Islannin pääkaupunki alkaa boikotoida rikollisvaltio Israelia!

The Times of Israel uutisoi, että Islannin pääkaupunki Reykjavik alkaa boikotoida rikollista juutalaisvaltio Israelia sekä siellä valmistettuja tuotteita.

Reykjavikin kaupunginvaltuusto päätti tiistaina lopettaa kaupallisen yhteistyön juutalaisvaltion kanssa. Israelin ulkoministerin mukaan Reykjavikista on tullut ”vihan tulivuori”, koska islantilaiset ovat kyllästyneet uutisiin palestiinalissiviileitä murhaavista juutalaisista. Sionistien jargonissa siviilimurhien vastustaminen on usein ”rasismia” ja ”vihaa”, mikäli murhaaja on sionisti tai juutalainen.

Islantilaisten mukaan Israel miehittää laittomasti alueita, jotka kuuluvat palestiinalaisille. YK totesi hiljattain, että Israelin rasistinen sortopolitiikka ja taloussaarto ovat tehneet Gazasta lähes elinkelvottoman maan. YK:n mukaan Israel on jälleen aikeissa tuhota tuhansien palestiinalaisten kodit myös laittomasti miehitetyn Länsirannan alueella.

Israelin ulkoministerin mukaan palestiinalaisten hengellä ei ole mitään väliä, joten hän oli ymmällään Islannin päätöksestä: ”Israelin boikotoimiselle ei ole mitään muuta loogista syytä kuin vihaaminen pelkästä vihaamisen ilosta. Toivomme, että Islanti tulee järkiinsä, toipuu sokeudestaan ja alkaa tukea Israelia – Lähi-idän ainutta demokratiaa!”

Paikallinen asianajaja aikoo aloittaa lakitaistelun kaupunginvaltuustoa vastaan. Hänen mukaansa on laitonta syrjintää boikotoida Israelia vain siksi, että maailmalla liikkuu ”huhuja” sen sotarikoksista. YK:n, ihmisoikeusjärjestöjen ja tuhansien viestimien tallentamat tiedot murhatuista palestiinalaissiviileistä ovat sionistiasianajajan mielestä pelkkiä ”huhuja”.

Jälleen yksi rajusti kohdeltu palestiinalaislapsi, entä mitä sitten? Mutta auttakaahan armias, sanoo länsipoliitikot ja mediat, kun kolme israelilaislasta mahdollisesti on kuollut ja täysin todisteetta ja vain väitetysti Hamasin toimesta! Sitten annettaankin oikeutus jo 1,7 miljoonan palestiinalaisen kansanmurhaan. Sehän on selvä?Onko Israelin sotarikosten vastustaminen "pahuutta"?Niinistö ja Räsänen vaativat vastarinnan lopettamista, mikä olisi Palestiinan kuolemantuomio.Israelin ihmisoikeustyön uhreja.gaza 371766_Gaza-childHala Abu Sabikha, sionismin uhri.HaKehila 1/2015.

Pienet eurooppalaisvaltiot tuntuvat pelottavan sionisteja. Eilen uutisoimme, että juutalaiset pelkäävät, että hollantilainen Eindhovenin kaupunki tahtoo ”pyyhkiä Israelin maailmankartalta”.

Suomessa mikään kaupunki ei todennäköisesti uskaltaisi tehdä ”reykjavikeja”. Perskeko-hallituksen johtajat presidentistä aina valtionvarainministeriin ja ulkoministeriin ovat tiukasti juutalaisvaltion otteessa.

Islanti on tullut tunnetuksi Euroopan ainoana valtiona, joka on tarttunut suurimpien kansainvälisten ongelmien juuriin. Finanssikriisin jälkeen maa passitti joukon pahimpia pankkiireitaan vankilaan ja suunnittelee nyt oman kansallisen keskuspankkijärjestelmän perustamista. Tämä tulisi katkaisemaan valtion velkaantumiskierteen.

Kansallinen Vastarinta on kerännyt listaa boikotoitavista israelilaistuotteista:

Achva Halva (kosmetiikkaa)
Ahava (kosmetiikkaa)
AOL-mediaimperiumi
AT&T (tietotekniikkaa)
Beigel & Beigel (keksejä)
Benetton (vaatteita)
Calvin Klein (mm. vaatteita)
Carmel (mm. vihanneksia ja hedelmiä)
Caterpillar (puskutraktoreita)
Coca-Cola, Fanta, Fruitopia, Kia Ora, Lilt, Schweppes, Sprite ja Sunkist (virvoitusjuomia)
Danone (ruokatuotteita)
Donna Karan (vaatteita)
Eden Springs (juomavesi- ja kahvituotteita)
El Al -lentoyhtiö
Elbit (tietotekniikkaa)
Estée Lauder -tuotemerkit (mm. Aramis, Aveda Clinique, Donna Karan, La Mer, MAC, Michael Kors ja Tommy Hilfiger)
Evian (mineraalivesi)
Gamla, Golan ja Yarden (viinimerkkejä)
GAP (vaatteita)
Hugo Boss (mm. vaatteita)
Intel (elektroniikkaa)
Jacob (keksejä)
Jaffa (hedelmiä)
Johnson & Johnson (terveystuotteita)
Kappa (vaatteita)
Keter (mm. sisustustuotteita)
Kimberley Clarke (metsäteollisuustuotteita)
La Roche-Posay (mm. kosmetiikkaa)
L’Oréal-tuotemerkit (mm. Biotherm, Garnier, Giorgio Armani, Helena Rubinstein, Kérastase, Lancôme, Maybelline, Ralph Lauren, Redken, The Body Shop ja Vichy)
LU (keksejä)
Marks & Spencer (vaatteita)
McDonald’s (roskaruokaa)
Motorola (elektroniikkaa)
Nestlé-ruokavalmisteet (mm. After Eight, Felix-kissanruoka, KitKat, Maggi, Milky Bar, Nescafé, Nesquik, Perrier ja Quality Street)
News Corporation -mediaimperiumi (mm. 20th Century Fox Films, Fox TV, National Geographic, Sky TV, Star TV, The New York Post, The Sunday Times ja The Times)
Nokia (elektroniikkaa)
Revlon (kosmetiikkaa)
Sara Lee (vaatteita ja muita tuotteita)
SodaStream (virvoitusjuomia)
Starbucks (kahviloita ja kahvituotteita)
Timantit (suurin osa maailman timanttikaupasta kulkee Israelin kautta)
Timberland (vaatteita)
Tommy Atkins (hedelmämerkki)
Veolia (rakentaa infrastruktuuria laittomiin siirtomaihin)
Walt Disney Company (lapsille ja nuorille suunnattua viihdettä)

Muista, että 729-alkuisilla EAN-koodeilla merkityt tuotteet ovat valmistettu Israelissa. Suomalaisille hyvin tuttu huonekalujätti IKEA toimittaa huonekaluja laittomiin siirtokuntiin.

6 kommenttia

  1. NATOn perustajajäsen boikotoi Isra-helliä? Tokkopa vain. Eiköhän Israelin ja Ison-Israelin (USA) ote saarikansan palleista ole melkoisen pitävä.

    Plusääni(14)Miinusääni(2)
  2. Kiitos listasta. Nyt on hyvä valita israelilaisia tuotteita kaupasta. Jumala Israelia siunatkoon!

    Plusääni(5)Miinusääni(24)
    1. Miksi ihmeessä Jumala siunaisi Isaraelia, jonka perustivat rabbiinijuutalaiset? Wikipedia (hakusana juutalaisuus) sanoo, että ”Nykyään tunnettu juutalaisuuden muoto eli niin kutsuttu rabbiinijuutalaisuus on kehittynyt farisealaisesta tulkinnasta.” ”Karaiittijuutalaiset (vain 50.000 kannattajaa) eivät hyväksy rabbiinijuutalaisuuden Talmud-kirjallisuutta laillisena auktoriteettina, vaan pitäytyvät pelkkään Tanakiin, juutalaiseen Raamattuun (kristillisen Raamatun Vanha Testamentti)”
      Ja Talmud on kirjallisena se, mitä Jeesus kutsui ”isien perinnäissäännöiksi”. Ja mitä mieltä Jeesus oli näistä perinnäissääntöjen ”laillisena auktoriteettina” pitäjistä eli fariseuksista eli nykyaikaisittain sanottuna rabbiinijuutalaisista?
      ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” – Joh.8:44 (Huom. tekstiyteyden mukaan sanat ovat fariseuksille)
      Siis! Miksi Jumala siunaisi rabbiinijuutalaisten eli farisealaisten valtiota Israelia?
      Sitäpaitsi lihallisen Israelin asema perustui lakiliittoon – jota he eivät pitäneet. Ja lakiliitto päättyi Jeesuksen kuolemaan UT:n mukaan.

      Plusääni(14)Miinusääni(1)
  3. Huomioikaa että yritys slogani ”intel inside” tarkoittaa juuri sitä:
    intelin 3.5.7 prosesoreissa on langaton yhteys sisään rakennettu prosessoriin..

    isoveli valvoo teidän personalcompuuttereita.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  4. http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2015/09/21/suvakin-kaantymys/#comment-14150

    Saku Rupi Sammakko sanoo

    21.9.2015 at 09:12

    Your comment is awaiting moderation.

    Milloin aiot Saku Sammakko keskittää ”energiasi” SEN….Valta/ValheMedian Virheisiin ja Valheisiin….Sillä VASTA olisi jotain ”Merkitystä” tämän €uro$uoHelvetin kannalta….

    Mutta kun tämä Satu Sammakko keskittääkin ”energiansa” johonkin ”Verkkojulkaisuun” niin MITÄHÄN SE kertookaan tämän Saku Timosen…..TARKOITUSPERISTÄ…????

    Ja SE ETTÄ tämä Saku SatuSammakkokin harrastaa sitä ValheMedian (100%) ENNAKKO…SENSUURIA…..Jossa KAIKKI HÄNTÄ KRITISOIVAT KOMMENTIT ESTETÄÄN/POISTETAAN…..(Kokemusta…ON…!!!!)…

    Niin MITÄ SEKIN kertoo tästä….”SananVapauden” ..Satu_Saku_Rupi_Sammakosta…!!!!!

    PS! Tämä Kommentti julkaistaan Sitten MUUALLEKIN….Netissä osoittaakseen Saku Sammakon SENSUURIA….(= SANANVAPAUDEN HALVEKSUNTAA…)….!!!!!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2015/09/21/suvakin-kaantymys/#comment-14153

      Saku Rupi Sammakko sanoo

      21.9.2015 at 09:58

      Your comment is awaiting moderation.

      Saku Peräkommarin Anuspoika……Kommenttini julkaistu ainakin 10 eri paikkaan…JOSSA KUNNIOITETAAN KANSALAISTEN….SANANVAPAUTTA…!!!!!!

      JOTEN….VIELÄKÖ….$€ P€RÄKAMMARIN ANU$POJAN 100% $€N$UROINTI……TOIMII…?????

      PS…SAA JULKAISTA…!!!!!

      Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat