Huomiot; akateeminen tutkimus todistaa juutalaismafian globaalista hegemoniasta

Taannoin terroristivaltio Israel pommitti Gazan aluetta sillä tekosyyllä, että palestiinalaiset vapaustaistelijat olivat tehneet raketti-iskuja Israelin kaupunkeihin. Palestiinalaiset luonnollisesti ovat velvollisia puolustautumaan terroristista siirtomaapolitiikkaa harjoittavaa miehittäjäänsä vastaan. Gazazza on ihmiset ahdettu käytännössä avovankilaolosuhteisiin, jossa mitään normaaliin arkielämään kuuluvia asioita ei pystytä kunnolla hoitamaan. Myös vasemmistoradikaalit ja -liberaalit ovat kritisoineet juutalaisvaltio Israelin palestiinalaisten kansanmurhaan tähtäävää politiikkaa. Tästä tuohtuneena Israel on vaatinut sosiaaliselta medialta Israelia arvostelevien viestien poistamista. Tutkija Antti Tarvaisen mukaan teknologiayhtiöt alistuvat jopa 90 prosenttisesti Israelin hallituksen esittämistä sensuurivaatimuksista.

Israel ymmärtää, että läheisten suhteiden rakentaminen maailman johtaviin teknologiayhtiöihin myös lisää globaalisti sen vaikutusvaltaa.

Israelin sosiaalisen median sensuurin taustaa

Yhdysvaltojen ylläpitämä terroristi- ja ydinasevaltio Israel on niin epäoikeudenmukainen ja väkivaltaisen primitiivinen, että sen julmuus on saanut jopa vasemmistoradikaalit sekä -liberaalit polemiikkiin Israelin väkivaltaisuuksia vastaan. 

Nyt kuitenkin jäljempänä esitämme hyvin yllättävän uutisoinnin, jonka mukaan jopa tiedemaailman taholta todistetaan, että Israel sanelee sosiaalisen median sensuuripolitiikan. Nimittäin Yleisradio haastatteli Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijaa Antti Tarvaista, jonka mukaan teknologiayhtiöt jopa 90 prosenttisesti noudattavat Israelin hallituksen edellyttämiä sensuurivaatimuksia.  

Älköön ihmetelkö sitä, että Israel eli juutalaismafia kontrolloin mediaa, tämä ei ole yllätys. Sitä vastoin yllätyksellistä on, että tiede- ja akateeminen maailma tunnustaa Israelin (käytännössä juutalaismafian) osallisuuden lähestulkoon 100  prosenttisesti median sensurointiin. 

Palestiinan kansanmurhaan suuntautunut juutalaisvaltio Israel siis määrää sen mistä aiheista eri maiden kansalaisten sallitaan keskustella globaalisti sosiaalisessa mediassa. Koska on paljastunut, että Israel on sosiaalisen median sensuroinnin taustalla, on selvää, että myös kyseisen median sensuroinnin sekä kontrolloinnin taustalla on juutalaismafia, sillä Israelin johtajisto muodostuu juutalaismafiasta. 

Sosiaalisen median nousu onkin mahdollistanut juutalaismafian ylivallan laajentumisen kokonaan uusiin mittasuhteisiin.  

Vaikka eri vasemmistopiirit hyväksyvät yleensä globaalin valtaeliitin agendan kansallisvaltioiden ja niiden kansojen rappeuttamiseksi muiden muassa syvästi degeneroiduilla eri kulttuurien ilmiöillä, kuten mielisairaalla sukupuolineutraaliuden ideologialla, eivät vasemmistoradikaalit ja -liberaalit kuitenkaan voi hyväksyä juutalaisvaltio Israelin palestiinalaisten kansanmurhaan tähtäävää politiikkaa. Tämän hyväksyminenhän jo sotisi humanitäärisen tasa-arvon ihanteiden räikeää halveksuntaa, mitä ihanteita vasemmisto julistaa kannattavansa. 

Vasemmistopiirien on helpompi nousta vastustamaan ilmiselvää Israelin harjoittamaa suoraa ja avointa väkivaltaista terrorismiä palestiinalaisia, ja naapuri valtioitaan kohtaa, kuin kristillisten sionistien. Tähän on syynä se, että vasemmistolaisilla tuskin on harteillaan väärinymmärrettyä nykyisen rappeutuneen kristillisyyden taakkaa, jonka mukaan Israel olisi muka Jumalan valtio ja juutalaiset olisivat Jumalan valittu kansa. Tämä rappiokristillisyyden kuorma on sälytetty aikamme kristillisten sionistien harteille. 

[Juuri yllä olevaan viitaten on kammottava erehdys Israelin ystäviltä ts. kristityiltä sionisteilta kuvitella juutalaisten olevan ”Jumalan valittu kansa”, ja että Israelin valtio olisi ”Raamatun ennustusten toteutuminen”. Tämä ei ole ongelmana pelkästään kiristillisillä sionisteilla, vaan usein myös muiden ”kristittyjen” keskuudessa vallitsee laajasti edellä mainitun kaltainen käsitys ”juutalaisista” ja Israelista. Israelilla tarkoitetaan Jumalan Sanassa spirituaalista kirkkoa, ei juutalaisvaltiota.  Juutalaisella tarkoitetaan Jumalan Sanassa uudestisyntynyttä ihmistä kansalaisuudesta ja geneettisetnisyydestä riippumatta. Mutta itse sanan juutalainen vastaavaisuus on Sanassa Juudas Iskariot (kavaltaja).] 

Tavanomaisesti erilaiset vasemmistolaistoimijat ovat saaneet julkaista intressejään sosiaalisessa mediassa sensuuritta, mutta heidän innostuessaan arvostelemaan noin kaksi viikkoa sitten esimerkiksi Facebookissa ja Twitterissä Yhdysvaltojen tukeman Israelin viimeisintä lihatiskipolitiikkaa Gazazza, huomasivat vasemmistolaiset ällistyneenä, että sosiaalisen median jätit olivat poistaneet heidän tällaiset kriittiset viestinsä. 

Kaiken kukkuraksi jopa verorahoin ylläpidetty juutalaismafian kontrolloima Yle kirjoitti jo pitkässä otsikossaan: Suositun mallin some-tilit lakkasivat yhtäkkiä toimimasta Gaza-päivityksen jälkeen – teknologiajättejä syytetään keskustelun sensuroimisesta. 

Niin ikään yllä esitetty väitöskirjatutkijan Antti Tarvaisen haastattelu Ylessä oli jo merkillisen paljastavaa. Tällainen poikkeuksellisen avoimuuden puuska Yleltä saattaa johtua ainakin kahdesta seikasta: Ensinnäkin Israelin ja juutalaistoimijoiden jättiläismäinen vaikutus yleensä läntiseen massamediaan, kuten myös sosiaaliseen mediaan, ei olekaan enää mikään salaisuus. Nopea päättely poliittisella akselilla USA – Israel –EU, paljastaa sen mitkä toimijat nauttivat todellisesta poliittisesta, taloudellisesta ja mediallisesta hegemoniasta näiden akselien navoissa. Toisaalta Israel ts. juutalaismafian pesäke Lähi-isässä ja globaali juutalaismafia yleensä ovat nyt niin voimansa tunnossa, että he kuvittelevat olevansa voittamattomia ja totaalisen maailmanvaltiuden viimeisellä askelmalla. Tästä syystä he alkavat kerskailla saavutuksillaan ja haluavat näyttää sen, kuka määrää kaapin paikan myös sosiaalisen median sensuurissa. 

Jatkamme Tarvaisen haastattelusta jäljempänä. 

Tutkijan mukaan Facebook hyväksyy 90 prosenttia Israelin vaatimuksista 

Väitöskirjatutkija Antti Tarvainen Helsingin yliopistosta ymmärtää viestien poistamisen taustalla Israelin valtion sekä teknologiayhtiöiden tiiviit suhteet. 

Facebookin juutalainen johtaja Mark Zuckerberg sekä juutalaisvaltio Israelin edesmennyt presidentti Shimon Peres.

– [Yhdysvaltain] Piilaakson yritysten ja Israelin yhteistyö vaikuttaa laajalta ja systemaattiselta. Israelissa on erityinen oikeusministeriön alainen kyberyksikkö, joka tapaa säännöllisesti Piilaakson teknologiayhtiöiden edustajien kanssa ja keskustelee heidän palveluidensa sisällöstä. 

– Tämä kyberyksikkö esimerkiksi pyytää Facebookia poistamaan sisältöä, jonka Israel esittää väkivaltaa lietsovana. Raporttien mukaan Facebook hyväksyy noin 90 prosenttia Israelin esittämistä sisältöä sensuroivista pyynnöistä, Tarvainen lausuu Ylelle. 

Tarvaisen mukaan teknologiayhtiöiden ja Israelin läheisistä yhteistyöstä kertoo osaltaan myös se, että korkeita israelilaisia siis juutalaisia virkamiehiä on siirtynyt vaikutusvaltaisiin asemiin Piilaakson teknologiayhtiöihin. Lisäksi Google ja Facebook ovat investoineet merkittävästi Israelin talouteen sekä sijoittaneet tärkeimpiä tutkimus- ja kehitystoimintojaan Israeliin. 

Tarvainen lähestyy väitöskirjatutkimuksessaan myös sitä kuinka palestiinalaisten kärsimyksien koskevan sisällön sensuroimisella saattaa olla suurtakin vaikutusta kansainväliseen mielipiteeseen alueen tapahtumista. 

– Piilaakson teknologiayhtiöillä on ennennäkemättömän suuri rooli siinä, millainen kuva nykytilanteen juurisyistä ja osapuolten voimasuhteista globaalisti välittyy. Israel ymmärtää, että läheisten suhteiden rakentaminen maailman johtaviin teknologiayhtiöihin myös lisää globaalisti sen vaikutusvaltaa mielipiteen muodostukseen, Tarvainen arvioi. 

Päätelmiä

Toivotaan ensinnäkin, että palestiinalaisten kärsimyksien koskevan sisällön sensuroimisella saattaa olla suurtakin vaikutusta kansainväliseen mielipiteeseen alueen tapahtumista. Tarkoittaen, että tämä  ‘vaikutus’ vähentäisi mahdollisimman tehokkaasti Israelin imperialistisen miehityspolitiikan piinaa ja ahdinkoa palestiinalaisia kohtaan. 

Tarvainen sanoo: [Yhdysvaltain] Piilaakson yritysten ja Israelin yhteistyö vaikuttaa laajalta ja systemaattiselta. Ja, että: – Tämä kyberyksikkö esimerkiksi pyytää Facebookia poistamaan sisältöä, jonka Israel esittää väkivaltaa lietsovana. Raporttien mukaan Facebook hyväksyy noin 90 prosenttia Israelin esittämistä sisältöä sensuroivista pyynnöistä. 

Yllä oleva paljastaa sen, että juutalaismafia kontrolloi ja hallitsee länsimaista massamediaa, sillä tämä kontrolli ei millään muotoa ole voinut pysähtyä vain sosiaalisen median tasolle. Myös tohtori Ahmed Rami on perehtynyt laajasti juutalaismafian ja Israelin kansainväliseen hegemonia tavoitteisiin. Ramin julkaisema Islam Radio Internettisivusto on kansainvälisen politiikan kirjasto. Se levittää 26 kielellä informaatiota juutalaisten luonteesta, uskonnosta, kansainvälisestä politiikasta ja tavoitteista. Sen pitäisi kuulua kaikkien lukioiden ja korkeakoulujen opinto-ohjelmiin.  Islam Radion mukaan heillä on valtaa kansainvälisessä pankkitoiminnassa, heillä on hallussaan kansainvälisiä uutistoimistoja  ja valtava osuus kansainvälisessä mediassa, esimerkiksi Facebook, Twitter, Google ja Youtube ovat heidän kontrollissaan, he hallitsevat voimakasta vapaamuurarijärjestöä.1 

Edelleen: 

Piilaakson teknologiayhtiöillä on ennennäkemättömän suuri rooli siinä, millainen kuva nykytilanteen juurisyistä ja osapuolten voimasuhteista globaalisti välittyy. Israel ymmärtää, että läheisten suhteiden rakentaminen maailman johtaviin teknologiayhtiöihin myös lisää globaalisti sen vaikutusvaltaa … 

Tämä kertoo juutalaismafian aukottomasta vallasta sekä EU:ssa että Yhdysvalloissa. Israel eli juutalaismafia vainuaa helposti sen kuinka laajennetaan globaalia vaikutusvaltaa. Tämä kyykäärmeiden verkosto luikertelee kaikkialle.  

Tähän lopuksi soveltuu hyvin katkelma haastattelusta, josta käytetään nimitystä Kätketty tyranniaSiinä kiteytyy paljastuen juutalaismafian vaarallisen kauhistuttava maailmanlaajuinen vaikutusvalta, eikä vähiten Yhdysvalloissa. 

Kätketyssä tyranniassa vuonna 1976 isänmaallismielinen toimittajan Walter White haastatteli juutalaista Harold Rosenthalia.  

Haastattelussa Rosenthal paljastaa ’juutalaisten sisäisen näkymättömän maailman’ pääpiirteet; kaavat ja taktiikan, joita juutalaiset ovat käyttäneet kristillisen sivilisaation tuhoamiseen sekä hallitusten – ja ihmisten elämän peiteltyyn ohjailuun. 

Luottamuksellisen haastattelun aikaan Harold Rosenthal toimi senaattori Jacob Javitsin hallinnollisena avustajana. 

” On kummallista ettei Amerikan kansa nouse ja aja ulos jokaista juutalaista tästä maasta.” Harold Wallace Rosenthal lausahti, myönnettyään juutalaisten valta-aseman kaikissa merkittävissä kansallisissa ohjelmissa ja jatkoi: 

 
”Me juutalaiset emme lakkaa olemasta äimistyneitä siitä kuinka helposti kristityt amerikkalaiset ovat langenneet käsiimme. Sillä aikaa kun naiivit amerikkalaiset ovat odottaneet Hrutchevin hautaavan heidät, me olemme opettaneet heidät alistumaan jokaiseen vaatimukseemme.” 

Lopuksi sanottakoon, että: 

Vastarintaliikkeiden pitäisi nyt todellakin keskittyä siihen, mitkä kansainväliset voimat kätkeytyvät kaikkien globaalien tapahtumien ja hankkeiden taakse, kuten myös siihen, että ketkä toimijat käskyttävät hallituksia ja parlamentteja. Toivotaan, että kätketty tyrannia saavuttaa jokaisen tietoisuuden. 

Markku Juutinen 

Lähde 

Suositun mallin some-tilit lakkasivat yhtäkkiä toimimasta Gaza-päivityksen jälkeen – teknologiajättejä syytetään keskustelun sensuroimisesta | Yle Uutiset | yle.fi 

Islam Radio: http://islam-radio.net/islam/english/index_finance.htm   

Islam Radio: http://islam-radio.net/islam/english/index_uspolitics.htm   

Jewish Media Power – Radio Islam (islam-radio.net) 

Islam Radio: http://islam-radio.net/islam/english/jewishp/internet/jews_behind_internet.htm   

Islam Radio: http://islam-radio.net/islam/english/index_terror.htm#adl   

Islam Radio: http://islam-radio.net/islam/english/index_lobby.htm   

Islam Radio: http://islam-radio.net/finish/jud/talmud.htm   

http://www.iamthewitness.com/books/Walter.White/Harold.Wallace.Rosenthal.htm ;  (suomeksi: Kätketty tyrannia – Harold Rosenthal – Radio Islam (islam-radio.net)

_____ 

  1. Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky.   

18 kommenttia

  1. Mielipiteen kirjoittanut Janne Pohjola on ymmärtänyt erittäin kirkkaasti Suomessa vallitsevan juurisyyn, jonka mukaisesti Suomesta on järjestelmällisesti ja pirullisesti muodostettu maanpetturipresidentti Sauli Niinistön (KOK!/SN2!) yhdessä Suomen Puolustusvoimien punikkikasakkakenraalikunnan johtelema diktatuuri, tyrannia ja hirmuhallinto!

    Kuten mielipiteen kirjoittanut Janne Pohjola peräänkuuluttaa niin jokaisen kansalaisen olisi äärimmäisen tärkeää kuunnella mitä poliitikkomme Suomessa sanovat puheissaan!

    Kuten Suomen Kansa on jo kirkkaasti havainnut, että Suomea todellisuudessa johtaa pieni juutalainen globalistieliitin piiri, jotka käskyttävät ja ohjastavat vapaamuurari maanpetturipresidentti Sauli Niinistöä (KOK!/SN2!) ja Suomen Puolustusvoimien punikkikasakkakenraalikuntaa.

    Tästä johtuen poliitikkomme, kuten maanpetturipääministeri Sanna Marin (SDP!) voi tehtailla liukuhihnalta maanpetoksia ja rikkoa Suomen Perustuslakia, koska korruptoidut ja mädätetyt suomalaiset viranomaiset ja Suomen Eduskunta eivät uskalla puuttua tähän räikeän järjestäytyneeseen kansainväliseen rikollisuuteen ja rikollisjärjestöihin!

    Suomi ei täten ole demokratia, eikä Suomi noudata valtiollisena toimijana oikeusvaltio- ja laillisuusperiaatteita, eikä kantasuomalaisten ihmisoikeuksia! Siksi poliitikkomme ovat jopa lopettaneet yhdessä Euroopan Unionin rikollisjärjestö Komission kanssa puhumasta niistä, koska ne eivät itse niitä laisinkaan noudata kantasuomalaisten ja kantaeurooppalaisten osalta!

    Plusääni(19)Miinusääni(0)
  2. JUUTALAISTEN MAAILMANVALTA
    Tohtori Max Mandelstam avajaispuheessaan Baselin sionistikonferenssissa 29.8.1897 (Le Temps, 3.9.1897):”Juutalaisten tulee käyttää kaikki keinot ja kaiken valtansa estääkseen kaikkien muiden kansojen nousun ja menestyksen, jotta saavutamme historiallisen tavoitteemme s. o. maailmanvallan.” Tässä paljastuu juutalaisten todellinen kansainvälisen politiikan ydin: muiden kansojen heikentäminen. Tätä päämäärää toteuttaa kansainvälinen vapaamuurarijärjestö, joka on juutalaisten kehittämä ja johtama. Vapaamuurarit ilmoittavat tavoitteekseen ihmisrotujen sulattamisen yhdeksi ja maailmanhallituksen, joka johtaisi koko ihmiskuntaa. Esim. Euroopan kansoja heikennetään vierasrotuisella maahanmuutolla ja imemällä kansojen varallisuus juutalaisille pankeille lainojen avulla. Juutalaisella eliitillä eli Siionin Viisailla on hallussaan tähtitieteellinen varallisuus, jolla he lahjovat gojimien yläluokkaa. Juutalaiset ovat onnistuneet valtaamaan USA:n ja perustamaan oman valtion Israelin. Maailman media on juutalaisten hallussa. Yhä enemmän myös Internet ja sosiaalinen media. Eli juutalaiset pystyvät manipuloimaan koko planeetan väestöä median avulla. Mutta tämä ei riitä juutalaisille. Uusi teknologia tarjoaa juutalaisille mahdollisuuden hallita ihmisiä tunkeutumalla heidän aivoihinsa ja liittämällä ne tekoälyyn. Näin juutalaiset saisivat kirjaimellisesti kaikki kansat orjikseen, mikä on juutalaisten todellinen päämäärä. Tämän vuoksi juutalaiset ovat käynnistäneet koronapandemian ja mRNA-piikityksen. Juutalaiset eroavat henkisesti kaikista muista kansoista, sillä heidän uskontonsa on rasistinen ja maailmanvaltaan pyrkivä. Juutalaisten Talmudin mukaan vain juutalaiset ovat ihmisiä ja muut kansat eläimiä. Emanuel Swedenborg kuvaa juutalaisten henkistä laatua paremmin kuin kukaan toinen: ”Se on sellainen kansa, että se on täysin erilainen muista kansoista, ja että siihen kansaan on iskostettu yritys tuhota ja vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan, ja milloin vain tilaisuus tarjoutuu, he osallistuvat sellaiseen toimintaan eivätkä saa mistään muusta niin suurta iloa kuin järjestyksen lakien eli siis yhteiskunnan lakien tuhoamisesta, sillä heillä on sisäistetty viha itse Järjestystä kohtaan, joka on Herra. Tästä minulla on paljon kokemuksia.” (Spiritual Diary, nro 2260). Tämä vuosisatoja jatkunut viha Jeesusta eli itse Jumalaa vastaan on tehnyt juutalaisista kirjaimellisesti perkeleen palvojia, jotka kaikessa tuottavat helvetillistä vaikutusta ihmiskuntaan. Juutalaisten tähtäimenä on maailmanvalta, joka olisi maan päälle syntynyt helvetti, jota hallitsisi vääryys, petos ja murhat. Mutta tätä Herra ei suo heille, joten heitä uhkaa tappio ja ehkä hävittäminen maan päältä. Tietenkään kaikki juutalaiset eivät ole tässä maailmanvaltauksessa mukana; voi olla, että pari prosenttia juutalaisista vastustaa sitä. Koronahuijaus on hyvin vaarallinen juutalainen operaatio. Kun vastustaa ja paljastaa koronahuijausta, taistelee samalla juutalaisten maailmanvaltauspyrkimyksiä vastaan. ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://www.elinahytonen.fi
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(17)Miinusääni(0)
  3. Kovaksi menee … Ontarion lääkäreiden kollegio antaa ymmärtää että jopa oikeus harjoittaa praktiikkaa menee jos kritisoi harjoitettua terveys politiikkaa. … pitää siis sopeutua järjettömään covid-agendaan eli muuttua parantajasta tappajaksi
    The College of Physicians and Surgeons of Ontario made it clear that any physician criticizing health policy risks losing his or her medical license.
    One of the many remarkable features of the COVID “new normal” has been the seemingly widespread compliance of doctors with draconian and irrational health mandates.
    On April 30, 2021, the College of Physicians and Surgeons of Ontario (CPSO), an organization empowered by law to regulate the practice of medicine province-wide, made an official statement warning doctors not to speak out against any government COVID orders.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=235001

    Meilläkin monien sh-piirien johtavat lääkärit ovat mukana tukemassa covid-agenadan mukaisia toimenpiteitä ja edistämässä rokotekuolemia joiden määrä koko ajan kasvaa.

    Nobel-palkittu varoittaa: rokote edistää vaarallisempien varianttien kehitystä ja niihin sairastumista
    Nobel Prize Winner Warns Vaccines Facilitate Development of Deadlier COVID Variants, Urges Public to Reject Jabs
    The vaccines don’t stop the virus, argues the prominent virologist, they do the opposite — they “feed the virus,” and facilitate its development into stronger and more transmittable variants. These new virus variants will be more resistant to vaccination and may cause more health implications than their “original” versions.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=234978

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
    1. Venäjä – toisin kuin USA ja EU – ei anna sionistien ja muurari-mafian tuhota itseään ja kansaansa.
      https://mvlehti.net/2021/05/27/putin-venaja-ei-hyvaksy-pakkorokotuksia/
      Kiinan kanssa yhteistyö vain paranee ja muu maailma alkaa haukkoa pian henkeään kuollessaan sukupuuttoon. Hyvä vaan että elinkelvoton aines lännestä kuolee pois jalkojen alta. Eihän tällaisella perverssillä lgbt-roskaväellä joka antaa myrkyttää itsensä rokotteillakin ja jota johtava superkapitalistien seliitti haluaa elää vain koroilla ja rikastua nukkuessaan ole käyttöä tulevassa maailmassa. En jää suremaan heitä.
      Palestiinalaiset sentään taistelevat eivätkä ole heittäneet pyyhettä kehään. He ovat meitä fiksumpia. Heitä voi arvostaa.
      http://www.thetruthseeker.co.uk
      Eduskunnan ja hallituksen kannattaisi lukea Solzhenitsyn kirjoja niin voisi päästä edes vähän jyvälle mitä kohti se meitä vie.
      This article documents how Solzhenitsyn eventually became an outspoken critic of Soviet Communism, as well as his conclusion that Jews were primarily responsible for the Bolshevik Revolution.
      https://www.unz.com/article/aleksandr-solzhenitsyn-he-would-be-canceled-in-todays-america/

      Plusääni(4)Miinusääni(4)
      1. Yhdysvaltain vaalipetos ja koronalaboratorio Wuhanissa – Ei enää pelkkää salaliittoteoriaa | UMV-Raportti

        Nyt täytyy sopeutua uuteen tilanteeseen. Niille, jotka ovat painiskelleet näiden asioiden – kuten viruksen todellisen alkuperän ja vaalipetoksen – parissa muutaman kuukauden ja sitä kauemminkin, tämä voi olla haaste. Menestys voi ajaa monen hakoteille.
        https://mvlehti.net/2021/05/27/yhdysvaltain-vaalipetos-ja-koronalaboratorio-wuhanissa-ei-enaa-pelkkaa-salaliittoteoriaa-umv-raportti/

        Täysin uutta mikään ei ole. Palat alkavat vain loksahdella kohdalleen eri tavalla kuin ennen. Kanadassa raportoitiin jo viime vuonna, ja jo sitäkin aikaisemmin vuonna 2019, että Kanadan mikrobiologisesta laboratoriosta oli salakuljetettu tappavia viruksia Kiinaan. Toisin kuin Yhdysvalloissa, liittovaltion poliisi RCMP tutki asiaa.

        Plusääni(3)Miinusääni(3)
        1. Erikoislääkäri, kokonaisvaltaisen lääketieteen arvostettu pioneeri Rauli Mäkelä
          Ajankohtainen katsaus rajoitustoimista
          Haastattelussa käsitellään seuraavia asioita
          Olemmeko nyt päässeet pahimman yli epidemian hoidossa?
          Mitä eroa on ns. ”kansanmaskien” suojausteholla verrattuna sairaaloissa käytettäviin erikoismaskeihin tutkimusten mukaan?
          Rauli kertoo mikä on Great Barrington julistus, jonka takana on n. 14.000 lääketieteen tutkijaa, n. 42.000 lääkäriä ja muuta sairaanhoidon ammattilaista sekä n. 780.000 huolestunutta kansalaista
          Millaisia alueellisia eroja eri maiden kuolleisuusluvuissa on ja mistä se voisi johtua?
          Mikä on HART eli Health Advisory & Recovery Team UK?
          Millaisia yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia taudin hallintaan käytetyistä suluista on?
          Miten hoivakotien ja riskiryhmien suojausta voitaisiin tehostaa?
          Mitä yhteyttä ja millaisia eroja nykyisellä tilanteella on aiemmin koettuihin kriiseihin?
          Millaisia toimia erikoislääkäri Rauli Mäkelä odottaisi päättäjiltä?

          https://terveyssummit.fi/rauli-makela-ajankohtainen-katsaus-rajoitustoimista/

          Plusääni(1)Miinusääni(1)
  4. Jos ja kun laajempi kritiikki Israelin toimia kohtaan kasvaa länsimaissa, niin on päivänselvää, että sionismin hajota- ja hallitse-taktiikan mestarit iskevät nousevan aallon kimppuun. Sensuurin lisäksi vasemmistolaisia tullaan muistuttamaan siitä, kuinka heidän Israel-kritiikkinsä on linjassa nk. uusnatsien harjoittaman juutalaiskritiikin kanssa. Sionistit käyttävät nk. ’trigger word’- taktiikkaa eli taikasanoja, jotka iskevät indoktrinoidun ihmisen hermoon ja lamauttavat hänen kykynsä kriittiseen ajatteluun. Vasemmistolaiset ovat laumasieluja, jotka on helppo asettaa ruotuun perinteisillä antisemitismi-syytöksillä. Vasemmistossa on kuitenkin jonkun verran tulisieluisia ihmisiä, joihin mitkään tavanomaiset hiljennys-taktiikat eivät pure. On totta, että vastarintaliikkeiden tulisi nyt ymmärtää hajota ja hallitse- tekniikoiden luonne ja pyrkiä sietämään toisiaan yhteistä vihollista vastaan käytävässä mittelössä. Ei valkoinenkaan mies tai nainen ole niin tyhmä, etteikö pystyisi omaksumaan sionistien käyttämiä taktiikoita ja neutraloimaan ne. Valkoisen miehen avuja eli luottavaisuutta ja tietynlaista moraalista perfektionismia ollaan käytetty rajusti häntä vastaan ja hajotettu heidän yhteiskuntansa keskenään riiteleviin kuppikuntiin. Viimeisin pyrkimys on korona, jossa väestö jaetaan rajusti lääkittyihin ja lääkitsemättömiin ja näiden eroa korostetaan mielipuolisin ja epäinhimillisin väittein, joita valtamedia tehokkaasti levittää. Korona-jako muistuttaa Israel-palestiina-jakoa, jossa toiset ovat herroja ja toiset ali-ihmisiä.

    Plusääni(15)Miinusääni(1)
  5. KANSAINVÄLINEN JUUTALAINEN, MAAILMAAN TÄRKEIN KYSYMYS
    Näin otsikoi autokuningas Henry Ford kirjansa juutalaisten vallasta USA:ssa. Kirjan lukeminen kuuluu ehdottomasti yleissivistykseen (http://islam-radio.net/ford/ford-fin.htm ). Ilman juutalaisuuden ymmärtämistä ei voi ymmärtää kansainvälistä politiikkaa. Erittäin hyvä sivusto juutalaisuudesta on http://islam-radio.net/ , joka on todellinen kirjasto aiheesta, myös suomen kielellä. Juutalaiset ovat massiivisella holokaustipropagandallaan saaneet kansalaiset pelkäämään juutalaisuudesta puhumista. Holokausti on tieteellisesti todistettu täydelliseksi valheeksi, johon kuitenkin uskoo ehkä 90 % maailman väestöstä. Juutalaisten valta mediassa on musertava. Koska juutalaisten uskonto on suoraa perkeleen palvontaa, ei juutalaisia saisi päästää koskaan mihinkään virkaan tai vastuunalaiseen toimeen. On tietenkin juutalaisia, jotka ovat hylänneet juutalaisuuden ja he ovat eri asia. Tässä ei ole kyse rasismista, vaan luonteesta, sillä eihän petollista ja valhettelevaa ihmistä yleensäkään hyväksytä. Juutalaiset ovat tosin osanneet taitavasti salata luonteensa ja monet luulevat heitä tavallisiksi ihmisiksi. Mm. Israelin politiikka palestiinalaisten suhteen paljastaa heidän luonteensa. ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://www.elinahytonen.fi
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
  6. https://www.fromrome.info/2021/05/26/italy-its-civil-war-dictatorship-declares-vaxx-obligatory-for-all/

    Alkaako Italiassa pakkorokotukset? Entä sisällissota?

    ”In violation of every term of the Italian Constitution, the Charter of Human Rights of the European Nations, of the UN Charter for Human Rights, and every medical, scientific and religious moral norm, the Sanitary Dictatorship has approved the conversion into law of the Administrative Decree of Mario Draghi’s Government DL 44/2021.

    The terms of this Dictatorial Decree oblige every resident of Italy to take the Vaxx, regardless of any position of religion or conscience.

    Those who refuse, will be DENIED all medical assistance, in all hospitals and clinics, public and private.”

    […]

    ”Many opposition groups have declared in previous weeks and months, that if the Draghi government took this step, they would declare armed conflict against the government.”

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  7. Kun puhutaan juutalais-mafian globaalista hegemoniasta ei pidä unohtaa kristinuskoa. Valitettavasti niin kuitenkin tehdään koska uskonto on aina vaikea asia ottaa keskustelun ja kritiikin alle kun liikutaan uskon eikä järjen alueella. Uskon asioista ei saisi käsitellä järjen avulla koska järki voisi romuttaa uskon joka on psykologisista syistä usein korvaamaton.
    Kuitenkin kun analysoidaan länsimaisen kulttuurin perikatoa ei kristinuskoa ja sen ihmistä ja kansoja rappeuttavaa puolta saa unohtaa.
    Kirkko ja sen teologit ovat pitäneet huolen siitä että kristinuskon organisointi pelastavaksi poliittiseksi opiksi on kiistatta vaikuttanut tuhoisalla tavalla kulttuuriimme. Uskonto ei ole pysynyt yksilön sisällä, hänen omasta sielun rauhasta ja pelastumisesta huolehtivana asiana, vaan siitä on tehty kirkon avulla osa politiikkaa tai sen oppi on integroitu osaksi kirkollista ja poliittista toimintaa. Poliittisella tasolla se kuitenkaan ei ole ollut pelastus vaan edistänyt länsimaisen kulttuurin rappiota.

    Paljon parjattu kansallissosialistinen Saksa on ollut hyökkäyksen kohteena mitä uskontoon tulee. Kova kiista käy oliko H ateisti kun hän suhtautui kirkon teologien luomaan kristinuskoon torjuvasti.
    Tosiasia on että Hitlerin suhde Vatikaaniin oli torjuva ellei halveksiva eikä kristinusko ollut hänestä oikeilla jäljillä. Se oli kadottanut yhteyden historian Jeesuksen jälkiin kun teologit olivat muokanneet sen opin omien tarpeidensa pohjalta ja nostaneet Jeesuksen jumaluuteen.
    Siksi H:n tuomio oli aika raju: Bolshevismi on kristinuskon laiton lapsi.
    Asiasta kiinnostuneelle avautuu mielenkiintoinen artikkeli
    Hitler’s Religious Views: Excerpts from ‘Hitler’s Table Talk’
    Kommentteja on runsaasti, ja hyvin asioista perillä olevilta:
    Hitler did not believe in the divinity of Jesus, — H ei uskonut Jeesuksen jumaluuteen, joka on kirkon teologien luomaa oppia. Sen sijaan hän uskoi historian Jeesuksen oppiin jonka puolesta halusi itsekin toimia
    A report of his speech relayed his position: “The work, which Christ had begun, but could not finish, he—Hitler—would complete.”
    https://www.darkmoon.me/2021/hitlers-religious-views-excerpts-from-hitlers-table-talk/#more-155475
    >From this speech it is clear that Hitler thought Jesus had failed, unable to fulfill His mission. Not to fear, however—Hitler was coming to the rescue to finish the task that Jesus could not.
    ” Das Werk, welches Christus angefangen habe, aber nicht beenden konnte, werde er (Hitler) zu Ende führen. “

    Plusääni(2)Miinusääni(3)
      1. Niin, jos on niin on lisätty. Siitä ollaan eri mieltä kun lukee artikkelin kommentteja.
        Toinen tai eri asia on pitääkö lainauksia epäkristillisinä vai ei. Raamattuun dogmin omaisesti uskovat pitävät mutta kun Jeesus historiallisena henkilönä pitäisi olla se perusta jolle kristinusko rakentuu niin hänen todellisen – ei teologien narratiivin varaan rakentuvan – elämänsä ja opetustensa seuraajaksi päätyminen ei sitä ole.
        Tässä paljastuu se ristiriita mikä kristinuskoa vaivaa: historia ja teologia ovat napit vastakkain. Kirkko ja sen teologit ovat unohtaneet historian ja luoneet uuden oman opin, jossa Jeesus ei ole enää hyvä paimen vaan nostettu jumaluuteen. Liturgia ja sovitus-oppi on korvannut teot.
        Papit ja poliitikot ovat aina olleet liitossa ihmiskuntaa vastaan, tukeneet toisiaan ja jakaneet asiat keskenään niin, että maallinen elämäsi kuuluu poliitikolle, ja sisäinen elämäsi kuuluu papille, hän on siellä hallitsija. Tuntuu uskomattomalta, että 1900-luvulla paavi julisti, että yhteydenpito Jumalan kanssa pitäisi tehdä papin kautta, se on oikea kanava … koska et ymmärrä Jumalan kieltä ja et ole niin kehittynyt, ja vain maksusta – lahjoituksesta heidän seurakunnalle tai temppelille – he tekevät työn puolestasi.

        Jokaiselle enempi historian kuin teologian totuutta arvostavalle on koitunut siitä vain haittaa ja heitä on jopa vainottu ja yhä vainotaan kun he eivät ole antautuneet ’paavin ja pappien liturgialle’. H:kin taisi kuulua tähän joukkoon?

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
      2. Veronica Clark on huijari ja kompastuu tuossa kirjoituksessaankin jo itsensä kanssa. JusticeforGermans on yleensä kunnon kamaa, mutta sen luoja ja sivusto on oudosti antinatsistinen. Koko ajan meuhkataan uusnatseja vastaan.

        Ei Hitler tietenkään ateisti ollut, kuten edellinen kommentoija tuo esiin

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Kannattaa muistaa että Saksa on toistaiseksi miehitetty maa jossa valtaa käyttää aivan muu taho kuin oma kansa. Tilanne on paljon pahempi kuin meidän tilanne joka kiistatta myös on huono sillä omalla tavallamme mekin menetimme itsenäisyyden ww2:ssa kun Saksa hävisi sodan. Tätä emme yleensä ymmärrä. Euroopan kohtalo kytkettiin Saksan tappioon ww2:ssa ja juuri se mahdollisti EU:n luomisen jonka osin vapaaehtoisia vankeja nyt olemme.
      Hitler Answers Roosevelt
      The German Leader’s Reply to the American President’s Public Challenge
      https://www.unz.com/article/hitler-answers-roosevelt/#comment-4253757

      Kuten linkin artikkeli kertoo kansallissosialismi olisi mahdollistanut erilaisen Euroopan mutta pankkiirimafia tuhosi sen. Meille on luotu likainen ja todellisuuden vastainen mielikuva kansallissosialismista joka oli varsin ’kristillinen’ liike koska se taisteli rahanvaihtajien valtaa vastaan.
      Saksan tilanne tänään muistuttaa ww1 jälkeistä aikaa.

      Plusääni(7)Miinusääni(0)
      1. WW2:sta kiinnostuneelle on tarjolla totuudenmukaista tietoa. Melkein poikkeuksetta olemme valtamedian ja H-woodin aivopesemiä ja niiden sepittämän tarinan vankeja jonka mukaan Saksa olisi syyllinen sotaan vaikka se yritti estää sodan puhkeamista.
        World War 2: Again and Again, Germany Tried to Prevent It
        https://nationalvanguard.org/2019/07/world-war-2-again-and-again-germany-tried-to-prevent-it/
        https://nationalvanguard.org/?s=%22world+war+2%22
        Linkin artikkelissa näkyy myös Marskin kuva.

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
    2. Jatko-osa aiempaan Hitlerin Pöytäpuhe artikkeliin
      Hitler’s Duplicity Revealed: A Devout Christian in Public, but the Total Opposite Behind Closed Door
      by Lasha Darkmoon | May 31, 2021
      An addendum to a previous article on ‘Hitler’s Table Talk’ in which Hitler’s Religious Views were discussed
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=235197
      Hitleriä on syytetty kaksinaamaisuudesta mitä kristinuskoon tulee. Hän ei avoimesti ollut teologien luomaa kristinuskoa vastaan mutta pöytäpuheissaan näki sen vaarallisena koska se ei edistänyt Saksan kansan vaan Vatikaanin asiaa.
      Hän uskoi että se kuolee aikanaan omaan mahdottomuuteensa ja ettei uskontoja vastaan kannata hyökätä koska silloin ajautuu konfliktiin kirkon luoman teologian ja uskovaisten kanssa.
      ” Das Werk, welches Christus angefangen habe, aber nicht beenden konnte, werde er (Hitler) zu Ende führen. “

      Plusääni(0)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat