Iran-Zuckerberg-uutinen oli valtamedian valhe

Tänään muun muassa Helsingin Sanomat (HS) valehteli lukijoilleen, että Iran olisi vaatinut Facebookin omistaja Mark Zuckerbergiä oikeuden eteen. Kansainvälisesti kulovalkean tavoin levinnyt uutinen on jälleen yksi esimerkki propagandasodasta Irania vastaan.

HS:n mukaan ”vanhoillinen oikeusistuin Etelä-Iranin Farsin maakunnassa” vaati tiistaina, että juutalainen Zuckerberg on saatettava vastuuseen Facebookin aiheuttamista vahingoista Iranille. HS väittää, että Yhdysvaltojen ja Israelin vihollisvaltio Iran on repeämässä kahtia ”uudistusmielisiin” ja vapaata tiedonkulkua vastustaviin ”vanhoillisiin”. HS:n mukaan keskustelu länsimaisista sosiaalisista medioista on oire tästä. Jo aiemmin tässä kuussa maailmalla levisi ”uutisia”, joiden mukaan Iran olisi kieltänyt milloin mitäkin medioita ”antisemitistisistä” syistä.

Helsingin Sanomien uutinen kuitenkin paljastui sumutukseksi. Vaikka muutamat yksityishenkilöt ovat tehneet Iranissa rikosilmoituksia esimerkiksi Facebookin luvatta ladatuista kuvista ja videoista, ei maan oikeuslaitos ole ottanut Zuckerbergiin yhteyttä. Väärän tiedon oikaisi šīrāzilainen syyttäjä Ali Alqasimehr. Hän myös kiisti länsimedian väitteet siitä, että esimerkiksi WhatsApp- ja Instagram-palveluiden käyttö olisi estetty esimerkiksi Šīrāzin kaupungissa. ”Me emme suodata tiedonkulkua,” Alqasimehr toteaa.

Nähtäväksi jää, oikaiseeko Helsingin Sanomat uutisensa, vai jatkuuko propaganda Israelin vihollisia vastaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Press TV

1 kommentti

  1. Lännessä kaikki ei-juutalaiset mediat ovat antisemitistisiä ja tulilinjalla. Ilmeisesti ”uudistusmieliset” pyrkivät myös tähän.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat