IMF: maailma ei ole koskaan ollut yhtä velkaantunut kuin nyt!

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan maailma on velkaantuneempi kuin koskaan. Pankkiireilla on meneillään kissanpäivät, mutta tavalliset yrittäjät ja työntekijät joutuvat varautumaan pitkään ja karuun lamaan.

IMF:n tuoreesta raportista uutisoi talousdemokraattinen Positive Money –liike, jonka mukaan kansainvälinen velkataakka on kasvanut yli 100 prosentilla 15 vuodessa. Se on jo noin 152 biljoonaa dollaria, johon ei ole edes laskettu mukaan finanssisektorin velkoja.

Positive Money muistuttaa, että viimeisen 40 vuoden aikana maailmassa on koettu ainakin 150 järjestelmällistä pankkikriisiä sekä 70 valtiollista velkakriisiä. Kriisien taustalla on yksityisten pankkien rahanluontimonopoli ja sille perustuva velkatalous.

Jopa Englannin keskuspankki on Positive Moneyn mukaan nyt myöntänyt, että julkisen velan sijaan todellinen ongelma on yksityinen velka. Tämän vuoksi onkin kummallista, että keskuspankki on jatkanut yksityistä velkataakkaa paisuttavaa määrällisen elvyttämisen (QE) ohjelmaa.

Eliitti toisin sanoen tietää, että yksityinen velka on kuin aikapommi, mutta aikapommin purkamisen sijaan sen ympärille kasataan vain jatkuvasti lisää dynamiittia.

Pankkisektorista voimansa ammentava eliitti on niin riippuvainen velasta, että se on valmis mieluummin tuhoamaan maailmantalouden kuin katkaisemaan velkakierteen.

Yksityinen velka on eliitille tabu

Suomessa valtamedia ja johtavat poliitikot eivät käytännössä koskaan puhu yksityisestä velasta, vaan he keskittyvät valtionvelkakysymykseen – joka olisi helppo ratkaista kansallistamalla keskuspankki ja rahoittamalla julkiset hankkeet omalla valtiollisella rahalla.

Lehdistö ja päättäjät eivät puhu yksityisestä velasta siksi, että puolueet ja valtamedia ovat riippuvaisia rahoituksesta. Rahoitus tulee pankeilta, joiden menestys perustuu yksityiselle velalle.

Tämän vuoksi esimerkiksi kokoomuus ajaa Suomea kiihtyvällä vauhdilla kohti finanssikriisiä vaatimalla talouden velkapainotteisuuden lisäämistä entisestään.

IMF myöntää, että pankkikriisien vuoksi yksityinen velkaantuminen voi johtaa ankaraan lamaan.

Mikäli kansalaisten palkat eivät pysy velkaantumisvauhdin tahdissa, kuluu yhä suurempi osa tuloista pelkkien korkojen maksamiseen. Tämä puolestaan supistaa kokonaiskysyntää ja yritysten kannattavuutta.

”Palkkamalttia” ja ”velkapainotteisuuden” lisäämistä vaativat puolueet tuhoavat Suomea siis kahdesta suunnasta.

Juutalaisen Lehman Brothers –jättipankin kaatuminen syöksi maailman rahoituskriisiin.
Juutalaisen Lehman Brothers –jättipankin kaatuminen syöksi maailman rahoituskriisiin.

Miksi velan määrä jatkoi kasvuaan finanssikriisin jälkeen?

Pankkikriiseissä on se hyvä puoli, että ne pyyhkivät yleensä suuren osan yksityisestä velasta pois. Pankin kaatuessa jälki on rumaa, mutta ainakin yhteiskunta voi aloittaa puhtaalta pöydältä ja ilman kurjistavaa velkataakkaa.

Edellisen finanssikriisin jälkeen velan määrä on kuitenkin vain jatkanut kasvuaan. Miksi?

Juutalaisen Lehman Brothers –rikollispankin romahtamisesta alkanut kansainvälinen finanssikriisi ei johtanut velkojen pyyhkimiseen, sillä eliitti pelasti valtaosan suurista pankeista veronmaksajien rahoilla.

Taloustutkimuksen professori Michael Hudson kirjoittaa kirjassaan Killing the Host, että ennen 2007–2008 katastrofia pankkikriisit johtivat sadan vuoden ajan aina siihen, että huonot lainat ja investoinnit pyyhittiin pois.

Pankkikriisin aiheuttamat rahoituslaitosten konkurssit ja pakkohuutokaupat johtivat siihen, että velkaantumisasteen supistuessa koko yhteiskunnan yleinen hintataso laski radikaalisti. Yrittämisestä, kuluttamisesta ja elämisestä tuli kansalaisten näkökulmasta halvempaa, ja turhia riskejä ottaneet pankkiirit saivat ansaitsemansa rangaistuksen.

Tällä kertaa pankkirien lahjoma eliitti kuitenkin päätti pelastaa pankit veronmaksajien rahoilla, minkä vuoksi asumisen, kuluttamisen ja yrittämisen hinta ei suinkaan laskenut vaan jatkui paisumistaan. Siirryimme uuteen velkatyrannian aikakauteen.

Investointipankit elävät leveästi

2007–2008 kriisin jälkeen kansa joutui toisin sanoen kärsimään pankkikriisin huonot puolet muttei päässyt nauttimaan sen hyvistä puolista. Siksi velan määrä on nyt historiallisen suuri.

Kuten olemme uutisoineet, eurooppalaiset veronmaksajat saattavat joutua kohta jälleen finanssikriisin maksumiehiksi, jotta velan määrä ei voisi vahingossakaan supistua rikollisten rahoituslaitosten kaatuessa.

Näkymät eivät ole siis valoisat. Financial Times uutisoi viikonloppuna, että edellisen talouskriisin aiheuttaneet monikansalliset investointipankit elävät jälleen leveästi, vaikka reaalitalous kärsii taantumaa.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen politiikkaa kulissien takana manipuloiva Citigroup teki edellisellä vuosineljänneksellä huikean nousun viime vuoden tulokseen verrattuna.

Citigroup teki yllätystuloksensa takaamalla suuren määrän uusia lainoja, mikä oli tärkein tekijä yli miljardin dollarin investointipankkituotoissa. Velkataakka jatkaa kasvuaan, ja pankit tekevät kaikkensa, jotta trendi tulee jatkumaan.

 

Lue myös:

Juutalaiset, pankit, koronkiskonta
Keskuspankki: yksityinen vai julkinen loinen?
Islantilaisraportti: rahanluontioikeus pois yksityisiltä pankeilta
Professori: Suomesta tulossa velkazombi

5 kommenttia

  1. Vaikka Suomessa on turha puhua mitään totuutta mistään, muutama sana kuitenkin. Velkaantuminen johtuu velkarahajärjestelmästä itsestään. Velkarahajärjestelmä on kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden (heimovetoinen) järjestelmä, joka on käytössä jo kaikkialla maailmassa. Siksi maailma velkaantuu koko ajan. ”Pitkään ja karuun lamaan” eivät joudu varautumaan vain ”tavalliset yrittäjät ja työntekijät” vaan kaikki (velkarahajärjestelmä sulkee sisäänsä kaikki). Julkisella ja yksityisellä velalla ei ole eroa, molemmat ovat velkaa järjestäytyneelle rikollisuudelle, joka ko. järjestelmän on luonut ja omistaa. Valtionvelat maksetaan kansalaisten verovaroista (tuloverotus), ja siksi yksityinen velka kasvaa (muuten raha eli velka loppuisi ja kukaan ei voisi elää). Velkarahajärjestelmä vie väkisin velkakierteeseen, orjuuteen ja tuhoon. Se on sota-ase. Ei siis pidä jaaritella. Maailmantaloutta eivät tuhoa päättäjät vaan velkarahajärjestelmä. Velkarahajärjestelmän koron vuoksi kansalaisten palkat eivät voi pysyä velkaantumisvauhdin tahdissa. Se, että ”pankkiirien lahjoma eliitti päätti pelastaa pankit veronmaksajien rahoilla”, on pientä, sillä koko velkaantuminen (velkarahajärjestelmä) maksetaan veronmaksajien rahoilla. ”Velkatyrannian aikakauteen” siirryttiin Suomessa jo v. 1863 (sitaatti vajaa kuukausi sitten täällä julkaistusta tekstistä):

    ”Pankkiirien orjuuteen Suomen kansa joutui jo v. 1863 Suomen suurruhtinaskunta-aikana, kun J. V. Snellman, Fabian Langenskiöld (senaatin finanssitoimikunnan päällikkö; Snellman seurasi häntä kesällä 1863), pankkiirien yksityinen luottolaitos Suomen Hypoteekkiyhdistys ja (takaajana) itse Suomen Suurrruhtiaskunta, siis valtio, perustivat (keisarin luvalla) maahan itsenäisen rahan, jonka alkupääoma (3 miljoonaa Preussin taalaria eli n. 9 miljoonaa silloista markkaa; suuri summa silloin, noin 9% BKT:sta) otettiin lainaksi yksityiseltä Rothschildien (juutalaisia) pankkilaitokselta (johon yhteyksiä oli luonut Snellman Saksan-vuosinaan 1840-luvun alussa ja joita yhteyksiä hän piti koko ajan yllä). Tämä Suomen juutalaisorjuuteen sitova velkarahajärjestelmä otettiin käyttöön v. 1865. Markka (silloinen ”hopeamarkka”) alistettiin Suomen Pankille, ja Suomi tuli rahataloudellisesti riippumattomaksi Venäjästä. Rothschildien hopeamarkka julistettiin ainoaksi lailliseksi maksuvälineeksi Suomessa (näin Suomi sidottiin orjuuteen).

    ”Jotta koko ajan kasvavat velanhoitokulut saataisiin orjuuttajille maksettua, Suomi keräsi tullituloja ja otti pian käyttöön myös erilaisia tuloveron esiasteita (esim. ”suostuntavero”; pysyvä tulo- ja omaisuusverolaki astui voimaan v. 1921). Vuosina 1860-1890 BKT kasvoi 2,2% vuodessa, ja valtionvelan suuruus oli tuona aikana luokkaa 9-15% BKT:sta, joten velan määrä kasvoi koko ajan (kuten velkarahajärjestelmässä väkisin käy). Pankkien ja muiden rahoituslaitosten luottovoluumi oli v. 1860 11 miljoonaa markkaa ja v. 1913 jo 1,6 miljardia markkaa (netistä kaivamieni tietojen mukaan). Suomen raha on siis vuodesta 1863 lähtien ollut osa juutalaista väkisin velkaannuttavaa, orjuuttavaa ja tuhoavaa velkarahajärjestelmää. Suomi on 153 vuotta ollut juutalaisten absoluuttinen orja. Joka kontrolloi velkaa (”rahaa”), kontrolloi kaikkea (jopa ohi lakien). ”

    Sitaatti on otettu seuraavasta jutusta (”Maahanmuutto on myrkkyä taloudelle”), sen toistokommenteista 26.9.2016 at 15.40, at 15.46, at 15.49 ja at 16.11 (Suomessa nolla tykkäystä kussakin, mikä on tyypillistä):

    Maahanmuutto on myrkkyä taloudelle

    J. V. Snellman ja muut sitaatissa mainitut tahot ovat Suomen suurimmat rikolliset sitoessaan Suomen kansan väkisin velkaannuttavaan, orjuuttavaan ja tuhoavaan rikollisten velkarahajärjestelmään. Suomi pärjäisi paremmin, jos lehmä pantaisiin johtamaan maata (väärät päätökset jäisivät – ja olisivat jääneet – tekemättä).

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  2. Eikös tämän lähes YK:n alaisen järjestön pitänyt olla se ”köli”, joka pitää maailman heikoissakin kantimissa olevat valtiot pystyssä. No, ”pystyssäpä” hyvinkin.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. Talouden ennustaminen ei ole rakettitiedettä, koska talous on syklinen.

    Talouden sykli on seitsenaskelinen: kolme askelta ylös, yläkäänne noususta alas, kaksi askelta alas, alakäänne laskusta ylös.
    Sykli koostuu askelista eli lyhyemmistä syklin sisäisistä sykleistä, ja sykslit koostaavat itsestään pitempiä syklejä: on sekunti-, minuutti-, tunti-, neljännespäivä-, puolipäivä-, päivä-, viikko-, kuukausi-, neljännesvuosi-, vuosi, vuosikymmen- vuosisata- ja vuosituhatsyklejä jne. Näin syklistö on loputtomasti fraktaalinen tavalla jota voidaan kuvata kultaisella vakiolla (0.614…)(askelkorkeus) että piillä (3.141…)(askelpituus).

    1929 lamasta alkanut 3 x 27 (3 x 3 x 9 a) vuotisen nousuaskelsyklin nousukausi päättyi 15.9.2008 Lehmanin kaatumiseen. Sitä seuraa 27 vuotinen yläkäänne alas -sykli vuodet 2008 – 2035, ja sitä 2 x 27 vuotta laskuasleksyklit alaspäin vuoteen 2089 asti.
    Laskuvaihe tarkoittaa käytännössä 0-kasvua yli 54 vuotta plus puolet ylä- ja alakäänteistä eli vielä yksi ylimääräinen 27 vuotta eli 81 vuotta laskua.
    Tämä tarkoittaa että maailmantalous mataa yhteensä 78 vuotta vuodet 2008 – 2089 taloudellista nollakasvua ja taantumaa.

    Siksi ei ole yllättävää että sionistieliitti haluaa tappaa 6 000 000 000 ihmistä pois maailman väestöstä jo rakennettua kuluttamasta. Aika talmudistinen luku taas, vai?
    Sotien aiheuttamasta infran tuhoutumisen jälleenrakennuksesta tulee lähestulkoon ainoa talouden veturi kuluvalla vuosisadallamme.

    Esimerkiksi keskiaikana kun paiserutto eli Musta Surma tappoi valtaosan Euroopan väestöstä. eloonjääneille vapautui valtaisa määrä resursseja, jotka mahdollistivat mm. renesanssin. Vastaiskuna väestömäärän romahduksen laukaisemalle renesanssin aiheuttamalle maailmankuvan vapautumiselle Katolinen kirkko määräsi rajoituksettoman lisääntymisen opin palauttaakseen ihmiskunnan renesanssia edeltäneeseen vallitsevaan tilaan massiivisen väestömäärän aiheuttaman henkisen ja taloudellisen stagnaation avulla.

    Talous on ase jota juutalaiset ja sionistiset mammonanpalvojat rakastavat.

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  4. What Will Mass Immigration Lead To And Why Do We Have It?

    VOISTITTEKO JULKAISTA NÄMÄ VIDEOT!!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  5. Oletteko huomanneet näinkin tärkeitä artikkeleita lukijat alle tuhat!! Pyytäkää jutkuilta rahaa ja nauttikaa niillä rahoilla elämästänne! Tämä kansa on menetetty!!

    Plusääni(4)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat