Irakin Hizbollah tulitti terroristeja avustanutta amerikkalaishelikopteria

Electronic Resistance –median mukaan Irakin Hizbollah-pataljoonat (Kata’ib Hizbollah) avasi tulen amerikkalaishelikopteria vastaan Fallujan alueella. Helikopteri oli huoltamassa alueella toimivaa ääri-islamistista Islamic State (IS) –terroristijärjestöä.

Irakin Hizbollah-pataljoonat ei ole virallisesti osa Libanonin Hizbollahia, mutta sillä on kunnioittavat välit niin sanottuun Vastarinnan akseliin. Hizbollah-pataljoonien tunnus muistuttaa paljon esimerkiksi Libanonin Hizbollahin, Palestiinan Kansan vastarintakomiteoiden sekä Iranin Vallankumouskaartin symboleja. Yhdysvallat määritteli Irakin Hizbollah-pataljoonat ”terroristijärjestöksi” 2009, mikä osoittaa sionistien kyynisen petollisuuden. Kumpi on todella terroristi: Yhdysvallat, joka aseistaa Islamic Statea vai Hizbollah-pataljoonat, joka taistelee isänmaansa puolesta sekä Yhdysvaltoja että Islamic Statea vastaan?

howcomeMyös Libyassa IS on saanut hiljattain jalansijaa Yhdysvaltojen jättämän valtatyhjiön vuoksi. Yhdysvallat käytännössä murhasi Libyan poliittisen järjestelmän, koska Gaddafi halusi pitää maansa talouden erossa kansainvälisestä pankkikartellista. Sionistien vuoksi Libyasta on tulossa yksi IS:n tärkeistä tukialueista.

IS on al-Qaidan tavoin Israelin ja Yhdysvaltojen luoma poliittinen ase voimakkaita arabivaltioita ja Irania vastaan. IS ei koskaan tee sotilaallisia iskuja Israeliin, vaikka länsimaisen valtamedian mukaan ääri-islamistit inhoavat kaikista eniten juutalaisia.

Valtamedia myös väittää, että Yhdysvallat käy aktiivista sotaa IS-terroristeja vastaan Lähi-idässä. Fallujan tapahtumat ovat jälleen yksi todiste siitä, ettei väite pidä paikkaansa. Tammikuun alussa Iranin Basij-joukkojen komentaja Mohammad Reza Naqdi totesi, että IS:n terroristioperaatioita johdetaan Yhdysvaltojen Bagdadin suurlähetystöstä. Naqdin mukaan amerikkalaiset auttavat terroristeja asetoimituksin ja huoltamalla näitä.

Irakilaissotilaat ovat löytäneet maastosta tarvikkeita, joita Yhdysvallat oli pudottanut IS-miehille. Irakin parlamentin turvallisuus- ja puolustuskomissioon kuuluva kansanedustaja Majid al-Gharawi kertoi vuodenvaihteessa, että amerikkalaislentokoneet olivat tuoneet IS-terroristeille patruunoita ja aseita muun muassa Salah al-Dinin maakunnassa.

Irakilaispäättäjien mukaan Yhdysvallat ei ole maassa taistelemassa IS-järjestöä vastaan, vaan sotkemassa alueen poliittista ja sotilaallista ilmapiiriä. Samalla Yhdysvallat yrittää kiristää Irakin hallitusta voidakseen perustaa omia sotilastukikohtia eri maakuntiin. Mikäli Yhdysvallat tahtoisi tuhota IS:n Irakissa, olisi se jo tehnyt tämän ylivertaisen armeijansa voimin.

Kun Israel ja Yhdysvallat tekevät parhaansa, jotta väkivaltaisuudet Irakissa ja Syyriassa jatkuisivat, ovat Iran ja Libanonin Hizbollah vaatineet yhteiskunnallisia uudistuksia rauhan saavuttamiseksi. Al Jazeeran haastatteleman asiantuntija Nicholas Noen mukaan Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah on hiljattain alkanut puhua yhä painokkaammin poliittisten muutosten tarpeesta Syyriassa.

Vaikka Hizbollah on Syyrian pitkäaikainen liittolainen, on Nasrallah valmis uudistuksiin, jotta Syyrian verinen sisällissota saataisiin viimein loppumaan. Rauhaneleenä Syyrian presidentti Bashar al-Assad voisi esimerkiksi jakaa valtaa nykyistä laajemmalle. Länsimainen valtamedia ei tietenkään ole maininnut sanallakaan Hizbollahin rauhanehdotuksia.

Israelin korviin puhe Syyrian rauhasta oli myrkkyä, joten muutamia päiviä myöhemmin juutalaiset murhasivat joukon libanonilaissotilaita ja iranilaiskenraalin Syyrian maaperällä kärjistääkseen sotaa. Israelin sotarikos käynnisti tapahtumaketjun, joka johti lopulta siihen, että hätääntyneet juutalaiset tappoivat lisäksi espanjalaisen YK-rauhanturvaajan. Espanjan hallitus on ollut turhautunut siitä, ettei kansainvälinen yhteisö ole halunnut rangaista Israelia, sillä juutalaisvaltiolla on kirjoittamaton erivapaus murhata kenet tahansa se tahtoo. Israel tulee tekemään kaikkensa, jottei Syyriaan saada rauhaa.

 

Aiheesta lisää: Dokumentti: Hizbollah suojelee siviilejä ääri-islamisteilta

8 kommenttia

  1. Toisaalta Hizbollah edustaa shia-osapuolta Irakissa. se on sodassa sunnien kanssa tai valtataistelussa. Sunnien vastarinta on kaikki leimattu IS-huijaukseksi, kuten Saddamista väännettiin vaihtoehtomediassa CIA-agenttia, jota hän ei ollut. Khomeini vaikutti paljon enemmän selaiselta ja oli BP-miljardöörin poika. USA on nyt saanut IS-kohun myötä kaikki panemaan sunnivastarinnan matalaksi. Buthaina Neveln sanoo USA:n tukevan shiioja Irakissa. Se on jakanut Iranin kanssa maan ja sopinut Iranille ison osan sunnien alueista liittolaisuuden vastineeksi.

    Jo Iran-contra -skandaali kertoo, että Iranin ja USA:n suhteissa ei kaikki ole sitä, mitä eri tahoilla vaahdotaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Raakel on väärässä aivan kaikessa. Voi sinua raukkaa. Kyseessä ei tietenkään ole sunni – shiia sota, vaan nimenomaan USA/Israel/saudi-arabia/turkki yhteenliittymän aikaansaama sota jota suorittavat monikansalliset takfiri-terroristit. Takfirit eivät tietenkään edusta kaikkia sunneja sekä huomattava osa Irakin ja Syyrian hallituksen joukoista on nimenomaan sunneja.

      Aika naurettava väite myös väittää, että USA lähtisi neuvottelemaan ja jakamaan Iranin kanssa jotain Irakia. Ei missään nimessä. Iran on tunnettu vastarinta-akselin jäsen sionismia vastaan ja Usa taas edustaa sionismia. Hox hox.. Tästä syystä Usa tukee IS terroristeja jotta se saa Iranin vaikutusvallan pienemää irakissa ja Syyriassa.

      Ota huomioon että IS ei ole mitään muuta kuin Saudi-Arabia pienoiskoossa ja Usa:han on tunnetusti hyvää pataa tämän kanssa. Jos IS laajenee tai vakiinnuttaa alueensa niin se tullaan liittämään saudi-arabiaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. ”Iran on tunnettu vastarinta-akselin jäsen sionismia vastaan ja Usa taas edustaa sionismia. ”

        Voi olla, että Iran on jo valmiiksi sionistien taskussa. Kannattaa tosiaan kuunnella tuon Buthaina Nevelnin haastattelut. Kaikki asiat ei ole niinkuin verkkomedia sanoo.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Iranilla on itsenäinen keskuspankki melkein ainoana maailmassa. Usa on saartanut maata kaikin tavoin jo vuosikymmeniä ja laittoivat jopa Swift saartoon. Muistetaan myös Usa/Israelin valmistama Stuknet virus Iranin ydinvoimaloihin sekä Ydintutkijoiten murhat. Teot kertoo enemmän kuin sanat, joten ei Iran mikään vasalli ole.

          Viimeisenä muttei vähäisimpänä mainittakoon kaikista tärkein asia, eli Iranin Holokausti kriittisyys. Holokausti-usko on Sionisteille pyhä lehmä, johon kaikki valheet kulminoituu ja he ovatkin jo sanoneet tuhoavansa Iranin tämän asian epäilemisestä.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Mutta se holokaustikriittisyys on ollut niin kovin lievää ja väkinäistä. Miksi holohoaxia ei ole haastettu kunnolla?

            Shaahi kuitenkin kaadettiin Lännen avulla. Tulee mieleen, josko maan huipulla olisi myyrien verkosto.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
        2. Jos tarkastellaan asiaa tekojen kautta niin mikä teko Iranin ja Usa:n suhteissa esim. viimeisen kymmenen vuoden aikana puhuisi tämän väitetyn vasalli-aseman puolesta?

          Päpy puhuu alempana Holohoax kriittisyyden laimeudesta ja väkinäisyydestä. Hyvä havainto, mutta Iran voisi olla puhumatta siitä lainkaan ja olla silti osa sionismin vastaista rintamaa. Iranin ei todellakaan tarvitse vakuutella länsimaiden revisionisteja yhtään mistään ja vain esittäisi meille jotain sionismin vihollista. Se pelaa geopoliittista peliä oman asemansa puolesta, johon kuuluu osana Usa:n valheiden paljastaminen.

          Mutta enivei.. Voisin mielellään kuulla niistä teoista lisää niin murretaan myyttejä!

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Luin tuon mainitsemasi keskustelun suomennoksen. Ihan asiallista analyysia, mutta ei mitään uutta auringon alla.

      Sionistit ovat tietenkin tukeneet kumpaakin osapuolta Irak / Iran -79 ja nämä osapuolet ovat pelanneet omia pelejään käyttäen näitä diilejä hyväkseen.

      ”Ainakin siis shaahia kaadettiin ja Khomeini nostettiin valtaan Lännen tuella. Olisiko luvannut ainakin jotain? Kenties myöhemmät diilit olivat vain diilejä aitojen vihollisten välillä (salaiset asekaupat ym.) ? Jos joku on painostettu Iranin ja Irakin sotaa alkamaan, niin Khomeini. Rauha tulikin hänen kuoltuaan.”

      Noista tapahtumista on kuitenkin yli kolmekymmentä vuotta ja ne diilit eivät vaikuta enään nykypolitiikkaan. Katsokaa tekoja, ei puheita.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat