Huonekasvit puhdistavat ilmaa

Tutkimusten mukaan huonekasvit parantavat sisäilman laatua.

Huonekasvit puhdistavat ilmaa

Ihmiset ajattelevat usein, että sisäilma olisi merkittävästi puhtaampaa kuin ulkoilma. Tutkimusten mukaan asia on täysin päinvastainen: sisäilmassa on jopa 500 kertaa enemmän haitallisia yhdisteitä verrattuna ulkoilmaan, jopa suurissa teollistuneissa kaupungeissa.

Sisäilman heikko laatu on usein yhteydessä allergioihin ja kroonisiin sairauksiin. Ympäristönsuojeluvirasto EPA on luokitellut heikon sisäilman viiden vakavimman terveysuhan joukkoon. Ihmiset oleskelevat sisätiloissa lähes 90 % ajasta. He altistuvat kemikaaleille, jotka ovat peräisin rakennusmateriaaleista, maaleista, lakoista, liimoista, väriaineista, keinokuituisista matoista, kodintarvikkeista, hajusteista ja hygieniatuotteista. Jos kotisi on vasta rakennettu tai remontoitu, altistavien aineiden pitoisuus on todennäköisesti melko korkea.

Monesti viitattu NASA:n tutkimus osoitti, että tavalliset huonekasvit puhdistavat ilmaa. Jos tutkimusta tarkastellaan yksityiskohtaisemmin, huonekasvit poistivat jopa 87 prosenttia ilmansaasteista 24 tunnin aikana. The Plants for Clean Air Council –järjestö suosittelee yhtä ruukkukasvia 100 neliöjalan (9,3 m2) kokoista aluetta kohden. 2000 neliöjalan (186 m2) asuntoon tulee hankkia 18-20 keskikokoista kasvia, siis sellaista, jotka edellyttävät 6-8 tuuman ruukkua kasvaakseen. Jos kasvit ovat suurempia, ruukkukoko on 12 tuumaa tai suurempi, noin 12 kasvia riittää.

Kasvit poistavat erilaisia myrkkyjä, kuten ammoniakkia, formaldehydiä, hiilimonoksidia, bentseeniä, ksyleeliä ja trikloroetyleeniä. Osa kasveista puhdistaa ilmaa erityisen tehokkaasti, ja ne kasvavat hyvin sisätiloissa:

  • Ficus benjamina, limoviikuna
  • Philodendron, köynnösvehkat
  • Rönsyliljat tai kirjorönsylilja
  • Dracaena marginata, kanariantraakkipuu
  • Dracaena fragrans, tuoksutraakkipuu
  • Kultaköynnös
  • Laikkuvehkat
  • Philodendron selloum
  • Sansevieria, anopinkielet
  • Spathiphyllum, viirivehkat

Kasvit kosteuttavat ilmaa

Miksi taudit tarttuvat paremmin talvella kuin kesällä? Etelän maita lukuunottamatta ihmiset viettävät enemmän aikaa sisätiloissa ja sisäilma on kuivempaa kuin kesällä.

Norjalaistutkimuksen mukaan sisäkasvit voivat lievittää flunssan oireita yli 30 prosentilla nostamalla sisäilman kosteutta ja vähentämällä ilmassa leijuvan pölyn määrää. Sisäkasvit pitävät ilmankosteuden tasapainossa vapauttamalla kosteutta tarvittaessa.

Kasvit absorboivat melusaastetta

Puut ja pensaat imevät itseenä vilkkaasti liikennöityjen teiden aiheuttamaa melua. Tuoreiden tutkimusten mukaan myös kasvit vaimentavat taustamelua. Vaikutus havaitaan erityisesti niissä rakennuksissa, jotka on valmistettu kovista, ääntä heijastavista materiaaleista. Mikäli asuinrakennuksessasi on marmori- tai kaakelipintoja, rapatut seinät tai suuria ikkunoita tai ovia, melusaaste vaimenee noudattamalla yksi kasvi sataa neliöjalkaa kohden –sääntöä. Melusaasteen rajoittaminen laskee stressitasoja ja on eduksi terveydelle.

Lontoon yliopiston tutkimuksen mukaan kasvit absorboivat paremmin korkeita kuin matalia taajuuksia. Korkeat taajuudet häiritsevät eniten. Ääntä absorboivia kasveja ovat Spathiphyllum (viirivehkat), Philodendron (köynnösvehkat), Dracaena marginata (kanariantraakkipuu) ja Ficus benjamina (limoviikuna).

Kasvit edistävät sisäistä tasapainoa

Fengshuin-opin mukaan sisäkasvit parantavat kodin chi:tä. Chi on elämänvoima, joka yhdistää sielun, mielen ja kehon. Fengshuissa kodin jokainen kulma kuvaa yhtä elämäntilannetta, kuten rahaa, avioliittoa, terveyttä tai uraa. Aseta kasvit niille alueille, joihin haluat elämässäsi panostaa. Käytä vain terveitä ja elinvoimaisia kasveja.

Vaikka et opiskelisi fengshuita, huomaat silti, kuinka puoleensavetävä vaikutus kasveilla voi olla. Kosketa niitä ja tunne kuinka energia virtaa lävitsesi. Kasvit ovat kuin lemmikkejä, paitsi ettei niitä tarvitse hoivata yhtä usein, ja ne pärjäävät kauemmin omillaan. Kuten lemmikitkin, kasvit voivat hyvin kunhan pidät niistä huolta. Jos hankit kasveja kotiin tai työpaikalle, hanki ne yksi kerrallaan, jotta välillenne syntyy yhteys ja opit tiedostamaan niiden tarpeet. Kasvit eivät osaa kommunikoida puhumalla, mutta ne osaavat ilmaista tarpeensa, mikäli vain haluat kuunnella.

Kasveista on hyötyä työpaikalla

Rehabilitation Literature –lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan mieluisa työympäristö nostaa tuottavuutta. Ympäristö, jossa elämänvoima virtaa vapaasti, laskee stressitasoja, nostaa luovuuden huippuunsa ja puhdistaa hengitysilman myrkyistä ja saasteista. Silmäsi oireilevat vähemmän eikä päänsärkyä esiinny yhtä usein. Olet myös virkeämpi.

Kasvien vaikutusta työympäristöön on testattu monissa tutkimuksissa. Tulosten perusteella on selvää, että työntekijät ovat luovempia, asiakkaat kuluttavat enemmän ja hotelleilla on enemmän asiakkaita kun kasveja on enemmän. Kasveista on hyötyä lähes kaikilla aloilla.

Chicagolainen kardiologi, tri Bruno Cortis sanoi “Kasvit tekevät ihmisistä rauhallisempia ja optimistisempia.” Tutkimusten mukaan potilaat, joiden huoneen ikkunasta avautui näkymä puutarhaan, toipuivat nopeammin kuin verrokit.

Kasvien hankinta ja huolenpito

Kasvien kasvatus edellyttää että tunnet muutaman perusperiaatteen. Kasvit ovat kuin ihmisiä. Nekin pyrkivät hakeutumaan tasapainoon. Ne osaavat pitää itsestään huolen, jos saavat tarvitsemansa. Niiden tarpeet ovat kutakuinkin samanlaiset kuin ihmisillä.

Mainittuja kasveja myydään usein paikallisissa puutarhaliikkeissä ja sekatavarakaupoissa. Ota kuitenkin huomioon, että kasvi ei ole välttämättä sopeutunut uuteen kasvuympäristöön. Luonnollisissa kasvuolosuhteissa kasvit tottuneet voimakkaaseen auringonvaloon ja puhtaaseen ilmaan. Jos hankit kasvin kotiisi, anna sen sopeutua uuteen ympäristöön. Kasvi voi näyttää latistuneelta, tiputtaa lehtiä tai kokonaisia oksia tai sen väri voi muuttua. Ei kuitenkaan ole syytä huoleen, kasvi kyllä sopeutuu.

Taimitarhoilla hinnat voivat olla korkeampia, mutta kasvit ovat sopeutuneet alueesi olosuhteisiin, eikä niiden pitäisi hätkähtää kun tuot ne kotiisi.

Kasvit tarvitsevat valoa yhteyttämiseen. Tällä tavoin ne pitävät ilman puhtaana ja poistavat saasteet. Aseta kasvit ikkunan tai lasioven läheisyyteen. Kasvit sopeutuvat olosuhteisiin, mutta mitä enemmän valoa ne saavat, sitä paremmin ne voivat. Sisäkasvit eivät voi saada liikaa auringonvaloa, ellet asu keskellä polttavan kuumaa autiomaata. Kasvit kasvavat valoa kohden, eli kasvia kannattaa kääntää, jotta se kasvaisi symmetrisesti. Kasvit kasvavat myös loisteputkivalossa, tai jopa hehkulampun valossa.

Kasvien vedentarve on helpointa kokeilla testaamalla kuinka paljon kasvi ruukkuineen painaa. Kun tuon kasvin kotiisi, aseta lautanen ruukun alle ja kastele kunnes vesi tulee ruukun pohjasta läpi. Nosta ruukkua. Kun ruukku alkaa taas tuntua kevyeltä, kasvi on kastelun tarpeessa. Jos ruukku tuntuu painavalta, älä kastele. Suurin osa kasvikuolemista johtuu liikakastelusta.

Kasvista kyllä huomaa jos vettä ei ole tarpeeksi. Lehdet alkavat roikkua ja menettää kimmoisuutta. Kastelemalla kasvi toipuu nopeasti. Kun kastelet, kastele läpikotaisesti siten että liika vesi poistuu ruukun pohjan rei’istä.

Kasvi kyllä kertoo jos ruukku käy liian pieneksi. Kasvu lakkaa, sillä juurilla ei ole tilaa kasvaa. Valitse ruukku, joka on vähintään yhtä tai kahta numeroa suurempi kuin nykyinen. Kun olet istuttanut kasvin uuteen ruukkuun, kopauta ruukkua muutaman kerran lattiaa vasten poistaaksesi ylimääräisen ilmatilan.

Anna kasveille ravinnoksi yleislannoitetta. Laimenna yleislannoite puoleen ja anna vain puolet purkissa ilmoitetusta määrästä.

Näillä ohjeilla pääset alkuun. Tee kasvisi tietoiseksi siitä kuinka arvostat niitä. Silitä niiden lehtiä aina silloin tällöin. Puhu niille, tai soita musiikkia. Anna välillenne muodostua kosminen yhteys, ja kukoistatte kumpikin.

 

Lähde: AlignLife

Lue myös:
10 loistavaa sisäilmaa puhdistavaa huonekasvia
Kevätauringon aikaan on hyvä vaihtaa huonekasvien mullat
Nämä 12 kasvia auttavat nukkumaan paremmin

2 kommenttia

  1. Kohta varmaan Yle uutisoi että MM väittää huonekasvien parantavan syöpää.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  2. Viirivehkan sijoitus tippui vuodesta 2013 (https://magneettimedia.com/10-loistavaa-sisailmaa-puhdistavaa-huonekasvia/) ensimmäisestä viimeiseksi. Huima pudotus. Missä syy?

    Kärkkäinen-sivuilta ei löytynyt kasveista muita kuin Viirivehka (https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/tt-48-cm-viirivehka#spst) joten salaliitostakaan tuskin on kyse. Elleivät Magneettimedian lankoja käsissään pitävät tahot sitten ole salaa taustalla sijoittaneet omaisuuksiaan limoviikunateollisuuteen (jolloin limoviikunat on hämäystarkoituksessa jätetty pois tavaratalon valikoimista)

    Toisaalta – onko myös mahdollista että Magneettimedia on nöyrtymässä suvaitsevaisuuden ja taloudellisen painostuksen edessä, ja jättänyt kasvien paremmuusjärjestyksen määrittämättä?

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat