Olen ollut paha poika. YK:n ilmastokokouksessa Qatarin Dohassa pidin puheen täysistunnon kansainvälisille edustajille, vaikka olin paikalla vain tarkkailijana. Soo soo, hyi minua. En voinut vastustaa kiusausta. Siinä he kaikki olivat, tosissaan vaatimassa lännen jatkavan heidän hemmotteluaan koko heidän laiskan loppuelämänsä. Ja kaikki vain ilmastonlämpenemisen estämisen perusteella, mikä muuten on antanut odotuttaa itseään jo nolostuttavan kauan.
Kenenkään ei annettu tarjota vaihtoehtoa – sitä tieteellisesti oikeaa. YK:n hiljaisuuden muuri oli vakaasti paikoillaan. Mikrofoni oli edessäni. Minun piti vain painaa nappia ja niin tein. Puheenjohtaja tunnisti Myanmarin (ent. Burma) ja antoi minulle puheenvuoron.
Aasian rannikkoalueiden yhteishankkeen nimissä puhuin vain noin minuutin. Olin keksinyt em. yhteisön hetken mielijohteesta ja se kuulosti ihan samalta kuin muut paikalla olevat epämääräiset verovaroin ylläpidetyt propagandaryhmät. Hiljaa, kohteliaasti ja auktoriteetilla kerroin edustajille kolme epämiellyttävää totuutta, joita he eivät kuulisi keneltäkään muulta:
– Globaalia ilmastonlämpenemistä ei ole ollut viimeiseen 16 vuoteen 18:sta, joina näitä itseään onnittelevia jada-jada-maratoneja on järjestetty.
– Ainakin 10 kertaa kustannustehokkaampaa on ensin katsoa, minkä verran ilmastonmuutosta tapahtuu ja sitten sopeutua pieneen haittaan, mitä siitä saattaa aiheutua, kuin tuhlata senttiäkään yritettäessä lieventää sitä nyt heti.
– Riippumaton tieteellinen tutkimus pitäisi järjestää sen selvittämiseksi, onko YK:n ilmastokonferenssien suunta edelleen oikea.
Viimeistellessäni kolmatta kohtaa edustajien joukosta alkoi kuulua kihisevää kiukkua. He eivät olleet kuulleet tätä aikaisemmin. He eivät voineet uskoa sitä. Vaientakaa hänet! Ilmaisun vapaus? Ei todellakaan! Tämä on YK! Voi perrrrjantai!
Yksi sadoista rotevista pamppua heiluttelevista YK-kokouksen poliiseista lähestyi minua poistuessani salista ja piiritti minut kollegansa kanssa. He ottivat kokouspassini, tarkastelivat sitä ja mutisivat puhelimeen. Ongelmana oli, että heillä oli vaikeuksia pitää pokkansa.
Asettautukaa heidän vaikeaan asemaansa. He joutuvat seisoskelemaan kuuntelemassa ylimielisten, ylipalkattujen, alikoulutettujen diplomaattien pitkäveteisiä jaaritteluita päivästä, kuukaudesta, vuodesta toiseen. Yhtäkkiä joku sanoo ”Buu!” ja laukoo totuuden. Suoraan sanottuna he pitivät siitä. Tietenkään he eivät sanoneet sitä, sillä he olisivat purskahtaneet nauruun ja siitä eivät olisi heidän kivikasvoiset YK:n esimiehet pitäneet ollenkaan.
Minut saatettiin ystävällisesti ulos leutoon yöhön, jossa vaikuttava rivistö kivikasvoisia YK:n virkamiehiä mutisi puhelimiin ja toisinaan mutisivat puhelimiin. Sen he osaavat parhaiten, mutista puhelimiin.
Muutaman minuutin kuluttua turvallisuusjohtaja – ylähuuli täristen ja rintakehä hytkyen hänen yrittäessään pitää naurua sisällään – keskeytti hetkeksi puhelimeen mutisemisen ja toivotti minulle kohteliaasti mukavaa illanjatkoa.
Burman valtuuskunta, jonka mikrofonia olin lainannut heidän ollessaan kaupungilla rilluttelemassa, pärskäytti virallisen protestin puhelimiinsa.
Eko-fanaattinen journalisti aiheettomasta närkästyksestä täristen kirjoitti minun tulleen häädetyksi. Ei sinne päinkään. He vain toivottivat iloiset heipat päivän päätteeksi ja sen miellyttävämmin he eivät olisi voineet toimia.
Lehtimies mainitsi lausuntoni muille edustajille, ettei globaalia lämpenemistä ole ollut viimeiseen 16 vuoteen. Hän vältti kuitenkin tarkkaan mainitsemasta haastatelleensa minua pitkällisesti aiemmin päivällä. Hän hymähti ivallisesti sanoen että 97 % ilmastotieteilijöistä oli sitä mieltä, että olin väärässä.
Olin selittänyt hänelle, että 100 % ilmastotieteilijöistä olisi samaa mieltä kanssani, jos he tutustuisivat tosiasioihin, mikä on tapana tiedettä tehdessä (toisin kuin YK:n käytännöt).
Kerroin hänelle myös, miten voi tarkistaa tosiasiat (mitä hän ei kuitenkaan tehnyt):
vaihe 1. Ota kuukausittaiset planeetan pintalämpötilojen poikkeamat keskilämpötiloista tammikuusta 1997 alkaen Hadleyn keskuksesta / CRU. Nämä tiedot ovat vapaasti saatavilla verkosta ja ne ovat YK:n suosima tapa mitata globaali lämpeneminen. Tai sitten voisi käyttää luotettavampaa satelliittidataa Alabaman yliopistosta Huntsvillesta tai Remote Sensing Systemsiltä.
vaihe 2. Siirrä data Exceliin ja käytä funktiota, joka laskee pienimmän neliösumman lineaariregression trendin datasta. Lineaariregressio määrittelee datan taustalla olevan trendin annetulla ajanjaksolla yhden suoran viivan kaltevuudella, mikä minimoi absoluuttisten erojen neliöiden summan jokaisella aikavälillä. Huh! Jos siinä on liikaa hommaa (tosin Excel tekee sen napinpainalluksella), hanki ystävällinen ja rehellinen tilastotieteilijä.
vaihe 3. Etsi mittausten epätarkkuus. Koska lämpötilojen mittaus luotettavasti koko maapallolla on vaikeaa, on asiallisesti kootun datan aukot täytetty noudattaen keskiarvoa, jonka molemmille puolille on annettu ala- ja yläarviot, eli virhemarginaali.
vaihe 4. Tarkista onko lämpeneminen (viimeisen ja ensimmäisen arvon erotus trendiviivalla) suurempi vai pienempi kuin virhemarginaali. Jos se on pienempi, eli mahtuu virhemarginaaliin, niin lämpeneminen on tilastollisesti liian lähellä nollaa erottuakseen. Ei ole siis ollut tilastollisesti merkittävää lämpenemistä.
Koko homman pointti, mitä nämä mekastavat edustajat Dohassa eivät ymmärrä, on tämä: Ei ole väliä, kuinka monta hullua tieteilijää sanoo globaalin lämpenemisen kiihtyvän vaarallisesti. Se ei kiihdy. Piste. Hyväksykää se.
Tosiasia, että 16 vuoteen ei ole ollut lämpenemistä, on juuri sitä – tosiasia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei globaalia lämpenemistä olisi olemassa tai joskus olisi ollut lämpenemisen ajanjakso, tai joskus tulisi.
Maailmanlaajuisessa lämpötilan mittauksissa, jotka alkoivat 1860-luvulla, on ollut useita kymmenen vuoden ajanjaksoja, jolloin ei lämpenemistä ole tapahtunut. Koska nämä tasaiset jaksot toistuvat usein, ne tuppaavat hillitsemään lämpenemisen kokonaisastetta.
Ideaalissa menetelmässä pitäisi tarkastella 60 vuoden jaksoa tai sen monikertoja, tai keskittää jakson alku suurten valtamerien oskillaation viilenemisen ja lämpenemisen vaihtumiseen (tai toisin päin). Siten luonnollisesti ilmenevien 30-vuotisen viilenemisen ja 30-vuotisen lämpenemisen aiheuttamat vääristymät voidaan minimoida.
Tehdäänpä niin. Minulla on ollut ilo olla täällä jo 60 vuoden ajan. Saavuin tähän maailmaan silloin, kun hiilidioksidipäästöillämme oli ensimmäiset teoreettiset mahdollisuudet vaikuttaa mitattavalla tavalla globaaliin lämpötilaan. Vuodesta 1952 tähän päivään planeettamme on lämmennyt keskimäärin 1,2 astetta vuosisadassa.
Voimme myös tarkastella lämpötilaa vuodesta 1990, jolloin kokoontui ensimmäinen neljästä hallitustenvälisen ilmastonmuutoksenpaneelin IPCC:n 5 vuoden välein järjestettävistä kokouksista. Se ennusti maailman lämpenevän vuosien 1990 ja 2025 välillä 0,3 astetta vuosikymmenessä, eli yhden asteen vuoteen 2025 mennessä.
Vuoden 2001 lopulla Tyynen valtameren oskillaatiossa (se kaikkein merkittävin merialueista) oli menossa vaiheenvaihto lämpenemisestä kylmenemiseen, joten ajanjaksosta 1990 – 2012 tasan puolet osui 11 ensimmäisen vuoden osalta lämpenemisen puolella ja jälkimmäinen 11 vuotta viilenemisen puolelle. Tämä ajanjakso edustaa siis 50 – 50 jakoa, eli todennäköisesti pitkän aikavälin keskiarvoa ja siten vallalla olevaa trendiä.
Vuodesta 1990 tähän päivään maailma on lämmennyt noin 0,3 astetta, eli keskimäärin 1,4 astetta vuosisataa kohden, mikä on hiukan enemmän kuin vuodesta 1952 mitattu 1,2 astetta vuosisataa kohden 60 vuoden ajalta. Lyhyemmän aikavälin heittelyt voivat luonnollisesti olla suurempia ja 60 vuotta on tasan kokonainen sykli, joten viimeisen lyhyemmän ajanjakson hiukan suurempi lämpiäminen ei tarkoita varmuudella sitä, että globaali ilmaston lämpiäminen olisi kiihtymässä, eikä varsinkaan vaarallisella tavalla.
2000-luvun ensimmäiselle vuosisadalle IPCC ennustaa ei vain 1,2 tai 1,4 astetta vaan 3 astetta, mikä on yli kaksin verroin viimeisen parin vuosikymmenen tahti. Jos haluaa uskoa East Anglian yliopiston (UEA) pelotteluita, olisi odotettavissa nelinkertainen lämpiäminen eli huimat 6 astetta vuosisadassa.
Se ei kuitenkaan ole lainkaan todennäköistä. Globaalien lämpötilamittausten alettua 1860-luvulla kaikkein suurimmat, vähintään 10 vuotta kestäneet, lämpenemisen jaksot olivat 1,7 astetta vuosisataa kohden ja osuivat vuosien 1860 – 1880, 1910 – 1940 ja 1976 – 2001 väliin. Vasta viimeisen ajanjakson aikana olemme voineet vaikuttaa huomattavasti lämpenemiseen ja silti lämpenemisen tahti on ollut kiivaimmillaankin jo 1800-luvun puolivälissä maltillista luokkaa, eikä ole siitä noussut. Jokainen näistä kolmesta ajanjaksosta on osunut Tyynenmeren oskillaation lämpenemisvaiheeseen. Globaalin ilmastonlämpenemisen hysteria valtasi tieteilijät joskus puolessa välissä 1976 – 2001 jaksoa.
Vuonna 1976 oli tapahtunut epätavallisen nopea vaiheenvaihto viilenemisestä lämpiämisen suuntaan. Vuonna 1988 James Hansen oli antamassa shokeeraavaa (ja nyt vääräksi todettua) ennustettaan lämpötilojen noususta Yhdysvaltain kongressille. Al Gore ja senaattori Tim Wirth olivat valinneet käsittelylle erittäin kuuman kesäkuun päivän ja olivat vielä tarkoituksellisesti kytkeneet ilmastoinnin pois päältä.
Seuraavassa on taulukko mitatuista ja ennustetuista lämpenemisistä:
- Mitattu lämpötilan nousu 1997 – 2012 0 astetta / vuosisata
- Mitattu lämpötilan nousu 1952 – 2012 1,2 astetta / vuosisata
- Mitattu lämpötilan nousu 1990 – 2012 1,4 astetta / vuosisata
- Mitattu lämpötilan nousu 1860 – 1880 1,7 astetta / vuosisata
- Mitattu lämpötilan nousu 1910 – 1940 1,7 astetta / vuosisata
- Mitattu lämpötilan nousu 1976 – 2012 1,7 astetta / vuosisata
- Ennustettu lämpötilan nousu (IPCC 1990) 3,0 astetta / vuosisata
- Ennustettu lämpötilan nousu (IPCC 2007) 3,0 astetta / vuosisata
- Ennustettu lämpötilan nousu (UEA 2012) 4,0 – 6,0 astetta / vuosisata
Neuvotteleville edustajille on kuitenkin mahdotonta yrittää kertoa mitään, mitä olen tässä esittänyt. He eivät vain kykenisi ymmärtämään sitä. Ja vaikka he ymmärtäisivätkin, eivät he välittäisi. Puolueettomalla tieteellisellä totuudella ei ole enää mitään tekemistä näiden neuvotteluiden kanssa. Kaikki ovat tunteiden vallassa.
Erityisen surullinen esimerkki kokouksen oksettavan tunteellisesta asenteesta, joka saattaa vielä tuhota länsimaiden talouden, oli Filippiinien edustajan kiihkeä lausunto siitä, miten taifuunin juuri tapettua satoja hänen maanmiehiään neuvottelut ovat saaneet uuden, kiireellisemmän aseman elämän ja kuoleman kysymyksenä. Hänen poistuessaan täysistunnosta kaikki edustajat seisoivat keskuskäytävän molemmin puolin osoittamassa hänelle myötätuntoaan taputtaen. Myötätunto hänen maalleen oli soveliasta, suosionosoitukset hänen puheelleen ei.
16 vuoden jälkeen, kun ilmasto ei ole lämmennyt pätkääkään, on mahdotonta että ilmastonmuutos olisi syynä taifuuni Bhopaan tai hirmumyrsky Sandyyn. Filippiineillä on saattanut olla osaltaan syynä useita tappaneeseen maanvyöryyn laiton kaivostoiminta ja hakkuut.
Ehkäpä Filippiinien pitäisi liittyä Aasian rannikkoseutujen yhteistyöhankkeeseen. Tavoitteemme on saada kansainvälinen yhteisö avustamaan kaikkia kansoja parantamaan luonnonkatastrofien sietokykyään, ovathan ne olleet ja tulevat varmasti aina olemaan osa elämää maapallolla.
Se on tavoitteena arvokkaampi, realistisempi, edullisempi ja helpommin tavoitettavissa kuin yrittää pysäyttää väitetty merennousu äänestämällä Kioton sopimuksen toista kautta. Kertokaa ihmeessä myös ilmastopaneelin edustajille. Painakaa nappia ja puhukaa. Tosin he eivät ehkä kuule, kun ovat rilluttelemassa tai mutisevat puhelimiinsa.
Alkuperäinen artikkeli: http://sppiblog.org/news/bad-boy-smashes-u-n-wall-of-silence [1]