Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina artikkelin, jossa muistutettiin, etteivät Suomen politiikasta päätä demokraattisesti valitut kansanedustajat vaan suurten pankkien lobbaajat.
Artikkeli ”Kaksi nuorta virkamiestä käyttää suurta valtaa Suomen talouspolitiikassa – on aika tutustua heihin [1]” esitteli kotimaan talouspolitiikan koordinoinnista vastaavat valtiovarainministeriön Sami Yläoutisen sekä Suomen Pankin Lauri Kajanojan.
Suomen politiikan harmaat eminenssit tunnustautuvat haastattelussa kovan kurjistamispolitiikan ja palkkakurin kannattajiksi. Tämä ei yllätä, sillä molemmat paljastuvat kansainvälisen pankkisektorin edunajajiksi.
Valtiovarainministeriön Yläoutinen on luonut uraa Kansainvälisessä valuuttarahastossa IMF:ssä, jonka kiskurikapitalistista linjaa hän pyrkii ujuttamaan entistä enemmän myös Suomen politiikkaan. HS kirjoittaa:
”Yläoutinen ja Kajanoja ovat nousseet nopeasti huippuvirkoihin, joissa he vaikuttavat merkittävällä tavalla Suomen talouspolitiikan suuntaan – siis siihen, mitä tehdään esimerkiksi veroille, palkoille, sosiaaliturvalle ja terveydenhoidolle. […]
Yläoutinen oli IMF:ssä niin pidetty, että tekee järjestölle edelleen ’keikkaa’ pari kertaa vuodessa, aina kun Hetemäki antaa luvan ja työtilanne myöten.
Yläoutinen on niitä kuuluisia mustapukuisia miehiä, joita Suomessakin pelättiin 1990-luvun laman aikaan. Niitä, jotka lentävät maahan tarkastamaan, onko julkinen talous kunnossa ja miten sen voisi pelastaa.”
Helsingin Sanomien uuskielessä ”talouden pelastaminen” tarkoittaa toimenpiteitä, joilla yksityisten pankkien voitot voidaan maksimoida reaalitalouden kustannuksella.
IMF:n likaisia töitä tehneen ekonomisti John Perkinsin mukaan Kansainvälisen valuuttarahaston tärkein tehtävä on sitoa valtiot velkavankeuteen, jotta ne eivät voisi enää tehdä itsenäisiä päätöksiä – olipa kyse sitten talous-, ulko- tai sisäpolitiikasta (1 [2], 2 [3]).
IMF:n, Yläoutisen ja Kajanojan vaatima palkkakurivaatimus perustuu ajatukselle, että mitä vähemmän kansalaiset ansaitsevat rehellisellä työllä, sitä enemmän näiden tulee velkaantua pankeille. Ja velka on hyvää bisnestä.
Paisuva yksityinen velka [4] johtaa talouskriiseihin, joiden ”lääkkeeksi” IMF:n ”mustapukuiset miehet” vaativat julkisia leikkauksia, ulkomaanvelan paisuttamista, puolustusvoimien alasajoa ja kansallisomaisuuden myyntiä ulkomaille (1 [5], 2 [6]).
[7]Ay-liike pankkimafian talutusnuorassa
HS:n mukaan Suomen Pankin Kajanoja ajaa tismalleen samanlaista politiikkaa kuin IMF-Yläoutinen.
Vastoin mahdollisia stereotypioita Suomen Pankkia kuuntelee paitsi hallitus niin myös vasemmistolaiset ammattiyhdistysliikkeet: ”Erään ay-liikkeen edustajan mukaan Kajanoja on onnistunut voittamaan työmarkkinajärjestöjen luottamuksen.”
Kajanoja oli avainhenkilöitä muun muassa rahoitusmarkkinoiden vaatiman ”kilpailukykysopimuksen” takana:
”Merkittävin todiste Kajanojan roolista on hallituksen kilpailukykysopimus. Se sai rutkasti lisävauhtia Kajanojan arviosta, että yritysten hintakilpailukykyä täytyy parantaa 10–15 prosenttia.
Ahkera lobbaus poliitikkojen ja etujärjestöjen parissa on tehonnut. Vuonna 2013 sovittiin aiempaa pienemmistä palkankorotuksista kahdeksi vuodeksi.
Sittemmin Kajanojan arvio hintakilpailukyvyn parannustarpeesta päätyi suoraan pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitusohjelmaan.”
Vaikka marxistista perintöä ylläpitävät palkansaajien etujärjestöt jatkavat symbolista sotaansa yrittäjiä vastaan, sanelee pankkisektori siis ay-liikkeiden politiikan raamit.
Hintakilpailukykysopimuksen lisäksi samasta ilmiöstä kertoo muun muassa se, että Suomessa ammattiyhdistykset ovat asettuneet yksimielisesti [8] puolustamaan TTIP-pankkivaltasopimusta [9].
Lue myös:
Talousdemokraattien julkaisu haastaa pankkiirien poliittisen vallan [10]
Keskuspankkiirit: kansallismielisyys voitetaan vain EU-liittovaltiolla [11]