"Mitä yleisempi valhe, sitä suurempi kohu syntyy totuuden puhumisesta. Ihmiset eivät suuttuneet siitä, että planeettamme on pallo, vaan siitä, ettei maa ollutkaan litteä. Kun sukupolvi toisensa jälkeen kiedotaan valheiden hienovaraiseen verkkoon, totuus näyttää kansan silmissä naurettavalta ja sen puhujat mielipuolilta."

Dresden James

Huomioita kulttuurivallankumouksesta

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 3,22
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Suomessa oikeusinstituutio ja poliisi ovat politisoituneet. Nämä toimivat modernin ”kulttuurivallankumouksen” toteuttajina maassamme. Oikeuslaitos ja poliisi ovat nykyisessä Suomessa ne välineistöt, joiden avulla isänmaallisia ihmisiä ja ryhmiä vainotaan, että Suomesta muodostuisi soveltuva monikulttuurisen EU:n ”liittovaltion” maakunta.

Vihapuhe, sukupuolineutraalius yms. vallankumousinstrumentit

Suomessa on ollut jo vuosikymmeniä käynnissä ”kulttuurivallankumous”, joka kiihtyy entisestään ja on saanut uskomattoman koomisia muotoja. Esimerkkinä voidaan esittää vihapuhe ja -rikoksen käsitteet sekä ”vihapuheesta” seuranneet kantelut ja syytökset. Poliisi.fi ilmoittaa sivuillaan, että vihapuheiden ja rikoksien torjuntaan kytkeytyvän toimintasuunnitelman valmistelua koskevan työryhmän loppuraportti valmistui 12.11. 2016. Vuonna 2015 Suomeen saapui suuret määrät nuoria miehiä ”turvapaikanhakijoiksi” eli elintasopakolaisiksi poliittisen Lähi-idän alueelta. ”Turvapaikanhakijat” kohottivat välittömästi Suomen seksuaalirikosten ja muiden rikoksien tilastoja, ja heitä kohdeltiin paremmin kuin kantasuomalaisia, mikä aiheutti suomalaisissa katkeruutta ja tuohtumusta. Tässä tilanteessa oli ilmeisesti Vihapuhe käsitteelle tarvetta.
Helsingin poliisilaitoksella on vuodesta 2017 toiminut valtakunnallinen vihapuhetutkintaryhmä, jonka toimenkuvaan sisältyy ensisijaisesti puuttua internetin rangaistavaan vihapuheeseen. Tutkinnanjohtajan sekä tutkintasihteerin lisäksi ryhmässä toimii kahdeksan tutkijaa. Tämä kaikki siitä huolimatta, että Suomen lainsäädäntö ei tunne, eikä ole määritellyt sitä, mitä tarkoitetaan vihapuherikoksella.

Poliisi.fi tästä asiasta ilmoittaa:

”Suomen lainsäädäntö ei määrittele erikseen viharikoksen käsitettä. Viharikoksella tarkoitetaan yleisesti henkilöä, ryhmää, jonkun omaisuutta, instituutiota tai näiden edustajaa kohtaan tehtyä rikosta, jonka motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin oletettua tai todellista etnistä tai kansallista taustaa, uskonnollista vakaumusta tai elämänkatsomusta, seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettiä, sukupuolen ilmaisua tai vammaisuutta kohtaan.”

partaniekka poliisi nauraa

Tällainen yllä kuvatun kaltainen epämääräinen viharikosmenetelmä on sallinut poliisille ja oikeuslaitokselle mielivaltaisen välineistön hyökätä isänmaallisia ja kansallismielisiä ihmisiä vastaan, ja toiminut täten institutionaalista rakenteellista rasismia käyttäen valtiottoman ylikansallisen kolonialismin edistäjänä kotimaassaan eli tässä tapauksessa Suomessa.

Vihapuhekampanjasta on hyvänä esimerkkinä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen fanaattinen toiminta kaikkea sitä vastaan, joka vivahtaa kantasuomalaisten edunvalvontaan.

Raija Toiviainen oli hyvin pettynyt, kun eduskunta ei sallinut hänelle syytelupaa kansanedustaja Juha Mäenpään (ps.) ”rikosasiassa”.

– Julkista keskustelua seuranneena osasin arvella, että näin käy. Mutta kyllä olen pettynyt lopputulokseen. Siitä saa sen käsityksen, että äänestyksessä vähemmistössä olleet viestittivät hyväksyttävämpää suhtautumista rasistiseen vihapuheeseen, lausahti Ylelle valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.

Ylen mukaan Mäenpää oli pitänyt noin vuosi sitten eduskunnassa puheen, jossa hän ”rinnasti” turvapaikanhakijat ja vieraslajit.

Tällainen kielenkäyttö sisältyy retorisen ja verbaalisen esiintymisen elävöittämiseen. Se on osa vapaamuotoista symboliikkaa, jolla ei välttämättä tarkoiteta mitään halventavaa.

Sanottiinhan jo Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä, että ”Siinä onpi velisarja, jalo niinkuin sonnikarja, voimalla seitsemän miehen.” Kaunokirjallisuudessa ja vivahteikkaassa keskustelussa käytetään kuvainnollista kieltä ja ihmisten luonteenpiirteitä sekä ominaisuuksia symbolisoidaan usein faabeleiden eläinhahmoilla.

Politisoitunut poliisi ja politisoitunut oikeuslaitos

Yllä esitetyn perusteella sekä Suomen oikeuslaitos että poliisi ovat politisoituneet. Selvästi modernin ”kulttuurivallankumouksen” – joka merkitsee samalla kantasuomalaisten etnisen olemassaolon ja kulttuurin, sekä samalla Suomen tuhoutumista – toteuttamisen instrumentteina ovat oikeuslaitos ja poliisi. Tässä suhteessa tilanne vivahtaa kasaarieliitin kontrolloimaan edesmenneen Neuvostoliiton valvonta- ja hallintasysteemiin. Samoin Suomessa oikeusjärjestelmä ja poliisi ovat ottaneet poliittiseksi tehtäväkseen modernin monikulttuurisen ja äärimmäisen arvoliberalistisen systeemin siirtämiseen maan poliittiseen järjestelmään sekä tämän toteutumisen valvonnan.

Sukupuolineutraali kasvatusmenetelmä

Siirtyäksemme muihin yhteiskunnan tuhoamista edistäviin välineistöihin huomioimme ensin sukupuolineutraalin kasvatusmenetelmän. Miksi tämä on tärkeää huomioida? Siksi, että sukupuolineutraali liikehdintä pyrkii iskemään romuttavasti juuri perinteiseen miehen ja naisen muodostamaan instituutioon eli avioliittoon, joka korkeimmassa coelestiaalisessa (taivaallinen) merkityksessään vastaa Jumalassa olevaa Hyvän ja Toden liittoa. Aidon avioliiton spirituaalinen merkitys sen sijaan vastaa Jumalan ja taivaan sekä toisaalta Jumalan ja aidon Kirkon liittoa. Täten Jumaluus virtaa spirituaalisten sfäärien kautta luonnon maailmassa oleviin aviopareihin, joiden henkisestä kehitystasosta kokonaan riippuu se, kuinka hyvin he pystyvät Jumaluuden virtausta hyödyntämään. Pahuudessa ja vääryydessä olevat avioparit muuttavat tämän virtauksen helvetillisyydeksi, mutta avioliitossa, jossa aidot Totuudet ja Hyvyydet ovat yhdistyneet, muodostuu taivaallinen tila. Edellisen mukaan selvää on, että aito avioliitto eli aviorakkaus muodostaa onnistuneen yhteiskunnan perussolun, ja sen hajoaminen hävittää yhteiskunnan kokonaisuudessaan.

Feminismikuvia

”Kulttuurivallankumous”, kuten siihen liittyvän sukupuolineutraaliliikehdintä perustuu kasaari- eli sionistieliitin luomaan systeemiin.

”Kulttuurivallankumous” on yhdistynyt kiinteästi kulttuurimarxismiin. Niiden tarkoitus on edistää samaa asiaa eli perinteisten arvojen romuttamista, terveiden ja jalojen arvojen mädättämistä sekä perinteisen itsenäisen valtiosysteemin tuhoamista. Näiden tilalle ollaan ujuttamassa irvokasta Hollywood-kulttuuria ja hedonistisen elämäntyylin korostamista. Nämä sitten vielä imellytetään monikulttuurisen ideologian farisealaisuudella.

Luonnollisesti toimivan ja kehittyvän valtiojärjestelmän sekä yhteiskunnan kivijalkoina olisi esimerkiksi miehen ja naisen muodostama perhe, järkeen ja hyvään perustuva uskonto, riippumaton talous sekä kokonaisvaltainen itsenäisyys. Kulttuurivallankumouksen tarkoituksena on muodostaa uhkakuvia, ja juuri mainitut kivijalat on demonisoitu vapauden ja tasa-arvon vastakohdiksi, jotka olisivat ilmiselvää rasismia ja syrjintää, mitkä eivät siten soveltuisi modernin ihmisen arvoliberalistiseen ”edistyneeseen” maailmankuvaan. Näitä ”vahingollisia” kivijalkoja vastaan kulttuurimarxistit kykenisivät taistelemaan tasa-arvon instrumenteillaan, jotka ovat muiden muassa lasten ja aikuisten välisen moraalisen raja-aidan haihduttaminen jo päiväkoti-iässä, yleisesti sukupuolineutraalien arvojen juurruttaminen, hillitön monikulttuurisuuden ihannointi ja kaiken kulttuuriperinteiden ja historian sekä niiden tunnuksien tuhoaminen. Näin muodostuu maailmankuva, jollaisena kulttuurimarxismit haluavat sen meidän näkevän.

Frankfurtin koulukunta kehitti kulttuurimarxistisen pedagogian

Psykologian professoriKevin MacDonaldin mukaanFrankfurtin koulukunnan perustivat Saksan ”juutalaiset” vasemmistoaktivistit, joille ”tieteellä” oli vain poliittista välinearvoa. Frankfurtilaiset eivät harrastaneet perinteisiä tieteellisiä metodeja kuten esimerkiksi empiirisiä kokeita, sillä ne eivät yleensä tuottaneet poliittisesti toivottuja lopputuloksia. Kulttuurimarxistiset pedagogit opettavat siis nuorille, millainen maailman ”pitäisi” olla sen sijaan, että he kertoisivat, millainen maailma todellisuudessa on. Nuoria manipuloimalla kulttuurimarxistit pyrkivät manipuloimaan yhteiskuntaa itselleen mieluisaan muotoon.

Sukupuolineutraali kasvatusidea ja sen avioliittokäsitys ei ole uusi, vaan vuosikymmeniä vanha ”dogmi”. Mainitun idean kannattajat ovat yrittäneet maailmanvalloitustaan marxilaisen vallankumouksen välityksellä, ja myös marxilais-leninismin kautta. Silloin tavoitteena oli, että eri valtioiden työläiset paiskaisivat kättä toisilleen, jolloin kansainvälinen eliitti olisi voinut asettaa valtakoneistonsa entisten tilalle. Tunnetusti tässä ei täysin onnistuttu. Niinpä tarvittiin moderni ja väkivallaton valloitusmenetelmä.

Esimerkiksi selvitystä Helsingin Sanomien kulttuurimarxilaiselle politikoinnille on usein haettu Erkkojen juutalaisesta identiteetistä. Valtamediassa mahtisuvun juutalaistaustoja ei juuri paljasteta, mutta muun muassa toimittajat Martti Huhtamäki ja Pertti Nybergovat juutalaistaustan vahvistaneet. On hieman hämmentävää, ja jopa kuuluisan demokratian vastaista, että jopa Pohjoismaissa valtamediaa lähes kokonaan hallitsevat juutalaiset. Kyseessä siis ei ole vain amerikkalainen ilmiö, kuten usein luullaan. Kuten norjalainen rauhantutkimuksen perustaja Johan Galtungon todennut, Yhdysvalloissa kuusi juutalaista yhtiötä hallitsee 96 prosenttia valtamediasta.

Erkkojen lisäksi Pohjoismaiden tiedotusta hallitsevat monet muutkin juutalaisdynastiat, kuten Bonnierin(oikea nimi Hirschel) ja Hjörnen (oikea nimi Kaplan) suvut. Niiden lisäksi suuria pohjoismaisia sanomalehtiä omistaa Schibsted-yhtiö, jonka omistavat kansainväliset juutalaiset yksityispankit, kuten Goldman Sachs, JP Morgan ja Bank of New York Mellon.

Palatkaamme kasaarieliitin haluun hävittää yhteiskunnallinen järjestys ja klassiseen kristillisyyteen viittaavat perinteet.

Miksi kasaarieliitti1 haluaa tuhota arvoliberalistien ja vihervasemmiston välityksellä aidon avioliiton? Tähän hävitystyöhön käytetään yhtenä instrumenttina yllä kuvattua sukupuolineutraalia kasvatusmenetelmää.

1) Kasaarit: Kasaarit olivat turkkilais-mongolidinen kansa, joka oli sukua myös hunneille. Kasaarit pitivät kovasti sotimisesta, mistä johtuen Aasian muut kansat karkoittivat kasaarit länteen. Kasaarien uskontona oli fallos-kultti eli siittimen palvonta. Noin vuonna 740 j. Kr. kasaarikuningas Bulan tympääntyi kansansa irvokkaisiin ja barbaareihin tapoihin ja kutsui maahan edustajia kolmesta sen ajan pääuskonnosta eli islamista, kristinuskosta sekä talmudismista, jota viimeksi mainittua myöhemmin on alettu nimittää juutalaisuudeksi. Vallanhimoinen kuningas Bulan mieltyi talmudismiin, jonka harjoittajat saisivat Messiaan saapuessa haltuunsa kaikkien kansojen rikkaudet sekä kaikki kansat orjikseen. Siten Talmudismi otettiin kasarivaltakunnan viralliseksi uskonnoksi, ja siittimen palvonta kiellettiin. Kasaarivaltakunnan jälkeläisistä muodostui myöhemmin Itä-Euroopan ja Etelä-Venäjän yksitoistamiljoonainen kasaariväestö, jonka ”uskonto” perustui Talmudiin. Sittemmin Suuri osa kasaariväestöstä muutti Länsi-Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Nämä niin kutsutut askenasim-juutalaiset polveutuvat suoraan kasaareista, ja ns. sefardijuutalaiset osittain Espanjaan muuttaneista kasaareista sekä osittain Espanjaan muuttaneista Palestiinan juutalaisista. Historiallinen tosiasia on, että noin 90 prosenttia maailman ”juutalaisväestöstä” polveutuu kasaareista, joten ”juutalaispopulaatiosta” puhuttaessa on käytännöllisempää puhua kasaariväestöstä.2, 3

Ensimmäinen eli luonnollinen syy tähän on se, että kyseinen eliitti haluaa murskata kaikki asiat, jotka kuuluvat järjestäytyneeseen yhteiskuntaan. Koska aito avioliitto – miehen ja naisen sekä heidän lapsiensa muodostamana kokonaisuutena on pienoiskuva järjestäytyneestä yhteiskunnasta, halutaan tästä ominaisuudesta johtuen perinteinen avioliitto ja sitä edustava malli tuhota. Tässä tahdotaan myös eliminoida tähän avioliittoon ja siihen läheisesti kytkeytyvän symboliikan. Tähän symboliikkaan voidaan määrittää sisältyvän esimerkiksi erisukupuolia esittävät hahmot, joita on käytetty esimerkiksi liikennemerkeissä. Tätä symboliikkaa, kuten eri sukupuolia kuvaavia termistöjä onkin jo ahkerasti neutralisoitu virallisen hallintakoneiston päätöksillä.

pidähän itsesi miehenä

Spirituaalisen syyn siihen, että kasaarieliitti tahtoo tuhota avioliittoinstituution tuhoamisen kautta koko yhteiskunnan, juontaa juurensa kasaarieliitin yhteydestä syvimpien helvettiyhteiskuntien kanssa, jotka ovat avionrikkojien helvettejä. Tämä yhteys syntyy ”juutalaisten” ”uskonnon” juutalaisuuden tiettyjen suuntauksien kautta. Juutalaisuuden selkärangan muodostaa Talmud, jota ilman demonista juutalaisuutta tuskin edes esiintyisi. Talmud (hepreaksi: oppi, opetus) on juutalainen Tooraa eli Mooseksen kirjoja ja Vanhan testamentin profeettojen lukuja tulkitseva tai väärentävä selitysteos. Talmud kääntää Mooseksen kirjat eli Tooran rasismiksi: Talmudin mukaan kaikki lait sitovat vain ”juutalaisia”, jotka vain ovat ihmisiä ja muut kansat ovat eläinten ulostetta. Talmud ja sen mukaisesti kiihkomielisesti noudatettu tietty äärijuutalaisuuden suuntaus on rasistinen maailmanvalloitusohjelma, jonka mukaan ei-juutalaiset tulee hävittää ja osa heistä alistaa orjiksi palvelemaan kasaarieliittiä.

Koska kasaarieliitti on Talmud-ideologian kautta tai sen muodostaman sateenvarjon vaikutuksesta sitoutuneet katalampien helvettien johdatukseen, haluaa se tuhota aidon avioliittorakennelman ja koko yhteiskunnan.

Sanotulla ”sateenvarjolla” tarkoitetaan tässä sitä, että vaikka kaikki kasaarieliitistä ei kuuluisi Talmudismiin, olisivat he tämän ideologian vaikutuksen alaisia muiden eturyhmään kuuluvien kasaarien kautta. Ovathan esimerkiksi Israelissa asuvat kasaarit suurelta osin talmud-ideologian vaikutuspiirissä, koska Talmud on Israelin virallinen ideologia.

[Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että Vanhassa Testamentissa, kuten Mooseksen Viidessä Kirjassa kuvattu ei ole Jumala ”julma hirmuhallitsija”. Monet ihmiset luulevat, että Vanhan Testamentin Jumala oli ”armoton” ja ”julma” hallitsija, mikä kuvitelma on tietysti suuri erehdys ja on syntynyt siksi, että Jumalan Sanan, eli tiettyjen Raamatun Kirjojen sisäisiä merkityksiä ei ole tunnettu.

Jumalan Sanan coelstiaalinen, spirituaalinen ja kirjaimellinen merkitys on paljastettu Arcana Coelestiassa (12 osaa). Coelestiaalinen ja spirituaalinen merkitys on Sana varsinainen Totuus ja Hyvyys.Ihminen saavuttaa yhteyden Jumalaan ja taivaisiin juuri hänen lukiessaan tai kuunnellessaan Sanan kirjaimellista merkitystä, sillä Sanassa on kahden sisäisen merkityksen johdosta Jumalallinen Voima. Lukiessamme Vanhaa testamenttia sisäisten merkityksien valossa, Sanassa ei ole havaittavissa ristiriitoja tai armotonta Jumalaa.]

Pedagogiikka keskittyy nykyisin manipuloimaan lapsia ja nuorisoa anti-isänmaallisiksi, jotta tulevasta sukupolvesta kasvatettaisiin multikulttuurisen ja henkisesti rappeutuneen globaalin yhteiskunnan kasvottomia orjia, joilta on riistetty vapaus, kulttuurillinen ja entinen identiteetti, ihmisarvo sekä perusluonteen ilmaisuvapaus, jolloin kysymyksessä ei ole orjuuttamattoman inhimillisen elämän kirjavuus.

Yhteiskunnallisen degeneraation instrumentaalisina puuhamiehinä ovat Suomen kansanpetturipoliitikot ynnä muut arvoliberalistiset ainekset. Negatiivisen globalisaation asiamiehet eli Suomen poliittinen johtajisto (mafia) ja viranhaltijat (myös mafia) ovat päättäneet tuhota maansa ja etniskulttuurillisen olemassa olon sekä korvata sen vierasperäisellä väestöllä ja sen kulttuurilla. Tämä kaikki vain siksi, että heidän arvomaailmaansa soveltuva globaali valtapolitiikka voisi alistaa myös Suomen täysin valvontaansa. Kauhulla saamme ajatella millainen tulevaisuus myös suomalaisia kotimaassaan odottaa ja on täysin selvää, että yhteiskunnallinen murros on tapahduttava, mihin palaamme jossakin toisessa artikkelissa.

Markku Juutinen
Lähteet

https://www.poliisi.fi/vihapuhe

Poliisi.fi (2017). Saatavina: https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/poliisin_vihapuhetutkintaryhma_puuttuu_netissa_tapahtuviin_rikoksen_tunnusmerkit_tayttaviin_ylilyonteihin_58595

Yle (26.6.2020). Saatavina: https://yle.fi/uutiset/3-11419637

http://www.kevinmacdonald.net/chap5.pdf

https://web.archive.org/web/20120708130529/http:/blogs.timesofisrael.com/jews-do-control-the-media/

https://www.haaretz.com/1.5218261

https://www.bonnier.com/sv/

2. Koestler, Arthur (1976). Thirteenth Tribe. Historiallista tietoa kasaareista sekä heidän elintavoistaan. A. Koestler oli itse kasaarijuutalainen.

3. GBE. Saatavina: https://academic.oup.com/gbe/article/5/1/61/728117

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

18 Kommentit

  1. Väestönvaihto Suomessa ja länsieuroopassa kiihtyy. Etninen puhdistus kantaväestöä vastaan.

    Sitä EI ole mahdollista enää poliittisilla päätöksillä pysäyttää.

    Mitä kauemmin tuhon annetaan pahentua , sitä vaikeammaksi ja rumemmaksi tilanne menee kunnes olemme selkä seinää vasten.

    Olemme jo sotatilassa.

    Ilmeisesti vuosituhannen vaihteen sukupolvi ei välitä eikä kykene näkemään vaaraa, koska ovat syntyneet ja kasvaneet EU Suomessa ilman omaa rahaa(markka) ja ovat läpeensä monikulttuurisuuden aivopestyjä ja kyllästämiä.

    (25)(0)
  2. Aivot mätänee

    Aivot mätänee tämän aivokuolleen ihmiskunnan kanssa! Taidan kääntyä juutalaiseksi vittu ihan oikeen näille idiootti lampaille kaiken ansaitsevat! Teevee täynnä taas perus siionistien vaalimainoksia! Uuspaavalniemi taisi olla ainoa joka jotain järkevää sanoin noiden yleishyödyllisten vapaamuurareiden/maanpettureiden seassa tuossa jätti mäisessä paskalaumassa jota eduskunnaksi kutsutaan!

    (13)(0)
    • White Rabbit

      Juutalaiseksi ei voi kääntyä, vaan juutalaiseksi synnytään. Toki voisit olla eräänlainen mateleva käännynnäinen, ’Noahide’ eli juutalaisten vapaaehtoinen orja. Nythän olemme orjia vastoin tahtoamme ja näkymättömien kahleiden, kuten pankkivelan kahlitsemina. Paras tapa muuttua lähes juutalaiseksi on vapaamuurarius, mutta sellaiseksi pääsee vain, jos ihminen jo nuorella iällä katsotaan aatteelle hyödylliseksi kansanpetturiksi. MM:n palstoilla kommentoivia sinne ei oteta. Meille ei taida jäädä muuta keinoa kuin kiukuttelu ja passiivinen tai vähämerkityksellinen vastarinta.

      Kristinusko on erinomainen aate, jos kokee joutuneensa orjan asemaan. Jumala toimi historiassa tuskastuttavan hitaasti ja usko hyvän voittoon on koetuksella. Moni haluaisi itse pyrkiä muutokseen, mutta ihmisymmärryksellään päätyykin pahan palvelukseen. Juutalaisuus häilyy myös monien maailmanparannusaatteiden takana (’Tikkun Olam’). Tietenkin voi kokea olevansa urhoollinen vapaustaistelija ja hylätä kristinuskon liian passivoivana. Onnistuneimmat parasiittien karkoituskampanjat ovat kuitenkin olleet kristinuskon innoittamia. Olisi mielenkiintoista, mutta epätodennäköistä nähdä kristinuskon ja sotilaallisen kuntoisuuden yhdistelmä ja sen renessanssi. Länsi on kuitenkin jo vajonnut liian alas.

      (7)(2)
  3. kommentointi

    https://www.bitchute.com/video/GP05Ic3ooFge/

    katsokaa tämä video!!

    Toki tämä on tärkeä video niinkuin moni muu! Mutta mailmamme ei silti ole pallo! Alla todella hyvä tubettaja vaikkakin uskoo palloon!

    https://www.youtube.com/user/kathodosdotcom/videos

    toinen hyvä sivusto!

    https://grizzom.blogspot.com/

    tällä sivustolla olisi huomattvasti enemmän kommentteja jos kommentointi ei olisi niin saatanan vaikeaa!! Etsikää parempi systeemi kommentointiin!!

    (3)(0)
  4. #Juutalaisuuden selkärangan muodostaa Talmud, jota ilman demonista juutalaisuutta tuskin edes esiintyisi. Talmud (hepreaksi: oppi, opetus) on juutalainen Tooraa eli Mooseksen kirjoja ja Vanhan testamentin profeettojen lukuja tulkitseva tai väärentävä selitysteos. Talmud kääntää Mooseksen kirjat eli Tooran rasismiksi: Talmudin mukaan kaikki lait sitovat vain ”juutalaisia”, jotka vain ovat ihmisiä ja muut kansat ovat eläinten ulostetta. Talmud ja sen mukaisesti kiihkomielisesti noudatettu tietty äärijuutalaisuuden suuntaus on rasistinen maailmanvalloitusohjelma, jonka mukaan ei-juutalaiset tulee hävittää ja osa heistä alistaa orjiksi palvelemaan kasaarieliittiä.#

    Monet tutkijat eivät hyväksy ’kasaariteoriaa’. Se selittää vain osan ns. juutalais-kysymyksestä (’Jewish Question’). Jo ajanlaskun alussa oli Werner Sombartin mukaan puolet Palestiinan juutalaista muuttanut pois, osa etelään ja osa pohjoiseen, ja lopuista suurin osa roomalaisten valloitettua maan.
    Kasariaan muuttaneista suuri osa sulautui? ja myöhemmin siirtyi Eurooppaan. Mutta kyse oli vain pienestä osasta.
    Talmud syntyi jo Babyloniassa ja uusi painos sen jälkeen Jerusalemissa. Joten se lienee todella heimon omien rabbien luoma teos joka ilmeisesti sopi kasaari hallitsijoille hyvin ja siksi siitä tuli maan virallinen uskonto.
    Laurent Guyenot on tutkinut asiaa aika perusteellisesti ja on sitä mieltä että Jahve on nimenomaan palvellut sionistien (fariseusten) hankkeita oppeineen ja on ollut laajasti juutalaisuuden (fariseusten) hyväksymä jumala josta on ammennettu sotavoimaa pitkän historian aikana ja jonka sädekehää Jeesus yritti kirkastaa ja tuoda siihen uutta ’essealaista valoa’ mutta fariseukset vetivät pitemmän köyden ja tuhosivat Jerusalemin Jeesus-lahkon johon juutalaisuudesta irtisanoutunut Paavalikin, kristinuskon todellinen luoja, kuului.
    Niinpä voi sanoa että Uusi Testamentti on kokonaan eri teos ja kuten Henry Makow (juutalaisuuden hylännyt kristitty) on tuonut esiin se on täysin eri kirja joka pitäisi erottaa Vanhasta Testamentista omaksi kirjaksi ja uskonnoksi koska sillä ei ole yhteyttä fariseusten Jahveen ja oppeihin.
    Johannes Lehman kirjassaan – Raportti Jeesuksesta, erään väärennöksen pöytäkirja – kuvaa hyvin essealaisuuden merkitystä kristinuskon syntyyn.
    https://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1788676
    https://books.google.fi/books/about/Jesus_Report.html?id=ogoFtAEACAAJ&redir_esc=y

    Who is Yahweh? Where did he come from? How did this jealous, vengeful, exclusivist god shape the destiny of his chosen people? Can we trace a direct connection, through twenty-five centuries, linking the cult of Yahweh to contemporary Zionism?
    https://www.henrymakow.com/2020/06/laurent-guyenot-solves-the-jewish-question.html

    (5)(0)
    • White Rabbit

      Juutalaisilla on hämmästyttävä kyky sotkea asioita, vaikka he kääntyisivät kristityiksikin. Jos Makow haluaa perustaa oman kristillisperäisen lahkonsa, niin vielähän se on hetken mahdollista ennen kuin kristittyjen toiminta kielletään täysin ja heidät ajetaan ulos yhteiskunnasta erinäisin ’pedon merkki’ -järjestelyin.

      Vanhan Testamentin hyljeksintä on tunnusomaista liberaaliteologialle, joka oikeastaan on humanistinen tai vasemmistolainen liikehdintä eikä juurikaan välitä historiassa vaikuttaneesta Jumalasta. Liberaaliteologialla on nyt vahva ote Ev. lut. kansankirkosta ja se onkin turmellut tämän lähes täysin. Sen sijaan kristinuskon pitkään traditioon sitoutuneet eivät VT:stä luovu muuten kuin kuolleen ruumiinsa yli. Vanhan Testamentin ihannointi voi toki mennä liiallisuuksiin ja liikkeellä on Raamatun versioita, joista UT on poistettu täysin (nk. Kosher-versio). Mutta tämän oppiriidan merkitys ei välttämättä ole poliittisesti suuri. Eri kristilliset oppisuunnat ja muut länsimaiden puolustajat kelpaavat viivytystaisteluun yhteisessä rintamassa.

      (3)(2)
      • Sinulla on minusta voisi sanoa jopa dogmaattinen ’oman käden tarve’ puolustaa ja vakuuttaa omia näkemyksiäsi ja tyrmätä muut. Makow on taatusti hyvin perillä oman heimonsa asioista. Luulen että paremmin kuin itse olet.
        Myös Lehman ja Guyenot ovat tutkineet asioita ilman että ovat sitoutuneet etukäteen mihinkään uskoon tai käsitykseen. Se onkin varmin tie saada objektiivinen totuus asioista.
        Jos itse elää ’uskossa’ (olkoon se mikä tahansa) niin se aina heikentää ja voi jopa estää kykyä nähdä totuutta ja siten vääristää johtopäätöksiä. Se on väistämätön tosiasia jopa tieteessä. Usko (subjektiivinen ja tiedostamaton tarve tai toive) johdattaa helposti näkemään totuuden vastaisesti ja torjumaan jo etukäteen asioita.

        Voisi sanoa että Jeesus tavallaan loi kokonaan uuden uskonnon ja Paavali, joka oli uskollinen fariseus, ensin vainosi Jeesus-lahkon kristittyjä mutta hylkäsi Juutalaisuuden ja alkoi seurata Jeesuksen viitoittamaa tietä.
        Ilman Paavalin merkittävää panosta kristinusko uusine kolmiyhteisine jumala-kuvineen tuskin olisi syntynyt ja levinnyt lainkaan vaan se olisi kuollut essealaisten ja Jeesus-lahkon tavoin pian Jeesuksen kuoleman jälkeen.

        (2)(2)
        • White Rabbit

          OK. Olen tilanpuutteen vuoksi ollut pakotettu vetoamaan auktoriteettiin, kuten kristinuskon valtavirtaan ja sen traditioon. Näihin vetoaminen on turhaa, jos vastassa on tieteellisen maailmankuvan omaksunut henkilö, joka ei edes usko Raamatun historiallisuuteen ja toisaalta siihen, että se on kokonaisuudessa (UT ja VT) yhden ja saman Pyhän Hengen inspiroima teos ja historiassa varsin hyvin säilynyt. Käännösvirheitäkin on melko vähän.

          Uusi Testamentti on avain, joka aukaisee monet Vanhassa Testamentissa esiintuodut esikuvat ja ennustukset. Juuri tämän vuoksi kristityt ja juutalaiset tulkitsevat Vanhaa Testamenttia eri tavalla. Kristityt näkevät siellä Kolmiyhteiseen Jumalaan liittyviä opetuksia ja vertauskuvia sekä Uuteen Liittoon (=testamentti) liittyviä Kristus-ennustuksia, kun taas juutalaiset tulkitsevat nuo ennakkokuvat oman nationalistisen ja rotuylemmyyttä korostavan Messias-profetiansa ja agendansa mukaisesti. Sionistiset kristityt ovat onnistuneet sekoittamaan keskenään nuo kaksi edellämainittua tulkintaa. Perinteisessä tulkinnassa juutalaisten Messias on Anti-Kristus tai ainakin eräs niistä. Perinteinen tulkinta edustaa nk. korvausteologiaa, jossa kristillinen seurakunta korvaa juutalaisen Israelin Uuden Jerusalemin perillisenä. Tämä tulkinta on sittemmin demonisoitu ja jopa useat kristityt ovat sen hylänneet juutalaispalvonnassaan.

          Makow on toki pätevä sionismin ja juutalaisuuden kriitikko, sitä ei voi kieltää ja tietenkin tervetullut hahmo paljastamaan heidän katalia suunnitelmiaan. Toki Vanhaa Testamenttia voi lukea juutalais-nationalismin oppikirjana, mutta se ei tee siitä käyttökelvotonta kristilliseen tulkintaan. Tällöinhän myönnettäisiin juutalaisille omistus- ja yksinoikeus Vanhaan Testamenttiin ja sen tulkintaan. Olen havainnut, että tuo kansa on erittäin innokas kahmimaan omistusoikeuksia kaikkeen mahdolliseen ja mestari tekemään sitä asiamiestensä välityksellä. Me valkoiset kristityt (tai pakanat) emme kohta omista enää edes omaa ruumistammekaan. Karjan omistaa joku muu kuin se itse.

          (2)(1)
          • Vielä tämä kysymys: olet kristittynä varmaan tietoinen että Juutalaisuus ei tuunnusta UT:a Raamatukseen mutta tiedätkö että Hebrealainen Raamattu (Hebrew Bibel, Tanakh, Toora ja Talmud) ei sisällä uskoa komliyhteiseen Jumalaan, ei sielun kuolemattomuuteen eikä ruumiin ylösnousemukseen.
            On vain tämä elämä ja se jatkuu vain seuraavan sukupolven kautta.
            Minusta jo tämä fakta tekee VT:n ja UT:n yhteen sopimattomiksi ja eri teoksiksi.

            (3)(1)
          • White Rabbit

            Kristittyjen tuntema Vanhan Testamentin kaanon sisältää erään laskelman mukaan 300 ennustusta tai ennuskuvaa Jeesuksesta Kristuksesta. Juutalaiset tulkitsevan noiden ennustusten koskevan joko juutalaisia itseään kansana (esim. Jesaja 53) tai juutalaisten omaa kansallista Messiasta.
            Vanhan Testamentin ennuskuvien tulkinnasta on olemassa hyllymetreittäin kirjallisuutta aina kirkkoisien teoksista lähtien. Vanhan Testamentin ongelmalliset ja raakaa juutalaisnationalismia puolustava kohdat on jätetty usein huomiotta. Eräs teoria niiden selittämiseksi on nk. jättiläis-teoria, jonka mukaan Mooseksen 1. kirjan 6. luvussa esitetyt jättiläiset eli langenneiden enkeliruhtinaiden perilliset olivat geneettisesti ja kulttuurisesti turmelleet monet kanaanilaiset kansat ja sen vuoksi nämä määrättiin hävitettäviksi. Muinaisten heprealaisten suorittama luvatun maan valloitus ei siten tuhonnut ihmiskuntaa lainkaan. Tähän teoriaan uskominen edellyttää valtavirtaisen tieteellisen maailmakuvan hylkäämistä.

            (0)(0)
    • Miten joku jaksaa jotain Makowia siteerata jatkuvasti täällä. Hän on hämmentäjä vain. Yahwe ei ollut juutalaisten Jumala vaan muinaisten heprealaisten ja Israeliliaisten jotka eivät olleet juutalaisia. Juutalaisten Jumalat ovat Moolok ja Baal. He ovat Babylonian askenzien, kanaanilais-edomilaisten sekoitus. Pikkuisen ehkä kasaareitakin myöhemmin ja muita käännynnäisiä Euroopassa, mutta ei merkittävissä määrin. Idumea eli Edom liitettiin Juudeaan joskus 130ekr Kuningas Hyrkanoksen(vai oliko se Hyrkanos toisen?) toimesta. Magneettimedian artikkelit eivät koskaan tuo esiin tätä tosiasiaa. Höpötetään vain kiistanalaista kasaariteoriaa ja Swedenborgilaisuutta. Johtuuko se rasismisyytteiden pelosta?

      http://eurofolkradio.com/2015/10/24/jesus-was-not-a-jew/
      https://christogenea.org/podcasts/exactly-why-jesus-christ-not-jew
      https://christiansfortruth.com/new-dna-study-confirms-jews-and-arabs-share-up-to-50-canaanite-genetic-ancestry/

      (4)(0)
      • Makow myös haukkuu Hitleriä ja valehtelee hänestä ja kansallissosialismista. Sitten hän fanittaa Venäjää ja Putinia, vaikka esittää jotain juutalaisvastaista

        (0)(0)
  5. Ei ole merkitystä mitkä järjestöt riehuvat tai tekevät pahojaan. Kylmät faktat, tilastot ovat karmaisevia.

    Kun puolet tai enemmän lapsista on ulkomaalaistaustaisia on peli jo menetetty. Länsieuroopan kantaväestöt(mukaan lukien Suomi) on ajettu itsemurhan partaalle.

    Jos olet valkoinen sinua saa hakata ja piestä vaikka kuoliaaksi. Politisoitunut poliisi ei ehdi paikalle ajoissa kun pahin on JO tapahtunut. Helsingin Kaivopuistossa kuoli viikonloppuna nuori suomalainen pahoinpitelyn seurauksena. Useita matuja kävi suomalaisen nuoren kimppuun. Politisoitunut poliisi ja valhemedia ovat julkaisseet vasta nyt tiistaina tietoa asiasta.

    Kun katsoo mitä nyt tapahtuu Yhdysvalloissa ja Länsieuroopassa, niin William Luther Pierce teoksellaan Turnerin Päiväkirjat osasi arvioida ja nähdä hyvin mitä tulee tapahtumaan.

    Tarvitaan aseistettuja katupartioita kantaväestön turvaksi. Kannatan myös rangaistuspartioiden perustamista jotka ojentavat ja kurittavat tarvittaessa pahantekijöitä. Oikeuslaitos ei rankaise Suomessa pahantekijöitä.

    Aseistetut katupartiot suomalaisten turvaksi.

    (17)(0)
  6. sota perversiota vastaan

    Korona terrori on rikollisen globaali eliitin vallankaappaus ase jolla kaikki maailman valtiot on laitettu polvilleen. Suomen poliisilla on nyt BLM hihamerkki virkapuvussa. Enää ei ole edes muodollisesti riippumatonta, puolueetonta poliisia.

    LGBT poliisi ja armeija. Sateenkaarilippu korvaa hakaristin horneteissa. Pääasia näyttää olevan että ollaan mukana homoparaateissa ja pridekulkueissa.

    Seuraavassa Tuntematon Sotilas elokuvassa pääosia näyttelevät homot,lesbot ja transut. Opetushallituksen ja Opetusministeriön tuella. Aseina ovat dildot ja vesi(kusi)pyssyt.

    (5)(0)
  7. Kalergi-suunnitelma

    Euroopan sisäasioista vastaava komissaari, ruotsalainen Ylva Johansson vaatii: Rajat auki yhä useammille Välimeren siirtolaisille, https://www.friatider.se/ylva-johansson-vill-ha-mer-asylinvandring-over-hela-europa

    eli EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelma elää ja voi hyvin, https://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

    Jo aikaisemmin EU-diktatuuri on vaatinut samaa: ”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must be ”New Norm””, https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

    ja nyt siis tuon ruotsalaisen maanpetturi-akan käsky EU-diktatuurin provinsseille jatkaa kansallista itsetuhoaan matalan intensiteetin etnisellä kansanmurhalla!

    Ks. myös britti-patriootti David Noakes: ”Expose the EU dictatorship and its police state”, https://eutruth.org.uk/

    (3)(0)
    • White Rabbit

      Omaa valkoista väestöään länsimaista kaikkein katkerimmin vihaava Ruotsi on ollut toimissaan niin fanaattinen, että on joutunut torjumaan globalistien sille suositteleman korona-kampanjoinnin sulkutiloineen ja maski-sulkeisineen. Maahanmuutto-ohjelmaa tai vierasperäisten vapaata riehumista ei saa edes korona häiritä. Tästä on seurannut surkuhupaisa näytelmä, jossa Suomen kansallismieliset moittivat Ruotsia sen järkevästä korona-politiikasta. Muutaman ruotsalaisen vanhuksen kuolemaa surraan Suomessa krokotiilinkyynelein eikä ”viruksen saastuttamia” ruotsalaisia edes päästetä maahamme, joka ottaa kuitenkin pakolaisia yhä vastaan. Tai ei ota, vaan kuskaa niitä tänne vaikka maailman toiselta laidalta. Ruotsin rinnalla olemme onneksi kuitenkin vielä pikkutekijä. Kansanmurhaa viivästyttää maamme ainainen rahapula.

      Illuminaatti ei aina pysty hallitsemaan luomiaan ”golemeita” ja joskus ne kääntyvät sen omia suunnitelmia vastaan. Tämä ei kuitenkaan kaaosta rakastavaa illuminaattia haittaa, päin vastoin. On hauskaa katsella golemeiden törmäilevän toisiaan vastaan ja välillä räksyttävän jopa isännilleen.

      (5)(0)
  8. Löytyykö niiden somaleiden ym. jotka tappoivat nuoren suomalaisen Helsingin Kaivopuistossa nimiä ja kuvia.

    (5)(0)
  9. Poliisit olivat aivan vieressä eivätkä puuttuneet tilanteeseen. Kaivohuoneen terassille oltiin kiivetty aidan yli. Kuvamateriaalia on, mutta kuka uskaltaa luovuttaa sitä poliittiselle poliisille joka on täysin epäluotettava.

    Aika hurjaksi tulee yöelämä muuttumaan Helsingissä kun täytyy aina olla mukana kättä pidempää.

    Poliisi katsoi vierestä kun nuori suomalainen tapettiin.

    Todellakin tarvitaan kansalliset turvallisuusjoukot.

    Sisäministeri ohisalolle tervaa ja höyheniä.

    (5)(0)

Jätä vastaus Sotatila Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*