakolaisina (myönsi heille turvapaikkaoikeuden). Suuremmissa määrin juutalaispakolaisia alkoi saapua kesällä 1938 Itävallasta Itävallan liityttyä Saksaan (voimassa oli viisumivapaus). Heitä tuli Suomeen tuolloin useita satoja (Itävallan lisäksi heitä tuli jonkin verran myös Unkarista, Puolasta ja Baltiasta), ja useimmat heistä jatkoivat matkaansa varsinkin Yhdysvaltoihin. Osa kuitenkin jäi Suomeen, ja elokuun alussa 1938 Itävallan juutalaispakolaisia oli Valpon (Valtiollisen poliisin) mukaan Suomessa 60. [1] Keväällä 1939 heitä oli Suomessa 170, [2] ja vuoden 1941 lopussa Valpon passitoimiston laskelmien mukaan Suomessa oli keskieurooppalaisia juutalaispakolaisia 120. [3]

        Sotien aikana Suomi sulki rajojaan, ja pakolaisten saapuminen tyrehtyi. Kaiken kaikkiaan Suomeen saapui noin 500 juutalaispakolaista, joista n. 350 jatkoi matkaansa eteenpäin kesään 1941 mennessä.

        Ennen sotia juutalaispakolaisten olot Suomessa olivat melko vapaat, ja he kävivät työssä. Sota kuitenkin sitten saneli omat ehtonsa, ja juutalaispakolaiset joutuivat valvovan silmän alle. Osa pakolaisista siirrettiin turvasäilöön ja osa siirrettiin Helsingistä maaseudulle (Lammi, Hauho, Parkano). Pakolaisten elatusvastuu siirtyi Helsingin juutalaiselle seurakunnalle. Maaseudulla juutalaisten olot olivat melko huonot, koska vain harva onnistui saamaan työtä. Sodan myötä astui kuitenkin voimaan työvelvollisuuslaki, ja noin 40 miespuolista juutalaispakolaista määrättiin maaliskuussa 1942 työhön Sallan työleiriin. Heinäkuussa 1942 työvelvolliset siirrettiin Suursaareen linnoitustöihin.

        Syksyllä 1942 useille pakolaisille tuli ajankohtaiseksi oleskelulupien uusiminen. Valpon päällikkö Anthonin sodanjälkeisen lausunnon mukaan…

        ”…tuolloin todettiin, että Suomessa oli yhdeksän sellaista juutalaispakolaista, joiden maassaolo ei poliisinäkökohtien valossa ollut suotavaa.”

        Nämä yhdeksän tuotiin 27.10.1942 Suursaaresta Helsinkiin karkotusta varten. Nimeltä mainiten he olivat Jonas Adler, Walter Cohen, Georg ja Stefan Kollman, Rudolf Langer, Ludwig Levy, Herbert Lövy, Hans Szybilski ja Elija Zilbergas. [4]

        Helsingin juutalaisen seurakunnan jäsen Abraham Stiller sai tietää näiden yhdeksän juutalaispakolaisen siirrosta Helsinkiin ja ryhtyi etsimään asialle selvitystä. Mannerheimin edustajalta, kenraali K. H. Kekonilta, hän sai vastauksen, että pakolaiset oli todettu vakoilijoiksi ja että he olivat sen vuoksi menettäneet turvapaikkaoikeutensa. Myös sisäministeri Horelli totesi myöhemmin kuulustelussa:

        ”Kyseessä oli puhdas poliisitoimi, jonka aloite oli lähtöisin Suomesta. Saksa ei jatkosodan aikana kertaakaan vaatinut juutalaispakolaisia luovutettaviksi.” [5]

        Historioitsija Heikki Ylikangas kertoo Anthonin korostaneen sodanjälkeisissä lausunnoissaan, että karkotuksissa ylipäätään kyseessä oli pelkkä poliisitoimi: rikollisen, valtiolle vaarallisen ja muuten epäilyttävän aineksen luovuttaminen saksalaisille. Näistä ihmisistä tahdottiin päästä eroon. Ylikangas mainitsee myös, että melkoista osaa heistä, esimerkiksi vakoilijoita tai vakoilijoiksi epäiltyjä, oli tarjottu välirauhan aikana vankienvaihtona Neuvostoliittoon, mutta Neuvostoliitto ei hankkeeseen suostunut. Myös rintamalle epätoivottuja aineksia oli yritetty sijoittaa, mutta he olivat karanneet metsiin tai loikanneet vastustajan puolelle. Karkotukset olivat siis tavallaan kolmas vaihtoehto päästä näistä aineksista eroon. Ylikangas sanoo vielä, että Valpon toimia ei leimannut juutalaisvastaisuus vaan kommunisminvastaisuus. [6]

        Oli siis paljastunut, että nuo yhdeksän olivatkin vakoilijoita. Karkotukseen ryhtyminen oli välttämätön poliisitoimi, jolla ei ollut mitään tekemistä minkään juutalaisvainon tai ”holokaustin” kanssa. Maasta ryhdyttiin karkottamaan rikollisia aineksia ja maan sodanaikaisen turvallisuuden kannalta vaarallisia aineksia. Jos kyseessä olisi ollut juutalaisten vaino, niin toki silloin maasta olisi karkotettu kaikki juutalaiset.

        Karkotettava ryhmä kuitenkin muuttui. Noista yhdeksästä juutalaispakolaisesta karkotettiin lopulta vain kaksi, ja lisäksi karkotettiin kolme muuta juutalaismiestä (mukana lähtivät vapaaehtoisesti myös yhden vaimo ja lapsi ja toisen lapsi, jolloin yhteismääräksi tuli tuo kahdeksan). Varsinaisesti karkotettuja oli siis vain viisi.

        (5)(0)
      • Vesa-Ilkka Laurio

        Suomessakaan totuus ei vaikuta mitään, osa 2

        Mikä johti siihen, että viranomaiset muuttivat lopulta karkotettavan ryhmän koostumusta? Mainittu juutalainen Stiller jostain syystä tahtoi saada karkotukset estettyä, ja siksi hän pyrki ottamaan yhteyttä moniin päättäjiin. Erään kansanedustajan välityksellä hän sai yhteyden valtiovarainministeri Väinö Tanneriin, joka neuvoteltuaan presidentti Rytin kanssa saneli Valpon apulaispäällikkö Ville Pankolle karkotusta koskevan lykkäämispäätöksen viikonlopun yli (sisäministeri Horellin poissa ollessa Tanner toimi vanhimman ministerin ominaisuudessa).

        Luovutuskysymystä käsiteltiin sitten epävirallisesti valtioneuvoston iltakoulussa 3.11.1942. Asia päätettiin jättää sisäministeri Horellin päätettäväksi. Horelli ei ole koskaan kommentoinut, miksi ryhmän koostumus lopulta muuttui. Karkotettavien määrä joka tapauksessa laski yhdeksästä viiteen, ja mukana lähti vapaaehtoisesti kolme karkotettujen perheenjäsentä. Koska mukaan päästettiin kaksi lastakin, on selvää, ettei kukaan ajatellut karkotettavien kohtaavan mitään pahaa saksalaisten käsissä. Ja miksi yhden karkotetun vaimo lähti vapaaehtoisesti miehensä matkaan, jos vastassa oli holokausti? Artikkelissaan ”Sattumaltako juutalaispakolaiset luovutettiin?” Heikki Ylikangas kertoo, että rouva Janko Kollman (karkotetun Georg Kollmanin vaimo) sai päättää, lähteekö hän vapaaehtoisesti miehensä mukana. Vaimo lähti, joten hän ei pelännyt mitään pahaa olevan vastassa. Lisäksi hän otti mukaan lapsensakin! [7] Ylipäätäänkin luovutukset osoittavat, ettei kukaan ajatellut kenenkään luovutetun joutuvan mihinkään vakavaan vaaraan.

        Helsingin juutalaisen seurakunnan edustajat kävivät jälkeenpäin kysymässä Horellilta luovutusasiasta, ja hän vastasi:

        ”Karkotettavat (nähtävästi siis karkotettavat yleensä, VL) olivat sabotöörejä, vakoilijoita ja rosvoja, joiden saaminen maasta pois on tarpeellista ja välttämätöntä.”

        Lisäksi hän sanoi, ettei näiden kahdeksan luovutus mitenkään liittynyt ”juutalaiskysymykseen.” [8]

        Sekä Horelli että Valpon päällikkö Anthoni ovat kiistäneet, että Valpolla olisi ollut jonkinlainen yleissuunnitelma juutalaispakolaisten maasta karkottamisesta. [9] Karkotukset eivät siis millään tavalla liittyneet ”holokaustiin”, jollaista ei edes tapahtunut.

        Karkotettavat olivat (suluissa alkuperämaa): Georg Kollman ja hänen vaimonsa Janko ja poikansa Franz (Itävalta), Heinrich Huppert ja hänen poikansa Kurt (Itävalta), Hans Korn (Itävalta), Elias Kopelowski (Latvia) ja Hans Szybilski (Saksa).

        Tarkkaa tietoa ei ole, millaista ajantasaista tietoa Horellilla ja Anthonilla oli näiden viiden karkotettavan karkotukseen johtaneesta toiminnasta (Valpon arkistokin on suurelta osin tuhoutunut), mutta ainakin Kollmanin ja Szybilskin kohdalla esiin on tullut vakoilu (kuuluivat alkuperäiseen ryhmään). Kahdella oli myös rikosrekisteri Suomessa: Korn oli syyllistynyt varkauksiin ja petoksiin (Ylikankaan mukaan salakuljetukseen [10]) ja Huppert oli syyllistynyt säännöstelymääräysten rikkomiseen. Jotkut karkotetut olivat syyllistyneet myös työluvatta työskentelyyn ja väärennöksiin. [11] Lisäksi Valpon arkistossa karkotettavia epäillään rikoksista, kommunismista ja kielteisestä suhtautumisesta Saksaa tai Suomea kohtaan. [12] Karkotettavat karkotettiin virallisen ilmoituksen mukaan juuri rikollisina ja epätoivottavina aineksina. Sodan oloissa kaikkeen tällaiseen on suhtauduttava hyvin vakavasti, varsinkin kommunismiin ja siihen liittyvään vakoiluun.

        Hieman yllättävää on, että yllä mainitun Abraham Stillerin lisäksi esim. Helsingin Sanomat (erityisesti sen toimitusjohtaja Eljas Erkko), Suomen Sosiaalidemokraatti, Arbetarbladet, Hufvudstadsbladet, Yrjö Hirn, K. R. Brotherus ja Br. Suviranta vastustivat karkotuksia. Olihan sota, ja koska rikollisuus, kommunismi, vakoilu ja muu epätoivottava käyttäytyminen suuresti haittaavat sotaponnisteluita ja jopa vaarantavat maan turvallisuuden, nuo lehdet ja henkilöt itse asiassa syyllistyivät maanpetokseen. Pääministeri Lipponen 6.11.2000 jopa pyysi juutalaisilta ”Suomen ja suomalaisten puolesta” anteeksi noiden viiden juutalaisen karkotusta, ja siinä jo häväistään Suomen sotaponnistelut ja itse asiassa Suomen kansa.

        Tiesikö Saksa itse odottaa karkotettuja?

        Presidentti Ryti oli 7.2.1941 määrännyt Valpon vasta nimitetyn päällikön Arno Anthonin…

        ”…käsittelemään ja omalla vastuullaan ratkaisemaan – – ulkomaalaisten passittamiset, poistumiskieltoa, työ- ja oleskelulupien myönteistä ratkaisua sekä Suomeen tulosta ja oleskelusta maassa johtuvan virka-avun luontoista kirjeenvaihtoa virastojen kanssa koskevat asiat.”

        Kuitenkin poistamistapauksissa tuli hankkia vielä sisä- ja ulkoministeriöiden kannanotto. [13]

        Luovutusten kannalta tärkeä tapaaminen järjestettiin 9.4.1942 Berliinissä Saksassa, jossa Anthoni ja osastopäällikkö Erik A. Muurman neuvottelivat Gestapon päällikkö Heinrich Müllerin ja Gestapon ulkomaalaisasioita käsittelevän Friedrich Panzingerin kanssa. Oula Silvennoisen kirjan ”Salaiset aseveljet” mukaan Anthoni kertoi sodanjälkeisissä kuulusteluissaan, että neuvotteluissa päädyttiin suulliseen sopimukseen, jonka mukaan Suomi saa palauttaa kotimaihinsa Saksan miehittämille alueille kaikki haluamansa ulkomaalaiset ja että Saksa myöntää kauttakulkuviisumin näin kotimaihinsa palautettaville. Anthoni oli sanonut neuvottelukumppaneilleen, että osa palautettavista on rikollisainesta, jolloin hän oli saanut vastaukseksi, että antaa tulla vain, koska heillä on puutetta työvoimasta. Sopimukseen kuului, että Berliiniin on ajoissa ilmoitettava, keitä palautettiin (sopimus ei siis ollut kollektiivinen). Anthoni kertoi itse ehdottaneensa tällaista sopimusta, sillä Suomi halusi eroon ”rikollis- ja muista huonoista aineksista ja oli sopimus siis yksinomaan Suomen etujen mukainen.” [14]

        Asiasta kertova Oula Silvennoinen toteaa myös, että Anthonin kertomus on mitä ilmeisimmin totuudenmukainen, sillä Berliinissä todella tehtiin tuolloin sopimus, että Suomi saa poistaa maasta ulkomaalaisia Saksan hallinnoimalle alueelle. Luovutustapauksissa myös toimittiin Anthonin kuvaileman sopimuksen edellyttämällä tavalla. Jokaisen palautettavan tapaus käsiteltiin periaatteessa erikseen, eli henkilöt luovutettiin nimettyinä yksilöinä, ei jonkin ryhmän jäseninä. Luovutuksesta myös sovittiin etukäteen, ja luovutettavat lähtivät Suomesta vasta kun Saksan viranomaiset olivat ilmaisseet suostumuksensa. [15]

        Tämä sopimus takasi sen, että palautettavat pääsivät kulloiseenkin päämääräänsä asiamukaisesti.

        Sopimuksesta näkyy myös, että Suomi lähettäjämaana oli aloitteellinen. Saksa ei vaatinut juutalaisia luovutettaviksi Saksaan. Yksikään kirjallinen dokumentti ei osoita Gestapon tai muiden saksalaisten viranomaisten esittäneen Valpolle erityistoimia Suomeen paenneiden juutalaisten tai Suomen juutalaisten kansalaisten suhteen. [16] Horellikin kiisti sodan jälkeen päättäväisesti kaikkinaisen Saksan painostuksen. [17]

        Anthoni ja Horelli olivat siis aloitteellisia mainittujen kahdeksan juutalaispakolaisen palauttamisessa kotimaihinsa. Palautus pantiin täytäntöön 6.11.1942, jolloin nämä kahdeksan yhdessä 19 muun pakolaisen (virolaisia, neuvostoliittolaisia) kanssa lähtivät saksalaisella Hohenhörn-aluksella kohti Tallinnaa, joka oli Saksan miehittämää aluetta.

        Mitä näille kotiin toimitettaville tapahtui?

        Holmila kirjoittaa yllä:

        ”He (Georg Kollmania lukuun ottamatta, VL) kuolivat osana Saksan alulle panemaa juutalaisten joukkotuhoa.”

        Todisteita Holmila ei esitä.

        Sivulla 196 Holmila huudahtaa lisäksi:

        ”Jos saksalaisten kannalta katsottuna kyseessä olisi ollut pelkkä poliisitoimi, miksi viiden rikolliseksi merkitys mukaan lähteneet kaksi lasta ja yksi vaimo murhattiin?”

        Tässäkään Holmila ei esitä todisteita. Ehkä heitä ei murhattukaan.

        (4)(0)
      • Vesa-Ilkka Laurio

        Suomessakaan totuus ei vaikuta mitään, osa 3

        Sivulla 205 Holmila esittää, mitä Georg Kollman oli Anthonin oikeudenkäynnissä kertonut (hän siteeraa Elina Sanan kirjasta ”Kuolemanlaiva”):

        ”Karkotetut oli ensin kuljetettu laivalla Tallinnaan ja sieltä 14 vuorokauden kuluttua Gestapon toimesta Berliiniin, josta heidät 10-12 päivän jälkeen oli yhdessä 1 200 Berliinin juutalaisen kanssa siirretty Auschwitzin keskitysleirin lähellä olevaan Birkenauhun. Heti rautatieasemalla oli erotettu nuoret ja työkykyiset toiselle puolelle sekä lapset ja työkyvyttömät toiselle puolelle – – työkyvyttömät sekä lapset kuten hänenkin vaimonsa ja lapsensa oli pantu kuorma-autoihin ja viety krematorioihin poltettaviksi.”

        Holmila kertoo (s. 204), että suomalaiset tutkijat, kuten Rautkallio ja Sana, ovat olettaneet, että juutalaiset murhattiin Auschwitzissa, mahdollisena poikkeuksena Elias Kopelowski, jonka huhuttiin tulleen ammutuksi pian Tallinnaan saapumisen jälkeen, sekä tietenkin Auschwitzista selvinnyt Georg Kollman.

        Mahdollisesti heidän oletuksensa perustuu Kollmanin kertomukseen.

        Kollmanin kertomus kuitenkaan ei pidä paikkaansa. Krematorioissa ei poltettu ketään elävältä. Sellaiset kertomukset ovat kauhupropagandaa. Krematoriot olivat ruumiiden tuhkaamista varten, ja niitä käytettiin, jotta pilkkukuume-epidemioihin kuolleiden ruumiit voidaan hävittää hygieenisesti. Myöskään Danuta Czechin Auschwitz-Birkenauta koskeva Kalendarium ei tunne mitään 1 200 juutalaisen kuljetusta Berliinistä 30.11-2.12.1942 (eikä viereisilläkään päivillä). Sellaista kuljetusta ei saapunut Auschwitz-Birkenauhun.

        Ehkä Holmila tietääkin tämän. Hän kirjoittaa (s. 204):

        ”Itse asiassa edes Suomesta luovutettujen juutalaisten kohtaloista ei ole tarkkaa tietoa – tai olemassa olevat tiedot ovat keskenään ristiriitaisia.”

        Kuitenkin Holmila on yllä esittänyt, että nuo luovutetut kuolivat ”osana juutalaisten joukkotuhoa.” Sen perusteella hän myös leimaa Suomen holokaustiin osalliseksi.

        Kuitenkaan hän ei tiedä noiden juutalaisten kohtaloista mitään. Tässä tulee avoimesti julki Holmilan kirjan tendenssimäinen huijausluonne.

        Jos Suomesta luovutettujen kahdeksan juutalaispakolaisen kohtaloista ei – Georg Kollmanin kohtaloa lukuun ottamatta – tiedetä mitään varmaa, niin silloin kaikki puheet näiden juutalaisten joutumisesta holokaustin uhreiksi ja Suomen osallistumisesta holokaustiin ovat totaalisesti vailla pohjaa. Silloin on narrinpeliä myös Paavo Lipposen Suomen puolesta juutalaisille näiden kahdeksan juutalaispakolaisten karkottamisen vuoksi esittämä anteeksipyyntö.

        Holmila tarttuu uuteen oljenkorteen, vaikka hänen yllä oleva lausuntonsa tiedon puutteesta osoittaa, ettei hän usko siihenkään. Hän nostaa esiin juutalaisen Anton Weiss-Wendtin, joka villiin juutalaishuijaustyyliin väittää kirjassaan ”Murder without Hatred”, että kaikki muut paitsi Kollman teloitettiin Tallinnan keskusvankilassa muutama päivä saapumisen jälkeen! Poikkeuksena mukana olleista lapsista toinen, joka kommunistilehdessä Kansan Uutiset 12.3.1961 olleen artikkelin mukaan olisi myrkytetty (ei ammuttu). Teloituskäskyn olisi antanut SS-Untersturmführer (vastaa suurin piirtein vänrikkiä) Gerd von Seefeld 10.11.1942. [18]

        Holmila kertoo tästä teloituksesta olevan ”Viron turvallisuuspoliisin lähteitä”, mutta kirjassaan Weiss-Wendt nimeää vain yhden lähteen: Viron valtionarkisto. Signum: Elias Kopelovski, R-64/4/324. Ehkä kuitenkaan tällaista lähdettä todellisuudessa ei ole, ainakaan aitona, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei Holmila eikä Weiss-Wendt esitä sitä eikä kumpikaan edes siteeraa sitä. Lisäksi Holmila antaa ymmärtää Weiss-Wendtin olevan epäluotettava lähde, koska hän ilmoittaa, ettei juutalaispakolaisten kohtaloista ole tarkkaa tietoa.

        Weiss-Wendt kirjoittaa kirjansa viitteessä, ettei Georg Kollman koskaan ollut Auschwitzissa. Kollman kuulemma vapautettiin sodan päättyessä ”eräästä Itävallan leireistä”. Georg Kollmanin Anthonin oikeudenkäynnissä esittämä kertomus Szybilskin sankarillisesti (paetessa!) tapahtuneesta kuolemasta Auschwitzissa oli Weiss-Wendtin mukaan vain keksitty tarina Szybilskin langon lohduttamiseksi!

        Weiss-Wendtin kirjassa on siinä määrin vääriä tietoja, että siitäkin syystä hänen sanomisiinsa on syytä suhtautua varauksella. Weiss-Wendt väittää, että Anthonin ja Sandbergerin välillä oli sopimus laittomasti Suomeen muuttaneiden lähettämisestä Viroon, mutta todellisuudessa, kuten edellä todettiin, Anthonilla oli sopimus Müllerin ja Panzingerin välillä ja se koski kaikkia Suomen poistettaviksi haluamia ulkomaalaisia (ei laittomia maahanmuuttajia). Hohenhörn-laivalla olleiden karkotettujen määräksi Weiss-Wendt ilmoittaa 26 (18 venäläistä ja virolaista ja 8 juutalaista), vaikka heitä oli 27 (venäläisiä ja virolaisia 19). Hän sanoo suomalaisten joutuneen antamaan periksi saksalaisten vaatimuksille luovuttaa juutalaiset, vaikka yllä todettiin, ettei Saksa painostanut missään vaiheessa Suomea tässä asiassa. Abraham Stillerin Weiss-Wendt ilmoittaa Helsingin juutalaisen seurakunnan johtajaksi, vaikka hän oli vain rivijäsen ja tunnettu pääasiassa liikemiehenä.

        Viimein on myös todettava, ettei vääpelin arvoisella henkilöllä (von Seefeldillä) ole voinut olla valtuuksia päättää Tallinnaan korkean sopimuksen nojalla saapuneiden juutalaisten teloittamisesta.

        Holmila ryhtyy kirjansa sivulla 206 keksimään, miksi Kollman valhetarinoita sepitti. Kollman kuulemma vain kuvitteli vaimonsa ja poikansa ja muiden joutuneen Auschwitziin ja kaasukammioon. Syyn tällaiseen kuvitteluun Holmila selittää näin (s. 206; korostus minun):

        ”Holokaustin selviytyjien muistoista on huomattu, että lähes kaikki muistelijat USKOIVAT käyneensä läpi pahamaineisen ”valinnan”, jossa juutalaiset jaettiin työkykyisiin ja välittömästi murhattaviin. Kollman tuskin oli poikkeus.”

        Toisin sanoen: Tarina Suomesta palautettujen tuhoutumisesta holokaustissa on valhe. Siihen viittaa sekin, ettei Anthonin oikeudenkäynnissä Kollman todistanut Anthonia vastaan, vaikka holokaustitarinan mukaan hän menetti vaimonsa ja poikansa Auschwitzissa. Kollman totesi, ettei hänellä ole erityisempiä vaatimuksia eikä valituksia sodanaikaisen kohtelunsa johdosta. [19] Ehkä hän on elänyt normaalia elämää vaimonsa ja poikansa kanssa.

        Holmila toteaa lopuksi (s. 206):

        ”Se, mikä loppujen lopuksi oli Suomesta lähetettyjen juutalaispakolaisten, ”niiden kahdeksan”, kohtalo, jää tulevaisuuden tutkimuksen selvitettäväksi.”

        Jos näin on, miksi Holmila sitten julkaisi kirjassaan väitteet Suomen osallisuudesta holokaustiin ja noiden kahdeksan kuolemisesta ”osana juutalaisten joukkotuhoa”?

        Sivulla 205 Holmila mainitsee Viron turvallisuuspoliisin ja turvallisuuspalvelu SD:n komentaja SS-Standartenführer Martin Sandbergerin Anthonille lähettämän kirjeen, jossa Sandberger kertoi Anthonille, että Suomesta lähetetyt juutalaispakolaiset oli lähetetty Berliiniin pakkotyöhön.

        Niinhän Müller ja Panzinger olivat Anthonille 9.4.1942 sanoneet, että heillä on työvoimasta puutetta.

        Suomesta karkotetut tekivät Saksassa työtä, heitä ei tuhottu.

        Entä miten Anthonin kävi sodanjälkeisessä oikeudenkäynnissä?

        Turun hovioikeus hylkäsi häntä vastaan nostetun syytteen kokonaisuudessaan toukokuussa 1948. Se katsoi, ettei Anthonin voitu osoittaa virkatoimissaan rikkoneen Suomen silloista lainsäädäntöä tai Suomen allekirjoittamia kansainvälisiä sopimuksia. Korkein oikeus vahvisti tämän tuomion toukokuussa 1949 muilta osin paitsi antoi Anthonille varoituksen varomattomuudesta virkatoimissa. [20] Anthonin tutkintovankeudessa viettämä aika korvattiin hänelle rahassa. [21]

        Viitteet:

        [1] Jukka Hartikainen: ”Suomi”; Suomea koskeva luku kirjassa Stéphane Bruchfeld ja Paul A. Levine: ”Kertokaa siitä lapsillemme – Kirja juutalaisten joukkotuhosta Euroopassa 1933-1945”. Gummerus 2008, s. 54.

        [2] Heikki Ylikankaan selvitys valtioneuvoston kanslialle. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 5/2004.

        [3] Hartikainen, yllä mainittu teos, s. 62.

        [4] Sama, s. 64.

        [5] Sama.

        [6] Ylikangas, Selvitys valtioneuvoston kanslialle.

        [7] Heikki Ylikangas: ”Sattumaltako juutalaispakolaiset luovutettiin?” Kanava-lehti 7/2005.

        [8] Hartikainen, mainittu teos, s. 67.

        [9] Sama, s. 65.

        [10] Ylikangas, ”Sattumaltako juutalaispakolaiset luovutettiin?”

        [11] Hartikainen, mainittu teos, s. 65.

        [12] Ylikangas, ”Sattumaltako juutalaispakolaiset luovutettiin?”

        [13] Ylikangas, Selvitys valtioneuvoston kanslialle.

        [14] Oula Silvennoinen: Salaiset aseveljet – Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944. Otava 2008, s. 308-309. Silvennoinen antaa lähteekseen Sota-arkiston: SArk, T 16070/18, Ptk 494/45, Helsinki 31.5.1945.

        [15] Sama, s. 309.

        [16] Hartikainen, mainittu teos, s. 63.

        [17] Ylikangas, ”Sattumaltako juutalaispakolaiset luovutettiin?”

        [18] Anton Weiss-Wendt: Murder without Hatred. Estonians and the Holocaust. Syracuse University Press 2009, s. 214-215.

        [19] Oula Silvennoinen, Salaiset aseveljet, s. 314.

        [20] Sama, s. 315.

        [21] Hartikainen, mainittu teos, s. 69.

        (5)(0)
    • MAAILMA ON SAATANAN HALLUSSA

      Ursula Haverbeck ristiinnaulitaan kuin Jeesus Nasaretilainen. Sanottuaan TOTUUDEN ja samojen ihmisten toimesta edelleen 2000 vuotta ajanlaskun jälkeen.

      Tämä maailma on SAATANAN HALLUSSA.

      (7)(0)
      • Muistan jostain lukeneeni että jutkut ovat biologisia Saatanan lapsia ensimmäisen murhaajan, Kainin kautta.

        Se selittäisi aika paljon.

        (1)(0)
  6. http://yle.fi/uutiset/suomesta_luovutettujen_juutalaisten_nimet_myos_helsingin_katukivetyksiin/9149066

    Tätä hanketta puuhataan parhaillaan. Vastaavasti voisi kysyä,missä muistolaatat esim. suomalaisille partisaaniuhreille,sota-orvoille,evakoille, Elisenvaaran uhreille, veteraaneille,sotaleskille,lotille jne.ts koko bolsevikkiterrorista kärsineelle Suomen kansalle?

    (8)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*