"Yleisen petoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko."

George Orwell

Kuvakaappaus.

Ilta-Sanomat yrittää pestä kätensä valheellisesta Asema-aukiouutisoinnista

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,39
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Juutalaisen Erkon suvun Sanoma-mediaimperiumiin kuuluva Ilta-Sanomat yrittää pestä kätensä Asema-aukion välikohtaukseen liittyvästä valheellisesta uutisoinnista. Näin lehti yrittää kosiskella ”maahanmuuttokriittisiä” asiakkaita.

Muutama viikko sitten ystäviensä kanssa Helsingin Asema-aukiolla kulkenut Jimi Karttunen sylki kansallismielisiä mielenosoittajia kohti ja sai poliisin mukaan siitä hyvästä yhden (!) potkun rintaansa.

Syljen – ja erityisesti narkomaanien syljen – mukana voi kulkea vaarallisia tartuntatauteja, minkä vuoksi kenenkään ei tarvitse alistua sananvapautta rajoittamaan pyrkivien kiihkoilijoiden sylkykupiksi. Esimerkiksi 2014 C-hepatiittia sairastanut mies sai ehdottoman tuomion syljettyään vartijan kasvoille.

Karttusen kuolinsyy ei ole vieläkään selvinnyt. Monet Karttusen henkilö- ja rikoshistoriaa penkoneet ovat painottaneet, että miehen valitettavalle kuolemalle on paljon todennäköisempiäkin syitä kuin rintaan kohdistettu potku.

Tästä huolimatta kulttuurimarxilainen media on jo päättänyt, että Karttusen kuolemasta ovat vastuussa suomalaiset kansallissosialistit. Kaikki ”uutiset”, joissa kirjoitetaan esimerkiksi ”kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä” ovat valheellisia, kunnes kuolinsyytutkimus todistaa toisin.

Karttusen kuoleman jälkeen poliittista hysteriaa alettiin lietsoa erityisesti Helsingin Sanomissa, Yleisradiolla ja iltapäivälehdissä.

Yleisen käsityksen mukaan iltapäivälehdet ovat segmentoineet asiakkaitaan ottamalla aavistuksen erilaisen kannan maahanmuutto- ja kulttuurikysymyksiin: Iltalehti on liberaali ja korostetun maahanmuuttomyönteinen, kun taas Ilta-Sanomat on toisinaan konservatiivinen sekä varovaisen maahanmuuttokriittinen.

Ilta-Sanomien linjan takana on kyyninen yritys kalastella maksavia asiakkaita esimerkiksi perussuomalaisia äänestäneiden suomalaisten piiristä.

Valtamedia levittää Karttusesta vain yli 10 vuotta vanhaa rippikuvaa.

Valtamedia levittää Karttusesta vain yli 10 vuotta vanhaa rippikuvaa.

Ilta-Sanomat kulki valehtelukampanjan kärjessä

”Maahanmuuttokriittisestä” imagostaan huolimatta myös Ilta-Sanomat päätti hyökätä täydellä teholla kansallismielisiä vastaan ja ottaa sekä taloudellisen että poliittisen hyödyn irti Karttusen kuolemasta (1, 2, 3).

Lehti on levittänyt Jesse Torniaisen nimeä ahkerasti julkisuudessa ja leimannut jo hänet epäsuorasti syylliseksi Karttusen kohtaloon. Kohuotsikoilla lehti on pyrkinyt lisäämään myyntiä sekä ajamaan kulttuurimarxistista agendaa, jonka se jakaa (valheellisesta ”konservatiivisesta” imagostaan huolimatta) muun valtamedian kanssa.

Ilta-Sanomat yritti esimerkiksi kaunistella Jimi Karttusen persoonaa levittämällä hänestä ikivanhaa rippikuvaa sekä kutsumalla häntä harhaanjohtavasti ”runoilijaksi” ja ”elämäntaiteilijaksi”.

Olisi siis luullut, että edes Ilta-Sanomilla ei olisi pokkaa myöhemmin alkaa ”kritisoida” valtamediaa tapauksen poliittisesta hyväksikäytöstä. Ilta-Sanomat oli yksi valehtelukampanjan johtavista julkaisuista.

Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin kuitenkin päätteli, että Karttusen ruumiista oli kiskottu kaikki hyöty irti, minkä vuoksi oli aika alkaa uudelleen kosiskella lehdelle tärkeää asiakassegmenttiä – isänmaallisia, konservatiivista ja maahanmuuttovastaisia ihmisiä.

Artikkelissaan ”Kommentti: Suomessa olisi hyvä muistaa satu sudesta ja paimenpojasta” Appelsin esimerkiksi kirjoittaa:

[T]urhilla huudoilla on rapautettu uskoa viranomaisiin. Sitä että syyttömiä ihmisiä on leimattu väärin perustein. Ja sitä, että kuten sadussa muinoin, alkaa ihmisten olla vaikea uskoa oikeaan suteen, kun väärästä on varoitettu niin monta kertaa.

Ja juuri tämä ilmiö on näkynyt viime aikojen keskustelussa: suomalaisten enemmistö vastustaa aivan varmasti rasismia – väkivaltaisten uusnatsien vastustamisesta puhumattakaan – mutta osa kansasta on niin väsynyt jatkuviin ja turhiin susi-huutoihin, ettei enää jaksa niihin reagoida tai asian käsittely jopa väsyttää. […]

Toisaalta tapahtunut on siinä mielessä yksittäistapaus, että pahoinpitely ei ollut tämänhetkisten tietojen mukaan etukäteen suunniteltu, eikä sitä suunnattu kehenkään ennalta päätettyyn poliittiseen vastustajaan.

Uhri osui tiettävästi paikalle sattumalta, kohtasi mielenosoittajat, sylkäisi ja ajautui poliisin mukaan jonkinlaiseen sanaharkkaan mielenosoittajien kanssa. Tämän jälkeen epäilty tekijä juoksi uhrin perään ja törkeästi potkaisi tai tuuppasi häntä, jolloin uhri kaatui.

Viikko pahoinpitelyn jälkeen uhri kuoli, kun hänet oli kotiutettu sairaalasta. Oikeus ratkaisee, onko pahoinpitelyn ja kuoleman välillä syy-yhteys. Jo tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että murhasta ei ole juridisesti kyse.”

Median reaktio Karttusen kuolemaan: "Isku koko yhteiskuntaa vastaan."

Valemedian reaktio Karttusen kuolemaan: ”Isku koko yhteiskuntaa vastaan.”

Valtamediaan luottavat kansallismieliset ovat kuin perheväkivallan uhreja

Vaikka Ilta-Sanomat on levittänyt viikkojen ajan surutta potkaisusta epäillyn miehen nimeä, vaatii lehden päätoimittaja nyt siis jäitä valtamedian hattuun.

Appelsin ei tietenkään suostu myöntämään, että hänen itsensä johtama roskajulkaisu on ollut yksi hysteriaa kiivaimmin ruokkineista toimijoista.

Appelsinin ja Ilta-Sanomien toiminnan ruotiminen on tärkeää siksi, että monet ”maahanmuuttokriittiset” suomalaiset suhtautuvat edelleen poliittiseen eliittiin ja tiedotusvälineisiin kuin alistettu perheväkivallan uhri.

Jokaisen löylytyksen jälkeen aggressiivinen osapuoli pyytelee anteeksi luvaten, ettei sama tule enää toistumaan – ja uhri antaa joka kerta anteeksi toivoen, että tällä kertaa hakkaaja puhuisi totta.

Maahanmuuttokriittisillä vesillä kalasteleva valemedia Ilta-Sanomat tulee lyömään kansallismielisiä suomalaisia niin monta kertaa, että uhri lopulta kyllästyy asemaansa ja ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä. Tämä merkitsee esimerkiksi Sanoma-konsernin ja kaikkien siihen kuuluvien lehtien lakkauttamista.

Pahin vihollinen tuleekin oikealta

Magneettimedia julkaisi eilen Yle Watchin artikkelin, joka valotti eduskunnan ”ääriliikkeitä” käsittelevää ajankohtaiskeskustelua. Keskustelun aikana eliitti pohti, voitaisiinko korruptoitunutta yhteiskuntajärjestystä vastustavat poliittiset järjestöt kieltää lailla.

Yle Watch teki mielenkiintoisen huomion: ”Erikoisena yksityiskohtana keskustelutilaisuudesta mainittakoon, että Kokoomus ja Vihreät olivat ainoat puolueet, jotka kannattavat uutta ajatusrikoslakia ’rasisteille’.”

Kokoomus ja sen puisto-osastoksi kutsuttu porvaripuolue vihreät edustavat poliittista oikeistoa, vaikka ”maahanmuuttokriitikot” pitävät vasemmistoa yleensä verisimpänä vihollisenaan.

Nyt ”maahanmuuttokriittinen” Ilta-Sanomat sekä oikeistopuolueet ovat näkyvimmin johtaneet valehtelu-, mustamaalaus- ja ajatusrikoslakikampanjaa kansallismielisiä suomalaisia vastaan.

Oikeisto on siis viimein ymmärtänyt, ettei kaikkia kansallismielisiä voida perussuomalaisten tavoin sitoa monikansallisen ja monikulttuurisen finanssieliitin orjiksi.

Suuret puolueet ja Ilta-Sanomien kaltaiset valtavirtaiset mediat ovat pyrkineet toimimaan maahanmuuttokriittisen liikkeen varoventtiileinä. Osa kansasta on kuitenkin nähnyt valheiden läpi, mikä raivostuttaa eliittiä.

timo soini goldman sachs

Vuosia kestävä ”väliaikainen toimintakielto” – keino kiertää perustuslain suomia oikeuksia

Myös valtamedian halvaksi huoraksi taantuneet viranomaiset pyrkivät käyttämään Karttusta hyväkseen kansalaisten kokoontumisenvapauden kaventamiseksi ennen kuin hänen kuolinsyynsä on ehtinyt edes selvitä.

Verkkouutisten artikkelin perusteella vaikuttaa siltä, että poliisihallitus nimenomaan tahtoo kieltää kansallismielisen toiminnan ennen kuolinsyyn selviämistä.

Mikäli Karttunen kuoli johonkin muuhun kuin viikkoa aiemmin rintaan kohdistettuun potkuun, on poliisin paljon hankalampi perustella stalinistista toimintaansa. Siksi virkavalta tahtoo hutkia ennen tutkimista. Verkkouutiset kirjoittaa:

Poliisihallitus ja valtakunnansyyttäjänvirasto tekevät lähiviikkoina ratkaisunsa siitä, lähtevätkö ne ajamaan Suomen vastarintaliikkeen lakkauttamista.

Poliisiylitarkastaja Heikki Lausmaa vahvistaa, että kyseessä on ’oma prosessinsa’ eikä meneillään olevan esitutkinnan valmistumista liittyen Helsingin Asema-aukion tapahtumiin jäädä odottamaan.

Emme jää odottamaan esitutkinnan valmistumista, vaan tämä on oma prosessinsa, Lausmaa sanoo.”

Yleisradio puolestaan kertoo, että eliitti on löytänyt jo juridisen porsaanreiän, jolla järjestöjä voidaan käytännössä kieltää, vaikka niiden toiminta ei olisikaan laitonta.

Vaikka kanne jonkin järjestön kieltämiseksi ei lopulta johtaisikaan mihinkään, voi prosessi kestää vuosien ajan. Järjestö voidaan määrätä käsittelyn ajaksi ”väliaikaiseen toimintakieltoon”:

”Jos SVL tai joku muu ääriliike joutuu oikeuden arvioitavaksi, tuomioistuin voi määrätä järjestölle väliaikaisen toimintakiellon.

Koska juttu voi kestää valituksineen päivineen jopa vuosia, järjestölle voidaan antaa hakemuksesta toimintakielto heti, Tarasti sanoo.”

Vuosia kestävä ”väliaikainen” toimintakielto tarkoittaa tietysti käytännössä järjestön perusteetonta ja välitöntä lakkauttamista, koska mikään järjestö ei voi ylläpitää rakenteitaan ja jäsenpohjaansa istumalla vuosien ajan paitsiossa.

”Väliaikaisen toimintakiellon” avulla eliitti voi röyhkeästi kiertää perustuslain kansalaisille suomia sanan- ja kokoontumisvapauden oikeuksia.

Tutkimusten mukaan suomalaiset luottavat edelleen vahvasti poliisiin. Toivottavasti poliisihallituksen Neuvostoliitosta omaksumat toimintamallit rapauttavat luottamusta. Esivalta on noussut kansan perusoikeuksia vastaan kulttuurimarxismin nimissä.

 

Arvi Pihkala

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

19 Kommentit

  1. Pekka Tiilikatto

    ”Viikko pahoinpitelyn jälkeen uhri kuoli, kun hänet oli kotiutettu sairaalasta. Oikeus ratkaisee, onko pahoinpitelyn ja kuoleman välillä syy-yhteys. Jo tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että murhasta ei ole juridisesti kyse.”

    Kyllä tuolla eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa 5.10.2016 poliittisista ääriliikkeistä ja väkivallasta Suomessa. Muutamat kansanedustajat syyttivät aivan selväsanaisesti ja suoraan tätä tiettyä henkilöä/järjestöä murhasta!

    http://areena.yle.fi/1-3500813, (miten tämän saa tallennettua ? )

    MURHA tapahtui heidän mukaansa siinä aseman-aukiolla.

    Miksi kukaan lääketiedettä tunteva ei ole pohtinut sitä, että miten jokin päähän kohdistunut isku tappaa vasta monta päivää tapahtuman jälkeen, ja miten on mahdollista, että potilas kävelee omin jaloin ulos yhdestä Suomen tasokkaimmista sairaalasta ulos, jos on siis kuolemanvaarassa ? Ja välillä siellä sairaalassa ollessaan tämä uhri on antanut lausuntoja poliisille, ollen samalla äärimmäisen vakavasti loukkaantunut/kuolemanvaarassa ? Tämä on todella outo tapahtumaketju.

    Onko tälläisestä kansanedustajan suusta julkisessa paikassa (suorassa tv-lähetyksessä) annetusta perättömästä julkilausumasta/asioiden vääristelystä toista ihmistä vastaan olemassa mitään lakipykälää ? Jos siis syyttää jotakuta perusteettomasti murhasta, onko kyseessä siis kunnianloukkaus? Perätön ilmianto ? Eikö tuollaisen perättömän lausuman sanoja joudu mihinkään vastuuseen ?

    https://oikeusjuttu.wordpress.com/2015/05/21/kunnianloukkaus-vaara-ilmianto-ja-yksityiselamaa-loukkaavan-tiedon-levittaminen/

    Joka tapauksessa tämä epäilty odottaa siis nyt kolmatta viikkoa tutkintavankeudessa sakkolappua ns. nakkikioskijonossa tapahtuneesta nujakoinnista, jos sitäkään. Tässä maassa voidaan siis vangita ihminen määräämättömäksi ajaksi (esim. vuodeksi) jopa pelkän sakkolapun toimittamisen eli, esitutkinnan ajaksi.

    Tämä epäilty tulee siis saamaan huimat korvaukset aiheettomasta vangitsemisesta + korvauksia esim. kunnianloukkauksesta hyvinkin monelta taholta. Esim. muutaman päättäjän oikeuteen haastamalla.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016090822278681_uu.shtml

    (34)(2)
    • ”Miten tämän saa ladattua?”

      FlickFetch on hyvä työkalu Windowsille, se on juuri YLE Areenaa varten.
      Etsi se hakukoneella.

      (5)(0)
    • Katri-Meri Karttunen

      Menkää jonnekkin leikkimään Legoilla tai vastaavilla ja jättäkää tämä asia jo rauhaan. En jaksa enkä viitsi enää lukea näitä älyttömyyksiä.

      (0)(5)
      • Pekka Tiilikatto

        ”… jättäkää tämä asia jo rauhaan.”

        Kyllä se on valtamedia (esim. Yle, Helsingin sanomat, Iltasanomat tai Iltalehti) jotka tällä asialla länkyttävät.

        Itseasiassa päättäjämme jopa kiihottivat käymään tätä keskustelua ja nostattivat tästä kohun Peli poikki – marssillaan ja pitämällä aiheesta jopa keskustelun eduskunnassa.

        Esitä pyyntösi siis valtamedialle.

        (5)(0)
    • Katri-Meri Karttunen

      *vali vali*

      (1)(1)
  2. Pekka Tiilikatto

    Onko vapaamuurariverkoston kautta tullut nyt käsky kirjoitella noin, koska Karttusen kuolinsyytutkinta ei nyt virallista tarinaa tue ? Mistä tämä takaisinveto ?

    Tuollaiset eliitin kätyrit eivät ryhdy noin tarkoitusperäisiin kirjoitteluihin ns. susien huuteluista, jollei käsky ole käynyt. Tuossa rakennellaan nyt ns. exit -strategiaa, jotta tietyt perättömät syytökset voidaan lakaista maton alle.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Exit_strategy

    (30)(2)
  3. Sisällissota kansaa vastaan käydään jo kaikilla rintamilla.

    Ruotsissa Gotlannissa (nordfront.se tiedottaa) joukko afganistalaisia raiskasi tuntikausia nuorta naista, joka käytti pyörätuolia liikkumiseen. Kun paikallinen kansallismielinen yhytti nämä raiskaajat, jotka oli heti kiinnioton jälkeen vapautettu odottamaan oikeudenkäyntiä (vrt. Jesse Torniainen ja kyvyttömyys edes esittää minkäänlaista syyllisyyttä) niin paikalla olikin siviilipukuinen poliisi suojelemassa näitä raiskaajia. Kansallismielinen poistettiin poliisin toimesta väkivaltaisesti. Myöhemmin kansallismielinen pääsi toki sanomaan mielipiteensä näille saastoille.

    Samaan aikaan Gotllannissa oli spontaani mielenosoitus näitä raiskaavia elukoita vastaan ja nyt Ruotsin (((omaa kansaansa vihaava eliitti))) on lähettänyt saarelle ns. poliisin erikoisjoukkoja valvomaan tilannetta ja samalla raiskaavat elukat on siirretty turvaan johonkin toiseen paikkaan.

    Kaikki pahimmatkin uhkakuvat ovat pala palalta käymässä toteen. Väkivaltakoneisto on viritetty omaa kansaa vastaan ja takana irvistelee ((( juuri se kansa, juuri ne rubenstillerit))), jonka me kansallismieliset jo hyvin, todella hyvin tunnemme.

    Tämä on sisällissotaa. Mitään demokraattista, rauhanomaista tietä ei ole eikä tule.

    Siksi on aivan yhdentekevää, mitä media tiedottaa, mitä media kirjoittaa, koska se EI VOI kertoa totuutta, vaikka se verellä sen naamaan kirjoitettaisiin.

    Kyseessä on kansamme murha ja (((eliitti))) ei häikäile tehdä sitä, he vain odottavat tilannetta, jolloin he voivat sen tehdä.

    Siksi millään ns. kosmeettisella asialla ei ole mitään väliä.

    Se osa kansasta, joka jo nyt ymmärtää vaaran, riittää. Heitä on tarpeeksi. Kyse ei ole enää siitä. Nyt on kyse vain ja ainoastaan siitä, että käsitykset muuttuvat teoiksi.

    Itse asiassa koko läntinen maailma, koko valkoinen kansa ympäri maailman, pidättää henkeään ja odottaa kansannousua. Kansat ovat hereillä, vaikka aivopesty osa siitä ei herää koomastaan.

    Edessä ei ole demokraattinen taistelu, vaan väkivaltainen, äärimmäisen väkivaltainen, taistelu elämästä ja kuolemasta.

    Haluan korostaa sitä, että tämä EI OLE valkoisten kansojen tahto, vaan tämä väkivalta on (((eliitin))) meille tuoma. Me olemme tähän väkivaltaan viattomia, meidän sielumme on tästä puhdas, mutta meidän on noustava tätä (((eliittiä))) vastaan, sillä he ovat julistaneet meille sodan. HE ovat sotaa pyytäneet, emme me.

    Tämä voi kuulostaa pessimistiseltä, mutta se ei ole sitä. Olen päinvastoin optimistinen. Näen joka päivä ympärilläni arjessa ihmisten elämän aidosti ja juuri nyt. Tavalliset ihmiset eivät näe (((eliitin))) kuvaamaa multikultionnelaa, ei sinne päinkään. He näkevät alati kurjistuvan elämän, alati turvattomamman ja näköalattomamman tulevaisuuden.

    ((( Eliitti))) jakaa oman (((primus operandinsa))) mukaan rahaa ja valtaa pienelle orjaklikillensä, mutta kansa näkee tämän ja kansa näkee myös että esim. persut ovat samanlaisia (((eliitin))) orjia. Kansa näkee, että kaikki pettävät heitä.

    Tämä ei muutu helposti aktiiviksi toiminnaksi, mutta koko kansan psyyke on muuttumassa. Esim. Vastarintaliikeen demonisointi epäonnistui täysin. Niissä kommentaarioisioissa, joissa sensuuri ei ole 100 %:nen, Jesse Torniainen nosti Vastarinnan esiin. Tätä (((eliitin valhemedia))) ei enää saa takaisin pulloon, vaan se henki on jo ulkona.

    Kymmenettuhannet ihmiset odottavat nyt lisää omaa kansaa suojelevia näyttöjä, toivoa siitä, että kaikki eivät ole alistuneet tämän (((hirviöeliitin))) edessä. Mikä tahansa aktiviteetti on nyt voimannäyttö. Vaikka liike kiellettäisiin, se on nyt kultti. Se on se oikea Vastarinta, joka elää; jonka liekki palaa.

    (((Eliitti ))) marssittaa tätä suurella liekillä palavaa kansan sydäntä vastaan joukon pervoja, joukon työtätekemättömiä ilveilijöitä, joukon ihmisiä, jotka eivät muistuta kansaa lainkaan. Nämä perverssit ilveilijät ovat muka ”kansa”.

    Kansa näkee tämän ja siksi Vastarinta elää, niin tai näin ja se tulee tästä lähtien olemaan tämän sodan kirkkain liekki. Siihen turvataan, siitä puhutaan, sitä suojellaan.

    Jos se menee maan alle, siitä tulee uusi ”IRA”, uusi ”Sinn Fein”. Siitä tulee sorretun kansan viimeinen toivo ja sitä tullaan rakastamaan. (((Eliitti))) löytää sen vielä edestään.

    (19)(1)
    • Jepulisjepsis

      Haluatte siis taas jonkun arabikevään tapaisen jutun ?

      Sitä vertahan se eliitti juuri tahtoo. Silloin on paras aika ostaa, kun kaduilla virtaa veri – sanotaan. Asianne palvelee tätä tarkoitusta oikein hyvin.

      Lueppa historiaa.

      Kaikissa vallankumouksissa, Ranskan vallankumouksesta – Bolsevikkien vallankumoukseen Venäjällä ovat olleet pääpukareina vieraat ulkoa tulleet kansan kiihottajat, Robes Pierre Ranskassa ja Lenin/Trotski Venäjällä, Rosa Luxemburg Saksassa, jotka ovat toteuttaneet tehtäväänsä pankkiirien ja vapaamuurarieliitin toimeksiantamina, kansan tappioksi. Samaa settiä oli arabikevät – eliitin luomus sekin.

      Yksikään suurista vallankumouksista/kansan nousuista ei ole lähtenyt aidosti kansan keskuudesta. Poikkeuksena ehkä Hitler joka äänestettiin monen vaalivoiton kautta valtaan verettömästi. Hän ei lietsonut vallankumousta, vaikka oli todella vallankumouksellinen liike. Hän meni kansan keskuuteen totuuden kanssa, ei kiihottamaan kapinaan.

      (5)(2)
      • Niin Ranskan vallankumouksen kuin bolsuvallankumouksen aikoihin olisi kansan juuroi tullut sankoin joukoin liittyä kuninkaan kannattajiin (Vende Nantesissa ym.) ja taistella marseillelaisia gangstereita vastaan ja sitten tsaarin tai valkoisten puolelle ja kumouksellisia vastaan. Ei saa alistua kommunistien päsmäröintiin Rukoileminen ei auta eikä kannata sellaiseen aikaa panna. On myös mahdollista ennen mitään sotaa saada kansa heräämään aktivismilla ja mielenosoitusliikkeillä m.

        (3)(3)
      • B. Eriksson

        Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen hänelle temppelialueen rakennuksia. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Näettekö kaiken tämän? Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle.” matt 24:1-2

        Jeesus vastasi:

        ”Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: ’Minä olen Messias’, ja eksyttävät monia. Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua. matt 24:4-8

        Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu. matt 24:13-14

        Totisesti: tämä sukupolvi joutuu vielä vastaamaan tästä kaikesta! matt 23:26

        Älä varsinaisesti itse rankaise HEITÄ – anna Herran hoitaa se.

        (2)(2)
        • Pekka Tiilikatto

          Jeesus sanoi opetuslapselleen joka ihaili hienoa temppeliä: ”Sinä näet nämä suuret rakennukset. Niistä ei ole jäävä kiveä kiven päälle maahan jaottamatta.”

          Jeesus tahtoo sanoa tälle opetuslapselle, että sinä vain näet tämän ulkoisen kauneuden näissä mahtavissa rakennuksissa, mutta et näe niiden sisälle kätkeytyvää perkeleellistä petosta, pimeyttä, syntiä, murhaa, valhetta ja jumalanpilkkaa. Ulkonainen pettää usein ihmisen, ja vääristää todellisuuden siitä, kuinka synti ja saatana, uskonnollinen tekopyhyys, epäjumalanpalvonta ja kaikki ihmistä kohtaan tehty vääryys on tällaisenkin temppelikauneuden takana.

          Jeesus katsoi Jumalan Poikana, silloisen Jerusalemissa olleen uskonnollisen temppelikeskuksen ulkonaista kauneutta ja sen toimintaa aivan eritavalla kuin muut. Sen sisällä oli tekopyhyys ja vääryys. Tuomion aika lähestyi, ja sen Jeesus myös profetoi. Hän oli rakentava oman ”ruumiinsa” kautta uuden temppelin, joka merkitsi uudestisyntyneiden Jumalan lasten yhteyttä Pyhässä Hengessä.

          kaikki ulkoinen, ja sen kauneus, ei hämännyt Jeesusta – Hän näki totuuden ja tiesi, että Jerusalemin temppeli tulisi kohtaamaan tuomionsa.

          Ihmissilmä on itsessään sokea. Luonnollinen ihminen elää silmäin pyynnön sekä elämän korskan varassa. Kaikki mikä kiiltää, on värikästä, suurta ja uskonnollisesti vaikuttavaa (kuten Basilica di San Pietro in Vaticano) hurmaa ihmisen. Pahinta on se, jos se valo joka meissä on, onkin pimeyttä – niin kuinka suuri pimeys onkaan. Jos katselemme Jumalan (tai ihmisen) kunniaa rakennuksissa, niiden suuruudessa tai niiden kultapeitteisissä juhlallisissa messuissa – omaamme valon, joka onkin pimeyttä (Matt.6:23). Katsomme asioita aivan kuten tuo eräs opetuslapsi, joka Jeesuksen edessä hurmaantui Jerusalemin temppelin kivistä. On surkeaa jos hurmaannumme ihmiskäden aikaansaannoksista, ja korotamme ne jopa uskonnollisen elämämme keskipisteeksi. Kivet ovat vain kiviä – Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä. Toiseksi, on tuleva päivä – jolloin kivet kaatuvat. Todellinen pelastuksemme Kallio, Herra Jeesus ei kaadu. Sillä Hän on todellinen Jumalan kirkkauden ilmoitus, ja pelastus sekä iankaikkinen elämä niille, jotka Häneen uskovat.

          (4)(1)
  4. Tämä valkoisille kansoille vihamielinen (((eliitti))) on voitettava, sen kanssa ei voi elää.

    Kansalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin voittaa – tai tulla murhatuksi. Tämä (((eliitti))) on sellainen luonnoltaan, tämä on sen pedon luonto.

    Jos kansa ei taistele, sitä ei enää kohta ole, sillä muutamassa vuosikymmenessä valkoiset ovat vähemmistönä kaikissa entisissä kotimaissaan ja vallassa on bastardisoitu eliitin orjakansa, joka niin tai näin tappaa kantaväestön lopulta.

    Hyväntahtoinen ja hyväuskoinen valkoinen kansa ei halua tätä uskoa, mutta meitä vainoava peto tähtää juuri tarkalleen tähän. Se on aina toiminut näin. Se on parasiitti, se voi hyvin vain jos isäntä voi huonosti. Kautta historian se on aina toiminut näin, se ei voi sille mitään, se on sen luonto.

    Nyt muutamassa vuodessa tämä peto on tuhoamassa koko yhteiskuntamme perustan, sosiaalisesti, taloudellisesti ja myös fyysisesti.

    Tämä peto ei lepää ennen kuin meitä ei enää ole.

    Se on sen luonto.

    Se on voitettava tai meitä ei kohta enää ole. Siksi on vain taistelun tie. Siinä kaikki. Jos ei taistele, on orja, joka katsoo sivusta kun oma kansa teurastetaan. Se on valinta, joka jokaisen on tehtävä.

    (20)(0)
  5. Yle vastuuseen

    Myös Yle pesee käsiään:
    http://yle.fi/uutiset/3-9218818

    (10)(1)
  6. Kun ihmiset tympääntyvät huonoon palveluun, he lakkaavat käymästä. Tätä kestää aikansa ja lopulta edessä on konkurssi.
    ”Asiakassuhteiden” -ja kunnan luomiseen menee vuosikausia, mutta ne voidaan menettää päivässä. Tästä on kyse. Lehdet ovat jo nyt tai lähitulevaisuudessa sen kynnyksellä, kirjoittavatko ne toisilleen vai lukijoilleen.
    Todennäköisesti lehtien painamiseen ja taloudelliseen kannattamiseen joko irtonumeroiden myynnillä tai tilaajamaksujen laajuudella ei ole merkitystä.
    Kansalaiset laitetaan maksamaan ”lehtiveroa”, kuten YLE:n kohdalla. Tai ylikansallisten korporaatioiden ja pankkien juoksupoika EU rahoittaa propakanda -törähdyksiä pohjattomasta kassastaan, jota käytetään ainoastaan kaikkeen sellaiseen, mikä ei hyödytä EU -kansalaisia sentin vertaa. EU -veroa kyllä kannetaan joka sielulta.

    (12)(0)
    • ”Kun ihmiset tympääntyvät huonoon palveluun, he lakkaavat käymästä. Tätä kestää aikansa ja lopulta edessä on konkurssi.”

      Tuo pätee silloin kun yritykset kilpailevat rehellisessä kilpailuympäristössä. Valitettavasti vain asetelma on niin läpimätä, että vararikko ei kosketa tai haittaa mädän järjestelmän huipulla olevia, koska he luovat rahan ja velan. Raha laitetaan kiertoon lähes kaiken kansan käytettäväksi, mutta maksetaan heille takaisin, korkoineen tottakai. Lienee selvää, ettei tuota korkorahaa edes luoda. Siten joka lainakierroksella kansa velkaantuu yhä enemmän, jolloin myös konkurssien määrä kasvaa kansan keskuudessa.

      (1)(0)
    • YLE on puolen miljardin euron vuosittainen kavallus Suomelta.

      Mutta älkää vajotko siihen tilaan että kutsutte kansaamme tyhmäksi. Valtaosa ihmisistä ovat psykologisesti, sekä entistä enemmän biologisesti, alistettu. Tosin niitä alemman tason ihmisiäkin löytyy..

      (5)(1)
  7. B. Eriksson

    Maatamme kalvaa tauti. »Julkkispappi» Marianne Heikkilä kunnostautuu mädättämisessä jälleen kerran. Ko. henkilöllä on pitkä historia mm. homoseksuaalisuuden ajamisessa normaalin seksuaalisuuden edelle ja laittomien, vaarallisten maahantunkeutujien auttamisessa ja promotoimisessa. Kirkkomme on – jos minulta kysytään – enää pelkkä vitsi. Paikallislehdetkin kirjoittavat Bilderberg-kiimoissaan saastaisia multikulti- ynnä sateenkaarivalheitaan »Vuoden paikallislehti» -palkinto haaveinaan.

    Miten valtavirta- eli valhemediaksi valjastettuja tahoja vastaan pystymme taistelemaan? Helppoa: älkää ostako heidän tuotteitaan! Älkää käykö heidän nettisivuillaan älkääkä klikatko linkkejä, jotka vievät heidän sivuillensa. Tanskanjuutalainen Bonnier omistaa mm. Ilta≈Sanomat, Helsingin Sanomat, MTV3:sen, Nelosen sekä Radiot Aalto, Rock ja Suomipop – eli melkeinpä kaiken, jota suomalainen lukee, katsoo ja kuuntelee. Boikotoikaa heidän palvelujaan internetissä sekä kanavapaketteja! Vaarana on kuitenkin se, että vaikka nämä tahot saataisiinkin kaadettua, niin valtion eli meidän veronmaksajien rahoilla nämä pelastettaisiin. Mainittakoon vielä vaikkapa Sanoman (ent. SanomaWSOY) julkaisuista »Me Naiset» -lehti, jonka olen huomannut olevan todellinen mädätyspommi: joka numerossa pilkataan Suomea, isänmaallisuutta ja meille rakkaita perinteitä ja arvoja. Miesvihaa lietsotaan ja ydinperhe sekä normaalit, luonnolliset sukupuoliroolit yritetään saattaa naurunalaisiksi. Homoseksuaalisuutta rummutetaan fanaattisesti – ja muukalaisinvaasiota jopa vieläkin enemmän! Lehden selkeä tavoite on tehdä suomalaisista tytöistä ja naisista huoria. »Kulttuuri», jolle isänmaavihollinen Sanoma antaa näkyvyyttä, ei ole mitään muuta kuin rappiota.

    Viimeksi Itäkeskuksessa (nyk. Itis) käydessäni näin nuorella miehellä KKK-paidan. Ottamatta sen enempää kantaa tämän amerikkalaisen järjestön toimintaan, voin kuitenkia sanoa tuon t-paitavalinnan olleen melko hyvä »statement»: Itäkeskus ja Helsinki ovat hienosti matkalla kohti esim. Brysselin kaltaista kaupunkia, jossa 25 % on muukalaisia ja joissakin kaupunginosissa heidän edustuksensa on jopa 60 %. Suomi on siis matkalla kirjaimellisesti kehitysmaaksi – eikö olekin hienoa! Tätähän me halusimme? Tämän takia tästä maasta soditiin ja työtä tehtiin? Tähän on »demokratiamme» alusta asti tähdännyt? Kysykääpä sotaveteraanien mielipidettä asiaan! Kannattiko tänne kahmia somaleita tekemään rötöksiä? Tämä ehkäpä afrikkalaisista alhaisin elämänmuoto, joka tulee tänne loisimaan ja puhumaan pseudo-kieltänsä. Aivan totta: kun kaksi somalia eri seuduilta kotimaatansa kohtaa, eivät he puhu edes samaa kieltää! Kieli muuttuu jatkuvasti. Jotenkin kuvastaa loistavasti tuota porukkaa ja heidän aikaansaavuuttaan. YLEn K. Tervo -ohjelmassa jo reilut 15 vuotta sitten helsinkiläinen poliisijohtaja kertoi »aseman somaleiden» tekevän suurimman osan Helsingin taskuvarkauksista ja anastuksista – suhteuttamatta edes tuon porukan määrää koko väestöön‼ Ja silti emme ole mitään oppineet. Heikko saa ihminen joskus olla, muttei tyhmä!

    Mielestäni on silkkaa mielisairautta olla kiinnostunut esim. kolmansien maiden »hädästä ja ahdistuksesta», kuten aidosti älykäs mies, Pentti Linkola, sanoi. Sitäpäitsi, afrikkalaiset kyllä jo söisivät toisiaan, jos siellä oikeasti olisi nälänhätä. Miksi emme elä omaa elämäämme täällä kiitollisina siitä, mitä olemme saaneet? Kunnioittaisimme maatamme, kaunista luontoamme ja kaikkea sitä korvaamatonta rikkautta jota se meille antaa. Mutta ei! Myrkytämme itsemme sen sijaan sijaistoiminnoilla; henkisellä ja ruumiillisella myrkyllä, kuten TV-saastalla ja päihteillä. Meiltä puuttuu kunnioitus ennenkaikkea itseämme kohtaan, vaikkemme sitä tajuakaan. Raamattukin selvästi sanoo kansojen olevan erilaisia ja että jokaiselle on luotu oma maansa, jossa asua. Mielen sairautta on siis väittää Suomen kuuluvan kenellekään muulle kuin suomalaisille! Meillä ei ole kykyä, kapasiteettia, syytä eikä tarvetta ottaa tänne ketään lisäämään ongelmiamme ja taakkaamme!

    Marianne Heikkilän kaltaiset Suomen ja suomalaisuuden vihaajat ja viholliset saavat rellestää mielinmäärin, aivan kuten myös tietyt (ne »oikeat»!) rikolliset ja väkivaltaiset äärijärjestöt. Ne saavat jopa petturikansanedustajiltamme niin hyväksynnän kuin rahoituksenkin! Milloin puutumme asiaan, minä kysyn. Milloin sinä, suomalainen mies tai nainen, teet jotakin asialle? Toimi nyt, ennen kuin on liian myöhäistä! Nimittäin siinä vaiheessa, kun julkkismädättäjäpappi julistaa Allāhu akbaria – joka muuten tarkoittaa »meidän jumalamme on suurempi kuin teidän» – alkaa olla viimeiset hetket käsillä. Raamattu on tähänkin yksiselitteisen selkeä: kaikki, joiden Herra ei ole Jeesus, ovat Saatanan puolella. Isänmaallisia symboleja täällä ollaan kieltämässä, mutta esim. kabbalistisia epäjumalia ynnä muuta maallemme kiistattomasti vahingollista saa palvoa ja ylistää? Tämä ei voi olla oikein.

    Boikotoikaamme sielunvihollista ja muistaakamme pahan tulevan aina ihmisestä itsestään. Lakataan tuhoamasta itseämme sekä toisiamme, ja liittykäämme taisteluun kaikkea meitä vahingoittavaa ja olemassaoloamme uhkaavaa vastaan! Ja muistakaa suosia suomalaista!

    (10)(0)
  8. Melkoset pirun silmät akalla tuossa ekassa kuvassa.
    Onko soinilla juutalaisten kipa päässä vai jesuiittojen päähine päässä,?
    jesuiitathan ovat infiltroineet katolilaisen kirkon jo aikaa sitten.

    Tässä linkissä on ”silmääpistävää”maagikkoja joiden silmät muuttuvat esitysten aikana,Demooni vai kanavoidaanko tässä omaa korkeampaa itseään johon intialaiset gurut,esim deepak chopra opettaa ihmisiä.

    alla löytyy taikuri Dynamon esitys jossa rannekoru näyttää menevän taikurin sormen läpi,Dynamo huomaa tilanteen jälki käteen ja hieraisee vielä sormia yhteen esityksen lopussa.

    katsokaa hidastettuna kohta läpi useampaan otteeseen ja näette kun koru menee konkreettisen esineen läpi,tässä tapauksessa sormen läpi!

    Tässä on video kuinka ”kolmatta silmää”avuksi käyttäen voidaan nähdä vaikka silmät ovat sidottuina.

    (0)(0)
  9. Valtamedia on sairaan eliitin johtamaa kansalaisten riistoa. Ilta-sanomat on pahimmasta päästä. YLE riistää ja polkee omia kansalaisia joka ikisessä asiaohjelmassa – JA MAKSATTAA LASKUN VERONMAKSAJILLA! Miksi veronmaksajien pitää ylläpitää Ylen vetämää maamme tuhoon ajamista? Entä mikä sitten on MTV3:n keino vaientaa kaikki kansallismieliset ja estää isänmaallinen kommentointi? MTV3:lla on oma ”MUSTA LISTA”, jolle joutuu jokainen isänmaallinen kommentoija ja sillä estetään ja sensuroidaan vapaa sana heidän mediassaan. LEVITTÄKÄÄ SANAA MTV3:N ”MUSTASTA LISTASTA” – se on yksi valtiovallan keino sensuroida kansan mielipidettä valtamediassa. Tämä on mtv:n viesti netissä: ”Kommenttiasi ei voida julkaista, koska MTV Uutiset on laittanut sinut mustalle listalle. Lue lisää.”

    (3)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*