Huomiot: Kaksi päiväkotia on korvaamassa isän- ja äitienpäivän aneemisella läheisenpäivällä

Kahdessa päiväkodissa Helsingissä vietetään ensi viikolla isänpäivän sijasta läheisenpäivää. Myös äitienpäivä tullaan korvaamaan neutraalimmalla läheisenpäivällä Kulosaaressa ja Yliskylässä, vahvistetaan päiväkodeista Uudelle Suomelle. Perinteistä luopumisella on yhteydet sukupuolineutraaliin ajatteluun tai uusiin perhemuotoihin.

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen (kok.) kummastelee sosiaalisessa mediassa syntynyttä tuohtumusta läheisenpäivä, uutisen johdosta.1

– Läheisenpäivän vietosta ei ole tehty kaupungin johdon puolelta mitään yleistä linjausta, vaan kyse on kahdesta päiväkodista, toteaa Pakarinen.

Pia Pakarinen.
Pia Pakarinen.

Pakarisen mukaan tämä on päiväkodin oma päätös ja lähes sata prosenttisesti päiväkodeista vietetään isän- ja äitienpäivää.

Pakarinen myöntää, että perinteistä luopuminen voi liittyä sukupuolineutraaliin ajatteluun tai uusiin perhemuotoihin.

Läheisenpäivä villityksen taustalla on opetushallitus1

Yliskylän päiväkodin johtajan Mervi Eskelisen mukaan linjaus ei ole niin poissulkeva, kuin uutisesta on ajateltu. Edelleen kielenkäyttöön kuuluvat myös sanastot isänpäivä ja äitienpäivä.

Joskin Mervi Eskelinen painottaa, että keskiössä on siirtyminen läheisenpäiväajatteluun.

Mervi Eskelinen.
Mervi Eskelinen.

-Kuka tietää, vaikka ensi vuonna oltaisiin jo vähän pidemmällä, että puhutaan pelkästään läheisenpäivästä, haikailee Eskelinen

Eskelisen mukaan taustalla on uusi opetussuunnitelma, joka painottaa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Hän huomauttaa, että:

Päiväkodin henkilökunta on lapsia varten ja nyt on tarkoitus, että yksikään lapsi ei jäisi tällaisen päivän ulkopuolelle. Päiväkoti haluaa, että jokaisella lapsella olisi kiva hetki läheisen aikuisen kanssa, ”oli se sitten isä tai joku muu”.

Hataraa puolustelua uudistuksen puolesta päiväkodilta

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo eivät vähäisimmässäkään määrin kärsi siitä, jos äideille ja isille sallitaan heidän päivänsä, niiden oikeilla nimityksillä. Suurimmalla osalla lapsista on äiti ja isä, kuitenkin on perheitä joista esimerkiksi toinen vanhemmista on siirtynyt iäisyyteen. Tällöin äitien- tai isänpäivän viettäminen olisi poismenneen tervettä kunnioittamista ja muistamista, jotka kuuluvat tosiasioina elämään. Tässä tapauksessa lapsi voi laatia äitien- tai isänpäiväkortin vastaavalle huoltajalle tai isovanhemmalle.

Marginaaliryhmät suhteutettuna valtaryhmiin edustavat niin häviävän pientä osuutta, että osittain niiden varjolla käyttöön otetut uudistuksen, jota läheisenpäivä myös edustaa, olisivat juuri yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon täydellistä romuttamista. Tällöin valtaväestö saisi kärsiä lähes olemattoman ryhmän mielivallasta: tämä olisi suoranaista terrorismia.

Lapsi tarvitsee sekä äidin, että isän roolia. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen   ei kuitenkaan tahdo puhua miehen mallista, koska emme puhuta naisen mallistakaan, sitä vastoin hän toteaa, että isä on isä samoin kuin äiti on äiti.

Sinkkosen mukaan äidin rooli on tärkeä, mutta varsinkin pienet pojat tarvitsevat isän ja miehen mallia, mutta millaista? Jari Sinkkonen toteaa, että isän ja lapsen kiintymyssuhteessa on erilaisia sävyjä kuin äidin ja lapsen kiintymyssuhteessa. Hänen mukaansa tärkeintä on, että vanhemmat oppivat tuntemaan oman lapsensa, jotta he tietävät, mistä lapsi oikeasti on kiinnostunut ja mistä hän innostuu.

 

Yhteiskunnan syvenevä rappeutuminen

Näiden kahden päiväkodin kyseinen uudistus edustaa sitä arvomaailmaa, jonka tarkoituksena on kaikkien järkevien, oikeudenmukaisten, moraalisten, perinteisten arvojen ja käytäntöjen tuhoaminen.

Neutraalius, tasapäisyys, värittömyys, aneemisuus, järjettömyys ..

Nämä päiväkotien kokeilut kuuluvat siis opetushallituksen tuottamaan manipuloimisen ohjelmaan. Onhan kouluille yleensä asetettu tavoitteeksi haihduttaa perinteistä sukupuolijaottelua ja lisätä ”ymmärrystä” erilaisista sukupuolen muodoista. Esimerkiksi ”transsukupuolisuus” on korotettu entistä avoimempaan keskusteluun. Myös oppilaanohjauksessa kiinnitetään erityistä tarkkaavaisuutta siihen, ettei oppilaille tarjota automaattisesti ”miesten” ja ”naisten” aloja oletetun sukupuolen perusteella.

Uusi seksuaalikasvatusOpetushallituksen aivopesuohjelman tarkoituksena on kokonaisuudessaan, jo esikouluista alkaen, tasapäisen ja helposti hallittavaan ihmismassan teollinen manipulointi. Tällainen monokulttuuri tulisi soveltumaan hyvin globaalin plutokratian ja despotismin ideaaliseksi yhteiskunnan rakenteiksi, sen kasvottomiksi orjiksi.

Lapsia ei siis enää kasvateta isänmaansa yhteisenhyvän tuottajiksi, vaan multikulttuurisen ja henkisesti rappeutuneen globaalin yhteiskunnan marioneteiksi, joilta on riistetty vapaus, kulttuurillinen ja entinen identiteetti, ihmisarvo sekä perusluonteen ilmaisuvapaus, jolloin kysymyksessä lienee enemmän robottimaisuus kuin vapaan inhimillisen elämän vivahteikkuus.

Opetushallituksen manipulaation kärki tuntuu osuvan normaalin sukupuolten erojen totaaliseen sekoittamiseen ja transsukupuolisuuden korostamiseen.

Tämä on hyvin kummallinen ja järjetön ilmiö, että koko koulutuslaitos ja yhteiskunta valjastetaan palvelemaan sukupuolineutraaleja arvoja, jotka selvästi eivät ole neutraaleja.

Moderneissa seksuaalisuutta koskevissa lakimuutoksissa ja ilmiöissä koekaniineja ovat lapset, nuoret, tunnesairaat sekä henkisesti epävakaat ihmiset.

Transsukupuolisuuden, seksuaalivallankumouksen ja feminististen ääriarvojen, ääriliberalismin ja monikulttuurisuuden kiihkeinä kannattajina ja edistäjinä ovat muiden muassa fanaattiset feministit, mädäntynyt kirkko, sairaan suvaitsevainen ja korruptoitunut poliittinen mafia, julkinen sektori sekä näitä palveleva valtavirtainen tiedonvälitys. Toki näiden rappiovirtausten edistäjiin lukeutuu vasemmistopuolueet, joita Suomessa ovat eduskuntapuolueista Suomen Sosialidemokraattinen Puolue ja Vasemmistoliitto, joskus myös Vihreä liitto.

Luonnollisesti nämä yllä mainitut ”edistäjät” toimivat vain tietyn globaalin eliitin marionetteina Suomessa. Siten pyritään hajottamaan länsimainen yhteiskuntajärjestys terveiden ja perinteisten arvojen tuhoamiseksi, sillä muilla menetelmillä yhteiskuntajärjestystä ei nykyisin juurikaan pystytä romuttamaan.

Lasten vanhempien tulisi nopeasti järjestäytyä torjumaan tällaisen propagandan pakkosyöttö omille lapsilleen. Vanhempien velvollisuutena on koota kouluissa vanhempien ryhmiä ja suojella lapsiaan tältä myrkyltä.

Toki mädänneisyys on saanut yhteiskunnassa myös muita ulottuvuuksia kuin mainittu sukupuolineutraalius.

Markku Juutinen

 

Lähteet

1.      US. (2.11.2017). ”Omituinen kohu”: 2 päiväkotia korvaa isänpäivän ja äitienpäivän läheisenpäivällä lasten takia: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/234197-laheisenpaivasta-omituinen-kohu-2-paivakotia-korvaa-isanpaivan-ja-aitienpaivan-lasten

 

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711012200502821_u0.shtml

https://areena.yle.fi/1-2633389

1 kommentti

  1. M Ä D Ä T Y S T Ä ! ! ! Miksi tuollaista PASKAA pitää SIETÄÄ ????

    Plusääni(10)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat