Ikivanha pihka on hoitokeino syöpään

Jokainen meistä varmaan tuntee jonkun, joka on joskus taistellut, tai parhaillaan taistelee, syöpää vastaan. Vaikuttaa siltä, että syöpätilastot ovat kohoamassa ja lääketiede on julistanut, ettei ”parannuskeinoa” ole näkyvissä. Onneksi luonnolla on keinonsa.

Sillä ei pitäisi olla merkitystä, kuulemmeko aiheesta ”syöpäjärjestöiltä” vai jostain muusta lähteestä. Tutkimuksia on tehty ja tulokset on saatu, syöpähoito on löydetty ikivanhasta olibaanihartsista (suitsukkeena käytetystä pihkasta) uutetusta eteerisestä öljystä. Aivan oikein, tuo sama öljy, jota annettiin tarujen mukaan lahjaksi Jeesus-lapselle kullan ja mirhan kera, on todettu nyt vahvoja parantavia ominaisuuksia sisältäväksi. Kenties kertomuksessa todellakin on jotain perää. Olibaanihartsin, erityisesti eräistä Omanissa kasvavista olibaanipuista uutettuna öljynä, on todettu tuhoavan monenlaisia syöpäsoluja. Öljy jättää silti terveet solut vahingoittumattomiksi.

Immunologi Mahmoud Suhail, joka on tutkinut olibaanihartsia ja syöpää, on todennut että ”syöpä alkaa solujen tumassa olevan DNA-koodin vioittuessa”. Hän jatkaa: ”Vaikuttaa siltä, että olibaanihartsissa on eräänlainen nollaustoiminto, joka voi palauttaa solujen DNA-koodin takaisin alkuperäiseksi. Olibaanihartsi erottaa syöpäsolun aivot, eli tuman, solulimasta ja estää solua jatkamasta viallisen DNA-koodin tuotantoa sammuttamalla tuman toiminnot.”

Olibaanihartsia on käytetty jo antiikin ajoista ja sitä on pidetty kullanarvoisena. Aikoinaan valtio on jopa salannut sen olemassaolon. Nykyään tuntuu tapahtuvan samaa, mutta kovin eri syistä. Olibaanihartsi mainitaan suitsukkeena Raamatussa yli 50 kertaa ja sitä on käytetty tehostamaan meditaatiota ja parantamaan tietoisuutta. Olibaanihartsin on ajateltu pystyvän auttamaan ihmistä muistamaan elämänsä ”tehtävä” – ehkä siksi myös pienokainen seimessä sai sitä lahjaksi. Olibaanihartsista tehtyä purkkaa ja pihkaa on käytetty intialaisessa Ayurvedassa ja kiinalaisessa lääketieteessä jo tuhansia vuosia, mutta öljyn voima on vasta nyt tulossa länsimaisten lääkärien tietoon.

Aggressiiviseen syöpään parannuksen olibaanihartsista löytäneistä potilaista jotkut ovat ottaneet vain kaksikin tippaa eteeristä öljyä kapselissa tai mehuun sekoitettuna päivittäin useiden kuukausien ajan. Tutkijat ovat havainneet öljyn vaikuttavan syöpäsoluihin suoraan ruiskutettuna. Nevadan yliopiston syöpätutkimusinstituutissa hoidettiin kohdunkaulansyöpää olibaanihartsilla ja todettiin ”72 prosentilla syövän leviämisen hidastuneen ja terveiden solujen kasvun tehostuneen”. Olibaanihartsi on todettu tehokkaaksi virtsarakon syövän, rintasyövän, eturauhassyövän, aivokasvaimien, leukemian ja ihosyövän hoitoon. Ja lista vain jatkuu!

Mitä tässä vielä aikaillaan ja ihmetellään? Miksei tieto ole kaikkien uutisten otsikoissa? Me teemme parhaamme ja sinun tehtäväsi on jakaa tietoa eteenpäin. Syöpään on löydetty nyt hoito ikivanhasta olibaanihartsista ja se on kaikkien saatavilla – jo tänään! Kaikkein tehokkain olibaanihartsi on Boswellia sacrasta (olibaani), joka kasvaa Omanissa, Jemenissä ja Somaliassa. Julkisesti tätä ”pyhää olibaanipihkaa” on saatavilla useista lähteistä, mutta kannattaa hankkia mahdollisimman puhdasta ja helposti syötävää.

Tässä on loistava dokumentti olibaanista sekä siitä kuinka pihkaa ja eteeristä öljyä on käytetty perinteisesti. Dokumentti on pitkä, mutta erittäin kiehtova:

 

Alkuperäinen artikkeli englanniksi Guardianlv.com-verkkosivuilla.

1 kommentti

  1. Ikivanha pihka on hoitokeino syöpään. Olisimpa tiennyt tämän hoitokeinon niin olisin varmasti kertonut siitä entiselle työkaverilleni. Hänellä oli aivan karmeita päänsärkykohtauksia joita lääkäri hoiti mikreeninä monta vuotta. Loppujen lopuksi hänellä oli todettu aivosyöpä ja hän kuoli tiedon saatuaan muutaman kuukauden jälkeen. On se hienoa, että magneettimedia julkaisee näitä totuuksia joita lääketiede yrittää kaikin keinoin pimittää jopa kuolemansairailta. En voi ymmärtää näin narsistista ja julmaa kohtelua lääketieteen guruilta, joiden todellinen tehtävä on auttaa sairaita tervehtymään mutta he näyttävät tekevän kaikkensa, että ihmiset suostuvat niihin myrkyllisiin säde ym. hoitoihin jotka todellisuudessa tappavat ihmisen heti tai vuosienkin jälkeen kun muka ”hoidettu” syöpä pullahtaa uudelleen esiin. Lääketiede ei paranna sairauksia vaan saa aikaan lisäsairauksia hoidoillaan, olen nähnyt sen monesti hyvinkin läheisten hoidoissa. Erittäin ikävää kun et voi muuta kuin katsoa vierestä miten hoidot yleensä kuihduttavat sairaan. Ja ihmettelen miten tällaiset kuolemankauppiaat voivat katsoa potilaitaan edes suoraan silmiin valheineen. Kyllä oikeaa tietoa on saatavilla mutta lääketiede ei sitä hyväksy ja se on kaikenlisäksi pelkästään bisneskysymys.

    Plusääni(10)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat