Hyvä paha joukkomurha

Viime keskiviikkona kaksi naamioitunutta asemiestä hyökkäsi kiistellyistä kirjoituksistaan tunnetun Magneettimedia-julkaisun toimitusta vastaan. Iskussa kuoli 12 ihmistä. Pakoautosta löydetyn passin perusteella joukkomurha on yhdistetty ääriryhmään, joka kutsuu itseään ”sionisteiksi”. Poliisi ei ole tahtonut arvailla julkisuudessa iskun motiiveja.

Ryhmä on tunnettu väkivaltaisista iskuistaan varsinkin Lähi-idässä, Ranskassa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa, mutta suojelupoliisin mukaan se on tullut myös Suomeen jäädäkseen. Ryhmän uskotaan saavan rahoitusta useilta vaikutusvaltaisilta valtiolta ja sen kerrotaan omistavan jopa kokonaisia kansainvälisiä pankkeja. Kohteikseen se valitsee usein toimittajia, historiantutkijoita, köyhiä arabimaanviljelijöitä sekä alakouluikäisiä arabilapsia. Muiden vastaavien järjestöjen tapaan se on omaksunut viime vuosina arsenaaliinsa myös kybersodankäynnin, jonka taktiikoihin kuuluvat palvelunestohyökkäykset poliittisesti vääräoppisia verkkosivuja vastaan, alatyyliset uhkaussähköpostit sekä viranomaisia kuormittavat loputtomat sähköiset tutkintapyynnöt.

Joukkomurha järkytti kansalaisia ympäri Eurooppaa ja se tuomittiin jyrkin sanoin suurten sanomalehtien pääkirjoituksissa. Tuomitsevat kannat kuitenkin alkoivat loiventua seuraavien päivien aikana, kun pienen suomalaisjulkaisun kannanotot alkoivat selvitä kansainväliselle lehdistölle. Sananvapaus on pyhä arvo – mutta saako sen varjolla arvostella sionisteja? Eurooppa ja Suomi jakautuivat sensuuri- ja sananvapausleireihin. Julkisesti kumpikin leiri tuomitsi Magneettimedian Israel-vastaiset kannanotot, mutta ne olivat eri mieltä siitä, oliko ylipäätään sallittua arvostella vainottua juutalaisvaltiota, jonka siirtokuntien poloiset asukkaat joutuvat päivittäin väistelemään palestiinalaisten murhaavia katseita.

Muslimeista ja juutalaisista piirtäminen

Sensuurileirin mukaan isku oli oikeutettu, mikäli se tulee karsimaan Israelin ja sitä johtavan Likud-puolueen vastaista vihapuhetta sekä Palestiina-solidaarisuudeksi naamioitua antisemitismiä maailmalla.

Sananvapausleiri aloitti salamannopeasti solidaarisuusliikkeen, joka marssi eurooppalaisten pääkaupunkien keskustojen halki vain muutamia tunteja joukkomurhan jälkeen. Viesti oli väkivallan vastainen. Eduskuntavaalien lähestyessä lähes jokainen silmäätekevä suomalaispoliitikko kävi kuvauttamassa itseään muodikkaat ”Kiistän holokaustin”, #HolokaustiValhe- ja #KuolemaIsraelille–kyltit kädessään. Ainut puolue, jota ei päästetty paistattelemaan parrasvaloissa oli perussuomalaiset, sillä sen nuorisojohtaja Shimon Eliad oli syyttänyt blogissaan joukkomurhasta ”antisemitistejä”. Suurkulkue pysäytti liikenteen Helsingin keskustassa noin kahden tunnin ajaksi. Iltauutisissa pääkaupunki oli täynnä hartaita, edelleen järkyttyneitä kasvoja, kynttilöitä, saippuaa ja lampunvarjostimia.

basijmoi

Kulkuetta reunusti noin tuhannen Iranista Suomeen matkanneen Basij-miehen ketju. Tuimia ammattikatutaistelijoita eivät tohtineet haastaa edes hurmoshenkisimmät vastamielenosoittajat, jotka vaativat omissa kylteissään ydinsotaa Ruhanin hallitusta vastaan ja hirttotuomiota holokaustirevisionisteille. Kulkueväelle puhunut iranilainen Quds-komentaja lupasi, että Magneettimedian toimistoja tultaisiin suojelemaan tarpeen tullen jopa sotilaallista voimaa käyttäen. Samalla hän ilmoitti, että hallitus tulisi kustantamaan historiallisen 6 000 000 kappaleen Magneettimedia-painoksen. Toisessa puheessa muistutettiin, että sionistien sota sanan- ja lehdistönvapautta vastaan ei alkanut Magneettimedia-iskusta. Esimerkiksi Gazan konfliktissa 2014 Israel murhasi yhteensä 17 toimittajaa, mutta kansainvälinen lehdistö ei asiasta juuri uskaltanut kirjoittaa.

Kynttiläkulkueen jälkeisenä päivänä päivystävät dosentit saivat kyllästymiseen vastata samaan toistuvaan kysymykseen: Miten on mahdollista, että Suomen kaltainen oikeusvaltio langetti sananvapaustuomion Magneettimedialle 2013? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ollut sinänsä Suomen laista vaan siitä, kuinka valtakunnansyyttäjälaitos, tuomarit ja eliitti tulkitsivat lakia. Syyttäjä Israel Isidor Shillman puolusti kiivaasti laveaa laintulkintaa ja Magneettimedian saamaa tuomiota. Shillmanin mukaan olisi ”vaarallinen tie”, mikäli suomalaislehdistölle annettaisiin signaali, että valtaapitäviä voisi kritisoida noin vain.

Suomen lehdistö joutui Magneettimedian hampaisiin jo 30-luvulla.
Suomen lehdistö joutui Magneettimedian hampaisiin jo 30-luvulla.

Toisten mielestä vuoden 2013 tuomio legitimoi Magneettimediaa vastaan kohdistettuja hyökkäyksiä. Muistutettiin myös, että Israelin siirtomaassa Saksassa pelkästä holokaustin kiistämisestä voi saada yli 10 vuotta vankeutta. ”Je Suis Horst Mahler!” Magneettimediaa tulisi lukea oikeassa kontekstissa, oppineet valistivat; lehti on 30-luvun lapsi, joka ei koskaan suostunut hyväksymään bolsevismin voittoa toisessa maailmansodassa ja kulttuurimarxistien esiinmarssia 60-luvulla. 50-luvulla lehti oli sytyttää kolmannen maailmansodan, kun se julkaisi 20-sivuisen pilapiirrosliitteen Neuvostoliiton juutalaiskomissaareista. Kekkosenkin kiroama vaihtoehtomedia kiellettiin vuosikymmeniksi ”neuvostovastaisena” ja vasta rautaesiripun murtumisen jälkeen se päästettiin pitkin hampain jatkamaan toimintaansa.

Kansalaisjärjestöt vainusivat kiihottuneessa keskustelussa julkisuussauman. Vapaamieliset ry esitti, että epävirallinen sionistinpilkkapykälä olisi mitä pikimmiten poistettava suomalaisesta oikeuskulttuurista: ”Epävirallisen sionistinpilkkakiellon poisto rikoslaista toisi poliittisia, kulttuurillisia ja uskonnollisia vakaumuksia edustavat ihmiset ajatuksen- ja sananvapauden kannalta yhdenvertaiseen asemaan.” Pääkirjoituksissa sananvapauden rajoittajia lyötiin rajuin syytöksin:

Magneettimedian kaltaisia räiskyviä poliittisia julkaisuja tarvitaan paljastamaan länsimaisen eliitin turhamaisuus ja korruptio. Miksi muuten miehet, joilla on puolellaan koko lännen valtamedia, elokuvatuottajat, pankit ja hallitukset jaksaisivat vuodesta toiseen parahtaa itsenäisen pienlehden piikittelystä? Millaisia heidän likaiset salaisuutensa oikein ovat? Miksi 1 500 euron mittatilaustyöpuku yllään Helsingin pörssitalossa istuvalla äärisionistilla ei ole aikaa muulle kuin lukea tuskanhiki otsallaan Magneettimedian uusia paljastuksia Dershowitzin ja Epsteinin pedofiiliringistä?

Myöskään sensuurilinjaa edustaneet lehdet eivät säästelleet sanojaan. Etenkin Helsingin Sionisti (HS) ja oululainen Kahal kävivät kiivaaseen sotaan murhattujen toimittajien elämäntyötä vastaan. HS haastatteli rasisminvastaista työtä tekeviä kansainvälisiä ihmisoikeusryhmiä Irgunia ja Jewish Defense Leagueta. Irgunin Efraim Uzi (nimi muutettu) syytti perussuomalaisten tavoin teurastuksesta ”antisemitistejä”, sillä hänen mukaansa isku Magneettimediaa vastaan oli ruokkinut Israelin-vastaista liikettä kansainvälisesti. Uzi varoitti eurooppalaisia lukijoita Samson-optiosta, mikäli kehitykseen ei puututtaisi ”rautaisella otteella”.

Turvallisuussyistä Irgunin ja JDL:n edustajat esiintyivät kasvottomina.
Turvallisuussyistä Irgunin ja JDL:n edustajat esiintyivät kasvottomina.

Jewish Defense Leaguen edustaja totesi, että Simon Wiesenthal –keskuksen uuden tutkimuksen mukaan antisemitismi on nostanut uhkaavasti päätään maailmalla jo noin 5 000 vuoden ajan, eikä kurssi ole tällä hetkellä ainakaan parempi: ”Kaasukammiot ovat eurooppalaisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.” Vaikka poliisin keräämissä tilastoissa juutalaisvastaiset iskut eivät ole lainkaan kasvaneet Suomessa viimeisten vuosikymmenten aikana, varoittaa Simon Wiesenthal –keskus näkymättömän antisemitismin noususta. Ilmiön torjumiseksi keskus ehdottaa, että valtion budjettiin lisättäisiin kaikkien alle 18-vuotiaiden suomalaisten pakollinen vuosittainen opintorekti Auschwitziin, Buchenwaldiin, itkumuurille sekä vainotun Roman Polanskin huvilalle.

Oululaisen Kahalin haastattelema Turun Kaganovitš-instituutin rehtori Theresa Roth totesi tanssineensa iskujen jälkeen lähes yhtä huumaantuneessa ekstaasissa kuin WTC-tornien luhistuttua. Roth piti Magneettimediaa uhkana monikulttuurisuudelle, feminismille ja kaikelle sille, minkä puolesta puna-armeija oli vuodattanut verta 70 vuotta sitten. Rothin johtama Aseistetut Proletaariprikaatit –rauhanjärjestö julkaisi Kahalissa aukeaman kokoisen manifestin, jossa vaadittiin Magneettimedian ja kaikkien muiden internationalismin vastustajien ”kaasuttamista”. Ryhmä sai yllättävää tukea Suomen Kristityt –puolueelta, jonka kansanedustajat ovat ehdottaneet puoluerajat ylittävää ”rauhanhanketta” Israel-vastaisten kirjoittelun kieltämiseksi. Puhtaalta pöydältä hanketta ei tarvitse aloittaa, vaan pohjana voitaisiin puolueen mukaan käyttää Taisto Sinisalon 1970-luvulla laatimaa aloitetta. Lakiuudistus määrittelisi gojimin esittämän Israel-kritiikin joukkotuhonnan valmisteluksi, joka on ankarasti rangaistava rikos.

Magneettimedia – maahanmuuttokriittinen ennen kuin siitä tuli muotia.
Magneettimedia – maahanmuuttokriittinen ennen kuin siitä tuli muotia.

Kansallinen Ilja Ehrenburg –säätiö sai myös tilaa Kahalin sivuilla ytimekkäällä julkilausumallaan: ”Älä laske päiviä, älä peninkulmia. Muista vain yksi asia, tappamiesi antisionistien määrä. Tapa antisionisti, huutaa äiti. Tapa antisionisti, pyytää lapsi. Älä epäröi. Älä luovuta. Tapa!”

Kahalin kainalojutussa muisteltiin vuoden 2006 suurta kohua, kun Magneettimedia oli julkaissut paljastusjutun Yhdysvaltojen keskuspankista ja sen omistavista suvuista. Pääministeri Mattityahu Vainberg joutui tuolloin pyytämään julkisesti anteeksi artikkelia, joka ”kaikkien länsimaisen journalismin periaatteiden vastaisesti hyökkäsi yksityispankkien koronkiskontaoikeutta ja omistussuhteiden salassapitoperiaatetta vastaan”.

Vainberg syytti artikkelia myös antisemitistiseksi, vaikka tekstissä juutalaisia ihmisryhmänä ei parjattu sanallakaan. ”Sillä ei ole mitään väliä,” Vainberg oli tuhahtanut ja jatkanut lainaamalla Joseph Goebbelsin kuuluisaa vuoden 1929 esseetä: sillä ei ole väliä, kutsutaanko pankkikartellin omistajia lehdistössä roistoiksi, parasiiteiksi, huijareiksi tai koronkiskureiksi. Mutta juutalaisiksi heitä ei tultaisi Suomessa sanomaan! Ja kuitenkin korskea lehti oli päätynyt mässäilemään nimillä, kuten Bernanke ja Greenspan, jotka eivät jättäneet mitään mielikuvituksen varaan. Vainberg joutui vain muutamia tunteja myöhemmin eroamaan pääministerin tehtävistään Goebbels-sitaatin vuoksi. Hyväntahtoinen hölmö.

Ainakaan toistaiseksi poliisit eivät ole saaneet kiinni toimitukseen iskeneitä miehiä. Todennäköisesti he nauttivat jo siirtokuntaviiniä häkellyttävän nuorten Transnistriasta Tel Aviviin huomaamattaan päätyneiden neitojen seurassa.

Kun veri ja suolenpätkät oli pyyhitty toimitusrakennuksen seiniltä, maailma palasi pian arkisille raiteilleen. Jokin kuitenkin muuttui. Kristityt-puolueen ja Rothin yhteisaloite runnottiin härkäpäisesti läpi parlamentissa. Sananvapausrajoituksia perustettiin valvomaan uusi viranomainen, jonka julkistamisen yhteydessä Benjamin Netanjahu luovutti symbolisesti Stuxnet-muistitikun suomalaiselle virkaveljelleen.

 

Ehud Zukoff

14 kommenttia

  1. Näyttävät nuo lehtien toimittajat olevan kuin joitakin pappeja, jotka saarnaavat ehdotonta totuutta. Kymmenien, ellei jopa satojen ihmisten kuoleminen ei ole mitään, mutta kun muutama toimittaja. Kannattaisi ottaa opiksi ja miettiä kannattaako suomalaisten lähettää joukkoja Irakkiin. Linkissä syy.
    http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/madridin_pommi-iskujen_syyllisten_etsinta_vaikutti_espanjan_vaaleihin_19263.html#media=19271

    Nyt suomalaiset ovat lähettämässä joukkoja Irakkiin, näin lähestytään lisää natoa. Jos suomalaiset ottavat osaa sotaan, niin silloin ollaan sodassa ja voidaan joutua terroriteon kohteeksi. Sellainen luulo, että me voimme tappaa muita, mutta he eivät meitä, on vain omaa harhakuvitelmaa ja he eivät takuulla ajattele näin. Mutta miksi suomalaiset ovat amerikkalaisten kanssa nimenomaan shiiamuslimien puolella.

    Viides Mooseksen kirja;
    17:12 Mutta jos joku menettelisi niin julkeasti, ettei kuulisi pappia, joka siellä seisoo palvelemassa Herraa, sinun Jumalaasi, tai tuomaria, niin se mies kuolkoon.
    17:13 Poista paha Israelista. Ja kaikki kansa kuulkoon sen ja peljätköön, niin ettei kukaan enää olisi niin julkea.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Magneettimedia-salaliittoteorialehdellä on suuret kuvitelmat itsestään.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. Myös nimim. jones vain sekoilee täällä kummallisesti ja haukkuu saksalaisia.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Mites juutalaiset suhtautuisivat tilanteeseen että joku kansanryhmä pitäisi vastaavia t-paitoja päällä, missä olisi juutalaisten kuvia?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Raivoaisivat päälliköidensä kautta ja muun massan tukiessa. Aivottomaksi aivopesty ei-juutalaismassa (lehmät) taas pelästyisi, alistuisi ja jopa uskoisi kaiken lähes juutalaisen suusta tai ainakin sen, että asiat ovat ihan normaalisti. Siis massa ei edes kaikilta osin näe, kuinka kaikki on juutalaisten käsissä. Kaikki poliitikot ja virkamiehet pankkien, yritysten ja median lisäksi. Heiltä tulee kaikki opetus, tieto, informaatio ym.

      Kun nyt kielletään kaikki juutalaiskritiikki, ei jää kuin harhautettu massa, jolel ei totuutta saa kertoa. ”Natsit” ja ”antisemiitit” pannaan matalaksi ja sen jälkeen on vain juutalaisten luomia ryhmiä ja osapuolia. Hämmentyneet massat kulkevat harhoissa ja taistelevat keskenään eri ryhmissä. Jokaisella ryhmällä on juutalainen johto, juutalaisten räätälöimät opit ja iskulauseet ja politiikka. Mitään muuta ei saa puhua kuin juutalaisilta peräisin olevia juttuja, jotka palvelevat juutalaista agendaa. Kaikki toiminta palvelee juutalaisia tavalla tai toisella eri ryhmissä. Koko ajan hullummaksi menee ja farssiksi. Koko ajan tyhmemmiksi massat ja ala-arvoisemmiksi. Tavoitehan on tuhota kulttuuri kokonaan ja alistaa kaikki orjiksi.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Juutalaiset tekivät iskut ja vaativat Euroopan laajuista yhteistyötä tämän jälkeen internetin siivoamiseksi kaikesta toisinajattelusta. Suomessakin ajetaan uutta tiedustelulakia pian, jossa Orwellin visiot toteutuvat oikein kunnolla. Ja heidän palveluksessaan olevat poliitikot eli kansanviholliset tottelevat ja valehtelevat. Pian on sallittua vain juutalaisten valheidne toistaminen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. http://youtu.be/2Y5AmE2hBAI

    Terroristiorganisaatio Mossad oli taas kerran asialla. Ranska pakotettiin mukaan Lähi-Idän sotaan Israelin puolella rangaistukseksi Palestiina valtion tunnustamisesta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Wisnewskillä on taas painavaa asiaa liittyen Pariisin iskuihin:

    http://info.kopp-verlag.de//hintergruende/europa/gerhard-wisnewski/charlie-hebdo-ermittelnder-kommissar-begeht-selbstmord.html;jsessionid=C5BE2204BC3D4C16B215D0FB6B06209E

    Terroristit murhattiin ilman oikeudenkäyntiä. Poliitikot, poliisi ja media vaativat tätä, vaikka yleensä lähdetään siitä, että ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. No näytösoikeudenkäynnit ovat jo päivän sana. Mutta ehkä tämä kaikki on helpompaa näin. Syyttömyyttä vakuuttava terroristi voi alkaa äkkiä vaikuttaa sivulliselta suuren yleisönkin silmissä. Puhtaiden jauhojen puuttumista pussista ilmentää melko suoraan ensimmäisen tutkinnanjohtajan ”itsemurha”.

    http://info.kopp-verlag.de//hintergruende/deutschland/gerhard-wisnewski/charlie-hebdo-gruendungsakt-eines-totalitaeren-europa.html;jsessionid=C5BE2204BC3D4C16B215D0FB6B06209E

    Nyrkkisääntö: Demokratiassa kansa osoittaa mieltään. Jos hallitsijat järjestävät mielenosoituksia, ollaan diktatuurissa. Poliitikkojen mieleooitus Pariisissa tuo mieleen Neuvostoliiton, Kuuban jne.

    CIA:n Huntingtonin visioiman ”sivilisaatioiden sodan” lähtölaukaus olivat WTC-iskut v. 2001. Nämä uudet ovat vain samaa valehtelua ja lavastusta. Kammottavaksi möröksi maalatulla ääri-islamin uhalla pelotellaan kansaa sietämään totalitarismin perustaminen, kun taas oikeiden ääri-islamilaisten kanssa kaadetaan hallituksia ja nämäkin armeijat ovat omia. Terroristeja ei ole, vaan he ovat tiedustelupalveluiden luomuksia. Medialla on otaa puhua ”Euroopan WTC-iskuista”. Ilmeisesti EU:n Patriot Act on tulossa pian.

    Artikkkelissa on esitetty tämän paholaismaisen juutalaisen pilalehden saatanallisia piirroksia islamista. Uskonnon häpäisijä Halla-aho jää kirkkasti kakkoseksi. Rikolliset poliitikot ajavat kansaa ostamaan tätä rikollista lehteä. Vastaavat tahot ovat ilmeisesti juuri näin saatanallisesti aikoinaan hyökänneet myös Ranskan hienoa kuningasta ja kuningatar Marie Antoinettea vastaan. Millaista saastaa tuleva tai siis nyt syntynyt EU-Neuvostoliitto edustaakaan. Totalitarismikin voisi olla jotain ylevämpää kuin tällainen kulttuurin kuolema juutalaispaskaan tukehtuen.

    http://info.kopp-verlag.de//hintergruende/europa/gerhard-wisnewski/charlie-hebdo-mordverdacht-gegen-polizei-und-innenminister.html;jsessionid=C5BE2204BC3D4C16B215D0FB6B06209E

    Tässä palataan ensimmäisen linkin erääseen teemaan. Jos poliisi ja sisäministeri julistavat tietyt henkilöt syyllisiksi ilman oikeudenkäyntiä tai joku turvallisuuspalvelu tai tällaisen sanan perusteella ja sitten vaativat epäiltyjen ”neutraloimista”, tällöin eivät nämä ihmiset muutu syyllisiksi, vaan heidän lynkkaamisensa tekee poliisista ja sisäministeristä epäiltyjä murhasta. Ja he ovat selvästi oikeat syylliset, mikäli myös ”terroristien” haluttomuus antautua on vain poliisin valehtelua. Eräs silminnäkijä muuten sanoi kohdanneensa erään raskaasti aseistautuneen henkilön, joka oli puristanut hänen kättään ja ja sanonut: ”Me emme tapa siviilejä/sivullisia”. Onko ketään yleensä tapettu lehden toimituksessa taiu juutalaiskaupassa? Oliko tappaja poliisi? Vaihdettiinko ruumiit?

    Videoanalyysi paljastaam että terroristiksi ja panttivankien ottajaksi väitetty Coulibaly ei omannut asetta, kun hän tuli ulos. Pikemminkin hänen kätensä olivat sidotut. Oliko hän itse yksi panttivangeista?

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  8. Erittäin hyvä kirjoitus ”Global Research”-sivuilla.

    Siellä kirjoitetaan osuvasti siitä, kuinka Hollande pitää Pariisin Charlie Hebdo-mieleneosoituksessa Netanyahua liikuttavasti kädestä kiinni.

    Hollanden kädet tahriutuivat samalla lasten, vanhusten ja naisten vereen, sillä hän piti kädestä psykopaattista tappajaa, joka ohjeisti Israelin murhaaja-armeijaa pommittamaan kouluja ja sairaaloita.

    Jos maailmassa on yksi valtion päämies, joka pitäisi olla boikotissa, se on Netanyahu. Jos maailmassa on yksi valtio, joka pitäisi olla boikotissa, se on Israel.

    Minä muistankin mainita tämän joka ainoassa keskustelussa joka ainoan ihmisen kanssa joka ainoa kerta.

    Netanyahu: Psykopaattinen tappaja. Israel: Valtio, joka pommittaa lapsia ja naisia.

    Kaksi Pahaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Väitettyjä neljää kuollutta juutalaista ei varmaan ollut edes olemassakaan. Väitettiin, että Netanjahu oli pyytänyt näiden väitettyjen ranskanjuutalaisten perheiltä lupaa haudata heidät Israeliin. Ja heitä ei siis haudattu Ranskaan, eikä ruumiita varmaankaan nähnyt kukaan. Neljän kuoleen juutalaisen väitetään tulleen haudatuksi Israeliin. Taas uusi holohoax-tyyppinen valhe, jossa ruumiit taas puuttuvat.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Counter Currents-sivuilla loistava analyysi Charlie Hebro-provokaatiosta.

    Kerry Bolton kirjoittaa niin, että sionistien kipat savuavat sontaa. 🙂

    Muutamia herkkupaloja vapaasti käännettyinä:

    ”Charlie Hebdo-lehden toimittajakunta oli edustavin otos kulttuurimarxisteja ja kulttuuri-idiootteja, mitä maailmassa koskaan on yhteen paikkaan kokoontunut.”

    Ja lisää herkkua, kun kerran sananvapaus on tärkeintä:

    ”He ovat kaikki siellä: kommunistit, vapaamuurarit, apostaattijuutalaiset; kaikki päättäväisinä pilkkaamaan kaikkea perinteistä, kaikkea vähänkin moraalista tai uskontoon viittaavaa. Heidän tyylinsä on jakobiininen. Heidän työnsä oli suunniteltu provokaatio ja kun siihen tuli reaktio niin humpuuki on päivän sana ja moraalittomimmat sontakasat puhuvat moraalista.”

    Ai, ai, ai, kyllä Kery osaa:

    ”Samaan aikaan kun farisealaisesti puhutaan sananvapaudesta, Israelia ei saa arvostella ja kaikki pieninkin valkoinen nationalismi vaatii valtion puuttumista asiaan kovimmalla mahdollisella väkivallalla.”

    Mies osuu keskelle kipaa, pläts:

    ”Charlie Hebdo ajaa jakobiinien liberalismia, giljotiinin argumentointia, ellei kirjaimellisesti niin vähintäänkin kuvaannollisesti. He yrittävät ”valistaa” Ranskan kansaa julkaisemalla viikottain kuvia Jeesuksesta yhtymässä anaalisti Isä Jumalaan.”

    Minä rakastan tätä kirjoittajaa:

    ”He eivät koskaan kampanjoineet todellisten kriitikoiden kuten ”holokaustin” kysenalaistajien puolesta, vaikka juuri nämä ovat niitä aidoimpia ”kerettiläisiä”. Koskaan he eivät puolustaneet tohtori Robert Faurissonia, jota vainottiin, pilkattiin ja kiusattiin.”

    Ihan kohta käännän lisää kipalakkisia raivostuttavia sanoja.

    Rakastan sitä, kun kipa kuumenee. Huhahahaha.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. jonesille

    Mitäs luulet tykkäiskös mooses tästä?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat